Venäläisten määrä Alanyan katukuvassa lisääntynyt valtavasti viimeisen vuoden aikana.
Niitä koko Alanya taas täynnä.
Se näkyy ja kuuluu kaikkialla.
Olipa mukavaa käydä Alanyassa 3 vuotta sitten, kun kadut oli autiot venäläisistä.
Nyt monissa hotelleissa 80-90% asiakkaista venäläisiä ja meininki sen mukainen.
Aamiaisella rohmutaan kaikki hedelmät laukkuihin ja henkilökunta levittelee käsiään muille asiakkaille, kun hedelmät loppu ensimmäisen 10 minuutin aikana.
Sama juttu all inclusive hotelleissa.
Ovien auettua venäläiset juoksee räkäposkella ruokien kimppuun ja mättävät lautasille niin paljon ruokaa kuin vaan mahtuu.
Suurinosa safkoista jää silti yleensä syömättä.
Jälkiruokana on yleensä kakkuja.
Jatkuvasti näkee täytekakkuja, joista joku venäläinen on napsinut päällä olevat mansikat tai suklaat pois.
Jäljelle on jäänyt vain koloja kermavaahtoon.
Baaritiskillä venäläiset ei tietenkään suostu jonottamaan vuoroaan, vaan jonon ohi on ihan pakko aina rynniä.
Itse sain viime reissulla totaalisesti tarpeekseni venäläisten sikailuista ja päätin et enää en Alanyaan nokkani työnnä
Venäläisten invaasio Alanyassa
82
3972
Vastaukset
- ErkkiTwist
Venäläisten uusi ryntäys into Alanyaan,on myös nostanut selkeästi esim vaatteiden hintoja.
Jos kuvittelet nykyään tekeväsi edullisia ostoksia Alanyassa, niin erehdyt!- brasnajasvinja
Höpö höpö! Ongelma onkin siinä, että vaikka venäläisiä on sankoin joukoin, he eivät osta mitään eikä siten tuo niitä kaivattuja tuloja turkkilaisille. Asuvat allihotelleissa ja käyttäytyvät valitettavasti juuri noin, mitä aloittaja kertoi.
Suurin osa kadulla vastaan tulevista on venäläisiä. - ErkkiTwist
Venäläiset eivät juurikaan harrasta tinkimistä, vaan maksavat mitä kauppias kehtaa pyytää.
Siksi hinnat kovia monesti muillekin.
Viime reissulla tarvitsin rantakassia, jota menin ostamaan venäläisiä täynnä olevan hotellin naapurista.
Kauppias halusi yksinkertaisesta kassista 9 euroa.
Yritin tinkiä 6 euroon, mutta ei suostunut tinkimän yhtään.
Lähdiin pois ja hetken päästä löysin täsmälleen saman piraattikassin markkinoilta 4 eurolla. - meitä.moneksi
brasnajasvinja kirjoitti:
Höpö höpö! Ongelma onkin siinä, että vaikka venäläisiä on sankoin joukoin, he eivät osta mitään eikä siten tuo niitä kaivattuja tuloja turkkilaisille. Asuvat allihotelleissa ja käyttäytyvät valitettavasti juuri noin, mitä aloittaja kertoi.
Suurin osa kadulla vastaan tulevista on venäläisiä.Mikä nyt "höpöhöpöä" kenellekin on. Venäläisissä on rikkaita kyllä ja tulevat kalliista liikkeestä kassit täynnä tavaraa. No, aivan sama minulle, niinkuin sekin minkä maalaisia muut matkalaiset kohteessa on. Naurattaa tietty joidenkin itänaapureiden touhu, kun pippuripurkkikin serviettiin tyhjennetään ja ilmeisesti kotiin tuliaisiksi viedään - eli ääripäitä jokaisen maan matkalaisissa
- Naiskauneusexpertti
Ihanaa, jotta ylipainoisten ja hiuksensa kynineiden suomalaistantteroiden lisäksi siellä näkee myös silmää miellyttäviä kaunokaisia.
- siehänvekkulioot
Paljonko joudut kaivamaan kuvetta, että pääset hajuetäisyydelle?
- mitä.väliä
Jäi vähän epäselväksi minkä maalainen olet "naistenkaunusexpertti" ; D
NO, venäläisiä on (146milj.) hiukkasen enemmän kuin meitä Suomalaisia.
Tuskin mistään ulkomailta löytyy paikkaa missä olisi enemmistö Suomalaisia ! Eikä oikeasti sitä kukaan odota. Mitä väliä, minkä maalaisia ne muut on. Kyllä tietty harmittaa kun hedelmät ruokapöydästä on jo venäläisten kasseissa mutta, esim. rypäleet maksaa n.1e/kg ostetaan me hedelmämme kaupasta - tavanpöljät
Peiliin katsoessa ilmeisesti havainto tehty, tuosta "ylipainoisesta" matkalaisesta.
Parasta olisi kantaa omat kilonsa ja jättää toisten vartalot arvostelematta.
Samoin tuo turistien kotimaa on aivan sama, aina sielä muitakin on reissulla.
Pitää matkustaa tampereelle jos haluaa Suomalaisia valtaosaltaan kavereiksi lomalla - sielä mustaa makkaraa kuitenkin tarjolla - Normaalipainoinen
tavanpöljät kirjoitti:
Peiliin katsoessa ilmeisesti havainto tehty, tuosta "ylipainoisesta" matkalaisesta.
Parasta olisi kantaa omat kilonsa ja jättää toisten vartalot arvostelematta.
Samoin tuo turistien kotimaa on aivan sama, aina sielä muitakin on reissulla.
Pitää matkustaa tampereelle jos haluaa Suomalaisia valtaosaltaan kavereiksi lomalla - sielä mustaa makkaraa kuitenkin tarjollaLäskin kommentti.
- korskaliinu
Olen käynyt 2 x Alanyassa.
Yhden kerran olen nähnyt hoikan suomalaisen naisen kohteessa.
Kaikki muut ovat olleet läskitiinuja. - nytsaanauraa
korskaliinu kirjoitti:
Olen käynyt 2 x Alanyassa.
Yhden kerran olen nähnyt hoikan suomalaisen naisen kohteessa.
Kaikki muut ovat olleet läskitiinuja.Kiitos komentista heh. Kyllä sai kipurassa nauraa,kerrankin
- MenenFuerteventuralle
Marmaris nykyään myös täynnä kommunisteja.
Siden tilannetta en tiedä, mutta siellähän on (samoin kuin Marmariksessa) kymmeniä venäläisten omistuksessa olevaa hotellia eli eiköhän kommunistit ole pesiytyneet taas sinnekin? - Useinulkomailla
Venäläiset öykkärit on valitettavasti pilanneet monet muutkin lomakohteet.
Esim Phuketin Kata/ Karon alue on täysin menetetty tapaus.
Samoin Egyptin Hurghada 😧 - Markomirja
Venäläiset viihtyvät omissa porukoissaan ,syrjemmillä paikoilla olevissa hotelleissa ja kuka käskee menemään heidän muutamaan isoon suosikki hotelliin.
Täällä kaupungilla ja satama-alueen paikossa ei näy kuin norjalaisia ja hollantilaisia joita on nyt yllättävän paljon.- RaimoKesätAlanyassa
Hehe.
Venäläiset ei todellakaan pyöri missään "syrjemmillä paikoilla" vaan pyörivät just näissä kleopatra beachin vartella olevissa hotelleissa, kuten esimerkiksi Atlas, Sultan ja Kahya monet muut hotellit, jotka ovat joka kokonaan tai osittain venäläisten omistamia. - Mikkosatama
Kyllä venäläiset ainakin tällä hetkellä näyttävät olevan lähinnä Oban suunnassa ,keskustassa ja sataman alueella heitä ei juurikaan näy, muita turisteja on kyllä ollut runsaasti .
- Kausityöntekijä
Jos haluat vältellä venäläisiä, niin mene 2-3 tähden Detur huoneistohotelli läävään.
Niissä venäläisiä ei juurikaan ole.
Venäläiset usein 4-5 tähden all inclusive hotelleissa. - Venäläisetnaisetkauniita
Mielummin katson kauniita venäläisiä naisia kuin kaltaisiasi 90kg lyhyt kynittypoika tukka, tatuoituja seinäruusuja tupakka huulessa, ymmärrän kyllä että olet kateellinen kun jotku jaksaa nähdä vaivaa ulkonäkönsä eteen
- Munkka20
Vai kauniita. Pattayalla kukkameko päällä (sellainen venäläinen) paino 100-150 kg välillä. kyllä täytyy juoda monta "lau kao" pulloa kun niitä voi kauniiksi sanoa
- 3e4rr5tr
100-150kg .
Tuntomerkkien perusteella suomalainen on ollut . - Rob
Munkka20 kirjoitti:
Vai kauniita. Pattayalla kukkameko päällä (sellainen venäläinen) paino 100-150 kg välillä. kyllä täytyy juoda monta "lau kao" pulloa kun niitä voi kauniiksi sanoa
Egyptissä näin rannalla niin karsean näyn, ettei hevillä unohdu, vaikka dementia iskisi.
Pieni ja ikivanha, vääräsäärinen, ruskeaksi paahtunut venakkonaikkonen uimarannalla, pieni virkattu patalappu puutarhan peittona, muuten naku. Piti katsoa toinen kerta, onko tosiaan nainen vai mies. Tämä ryssäkaunotar luuli tosiaanki olevansa maailman kaunein. Säännöt sanoivat, että uimarannalla pitää pukeutua säädyllisesti. - matkailuko.avartaa
Neuvostoliiton kaunottaria oli 70-80 lukujen vaihteessa, kun sukkahousuilla oli kova kurssi ja sai palveluksia. Heilläkin elintaso näkyy myös vyötäröllä. Syksyn matkallamme aika reheviä aikakauteni kaunottaria oli paljon liikkeellä. Nykyisin 60v tyytyy katselemaan heidän periytynyttä hamtraustaan, jopa pippurisirottimien sisällöt on matkamuistoja heille. Toisaalta - mitä väliä minkämaalainen siinä ruokajonossa nälkäsen eteen kiilaa. Kielitaidottomina ovat yleensä näissä all in hotelleissa, joissa henkilökunta osaa venäjää.
- Hahhaaa
On niillä rahaa reissuta, usalaisia en ole tavannut missää lomailemassa, eihän niillä tosin lomia ole, ovatko vielä persaukisiakin?
- Iikorii
Valtaeliiti matkustaa ,normaali väestö kärsii nälkää .
- VinkkiHotellinHakuun
Venäläiset ei ole niitä persaukisimpia turisteja nykyään.
Mistä lie rahansa hankkinut.
Valitettavasti näillä junteilla ei ole hallinnassa edes alkeellisimmat käytöstavat.
Ennen lomamatkaa kannattaa aina varmistaa esim Tripadvisorin sivulta, keitä yleensä haluamassasi hotellissa punkkaa.
Jos hotelli asiakasarvosteluja on annettu venäjän kielellä, niin sitä tietää että hotellissa todennäköisesti venäläisiä.- VinkkiHotellinHakuun
Tuossa yksi sellainen hotelli, jota todellakin kannattaa Alanyassa välttää, jos ei venäläisten seura kiinnosta
https://www.tripadvisor.fi/Hotel_Review-g297961-d6891351-Reviews-or10-Kleopatra_Atlas_Hotel-Alanya_Turkish_Mediterranean_Coast.html - känniääliöt.kotiin
Ihan sama kuin Tallinnan hotelleissa. Kannattaa selvittää ettei ole Poropekkojen oksennuspaikka.
- pimpelius
Venäläiset ovat tervetulleita matkailijoita joka maassa.
Heillä on rahaa ja he myös käyttävät sitä.
Suomalaiset kävelevät kilometrin saadakseen kaljansa hieman halvemmalla.- alanyan.antti
Pitää paikkansa tuo kohta venäläisistä. Suomalaisia pidetään maailmalla taas helpoimmin höynäytettävinä turisteina, joiden laskun voi kolminkertaistaa ilman, että he sen huomaavat tai eivät ainakaan siihen reagoi.
- Pepejäpä
Pitää paikkansa tuo kohta suomalaisitakin ,aina sen halvemman perässä juoksevat .
- EiTyhmäTarteOlla
Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa.
Tai voithan aina maksaa piraatti t-paidasta 8 euroa.
Viisas pääsee halvemmalla eli 3-4 eurolla - Juhanimarjs
Siinä taas nähdään joitakin suomalaisturisteja vaivaava sairaus ja pelko ,juosta nyt paikasta toiseen piraatti paidan mitättömän 4-5 euron hinnan eron tähden .
Luulisi matkoilla olevan muutakin tekemistä kuin koettaa aina vaan päästä halvalla, se jos jokin tuntuu kovinkin tyhmältä - EiTyhmäTartteOlla
Juhanimarjs kirjoitti:
Siinä taas nähdään joitakin suomalaisturisteja vaivaava sairaus ja pelko ,juosta nyt paikasta toiseen piraatti paidan mitättömän 4-5 euron hinnan eron tähden .
Luulisi matkoilla olevan muutakin tekemistä kuin koettaa aina vaan päästä halvalla, se jos jokin tuntuu kovinkin tyhmältäNiin...jos piraatti t-paita maksaa sen 5 euroa enemmän kuin 150 metrin päässä sivukadulla olevassa liikkeessä, niin kyllä minä ainakin kävelen mielellään sen 150 metriä.
Esimerkiksi 10 paitaa x 5 euroa on yhteensä 50 euroa.
Sillä saa jo muutaman lounaan loman aikana juomineen ravintolasta ☝
Ei niiden vaatteiden perässä tarvitse juosta paikasta toiseen, kun tietää paikat mihin suoraan mennä. - Syksylläostoksille
EiTyhmäTartteOlla kirjoitti:
Niin...jos piraatti t-paita maksaa sen 5 euroa enemmän kuin 150 metrin päässä sivukadulla olevassa liikkeessä, niin kyllä minä ainakin kävelen mielellään sen 150 metriä.
Esimerkiksi 10 paitaa x 5 euroa on yhteensä 50 euroa.
Sillä saa jo muutaman lounaan loman aikana juomineen ravintolasta ☝
Ei niiden vaatteiden perässä tarvitse juosta paikasta toiseen, kun tietää paikat mihin suoraan mennä.Suurimpia hölmöjä ovat ne, jotka tekee ostokset Alanyan bazaareista.
Vaatteiden laatu täyttä aasialaista sontaa.
Vaatteet marinoitunut kuukausia tai peräti vuosia 40-50 asteisessa auringonpaisteessa ja siksi haurastuneet pilalle.
Sähkölaitteet monesti tukusta ostettuja sekunda eriä, joita myydään hölmöille turisteille.
Vaatteet kannattaa ostaa aina turkkilaisten eläkeläisten omistamista kivijalkakaupoista.
Siellähän niitä on sivukaduilla vaikka kuinka paljon.
Niissä myytävät vaatteet ja laukut lähes aina Turkissa tehtyjä.
Turkkilaisten omaa vaateteollisuutta on aina pidetty melko laadukkaana ja siksi vaatteet ja laukut kestää hyvin kulutusta. - Basaariii
Totta puhut , kyllä sieltä löytyy laadukastakin vaatetta myyviä isojakin liikkeitä ja pitää muistaa ,että halvalla ei hyvää saa ,eikä tietysti tarvitsekaan saada.
Mutta se ihmetyttää ,että joku ostaa katukauppiailta 10 kpl 5 € piraatti paitoja . - Lapsukaiset
Onkohan tullut lähdetyksi matkaan vajaalla matka budjetilla ,kun pitää halpojen paitojen perässä juosta ja joutuu joka euron laskemaan,silloin ei varmaan voi matkasta kovinkaan paljon nauttia,mutta tyylinsä kullakin.
- TyhmäMikäTyhmä
Lapsukaiset kirjoitti:
Onkohan tullut lähdetyksi matkaan vajaalla matka budjetilla ,kun pitää halpojen paitojen perässä juosta ja joutuu joka euron laskemaan,silloin ei varmaan voi matkasta kovinkaan paljon nauttia,mutta tyylinsä kullakin.
Tässä taas yksi maailman matkaaja sankari, joka sitä mieltä et mitä enemmän tuhlaat rahoja lomalla, niin sitä parempi loma.
Kyllä ne turkkilaiset mielellään sinunkin eurot ottaa, joten muista ihmeessä jaella niitä kaikille halukkaille.
Kädet ei lopu kesken ja voit nauttia lomastasi täysin rinnoin 😃 - Liinukkaa
Enpä ole kenenkään nähnyt rahojaa tuhlaavan ,vaan lähinnä nauttivan sen tuomista hyödykkeistä ja palvelusta ,kyllähän sellaisen niin sanotun kitupiikin matkailua on välillä oikein huvittavaa seurata , ja toisaalta onhan kotimaassa mukavia retkikohteita joihin voi ottaa vaikka omat eväät mukaan.
Sekin pitää ymmärtää ,että palvelu maksaa samaten kunnon hyödykkeet ,eivät ne missään päin maailmaa kuulu sosiaalipalveluihin ainakaan turistikohteissa . - hhhhhhhhhhhhhhhhh
Syksylläostoksille kirjoitti:
Suurimpia hölmöjä ovat ne, jotka tekee ostokset Alanyan bazaareista.
Vaatteiden laatu täyttä aasialaista sontaa.
Vaatteet marinoitunut kuukausia tai peräti vuosia 40-50 asteisessa auringonpaisteessa ja siksi haurastuneet pilalle.
Sähkölaitteet monesti tukusta ostettuja sekunda eriä, joita myydään hölmöille turisteille.
Vaatteet kannattaa ostaa aina turkkilaisten eläkeläisten omistamista kivijalkakaupoista.
Siellähän niitä on sivukaduilla vaikka kuinka paljon.
Niissä myytävät vaatteet ja laukut lähes aina Turkissa tehtyjä.
Turkkilaisten omaa vaateteollisuutta on aina pidetty melko laadukkaana ja siksi vaatteet ja laukut kestää hyvin kulutusta.Basaareissakin näitä on jos tietää paikat.
- Reppuselässä
3 vuotta sitten pyörin 9 viikkoa Laos/Thaimaa maisemissa
Matkan jälkeen laskeskeli, et meni euroja koko matkaan noin 1900 -2000 euroa.
Oli sit varmaan ihan paska reissu, kun en nauttinut palveluista ja hyödykkeistä suuremmalla rahamäärällä.
Tällaisen kitupiikki matkailijan pitäis mennä hirteen roikkumaan häpeästä.- Mikkoliira
Varmaan näin oli ,eikä paikallisille yrittäjille paljoakaan jäänyt tuloja reissustasi ja tulot palveluista ja tavaroista ovat siellä monille perheille elinehto .
Pääasia ,että itse tunsit nauttivasi ,paikallisia palveluita et juurikaan arvostanut. - Reppuselässä
Mikkoliira kirjoitti:
Varmaan näin oli ,eikä paikallisille yrittäjille paljoakaan jäänyt tuloja reissustasi ja tulot palveluista ja tavaroista ovat siellä monille perheille elinehto .
Pääasia ,että itse tunsit nauttivasi ,paikallisia palveluita et juurikaan arvostanut.Tuosta sun kommentista helppo päätellä kuinka helvetin pihalla ole matkailuun liittyvistä asioista.
Se on kuules poju asia niin, että minä jätin tuolle alueelle paikallisille asukkaille rahaa moninkertaisesti enemmän, kuin keskiverto pakettimatkailija yleensä.
Asuin joka ikinen yö paikallisten omistamissa majataloissa tai perheiden omakotitaloissa.
Maksoin heille majoitukseta ja ravinnosta suoraan käteen monesti enemmän kuin mitä pyysivät.
Ei ottanut mikään hotelliketju välistä omiaan pois, vaan kaikki meni 100% paikallisille ihmisille.
Mopot,polkupyörät ja veneet vuokrasin suoraan nekin paikallisilta asukkailta.
Lennot oli ainoa asia mistä maksoin sen mitä Finnair pyysi (670€). - AinaAasiaan
Reppuselässä kirjoitti:
Tuosta sun kommentista helppo päätellä kuinka helvetin pihalla ole matkailuun liittyvistä asioista.
Se on kuules poju asia niin, että minä jätin tuolle alueelle paikallisille asukkaille rahaa moninkertaisesti enemmän, kuin keskiverto pakettimatkailija yleensä.
Asuin joka ikinen yö paikallisten omistamissa majataloissa tai perheiden omakotitaloissa.
Maksoin heille majoitukseta ja ravinnosta suoraan käteen monesti enemmän kuin mitä pyysivät.
Ei ottanut mikään hotelliketju välistä omiaan pois, vaan kaikki meni 100% paikallisille ihmisille.
Mopot,polkupyörät ja veneet vuokrasin suoraan nekin paikallisilta asukkailta.
Lennot oli ainoa asia mistä maksoin sen mitä Finnair pyysi (670€).Aasiassa könyäminen ei ole kallista puuhaa.
Jopa alle 10 euron päiväbudjetilla voi touhuta, ilman että tarvitsee nälkää nähdä tai taivasalla nukkua.
Jos välttämättä haluaa nenänsä turisteja vilisevään kaupunkiin tai kylään työntää, niin siitä saa ja joutuu sitten maksamaan moninkertaisesti.
Meno/paluu lennot 2 välilaskulla Bangkokiin saanut joskus halvimmillaan 420 eurolla. - Olavipoika
Hei tämä yhtälö oikein auennut minullekaan ,eli 9 viikon lomamatka ja 2000€ ja siitä vielä Finnairille 670€ .
Jotenkin se tuntuu kyllä kituuttamiselta ja nuukailulta kun itse olen kuusi talvea Thaimaassa ja asuminen ei ole maksanut mitään niin silti rahaa on kulunut aivan eri tahtiin vuosittain sen 14 viikon ajalla .
Tietysti en ole oikei perillä tästä reppumatkailu asiasta ,ainoastaan kerran olen tavannut näitä reppuliikkuja ja ne olivat Valko-Venäläisiä ja tapasin Tampereella.
Paljonkin jo työni puolesta matkustaneena tämän tyyppinen reppu matkustaminen on mielestäni harvinainen lomailutapa ja vastannee siten kustannuksiltaan lähinnä retkeilyä omat eväät mukana ja se taas ei meille kaikille sovi ,koska haluamme hyvää ruokaa ja juomaa hyvin tarjoiltuna laadukkaalla majoituksella. - AinaAasiaan
Olavipoika kirjoitti:
Hei tämä yhtälö oikein auennut minullekaan ,eli 9 viikon lomamatka ja 2000€ ja siitä vielä Finnairille 670€ .
Jotenkin se tuntuu kyllä kituuttamiselta ja nuukailulta kun itse olen kuusi talvea Thaimaassa ja asuminen ei ole maksanut mitään niin silti rahaa on kulunut aivan eri tahtiin vuosittain sen 14 viikon ajalla .
Tietysti en ole oikei perillä tästä reppumatkailu asiasta ,ainoastaan kerran olen tavannut näitä reppuliikkuja ja ne olivat Valko-Venäläisiä ja tapasin Tampereella.
Paljonkin jo työni puolesta matkustaneena tämän tyyppinen reppu matkustaminen on mielestäni harvinainen lomailutapa ja vastannee siten kustannuksiltaan lähinnä retkeilyä omat eväät mukana ja se taas ei meille kaikille sovi ,koska haluamme hyvää ruokaa ja juomaa hyvin tarjoiltuna laadukkaalla majoituksella.10 euroa/päivä voi olla iso raha Kambodzan tai Laosin kaltaisessa maassa.
Thaimaan pohjoisosassa myös.
Asuminen/syöminen maaseudulla käytännössä jopa ilmaista, jos viitsii vähän paikallisia ihmisiä hieman jelpata arkiaskareissa.
Kambodzan reissulla autoin paikallista kalastajaa verkkojen laskussa ja nostossa Tonle Sap järveen 2 kertaa päivässä.
Siitä hyvästä sain asua lähes kuukauden ilmaiseksi heidän "kesämökissään" maittavaa kotiruokaa 2 kertaa päivässä.
Isännän lava-autolla sain ajella aina kun mieli teki jossain käydä.
Jos laiskottaa, eikä tee mieli puuhastella paikallisten kanssa, niin Kambodzasta löytyy paljon 5 euron hotellihuoneita ja majataloja vieläkin halvemmalla.
Suurin kuluerä yleensä liikkuminen ( lentäminen ).
Tosin jos käyttää paikallisia kulkuvälineitä ( bussi ), niin eihän se oikeastaan maksa juuri mitään.
Vaikka Kambodzan maaseudulla kommunismi on edelleen kova sana, en ikinä muista törmänneeni yhteenkään Venäläiseen siellä.
Eli ei ole ryssäturismi vielä pilannut tätä maata 😉
- Venäläisetomistaa
koko maapallon ja kaikki tietää sen. Niillä on vapaa pääsy kaikkialle.
- LaatuMatkailija
Alanya on aina tunnettu lomakohteena, jonne persaukiset rynnii kerran vuodessa pyörimään.
On ihan oikein että he joutuvat hengailemaan Alanyassa venäläisen rupusakin kanssa.
