Marokosta tulee Suomeen miehiä vaimoa etsimään
Marokkolaisia miehiä tulee Suomeen turistiviisumilla ja tositarkoituksella.
He etsivät vaimoa vakaana aikeenaan jäädä Suomeen.
Suomalaisen naisen ja marokkolaisen miehen häitä juhlittiin keskimäärin
joka kolmas päivä vuosina 1990-92.
Marokosta tulee Suomeen miehiä vaimoa etsimään
6
278
Vastaukset 6
- EttäSilleens
HIstoriatietoja.
- Ei.ihmeellistä
Mikä ettei jos nainen suostuu,
- sdfsgfsg
Ohan se Suomi Ensin- tyyppi Junes Lokkakin Marookosta peräisin, hokas ja pokas tämän Tiina Wiikin jonka kaa sitten niitä striimejä aika ajoin nettiin suoltavat
- TuniasialaisetParempia
Minusta tunisialaiset miehet ovat ystävällisempiä ja kohteliaampia. He näyttävät arvostavan naisia toisin kuin marokkolaiset miehet.
Mielenkiintoista todella. Ex-naisystäväni piti juuri tunisialiaisia miehiä kaikkein lipevimpinä ja luotaantyöntävimpinä, mitä hän oli matkoillaan kohdannut. En tietenkään väitä, että hän olisi ollut oikeassa, mutta se oli hänen kokemuksensa. Marokossa hän ei tietääkseni ollut vieraillut, mutta makukysymyksistähän on turha kiistellä, ja tosiasioista taasen on turha väitellä.
- KätevyysArvossa
Kätevä tapa saada nainen ja samalla Suomen kansalaisuus edistyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561