Ihmiset USASSA

Millaisia ovat ihmiset luonteeltaan eripuolilla USA:a? Kuulemma heidän kanssakäyminen ihmisten kanssa eroaa kovastikin.
Esim:
Cal vs FL?
FL vs NY?
Keskilänsi?

ps. tänään täälä huomenna siellä
183593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kalifornialaiset ja floridalaiset eivät juuri eroa toisistaan. Melko huoleton elämäntapa kuuluu kulttuuriin.

Äänestä

Floridassa en ole käynyt, mutta muuten olen maata kiertänyt ristiin rastiin ja täytyy sanoa että kovin erilaisia ovat. Siksi huvittaa aina kun puhutaan "amerikkalaisista".

Äänestä
  • Niinpä. No näitä asiantuntijoita yhdistää se, ettei kukaan ole käynyt rapakon toisella puolella.

    Itseasiassa monessa suurkaupungissa etelä ja pohjois -osissakin on eroa, vaikka ihonväri olisi sama.

    Äänestä

  • So true! Huvittaa, kun puhutaan "amerikkalaisista" yhtenä kansana, se on VALTAVA maa. Kulttuuritausta, se miten koulutettu/kouluttamaton on, se, mitä työtä tekee, jne. kaikki vaikuttaa siihen, millaisia ihmiset on, aivan niinkuin täälläkin. Mutta itse sekä Kaliforniassa että Nykissä asuneena (ja Floridassakin olen oleskelllut aika lailla) niin voin sanoa samaa, mitä tossa aiemmassa kommentissa, että lämmin ilmasto johtaa jostain syystä "letkeämpään" käyttäytymiseen ja käytökseen. Yleisesti voi sanoa että ihmiset isoissa kaupungeissa (New York,LA, Miami) on jotenki (mun mielestä) fiksumpaa jengiä ku pikkukaupunkilaiset, ei esim. äänestä Bushia... ja pidän (itse) itärannikosta, etenki, New York, Boston, jne. eniten. Jotenkin lähempänä Eurooppaa.

    Äänestä

  • CTB kirjoitti:

    So true! Huvittaa, kun puhutaan "amerikkalaisista" yhtenä kansana, se on VALTAVA maa. Kulttuuritausta, se miten koulutettu/kouluttamaton on, se, mitä työtä tekee, jne. kaikki vaikuttaa siihen, millaisia ihmiset on, aivan niinkuin täälläkin. Mutta itse sekä Kaliforniassa että Nykissä asuneena (ja Floridassakin olen oleskelllut aika lailla) niin voin sanoa samaa, mitä tossa aiemmassa kommentissa, että lämmin ilmasto johtaa jostain syystä "letkeämpään" käyttäytymiseen ja käytökseen. Yleisesti voi sanoa että ihmiset isoissa kaupungeissa (New York,LA, Miami) on jotenki (mun mielestä) fiksumpaa jengiä ku pikkukaupunkilaiset, ei esim. äänestä Bushia... ja pidän (itse) itärannikosta, etenki, New York, Boston, jne. eniten. Jotenkin lähempänä Eurooppaa.

    Nii siis piti sanoa johtaa letkeämpään PUKEUTUMISEEN ja käytökseen (lämmin ilmasto).

    Äänestä

  • CTB kirjoitti:

    Nii siis piti sanoa johtaa letkeämpään PUKEUTUMISEEN ja käytökseen (lämmin ilmasto).

    Kun taas etelä-kaliforniassa ja etelä-floridassa väestä yli puolet ovat latinoja. Siinä syy letkeyteen.

    Esimerkkinä New York, jonka väki koostuu historian puolesta lähes kokonaan Euroopasta on tietysti enemmän eurooppalainen ja toisaalta tiukempi ja vanhanaikaisempi.

    Äänestä

  • samaeri kirjoitti:

    Totta toi mitä sanoit "eurooppalaisuudesta", mut onhan nyki siis todella multi-cultural. Nykissä tummat on joko "vanhoja" African Americans eli siis basically orjien jälkeläisiä ja sitte tosi paljon on Dominicans & Puerto Ricans. Siis tosi paljon. Eli ois siinä tietty "letkeyteen" jo ainesta, mutta myös ilmasto vaikuttaa, ku talvet on kuitenki jos ei yhtä pitkiä ni usein yhtä kylmiä ku Suomessa.

    Mut meeppä kesällä eräisiin Queensin/ The Bronxin osiin tai Manhattanilla Spanish Harlemiin ni siellä on mieletön katuelämä, jne.

    Nykin "kireyteen" vaikuttaa myös se, että se on TOUGH city. Siellä tehään tosi pitkiä työpäiviä, (hyvät) työpaikat on kiven alla ja niiden pitäminen on vaikeeta eli jos et puske 13 h/day ni oot pian pihan puolella, jne.

    Suurkaupunki on suurkaupunki hyvässä ja pahassa. Losissa en tykkää siitä, että se on niin spread out, ei oo suurkaupunkitunnelmaa. New York is my first and only true love... (so far... :)

    Äänestä

  • samaeri kirjoitti:

    Kun taas etelä-kaliforniassa ja etelä-floridassa väestä yli puolet ovat latinoja. Siinä syy letkeyteen.

    Esimerkkinä New York, jonka väki koostuu historian puolesta lähes kokonaan Euroopasta on tietysti enemmän eurooppalainen ja toisaalta tiukempi ja vanhanaikaisempi.

    rikollisuuteen, sotkuisuuteen, huonoihin kouluihin ja palkkojen polkemiseen.

    Äänestä

  • Sam kirjoitti:

    rikollisuuteen, sotkuisuuteen, huonoihin kouluihin ja palkkojen polkemiseen.

    Syy on hallituksessa, ei latinoissa.

    Kapitalismi vaatii toimiakseen pienipalkkaisia ja usein laittomia orjatyöläisiä meksikosta ja muualta.

    Äänestä

Vaikka paljon puhutaan tuosta etelän ihmisten ystävällisyydestä, ei tuo etelä ja pohjoinen ole ihan selväkäsitteinen raja. Minulle on joku sanonut että eteläisin paikka on ihmisten kannalta jossain Floridan ja Georgian rajalla.

Floridassa on jo niin paljon pohjoisesta muuttanutta väkeä, että siellä tuskin on samanlaista vieraanvaraisuutta kuin esim etelä Alabamassa.

Ei ole vielä paljoa kokemusta länsiosavaltioiden ihmisistä, mutta ainakin Wisconsinissa, Michiganissa ja Mainessa on tuntunut että siellä ollaan lähes yhtä jäyhiä kuten Suomessa.

Äänestä
  • Keskilannessa ihmiset ovat ystavallisia, mutta todella vanhoillisia!! Ihmiset saattaavat katsoa silmat pyoreana, jos kerrot meista suomalaisista ja elamantavoistamme.
    En ole viela kaynyt suurkaupungeissa, mutta pian olisi tarkoitus lahtea ja uskon, etta ihmiset ovat erilaisia ja luulen etta he eivat ole kovinkaan vanhoillisia.
    Olen kuullut etta Ny'kissa ollaan ystavallisia.

    Äänestä

  • Shania kirjoitti:

    Keskilannessa ihmiset ovat ystavallisia, mutta todella vanhoillisia!! Ihmiset saattaavat katsoa silmat pyoreana, jos kerrot meista suomalaisista ja elamantavoistamme.
    En ole viela kaynyt suurkaupungeissa, mutta pian olisi tarkoitus lahtea ja uskon, etta ihmiset ovat erilaisia ja luulen etta he eivat ole kovinkaan vanhoillisia.
    Olen kuullut etta Ny'kissa ollaan ystavallisia.

    Eniten oon huomannu kyllä eroa Suomalaisten ja Amerikkalaisten välillä reaktioista paljaaseen ihoon.

    Viime kesänä suomessa kävi vieraana joukko amerikkalaisia asiakkaita ja firman omaa väkeä. Pientä hilpeyttä herätti kun mieheille oli lievä järkytys tunkea ahtaaseen saunaan Aatamin asussa.
    Kommentit olivat lähinnä että "tästä ei sitten töissä puhuta".

