Naiselle kehen olet ihastunut

mietityttää

Mitä haluaisit sanoa ja kertoa hänelle?
Siis, jos uskaltaisit tai tietäisit että häntä kiinnostaa.

Minä kertoisin että haluan tutustua häneen paremmin.
Hän vaikuttaa kiinnostavalta seuralta, sellaiselta kenen kanssa viihtyisin hyvin, huumorintajuiselta ja iloiselta, puheliaalta, sanavalmiilta, eikä pahemmin ujostele. Kaunis ja naisellinenkin hän on, alle 50v.

190

7023

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TämäMinulta

      Sanoisin myös hänelle, että tahtoisin tutustua häneen, hän kiehtoo minua aivan valtavasti.
      Hän on tyylikäs ja älykäs,kaunis, ihana katse, huumorintajuinen.
      Uskon myös, että hän on myös intohimoinen asioissa, jotka tärkeäksi kokee, Oooh, olisinpa hänelle tärkeä <3

    • Haaveilua

      Haluaisin sanoa että minäkin haluan sinua enemmän kuin mitään muuta. Luulin tätä ennen vain ystävyydeksi, mutta silmäni avautuivat viime reissulla totaalisesti. Muistan kaikki sanasi, nekin joita et uskalla myöntää enää. Kosketuksesi ajattelu saa minut niin kuumaksi! Et ole uskaltanut nähdä minua kahden kesken sen jälkeen, mutta meidän on pakko puhua asiasta!

    • Erityislaatuinen_yhteys

      Sanoisin hänelle että olen ollut rakastunut häneen jo vuodesta 2014. Tiemme erkani taannoin meistä riippumattomista syistä mutta ei onneks lopullisesti. Sydämessä kuplii aina kun hetkittäin saan silloin tällöin vielä nauttia seurastaan!

    • Myösmietityttää

      Hhmm.. kuinka paljon alle 50v?

      • mietityttää

        Nyt kun olen kunnolla hereillä, korjaan, hän on 50-60v, mutta näyttää 40v.
        :)


    • Ujotar

      Sanoisin, että hän on maailman ihanin, kaunein, hauskin, viisain ja kuumin nainen ketä olen ikinä tavannut. Olisin onnellisin nainen maan päällä, jos hän edes voisi kuvitella suhdetta minun kanssani. Mitään muuta en enää ikinä tarvitsisi....

    • Oletmielessä

      Olen ollut tietyllä tapaa ihastunut sinuun jo lähes alusta asti. En olisi silloin uskonut, että olet elämässäni vielä tänä päivänä. Tahtoisin kertoa että minun silmissäni olet maailman kaunein nainen, älykäs myös tottakai. Kaikella tapaa. Pidän siitä, miten olet ”pitänyt huolta” minusta niin monella tapaa, auttanut eteenpäin ja ollut kiinnostunut siitä että minulla on kaikki hyvin. Olet tärkeä.

      • Heissan

        Missä päin tämä on ? Pk seutu ?


      • mietityttää

        Hän on kaikkea tuota sinulle, uskon että hän osaisi suhtautua oikein jos kertoisit hänelle.
        Heissanilta tahdon kysyä, miten sinä reagoisit? Käsitin että sinä omit Oletmielessä kirjoituksen.

        Minä en voi kertoa ihastukselleni sillä en tiedä miten tavoittaisin hänet. Häntä ei ole näkynyt siellä missä hänet ennen näin.


      • Heissan

        Olishan se hämmentävää, jos jotain vasta kaikua tulisi, sillä tää mun ystävä on omien sanojensa mukaan hetero :P
        En pyrkinyt omimaan kenenkään kirjotusta.


      • mietityttää

        Kirjoitus sai sydämesi hehkumaan lemmestä, joten haaveesi hänestä heräsi kirjoituksesta, et sinä muuten olisi tiedustellut mistä on.

        Ainahan sitä heteronkin mieli voi muuttua, kun oikea nainen osuu kohdalle.


    • Asiakaspalvelijako

      Sanoisin vain, että hänen hymynsä tekee päivästäni paremman hetkessä kiireen keskellä, vaikka en sen paremmin häntä tiedä ja harvoin törmätään.

    • yhteistäsyliä

      Olen nähnyt sun kaiken elämisen läheltä. Aina vain toivonut, jotta voisin olla se, jonka huomaat ja haluat viereesi loppuelämäksi kulkemaan. Sä oot aina ollu mun tukena kaikessa. Satunnaiset läheisyyden hetket yhdessä vie meidät toivottavasti aina eteenpäin. Ja sit lopulta tajutaan et me ollaan oltu kokoajan me. Sä oot viel niin kuuma nappi silmä et meillä on sekin menny ristiinrastiin. Välillä mä oon ollu sulle se kuumotus ja nyt sä vuorostasi.

    • Kuiskaus

      En osannut odottaa sitä mitä välillämme tapahtui. Se yö pyörii mielessäni. Sinä olet ajatuksissani. Pelkään seuraavaa kertaa, kun kohtaamme. Onko se kiusallista tai oletko etäinen. Nyt vasta ymmärrän sen mitä välillämme on ollut. En tiedä mihin tästä mennään. Sen tiedän, että en halua väkisin unohtaa tai poissulkea välillämme kulkevaa energiaa. Olet inspiroiva, ihana, lämmin, avoin, kuuma, urheilullinen ja sydämellinen nainen. Olosuhteet huomioon ottaen olen ihan liian syvällä tässä.

      • Kuiskaus

        Taisin menettää ystävän. Auts, kun sattuu nyt. Olisinpa vain ollut hiljaa.


      • UnettomatYöt

        Parempi ottaa selvää, kuin kärvistellä ja piehtaroida toteutumattomissa, turhissa unelmissa.
        Eteenpäin, ei taakse.
        Hali.


      • Kuiskaus, olit todella rohkea. Helppoa tietysti huudella täältä sivusta, mutta sinä edes yritit. Toivottavasti siitä tulee hyvä mieli myöhemmin, vaikka nyt sattuu ja ehkä kaduttaa. Kaduttaisi sekin, jos ei koskaan sanoisi mitään.


      • Kuiskaustaas

        Alan unohtamaan. En häntä, vaan tunteen. Johtunee hänen pakoilustaan ja välttelystään. Emme siis kohtaa. Harmittaahan tuo jo ihan kaveripohjan menetyskin. Liekö vetovoimaa vai häpeää liikaa hänen puoleltaan, mutta todellakin hän välttelee. Ei saavu tapahtumiin, kun tietää minun sinne tulevan. Tämä ihmetyttää yhteisiä ystäviämmekin. Selvää on, ettei hän halua nyt minun kanssani olla tekemisissä mitenkään ja en todellakaan tiedä yhtään, kuinka reagoin kun häneen seuraavan kerran törmään. Väistämättä tulemme näkemään vielä. Se tulee olemaan hirveää, jo senkin tähden, ettemme tule koskaan puhumaan tätä asiaa auki. Hän on sen ilmaissut ja kunnioitan sitä nyt. Huoh...


      • jareksi_kaiho
        Kuiskaustaas kirjoitti:

        Alan unohtamaan. En häntä, vaan tunteen. Johtunee hänen pakoilustaan ja välttelystään. Emme siis kohtaa. Harmittaahan tuo jo ihan kaveripohjan menetyskin. Liekö vetovoimaa vai häpeää liikaa hänen puoleltaan, mutta todellakin hän välttelee. Ei saavu tapahtumiin, kun tietää minun sinne tulevan. Tämä ihmetyttää yhteisiä ystäviämmekin. Selvää on, ettei hän halua nyt minun kanssani olla tekemisissä mitenkään ja en todellakaan tiedä yhtään, kuinka reagoin kun häneen seuraavan kerran törmään. Väistämättä tulemme näkemään vielä. Se tulee olemaan hirveää, jo senkin tähden, ettemme tule koskaan puhumaan tätä asiaa auki. Hän on sen ilmaissut ja kunnioitan sitä nyt. Huoh...

        Jätin kaasuhanan auki


    • JoskusTunsin

      Rakastin sinua silloin, rakastan sinua nyt, ja tulen aina rakastamaan! Luulen että sinäkin sen tiesit... Oltiin vain liian nuoria, tiemme erkanivat ja polku takaisin luoksesi peittyi. Olisimpa ollut rohkeampi ja tunnustanut tunteeni sinulle, silloin kun kaikki oli vielä mahdollista! Mutta tunnusta sen sinulle nyt! RAKASTAN SINUA! jos joskus saan vielä olla kanssasi, niin sanoisin tuon sinulle joka päivä...

    • AjatuksissaOletMinun

      Olet ihana. Töissä yritän keksiä juttuja, että voisin olla lähelläsi, saada huomiota sinulta. Ne pienet hetket saavat koko vartaloni kihelmöimään. Olet minua hieman vanhempi, viisaampi, mutta voiluoja miten kaunis ja kuuma olet. En varmaan kestäisi suudelmaasi, olen kuvitellut sen tilanteen miljoona kertaa. En malta odottaa milloin näen sinut jälleen töissä.

      • 313

        Minä toivoisin, että eräs minua nuorempi (kuitenkin jo hyvin aikuinen) työkverini tuntisi noin ja rohkaistuisi tekemään aloitteen. Silloin kun töissä nähdää, puhutaan kyllä jos mahdollista. Mutta ei siellä voi mitään tärkeää puhua. Enkä voi häntä pyytää ulos tms. Yhteys meillä on, muttei keinoja seivittää onko kipinää molemmin puolin. Minä haluasin sinut N. Vaikka tunne on minulle uusi ja outo, olisin valmis ihan kaikkeen.


      • ItsekinIhastunut

        Alkaako hänen nimensä siis N-kirjaimella?


      • 313

        Kyllä vaan, hänen nimi alkaa N. Hurmaava nainen.


      • 313

        Ja nyt haluaisin sanoa: tänäänkin olisin halunnut halata sinua kun nähtiin ja pyytää sinua ulos. En silti tehnyt niistä kumpaakaan, tälläkään kertaa.


      • AjatuksissaOletMinun

        En ole tullut kesän jälkeen käymään töissä luonasi, koska haluan ottaa vähän etäisyyttä sinuun. Koska tunnut vain haaveelta jota ei voi saavuttaa. Olet kuitenkin edelleen mielessäni. Olen liian ujo tekemään aloitetta, joten nyt tuntuu paremmalta jos ei hetkeen nähdä. Olet silti ihanin, kaunein , kuumin ja viisain nainen ketä tunnen.


      • 313

        Minä taas olen nähnyt häntä kesällä satunnaisesti. Syyskuusta toivattavasti viikottain. Olen käynyt hetken puhumassa hänen kanssaan aina töihin mennessäni, joskus n 10 min joskus vaan muutaman sanan, riippuen hänen kiireistään. Minä en tiedä hänen suuntautumistaan, mutta ainakin hän asuu yksin. Kumpa vaan uskaltaisin ottaa selvää ja tehdä jonkin siirron.


      • 313

        Mä niin yritän unohtaa sinut, tai paremminkin koitan unohtaa ihastuksen ja iloita kaveruudesta. Mutta ainakin unissa se päätös katoaa.
        Näin yöllä unta jossa tulit seisomaan niin lähelle, että kiedoin käteni ympärillesi ja sinä nojauduit minua vasten, suutelin niskasi pehmeää ihoa.. sitten sensuuri iski unessakin. Mutta unen tunne siitä, että sain pitää sinua sylissä sai ajatukseni täysin sekaisin, niskasi suutelusta puhumattakaan. Tästä tunteesta tuli mieleen Ajatuksissaoletminun nimimerkin lause siitä, että haaveilet suudelmasta, muttä et ehkä "kestäisi" sitä. Tänään odottaa niin pitkä lenkki, etten jaksa illalla haaveilla sinusta..


      • AjatuksissaOletMinun

        Tänään näin sinut yllättäen pitkästä aikaa. Sydän jätti pari lyöntiä välistä ja meinasin sulaa siihen paikkaan. Juteltiin pieni hetki, sinulla oli kiire pois. Punastelin ja jutut oli ihan typeriä. Olin kuin teinityttö jälleen. Minusta varmasti paistaa ulospäin tämä ihastuminen, ei epäilystäkään. En ilmeisesti kiinnosta sinua "sillä tavalla", joten nyt viimeistään tulin järkiini ja menen eteenpäin. Hyvä näin


      • Sulle

      • 313

        Minullakin yhä menee rytmit sekaisin, kun näen sut N. En vielä oo onnistunut ajattelemaan sua vaan (työ)kaverina. Enkä ehkä onnistukaan. Sun silmät ja hymy, aah.


    • Yksionneton

      Olet ihaninta, mitä minulle on tapahtunut. Ihastuin sinuun ensi näkemältä noin vuosi sitten ja siitä lähtien olet ollut koko ajan mielessäni. Olemme samassa työpaikassa, vaikka emme tee samoja töitä. Näen sinua muutaman kerran päivän aikana ja nuo hetket ovat parasta päivissä. Sinun takiasi olen tullut joka päivä mielelläni töihin. En malttaisi odottaa niitä hetkiä, kun näemme.


      Kunpa saisit tietää, miten tärkeä olet ollut minulle ja miten olet auttanut jaksamaan vaikeiden hetkien yli pelkällä läsnäolollasi. En tunne sinua ollenkaan, emme edes ole puhuneet paljon. Se harmittaa. Olen liian ujo ja epävarma itsestäni. Oletan kaikkien aina inhoavan minua ja pitävän jotenkin rumana ja ällöttävänä. On vaikea kuvitella kenenkään pitävän minusta ja sen takia en ole uskaltanut alkaa jutella sinulle. Vaikka onkin vaikea kuvitella, että puhuisit pahaa kenestäkään. Vaikutat lempeältä ja hyväsydämiseltä ihmiseltä.


      Sinäkin vaikutat aika ujolta ja rauhallisemmalta ihmiseltä. Vaikka en tunne sinua, tuntuu kuin meissä voisi olla paljon samaa. Oletkohan kiinnostunut minusta? En voi uskoa, että olisin kuvitellut mielessäni kaikki katseet ja sen kipinän välillämme. Oma epävarmuuteni ja ujouteni vaan pilasi kaiken. Ehkä jopa yritit olla aloitteellinen, mutta enhän minä mitään tajunnut.


      Tällä hetkellä en tiedä, näenkö sinua enää syksyllä. Sen takia olen surullinen, että mitään ei tapahtunut. Nyt voi olla myöhäistä. Toivoisin, että asiat olisivat menneet toisin. Jos olisin alkanut jutella sinulle heti alussa, en olisi alkanut jännittää noita tilanteita niin paljon ja alkanut miettiä liikaa, mitä järkevää sanottavaa keksisi.


      Näkisinpä sinut jossain. Tulisitpa vastaan jossain ja saisimmepa olla joskus kahdestaan jossain rauhallisemmassa paikassa. Tulisin varmasti juttelemaan sinulle ja kysymään kesän kuulumisia.


      Tällaisia ajatuksia näin unettomana yönä. Pahoitteluni sekavasta tekstistä. Vähän väsyttää.

      • Huokauksiavain

        Oletko Helsingissä? Identtisen kuuloinem tilanne kun minulla...


    • hattara

      Toivon, että me joskus vielä nähdään. Kiitos ja anteeksi tästä kaikesta. Vaadin sulta aivan liikaa ja nyt tajuan sen itse... ei olisi pitänyt olla niin takertuvainen ja yli-innokas ja koittaa saada sua jättämään vanha elämäsi taaksesi liian äkisti. Olisi pitänyt odottaa ja antaa sulle tilaa, mutta enhän mä sitä tuolloin tajunnut... Ei ollut sun syy, että kävi näin. Mä itse mokasin tän. Olet todella upea, kypsä ja viisas nainen. Ymmärrän, että sua pelotti ja että epäröit, se tilanne oli sulle niin uusi ja sä halusit mulle vaan hyvää. Sun käytöksessäsi ei ollut mitään vikaa. Mä sen sijaan vaan vein sua väärään suuntaan enkä osannut olla sulle tarpeeksi hyvä, en osannut tukea sua ja antaa sulle sitä, mitä sä tarvitsit. Ehkä me joskus vielä nähdään, kun sä olet vapautunut ja mä kypsempi ja malttavaisempi. Toivon palasien loksahtavan kohdilleen vielä joskus <3

      • Aww

        Ihanasti kirjoitettu 😍 Toivottavasti kohtaatte vielä. Olisiko se mahdollista?


      • Jäimieleeni

        Hattara, kerrotko jotain vielä lisää. Ihan kuin olisit se ihminen, jota nyt mietin.


      • Pikkupallero

        Meitä taitaa olla useampi jotka olleet tällaisessa tilanteessa... Viime syksy ja talvi. Mietin edelleen, hän sen tietääkin. Nyt molemmilla ”uusi” elämä. Vaikka itse päätinkin lähteä tilanteesta, juurikin siksi että tuntui että ei pystynyt hengittää.. Rakkaus naiseen oli minulle niin uutta. Minä tarvitsin lisää aikaa. Tänä keväänä kaikki olikin jo liian myöhäistä, hän oli päättänyt siirtyä eteenpäin. Molemmat välitämme toisistamme sen tiedän. En tule koskaan unohtamaan. Ehkä joskus tiemme vielä kohtaa, jos niin on tarkoitus..


      • hattara

        Nimimerkki aww: Kiitos! On toki mahdollista, että kohtaamme vielä jossain. Mitään varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, sillä juuri nyt hän ei halua olla yhteydessä minuun eikä vastaa yhteydenottoihini.... ehkä sattuma päättää laittaa sormensa peliin ja tapaamme :)

        Nimimerkki jäimieleeni: Toki voin kertoa, vaikka en usko , että olen se jota mietit. Olisi kyllä mahtava sattuma, jos niin olisi... Tämä nainen oli osa elämääni parin vuoden ajan, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta läsnä kuitenkin. Aluksi ihan työn kautta, sitten tutustuimme ja ystävystyimme. Ystävyys kuitenkin syveni ja siitä tulikin sitten jotain aivan muuta. Kenties olisimme tänäpäivänä yhdessä, jos minä en olisi painostanut häntä liikaa ja yrittänyt siirtyä liian nopeasti eteenpäin. En tiedä kuinka yksityiskohtaisesti haluat kuulla tarinan, mutta tässä nyt hieman tietoa.

        Nimimerkki Pikkupallero: Taidamme olla kohtalontovereita. Tuo viimeinen lause pyörii usein mielessäni.


      • Säjamirrit

        Voi miten kivasti kirjoitettu. Mieleeni tulit sinä, ensimmäinen oikea parisuhteeni naisen kanssa ❤. Anteeksi etten ollut niin rohkea heti ja kertonut kaikille meistä. Ja monesta muustakin niin tyhmästä riidasta ym.
        Kaikkea hyvää sun elämään, sulle ja mirreille.


    • rakkausonvoima

      Tämä tunne <3 että sinäkin tunnet <3 <3 :)

    • OneLifeMaybe

      Otan Sinuun vielä yhteyttä, entinen työkaverini. Olen saanut voimavarojani jo takaisin vaikean ajanjakson jälkeen. Olet yhä paljon mielessäni. En aio tosiaan sivuuttaa Sinua. :(

      • OneLifeMaybe

        Hymiö piti ollaan lopussa eikä surunaama. Siis :)


      • Hnmhnm

        T? :)


    • kumpajoskus

      sinä kaunotar jota tapaan silloin tällöin hänen työpaikallaan..kumpa olisi edes pienikin mahdollisuus..mutta nimettömässä sormessa killuva sormus kruunaa kaiken..toivottavasti kumppani näkee saman mitä minä ..siis hänen kuinka arvokas hän on :)

      • aivanuteliaana

        Minne päin menee...? :)


      • kumpajoskus
        aivanuteliaana kirjoitti:

        Minne päin menee...? :)

        päijät hämeeseen...hyvin lumoava katse..hymy ..huumorin taju........ :)


    • Lemmenkäinen

      Heh, no minun lähentelee 70.- Aikoja sitten saanut minusta tarpeekseen muttt ku on tuo ekonomia :(
      Kun päättyy tää muisto vain jää ! https://youtu.be/rKRSoVZanyw

      • mietityttää

        Yhteistaloudesta sinkuksiko hän halajaa?
        70:n on jälleen tyttönen tähän maailman aikaan.

        Kiitos. Kaunis laulu.


    • entiedämitäsanoisinmutta

      Sanoisin että hän on upea, ainutlaatuinen nainen, minkä jo tietääkin . Rakastan hänen arvomaailmaansa, huumorintajuaan, viisautta. Hän on muodollisesti erittäin pätevä, mutta enimmäkseen olen heikkona hänen nauruun ja silmiin ja seksikkäintä mielestäni hänessä on kädet :)

      Olisi ihanaa olla hänen kanssaan umpirakastuneina toisiimme <3

      • mietityttää

        Kiinni jäätiin katseisiin
        hymyyn valloittavaan
        helliin kosketuksiin

        Sinun kätesi kädessäni
        maailma on meidän kahden
        umpirakastuneen.


      • Polttaa

        Entiedämitäsanoisinmutta, kerro lisää itsestäsi/hänestä :)
        Mikä hänen käsistään tekee seksikkäät jne.?
        Kirjoitat ihanasti..voi kumpa olisit joku jota ajattelen niin että tulen kohta hulluksi <3


      • Entiedämitäsanoisinmutta
        Polttaa kirjoitti:

        Entiedämitäsanoisinmutta, kerro lisää itsestäsi/hänestä :)
        Mikä hänen käsistään tekee seksikkäät jne.?
        Kirjoitat ihanasti..voi kumpa olisit joku jota ajattelen niin että tulen kohta hulluksi <3

        Ne kädet on vaan niin pehmeet, vahvat, kauniit....

        Ketäs sinä siellä hulluna ajattelet? :)


      • Polttaa

        Naista jonka tummat silmät lumosivat minut jo ensi näkemältä ja mitä enemmän olen tutustunut häneen niin sitä hullummaksi tunteeni ovat käyneet. Kiipeilen kohta seinille ellen saa selvyyttä hänen tunteistaan.
        Haluaisin jo edetä jotenkin mutta en tiedä mikä olisi järkevin tapa. Pelkään kuitenkin ahdistavani häntä vaikka toisaalta aistin jotain hyvin selkeästi välillämme.
        Katseet, tientynlainen "sähkö"..
        Todella vahva mutta myös herkkä yhteys <3


      • Entiedämitäsanoisinmutta
        Polttaa kirjoitti:

        Naista jonka tummat silmät lumosivat minut jo ensi näkemältä ja mitä enemmän olen tutustunut häneen niin sitä hullummaksi tunteeni ovat käyneet. Kiipeilen kohta seinille ellen saa selvyyttä hänen tunteistaan.
        Haluaisin jo edetä jotenkin mutta en tiedä mikä olisi järkevin tapa. Pelkään kuitenkin ahdistavani häntä vaikka toisaalta aistin jotain hyvin selkeästi välillämme.
        Katseet, tientynlainen "sähkö"..
        Todella vahva mutta myös herkkä yhteys <3

        Kauanko olette tunteneet? Tiedätkö onko hän naisiin päin?

        Jännä juttu toi, että aina pelkää toisen ahdistuvan jos jotenkin on aikeissa lähestyä ihmistä romanttisessa mielessä, ja siihen ajatukseen se yritys sitten usein kariutuukin.


      • Polttaa

        Olemme tunteneet muutamia kuukausia.
        Ainakin hän tykkää miehistä mutta ei ole suoraan kertonut olevansa hetero..tuon takia laitoinkin alussa ns. jäitä hattuun mutta tunne on vaan niin vahva..kerro sinä ihmeessä lisää? :)
        Ja tosiaan juuri tuon pelon takia sitä on menny koko ajan vähän tunnustellen ilmapiiriä.


      • Jokujostain
        Polttaa kirjoitti:

        Olemme tunteneet muutamia kuukausia.
        Ainakin hän tykkää miehistä mutta ei ole suoraan kertonut olevansa hetero..tuon takia laitoinkin alussa ns. jäitä hattuun mutta tunne on vaan niin vahva..kerro sinä ihmeessä lisää? :)
        Ja tosiaan juuri tuon pelon takia sitä on menny koko ajan vähän tunnustellen ilmapiiriä.

        Olispa tää mulle. Ihan hullua kyllä. Oma pää ihan sekaisin, eikä tunnu helpottavan vaikkei olla nähtykään enää hetkeen.


    • Ihastukseni

      Nam mitä kirjoituksia, onkohan ne sinulta

    • sulleihanalle

      Olet ihana, huumorintajuinen nainen. Musta tuntuu et meillä synkkais hyvin yhteen. Olis hauskaa. Herätät mussa ihme väreilyä ja levottomia ajatuksia jotka lipsahtaa pois työasioista. Haluisin suudella sua...

      • Kiinnostaaa

        Oletko aikeissa tehdä jotain siirtoja tämän ihanan suuntaan, vai haaveissako vaan...?


      • ihih

        Missä päin ne ajatukset lipsuvat? :) Koska täälläkin lipsutaan aikamoisesti.


    • rakkausonrumasana

      Sanoit että: "kyllä sinä unohdat". töitä saan sen eteen näköjään tehdä <3 sellainen saavuttamattomuus,ko tässä viehättää ? vaiko... oikeasta rakkaudesta kyse <3 sen tiedän että kasassa en pysy jos sinut vielä kohtaan..hui :D <3

      • minnekelle

        Rakkaus on kaunis sana.
        Mihin päin viestisi menee?


      • rakkauonrumasana
        minnekelle kirjoitti:

        Rakkaus on kaunis sana.
        Mihin päin viestisi menee?

        savon seuduilla pyöritään <3


      • minnekelle_

        Väärä suunta 😊


    • Porrasnainen

      Ei voi puhua ihastuksesta, mutta hassusti on erään aivan vieraan naisen kanssa vaihdettu todella kutkuttava katseita eräiden työpaikan rappusten yläpäässä, parina aamuna peräkkäin. Vieläkö ensi viikollakin tuijotellaan? Toivottavasti. ;)

      Hakuammuntaako? Elämä on.

      • Samoissaportaissako

        Ohoh! Taas kysymys missäpäin😊


      • Raputkiinnostaa
        Samoissaportaissako kirjoitti:

        Ohoh! Taas kysymys missäpäin😊

        En oo tuo eka porrasnainen, mut vähän vastaavia kokemuksia. Tää menis Itä-Suomen suuntaan. Entä sinulla?


      • Porrastettu

        Ja mä en ole se kelle vastasit, mutta omat vastaavat rappuskenaariot menevät myös Itä-Suomen suuntaan... :D


      • Porrasnainen

        Alkuperäisen porrasnaisen case on Pirkanmaan suunnassa.

        Mikähän noissa rappusissa viehättää? 😀


      • Samoissaportaissako

        Eipä tärpännyt raput ja portaat tällä erää, mutta niissä kuljetaan ja katsellaan😁


    • niinkovintunteva

      tiedän että sinä olet minun "kaksoisliekkini" <3 kuukausiin sinusta kuullut...oikeastaan toivoin etten kuulekkaan. ohi menee niin kuin kaikki ihastukset.. ajattelin. kuitenkin tunne sinuun hyvin vahvasti mukana..ihan käsittämättömän vahvana <<3 miten voi tuntea jotakuta kohtaan näin jota ei edes tunne.kun otit minuun yhteyttä...hämmennys on tietenkin aikamoinen :D mitä minä sinulle voisin sanoa,kirjoittaa...etten säikäyttäisipois..

    • Joskusehkäpä

      Sama työpaikka, jopa sama työtila. Molemmilla vähän hankala tilanne, mutta eihän välillämme vireilevää sähköä voi olla huomaamatta... ♥

      • Ehkäpäjoskusniin

        Millä tavalla tilanne on hankala..? Sähköä täälläkin. ❤️


      • Joskusehkäpä

        Sekä juuri työn puolesta, että arjessa muutoinkin. Äh.


      • TahtotilaRatkaisee

        Tuo hankala on niin suhteellinen käsite. Ihmiset maalaa upeita tauluja jaloillaan, jalattomat pelaa jääkiekkoa jne.


      • SähkönTunteva

        Joskusehkäpä: määrittele tarkemmin "sama työtila" :)


      • Sähköshokki

        Täällä kanssa sama työpaikka ja työtila..tunnen myöskin sähkön vaikka omat tunnetilat menee laidasta laitaan kun ei ole varmuutta asiasta, kaikki vain väreilee ilmassa :)


      • Joskusehkäpä

        Hmm, avataan nyt ainakin sen verran, että omat sähköisyydet sijaitsevat Savossa. :)


      • Sähköshokki

        Täällä taas pkseutu :)


      • SähkönTunteva
        Sähköshokki kirjoitti:

        Täällä taas pkseutu :)

        Sähköshokki, kerro lisää tilanteestanne:)


      • Sähköshokki

        Minusta tuntuu että hän haluaisi nähdä vapaa-ajalla, hän vihjailee paljon ja tulen myös häntä varovaisesti vastaan.
        Välillä myös vetäydyn ja yritän jättää hänet huomiotta jotta saisin taas itseni jotenkin "kasaan". Ravistan itseni taas todellisuuteen ja uskottelen että tämä sähkön/kemian tunteminen on vain pääni sisällä.
        Mutta ei se ole, liikaa asioita ja sanoja jotka eivät selity normiystävyydellä vaikka kuinka järkeilisi.
        Minkälainen teidän tilanteenne on? :)


      • Kaikuluotain

        Täällä myös sähköä ilmassa :) tai siltä ainakin tuntuu. Kyseessä myös pk-seutu. Millaisia ovat nuo asiat ja sanat, jotka eivät mielestäsi selity normiystävyydellä?


      • Sähköshokki

        Hän selkeästi pyrkii miellyttämään minua ja menee siinä todella pitkälle (mikä ei ole enää normiystävyyttä) ja minä teen myös ihan samaa hänelle. Hän on heittänyt useaan kertaan tietynlaista kommenttia "ohi mennen" tai suoraan sekä katsonut minua myös samalla suoraan silmiin.
        Hän flirttailee ja nauraa typerimmillekkin jutuilleni. Hän tarkkailee ja jopa tuijottaa minua ihanan "pistävästi", ei siis mitenkään huonolla tavalla.
        Hän selkeästi hakee huomiotani.
        Ja sen hän on kyllä saanut..ah, jumalaisen ihana nainen, tahdon hänet <3


      • Sähkärisavosta
        SähkönTunteva kirjoitti:

        Joskusehkäpä: määrittele tarkemmin "sama työtila" :)

        Kauhun sekaisin tuntein itsekkin. Pitkästä aikaa lukiessain palstaa. Viimeksi koukahdin liiankin kanssa mokomaan palstaan. Mites edetään. Millä sykkeellä. Viimeksikin tuli välillä, niin lämminn fiilis ettei haittaa yhtälailla haikeena epämäzit trolleineen


      • Joskusehkäpä
        Sähkärisavosta kirjoitti:

        Kauhun sekaisin tuntein itsekkin. Pitkästä aikaa lukiessain palstaa. Viimeksi koukahdin liiankin kanssa mokomaan palstaan. Mites edetään. Millä sykkeellä. Viimeksikin tuli välillä, niin lämminn fiilis ettei haittaa yhtälailla haikeena epämäzit trolleineen

        Menikös tämä nyt kelle? :)


      • Sähköämyös
        Sähköshokki kirjoitti:

        Hän selkeästi pyrkii miellyttämään minua ja menee siinä todella pitkälle (mikä ei ole enää normiystävyyttä) ja minä teen myös ihan samaa hänelle. Hän on heittänyt useaan kertaan tietynlaista kommenttia "ohi mennen" tai suoraan sekä katsonut minua myös samalla suoraan silmiin.
        Hän flirttailee ja nauraa typerimmillekkin jutuilleni. Hän tarkkailee ja jopa tuijottaa minua ihanan "pistävästi", ei siis mitenkään huonolla tavalla.
        Hän selkeästi hakee huomiotani.
        Ja sen hän on kyllä saanut..ah, jumalaisen ihana nainen, tahdon hänet <3

        Oi, sama tilanne täälläkin! Vaikkakin kirjoitustyylistäsi jo voin päätellä, ettet ole hän.


      • Sähköshokki

        En kyllä normaalisti kirjoita näin virallisesti :D Kerro enemmän teidän tilanteestanne? :)


    • kihgvbjgff

      Sinä yrität tutustua minuun, mutta minä välttelen sinua ja en jää keskustelemaan kanssasi. Toivottavasti et pahoita siitä mieltäsi. Tiedän, että sinulla on puoliso, ja olen niin ihastunut sinuun, että se tekee kipeää. En halua, että saisit tietää ihastumisestani. Se olisi kiusallista. En halua, että meidän välille kehittyisi mitään, koska sinulla on puoliso. Yritän ajatella, että on ihanaa, että on arjessa tällainen etäihastus.

      On harmi, että näemme nykyään niin harvoin. Odotan joka päivä, että näkisin sinut. Sinun näkemisestäsi tulee niin hyvä olo.

      • 7777777

        Milloin näimme useammin ? :)


      • ehkäseiskassaseikasta

        __∆__∆__
        (_° • 3_]
        (__÷__ /"


    • ohisusta

      Minä näen sinut joka päivä. Helvetti miten joku voi olla niin ihana. Fiksu, kaunis, seksikäs, urheilullinen, ihan vaan täydellinen. Sun tapasi koskettaa puhuessasi saa salamat iskemään. Harmi vain, että olet ja tulet olemaan haave ikuisesti. En ole sen tyyppinen jota etsit. Tai tämä on oma ajatukseni, kun tiedän millainen entisesi on. Ehkä mä pääsen ihastuksesta yli joskus.

    • Tekstaillaan

      Täällä minä olen

    • Iltanen

      Eilen oli niin mukava ilta. :)

      Ja tämän sivun tyylistä poiketen ilmoitan, että tämä menee nyt Mikkeliin. :D

      • menokxi

        Nyt kaikki Mikkeliläiset ja lähiseudun ihanaiset tarkkana siellä!!!


      • ErittäinUtelias

        Haluatko antaa vähän tarkempaa kuvausta? 🤔


      • Iltanen

        Kysyä saa! :)


      • HyvinUtelias

        Hiusten väri? Ikä? 🤔😂


      • Iltanen

        Omani vai toisen? 🤭


      • HyvinUtelias
        Iltanen kirjoitti:

        Omani vai toisen? 🤭

        Toisen vaikkapa 🤔


      • Iltanen

        Se olisi vaalea ja yli 30. 😇


    • MinäSinulleRakas

      Nähtäisiinpä useammin, katsella saisin silmiäsi sinisiä kauemmin.
      Näkeminen on aina yhtä ihanaa, mahassa perhosten kutinaa.
      Voi tätä kaipuuta niin suurta, olisipa meillä joskus sama suunta.
      Nyt olen vähän eksyksissä, kun en saa pitää sinua sylissä.
      Tulet usein uniini, piirrän sinut myös kuviini.
      Kunpa et minuakaan unohtaisi, pelkään samalla, että joku kesä sinut joku muu saisi.

      Olet Rakas, joskus vielä kerron sinulle kaiken ja avaan sydämeni auki. Turha kai tätä elämäänsä on tuhlata pelkkään haaveiluun.

    • Isuppose

      Taidat olla toivoton tapaus

    • Se_ujoTyttö

      Sinun hymysi saa minut aina sulamaan, olet todella kaunis ja pukuhuoneessa useasti juttelemme kun vaihdamme työvaatteet päälle.Olet nähnyt minut monesti pelkissä pikkareissa ja samoin, mutta jos uskaltaisin sanoisin että olet kuin enkeli. En tiedä tykkäätkö tytöistä enkä saa koskaan vastausta siihen koska en uskalla varmaankaan kysyä sitä suoraan

    • Toivotonta

      En ole nähnyt sinua hetkeen kun et ole tullut käymään työpaikallani tai kenties olen ollut väärässä vuorossa.. Hymysi sai minut hämilleni joka kerta vaikka se ei niin saisi olla. Toisaalta toivon, että olisit löytänyt naisen itsellesi, sen verran sympaattiselta vaikutat kaukaa katseltuna ja söpöltä. :)
      Mukavaa jatkoa sinulle jos ei enää törmätä.

      • Justasking

        Mihin päin tää menee?


      • Toivotonta

        Satakunnan alueelle


    • Hmmmh

      Niin monta kesken jäänyttä juttua...

      • missäoletsinä

        Kesken? Ei ole uskallettu ottaa edes selvää toisesta, aloittaa mitään. Itse en voi, ei ole osoitetta, vain etunimi ja paikka missä kohdattiin. Viimeksi tammikuussa 2016.


      • Hetkikaupassa
        missäoletsinä kirjoitti:

        Kesken? Ei ole uskallettu ottaa edes selvää toisesta, aloittaa mitään. Itse en voi, ei ole osoitetta, vain etunimi ja paikka missä kohdattiin. Viimeksi tammikuussa 2016.

        Hmmmm....tätä viestiä jäin miettimään. Mulla myös samankaltainen kohtaaminen ja hämmennyin. Jäit kyllä mieleeni ja sainkin yhden uuden mahdollisuuden, mutta ei hän ollutkaan kiinnostunut :(


      • missäoletsinä

        Hän kysyi minulta kerran missä asun. Asumme molemmat pks. Harmittaa vietävästi etten udellut häneltä tarkempaa osoitetta, tai antanut omaani.
        Sepä ikävää ettei mielenkiinto ollut molemminpuoleista. Hyvää syksyä sinulle!


      • Hetkikaupassa

        Missä tapasitte? Mikä on nimen etukirjain? Eihän sitä koskaan tiedä vaikka arvoitus selviäisi :)


      • missäoletsinä

        Kaupassa, mutta ei ruoka. Nimensä alkukirjain on konsonantti, resonanssi nasaali. Hyvin yleinen nimi. :)
        Anna sinäkin jokin vinkki.


      • Hetkikaupassa
        missäoletsinä kirjoitti:

        Kaupassa, mutta ei ruoka. Nimensä alkukirjain on konsonantti, resonanssi nasaali. Hyvin yleinen nimi. :)
        Anna sinäkin jokin vinkki.

        Nyt on vaikeeta :) konsonantti hänenkin etukirjain, aika monen on :) senverran sivistymätön olen, että muut vinkit eivät auenneet. Ruokakaupassa emme mekään kohdattu vaan elektroniikkaliikkeessä.


      • missäoletsinä

        Ei täsmää, surku.


    • Walpurg

      No,olen toiminut aina niin,että kerron suoraan,että hän on mielestäni kaunis ihminen ja olen hänestä kiinnostunut.

    • Mira_tku

      Olet todella viehättävä; ulkonäkösi, huumorintajusi, elämänasenteesi, koko paketti. Haluaisin kömpiä viereesi lakanoiden väliin, leikkiä, hyväillä, kokeilla, nähdä ja maistaa, herätä vierestäsi aamulla. Kunnioitan myös sitä, että olet tätänykyä parisuhteessa ja kerroit tämän minulle rehellisesti. Ihailen sinua siis kaukaa.

    • SavoN

      Työkaverille:

      Voi, voi. Voiko tästä koskaan tulla mitään?

    • Välitila

      Vain sinä sen tiedät. En ole parisuhteessa. Toivottavasti joskus olen.

      • Risk

        Onko toinen?


    • Louna

      Olen edelleen ihastunut sinuun. Katseessasi on jotain vangitsevaa ja lumoavaa. Et ole helppo, olet melko oikukas, mutta minulle sinä olet täydellinen. Olisin niin onnellinen, jos sinä vain vielä välittäisit minusta.

    • anteeksitönkköyteni

      Olet jumalaisen kaunis pidemmilläkin hiuksilla. Yrität kovasti. Olet tarpeeksi ja vielä sitäkin enemmän, toivottavasti tiedostat sen myös itse. Katsoisin, pikemminkin tuijottaisin taukoamatta, useammin, jos en tietäisi katseeni sisältävän jotain epäsopivaa, sellaista mitä sen ei "normaalisti" pitäisi.

      • katseesta_lumoutunut

        Etkö mene toista yhtään vastaan, kun huomaat toisen kovasti yrittävän?


      • Ehkäminä

        Missä missä missä?


      • tännesemieli

        Hän yrittää minua korkeintaan unissani ja ajatuksissani, joita en edes pysty näkemään, vaikka mielikuvitukseni onkin suhteellisen vilkas. Tuo oli enemmänkin sellainen inhottava, tunketteleva ja pintapuolinen observointi toisesta arjen keskellä. Välillä tekisi mieli ottaa häntä olkapäistä kiinni ja ravistella jykevän hellästi. Mikä oikeus sinulla on viedä mieleltäni tämän verran tilaa!
        Paikkana toimii tosiaan yksi Uudellamaalla sijaitsevista kaupungeista.


    • prinsessalle
    • kiitoskaikesta

      Mun tarina -> lesbo rakastunut ystävään, huomattavasti vanhempaan hetero-naiseen:
      "Olen rakastanut Sinua kaikki nämä vuodet. Kohta jo 20v yhteensä. Elämä on kuljettanut meitä. Sydämessäni on ollut aina paikka Sinulle. Mulla on kaikki hyvin, mulla on aivan kaikki. Silti ei mene päivääkään jolloin en miettisi Sinua edes hetken. Mietin että pitäisikö mun kertoa Sulle joku kaunis päivä mitä oikeasti tunnen Sinua kohtaan? Tavataankin yleensä pari kertaa vuodessa. Seuraavaksi ehkä keväällä enkä malta sitä odottaa. suunnittelen jo mihin mennään, mitä tehdään, mitä ruokaa mä Sulle laitan. Kuvittelen kun Sä puhut ja puhut, kuinka mä aina uppoudun Sun harmaisiin silmiin , katson Sun kauniita huulia.. kuulen vaan Sun pehmeän äänen mutten kuule mitä Sä puhut. Näitä huulia haluaisin suudella.
      Tulet mun uniin useasti, siellä me aina juostaan rannoilla ja ollaan onnellisia yhdessä, eikä edes puhuta mitään - ollaan vaan. Mystistä.
      Niin kaunis tunne mutta samalla niin surullinen. Välillä mietin että jos Sua joku päivä ei ole enää olemassa, jääkö mua kaduttamaan etten kertonut? Miksi ylipäätänsä on sellainen tarve sitä kertoa vaikka tiedän ettei se siitä muutu. En usko että menettäisin Sinut ystävänä mutta se kuitenkin vaikuttaisi ehkä ystävyyteemme. jollakin tavalla. . Tiie sitä.
      Ihastuin Sinuun kun olin n 18v. Nyt olen kohta nelikymppinen. Olen rakastanut Sinua kaikki nämä vuodet. "

      • AinaVainMielessä

        Jotkut tyypit jää vaan ikuisiksi ajoiksi mieleen. Hassu juttu. Mulle tapahtunut ihan sama, ei puhuta kuitenkaan ihan 20 vuodesta, mutta aina vaan tämä ihminen on mielessä vuosienkin jälkeen. Aina ennen näkemistä on perhosia vatsassa ja näkemisen jälkeen pasmat ihan sekaisin monta päivää. Silti ei vain saa sanottua ääneen, kun tietää, ettei siitä kuitenkaan mitään tulisi.


    • Tuskinarvaisit

      Pari viime päivää saanut sydämen pamppailemaan. Uskaltaisipa sanoa edes jotain...

    • Tulituniin

      Et ole koskaan aiemmin tullut uniini ja nyt, kun yritän pakottaa itseni unohtamaan sinut, olet tullut kahdesti uniini. Voi miksi?
      Miten odotan aina uutta työpäivää nähdäkseni sinut, edes vilaukselta, vaikka tiedän, ettet ikinä kiinnostuisi minusta. Nyt loman jälkeen odotan ekaa kohtaamistamme, vaikka samalla yritän työntää sinut pois mielestä, ajatuksista, haaveistani, koska ne ovat yksipuolisia. Miksi tulit uniini nyt, kun yritän unohtaa sinut.

      Ja mun viesti menee Uudellemaalle.

      • uudeltamaaltamyös

        Miksi ajattelet ettei hän ikinä kiinnostuisi sinusta?

        Mietin samalla tavalla omasta ihastuksestani. Ja jos hän sattuisi olemaan minuun ihastunut, niin hän varmasti ajattelisi samoin minusta.

        Eihän sitä ikinä tiedä kenestä kukakin kiinnostuu. Yllätyin itsekin omasta ihastukseni kohteesta ja nyt olen ollut häneen umpi-ihastunut jo kuukausitolkulla. Ja vaikka tuntemukset onkin yksipuolisia, en edes halua häntä ajatuksistani pois. Hän on niiin ihana, että jo pelkkä hänestä salaa haaveilu tuntuu hyvältä. Katkeransuloista haaveiluahan tämä on, mutta ah tosiaan niin suloista <3


      • haluansut

        Niin. Toisaalta, olisi hyvä unohtaa ja olisi taas mieleltään vapaa ihastumaan. Nyt olen "jumissa" ihastukseeni, joka ei etene mihinkään, koska en uskalla tehdä aloitetta, eikä ehkä hänkään (jos hän jotin tuntee). Olen löytävinäni kipinää ja flirttiä, sitten taas olen varma, että kuvittelen.
        Perjantaina hän tuli toivottamaan myöhässä hyvää ystävänpäivää. Puhuttiin samalla someviestinnästä. Minusta hän punastui keskustellessamme. Mutta ehkä kuvittelin sen. Sitä en kuvitellut, että kosketti minua kun puhuimme. Minä olen meistä se, joka yleensä koskee, esim olkapäähän. Hetken ajattelin, että mun pitää uskaltaa lähiaikoina tehdä aloite, tai jotain hyvää voi jäädä epävarmuuden vuoksi kokematta. Mutta nyt taas epäilen, että kyvittelen. Että hän vaan haluaa olla ystävällinen, että työssä asiat sujuisi hyvin, enkä loukkaantuisi.
        Jos hän lukisi tämän, hän varmasti tunnustaisi meidät. En aio olla mikään sekopää joten ei hätää. Voin olla ihan vaan (työ)kaveri, mutta vaikka tilanne on mulle uusi, haluaisin selvittää, voisiko tämä olla paljon muutakin. Mutta vaan jos tietäisin, että sinäkin haluat selvittää sen muunkin. En siis halua saada sinua ahdistumaan. Mutta en haluaisi jättää tätä selvittämättäkään.


    • Ahistaa

      Minulla myös mielessä hän, maailman ihanin työkaveri. Olen niin rakastunut, mutta niin salaisesti. Sinun hymysi on joka päivä parasta, mutta samalla ahdistaa, kun en voi suudella niitä hymyileviä huulia.
      Tämä hymy löytyy Helsingistä.

      • ihanakamalatunne

        Tämä voisi olla kuin mun suusta, paikkakuntaa myöten.

        En vaan enää kohta voi/osaa tätä rakastumista salata tai peittää. Varmaan ainakin rivien välistä se on jo luettavissa.


    • 98776

      Nostetaan :)

      • uyuyu

        :))


    • Kevättärinnassaliikaakin

      Tää on sydäntä riistävää. Yhteisiä vuosia jo 7 pintaan samassa yrityksessä. Alussa jo sinut huomasin, mutta en ikinä ihastunut. Nyt viimeinen kuukausi on ollut ihan hullua, kun olen aivan sekaisin susta. Teemme paljon töitä yhdessä tätä nykyään. Olet tuleni ja turvani. Olet vapaa-ajalla mun mielessä koko ajan. Mahaa kipristää, kun vaan mietin sua. Töissä odotan, vaan että saan sut kahden kesken kokoushuoneeseen. Punastun, kun katsot mua silmiin. Haluaisin vaan halata sua, koskea sua. Mut en tiedä yhtään missä mennään ja mitä mietit. Molemmat me varattuina, sinä vielä heterona. Hullua. In Espoo tämä. Etäältä sua ihastelen ja haaveilen.

    • Tietäisitpä

      Vihdoin halasimme.

    • Mä_Keski-Uusimaa

      En muista edes tarkkaan milloin tavattiin ensimmäisen kerran, ehkä kuusi vuotta sitten. Heti ensimmäisestä kerrasta mulla oli kotoisampi olo kuin ikinä, kenenkään kanssa. Tuntui kuin olisi löytänyt kotiin. Olet niin kaunis sisältä ja ulkoa, hauska, sun silmät sädehtii, olet huolehtivainen, luotettava, hellä ja niin hyvä ihminen, että saat mut haluamaan olla paras mahdollinen versio itsestäni.

      Ei olla nähty nyt pitkään aikaan, mutta en pysty unohtamaan sua. Näen susta unia ja ajattelen, vaikka yritän unohtaa. Jos näen sut edes kaukaa vilaukselta niin päivä on pelastettu. En tiedä oletko ystävällinen kaikille ja viran puolesta, vai tunnetko ehkä jotain mua kohtaan. Luulen, että olet varattu ja sen takia en ole pyytänyt esim. kahville. Epäilen, etten voi ikinä unohtaa sua.

      • Unetonyössä

        Missäpäin uneksit? :)


      • Mä_Keski-Uusimaa2
        Unetonyössä kirjoitti:

        Missäpäin uneksit? :)

        Töissä, kotona, harrastuksissa, nukkuessa, kun käyn kaupungissa. Joka paikassa :)


      • Mä_Keski-Uusimaa3

        Tajusin kyllä mitä Unetonyössä tarkoitti, mutta en uskalla vastata missäpäin, oon siitä niin selvästi tunnistettavissa. Annetaan vaikka sellainen vihje, että olen asiakkaan roolissa. Senkin takia epäilen, että olet kaikille yhtä ystävällinen ja ihana....


      • AlkaaM

        Jos menee paikkaan J, niin jännittävää. :)


      • Mä_Keski-Uusimaa4

        Harmillisen läheltä meni ohi, viereiseen kuntaan :D Toivotan sulle kuitenkin onnea ihastuksen kanssa!


    • Pusuja

      Katille 💋

    • Anonyymi

      Se alko niistä pikkujouluista. Tiesin mä sut jo ennestään, mut siel mä tajusin sen miten helvetin hyvännäkönen oot. Ja kiinnostava. Taisin jo kertoakki tän sulle viime bileissä. Mut sen jätin mainitsematta, et mä vähä ihastuin suhu. Tai ainaki oot pyöriny mun mielessä yhtenään niistä jouluista asti. Ja ens viikolla on jo juhannus...

      On harmittanut kun et oo ollu parina viime kertana treeneissä. Ehkä ens kerralla tuut taas. Haluaisin tulla puhuu sulle, mutta ujostelen sua. Vähä rehvakkaasti sanottu, mutta mä oon tavallisesti hyvä naisten kanssa. Sun kanssa en osaa olla enkä tiiä mitä sanoa. Ehkä ollaanki vaa nii erilaisia eikä meillä edes oo mitää puhuttavaa. Mut silti vedät mua puolees voimalla, jota ei voi vastustaa.

      Mä tiiän et mä kiinnostan sua ainaki vähän, vaikka taidatkin olla hetero. Mä ja mun silmät hämmentää sua, sä taisit sanoa mulle niin. Sanoit myös et saan sut epäilemään itseäsi, ehkä se oli lähinnä vitsi, mut mulla on vähän toivoa? Toivoa saada sut edes yhdeksi yöksi. Tiiän, ettet pettyis kun kaikki ei olisi vain sanojen varassa.

    • Anonyymi

      Olen ollut ihastunut sinuun jo yli kolme vuotta. Jo ensi tapaamisesta lähtien tiesin että olet erityinen, kiinnostuin heti. Näin sun katseesta että sinäkin koit samoin. En vaan voinut enää pitää tunteita sisälläni. Mun oli pakko kertoa niistä sulle ja sitten rakastuin. En ole koskaan ollut näin rakastunut. Sinäkin rakastuit. Mutta emme voineet olla yhdessä, olosuhteiden pakosta. En saa sinua mielestäni. Kukaan ei ole koskaan katsonut mua niin kuin sinä. Kukaan ei ole pysäyttänyt hengitystäni niin kuin sinä. Olet upein nainen mitä olen ikinä tavannut. Tyrmäävän kaunis, helvetin seksikäs, niin viisas, kypsä, niin täynnä elämää ja iloa. Sun hymy valaisee koko tilan missä olet. Olet mulle täydellinen ja rakastan sua enemmän kuin ketään ikinä. Miksi elämä kuljetti mut ensin sun luo, mutta sitten toiselle puolelle maapalloa? Antaisin mitä tahansa että saisin sut syleilyyni taas ja suutelisin sulta tajun pois. Haluan vain sinut...ikävä.

    • Anonyymi

      Haluaisin kertoa, että kiinnostuin sinusta heti kun puhuimme ensimmäisen kerran puhelimessa. Kun avasin ensimmäisen kerran työpaikkasi oven, olin mennyttä. Vaikka olinkin luonasi ikävän asian johdosta, kohtaaminen oli mukava ja jäit mieleeni. Näimme säännöllisen epäsäännöllisesti töissäsi, tunteet vain syvenivät.

      Sain sinulta niin ristiriitaisia viestejä, etten osannut tulkita niitä. Ymmärsin sinun olevan varattu ja jätin sinut sen vuoksi "rauhaan". Nyt emme ole nähneet yli 1,5 vuoteen, enkä silti pysty unohtamaan sinua.

      Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että tapasimme. Ansiostasi näin millainen voin parhaimmillani olla. Heijastit jotain, mitä haluan olla. Olen kasvanut ja kehittynyt paljon ihmisenä ansiostasi, vaikka en edes tunne sinua kunnolla.

      Raastaa kun tiedän miten lähellä, mutta kaukana olet.

    • Näin sinut ensimmäisen kerran 13 vuotta sitten. Muistan kuinka kuulin ihanan naurusi ja sydämeni hypähti pari ylimääräistä lyöntiä. Meitä oli isompi porukka, mutta en saanut silmiäni irti sinusta. Olet niin uskomattoman kaunis, ilahduttava, suloinen. Sain nukkua vieressäsi, mutta en pystynyt nukahtamaan hetkeksikään. Nautin läheisyydestäsi, hellästä kosketuksestasi ja haaveilin tieni taivaisiin. Mutta olin jo toisaalle kahlittu. Sydämeni särkyi, kun en voinut tehdä muuta kuin lähteä. Olen saanut nähdä sinua näiden vuosien aikana silloin tällöin. Joka kerta käteni hikoavat jo etukäteen ja olen niin onnellinen hetkestä, jonka saan viettää kanssasi, ystävänä. Ja joka kerta olen täysin murtunut, kun en voi olla kanssasi.
      Elämä on vienyt meidät erilleen, mutta olet muuttanut minussa jotain lopullisesti. Ehkä viimein alan myös löytämään itseni ja hyväksymään, että nyt on aika muutokselle. Kunpa joskus vielä saisin kokea hellän kosketuksesi ihollani... Olet aina sydämessäni E!

    • Anonyymi

      Sinun tapasi kohdata ihmisiä avoimin mielin on loistavaa katseltavaa. Olet iloinen, ymmärtävä, hienotunteinen ja suorasukainen. Silmäsi on kuin tuikkivat tähdet ja kaunis olet silmissäni päästä varpaisiin. On ihanaa saada tuntea sinut.

      • Anonyymi

        Missä päin...? :)


      • Anonyymi

        Ja kuinka hyvin tunnette? :)


      • Anonyymi

        Olisi ihanaa, jos tunteminen voisi jatkua ja syventyä. Pitäiskö järjestää asiat niin, että olis mahdollista? Keksitäänkö yhdessä tavat siihen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi ihanaa, jos tunteminen voisi jatkua ja syventyä. Pitäiskö järjestää asiat niin, että olis mahdollista? Keksitäänkö yhdessä tavat siihen?

        Kenelle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle?

        O: lle Turkuun


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        O: lle Turkuun

        Osuiko?


    • Anonyymi

      Sinussa on kaikki mitä olen etsinyt enkä aio koskaan enää päästää sinusta irti.

      • Anonyymi

        Mihin päin nämä sanat menevät?


    • Anonyymi

      Jos vaan voisin niin haluaisin sanoa, että olen ihan helvetin rakastunut suhun, ollut jo pitkään.

      • Anonyymi

        Miksi et voi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et voi?

