Tekstiviestisi: "Koko päivän runkannu vähän väliä. Tekis mieli kyrpää, mutta naapurit on kotona." Kello oli 18. Vastasin tulevani klo. 19. "Ok", tekstasit. Nielaisin sinisen pillerin. Huuhtelin suoleni. Kävin suihkussa.
Pakahduttavassa helteessä poljin kolmanteen tapaamiseemme. Odotin kiimaisena sitä hetkeä, jolloin minua imettyäsi työntäisit paljaan, rouheanpaksun mulkkusi pyllyyni. Teit sen mieluiten liukastamattomaan, mutta nyt olin pannut vähän vaseliinia reikääni parantamaan luistoa. En tiennyt, pitäisitkö ratkaisustani - sittenpä nähtäisiin. Toivottavasti et olisi kovin kännissä tällä kertaa.
Alku vaikutti lupaavalta. Avasit oven alushoususillasi ja näytit melko selvältä. Makuuhuoneeseen päästyämme sanoit kuitenkin olevasi huonossa kunnossa. Riisuin housuni ja paitani. Sinä pudotit bokserisi nilkkoihin. Tartuin kulliisi, joka oli puoliturpeanakin ihanan kookas. Runkkasin sitä. Hieroin klunssejamme vastakkain. Käskit minut sänkyyn selälleni, imettävään asentoon.
Suusi oli kuin lämmin suo, jossa penikseni tarpoi, ja vähitellen sain erektion. Makasin kädet levällään kuin ristiinnaulittu. Antauduin sinulle. Voihkin estoitta, mutta hiljaa, ettei naapuri kuulisi.
Kymmenen minuutin kuluttua kysyit, haluanko kyrpää perseeseen. Ehdottomasti, vastasin. Käännyit päälleni 69-asentoon. Mulkkusi oli täydessä tämmingissä. Otin sen suuhuni. Kannattelin kädellä reppujasi, etteivät ne lojuisi nenäni päällä haittaamassa hengittämistä. Hiplasin peukalolla peräaukkoasi. Panit minua suuhun samalla kun jatkoit imemistäni. Kaikki näytti mainiolta vielä siinä vaiheessa. Oli ihanaa palvella kivikovaa, rotevaa sukuelintäsi, oman kalun jatkaessa "suovaellustaan".
Kului jälleen 10 minuuttia. Siirryit polvillesi reisieni väliin, nostit jalkani ylös ja työnnyit anukseen. Aloit tuttuun tapaan supatella, miten mahtavaa oli panna paljaalla persereikään, ja tykkäsinkö siitä. Myöntelin, koska se oli totta. Oli kiihottavan narttumaista antaa, tulla köyrityksi. Täytit miehenpilluni yhä uudelleen himolihalla. Vaseliini olisi saanut jäädä laittamatta. Kitka ei ollut aiempien kahden yhdyntämme veroinen. Penikseni velttoni. Puristin reikäni tiukaksi aina kun tulit syvälle. Oletin kalusi pitävän siitä, vaikket kommentoinutkaan asiaa mitenkään. Kuiskasin niin hiljaa, ettet kuullut: "Ota minut, karju." Tein sen innostaakseni itseäni, päästäkseni kiihkeämpään narttutunnelmaa. Ja sinä höpötit edelleen, miten upeaa oli nussia persettä, antaa sille kyrpää, ja että pidinkö siitä. Nait minua kymmenisen minuuttia siinä asennossa, kunnes käskit kääntyä kyljelleni.
Tulit sisään takaapäin. Olin taas suloisen täynnä siitintä. Lypsin sitä pyllylläni, yritin myötäillä panorytmiäsi, osallistua akstiivisesti yhdyntään. Tahdoin vastaanottaa siemenesi suoleeni. Työnsit noin 20 täyspitkää, sitten 10 terskan kärjellä, sitten taas 20 täyspitkää, 10 klunssin kärjellä, ja vielä 20 täyspitkää - ja lakkasit liikkumasta. Odotin pari minuuttua, ennen kuin tajusin, että olit nukahtamaisillasi. Tuupin pyllyäni elintäsi vasten, vedin reidestäsi kiskomalla mulkkua syvemmälle. Hätkähdit hereille ja aloit taas naida. Muutaman työnnön jälkeen lopetit jälleen. Herätin sinut vielä kaksi kertaa: panit tovin ja väsähdit.