    Vastaavasti täällä on kuullut juttuja "hulluista Suomalaisista" joska ovat alkaneet vaihtaa vaatteitaan jossain muualla kuin lukitussa vessan kopissa.

    Nyt rohkenen kyllä yleistää tuon alastomuusasenteen lähes koko mantereelle, jotain Californian kätköissä olevaa hippiyhteistöä lukuunottamatta :-)

    Äänestä

  • AAA9840 kirjoitti:

    Tunnen pari amerikkalaista, jotka menivat Suomeen ja olivat jarkyttyneita kun kohtasivat alastomat suomalaiset jossain rannalla.
    Sauna on heille sellainen kasitys, etta jos sinne mennaan alasti, niin sinne mennaan yksin.
    Kuulin myos kommenttia suomalaisten alkoholin kaytosta..:)

    Suomalaisten aikuisten alkoholin käyttöä ei kyllä kannattais hirveesti amerikkalaisten hirveesti moralisoida (ehkä hieman), kyllä se viuna tuntuu maistuvan amerikkalaisellekin ja pienessä pöhnässä ajelijoita riittää.

    Mutta jos jostain amerikkalainen voisi olla järkyttynyt niin suomalaisten teinien kännäämisestä yleisillä paikoilla. Eipä ole humalassa hoippuvia 14 vuotiaita tullut USA:ssa missään vastaan, vaikka on minkälaiset karnevaalit olleet.

    Ha ha, hyvä kommentti. Mut kyl siellä, jopa suurkaupungeissa näkee vähemmän örveltämistä myös aikuisten osalta. Huumeongelma onkin sitte paljon isompi. Totta toi, että melkein kaikki (jotka ajaa ja bailaa) ni tekee sitä myös samanaikaisesti. Kännissä ajajia riittää

    Mina kavin vuoden high schoolia Usa'ssa ja voin sanoa, etta moni teini kokeili huumeita!
    Alkoholi ei ollut niinkaan yleista, mutta huumeet kyllakin. Pilven polttaminen tuntui joillekin olevan aivan joka viikonloppuinen tapa.
    Koska Usa'n laki on jyrkasti alkoholia vastaan, niin monet ajattelivat, etta samapa se on polttaa pilvea nurkan takana.

    siis Usa'n laki on jyrkasti alle 21-vuotiaiden alkoholin kayttoa vastaan.

    Äänestä

Jenkit tuntuu tietysti hieman omituisilta suomalaisten mielestä,mutta aatelkaa miltä suomalaiset tuntuu jenkkien mielestä.

Esim viime keväänä kaverini vieraana oli jenkki jostakin new yorkin lähiöstä kaveri oli, asunut koko ikänsä pienessä kerrostaloluukussa. Aivan enssimäiseksi hän ihmmeteli sitä kun ajoimme lentokentältä ½ tunnissa kehä kolmosta pitkin kaverini kämpille eikä ollut ollenkaan ruuhkaa..Illalla lähdimme kaupungille ja oli viellä paikallinen räkäkänni juhla eli VAPPU !Sitä ensin kävimme kuitenkin saunassa,mies oli joskus käynnyt kanadassa asuvan suomalais tuttunsa saunassa mutta sanoi meidän saunomisemme olevan 10 kertaa kamalampaa ja kysyi miksi rääkkäämme itseämme siinä kopissa miltein joka päivä !

Kaupungille olikin sitten aivan toinen meininki kun teinit oksenteli ja porukka kusi pitkin katua baarissakin tunnelma oli aika katossa...yritimme selittää että ei täällä tälläistä ole joka viikonloppu. Kaiken päätteeksi mies joutui viellä maistamaan perinne juomaa eli VAPPUKILJUA , jota moni suomalainenkaan ei juo virnistämättä

En siis itse ihmettele yhtään että tätä pohjolan kansaa sanotaan hulluksi!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

matkaajat kirjoitti:

Millaisia ovat ihmiset luonteeltaan eripuolilla USA:a? Kuulemma heidän kanssakäyminen ihmisten kanssa eroaa kovastikin.
Esim:
Cal vs FL?
FL vs NY?
Keskilänsi?

ps. tänään täälä huomenna siellä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu