Olen vasta valmistunut sairaanhoitaja ja sain heti pitkän sijaisuuden teho-osastolta. Olin hyvin innoissani työstä. Nyt olen ollut siellä kuukauden ja olen aivan lopussa. Työyhteisö on todella kireä. Joitakin mukavia työkavereita on, ja ehkä kireä ilmapiiri johtuu kiireestä osastolla. Työntekijät myös olettavat, että kaikki hommat täytyy hoitua, pitkää ja ennen kaikkea hyvää perehdytystä työhön ei ole. opiskelujen loputtua ajattelin, että ihanaa, nyt pääsen nauttimaan elämästä ja saan tehdä sitä työtä josta nautin. Elämä oli sittenkin ihanampaa silloin opiskeluaikoina. Olen menettänyt yöuneni asiaan, kärsin päänsärystä ja päivisin opiskelen ja opiskelen...Joka aamu toivon, että olisin sairaana. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että ajattelin hakea uutta työpaikkaa. En halua omaa elämääni pilata tämän asian takia. Yleensä tässä vaiheessa pitäisi nauttia työstä ja olla innostunut, mutta minä en enää jaksa. Työyhteisö kuluttaa minut aivan loppuun. En teidä nyt kuinka toimisin asian suhteen. Pitäisikö nostaa kissa osastonhoitajan pöydälle ja keskustella asiasta, vaiko suoraan ylihoitajalle, koska asiat ei kuitenkaan ole tässä työpaikassa hyvin. Kannanottoja asiaan!
loppuunpalaminenko edessä?
erica
2733
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vuosien työskentelyn jälkeen tajusin että paljon puhetta mutta mikään ei muutu, vain välineet ehkä tai ehkä sittenkin joku..
Uudella alalla painan hulluna työtä koska opin sen hoitoalalta - vaikka ei tarvitsisi ja tyydyn matalaan palkkaan koska olen niin onnellinen työympäristöstäni ja työrauhastani.
mutta hurjan paljon elämänkokemusta sain hoitoalalta ja kaipaan niitä ihmisiä..
Ihan samaten aloitin aikoinaan silloiselta sydänvalvontaosastolta työt heti valmistuttuani.
Ainoa poikkeus, että tein työtä yksin ja meillä oli yhteiset oppitunnit viikottain, johon piti tulla vapaaltakin, ettei mitään jäänyt tietämättä.
Ei keltään kysyä, olis pitänyt osata ,tietää. Lohduttaa omaisia . Elin aivan työlle pari vuotta meni, että opin asiat kunnolla , sivilielämää ei juuri ollut , reporankana töihin ja kotiin.
Sitten pääsin äitiyslomalle....hengitin : ))
Kuukausi on hirveän lyhyt aika, siinä vasta silmät aukeaa.
Ehdotan, että menet hiearkian mukaan ja pyydät juttutuokiota osastonhoitajan kanssa ja katsot mitä se tuo tullessaan. Laitat paperille ensin asiat joihin haluat ottaa kantaa. Jos menet ilman paperia, hän voi jyrärä sinut ja lähdet kesken kaiken , ja asian ydin jää sanomatta. Kokemusta on.
Olin eilen marimekon myymälässä ja katselin myyjiä , jotka iloisina myivät näitä kauniita tuotteita, sieviin paketteihin, siisti kaunis työpaikka. Kyllä kävi kateeksi, asiakkaat hymy huulilla myös.