KELA - työmarkkinatuen maksut reilusti myöhässä?

Olen laittanut kesäkuun ajan työmarkkinatuen haun 2.7.2018 Kelalle.

Olen ollut 20h keikkatöissä ko. aikavälillä (joten onko tämä nyt sitten soveltavaa työmarkkinatukea yms.) mikä täytynee käydä hieman 0-tuntilaisen papereita tarkemmin lävitse - ja tämän ymmärrän.

No, nyt on 18.7 eikä päätöstä / maksua edelleenkään kuulu. Olen soittanut 3x kelaan (viimeksi tänään aamulla) ja kuullut että hakemus on ok, ja palkkaliite ok. Viime viikolla puheluni johdosta minut siirrettiin "kiireisten ryhmään", mutta ei näytä auttavan. Sanovat vaan, että kaikki on ok, mutta että heillä riittää nyt kiirettä.

Itselleni ei ole ennen näin käynyt, ja vähän kyllä ihmetyttää että näin kauan (13 työpäivää) saa venailla, ja edelleenkin lukee vain "käsiteltävänä." Eikä tässä muuten valittamista, mutta alkaa olemaan ruoka vähissä, laskut erääntyy jne perustarinat. Ja piti vähän maakuntamatkailla viikonloppuna, mutta kai se työttömälle on liian suurta huvia, pysykööt kotonaan. Huvittavinta oli, kun kelan työntekijä sanoi, että jos en olisi tehnyt ollenkaan töitä, niin maksu olisi tullut 5 päivän sisällä, mutta nuo muutamat tehdyt tunnit tekevät tästä nyt soveltavan tapauksen ja näin ollen siinä kestää.

Onko muilla kokemuksia? Neuvoivat, että voisi laittaa toimeentulotukea. Vähän ihmetyttää, kun eikös senkin hakemisessa/saamisessa mene 5-7 päivää - ja sekoittaako se sitten taas heinäkuun ajan työmarkkinatuen saantia. Näillä mennään - saa voivotella ja sääliä - tai laittaa tililleni rahaa.
8825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Maksut tulevat ajallaan jos sinulla ilmoitettavana täydet 20 vrk työtön-työtön-statuksella. Mutta jos olet tehnyt aktiivimallin työtä tai muuta työtä, on luonnollista että maksut myöhästyvät. Kun väki on kesälomillaan ja kesäpojat ja -tytöt tekevät tiedonpuuttessa ja osaamattomuuttaan sutta ja sekundaa.

Äänestä

No ehkä siellä nyt vähän pukkaa ruuhkaa, kun jokaisen aktiivisuus pitää tarkistaa, Sipilän vuoksi, lisäksi työssäolo ja palkkatulot pitää laskee.. Uusia työttömiä ja hakemuksia on koulujen päätyttyä pilvin pimein. Kyllä siellä hommia ja ruuhkaa riittää..

Äänestä

Kela on siirtänyt paljon työmarkkinatuen tekijöitä tekemään kesäksi toimeentulotukea ja osa on normaalisti lomilla. Toimeentulotuessa on lakisääteinen 7pv käsittelyaika josta kela ei kesällä suoriudu ilman erikoisjärjestelyjä henkilöstön osalta ja työmarkkinatuen käsittelijöiden määrästä on helppo nipistää kun sen käsittelyaikaa ei ole niin tarkkaan laissa määritelty.

Äänestä

Voisiko kysyä KELAsta kiireellistä toimeentulotukea, sen käsittely on tehtävä päivän kahden aikana?
Voisiko ottaa yhteyttä paikkakunnan sosiaalitoimeen ja kysyä sieltä neuvoja?

Äänestä

Kela aikoo ottaa käyttöön ns. laatikko ratkaisun.
Ulko-oven vieressä on laatikko, jossa on käteistä rahaa, sieltä voi sitten käydä kuittaamassa tietyn summan kunhan laittaa listaan puumerkkinsä.

kjäh kjäh kjkh
näin se vain on

Äänestä
  • Vie sinne kaikki pikavippi laskutkin. Tai räjäytä se loota.

    Äänestä

Jaa minä laitoin 10.päivä hakemuksen ja 13. Päivä toimitin liitteet. 16. Päivä soitin että jos voisivat kiirehtiä. Päätös tuli samana päivänä ja rahat tilillä 18.7.

Äänestä

Aina se päätös on tullu mulle samana päivänä kun olen pyytänyt kiirehtimään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KroisosPennitön kirjoitti:

Olen laittanut kesäkuun ajan työmarkkinatuen haun 2.7.2018 Kelalle.

Olen ollut 20h keikkatöissä ko. aikavälillä (joten onko tämä nyt sitten soveltavaa työmarkkinatukea yms.) mikä täytynee käydä hieman 0-tuntilaisen papereita tarkemmin lävitse - ja tämän ymmärrän.

No, nyt on 18.7 eikä päätöstä / maksua edelleenkään kuulu. Olen soittanut 3x kelaan (viimeksi tänään aamulla) ja kuullut että hakemus on ok, ja palkkaliite ok. Viime viikolla puheluni johdosta minut siirrettiin "kiireisten ryhmään", mutta ei näytä auttavan. Sanovat vaan, että kaikki on ok, mutta että heillä riittää nyt kiirettä.

Itselleni ei ole ennen näin käynyt, ja vähän kyllä ihmetyttää että näin kauan (13 työpäivää) saa venailla, ja edelleenkin lukee vain "käsiteltävänä." Eikä tässä muuten valittamista, mutta alkaa olemaan ruoka vähissä, laskut erääntyy jne perustarinat. Ja piti vähän maakuntamatkailla viikonloppuna, mutta kai se työttömälle on liian suurta huvia, pysykööt kotonaan. Huvittavinta oli, kun kelan työntekijä sanoi, että jos en olisi tehnyt ollenkaan töitä, niin maksu olisi tullut 5 päivän sisällä, mutta nuo muutamat tehdyt tunnit tekevät tästä nyt soveltavan tapauksen ja näin ollen siinä kestää.

Onko muilla kokemuksia? Neuvoivat, että voisi laittaa toimeentulotukea. Vähän ihmetyttää, kun eikös senkin hakemisessa/saamisessa mene 5-7 päivää - ja sekoittaako se sitten taas heinäkuun ajan työmarkkinatuen saantia. Näillä mennään - saa voivotella ja sääliä - tai laittaa tililleni rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu