Saksalle myös kakkossija,joten mitä minä sanoin.
Asiantuntija joka asiassa.
Asiantuntija joka asiassa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näytti vähän siltä ettei Hannu lähtenyt tosissaan takaa-ajoon.
oli Hannulle huono,koska Saksalaiset pelasivat hänet tuolla konstilla pihalle,mutta muuten se olis ollut Hannun heinää.
Näkihän tuon jo Hannun asenteesta,ettei hän ota kaikkea irti.
lähtenyt hiihtämään ollenkaan.Oli tuo järjestäjien
taholta niin törkeä teko.Ei yksin Hannua kohtaan sillä olihan sielä muitakin jotka olisivat olleet sakemannien edellä.
Hannu olis munannut itsensä pahemman kerran.
Tuskin siihen järjestäjät ovat syyllisiä tuohon touhuun.
jotka junailivat 2. kierroksen lopulla kierroksen alkamaan uudestaan alusta.
Suomalaiset ovat vain liian kilttejä, kun olisi pitänyt joukkueenjohdon lyödä nyrkkiä pöytään ja sanoa, että me lähdetään himaan jos alatte pelleilemään ja nämä hypyt ei riitä. Manninen oli tänään vireessä ja sai sen herkän kohdan eli hypynkin kulkemaan arvokisassa. Latausta varmasti purkaantui toisen hypyn jälkeen ja hän pääsisi hakemaan nyt kultaa. Vaan ehei, ei käynyt suomalaisen kulta noille pelleille. Piti antaa Saksan pojille uusi mahdollisuus.
meno jatkuu ja vieläpä samoilla keinoilla.