Köyhälistön lomamatkojen kohteet ovat Tukholma, Tallinna ja Alanya.
Tämä on se Bermudan kolmio, mihin kolikot ehkä riittää, kunhan muistaa ostaa vuoden aikana paljon -30% eineksiä kaupasta.
Uutena köyhälistön lomakohde listalle on rynnimässä Kreikka.
Kreetan ja Rodoksen halpis huoneistohotelleissa on silminnäkijä havaintojen mukaan nähty viime aikoina tuulipuku jengiä... - SANNI92
Lauantaina tultiin Alanyasta.
Edellisen kerran käytiin reilu vuosi sitten ja siihen verrattaessa venäläisten määrä lisääntynyt valtavasti.
Mikäköhän se on saanut venäläiset taas innostumaan Alanyasta.
Meidän hotellissa onneksi venäläisiä aika vähän, mutta viereinen uimaranta täynnä venälälsiä auringonpalvojia.
Iltaisin käytiin usein sataman yökerhoissa ja varsinkin James Dean ja Robin Hood oli aivan täynnä venäläisiä.
Hyvin levoton meno niissä.
Useita tappeluita ja painiotteluita tuli nähtyä.
Drinkeistä kannattaa pitää hyvä huoli.
Joillakin näytti olevan tapana varastaa muiden drinkit pöydiltä, jos vähänkin katse kääntyi toiseen suuntaan.
Jos välttämättä haluaa käydä noissa sataman yökerhoissa, niin suosittelen Doors ravintolaa.
Siellä enemmistö asiakkaista keski-eurooppalaisia ja paikallisia takiaisukkoja siellä huomattavasti vähemmän.- Miten
Sanni92 miten muuten tänä vuonna turisteja?
Onko edelleen aika hiljaista verrattuna esim.2008-2010?
Viimeksi oltiin 2014 ja iltaisin oli tosi hiljaista kaupungilla jo. - SANNI92
Miten kirjoitti:
Sanni92 miten muuten tänä vuonna turisteja?
Onko edelleen aika hiljaista verrattuna esim.2008-2010?
Viimeksi oltiin 2014 ja iltaisin oli tosi hiljaista kaupungilla jo.Onhan siellä selkeästi vlkkaampaa, kuin 3-4 vuotta sitten.
Ei nyt samanlaista ryysistä kuin noin 10v sitten.
Suhteessa eniten kasvanut juuri venäläisten määrä. - Täälläasuva
Taitaa venäläiset olla Ukrainalta miehittämälllään Krimillä ,koska nyt niitä on täällä alanyassa vähemmän kuin vuosiin ,ainakin keskustassa ja sataman alueella ei niitä paljoakaan näy .
- kurnihuskos
Jos olette kulta- nahka- tai mattokaupoissa huijattavina ja sinne ilmestyy ryssä- ryhmä niin kaikki myyjät ryntäävät heitä palvelemaan.
Tällöin teidän kannattaa heti poistua myymälästä niin säästätte itsenne törkeiltä huijauksilta. - MiksiONpakkoOstaa
Osta T-paitasi Suomesta ja käytä lomasi lomailuun .
Ei tarvitse tuskailla , että huijattiinko , vai ei .- nfpjgusw
Hahaha! Joo, ostin aikanaan Suomesta ja nimenomaan merkkituote t-paitoja. Ei toivoakaan, että olisivat pysyneet kuosissaan. Aina kun yritit silittää oli saumat miten sattuu eikä paitaa saanut edes kunnolla viikattua! En todellakaan osta yhtään t-paitaa enää Suomesta ellei olet ihan pakko! Turkissa vaatteet paljon laadukkaampia ja kaiken lisäksi paljon halvempia. Erotuksen voikin sitten laittaa vaikka lapsen tilille säästöön.
- Liisukkala
Niin kun kaikki hyvin tiedämme ,ei hyvää ja halpaa ole olemassakaan .
Alle 10€ t-paita on,osti sen sitten Suomesta tai Turkista ei ole kyllä koskaan järkevä ostos jos näin oli eihän kukaan myisi ja varsinkaan ostaisi näitä kalliinpia ja laadukkaampia tuotteita.
Piraatti on aina piraatti eikä sen ole tarkoituskaan olla laadukas ,vaikka joku niin
mielessään kuvitella . - Vaatemyyjä
Moni iso brändimerkki valmistuttaa paitoja, kenkiä, laukkuja jne Turkissa.
Ovat todella laadukkaita ja kalliita.
Sitten näitä esim paitoja myydään Halosella tai Stockmannilla tyyliin 50 eurolla.
Täsmälleen saman paidan eri logolla tai kokonaan ilman saat turkista 5 eurolla paikallisista vaatekaupoista. - Vaatekauppias
Liisukkala kirjoitti:
Niin kun kaikki hyvin tiedämme ,ei hyvää ja halpaa ole olemassakaan .
Alle 10€ t-paita on,osti sen sitten Suomesta tai Turkista ei ole kyllä koskaan järkevä ostos jos näin oli eihän kukaan myisi ja varsinkaan ostaisi näitä kalliinpia ja laadukkaampia tuotteita.
Piraatti on aina piraatti eikä sen ole tarkoituskaan olla laadukas ,vaikka joku niin
mielessään kuvitella .Naurettavaa väittää, että kaikki Turkissa myytävät vaatteet on piraatti tuotteita.
Bazaarissa näin toki on, mutta siellä myytävät paidat ei ole tehty Turkissa, vaan tulevat Aasian maista.
Siksi laatukin ala-arvoista - Laatuvaatettaon
Voi voi vaatekauppias, miten voit väittää tuollaista kun se ei ole edes totta! Osa basaarimyyjistä ehkä ostaa Aasiasta mutta osa ostaa myös Turkista. Turkissa on todella paljon vaateteollisuutta ja Istabulin tukuista löytyy kyllä hyvääkin kamaa. Besserwisseriksi ei pidä alkaa jos ei tiedä!
- TipiOnKiva
Me Alanya- höhlät ostamme aina paidan Turkista jokaisella matkallamme.
Paljon on logoja ja merkkejä paidoissa.
Suosikkini on kuitenkin Tipi- kuvalla varustettu. - KöyhälläKöyhänHuvit
Bazaarissa hinta kertoo onko paita turkkilainen vai Aasian sekundaa.
Rantakadun rättikaupoissa paikalliset aina vähintään sen 50% kalliimpia kuin Laosin rätit.
Kyllä se sormin materiaalista tuntee, mitkä paidat tulee Turkin tehtaista.
Ostakaa köyhät paskaa bazaarista jos haluette...itse en osta - AlanyanErkki
Sieltä ostetaan mistä halvimmalla saadaan.
Siksi basaari kauppiaat on siirtyny halpis aasian tuotteisiin myös esim elektroniikassa.
Hyvin näyttää nämäkin hölmöille venäläisille ja suomalaisille turisteille kelpaavan 😅 - alemmuudentunto
Suomalaiset ovat kateellisia venäläisille jo Alanyassakin, on se elämä kovaa halpiskansalla.
Samat kokemukset sidessä. Ja detur laittaa suomalaiset samoihin hotelleihin näiden ryssien kanssa. Niihin ei kannata mennä kun voi itse ostamalla matkan, valita hyvätasoisen hotellin, jossa ihmisillä on normaalit käytöstavat. Ryssähotelliin ei enää ikinä.
- Geeneissä.se.on
Jos Alanyan suominaiset voisi jotenkin vaihtaa venäläisiin kaunokaisiin, voisi ehkä harkita matkustaa toistamiseen sinne.
- TerkkujaHarrinBaariin
Mistähän tuo johtuu että rumilla, eltaantuneilla ja läskeillä suomiluuskilla ei järjen kellot herätä ollenkaan miksi komea, sutjakka ja nuori turkkikurdi kiinnostuu hänestä? Suomessa noin eri paria oleva vastakappale ei sylkäisisikään vastaavaa ämmää kohden. Ja sitten vielä kuvitellaan että heistä olisi rakastavaksi ja uskolliseksi aviomieheksi. Kaverin kanssa käytiin kesällä Alanyan matkalla ihan huvikseen viikko nauramassa näille epäsuhtaisille pariskunnille. Oli meillä kisakin näiden bongauksissa, mutta kerrottakoon pisteytyslasku joskus myöhemmin.
- Kallepoika
Onkohan suomalaismiehet kateellisia vai mustasukkaisia näille nuorille miehille .
Kannattaisi pitää omasta fyysisestä ja varsinkin henkisestä kunnosta huolta , niin kyllä se siitä . - Suominainenrocks
Haha! Hyvin vastattu!
- HÄVETTÄÄPUOLESTA
KYLLÄ JOUTUU TÄÄLLÄ IHMETTELEMÄÄN KUINKA ALAS ON SUOMEN NAISET VAJONNEET KUN PITÄVÄT NOITA ELÄTTEJÄ ITSELLÄÄN
- HyiheIvetti
Mukavaa olisi tietää mitä ne kurdilaiset ajattelee kun panevat noita epänaisiaan?
- VarmaaTiatoa
Kurdinaiset ajattelevat pannessaan että mitä ostan huomenna torilta päivällistarpeiksi.
- Laurilaan
Ettei vaan olisi osalta suomalaismiehistä olla tämä miehisyys kadoksissa kun ovat muille ihmisille niin kateellisia ,taitavat olla sitä kolmatta sukupuolta kun elämä tuntuu niin vaikealta .
- Haastattelija
HyiheIvetti kirjoitti:
Mukavaa olisi tietää mitä ne kurdilaiset ajattelee kun panevat noita epänaisiaan?
On tiedossa kun olen sitä mielenkiinnosta olen kysellyt heiltä. Kolme eri vaihtoehtoa, joiden järjestystä aina mielialan mukaan vaihdellaan. Suomalainen upean urhea mies, uuhi tai oma äiti.
- NusuNussija
Olen paneskellut satoja naisia Thaimaassa, Intiassa, Filippiineillä ja Kuubassa.
Sitten vielä olen nussinut Espanjassa monissa eri rantakohteissa ja Kreikassa; Kyprsoksellakin molemmin puolin rajaa.
Leningradissa ja Moskovassakin on tullut nussittua ja toki myös Krimin niemimaalla.
Hawaijillakin kävin nussimasa.
Pari vaimoani sanoivat että mene sinä jätkä nussimaan ja minähän menin.
Painuin heti nussimaan Tallinnaan ja Pärnuun.
En ole ikinä nussinut Alanyassa koska en ole siellä käynyt. Uskoisin kuitenkin etä se olisi mahdollista myös siellä. - Edes_eläimet_rauhaan
HyiheIvetti kirjoitti:
Mukavaa olisi tietää mitä ne kurdilaiset ajattelee kun panevat noita epänaisiaan?
Jos zoofilia ja eläimiin sekaantuminen olisi kiellettyä niin molemmat osapuolet saisivat syytteen.
- Moonkingi
Täällähän pitää kohta olla popcornia kun lukee juttuja! Joku huutaa isoin aakkosin kun kävi luonnolle ja toinen selvittää kaikki yhdyntänsä! Vähänkö nauran täällä miten katkera ukko, joka haukkuu kaikki naiset olematta mikään Adonis, hyppii tasajalkaa ja hakkaa suutuspäissään päätään läppäron kantta vasten =))))))))
- 12cal
Tosi mukava, että venäläiset ovat palanneet Turkkiin ja Venäjän kielellä pärjää hyvin melkeinpä joka paikassa. Venäläisiä myös arvostetaan ja he käyttävät rahaa paljon enemmän, kuin köyhät Suomalaiset. Vituttaa vain tämä Suomalaisten kusipäitten Venäjä viha.
- Tyyne69vee
Olimme papan kanssa kultaliikkeessä. Katselin pientä nättiä kaulariipusta.
Sisään tuli ilakoiva venäläisryhmä. Kaikki myyjät ampaisivat näitä hyysäämään, myös meidän myyjämme.
Naiset olivat pitkäsäärisiä naikkosia. Hameetkin niin lyhyet että oikein iljetti. Kauhia meikki naamoillaan ja kultaa ranteissa kilo.
Äijät olivat kai kännissä ja Rolexit joka ukolla.
Itkusilmin jouduin poistumaan vaikka pappa esteli. - EiEnääAlanyaan
Venäläisten määrä Alanyassa on lähtenyt ihan lapasesta.
Vielä 2-3 vuotta sitten niitä oli aika vähän, mutta nyt on ryssät rynninyt taas ihan uudella innolla mestoille.
Kaveri töissä White Gold & Spa hotellissa ja sanoi siellä noin 90% asiakkaista olevan nykyään ryssiä.
Pari vuotta sitten niitä oli vain kourallinen.
Sama tilanne myös monessa muussa Alanyan ja Siden hotellissa nykyään.
Sinne vaan Alanyaan, jos haluatte näiden ali-ihmisten parissa lomanne pilata - yksmatkaaja
Opetelkaa venäjää niin kyllä meno venäläisten kanssa muuttuu. Kun aikoinaan olin työhommissa venäjällä otin sen ajan myös kielikurssina. En valita. Se venäläisten määrä Turkissa räjähti kun
valtiotasolla Turkki ja Venäjä alkoi taas kaveerata ja on siellä venäjällä sekä köyhiä että raharikkaita monin verroin mitä täällä peräpohjolassa. - NähtyOn
Venäläiset on vittumaisimpia asiakkaita hotellin henkilökunnan kannalta.
Aiheuttavat monesti käytöksellään isoja ongelmia henkilökunnalle.
Tappelut ja muunlainen porsastelu näiltä luonnistuu vallan helposti ja tippiä venäläisiltä on ihan turha odottaa. - Votkoojasuolakurkkua
Venäläiset viihtyy yleensä omissa porukoissaan. Jos et osaa venäjää, niin tuskin kontaktien luominen onnistuu. Englannin kielen taito yleensä olematon normi venäläisillä. Viime kesänä oltiin avsallarissa hotellissa, jossa oltiin ainoat suomalaiset. Loput venäläisiä ja muutama sakemanni. Jotkut ruskit kieltämättä aika moukkamaisia. Etuilua jonoissa ja mättivät lautasille hirveät kasat ruokia, jotka jäi sitten syömättä. Hotellilla siis All inclusive. Lisäksi harvoin näkee enää nykyään turistin(Rus) yrjöävän ympäripäissään uima-altaalla aamupäivällä. Siellä ei kyllä hävettänyt olla suomalainen.
- hähähähähähähähähää
Minulla on aivan toisenlainen kuva venäläisistä Alanyassa.
Naiset ovat pitkiä ja hoikkia sekä laitettuina jo aamiaisella. Kertakaikkiaan komeita ilmestyksiä kun heitä vertaa kotimaisiin nyrpeisiin tanttoihimme.
Kultaa on ranteissa ja kaulalla kullakin kilo.
Herrasmiehet ovat kuin raikkaita tuulahduksia. Komeita ja hyvin pukeutuvia, jokaisella 8:n tonnin Rolex ranteessaan.
En ole nähnyt että venäläiset olisivat koskaan pistäneet aamiaismunia taskuihinsa, väite on naurettava.
Suomalaisakan olen nähnyt sen tekevän.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185