Minkä vuoksi lesbot hetskunaisiin ihastuessaan jäävät usein jumittamaan ihastumisen tunteisiin ja tyytyvät yksipuoliseen etäältä ihasteluun? Täällä palstallakin on tosi paljon tarinoita tällaisista tapauksista. Olen binainen ja tietty olen itsekin joskus ihastunut hetskuihin, varattuihin ja muihin mahdottomiin kohteisiin, mutta olen aina jatkanut aika nopeasti matkaa eteenpäin. Minusta muutkaan tuntemani binaiset eivät yhtä paljon harrasta etäihastelua kuin lesbot. Olen pohtinut, onko lesboissa enemmän parisuhteita karttavia ja yksin viihtyviä kuin bisseissä ja heteroissa. Kokemuksieni mukaan moni lesbo lisäksi omaa tärkeitä juttuja kuten lapset, koira, työ, järjestötoiminta, mökki tai urheilu, jotka menevät parisuhteiden edelle. Keksittynä esimerkkinä esim. 34-vuotias toimihenkilö, joka on viimeiset kolme vuotta ollut tulenpalavan ihastunut työkaveriinsa (hetskunainen, ehkä varattukin), mutta kaikki vapaa-aika kuluu Mustin kanssa agilityradoilla. Eihän tuollaisella naisella olisi yhtään aikaa parisuhteeseen, jos hän muuten olisi asiaan kypsä ja alkaisi etsiä kumppania. Olenkin pohtinut, onko aseksuaalisuus kuinka yleistä lesboilla. Monille tuntuu riittävän etäromantiikka, joka halutaan jakaa esimerkiksi täällä Suomi24:ssa kohtalotovereiden kanssa.
Ikuinen etäältä ihasteleminen
Asiaamiettinyt
221133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Jumittamaan etäiseen ihastukseen jään siksi, ettei muuhun ole mahdollisuutta. Toivoisin kovasti olevani toisenlainen, mutta en ole. Ihastumisen tunteen kuitenkin haluan pitää. Se on hyvä tunne. Yritän jopa painaa sen mieleeni. Ihastumisen kohdetta en häiritse, oli se mies tai nainen. Ihailla voin kauempaakin.
Hetskunaiset ovat nättejä ja naisellisia. Elämäniloisia, huoliteltuja, siistejä, tyylikkäitä, sivistyneitä, tuoksuvat hyvälle. Olisipa lesboissa enemmän samanlaisia. Mutta kun ei ole. Ei ainakaan tarpeeksi.
Siksi.
Miesmäiset, rumat yli 200 kiloiset junttinaiset oksettavat. Pieruverkkarit ja kulunut paita sekä miesten bokserit tappavat seksihalut. Sian meikitön, ihan kuin turpaan vedetty rosoinen naama, turpa rullalla, suupielet alaspäin, haalistuneet vaatteet, 80-luvulle jäänyt tyyli ei houkuttele, vangin olemus oksettaa. Romantiikka korvautuu räkimisellä ja rumilla, sovinistisilla puheilla. Liika takertuvuus, sairaalloinen mustasukkaisuus. Yök.
Kerrassaan järkyttävää yleistämistä! Eiköhän tuota ylipainoa ole kaikissa ihmisryhmissä? Herääkin kysymys, josko itse olet syöttöporsas joka halveksii muita?
Niin olisi parempi kun työväenluokkaiset oppimattomat ja tavoiltaan karkeat lesbot pysyisivät lähiöiden keskiolutjuottoloissa laulamassa karaokessa Aikuistanaista.
Mites sen yleistämisen kanssa olikaan kun kaikki femmet yleistetään bisseiksi ja kaikki lesbot rekkiksiksi! Kerrassaan pöyristyttävää yleistämistä leimata ja haukkua femmelesboa bisseksi!
Kerrassaan järkyttävän törkeää kirjoitella lesbopalstalle tarkoituksella bissejuttuja, vaikka oma bissepalstakin on olemassa. Siellähän tämä feikki hyomionkipeä tietojenkalastelija-höpöttäjä nuoleskelija lesbojen aivopesijä bisseksi suostui jopa vuoden kirjoittamaan ja vastaamaan itselleen, tietenkin useamman kehoituksen kera. Oliko kovin tuottavaa toimintaa? Kääntyikö kukaan lesbo bisseksi? Ei.
Ja mikä törkeintä, kerrassaan pöyristyttävää kirjoitella tarkoituksellisen virheellisesti lesbojen olevan bissejä! Aivan järkyttävää! Hävetkää!!!
Joku pipipää siellä tarkoituksella levittelee virheellistä tietoa lesboista bisseinä. Olisikohan joku tilanteesta hyötyä haluava, kenties ihmiskauppias tai parittaja asialla? Hallituksen ”hei me tienataan tällä”-tyypit asialla?
Miksi sulla on noin paha olo?
Miksi bissenaiset on järjestään niin älyttömän tyhmiä, sivistymättömiä taivaarannanmaalareita, huithapelejä, ylipinnallisia, epärehellisiä, epäluotettavia, huomionkipeitä ja levottomia ylityrkkyjä höpöttäjiä? Aina minäminäminä, toisia ei huomioida, usein nätti naama, mutta korvien välissä ei yhtään mitään ja luonnekin karsea.
Pinnalta ollaan hyvin avoimia ja lämpimiä mutta todellisuudessa hyvin itsekkäitä että ilkeitä.
Kuule MiksiMiksi juuri kaiken tuon takia. Kyllä huomaa että olet fiksu.
Täysin samaa mieltä. Eikö tää saatanan yleistäminen sais jo riittää. Naurettavaa..
Teillähän bissepalstalla vasta oli kaksi etäihastunutta bisseä, jotka vuoden (!) puivat asiaa ilman, että mitään oikeasti asian suhteen tapahtui. Joten eiköhän kaikenlaista sakkia löydy niin lesboista, bisseistä, kuin heteroistakin. Hassua yleistämistä taas.
No jos ihastuu/rakastuu, mitä siinä voi muuta kuin etäihastella niin kauan kuin tunteet haihtuvat?
Itse ihastun pääsääntöisesti heteroihin kun heidän kanssa pääasiassa olen tekemisissä. Minkäs sitä tunteilleen voi. Ja mitä se sua rassaa vaikka jumittaisin tunteissani loppuikäni?
Ainakin tuohon ajankäyttöön voisin sanoa sen, että on minullakin elämässä kaikenlaista - lapsia, mökkeilyä, matkustelua, ystäviä, töitä ja netflixin katsomista... mutta juttu onkin niin, että JOS - tai silloin kun - ihastun/rakastun, sille ihmiselle vaan löytyy tilaa kalenterista. Mutta silloin kun ihminen on sinkku, on tietysti loogista, että aika kuluu muiden asioiden parissa. Tärkeille ihmisille löytyy aina aikaa.
En tiedä, olenko nyt väärä ihminen vastaamaan, koska "periaatteessa" olen biseksuaali, mutta käytännössä kyllä kiinnostun vain naisista ja nimenomaan haluan naissuhteen, en miessuhdetta. Minä en tosin ihastu heteroihin, mutta silloin kun ihastun ihmiseen, se ihastus on yleensä niin vahva ja syvä, ettei se noin vain mene ohi, vaikka jutusta ei mitään tulisikaan. Viimeisin ihastus oli lesbo, enkä ole vieläkään päässyt hänestä yli ja eteenpäin. Kai salaa toivon, että jutusta sittenkin tulisi jotain, niin en senkään vuoksi pääse eteenpäin. Ja kun kukaan toinen ei vaan sytytä samalla lailla kuin hän! Minkäs sille voi.
En tiedä, miksei sun ihastus lesboon johtanut mihinkään. Mulle itselleni tuppaa käymään niin, että jos saan ihastuksesta ihan rukkaset tai vaikka kuulen hänen olevan varattu, niin mun ihastuksen tunteet rupsahtaa yllättävän nopeasti. Kerran oli sellainen tilanne, että ihastukseni kohde oli sinkku ja lähetteli kaikenlaista signaalia eli kävimme treffeillä ja oli romantiikkaa sekä erotiikkaa. Hän kuitenkin totesi, ettei halua aloittaa vakavampaa suhdetta elämäntilanteensa eli lähinnä vaativan työn vuoksi. Hän kuitenkin halusi pysyä ystävänä ja jatkaa treffailua. Hetken aikaa olin surullinen. Sitten tein sellaisen kieltämättä itsekkään suunnitelman, että jatkan hänen kanssaan outoa suhdettamme, kunnes olemme käyneet matkalla, jota olimme yhdessä suunnitelleet. Tuon matkan jälkeen tuli itse asiassa vielä toinenkin matka, mutta tunteeni häntä kohtaan olivat kylmenneet, vaikka tulimme kun hyvin juttuun. Lopulta katkaisin treffailusuhteen ilman isompia tunteita. Olemme vieläkin ystäviä, mutta ei muuta. Ollaan molemmat jatkettu eteenpäin.
Itsellänikin yleensä käy niin - mutta tämän yhden kohdalla mikään ei auttanut. En saanut varsinaisesti rukkasia, asiat eivät muuten vaan edenneet - vaikea selittää, pitkä juttu. Esim. yhden toisen kanssa, kun seurustelimme vähän aikaa, ja sitten kävi ilmi, että hän oli säätänyt jotain eksänsä kanssa (ja muutenkin vaikutti olevan vielä kiinni siinä eksässään), mun oli aika helppo päästää irti. No tietysti jos olisimme olleet pitkään yhdessä, ei varmaan olisi ollut niin helppoa noin vaan lopettaa, mutta nyt kun juttu oli vielä sen verran tuore, niin ihan ilman draamaa lopetin jutun.
Tähän yhteen nyt vaan jäin kiinni. Ehkä tuntuu, että se juttu jäi niin kesken eikä kunnolla edes päässyt alkamaan. Ja hän vaan oli kaikkea sellaista, mikä tuntui mulle sopivalta. Hänen kanssaan tuntui erilaiselta kuin muiden kanssa.
Kyllä mä nyt yritän pakottaa unohtamaan, mutta en vaan unohda. Välillä harkitsen kokeilevani vaikka Tinderiä tai OkCupidia, mutta pelkään etten kuitenkaan kiinnostuisi kenestäkään.
Ja omaa kaverianihan neuvoisin toki tekemään vastaavassa tilanteessa täysin päinvastoin kuin mitä itse olen nyt tehnyt :D
Puhumattomuus ja arkuus lähestyä toista, liekö nämä useimmilla ne syyt ja seuraukset etäihasteluun. Puheyhteyden puutttuminen voimakkaiden tunteiden takia, pelko itsensä nolaamisesta, epävarmuus omista ja toisen tunteista, jossittelu, jos häntä ei kiinnosta, jos sitä sun tätä.
Kuitenkin järjellä ajateltuna parasta olisi avata suunsa, miltä tahansa kantilta asiaa tarkastelteleekin ja mielessään pohtii. Elämä ja rakkaus menevät muuten suurilta osin hukkaan, jää kokematta paljon, kokonaisvaltaisesti, avin yksipuolisesti, ja se, jos jokin on sääli.
Niin, kun koko asia on nyt kypsemällä iällä itsellekin uusi, on vaikea puhua siitä hänelle. Olen ihastunur. Hän on nuorempi ja samassa työpaikassa, roolissa joka vaikeuttaa asiaa. Meillä on orastava kaveruus, mutta en voi sanoa hänelle, mitä tunnen ja miten haluaisin tutustua häneen monella tapaa. Huokaus.
Hhmmm...olen samankaltaisessa tilanteessa sillä erotuksella ettei ole edes orastavaa kaveruutta. Toisaalta en usko, että hän on naisista millään tavoin kiinnostunut. Mutta en halua myöskään lokeroida ketään tai tehdä oletuksia. Hän on minua vanhempi. Ja tosiaan asetelmakaan ei ole ihan ihanteellisin. Todella haluaisin tutustua häneen monella tapaa.
"Joojooj" Missä päin?
Puhumattomuus ja arkuus lähestyä toista, liekö nämä useimmilla ne syyt ja seuraukset etäihasteluun. Puheyhteyden puutttuminen voimakkaiden tunteiden takia, pelko itsensä nolaamisesta, epävarmuus omista ja toisen tunteista, jossittelu, jos häntä ei kiinnosta, jos sitä sun tätä.
<---- näin käy aina mulle. Olen ujo ja etenkin ihastuneena olen vieläkin arempi ottamaan kontaktia. Surullinen ja pettynyt olo itseensä siitä tulee... :(
Minulla on aina ollut taipumusta etäihastuksiin. Yksi nainen ollut mielessä niin monta vuotta, että en edes kehtaa kertoa. Toki muitakin ollut ajatuksissa tässä vuosien varrella. Jotenkin se pelko siitä, että toinen ei hyväksykään sellaisena kuin on ajaa etäihasteluun. Mietin mielessäni vain, että ei se suhde kumminkaan tulisi kestämään ja sitten tulisi vain paha mieli kaikille. Vähän pelottaa sekin, että kertoessaan tunteistaan saattaisi myös ystävyyssuhde hajota, ja sitten toista ei näkisi edes ystävänä. Vaikeita asioita ovat nämä, mutta onneksi tunteita on, vaikka suhdetta ei olekaan. Pysyy toivo yllä. :D
Ehkä se on sellaista tunne-elämän kypsymättömyyttä, että ei pyri tekemään tilanteelle mitään ja haluaa elää yksipuolisesti kiinni niissä tunteissa. Silläkin tavalla voi elämänsä elää, eikä se ole keneltäkään pois. Elämä voisi tosin olla erilaista, jos pyrkisi jollain tasolla järkeistämään tunteitaan ja niin kuin aikaisemmin mainittu, siirtymään eteen päin hedelmättömistä tunteista, jotka ei johda mihinkään.
En usko, että se on tyypillistä vain naisten välisissä suhteissa, mutta voi olla yleistä juurikin aikaisemmin mainittujen syiden vuoksi.