Eilen 14.7.2018 on talteenotettu harmaa (puolinaku) laiha kiinanharjakoira. Länsi-Tampereelta. Alueella ei ole kyseistä rotua juurikaan edustettuna omasta takaa, joten koira on todennäköisesti muualta tänne tullut, vieressä kulkee Nokialle vievä moottoritie ja vähän kauempana Paasikiventie.
Kiinanharjakoira uros talteenotettu Tampereella
3
182
Vastaukset
- Minneviety
Kerro ihmeessä vielä se, minne se on talteen viety. Jos koira ei ole paikallisen, niin ei välttämättä ole tietoa siitä, minne koirat alueelta päätyvät.
- sirunlukija
Koira tulee tietysti toimittaa Oriveden löytötaloon, jossa sirunlukijalla katsotaan kuka on omistaja, tällaisella koiralla on yleensä siru. Sitten vaan he pirauttaa omistajalle. Ei kai se tuon vaikeampaa ole.
- Koiraihminen
Löytäjä oli saman kadun asukas, jolla itse asun. Etsin koiran ja löytäjän kanssa perheen , jossa tiesin olevan ko. rotuisen koiran. Löytökoira ei kuitenkaan ollut heidän ja heidän lemmikki oli jo lähtenyt koirien taivaaseen. Olen ilmoittanut karkulaiset palstalla ja apulan karkurit palstalla jo aiemmin. Myös löytäjä käytti nettiä omalla sivustollaan. Löytäjä kertoi että koira haetaan Orivedelle. Enempää en tiedä, paitsi ainakin koiran väliaikaisen olinpaikan ja löytäjän tiedot. Löytöpäivä tuli tähän palstalle väärin, koira löytyi Simolankadun tuntumasta 13.7. iltapäivällä. Jos koira on esimerkiksi ulkomaalaisen turistin, ei hän todennäköisesti osaa eikä pysty toimimaan. Kukaan ei ole ilmoittanut kadonneeksi vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude21115079Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12710520Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12010097Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089341Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k529172Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237059Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566935Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826517Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1696176Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335598