Anopin lahja

Justme80

"mitä sinä haluat syntymäpäivälahjaksi?", luki rouvan lähettämässä viestissä, mikä näkyi puhelimen lukitusnäytöllä push viestinä. Olin sillä hetkellä ajamassa kohti anoppilaan yksin hakemaan halkokuormaa omaan varastoon talveksi. Pyyhkäisin puhelimen lukituksen auki ja avasin viesti sovelluksen näytöstä olevalla napilla ja alkoin ajaessa kirjoittaa. Kirjoitin vain että:" sitä mitä olen monta kertaa jo halunnut, rauhaa sekstailla ja voisimmeko kokeilla sun peppua lopultakin?". Painoin lähetä nappia ja heitin puhelimen viereiselle penkille.

Saavuin anoppilaan ja peruuttelin peräkärryn liiterin eteen. Nousin autosta ja avasin kuomun. Anoppini, Saara huikkasi että tule kahville ensin. Oli helteinen keli ja lämpöä 30 varjossa. Anoppi oli pukeutunut lyhyeen hameeseen joka ylsi reisien puoleen väliin. Tiukka vartalon myötäinen hihaton toppi teki kyllä selväksi että 60-vuotias anoppini oli kadehdittavan hyvässä kunnossa. Ilmeisesti ilma oli sen verran lämmin, että hän oli jättänyt rintaliivit pois päältä, nännit paistoivat selkeästi läpi ohut kankaisen topin.

Istahdin pöytään ja Saara kaatoi mukiin kahvia ja oli nostanut pullaakin pöytään. Nappasin pullan palasen ja siemasin kahvia. Appiukko kuorsasi sohvalla.
"otanko puita samasta paikasta mistä aikaisemmin?" kysyin.
"ei kun ota nyt tuolta liiterin takapuolelta." Saara vastasi.
Juttelimme niitä näitä ja ihmettelin kun Saara katsoi aika kiihkeinkin silmin välistä ja selkeästi kosketteli itseään ohi mennen kädellään. Nousin pöydästä ja peruuttelin auton niin että kärryn peräpää oli liiterin takana.

Nakkelin liiteristä halkoja kärryyn ja vaikka paikka oli varjossa oli pakko heittää t-paita pois. Kuulin kuinka ulko-ovi kävi ja appiukko tuli viereeni tupakoimaan.
"moi, tulisin auttaa, mutta rouva käski hakea ruokatarpeita kaupasta ja kello on jo niin paljon että joudun lähtemään kylälle asti."

Matkaa kylälle oli 60 kilometriä suuntaansa, joten olisin varmaan jo saanut kärryn täyteen ja varmaan lähtenytkin kotia kohti ennenkuin appeni tulisi takaisin.

" OK, ei se mitään, aja varovasti ja varo niitä perhanan poroja.." vastasin.

Kuulin kuinka appeni lähti. Jatkoin puiden nakkelua ja melkein säikähdin kun anoppi oli samalla hiljaa hiipinyt nurkalle.

"tulin auttaa sinua, niin ei tartte yksin nakella halkoja kyytiin." Saara sanoi.

Käännyin liiteriin noukkimaan halkoja, tunsin kuinka käsi kosketti takapuoltani ja jähmetyin. Samassa minut kiskaistiin taaksepäin ja tunsin kuinka paljaat rinnat painautui kosteaa selkääni vasten. Kädet takaa kouraisivat etumustani ja kullini syöksähti löysissä college-shortseissa välittömästi pystyyn. Käännyin ja näin alastoman anoppini edessäni. Sanakaa sanomatta anoppini riuhtaisi shortsini nilkkoihin ja tarttui kovasta kullistani kiinni. Olin hämilläni ja samassa anoppini kumartui ja tunsin kuinka kuumat kosteat huulet imaisivat terskani päätä ja siitä upottaen kullini syvemmälle suuhun.
"mitä?" sain soperrettua, mutta kysymys muuttui nautinnon huokaukseksi anoppini imaistessa kulliani. Katsoin kuinka anoppini pää liikkui edestakaisin pitkin kulliani vartta, hennon märän imutus äänen kera.

Anoppini imi kulliani jonkun aikaa ja istutti minut halkaisu pölkyn päälle joka oli liiterin seinän vieressä. Samassa hän nousi hajareisin syliini ja ohjasi syljestä märän kalun sisään. Anoppini oli märkä ja hän aloitti ratsastuksen litinää, kiihkeä hengityksen säestämänä. En jäänyt toimettomaksi vaan tartuin anoppini selkään ja kiskaisin kovan nännin suuhun. Anoppi huokaili ja hänen hengityksensä kiihtyi. Saara otti minut lujaan rutistukseen ja imaisi kullini syvälle sisään. Tunsin kuinka hengitystä pidättäen anoppini tärisi sylissäni ja kuinka märkä pillun sykki kullini ympärillä anopin huokaillessa korvaani.

Hetken kuluttua anoppini nousi hieman ja siirsi itseään lähemmäs minua. Hän tarttui liukkaasta kullistani kiinni ja alkoi laskeutua uudestaan sen päälle. Tunsin kuinka kullini solahti tiukasta reiästä sisään. Saara aloitti ratsastuksen uudestaan. Voihkien hän liikkui ylös alas.

Nostin anopin sylistäni ja käänsin perseen itseäni kohti. Anoppi nojasi etukumarassa vasten liiterin seinää työntäen takapuoltaan vasten kulliani. Taivutin kullini vartta alaspäin ja työnnyin sisälle perseeseen. Aloitin rajun työntelyn ja anoppi huokaili, huokaili.

"kohta tulee!"
"Anna tulla!" anoppi päästi huokailujen lomasta.

Orgasmini oli valtava ja tärisytti koko kehoani kun kullini sykki lastinsa syvälle anopin sisälle. Annoin kullini rauhassa vavahdella loppuu. Hitaasti vetäydyin ulos anopin takapuolesta spermaa vanan seuratessa. Anoppini nousi seisomaan ja spermaa valui pitkin hänen reisiään. Hän kääntyi halasi ja kuiskasi korvaani.
"tätähän taisit syntymäpäivä lahjaksi toivoa." vinkaten silmää. Puhelimeni piippasi ja push ilmoituksessa luki vaimoltani, "mitä haluat lahjaksi?", siinä samassa huomasin että aikaisemmin lähettämäni viesti olikin mennyt anopille eikä vaimolleni...

2

8197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Penssseli-setä

      Hyvä tarina. Jos sinulle tulee joskus riitaisa ero vaimosi kanssa niin voit kuittailla hänelle että äitisi oli parempi persepantava!

      • Lastireijästä

        Anoppi päästi perseen lastinsa pitkin reisiään. Hetken kuluttua anoppini nousi ja siirsi itseään hieman, vanan seuratessa. Anoppini nousi seisomaan ja huikkasi että "kohta tulee takapuolesta kosteaa vasten liiterin seinää !" Anoppini sykki lastinsa tiukasta reiästä liiterin takana pölkyn päälle. Olin hämilläni ja samassa anoppini kumartui ja näin kuinka kuumat kosteat syöksähti anopin perseen reiästä. Pyyhkäisin anoppini perseen ja peruuttelin auton kylälle asti.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      682
      2637
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1326
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1205
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1175
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      46
      1064
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      985
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      102
      898
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe