Onnettomuuspalstaa kaivataan

uusiaihealue

Lukuisten onnettomuuksien julkituomiseksi moottoripyöräillijöille pyydän Suomi24 palstaa avaamaan Onnettomuudet- aihealueen Kaksipyöräisten kulkuneuvojen- keskustelupalstan alle. Se on tarpeen onnettomuuksien vähentämiseksi.

19

393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jutustelija1

      Voit itse kuvitella kun surevat ja trollit käyvät ikiaikaiseen taistoon asian tiimoilta, siinä jää Israelin ja Palestiinalaisten pienet kärhämät pikkujutuksi.

      Eli eipä taida tulla sellaista palstaa.

    • helpommin

      Tähän ketjuun voi linkittää kaksipyöräisten onnettomuudet.

    • pirinpärinpoks
    • ari_zwag

      Olenko ymmärtänyt väärin jotain, kun en heti tunne tarvetta aukoa päätäni sinne tänne? Enkä olen vähän yksinkertainen ja kuvittelen, että sekä asian puolustajat että vastustajat voisivat käydä sivistynyttä vuoropuhelua.

    • Tuurilla.On.Ajettu

      Yrittäkää nuoret motoristit ymmärtää, että hengissä säilyminen liikenteessä on riittävän vaikeaa ilman koheltamistakin.
      Joka hetki voi puskasta hypätä hirvi, sivutieltä ilmestyä puimurin leikkuupöytä, mutkasta tulla mitä tahansa väärää kaistaa vastaan.
      Ei kannata uskoa näitä palstahuutelijoita, jotka vetää hajabusalla kellot tapissa yöaikaan.
      Älä usko, vaan yritä opetella ajamaan ENNAKOIDEN, PYSYT EHKÄ HENGISSÄ!!!

    • Kunkamones

      Jälleen vakavat loukkaantumiset, kaksi motoristia:
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005787278.html

    • Taaskin
    • c0e135c2

      Onnettomuudet lämmittävät aina vakuutusyhtiöihin sijoittaneiden mieltä. Vakuutusmaksut nousevat vuosittain jolloin minä saan aina enemmän ja enemmän osinkoina ilmaista rahaa.

      • Jutustelija1

        Valitettavasti on vakuutuslajeja jotka tuottavat tappiota yhtiöille...


    • Kannatetaan

      Miksi ihmeessä ei voisi olla omaa onnettomuuspastaa? Sellainen johtaisi varmasti tämän harrastuksen suhteen melkoiseen turvallisuusloikkaan, koska moottoripyöräilijät harrastuksensa historian kautta ennenkuin on liian myöhäistä.

      • Jutustelija1

        No kun siinä tulee niitä uhreja ja on kaikenlaista lakihommelia.


    • Ansku33

      Tampereen nekalassa eilen illalla motoristipariskunta kyykkypyörällä kaatunut, ohi ajelin niin näytti olevan paloauto siivoomassa rojua tieltä. Kuski ja matkustaja seisoskeli tien sivussa, ei ilmeisesti käynyt mitään. Näytti olevan nahkapuvut ja kaikki vermeet. Saa nähdä kun ratikka tulee, niin kuinka moni kaatuu liukkaisiin raiteisiin.

    • E.M.P.Y
    • Anonyymi

      Erillinen onnettomuuspalsta moottoripyöräilijöitten liikennekuolemien uutisoimiseksi on entistäkin enemmän paikallaan.

    • Anonyymi

      Tänne ei sellaista kannata avata koska kommentit ovat aina tyyliin 'hyvä kun kuoli' tai 'harmi kun ei kuollut'. Näitä ikäviä tapahtumia analysoidaan järkevällä moderoinnilla esim. .orgin sivuilla.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti tarvitaan. Eilenkin kuoli 3 moottoripyöräilijää. Kuka ihme pystyy enää sanomaan mitä kussakin onnetomuudessa tapahtui kun niitä on niin paljon. Raporttien lukeminen on jokaiselle vieläkin moottoripöiistelyä harrastavalle hyödyllistä.

      • Anonyymi

        Täällä suurin osa kommenteista tulee sellaisilta joilla ei edes korttia pyörästä puhumattakaan. Niillä kommenteilla ei ole mitään arvoa motoristille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä suurin osa kommenteista tulee sellaisilta joilla ei edes korttia pyörästä puhumattakaan. Niillä kommenteilla ei ole mitään arvoa motoristille.

        Jep nämä mielenvikaiset katkerat huutelijat vaan provosoi motoristeja, joka ei auta yhtään mitenkään. Normaali onnettomuuksien seuraaminen nyt on ihan tervettä että muistaa rauhoittua liikenteessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä suurin osa kommenteista tulee sellaisilta joilla ei edes korttia pyörästä puhumattakaan. Niillä kommenteilla ei ole mitään arvoa motoristille.

        Näin on, ja siksi olisi hyvä ollakin oma onnettomuuspalsta, jonka tuo yksi epätoivoinen voisi tukkia rauhassa linkeillään ja valittaa keulimisesta ja kyykkyhuudattamisesta.
        Motoristit ei sitä kuitenkaan lukisi (kuten ei nytkään noita päivittäisiä linkityksiä poliisin sivuille), ja eipä sitten olisi täyttämässä tätä asialliseen keskusteluun tarkoitettua palstaa omilla pimeillä fantasioillaan ja itkullaan.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe