rakastelu..

sitä täältä löydät..onhan nuo treffipalstatkin ja chatti...ei tämä ole mikään seksivälitys..

MIKÄHÄN PIRU SIINÄKIN ON, KUN EI TAHO NAISET OIKEIN PYSYÄ ?


Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän
perusasiat.
Mahla alkaa virtailla, vai mitenkä sitä sanotaan. Suoranaista yksinäisyyttä
ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Kavereita on aina sen verran, että
saadaan
korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit kerran kuussa.

Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa kevät karunkin
uroon munaskuihin. Mikä siinä auttaa, sanottu ja tehty.


Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: "Katseenkestävä, huumorin-tajuinen
nainen. Sinua etsii tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies. Myös
hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja savuttelu eivät hallitse
elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan kohdata sinut
keväässä?

Nimimerkki: Yksinäinen tulppaani."


Yks Kejonen siinä ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja nehän
tuntee kyllä naiset. Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat kirjeetkin
vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. Vähän epäilen sitä Kejosta
homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on tietokone.

Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa käymään.
Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. Pistin vähän siistimpää päälle:
pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun
Piriste.

Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se mikä haju.
Minulla oli siinä matkan varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat
pinnoitettavina,
piti käydä ne hakemassa. Myöhästyin asemalta melkein tunnin. Kaks kertaa
muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin väärin. Vaan paskaakos tuosta,
ei se pahoittanut mieltänsä, niin reippaastihan tuo kanteli matkalaukkunsa
autolle, kun minä kävin täyttelemässä lottokupongin.

Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun koira
istuu aina edessä.
Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos toimitettu tavara tuoretta.
Piti tarjota sille baarissa pari kaljaa, sellainen oli sopimus. Nainen
odotteli koiran kanssa autossa.

Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki mausteet,
extra sipuli ja maitoa. Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin, että
ottaako se takapenkkiläinen kanssa. Se sanoi junassa syöneensä.
Otin siinä ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi.

Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien ruuat.
Loppumatka meni kuitenkin ihan mukavasti.
Selailin Jallua ajellessa, enkä meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan
koukata, että sain sen pyörän alle.
Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet koiraan ja eikun taas
matkaan.

Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin "Mä tahdon takoa sun
markkinarakoa" on lempikappaleita. Se ehti tulla ahdeksan kertaa ennen kuin
oltiin kotipihassa.
Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti ylivirittynyt tunnelma, että piti
juoksulla mennä vessaan. Oli meillä myöhemminkin semmosta estottoman
kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä "vaimoehdokasta" kokeeksi sieltä täältä,
tullen mennen, kun se kanteli vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi
nyrkkipyykkiä.

Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa saataviaan.
Niillä oli koira mukana, ja se oksensi, kun näki minun ruokailevan. Täällä
ei turhaan hienostella!

Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari satasta, että näkevät
viranomaisetkin, ettei tässä ihan yhteiskunnan siivellä eletä.
Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Pidettiin
perinteinen piereskelykilpailu. Minä voitin, vaikka Simanaisen Oskari soitti
porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan ennen kuin
sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin lähteä kylillä
pyörähtämään.

Tehtiin oikein lista kaikista hauskuuksista, mitä nyt sellainen äijäporukka
pikkupäissään keksii.

Barbaralle päsähti ärhäkkä päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille
myöhemmin aamuyöstä monta lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan
mitään pyhäkoulutekstiä.

Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui
matkalaukkujensa päällä, omituisia ovat etelän tavat! Mukava oli silti
tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy.

Minun piti se Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota
takapenkin, kun minä en millään jaksanut.

Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että meidän
poika pärjää ihan hyvin ilman tuollaisia meikattuja kaupunkilaisvosujakin.

Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli.
Kyllä se on justiinsa se huumorintaju, mikä pittää meikäläisen naisella olla
kohallaan. Ja ulukonäkö tietenki.

Oiva Sarkkinen on edelleen poikamies. Hänen elämäänsä puki sanoiksi
elokuvaohjaaja Markku Pölönen