Terran tulos vetää viherkiimaiset hiljaisiksi.

Monimetalliyhtiö Terrafame takoo tulosta. Uusin osavuosikatsaus saa talakkunan menemään väärään kurkkuun itse kultakin säädyltä.
7269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Terrafamen toiminnan uutisointi EU-suomessa on 2018 muuttunut radikaalisti. Kepukok-monopolimediat, Kainuun Sanomat innokkaimpana, ovat julkaisseet vain hyperpositiivisia "uutisia" Terrafamesta. Tietolähteenä on jatkuvasti ollut vain Terrafame itse tai inisteri Lintilä.

Samanlaista uutisointipolitiikkaa harjoitettiin aikoinaa Neuvostoliitossa. Neuvostoliitossa ei koskaan ollut esim. ympäristöongelmia, jotka sitten valhevaltion romahdettua paljastuivat katastrofaalisiksi.

Missä on uutisoinnit Terrafamen lisäämistä pohjavesien tuhoinnoista?
Missä uutisoinnit ympäristötuhojen lisääntymisistä lisärakennettujen liuotuskenttien ja jätekivikenttien myötä?
Missä uutisoinnit Terrafamen kaivosalueen ja sen ympäristön pölyongelmista, jotka ovat 2018 olleet moninkertaiset viime vuosien tilanteisiin verrattuna?
Missä uutisoinnit Nuasjärven syvänteiden tilanteesta ? Syvänteiden tilanne ei ole parantunut eikä parane ennen kuin Terrafame lopettaa huonosti käsiteltyjen jätevesiensä laskemisen Nuaseen.
Jne., jne..

Äänestä
  • Samaa olen ihmetellyt. Kun kaivos oli vielä Talvivaaran Oy:n omistuksessa ja puikoissa oli Pekkä Perä, niin uutisointi on jatkuvasti negatiivista. Välillä tuntui, että jopa aiheettoman negatiivista.

    Kun Sipilä julisti Talvivaaran "ihmeeksi" niin uutisointi on muuttunut täysin.

    Äänestä

  • Edelleen on epäselvää mitkä on lopulliset ympäristötuhot? Maksaja kyllä jo tiedetään!

    Äänestä

Kaenuusa mitään metsää oo kun risukangasta suota suurin osa jos vertaa esim itä Suomeen on kaenuun metsä pinta-ala olla 10000 Heht et vastaa 6000H itässä kukaan pöljä maksa suosta

Äänestä

Valitettavasti Terran eilisessä tulosjulkistuksessa ei edes ilmoitettu tulosta vaan pelkkä liiketulos ja käytökate. Tulos on sitten liiketulos miinus verot, poistot jne...Mutta tulosta ei uskallettu kertoa, samoin kuin ei kassavirtaa. Voi vain kysyä, että miksi ei?

Valtion on tänävuonna antanut Terrafame Groupille 46 miljoonaa pääomitusta.

https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/terrafamen-emolle-46-miljoonaa-euroa/

Talvivaaran konkurssin jälkeen valtio on rahoittanut Terrafamea 500 miljoonalla Eurolla, joten siinä valossa en kovin paljon hehkuttaisi 3 miljoonan liiketulosta.

https://yle.fi/uutiset/3-9454084

Kovin kallis harrastus tämä Sipilän ihme on.

Äänestä

vai että tulosta hahhah. kerran päässy mukamas 3 milliä plussan puolelle. tuossa ei ole vielä veroja, eikä muita kuluja. pelkät verot tohon ni vähintään 3 milliä pakkasella koko paska. väärin maksattaa veronmaksajilla tuota leikki työpaikkaa. kunnan oma kuntouttava työtoiminta vähän paremmalla tuella. normaaliin toimeentulon piiriin sieltä kuntoutujat!!!!

Äänestä
  • Näyttää menevän mediassa täysin kritiikittömästi läpi tämä Terrafame-hehkutus.

    Ei edes talouslehtien toimittajat kiinnittäneet huomiota siihen, että miten terrafamen käyttökate voi olla liikevoittoa pienempi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


talakkunansyöjä kirjoitti:

Monimetalliyhtiö Terrafame takoo tulosta. Uusin osavuosikatsaus saa talakkunan menemään väärään kurkkuun itse kultakin säädyltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu