Unta näen enkeleistä,
tuskin tunnen montaa heistä.
Yhtä kaipaisin vain päälle maan.
Missä kulkee taivaankaaret?
Mistä löytyy Höyhensaaret?
Onko enkeleitä laisinkaan?
Luoko haave unen maan,
valveunta kalvavaa?
Rakastuinko enkeliini
– unten maan?
Rakastuinko unelmaan,
– rakastunko milloinkaan,
– uudestaan,
kun astuu nainen,
– maailmaan
Enkeleitä, onko heitä?
Kohtaavatko koskaan meitä,
enkelit nuo kirkkaan autiuden?
Joskus kuulen naurun helkkeen.
Tunnen oudon kuuman välkkeen.
Onko hän nyt tullut viimeinkin?
Luoko haave unen maan,
valveunta kalvavaa?
Rakastuinko enkeliini
– unten maan?
Rakastuinko unelmaan,
– rakastunko milloinkaan,
– uudestaan,
kun astuu nainen,
– maailmaan
Enkelini äänen kuulen,
kuiskivan kuin kuuman tuulen.
Toivon hänen tulleen vihdoinkin.
Missä olet öinen Venus,
enkeleiden jälkeläinen,
Mona Lisa salaperäinen...
Luoko haave unen maan,
valveunta kalvavaa?
Rakastuinko enkeliini
– unten maan?
Rakastuinko unelmaan,
– rakastunko milloinkaan,
– uudestaan,
kun astuu nainen,
– maailmaan...
tuskin tunnen montaa heistä.
Yhtä kaipaisin vain päälle maan.
Missä kulkee taivaankaaret?
Mistä löytyy Höyhensaaret?
Onko enkeleitä laisinkaan?
Luoko haave unen maan,
valveunta kalvavaa?
Rakastuinko enkeliini
– unten maan?
Rakastuinko unelmaan,
– rakastunko milloinkaan,
– uudestaan,
kun astuu nainen,
– maailmaan
Enkeleitä, onko heitä?
Kohtaavatko koskaan meitä,
enkelit nuo kirkkaan autiuden?
Joskus kuulen naurun helkkeen.
Tunnen oudon kuuman välkkeen.
Onko hän nyt tullut viimeinkin?
Luoko haave unen maan,
valveunta kalvavaa?
Rakastuinko enkeliini
– unten maan?
Rakastuinko unelmaan,
– rakastunko milloinkaan,
– uudestaan,
kun astuu nainen,
– maailmaan
Enkelini äänen kuulen,
kuiskivan kuin kuuman tuulen.
Toivon hänen tulleen vihdoinkin.
Missä olet öinen Venus,
enkeleiden jälkeläinen,
Mona Lisa salaperäinen...
Luoko haave unen maan,
valveunta kalvavaa?
Rakastuinko enkeliini
– unten maan?
Rakastuinko unelmaan,
– rakastunko milloinkaan,
– uudestaan,
kun astuu nainen,
– maailmaan...
Vastaukset 17
Vanhimmat
lumihiutaleena,
monisakaraisena,
taivaalta alas leijailen.
Untako vain, rauhaisaa,
ihmismieli kohdata saa.
Päivän kirkkaus,
auringon säde,
siinä minut näet.
Untako olen kaunista,
olemmeko eri maailmoista?
Olet totisinta totta,
pisarana,
sadehelmenä…
mutta…
kosteutesi ei kostuta ihoani…
ei kasvojani…
jäät haaveeksi …
ja minä kuivuvaksi kiveliöksi
– aavikoksi…
taivaalta putoan,
kasvojesi kaarta kuljen
pisarana sitä hyväillen.
Ihosi lämpö haihduttaa minut,
imeydyn sinuun...
älä kuivu minuun,
elämän vesi,
mereni alku…
…raivoa myrskynä kölini alla…
kaada pois tämä maa
jätä veneeni
minut,
– valkea kuohu…
ja kasvoille kuivuva suola…
olen vain yksi pisara,
sadepisara viimeinen,
omien ajatusteni vanki.
Maanpäälle tulen pisarana,
elämääsi valaisen enkelinä.
Tunteella lämpimällä tietäsi valvon.
Puhumme paljon elämän kahvipöydän ympärillä,
mutta tarjoamme niin harvoin itsestämme.
Puhumme ympyröistäsi
Puhumme minun kuvioistani…
– ja kuitenkaan.
Emme tohdi päästää ketään antimiemme tarjottimen ääreen.
Saan toisinaan aivan hulluja ajatuksia.
Ajattele jos minulla olisi rohkeutta,
–jos uskaltaisin asettaa elämäni tarjottimelle,
aivan kuin asetan kauneimmat kakkuni,
parhaimman leivän…
Ajattele jos olisin niin rohkea,
- ja uskaltaisin olla niin hullu,
että kutsuisin sinut pitoihini
ja sanoisin…
–Ole hyvä,
ei minulla ole enempää tarjottavaa
–tämä on elämäni.
Ole hyvä ja käy pöytään.
Ota hieman kaikkea,
toivottavasti se kelpaa sinulle..
Kunpa uskaltaisin tehdä sen tänään.
– niin enkä tämä päivä,
jonain päivänä,
olisi juuri se päivä
jolloin vietin elämäni hienoimmat juhlat
sadepisaroiden leikkiessä kasvoillani...
Pihanurmikolla raidallinen peitto,
tule omana itsenäsi,
tuo mukanasi omat ajatuksesi,
jaa ne avoimesti minulle.
Kauniisti tarjoile.
Ei pelkkää makeaa,
mukaan mahtuu myös makua katkeraa.
Mieli avoimena annan kaikelle tilaa.
Nautin joka solullani,
joka makua maistelen,
pyörittelen kielen päällä,
tunnustelen tunnelmaa.
Ilman ennakko-odotusta
elämäni raidallinen peitto
on sinulle katettu.
Olen pyörähdellt ja pörähdellyt pihamailla...
Omillani että toisten omilla...
On käynyt näinkin..
-----------------------------
Tuuliviiri riu'ussansa laulaa,
Tummat ruudut pihaan tuijottaa.
Kaivon kansi irvistellen nauraa,
– ja harmaa mökki kaipaa meikkaajaa.
Saunan katto sortui myrskyyn yölliseen,
– nyt isken naulan parruun homeiseen.
Kun lähden,
lätsä jälkeeni jää naulaan roikkumaan.
Koiparvi vaatekaapin puhdistaa…
Kun lähden,
lätsä jälkeeni jää naulaan roikkumaan.
Rottajoukko pitkään juhlii voittoaan.
Vaihteistolle saappaan kärki siirtyy.
Tunnen kuinka pyörä väräjää.
Renkaan jäljet sammalmattoon piirtyy.
– ja suuntaa käännän kohden veräjää
Mustin hanskoin kaasun kahvaa pyöritän.
– nyt muistot nurmikolle lennätän.
Kun lähden,
lätsä jälkeeni jää naulaan roikkumaan.
Koiparvi vaatekaapin puhdistaa…
Kun lähden,
lätsä jälkeeni jää naulaan roikkumaan.
Rottajoukko pitkään juhlii voittoaan
Kun lähden,
lätsä jälkeeni jää naulaan roikkumaan.
Koiparvi vaatekaapin puhdistaa…
Kun lähden,
lätsä jälkeeni jää naulaan roikkumaan.
Pientareelle jätän ruusun kukkimaan.
Pientareelle jätän ruusun kukkimaan…
Ystävä...
Et jaksaisi elää minussa ainiaan.
Et –
– et vaikka lupaisin,
Et jaksaisi,
– et, vaikka pyytäisin...
– Sadepisara...
Elä minussa ainiaan.
Katko minua sitovat siteet.
Elä kanssani siihen saakka,
kun minuakaan ei enää ole.
Meidän on elämän jokainen hetki,
taivaan kirkkaus ja hämäryys maan.
Tahdon jakaa kanssasi kaiken
vaikka jäisimme kaiken hämärän taa.
– etsin…
–…tahdon sylisi lämmön
Tahdon sen luokseni,
– nyt, tai ei milloinkaan…
Ole luonani silloin,
kun käärmeen soljuva kulku
vie yli sydämeni sykkivän paaden.
Elä kyynelissäsi.
Elä luonani silloin.
Elä luonani itkien,
ainiaan…
Revi itsesi rikki,
kärsi ja vuoda.
Kulje elämän katkera,
ohdake tie.
Naura auringon kypsien päivien alla
Elä kesäiset päivät,
sen sateiset yöt.
Kulje kanssani yöhön,
– ja auringon taloon.
Tule kuun,
– sen pimeiden,
tummien varjojen taa
Ohjaa ratsua mustaa kulkuni kera,
ohi tummimman yön ja yön kirkuvan kuilun.
– ohi synkkien koskien,
syöväreiden.
Näe elämäni puu
ja sen mustimmat linnut.
Näet kuinka ne pesii,
kuinka ne raataa…
Näe lohtuni linnut
nuo valkeat kyyhkyt.
– ja kaikki ne…
yhtä ja samaa puuta ne pesii…
Elä minussa aina,
mietteiden myötä,
jaa tuomasi leipä
– ja viinisi juon.
Syö kalani kurjat
joita sinulle suon…
Jaa kanssani kaikki…
– ja sinulle lupaan
Vain sinulle yksin:
– sitä muille en vanno:
Näet käärmeiden tiet,
niiden katkerat jäljet…
– mutta kuitenkin,
yhäti pyydän,
pidä otteesi iäti minussa kii…
Elä kanssani aina,
sinulta pyydän.
– itke minunkin silmäni kyyneliin.
Ole minussa aina,
silloinkin vielä,
– kun kyynelten lähteet jo ehtyneet…
Elä minussa kauan,
– ja vielä senkin jälkeen..
Itke minuun itkusi hiljennyt
Itke minussa aina,
itke myös silloin,
kun elämä tahtoisi sinut poluiltaan pois.
Elä minussa tultasi,
onnesi huumaa.
Elä vierasta lämpöä hehkuvaa
Jää luokseni silloin
kun onnesi kukkii.
Pois älä lähde
vain luokseni jää.
Elä kanssani hiljaa
kun salattu lämpö,
rintaasi polttaen lämmittää.
– ja vaikka aistisit uuden
hehkuvan tunteen
kylmimmän arjen verhojen taa.
Tule,
jää luokseni aina
siihen saakka
kun minussa ei enää päiviä lie.
Tule,
jaa elämä kanssain.
Näytä minulle elämäsi synkimmät puut
niiden mustimmat linnut
ja valkeimmat kyyhkyt…
Tahdon elää sinusta kerran
Tahdon elää sinussa aina
Tahdon elää mietteites myötä…
Nyt tai ei koskaan..
Jaa leipäsi,
maljasi viini.
– ja sinulle kannan kalani nuo…
Ei peittosi riitä
– ei henkesi jaksa…
Haihtuisit iholtani...
– ei elämää ole minulla sinulle antaa…
Taivas itkee,
pisaroita maanpinnalle.
Meitä on monta.
Aluksi luulet, että et minua erota muista,
pisaroista samankaltaisista.
Mutta kun osun sinun kohdallesi,
kristallinen kirkkauteni sinut hetkeksi sokaisee.
Vaikka tulen sadpisarana,
taivaan itkun mukana,
tuhansien joukossa,
sinä minut tunnistat.
Otat ihollesi,
lämpösi huumaa.
Kristalliksi muutun.
Kuljeta minua mukanasi,
kuin kalleinta aarrettasi,
kaulallasi kanna,
kristalli pisaraa.
Silmänä mukanasi,
suojelen pahuudelta,
tarkkailen maailmaa,
ympäristöä valvon.
Ole vain oma itsesi,
ota minut vastaan pyyteettömästi,
silloin pysyn rinnallasi,
kaulallasi kristallina.
Luonasi ilman roolia,
lämpöä annan.
Tukahduttaa minua et saa,
silloin muutun taas sadepisaraksi,
joka valtamereen sekoittuu.
Suo sammalinen,
märkä tie askelien.
– jos tien kadotan,
palaa en kai milloinkaan.
En eksyä saa, – käydä harhaan.
En suuntaani saa kadottaa,
Halki kairan ja pahaisen kankaan,
polut kulkijaa kuljettaa.
Purot kairojen halki kun kulkee
ei eksy ne uomastaan pois.
Joku tietäni puroihin vertaa.
Minun luonas jo oltava ois.
Kaarnaveneeni puroissa keinuu
Halki koskien virta sen vie.
Alle putouksen kuohun se painuu,
merta kohden kulkee sen tie.
Ole mereni mun,
– kaari taivaan.
Myrsky aaltoina ylitsein käy.
Tuulen myrskynä tartu laivaan.
ei majakkaa, – maata ei näy.
Ole mereni mun,
– kaari taivaan,
ole aaltoa väräjävää.
Nyt mereni syliä kaipaan,
sinun kuohua jylisevää.
Suo sammalinen,
märkä tie askelien.
– mutta tien katoaa,
en löydä luoksesi milloinkaan…
Olen tässä vieressä,
kuiskaan nimeäsi.
Etkö minua näe.
Miksi kuljet ohitseni.
Olemmeko kuitenkin eri maailmoissa.
Näen sinut,
olet lähellä voisin melkein koskettaa.
Mutta en voi puuttua elämääsi,
minun pitää vain katsella kuinka minua etsit,
vaikka tunne mieltäni polttaa.
Huomaatko lämpimän tuulahduksen kasvoillasi,
huomaatko silkkisen kosketuksen niskassasi,
se olen minä.
Vaikka et minua näe.
Olen niin lähellä,
mutta kuitenkin niin kaukana.
Nimetönnä,
tyhjään maailmaan,
nimimerkkisi jää riippumaan.
Sen kehystin ja kehyksistä vielä laulun tein.
– ja jotain pysyvää noin sydämeeni vein.
Ei sadepisarasi pienin kyynelin,
ei kristalleiden äänin helkkyvin,
öistä helmisadettansa saavu tänne soittamaan,
ei yön unelmaa,
– enkeleitä korvaamaan.
Olen yksin,
tai en kuitenkaan,
en vain surujani koskaan muille jaa.
Ilon laulun soiton helkkeen
kuulee jokainen,
sitä soittaa sydämeni raikuen.
– ja hiljaa
hetkiin illan viimeisiin
jään joskus säveliin
niin oudon hiljaisiin...
– olet kerran vielä yksin,
aivan niin kuin minäkin...
silloin mietit hiljaa, ”Miksi syrjit minut,
– sinäkin...
Yksinäisin silti on se ihminen
ken hipaisun saa öisten sadehelmien,
Ja siihen tyytyen pois kääntyy,
niin kuin uhoillen...
– vastaamatta sadehelmen suudelmiin...
Yksinäisin on se ihminen
ken jää suureen sateen putoukseen,
huomaamatta kasvoillansa
pientä sateenpisaraa
mi kyynelhelmen lailla
hiljaa katoaa.
Ei sanat koskaan kerro sisimpää,
ei tunteitani
josta voimaa saan.
Nuo kuoret pienten,
pienten sanojen
ain´ sisimpäänsä kätkee kyyneleen.
– ja kristalleiksi aikanaan
ne muuttuu tehden taikojaan...
– ja helmi sadepisaran
kristallina hohtaa...
– kaulallain...
Olen yksin,
tai en kuitenkaan,
Vastasinhan sadehelmen suudelmaan.
Nyt helmi sadepisaran
kristallina kimmeltää..
Sen hehku kimmeltäen hohtaa
– kaulallain...
Taas myrskyn aallot kaivertavat hiekkaa
Sen kuohut heittää suolaa kasvoihin.
Ja katson kuinka tuuli sinut meikkaa,
kun juokset vastaan, uusin kampauksin.
Olet kuohuaavaa ja pauhaavaa…
– ja silmissä kirvelevää…
Silmien hohtava katseesi tuo.
On niissä merta vihreää.
Silmien hehkussa kimmeltää vuo,
kuin helmiäistä kiiltävää.
Vihreiden silmien pauhuusi jään
En näe, en kuule enempää.
Vain vihreiden silmien hehkuvan nään,
– ja hehkussa on elämää…
Taas myrsky meitä ohjaa pitkin rantaa.
Sen hiekka kutsui meitä vieraakseen.
Taas juoksit pitkin rannan märkää santaa,
kun katsoin sinuun, tunsin kyyneleen.
Olet kuohuaavaa ja pauhaavaa…
– ja silmissä kirvelevää…
Silmien hohtava katseesi tuo.
On niissä merta vihreää.
Silmien hehkussa kimmeltää vuo,
kuin helmiäistä kiiltävää.
Vihreiden silmien pauhuusi jään
En näe, en kuule enempää.
Vain vihreiden silmien hehkuvan nään,
– ja hehkussa on elämää
– ja hehkussa on elämää…
kiitos on kaunis.
Mieleltäni liikutuin.
nyt minulta taitaa loppua sanat ystäväni...
Olen huojutellut minua tuulien tavoin...
- ja jätit minuun jotain...
- olen koonnut sateesi jäljistä rannan aarteita,
Myrskyn tuomaa rikkautta...
Sitä, mitä ihmismeren kuohut rannalle kantaa....
En ole rakastunut..
- olen rikastunut...
...ystävyydestäsi....
Kiitos.
Rakastuit enkeliin
enkeliin kauniinpaan,
kauniinpaan,jonka maan päällään kantaa.