Nousin polvilleni ja pyysin sinua kääntymään selällesi. Sen verran tolkuissasi olit, että teit työtä käskettyä. Vehkeesi seisoi yhä tanakasti. Istuin ratsaille selkä sinuun päin. Otin kalusi 10 kertaa sisään kärjestä tyveen asti, sitten hetkuttelin minuutin ajan persettä mulkku pohjassa - ja sama uudestaan, ja uudestaan. Makasit aivan hiljaa. Sain puuhata omaan tahtiini, käyttää kyrpääsi miten mielin. Hetkutteluvaiheet tuntuivat lupaavilta: sain täydemmän kontaktin kulliisi, kun sen kärki pökki ja hinkkasi suolenseinämiä. Peräaukko tuntui siten vitummalta, sai enemmän nautintopotentiaalia. Vielä kun löytäisin täsmälleen oikean ratsastusasennon, jossa terska osuisi jokaisella työnnöllä prostataan, voisin ruveta lypsämään veltostunutta penistäni ja saada ehkä orgasmin. Helle nosti hien pintaan. Ratsastin hiukan hitaammin, etsien parasta kullintulokulmaa ja rytmiä. Makasit edelleen allani kuin eloton seksinukke. Jatkoin panemista, kunnes aloit kuorsata. Turhauduin. En kokenut olevani enää oikealla asialla. Kuumuudessa huhkiminen alkoi uuvuttaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nousin päältäsi ja aloin ottaa suihin. Jos laukeaisit, saisimme molemmat käynnistäni hyvän mielen ja muiston. Elimesi oli vähän pehmennyt, mutta ansaitsi yhä luonnehdinnan "seisova", Oli ihanaa pitää sitä kädessä, koska se oli niin paksu. Runkkasin ja imin sitä, hieroin klunssilla nenääni, huuliani, koko naamaani. Taivuttelin sitä ja katselin joka puolelta. Ihailin sen kokoa ja muotoa. Se oli todellinen miehen kookas kyrpä. Saattaisin vielä innostua ratsastamaankin sillä. Periaatteessa voisin tehdä mulkullasi mitä tahansa, koska nukuit.
En kuitenkaan keksinyt mitään erityistä. Helle tuntui pehmittäneen pään. Tein silti parhaani antaakseni sinulle orgasmin - ja itselleni siemensyöksyn suuhun, nieltäväksi.
Mutta vaikka miten uurastin, kullisi ei enää kovettunut täysin tönköksi. Se ei osoittanut minkäänlaisia laukeamisen, muttei toisaalta lerpahtamisenkaan merkkejä. Kuorsauksesi syveni ja mulkkusi tila pysyi stabiilina. Vaikutti kuin huhkimiseni olisi sille samantekevää. Varttitunnin aherrettuani nousin hikisenä sängystä ja puin housut ylleni.
Heräsit, kun tein lähtöä. Mutisit ottaneesi antibiootteja ja viinaa sekaisin. Ja minä, vähän pelästyneenä oman terveyteni puolesta, että mikä tauti sinulla oli. Korvatulehdus, kuulemma. Vai niin? No, terve sitten seuraavaan kertaan. Jätin sinut nukkumaan.
Vasta kotimatkalla tuli mieleen keino, jolla olisin kenties saanut sinut laukeamaan nukkuessasikin: syväkurkkunainti etusormi pyllyssä, hieromassa prostataa. Eroottiset hierojat tietääkseni käyttivät sitä menetelmää. Harmin paikka: parhaat ideat tulevat usein vasta jälkeen päin.
Olisitpa joskus selvin päin ja naisit loppuun asti kuten ensimmäisellä tapaamisellamme. Tahtoisin saada uudestaan spermaruiskautukset peppuuni. Haluaisin kokea sinun nauttivan pyllyhuorastasi orgasmiin asti.
Mutta oli tämäkin ihan kivaa. Niin se kannattaa ajatella. Sain parisataa kullintyöntöä anukseeni, ja lisäksi imit minua. Sain pidellä ja ahmia rouheanpaksua karjunkyrpääsi. Kyllä senkin takia kannatti käydä ja kestää tuleva, sinisen pillerin aiheuttama hemmetinmoinen närästys.
Tulen ehkä vastakin luoksesi, vaikka olisitkin kännissä. Tai sitten... jätän vastaamatta seuraavaan tekstiviestiisi. Yksi on kuitenkin varmaa: vaatimuksia en sinulle ala esittää. Niin paljon en halua ruveta tästä välittämään.