Että poikamiehenäkö ?

Mitä Thaimaa ja Pattaya on minulle opettanut.
Se on opettanut elämän se mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja mikä on oikeasti
kaunista ja hyvää. Ajatellaan, että joku on saanut hienoin talon ja sillä on hieno
auto ja sillä on suuri parveke ja hienot muurit. Hän kehuu, että hän on hyvä ja onnellinen.
Ei, sellainen ihminen on rakentanut vankilan itselleen ja ajanut oman elämänsä orjan
asemaan ja se palvelee vaimoaan ja laittaa Hienossa Grillissä ruokaa ja juo hienosta
lasista valkoviiniä ja sitten se siivoaa kaikki jäljet ja varoo rikkomasta mitään ja
sanoo olipa hienot juhlat. Oli ne varmaan ulkoapäin, mutta sisältä ne oli köyhät ja
surkeat.

Sitten hän ostanut hienot vaatteet ja hienon veneen ja siihen hienot laitteet ja sitten
hän varoo ajamasta sitä rantaan ja varoo läikyttämästä juomia ja ruokia hänen
hienoille vaatteille ja sanoo, olipa hieno veneretki ja ilmakin oli kaunis. Sekin oli
sisältä köyhä.

Pattayalla olen tavannut ihmisiä kaikista maista ja ihmiset on olleet kivoja ja meillä
on aina ollut hauskaa. Siellä harvoin kuulee, että joku ihminen haukkuu toista jonkun
rodun tai aatteen vuoksi. Siellä ei ole näkynyt tappeluita tai vihapuheita.
Miehille se on varmaan enemmän ja mies saa keskittyä omaan olemiseen ja omaan
elämään ja naisista ja parisuhteesta ei ole sillä lailla huolta, koska tarjonta on kovaa.
Se on siinä suhteessa totta, että se on kuin viehättävänä naisena olemista ja senkin
siellä saa kokea.

Pattayalla on aika myös vapaa ja siellä sinä juuri sinä itse voit muodostaa oman ajan
ja elämäntyylin sellaiseksi, kuin sinä juuri sinä haluat. Parasta thaimaassa on juuri
se erilaisuus ja romanttisuus ja kukkaisten tuoksu. Thaimaassa ihminen näkee
oikeasti sen mitä hän oikeasti elämässä tarvitsee ja näkee myös sen mitä muut
elämässä tarvitsevat. Matkalaukku riittää vallan mainiosti vuodenkin elämään.

Mikä elämässä sitten on tärkeää ?
Elämässä on tärkeää toiset ihmiset ja iloinen mieli ja lämmin kesä. Ennen kaikkea
se, että voi jutella ihmisten kanssa ja ihmiset on vapautuneita muutenkin, kuin
kännissä ja näkee mitä kaikkea kivaa maailmassa oikeasti on ja sen, että kaikki ei
ole nationalismia ja pahuutta.

7

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KääLäy

      No joo. En nyt ole ihan varma, että kannattaisi tähän aloitukseen laittaa paukkuja.

      Vastaan nyt kuitenkin, että aloituksen viimeinen kappale.... ihan hyvä.

      Vastaan myös, en varsinaisesti Pattayaa koskien, mutta yleensä Thaimaata koskien. Että kyllähän Thaimaassakin näitä raja-aitoja riittää. Hyvin monet - sanoisinko nyt että "hieman rikkaammat" - thaimaalaiset asuvat muurien sisällä. Asuvat hienoissa omakotitalossa joidenka ympärillä on muureja joidenka päälle on muurattu päälimmäiseksi kerrokseksi lasinsirpaleita ja tai laitettu piikkilankaa. Nämä omakotitalonsa ovat alueen sisällä, jota kiertävät korkeat muurit ja joidenka alueiden sisäänpääsyporteilla ovat vartijat 24/7 jotka tarkistavat sisälle päästettävien henkilöllisyyden.

      Muistakin maista toki kuin Thaimaasta löytyy vastaavia "hieman rikkaampien" ihmisten asumisalueita. Suomesta ei vielä vastaavasti, mutta ehkä tulevaisuudessa, pelkään pahoin.

      • sinisinpukka

        Se vaan on Tapsa kylmä tosiasia, että perunanenältä kun loppuu Pattayalla raha niin elämä on montakertaa vaikeampaa kun täällä sinun kommunisti suomessasi. Yritä nyt mahdollisimman pian muuttaa sinne "paratiisiin" Vanhempana kun alkaa sairaudet vaivaamaan sinulla ei ole rahaa hoitojasi maksella. Ymmärräthän, että siellä ei kelan ämmät jakele maksusitoumuksia kenellekkään?


      • sinisinpukka

        Thaimaalaisten ystävällisyys ja kuvittelemasi " hyvätahtoisuus" loppuu aikalailla samaan aikaan kun sinun rahasi.


      • Tapsusi
        sinisinpukka kirjoitti:

        Thaimaalaisten ystävällisyys ja kuvittelemasi " hyvätahtoisuus" loppuu aikalailla samaan aikaan kun sinun rahasi.

        Sinun kohdallasi ilmeisesti aikalailla näin on käynyt, mutta älä yleistä.


      • vivalalerppa
        sinisinpukka kirjoitti:

        Thaimaalaisten ystävällisyys ja kuvittelemasi " hyvätahtoisuus" loppuu aikalailla samaan aikaan kun sinun rahasi.

        Lukihäiriöstä ja katkeruustasosta päätellen tämä sinisinpukka on Lerpan yksi hahmoista. Maitojunalla Thaimaasta kotiin palannut ja siellä rahansa törsännyt rakkaudetta jäänyt sekakäyttäjä, joka katkeruuttaan Thaimaata ja sen naisia kohtaan purkaa.
        Mielensä halajaa edelleen Thaimaan iloihin mutta kukkarossa asuu suomalainen mieshenkilö nimeltä Matti ja sohvalla ryypäten on kunto mennyt aivan nollaan.
        Otan osaa, "sinisinpukka".


    • Per-kel

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      283
      7367
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      41
      3836
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3418
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      67
      3128
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      113
      2807
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      36
      2591
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2478
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      52
      2226
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2013
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1881
    Aihe