Oliko vaikeaa päästä tupakoinnista eroon? Kauanko olet ollut nyt ilman?
Miten pääsit tupakoinnista eroon?
Röökitpois
18910
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kova olin körssittelemään melkein kolmekymmentä vuotta ja pari askia päivässä. Lääkärikäynnillä hommasin sypaniks-kuurin ja samanlaisen körssittelijän kanssa syötiin kuuri puoliksi( vaston oikeita määräyksiä) ohjeen mukaan, mutta lyhyemmässä ajassa ja vähemmällä määrällä. Enpä olisi vajaa kolmetoista vuotta sitten uskonu, että tänä päivänä olen ollut kaksitoista vuotta tupakoimatta.
Tuntuu uuvelleen alottaminen aika kaukaiselle vaihtoehdolle, kun vieläkin haisee tupakoivat kuvottavalle. Vähäinen henki on kulkenut puolet paremmin ja on alkanu tojimaanki erilailla, huomasi jo muutaman kuukauven "puhistautumisen" jälkeen.
Isot oli muutokset tuolla lääkkeellä jo puolikkaalla määrällä.
Lopetat ja etenet päivä kerrallaan. Fyysinen riippuvuus menee ohi parissa-kolmessa vuorokaudessa. Ne tilanteet, joissa olet tottunut tupakoimaan, tuntuvat erikoisilta kun juot vaikkapa kahvin ilman tupakkaa. Kyllä tupakatta elämiseen tottuu, itse poltin yli 20 vuotta ja lopetin. Lääkkeistä voi olla apua monelle, itse en ole kokeillut. Kyllä se siitä.
Erittäin yksinkertainen toimenpide,ei polta eikö olekkin helppoa?
Jotkut valittaa, ettei onnistu se lopettaminen. Olisiko se omasta tahdonvoimasta kiinni?
kannattaa se lopettaa. ite ei ole pystyny viel.. toisilla on niin helpoo, et tosta vaan, eikä tee edes pahaa. kerralla pois kaikki, naiminen, syöminen, runkkaaminen..jne.jne.. laita vaan housut pellinvarteen ja pure hammasta.
Ostin korvaus imeskely tabuja ja kun alkoi terhdä mieli tupakkaa, niin otin tabun mja sitten karkin (nalle) kyllä se loppui 2 v sitten, lopeta sinäkin et kadu. Monta kertaa tupakka on vain tapakysymys.
Se on SISU-kysymys! JOs on sisua niin pääsee irti kaikesta mistä haluaa.
ai myöskin muorista...:D
Muorista pääsemiseen ei semmosta SISUa oo keksittykkään vielä.
Lopetin kuolema siirtyy muutamalla vuodella päätö tehtävä ajoissa , ei kannata noita tabletteja syödä kun niissä on vaikka ja mitä selluloosaa
Tumppoo tupukkis ja oo iliman ei kait tuo sen vaikeampaa oo???
Ja tämä/ nämä kommentit tuli varmaan tapa- tai riippuvuustupakoitsijalta? Tuliko "Eukkos", " Gjkkh" ja "Lakkoase"?
Kannattaisi pitää turpa kiinni, jos ei ole koskaan taistellut minkäänlaisesta paskasta eroon pääsemisen kanssa. Voisin verrata hengittämisen lopettamiseen pahimmillaan tuota tupakanpolton lopettamista. Kyllä siinä kerralla lopettamisessa alkaa pää punottaa ja pakkoliikkeet tulla, aivan kuten henkeä pidätellessä, kokeilkaa tätä tupakoimattomat, jotka luulette lopettamisen olevan helppoa. Älkää antako joutavanpäiväisiä neuvojanne, vain samassa tilanteessa ollut voi tunteen tietää.
Ja hei "Harmiajostaki", älä sinä edes harkitse mitään lääkitystä, kun olet huippuvedossa ja onnistujatyyppiä.
Tsemppiä päätöksentekoon körssittelijät.
Poltin yli 20 vuotta ja pääsin kertaheitolla eroon tupakasta..en käyttäny edes mitää nikotiinin korvausvalmisteita..Ihan suomalainen sisu riittää..Olen ollut kohta 12 vuotta polttamatta eikä enää mieli tee.Tsemppiä kaikille jotka päättävät lopettaa sauhuttelun..se kannattaa.
Mun mies lopetti kerralla, kun pyysin sitä lopettamaan. Kunnioittaa emäntäänsä.
Vaikea on erossa pyssyä kun pitää kaupassa käyvvä ja kaupan eessä vettäävät tupakkie.
Vähennät pikkuhiljaa.Vain kaupassa käydessä poltat.Aamulla herätessä et polta,se on addiktoivin tapa.Siitä se lähtee.Jos retkahdat useammin joskus polttaan ,älä soimaa itseäsi siitä.
Emäntä saattaa vetäistä sauhut kesken yhrynnän! Haisee sitten niin pirun pahalle, että oma laukeamiseni viivästyy, jos tulee ollenkaan.
Miksi ne ei nykyään anna kaupassa enää tupakoija, joutu suolakurkkujen sekaan tumppaamaan ku semmonen huuto alako