Tuli tuossa kerran käytyä Hua Hinin alueella ja majoituttua yhden vaimon sukulaisen hieman tasokkaammassa rantahuvilassa Cha Amissa, jonka tontti tosin Thaimaalaiseen tapaan päättyi hiekkarannan maanpuoleiseen osaan.
Kuitenkin koska ranta ei ollut suosittu turistiranta, niin oli varsin mukava siinä puuhastella mitä nyt sitten kukin tahtoi.
https://aijaa.com/crYhw4
Voisitko 2010 omalta osaltasi vaikuttaa hieman tai ainakin yrittää vaikuttaa jollain kirjoituksellasi tälle palstalle tarkoituksellasi että näiden tuoreimpienkin aloitusten ja kommenttien älämölöä hieman laannutettaisiin.
Minä omalta osaltani ainakin jätän niitä kommentoimatta ja suosittelen sitä myös Numballe.
Ps. 2010 kun olet häämatkasikin aikoinaan täällä Thaimaassa tehnyt niin Chiang Maissa kuin saarilla, niin Sinulla varmaan olisi mukavia kuvia antaa meille myös katseltavaksi.
Mukavaa päivää kaikille niin tänne Thaimaahan kuin sinne Suomeen.
Kuitenkin koska ranta ei ollut suosittu turistiranta, niin oli varsin mukava siinä puuhastella mitä nyt sitten kukin tahtoi.
https://aijaa.com/crYhw4
Voisitko 2010 omalta osaltasi vaikuttaa hieman tai ainakin yrittää vaikuttaa jollain kirjoituksellasi tälle palstalle tarkoituksellasi että näiden tuoreimpienkin aloitusten ja kommenttien älämölöä hieman laannutettaisiin.
Minä omalta osaltani ainakin jätän niitä kommentoimatta ja suosittelen sitä myös Numballe.
Ps. 2010 kun olet häämatkasikin aikoinaan täällä Thaimaassa tehnyt niin Chiang Maissa kuin saarilla, niin Sinulla varmaan olisi mukavia kuvia antaa meille myös katseltavaksi.
Mukavaa päivää kaikille niin tänne Thaimaahan kuin sinne Suomeen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kuitenkin kommentoit täällä. Hua hinnillä on oma osio. Yleistä Thaimaasta voit laittaa Chiang main juttuja.
Miksi sinä juttelet Pattayan matkailusta ku et siellä käy etkä edes tunne yhtään sieltä.
Lopeta täällä satusi.
Mikäs resu on sitten sinulle sopiva palsta mielenterveys, vai pieksämäki... miksi tulet tänne kertomaan mielipiteitäsi reppana... eihän sinulla ole mitään kontakteja Thaimaahan...
Kiitos kommentistasi.
Minä olen täällä Chiang Maissa mutta joku tahtoo Pattayan palstalla revittää juttuja minusta, joten koen Pattayan palstan olevan se palsta jossa minun tahdotaan kommentoivan.
Olen käynyt Pattayalla ja perheellämme on pieni asunto Chon Burissa, joka lienee lähempänä kuin Sinä tällä hetkellä.
Tunnen Pattayalta useita henkilöitä, enkä ole ymmärtänyt että Pattayan palstalle kirjoittaminen edellyttää tuttavuuksia Pattayalla.
Kerro Pattayatuttavuuksistasi meille, kun koet niiden olevan merkityksellisiä.
On tuossa viimeaikoina tullut katseltua omia valokuvia ja runsaasti näyttää olevan noita perheemme Pattayavalokuvia.
Laitan niitä aijaten jossain kohdin.
Onko sinulla jotain matkailuaiheista, vaikka joitain omia valokuviasi antaa meille nautittavaksi?
Mukavaa päivänjatkoa Sinullekin Paras, tosin epäselväksi jää miksi ja missä aiheessa koet olevasi paras.
https://aijaa.com/ZfKWm5
Mukavasti sopii tänne meidän terassille nuo kalusteet jotka tuli eilen hankittua.
Aika upeat kalusteet, montako sataa kiloa painavat... noihin ei termiititpysty...
Morjens Aviomies.
Hienot terassikalusteesi olet hankkinut. Nämä ovat oikein Pohjois-thaimaalainen juttu. Tavallaan on tiukasti säädelty juttu, kenellä näitä on lupa myydä.
Olin taannoin vähän hienompia laittamassa konttiin Suomeen itselleni. Jäi haaveeksi.
Tiedätkö aviomies että hua hinillä ja cha amilla ei ole oikeastaan mitään tekemeistä toistensa kanssa, cha am kuuluu phetsaburiin ja hua hin prachuap khiri khaniin, kaupunkien välimatka on 30 kilsaa pohjoiseen ollaan cha amissa, jos mennään etelään ollaan pranburissa, pranburi on todella mielenkiintoinen alue, siellä rakennetaan kovasti uusia turistikeskuksia, mm. hilton, intercontinetal, ja muutama muu iso jenkkibrandi, ovat tehneet rantakadulta tonttivarauksia, tai ostaneet niitä...
Tuolta pääset hyvin aloittamaan tutkimusmatkasi, https://www.google.co.th/maps/@12.4085899,99.9914477,3a,75y,305.77h,70.72t/data=!3m6!1e1!3m4!1sRqJt4qDrMdWP6caYsw9lgw!2e0!7i13312!8i6656
pysytele rantatiellä 12 kilsaa siellä näet mihin Thaimaan turismi kehittyy vuosien saatossa...
Ajelet suoraan käännyt, ruskea viiruisen talon kohdelta vasemmalle edessä näkyy isohko vaalean punainen talo... siitä alkaa rantatie...
Tuolla matkalla on yksi todella mukava hotelli jossa käydään välillä vaimon kanssa... nimeltään evason hua hin ollaan käyty siellä kymmenisen kertaa viikoloppu relaxoinella... https://www.google.co.th/maps/@12.3852772,99.9985154,16.79z
Muuten hyvä mutta linkit ei toimi.
Jep.
Kyllähän minä seudun tunnen, myihän vaimoni sieltä maataankin jokin aika sitten.
On kaavailluissa tulla sinne tässä muutaman kuukauden kuluttua ja katsotaan jos vaikka juodaan kupposet kuumaa keskenämme tämän matkailupalstan kunniaksi.
Muuten muistui mieleen tuossa valokuvia katsellessa yksi ilta kun istuimme Hua Hinin rannalla siinä ravintolassa, jossa vain matot ja tyynyt hiekalla ja illan näytösnumerona varsin taitavat tyypit niiden tulikeppien kanssa.
Valokuvia on ja hienoja onkin.
Sopiihan tuo...
varmasti toimii, siirrä koko osoite browseriin...
en ole tuollaiseen ravintolaan törmännyt täällä, muutenkin pyrin välttämään hua hinin rantaa, kerros missä päin tuo rafla on käyn tutustumassa...
https://aijaa.com/KjXAN4
Poistuu nuo kuvat aika nopeasti, joissa näkyy ihmisiä. Tässä fotossa vähän moottoripyörän pakkausmallia... IXS lightning pukuni ja vaimon ajovaatteet sekä kengät kastui vuorilla läpimäriksi ja viriteltiin ne kuivumaan takalaukun ympärille nerokkaasti :D
Jep.
Näin toki kuvat ja joskus ne poistuu myös syystä jota en ymmärrä, hienoja kuvia oli, kiitos.
Muuten tuohon kuvaasi viitaten nyt osuvasti tahdon kertoa, miksi minulla on King ja Inkkari, usko edes hetki että henkilö joka istuu minun takana reissuillamme, istuu mukavemmin vaikka "pultit lenteleekin pientareelle" ja tekniikka ei ole huippuluokkaa.
Kertoisitko 2010 missä Thaimaassa noita autojen rekisterinumeroita tapaa ?
Jep totesit maanjäristystä vaan et kyykyn matkustajan mukavuutta.
On täälläkin noita suomi- ja eurooppareissujen motokuvia, mutta jätän väliin syystä, että mun pyörän kuvista pystyy tunnistamaan mut.
Kaunis on neito kuten lähes kaikki täällä, mutta vaimoni kasvokuvaa en viitsi laittaa.
Harmillista että noin hienolla rannallakin aallot tuo roskaa.
Muuten, eikös Alppireissua tullut tehtyä myös Busalla, laitatko laatupyörästä myös kuvan ja ottanet kantaa matkustajamukavuuteen koska olisi mukava keskustella selkeästi vaikenematta.
Ne roskat eivät ole ihmisperäisiä vaan puun kuoria ja kuivuneita lehtiä ja kookoksen kuoren palasia. Tuo beach siivotaan vähintään kerran viikossa.
Hierojaa odotellessa. Välilevykin hieman pullahti tulehtuneiden akillesten lisäksi automatkalla kotiin. Se on pari päivää makoilua nyt. Yritetään löytään yksi suomalainen kalevalainen jäsenkorjaaja jonka pitäisi olla Pattayalla, mutta kukaan ei muista sen nimeä äkkiseltään.
Sporttipyörässä daami nojaa kuljettajaan, jolloin perse pääsee vähän vähemmällä. Etapit täällä kuumassa on niin pieniä että jaloittelua tulee muutenkin taukojen muodossa. Isolla baanalla ajaisin mieluummin chopperilla mutta mutkateillä en. Kesken matkan on paha vaihtaa.
Nykyisissä sporteissa on ergonominen ajoasento jossa maha ja reidet on tukevassa paketissa pyörän ympärillä joten ajaminen ei ole raskasta.
Alppireissuja heittäessä aikoinaan oli Ruotsin, Tanskan ja Saksan läpiajo sellaista pakkopullaa josta yritti suoriutua mahdollisimman nopeasti kahdessa vuorokaudessa. Aamulla kun laiva oli Tukholmassa, niin seuraavan päivän iltana Alpit häämötti horisontissa ja kärsimys oli ohi. Olisikohan viisi reissua jossa daami oli mukana ja kukaan ei valittanut väsymystä.
Busa-ajan kuvat on vanhalla läppärillä ja exän valokuvakansioissa. Pitää joskus keräillä niitä talteen. VHS:ltä löytyy monet videot ja muun muassa se 336kmh ja sellainen jossa poliisiauto tulee vastaan kun taulussa on 295kmh. Nekin videot on exän kaapissa ja ne pitäisi siirtää muistitikulle ennenkuin nauhat kuivuu. Lapsista on myöskin varmaan sata tuntia VHS:llä edelleen. Siihen aikaan ei ollut ABS jarruja prätkissä.
Yhdessä videossa on suuronnettomuus lähellä kun loivassa mutkassa 200 vauhdissa eteen tallustaa sorsaemo poikasineen. Vaistomaisesti painoin etujarrua voimalla ja menin pienessä luisussa poikueen ohi. Turvallisin ratkaisu olisi ollut jyrätä sorsat, mutta ajatella ei ehtinyt.
Perkeleen ylläpito kun poistaa kaikki kuvat. Varmaan lehmäkuvakin katoaa. Nuo eivät hirveästi väistele moottoripyörää.
https://aijaa.com/wKe1iU
Jep niinhän se on.
Minäkään en pyörää vaihda kesken matkan, vaan aikoinaan vaihdoin kyykystä vex.
Juu nojailee daami ja peppu pääsee vähemmällä, vaan ei nojaile meikäläisen pelissä.
Tiedänhän minä noi ergonomiset kyykyissä ja sen johdosta mun kyykyissä on ollu .....
katso....
corbin
ja com.
Hei vaan heilani suloiset! Tässäpä yksi syy miksi välttelen choppereita varsinkin kaupunkiajossa. Koipi palanut putkeen puolen tusinaa kertaa. Ei tarvi kuin murto-osa sekunnin hipaista niin jalka näyttää tältä ja sen matkan uinnit on sitten uitu.
https://aijaa.com/tY3hWP
En oo mikää mp-asiantuntija, mutta Pattayalla vuokrattavissa japsicustomeissa on monissa suorat suojaamattomat rosteriputket jotka kulkee oikealla puolella päällekkäin. Tuo taisi olla Vulcan 1700cc. Samanlainen kuin tässä kuvassa. https://aijaa.com/DEOtDG
Erityisesti haluan kiittää sinua vuodesta 2010 kuvistasi.
Ehdin muutaman kuvan päivemmällä nähdä, mutta nyt ne on jostakin kummallisesta syystä poistettu?!?
No huh huh ja hitto sentään!
Tässäpä olikin pitkästä aikaa harvinaisen asiallinen keskusteluketju.
Kiitos ja korkea wai-tervehdys kaikille keskusteluun osallistuneille.