Siihe väitteeseen olen oman muistini mukaan törmännyt aiemminkin, aina jossain se kummittelee. Mutten vain voi uskoa siihen. Se että kaikki tarinat on jo keksitty ja kirjoitettu on mielestäni jotenkin absurdiväite, nykyihmisen omaa ylimielisyyttä aikaansa kohti ehkä? Mielestäni kaikkia mahdollisia tarinoita ei voi kukaan koskaan kirjoittaa niin, että ne loppuisivat. Maailma jatkaa olemistaan ja muuttumistaan jatkuvasti, uusia tarinoita syntyy niin kuin uusia elämiä. On olemassa vielä monia tarinoita ja kohtaloita, joita kukaan ei ole kirjoittanut, uusia mahdollisuuksia, joita kukaan ei ole nähnyt. Ehkä sitten väitteillä tarkoitetaan useiden tarinoiden samankaltaisuuksia tai sitten se on vain jotain mitä sanotaan ajattelematta sitä sen kummemmin.
En tiedä onko tämä pähkäilyni täysin turhaa kyseisestä asiasta, mutta mitä olette mieltä, ovatko kaikki tarinat jo keksitty?
En tiedä onko tämä pähkäilyni täysin turhaa kyseisestä asiasta, mutta mitä olette mieltä, ovatko kaikki tarinat jo keksitty?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ottamatta laskuihin mukaan "Päättymätöntä tarinaa", niin näin on - koska itse keksin viimeisen.
"Herra vaatimattomuus"
Milloin keksit sen viimeisen tarinan? Ja mihin se liittyy. Sinulla on varmaan viimeinen päiväkin tiedossa. Nimittäin huomenna joku voi keksiä ihan uuden jutun. :)
Päättymätön tarina on yksi parhaita tarinoita joita on keksitty.
Jos kaikki tarinat on jo keksitty, niin mihin mielikuvitusta sitten enää tarvitaan? Joutaa kaatikselle sekin. Ja tyhjyys imee mukanaan tarujen ja satujen maat, viimeisenä norsunluutornin, kunnes joku keksii taas sen uuden tarinan. JA FANTAASIA PELASTUU.
Minullapa katosta roikkuu tällä hetkellä yksi ihan uusi tarina. Odottaa vain kasvamistaan. Antaa tarinan vielä pomppia ylös alas jonkin aikaa, joka päivä siitä on lisää kerrottavaa.
Joku saattaa tunnistaa tarinan jo tästä.
Aika-ajoin tuo tarinan alku kiljaisee ja kaipaa huomiota, mutta välillä lepäilee ihan tyytyväisenä olemassa oloonsa...
Tarina joka viittasi juoneen, oli toisintoa tunnetusta matrix elokuvasta. Eli mikä on se todellisuus mikä on ja mikä se harha jota pelkurit katsovat.
tai jotenkin noin fiksusti. Eli toisintoa uudessa kehyksessä.
Olen pitkälle samaa mieltä että tarinat on keksitty. Ei niitä ole muutamaa perustarinaa enempää. Tavalla tai toisella tarinat polveutuvat ja versovat noista.
Mutta voihan sitä toki kulkea kirjastossa ja nykiä kirjoja hyllyistä jos ei usko. Nuo perustarinat on kerrottu paljon ennen kirjapainon keksimistä. Luulisin. Tämä on taas puhtaasti oma luuloni.
Miten ne meni, kasvutarina, matkakertomus, tuhkimotarina.. Ei niitä montaa ole. Se miten mielikuvitustaan käyttää kertoessaan tuon ikivanhan juonen ympärille punotun uuden tarinan, on toinen luku. Mutta keksitty ne perustarinat on kaikki.
Paitsi ne joita ei vielä ole keksitty.
Eikö tarina kuitenkin ole paljon enemmän, kuin joku perusrunko mihin se on ehkä kytketty? Mielestäni on ja siksipä kaikkia tarinoita ei ole vielä keksitty.
Eli tämän kummallisen väitteen pitäisikin olla "tarinoiden perusrungot on jo keksitty." Joskin siihenkään en täysin usko. Ehkä olen vain uppiniskainen ja pilkun viilaaja, mutta jokatapauksessa. =)
Arkeologit eivät ole onnistuneet löytämään pienintäkään viitettä että menneisyydessä olisi edes tultu ajatelleeksi vaikkapa nanoteknologiaa, joka kuitenkin kuuluu meikäläiseen lähitulevaisuuteen. Siitä on kyllä kirjoiteltu jo parisen kymmentä vuotta, mutta vielä ehtii mukaan uusia uria raivaamaan. Täytyy vain miettiä kuinka nanoteknologia voi tulla muuttamaan loppuun kaluttujen tarinoiden aiheita. Sen yhdistäminen esimerkiksi kolmiodraamaan voisi poikia repäisevän tarinan.
Kaikkia olemassa olevia tarinoita ei ole keksitty, vielä on niitä jotka uinuu jossain piilossa, ja ne tulee kun niiden aika on. Yksikään olemassa oleva tarina ei ole valmis, ei tule ikinä olemaankaan. Maailmat kehittyvät, ihmiset muuttuvat ja samalla nousee vanhoja tarinoita tuhkasta ja uusia syntyy hiljaisella liekillä.
Uusia tarinoita syntyy vain otolliseen maaperään, eikä niitä synny nyt, koska ihmiset eivät ole niiden ulottuvissa. Miten ne voisivat syntyä, jos ei ole syntynyt kertojaa? Mestariteokset kertovat itse itsensä, mutta vain harvat ymmärtävät niiden tarinan ja vielä harvemmat pystyvät välittämään sen meidän muiden kuolevaisen mielille ymmärrettävässä muodossa.
Tarinat tulevat vielä, niitä on aina. Kun ne eivät enää kestä painetta, ne laulavat itse itselleen kertojan, joka on niiden oma. Ei kenenkään muun.
Kirjaston scifihyllynkin uudenlaisilta ja omaperäiseltä vaikuttavat tarinat voivat tulla vastaan kaukana kirjallisuuden historiassa. Avaruusoopperat, tarinat Maassa vierailevista alieneista, jutut ihmeellisistä keksinnöostä, todellisuuskikkailut tyyliin P K Dick ja Matrix ja sen sellaiset nyt tietenkin ovat esihistoriallisen ajan pimennoissa syntyneiden tarinatyyppien tuoreimpien vaiheiden edustajia, mutta että Asimovin robottitarinatkin. Eilen kuitenkin tuli vastaani tieto, että muinainen Induslaakson kulttuuri jätti jälkeensä läjäpäin samanlaisia juttuja.
Ei mielestäni.Samankaltaisesta aiheestakin saa hyvin erilaisen muuttamalla näkökulmaa tai tyyliä.Esimerkiksi toisesta maailmansodasta on kirjoitettu jo monta romaania,mutta ei voida sanoa niiden olevan samanlaisia,jokaisella kirjoittajalla kun on erilainen mielikuvitus,erilaiset ajatukset,erilainen tyyli kirjoittaa ja ilmaista itseään jne.Myös rakkaus on hyvin universaali ja käyetty aihe,mutta miten monta samanlaista kirjaa olet lukenut aiheesta.Rakkautta on niin monen erilaista ja jokainen ilmaisee sen eri tavalla.Vaikka Kaari Utrion kirjat vaikuttaisivatkin hieman Jane Austenin tyylisiltä,ne ovat silti aivan erilaisia.Olipa aihe melkein mikä tahansa,se ei voi olla kokonaan puhki kulunut.
Utriohan on itse jossain haastattelussa kertonut saaneensa idean historiallisiin romanssikirjoihinsa ranskalaisesta Angelica-sarjasta (nyt kaikki 5 elokuvaa muuten boxina, taattua 60-lukukalkkunaa!). Kustantaja jopa taisi vihjaista Kaari-tytölle hyvästä myyntivaltista...
Ja kyllä, kaikki stoorit on jo keksitty. Muinaisintialaisissa veda-kirjoissa (Mahabharata ja Ramayana) puhutaan elohopeamoottorilla toimivista, ilmassa kulkevista vimana-vaunuista ja kauhistuttavasta aseesta nimeltään rautainen salama, joka nostaa aukeavaa päivänvarjoa muistuttavan pilven ja saastuttaa kuolettavasti veden, maaperän ja ravinnon.. Näin noin 6000 vuotta sitten...
Kaikki tarinat eivät todellakaan ole vielä kerrottu!
Itselläni on heti mielessä ainakin neljä aihetta, joista kukaan tällä planeetalla ei ole kirjoittanut aikaisemmin. Ja jos on, palan halusta lukea ne kirjat! Tai tietenkin eihän mitkään aiheet varsinaisesti ole koskemattomia, mutta tarkoitan että minulla on mielessä (ja paperillakin jo) sellaisia tarinoita, joissa on säväyttäviä tapahtumia ja aiheita, sellaisia, joista kukaan ei ole vielä kirjoittanut, ei ainakaan samasta näkökulmasta eikä samalla tarkoituksella ja tyylillä.
Ihmiselämään voi mahtua niin paljon uskomattomia asioita ja paikkoja... Eikä kyse ole todellakaan mistään loppuunpalaneista aiheista kuten keski-iän kriisit, murrosikä, äitiys, isyys, rakastuminen, avioero, rikokset, teini-ikä kriiseineen...
Kyse voi olla karuista, raaoista elämänkohtaloista, siitä, miten äkkiarvaamatonta elämä voi olla.
Ei samaan jokeenkaan voi astua kahta kertaa.
Jokainen sukupolvi tarvitsee omat tarinansa.