        Aina ei vain voi. Tai se ei ole järkevää. Tässä tapauksessa se olisi katastrofi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aina ei vain voi. Tai se ei ole järkevää. Tässä tapauksessa se olisi katastrofi.

        Mikä siinä olisi katastrofaalista? Pakkien mahdollisuus?


    • Anonyymi

      Epämääräiset viestit eivät tavoita kohdettaan ja sitä te kaikki kuitenkin haluaisitte. Opetelkaa vihjailun taito.

    • Anonyymi

      Assariin.

      • Anonyymi

        Assariin? Olet ihastunut vai mihin kohdistit viestisi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Assariin? Olet ihastunut vai mihin kohdistit viestisi?

        Juurikin niin.


      • Anonyymi

        Omaan assariisi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaan assariisi?

        Ei se ihan ikioma ollut.


    • Anonyymi

      Ajatukset sinusta käyvät koko ajan vain epäsopivammiksi... Uudelle, nuoremmalle tulijalle työpaikalle...

      • Anonyymi

        Kas kun eräs itseäni vanhempi nainen kovasti kuumottaa mieltäni uudella työpaikalla.. Kauan olette olleet samassa työpaikassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kun eräs itseäni vanhempi nainen kovasti kuumottaa mieltäni uudella työpaikalla.. Kauan olette olleet samassa työpaikassa?

        Vasta vähän aikaa... Tämän vuoden puolelta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasta vähän aikaa... Tämän vuoden puolelta.

        Voihan se roihahtaa lyhyessäkin ajassa... Oletko huomannut että hän voisi ajatella sinusta samoin?
        Huomioitko häntä jotenkin erityisesti, vai salaatko ajatuksesi täysin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasta vähän aikaa... Tämän vuoden puolelta.

        Kerro lisää tilanteestasi... joko olet lähetystnyt häntä vai pidätkö matalaa profiiilia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää tilanteestasi... joko olet lähetystnyt häntä vai pidätkö matalaa profiiilia?

        Matalaa profiilia monestakin syystä... Esim siitä, etten varsinaisesti ole varma kuinka paljon hän loppujen lopuksi pitää naisista. Mutta katseilla ja flirteillä utelen tilanteesta koko ajan lisää...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matalaa profiilia monestakin syystä... Esim siitä, etten varsinaisesti ole varma kuinka paljon hän loppujen lopuksi pitää naisista. Mutta katseilla ja flirteillä utelen tilanteesta koko ajan lisää...

        Yritän myös pitää matalaa profiilia, todellakin monesta syystä. Tuntuu kuitenkin etten oikein onnistu siinä, kun välillä sekoilen sanoissani ja poskiani sekä korviani kuumottaa itseäni vanhemman ihastuksen läheisyydessä töissä. Meillä on kyllä hauskoja juttuja ja saadaan nauraa, viimeksi tänään. Hän on myös luonteeltaan ihanan avulias, joka harvinaista nykypäivänä. Odotan jo innolla seuraavaa kohtaamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritän myös pitää matalaa profiilia, todellakin monesta syystä. Tuntuu kuitenkin etten oikein onnistu siinä, kun välillä sekoilen sanoissani ja poskiani sekä korviani kuumottaa itseäni vanhemman ihastuksen läheisyydessä töissä. Meillä on kyllä hauskoja juttuja ja saadaan nauraa, viimeksi tänään. Hän on myös luonteeltaan ihanan avulias, joka harvinaista nykypäivänä. Odotan jo innolla seuraavaa kohtaamista.

        Avuliaat ja huolehtivaiset naiset on parhaita!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matalaa profiilia monestakin syystä... Esim siitä, etten varsinaisesti ole varma kuinka paljon hän loppujen lopuksi pitää naisista. Mutta katseilla ja flirteillä utelen tilanteesta koko ajan lisää...

        Tietääkö hän sen enempää että sinä viehätyt naisista? Tai loppujen lopuksi sehän on vain oleellista sinä viehätyt hänestä ja hän sinusta... Kyllä sellaisen hyvän kemian tunnistaa, mutta romantiikan puolelle meno edellyttää aina vähän enemmän rohkeutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietääkö hän sen enempää että sinä viehätyt naisista? Tai loppujen lopuksi sehän on vain oleellista sinä viehätyt hänestä ja hän sinusta... Kyllä sellaisen hyvän kemian tunnistaa, mutta romantiikan puolelle meno edellyttää aina vähän enemmän rohkeutta.

        Ei tiedä...


    • Anonyymi

      Mä nostan kädet pystyyn ja yritän lopettaa sun ajattelemisen lopullisesti. Annat niin ristiriitaisia merkkejä ja tätä on kestänyt jo vuosia. Mun on päästävä eteenpäin elämässä, toivottavasti löydän joskus jonkun edes murto-osan yhtä ihanan kuin sinä. Parasta mahdollista jatkoa sulle.

    • Anonyymi

      Olisin halunnut olla rohkea ja kertoa tunteistani.. en osannut, nyt emme kohtaa enää niin usein.. ei edes päivittäin😔 silti en unohda sinua ❤

      • Anonyymi

        Minne tämä..? ❤️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minne tämä..? ❤️

        Hki, työpaikalle ❤


    • Anonyymi

      Nyt mä sitten tykkään susta.
      Aiemmin työnsin sut pois, kun en tuntenut samoin ja taisin samalla pilata kaiken.
      Nyt kaipaan seuraasi, ja huomaan hakevani sua katseellani jatkuvasti. Haluaisin jutella, lähentyä uudestaan.
      Onko vielä liian myöhäistä? Anteeksi.

      • Anonyymi

        Jos kaipaisit minua, niin ei olisi myöhäistä. Mutta et taida olla hän. Joku vuosi sitten huomasin nuoremman naisen katsovan perääni. Välillä hän tuntui välttelevän minua, mutta nyt taas hän tuntuu hakeutuvan lähelleni. Olisin onnellinen, jos hän pyytäisi minut treffeille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaipaisit minua, niin ei olisi myöhäistä. Mutta et taida olla hän. Joku vuosi sitten huomasin nuoremman naisen katsovan perääni. Välillä hän tuntui välttelevän minua, mutta nyt taas hän tuntuu hakeutuvan lähelleni. Olisin onnellinen, jos hän pyytäisi minut treffeille.

        Tuo tilanne kuulostaa kyllä aika samalta kuin mitä mulla on. Itse vaan lakkasin kokonaan puhumasta tälle naiselle joksikin aikaa, siksi en tiedä mitä nyt enää voisin tehdä.. Voiko asioita korjata?
        Tsemppiä sulle!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo tilanne kuulostaa kyllä aika samalta kuin mitä mulla on. Itse vaan lakkasin kokonaan puhumasta tälle naiselle joksikin aikaa, siksi en tiedä mitä nyt enää voisin tehdä.. Voiko asioita korjata?
        Tsemppiä sulle!

        Ota rohkeasti yhteyttä, sillähän se selviää, että onko tilanne korjattavissa vielä 😊


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaipaisit minua, niin ei olisi myöhäistä. Mutta et taida olla hän. Joku vuosi sitten huomasin nuoremman naisen katsovan perääni. Välillä hän tuntui välttelevän minua, mutta nyt taas hän tuntuu hakeutuvan lähelleni. Olisin onnellinen, jos hän pyytäisi minut treffeille.

        Antaisitko vähän lisävinkkejä missä tilanteissa näette?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaipaisit minua, niin ei olisi myöhäistä. Mutta et taida olla hän. Joku vuosi sitten huomasin nuoremman naisen katsovan perääni. Välillä hän tuntui välttelevän minua, mutta nyt taas hän tuntuu hakeutuvan lähelleni. Olisin onnellinen, jos hän pyytäisi minut treffeille.

        Periaatteessa kuulostaa tutulta, mutta en ole vältellyt, vaan nostanut kädet pystyyn koska sain niin ristiriitaisia viestejä. Ja viimeksi kun nähtiin, jätit minut kuin nallin kalliolle. Varmaan, koska höpötin hermostuksesta johtuen vain omia juttujani, enkä kysynyt mitä sulle kuuluu. Anteeksi, sulla on muhun sellainen vaikutus, että meen sekaisin :D


    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe