..apuva. Koin viime yönä niin vaikuttavan unen, että herättyäni jouduin shokkiin. Olen nähnyt pahempiakin painajaisia, ja silti en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa.
Uni joka tämän aiheutti, oli kutakuinkin tällainen:
Olin eräässä talossa, jonka yhdessä huoneessa oli puuseinät. Seinissä näkyi oksankaroja, ja lattian rajassa oli yksi n. pesäpallon kokoinen kara lähtenyt irti, ja se kolo oli yritetty jostain syystä tukkia pienillä puuklapeilla.
Jotenkin tiesin, että näin oli tehty pitääkseen jokin poissa. Hätäännyin, kun huomasin kissani olevan aivan pistoksissaan ja se mourusi karvat pystyssä sen kolon luona..Aluksi ajattelin, että siellä on jokin rotta tms. Mutta yht äkkiä tunsin jonkin todella pahan läsnäolon. Nappasin kissani kainaloon, ja juoksin huoneesta ulos ja suljin oven perässäni.
Menin keittiöön, jossa olivat äitini ja siskoni. Olin juuri ehtinyt sanoa heille, että meidän on lähdettävä täältä NYT heti, että suuri vaara uhkaa, kun huomasin ed.mainitun huoneen oven auenneen itsekseen. Ja seuraavaksi näinkin jo Sen seisovan äitini selän takana. Se hoki jotain lausetta jostain tyttärestä, ja jotenkin se liittyi minuun, muttei kuitenkaan tarkoittanut minua. Kauhuissani lähdin juoksemaan PAKOON! Kun jätin heidät taakseni, ajattelin että se olento on varmaan jo lahdannut heidät.. :(
Ja ennen kuin ehdin edes huomata, se olento oli minun perässäni, edeten jotenkin tosi nopeasti. Juoksin talojen ohi ja mietin minne voisin paeta. Ajattelin, että ihmiset ovat nukkumassa, joten kukaan ei tulisi avaamaan vaikka soittaisin ovikelloa, ja että se olento tavoittaisi minut vaikka pääsisinkin jonnekin taloon sisälle. Viimeinen ajatus oli, että juoksen kirkolle, että siellä saattaisin olla turvassa. Mutta se olento oli liian nopea.
Heräsin unesta kuudelta. En edes säpsähtänyt tai mitään, mutta tunsin silti jonkin voimakkaan "purkauksen" lähtevän minusta. Kissani heräsi siihen, ja se kurnahti kysyvästi. Aloin shokissa ravailemaan ympäri taloa, kävin ensimmäisenä lämäisemässä kylpyhuoneen oven kiinni (en tiedä miksi), ja sitten sytyttelin kaikki valot. Äitini tuli luokseni makuuhuoneesta (itse olin nukkunut olohuoneessa sohvalla) ja kysyi että mikä on, että hänkin oli herännyt johonkin ahdistavaan tunteeseen. Kun selitin painajaistani, hän sanoi että oli tuntenut minusta lähteneen purkauksen, ja oli herännyt siihen. Paniikissa hoin vieläkin, että vaara..ja olin kuulemma yrittänyt paeta ulos yöpaitasillani.
Äitini ystävä, joka oli myös ollut paikalla, sanoi että olin hengittänyt niin nopeasti kuin olisin juuri juossut maratonin. Sydämeni hakkasi kuin se olisi yrittänyt repiä rintani auki. Minulta meinasi tulla oksennus pitkään vielä sen unen näkemisen jälkeenkin. Hän yritti rauhoittaa mieltäni selittelemällä sitä unta menneisyyden vaikutuksilla yms. mutta hän ei tiedäkään kuinka läsnä "henkimaailman" asiat ovat elämässäni. Ei se ollut mikään tavan uni. Valvoin muiden vierellä, kun he jatkoivat unia..siltä varalta jos se olento "heräisi henkiin"..vaikken olisi pystynytkään tekemään mitään estääkseni verilöylyä.
Kaikkein eniten minua itketti se, mitä unessa tein kun se olento tuli esiin: pakenin, ja jätin perheeni sen armoille. Ja vielä hereilläkin, kun se vaarantuntu oli yhä elävästi ilmassa, yritin paeta :(
Hereillä mietin, että jos sellainen olento oikeasti tulisi, niin en olisi valmistautunut. Se olento oli pahansuopa, eikä välittänyt siitä, että äiti ja siskoni olivat ulkopuolisia..minua se jahtasi. Ja halusi hengiltä. Noin ylivoimaisen uhan edessä olen voimaton, siihen ei mikään keittiöveitsi pure. Miten noin pahansuovilta olennoilta voi suojautua? :(
Uni joka tämän aiheutti, oli kutakuinkin tällainen:
Olin eräässä talossa, jonka yhdessä huoneessa oli puuseinät. Seinissä näkyi oksankaroja, ja lattian rajassa oli yksi n. pesäpallon kokoinen kara lähtenyt irti, ja se kolo oli yritetty jostain syystä tukkia pienillä puuklapeilla.
Jotenkin tiesin, että näin oli tehty pitääkseen jokin poissa. Hätäännyin, kun huomasin kissani olevan aivan pistoksissaan ja se mourusi karvat pystyssä sen kolon luona..Aluksi ajattelin, että siellä on jokin rotta tms. Mutta yht äkkiä tunsin jonkin todella pahan läsnäolon. Nappasin kissani kainaloon, ja juoksin huoneesta ulos ja suljin oven perässäni.
Menin keittiöön, jossa olivat äitini ja siskoni. Olin juuri ehtinyt sanoa heille, että meidän on lähdettävä täältä NYT heti, että suuri vaara uhkaa, kun huomasin ed.mainitun huoneen oven auenneen itsekseen. Ja seuraavaksi näinkin jo Sen seisovan äitini selän takana. Se hoki jotain lausetta jostain tyttärestä, ja jotenkin se liittyi minuun, muttei kuitenkaan tarkoittanut minua. Kauhuissani lähdin juoksemaan PAKOON! Kun jätin heidät taakseni, ajattelin että se olento on varmaan jo lahdannut heidät.. :(
Ja ennen kuin ehdin edes huomata, se olento oli minun perässäni, edeten jotenkin tosi nopeasti. Juoksin talojen ohi ja mietin minne voisin paeta. Ajattelin, että ihmiset ovat nukkumassa, joten kukaan ei tulisi avaamaan vaikka soittaisin ovikelloa, ja että se olento tavoittaisi minut vaikka pääsisinkin jonnekin taloon sisälle. Viimeinen ajatus oli, että juoksen kirkolle, että siellä saattaisin olla turvassa. Mutta se olento oli liian nopea.
Heräsin unesta kuudelta. En edes säpsähtänyt tai mitään, mutta tunsin silti jonkin voimakkaan "purkauksen" lähtevän minusta. Kissani heräsi siihen, ja se kurnahti kysyvästi. Aloin shokissa ravailemaan ympäri taloa, kävin ensimmäisenä lämäisemässä kylpyhuoneen oven kiinni (en tiedä miksi), ja sitten sytyttelin kaikki valot. Äitini tuli luokseni makuuhuoneesta (itse olin nukkunut olohuoneessa sohvalla) ja kysyi että mikä on, että hänkin oli herännyt johonkin ahdistavaan tunteeseen. Kun selitin painajaistani, hän sanoi että oli tuntenut minusta lähteneen purkauksen, ja oli herännyt siihen. Paniikissa hoin vieläkin, että vaara..ja olin kuulemma yrittänyt paeta ulos yöpaitasillani.
Äitini ystävä, joka oli myös ollut paikalla, sanoi että olin hengittänyt niin nopeasti kuin olisin juuri juossut maratonin. Sydämeni hakkasi kuin se olisi yrittänyt repiä rintani auki. Minulta meinasi tulla oksennus pitkään vielä sen unen näkemisen jälkeenkin. Hän yritti rauhoittaa mieltäni selittelemällä sitä unta menneisyyden vaikutuksilla yms. mutta hän ei tiedäkään kuinka läsnä "henkimaailman" asiat ovat elämässäni. Ei se ollut mikään tavan uni. Valvoin muiden vierellä, kun he jatkoivat unia..siltä varalta jos se olento "heräisi henkiin"..vaikken olisi pystynytkään tekemään mitään estääkseni verilöylyä.
Kaikkein eniten minua itketti se, mitä unessa tein kun se olento tuli esiin: pakenin, ja jätin perheeni sen armoille. Ja vielä hereilläkin, kun se vaarantuntu oli yhä elävästi ilmassa, yritin paeta :(
Hereillä mietin, että jos sellainen olento oikeasti tulisi, niin en olisi valmistautunut. Se olento oli pahansuopa, eikä välittänyt siitä, että äiti ja siskoni olivat ulkopuolisia..minua se jahtasi. Ja halusi hengiltä. Noin ylivoimaisen uhan edessä olen voimaton, siihen ei mikään keittiöveitsi pure. Miten noin pahansuovilta olennoilta voi suojautua? :(
Vastaukset 91
Vanhimmat
Selostit melkein sanatarkkaan saman unen, jonka itse näin noin 23-vuotiaana. Siis pienin muunnoksin. Sama uni jäi kaivelemaan minua vuosikausiksi ja yritin selvittää, mistä on kysymys.
Mielestäni löysin joitain mahiksia esim. alla olevasta linkistä. Imase tuo pdf-tiedosto koneellesi ja lue.
Mutta sen jälkeen: jatketaan juttua. Todella mielenkiintoista!
http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.phtml?id=9005
Vilkaisin ohimennen Lumialle antamaasi linkkiä, ja heti tulvahti mieleeni kysymyksiä kysymysten perään.
Voiko olla niin että kun fyysinen keho on täysin pelistä pois, ihmisen tietoisuus on niin kytköksissä toiseen ulottuvuuteen että hän vetää sieltä "jotakin" mukanaan tänne...? (Tämähän siis on niin antitieteellinen näkemys kuin olla voi, mutta viis nyt siitä.) Itse muistan oikeastaan vain muutaman sellaisen unen joista olen herännyt kauhusta kajahtaneena; kumpaankiin liittyi sellaisen mörön läsnäolo, jota ei unessa nähnyt, mutta kovasti se vaani ja pelotti. Kummallakin kerralla tuntui kuin se peto olisi ollut läsnä vielä lähelläni vaikka olin jo hereillä.
Kumppanilleni (jota nyt näemmä tänään käytän jatkuvasti esimerkkinä!) on kautta vuosien ollut tyypillistä rääkyä kuin tapettava sika aina silloin tällöin kun hän herää äkillisesti jostakin älyttömästä painajaisesta. Milloin on joku mömmö roikkunut katossa... useimmiten hän tosin ei edes muista mitään.
Se minkä kuitenkin olen kokenut piinaavista piinaavimpana omassa elämässäni on yökauhu. Se että heräät keskellä yötä, ei mitään unikuvaa mielessä, ei mitään pelkoa jotain ulkopuolista kohtaan muuta kuin suunnaton pelko ja tietoisuus siitä että kuolet koska sinulla on fyysinen keho. Ainoa sikiävä ajatus että mätänet elävältä...
Sitä olen kokenut noin 6-8-vuotiaasta asti.
Lue toi tutkimus kokonaan. Kommentoi.
URL: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu00054.pdf
mainita että tuossa toisessa mörköjutussa oli nimenomaan mukana se kyvyttömyys liikkua. Unessa makasin jollakin laverilla ankeassa tilassa jossa oli muitakin naisia käymässä yöpuulle. Se "jokin" väijyi meitä laverien alla, ja yritin hutkia sitä tyynyllä. En muista tapahtuiko tämä hutkiminen ennen vai jälkeen sen että en kyennyt liikkumaan, mutta kuitenkin suurin ponnistuksin irrottauduin halvauksesta unessani.
Kääk mikä sivumäärä, mutta lueskelen sitä vaikka silloin tällöin jos se vaan on sen verran intresanttia etten näppäimistölle nukahda.
Linkin takana oleva gradu unihalvauksesta kannattaa todella lukea loppuun asti jos on unien kanssa häikkää. Graduntekijä on itse näitä onnettomia halvauksista kärsiviä nukkujia... Unihalvauksen muodot ovat monet, ja onkin valaisevaa lukea miten tiedemaailmassa koetetaan selittää selittämätöntä niin että kaikki huuhaa jäisi pois ja pysyttäisiin tiukasti faktassa. Miten esimerkiksi sen, että irtoaa ruumiistaan ja katselee sängyssä makaavaa olemustaan katonrajasta, voi selittää tieteellisesti? No, ainahan voi sanoa, että kokija "luulee katselevansa itseään katonrajasta".
Unihalvaus on valtavan yleinen ilmiö. Minusta tuntuu, että vähän jokainen kokee ainakin kerran elämässään jotain sellaista. Kaikki eivät kuitenkaan yhtä säännöllisesti. Pelottavalta ilmiö varmasti tuntuu kaikista, ainakin niin kauan kuin ei tiedä, mistä se johtuu. Enkä ole niinkään altis uskomaan, että ilmiö on jo selitetty loppuun asti. Tai ainakin olisi houkuttelevaa ajatella, että kun unihalvaustilassa ollessaan menee toiseen dimensioon, sitä oikeasti menee toiseen dimensioon, eikä vain kärsi jostain ihme aivosähköhäiriöstä.
Minusta on aika hurjaa lukea pahan olennon kohtaamisista, itse kun en ole sellaista kohdannut unitilassa, hereillä ollessa kylläkin.
Toisaalta taas epäilyttaa, ovatko nuo unet joista kerrotte tässä, siis Lumia, Roth W. ja Quad., ollenkaan "unihalvausunia". Sellaiseen tilaan joutuminenhan eroaa tavalliseen uneen vaipumisesta juuri siinä, että sitä tuntee selvästi olevansa "menossa". Itse esim. kuulen surisevaa tai kihisevää ääntä, hampaani alkavat kalista ja minut valtaa irrationaalinen kuolemankauhu (josta tosin en piittaa vaan vaivun ilomielin syvemmälle). Tehän puhutte vain "tavallisista" unista, vai ymmärränkö oikein? Kyseessä siis onkin jokin aivan muu ilmiö, ja se ajatus taas avaa uusia (ja kenties karmivia) mahdollisuuksia. Onko Noitamies (vain) arkkityyppi? Ja kissa? Noita ja kissa kuuluvat yhteen, tai ainakin meidät on opetettu niin ajattelemaan, arvatkaa minkä instanssin toimesta...
Joitain ajatuksia herätti tuo kommenttisi.
Ensinnäkin se, että "toinen dimensio" ja "aivosähköhäiriö" eivät todellakaan ole toisiaan poissulkevia asioita. Iät ajathan tässä on tehty yhtä jos toista tajunnan laajentamiseksi aistimaan normaatilasta poiketen. Prosessin selitys ei tee tyhjäksi prosessin avulla aikaansaatua tulosta. Aivosähköhäiriö saattaa tosiaan olla selitys sille, että joku aistii toisen dimension.
Mielenkiintoiseksi unemme tekee mielestäni niitten yhtäläiset piirteet: kauhu jotain epäinhimillistä voimaa kohtaan, uhkaava hahmo, pelko omasta tuhoutumisesta ja läheistemme puolesta sekä kissa.
Minun unessani ei Noitamies esiintynyt arkkityyppinä, ellei sellaiseksi katsota irvokasta mukaelmaa "Liisa Ihmemaassa" -kirjan sienen päällä pössyttelevästä madosta. Sellaiseksi nimittäin itse olen oman Noitamieheni tulkinnut.
Itse olen elänyt aika irti kaikenlaisesta kristillisestä kuvastosta, enkä millään muotoa liitä kissaa noituuteen. Kissa edustaa jotain muuta, vaan en ihan tarkkaan tiedä mitä. Omassa unessani koin tärkeäksi seikaksi sen, että pentu oli valkoinen. Itselleni valkoinen EI edusta puhtautta, vaan juju liittyy jotenkin siihen kummalliseen käsitykseen, että valkoiset kissat olisivat sokeita.
Olen kokenut elämässäni ehkä kolme kertaa unihalvaustilan. Tosin jo ensi kerralla suhtauduin ilmiöön hyvin "tutkijamaisesti", eli koin ilmiön pikemminkin mielenkiintoisena kuin pelottavana, vaikkakin hyvin epämiellyttävänä.
Kertomani uni oli perinteinen painajainen, joka muuttui lucidiksi ja sitten aktiiviseksi "unennäöksi". Toisin sanoen, toinen dimensio toteutui. Heittäydyin kuitenkin hillittömäksi, kiinnitin huomioni vääriin asioihin ja jouduin hyvin perinteisen hyökkäyksen kohteeksi.
Jotkut tietyt unet jäävät kiusaamaan, koska ne toistuvat uudelleen eri variatioina. Tuota unta en ole nähnyt enää pitkiin aikoihin. Sen sijaan, se mikä nykyään toistuu yhä uudelleen, on uni jossa KLM:n matkustajakone putoaa keskelle omakotitaloaluetta. Nyt lyhyen ajan sisällä jo kolmatta kertaa. Ikäänkuin sama kohtaus, mutta eri kuvakulmista.
Tunsitko itsesi seksuaalisesti uhatuksi?
En muista koskaan painajaisissani pelänneeni mitään seksuaalisessa mielessä. Vaikuttaisi siltä että se mikä unissani on ollut kautta aikain uhkaavinta on liittynyt elävältä syödyksi / raadelluksi tulemiseen. (Esim. ajoittaiset unet Alien-leffojen olioista.)
Juontuneeko sitten siihen että muistelisin olleeni kerran elämissäni kannibaali, ja yhäti pelkään saavani potut pottuina. Vaikka muistan myös että olen tullut hain syömäksi toisessa elämässä. Eiköhän se jo riitä.
On siis olemassa perustavanlaatuisempiakin juttuja kuin freudilaisten iänikuinen (joskin alati ylen kiinnostava!) seksi. Syöminen on perustoiminto joka tulee aina ennen seksiä. Muutenhan ei mitään seksiä olisikaan, kun ei olisi ketään sekstaamassa, kun kaikki olisivat kuolleet nälkään.
Niin, omalta osaltani pahoittelen epäselvyyttä.
Uni jossa makasin laverilla huoneessa jossa oli muita naisia oli sikäli tyypillinen halvausjuttu että oli hetki jona en pystynyt liikkumaan, ja tunsin "pahan" läsnäolon. Se oli siis sellainen peto, jota en pystynyt näkemään. Vain suurin ponnistuksin sain itseni liikkumaan.
Toisessa unessa missä olen kohdannut tuon pedon (mutta en ole varma oliko halvausta silloin) olin Scullyna tutkimassa Mulderin kanssa haudassa olevia luita. Tunsin miten "peto" hyppäsi haudan yli, ja samalla sekunnilla olinkin sängyssäni ja tunsin vieläkin sen pedon läsnäolon.
Lähimmäksi petoa kai voi asettaa koiraeläimen, sillä olen tietoinen niiden vastenmielisestä tavasta raadella laumana uhrinsa elävältä.
Muut unijutut mitä olen tässä kertonut ovat assosiointia teemasta hirviö. Mutta noitamies-uniani en todellakaan lähtisi kutsumaan "tavallisiksi", koska ne poikkesivat niin tyystin tavanomaisesta materiaalistani, ja ennenkaikkea samoihin aikoihin kumppanini koki omia painajaisiaan.
Noitamies tyyppinä on jonkinlainen risteytys Castanedan "muinaisuuden noitia" ja ihmistyyppiä jonka koen itselleni kaikkein vieraimmaksi (vakava, hapan, ylimielinen(?) 40 - 60 -vuotias mies). Tämä nyt ei sitten tietenkään tarkoita ettenkö voisi itse olla vakava, hapan ja ylimielinen - mitenkähän oikein kuvailisin sen miten vieraalta tuo noitamies tuntuu?
Omalla kohdallani kissa oli mukana vain sikäli että tunsin pistosta jalassani kun 1. noitamiesosio päättyi, ja mieleeni juolahti että kuolleen kissani henki oli minut pelastanut. Omat ajatukseni kissoista liittyvät lähinnä kumppanuuteen, eivät niinkään noituuteen. Minulle kissa voisi kai olla enemmänkin vaikka suojelusenkeli, kuin vihtahousun varapiru, hah hah.
Se olisi kyllä mukava tietää että minkä ihmeen takia noita unessa on paha? Kun kuitenkin suhtaudun noituuteen myönteisesti tai ambivalentisti. Juuri tämän takia olen antanut itseni välillä ajautua ajatukseen että tuo noitamies on todellinen olento! Hänen pahuutensa johtuu siis hänen valinnastaan, ei noituudesta sinänsä.
Raatelu ja syöminen se minuakin eniten pelotti. Jotenkin vain seksuaalisetkin pelot on noista tarinoista nimenomaan rivien välistä luettavissa - jos haluaa tulkita.
Mulle on ihan sama, tapahtuuko joku asia unessa vai oikeasti, koska se millaisen merkityksen me kulloisellekin kohtaamiselle annamme on meistä itsestämme riippuvaisia. Ei siitä millaisesta lähteestä me ne jutut ammennamme.
Itselläni on ehkä ällöttäväkin taipumus yrittää pokkuroida suuntaan jos toiseenkin. Välillä haluan miellyttää tiedeintoilijoita ja laittaa lainausmerkkejä termeihin kuten *edelliset elämäni*, ja pohtia ummet ja lammet unia analysoivalta kannalta. Toisaalta taas haluaisin ottaa asiat sellaisenaan ja kokea ne luontevasti kuten ne oikeasti, vilpittömästi koen. Edelliset elämät ovat minulle edellisiä elämiä, ja unet vain tämän tässä ja hiplattavissa olevan todellisuuden toinen, mutta aivan yhtä tärkeä, puoli. Jotain yhtä todellista kuin päivittäiset toimemme, mutta vähemmän konkreettista, aivan kuten ihmisen mielikin on jotakin mitä ei voi nähdä eikä käsissään pidellä!
Elämästäni jossa koen olleeni kannibaali olen mielikuvien, mielleyhtymien ja jopa mytologian perusteelta kutaissut kuvan nimenomaan naisten harjoittamasta rituaalikannibalismista, jonka uhriksi saattui päätyä tod.näköisimmin yhteisön ulkopuolinen mies. Että kyllä sitä sukupuolihommelia siinä sikäli on mukana. Ehkä minulla on jokin syvä toismaailmallinen oletus että miehet vielä kostavat, varsinkin kun on niitäkin muistikuvia muista elämistä että ei ole kauhean kivaa kohtelua miesväeltä saanut noinniinkuin naisena. Joten ehkä se raadelluksi tuleminen (hai) ja hyväksikäytön kohteeksi joutuminen (elämäni hutsuna ja itseasiassa mahdollisesti insestin uhrina) jo kattaa mukavasti sitä mitä on kokeman pitänyt. Nyt vain pitäisi tehdä TÄSSÄ elämässä yhteenveto ja astua täysin uuteen jatkumoon. Koen hyvin vahvasti että olen tässä elämässäni siirtymässä kaikkein karkeimmasta koulutuksesta - tuskaan ja murheisiin perustuvasta - jonkinlaiseen hienoviritteisempään ja omatoimisempaan opiskeluun.
Tietenkin ja kuitenkin tulee aina mieleen miten herkullinen kohde mahtaisinkaan olla jollekulle lanttumaakarille, jos olisin niin pöljä että menisin hänelle ammentamaan näitä kuviani. Niin, tokihan tämä netti on niin intiimi väline ja eihän tätä lue kuin pari hassua happoveikkoa... Heh. Mutta viis sellaisesta ajattelusta. Korkeakouluun kuulunee sekin että itsenäisen ajattelun kehittyessä voi viitata kintaalla sille mitä jonkun toisen mielestä voisi, saisi ja kannattaisi sanoa. Jos ei sitä itse osaa päättää, niin sitten voi tietysti pitää leipäläpensä kiinni.
Eihän tästä tietysti mitään apua ole, mutta omalla kertomuksellani voin toki tuoda sitä laihaa lohtua että et ole yksin sen kanssa että uni- ja päivämaailman välillä voi todellakin olla virtausta... (En muista olenko tämän litanian täällä jo lasketellut, mutta samapa tuo kun nyt muutenkin olen äänessä taas tänäpänä, tai huominenhan nyt jo on.)
Asuessani viimeksi kumppanini kanssa joskus vuonna 2000 näin aamulla unen jossa olin varhain aamulla opiskelijasolukämpässä, ja ihmettelin kun naapurihuoneesta kuului kovaäänistä musiikkia. (En yleensä kuule musiikkia unissani.) Menin sinne, ja huone oli sellainen pirttimäinen iso sali, jossa oli joukko noitaihmisiä kokoontuneena pitkän pöydän ääreen. Joukon johtaja oli keski-ikäinen nainen, joka puhui omituisella karhealla äänellä minulle. Hän alkoi imarrella minua että olen elänyt jo kymmeniätuhansia elämiä, ja hänen puhuessaan hän pyörähti ympäri ja muuttui mieheksi. Olin istuutunut pöydän ääreen, ja vierelläni istuva noita tarrasi jalkaani kiinni. Koin että johtajanoita yritti jotenkin hypnotisoida minua valtansa alle... Yhtäkkiä tunsin toisessa reidessäni kuin kissa olisi tarrannut kynsillään kiinni, ja heräsin. Arvelin välittömästi että edesmenneen rakkaimman kissani henki oli puuttunut peliin...
Nukahdin jälleen ja noitamies yritti taas saada minua valtaansa. Hän manasi zombin tai mikä-hemmetti-se-nyt-on se kabbalistien tekoihminen käymään kimppuuni, mutta säteilin voimakasta positiivista energiaa ja noita ja zombi olivat minua kohtaan voimattomia, mikä pänni noitamiestä kovastikin. Aloin kuitenkin pelehtiä hänen poikansa kanssa, ja sitämyöten taisin vähän livetä voitostani.
Pari päivää myöhemmin näin yöllä unen jossa olin kaupassa, ja se noitamies tuli haastamaan riitaa. Kaupan kassa kuitenkin heitti hänet pihalle, ja kun itse tulin sinne, noita sihisi minulle kuin käärme, johon vastasin sähähtämällä itse kuin kissa (vrt. Egyptin Bast ja Apep-käärme, viholliset).
SAMANA YÖNÄ jotakuinkin tuohon samaan aikaan kuin olin itse unessani, kumppanini näki vierelläni painajaista että minun näköiseni nainen yritti sisälle hänen kehoonsa (succubus-tapaus siis). Kumppanini heräsikin kauhusta rääkyen.
Joitakin päiviä myöhemmin näin unen jossa olin eristänyt itseni suuren lasikupolin alle, jonka takana se noitamies sitten vaan irvisteli kiukkuisena. Ja samana yönä kumppanini unessaan sai jollainlailla peitottua sen succubus-ämmän.
- Että ei sitä minkään olion armoille kukaan ikinä pysyvästi jää, sen ainakin tässä voisin kai lohdun sanaksi mainita...
Tämä oli minun uneni (yksi versio) noin 22-23 -vuotiaana:
Kävelen hämärää metsäistä kylätietä. Olen unessa pikkupoika, noin 10-vuotias. Olen matkalla kotiin.
Äkkiä huomaan keskellä tietä valtavan kiven, jonka päällä istuu Noitamies. Miehestä uhkuu jotenkin äärimmäinen väkivalta. Täysin epäinhimillinen. Tyyppi on iankaikkisen vanhan ja saastaisen oloinen. Tavallaan kuin joku satavuotias pultsari, mutta hyvin, hyvin voimakas. Miehellä on sylissään valkoinen kissanpentu.
"Tule tänne", mies kuiskaa matalalla kähisevällä äänellä ja ojentaa kissanpentua minua kohti. Pudistan päätäni kieltävästi, jolloin Noitamies tarttuu kissaa päästä ja alkaa hakata tätä kiveä vasten täysin kylmästi, vailla mitään tunteita. Kissa parkuu säälittävästi lentäessään kaaressa eestaas, eestaas, yhä uudelleen.
Herään toiseen uneen, jossa olen parikymppisenä kotona sohvalla katsomassa telkkaria vanhempieni kanssa. Äkkiä kesken rauhallisen tv-illan ulko-ovelta kuuluu hirveä rysähdys.
Juoksen eteiseen, jossa ulko-ovi rysähtää uudelleen ikäänkuin sitä lyötäisiin sisään jollain valtavalla moukarilla. Säleet lentelevät ja ulko-ovi notkahtaa sisäänpäin. Taas uusi rysäys. Oven takana täytyy olla joku, jolla on täysin epäinhimilliset voimat! Vanhempani eivät reagoi juttuun mitenkään, vaan katsovat kaikessa rauhassa televisiota. Pelkään aivan saatanasti.
Sitten tulee hiljaista.
Ulko-ovi avautuu ulospäin ja sen takana on ammottava pimeys. Pimeydestä kynnykselle astuu Noitamies.
"Minun" noitamieheni oli keski-ikäinen ja tumma, tyypillinen "plutooninen" tyyppi pistävällä katseella varustettuna. Itseasiassa olen kerran kohdannutkin oikeasti vähän sen oloisen tyypin, se olikin aika omituinen tapaus ja väliseemme keskusteluun liittyi nimenomaan plutoonisia elementtejä (seksi, valta, jopa tavallaan pedofilia...)
Mutta siinä unessa jossa hän tunki kauppaan muistelisin että hänessä oli silloin jotain deekumaista, jo. Taisi ukko alkaa rapistua kun en ihan heti hänen tahtoonsa taipunut.
>>väliseemme keskusteluun liittyi nimenomaan plutoonisia elementtejä (seksi, valta, jopa tavallaan pedofilia...)
Olen pilkunviilaaja, mutta noitamies-unistani vain se osio missä pelehdin hänen poikansa kanssa oli seksiin liittyvää. Siitä voi tietysti repiä jotain tietynlaista oivallusta, ja siitä enemmän tämän kirjoitelman alla!
Tuo mies jonka kanssa keskustelin oli aivan todellinen.
Juttu meni niin että istuskelin jossain terassilla ja ukko alkoi tuijottaa minua läpitunkevasti (>plutooninen katse), ja sitten pöllähti pöytääni ja halusi tietää mielipiteeni hänen kirjoittamastaan hautajaispuheesta (kuolema > Pluto). Jostain syystä hänen jutustelunsa kiertyivät siihen että pienirintaisista naisista pitävät miehet ovat salapedofiileja (alistustyypin seksi > Pluto).
Voisi oikeastaan todeta että normaali energeettinen seksi on Marsin heiniä, romanttinen seksi on Venukseen liittyvää, tunteet Kuuta, perusenergia ja vitaliteetti Aurinkoa. Mutta se on Pluto, missä kaikki tämä vinksahtaa, koska ihminen ei osaa kanavoida oikein sen planeetan sukuisia voimia. En tiedä miten ne pitäisi toteuttaa, mutta maageille olisi varmaan riemuvoitto päästä plutoonisuutensa herraksi. Itse olen enempi kai sorttia "neptuninen ihminen", enkä vain pelkästään sen vuoksi että aurinkoni on Kaloissa.
Puhdas "sinä nainen, minä mies" -Tarzan/Jane-touhu on varsin kaukana plutohenkisestä tangosta. Joskus minusta tuntuu että kun olen itse aika naivi ja enimmäkseen muissa maailmoissa huiniva ihminen, noiden plutoonisten tyyppien tanssiinkutsut menevät aivan ohi korvieni. En vaan ole sellainen Heathcliff-diggari ollenkaan, ja synkät möröt joskus jopa naurattavat minua. Siitähän hyvin kertookin se, että tavallaan voitin noitamiehen säteilemällä positiivista energiaa. Muistan olleeni unessa lähinnä huvittunut ja iloinen kun se zombikin (tai oikeastaan lähinnä Frankenstainin hirviö) ovella seistä törrötti.
Kuitenkin kaikitenkin se oli noitamiehen poika jonka kohdalla annoin itseni kevytmielisesti unessa langeta. Olen aina ollut viehättynyt itseäni nuorempiin miehiin, ehkäpä sen vuoksi että joko imen heistä jotain tietynlaista energiaa, tai sitten koen olevani turvassa heidän kanssaan. Nuoruuteeni kuului kuitenkin episodi itseäni joltisenkin vanhemman miehen kanssa, ja varsinkin nyt vanhempana inhoan suunnattomasti sitä että hän yritti muuttaa minua mieleisekseen.
Kaikki muuttavat kaikkia, jopa nämä keskustelutkin tällä Magia-foorumilla tekevät hienonhieno myyräntyötä jokaisessa osallistujassa (emmehän muuten aina muistelisi että se ja se sanoi niin ja näin 2 v sitten!!!) Mutta minä haluan säilyttää illuusion siitä että olen itse muutosteni valtiatar. Koska minä olen meri, minä olen Neptunus, minä olen se johon ei saa otetta koska olen nestettä.
Todennäköisesti se neste kylläkin on kusta, ja päässä, ja puhun enimmäkseen läpiä päähäni!
>>Jostain syystä hänen jutustelunsa kiertyivät siihen että pienirintaisista naisista pitävät miehet ovat salapedofiileja (alistustyypin seksi > Pluto).
vaikka tuota buddhalaisuus osastoa tulee seurattua tiheämmin niin tänne nyt eksyin kun aiheesta on muutamia kokemuksia ja vaikkakin erilaisia niin nimenomaan unihalvaus määrittelee niitä parhaiten;
olen herännyt usein etenkin päiväunilta "ruumiitta", täydellisen pimeyden vallitessa enkä saa yhteyttä ruumiiseeni. nousee aivan järjetön pakokauhu joka ajaa minut yrittämään epätoivon vimmalla ruumiini etsimistä, kunnes löydän edes varpaan, jota kiinnepisteenä käyttäen yritän "osua" takaisin ruumiiseeni. no, ruumishan voi olla niin puutunut ettei sitä saa liikkeelle vähään aikaan ja sittenkin pistelee niin mahdottomasti hermoston (?) palatessa normitilaan. lähinnä minua on askarruttanut tuo pakokauhun muodostuminen ja olen jäljittänyt sitä "minä" -kokemukseen; ego -muotoiseen maailman hahmottamiseen ts. vaikka perimmäinen luontoni on aluttomasta ajasta lähtien ollut puhdas kirkkaus, näen itseni vääristyneenä nimenomaan tämän egon takia. josta aiheutuu tämä kokemuksen pakokauhu koska "minä" konkretisoituu niin paljon ruumiiseen.
Milarepa nimisen joogin elämänkerrassa kerrotaan paljon hänen kaikenlaisten mörköjen kohtaamisesta ja niiden taltuttamisesta. Kaikkien maagisten ja meditatiivisten taisteluiden jälkeen hän oivalsi että möröt ovat vain ja ainoastaan hänen omassa mielessään, jolloin hän antoi niiden voittaa riemumielin tarjoten ruumiinsa niille revittäväksi ja syötäväksi. Joka johti kaikkien mörköjen häviämiseen mielen puhtaaseen kirkkauteen, ovathan ne vain mielikuvituksen tuotetta, vaikkakin kovin konkreettisia.
hmmm. tämmöstä vaikeaselkoista käsitemössöä josta tuskin kenellekkään mitään hyötyä mahtaa olla mutta sainpahan hieman terapoida itseäni, joten kiitos.
Lueskelin teidän viestejänne, ja jo alusta lähtien lähdimme väärille jäljille. Tuohon uneen, josta kirjoitin, ei liittynyt unihalvaus mitenkään. Ensinnäkin, pystyin liikkumaan aivan hyvin. Unessa kokemani kauhu ym. piirteet eivät siten johtuneet unihalvauksesta.
Olen kyllä kokenut unihalvauksia paljonkin, joten erotan ne erittäin hyvin. Ne eivät siltikään ole mitään verrattuna tuohon kokemaani uneen..koska tuo uni oli "totta"! Joten helvetti soikoon, tarvisen kipeästi neuvoja! Jos joukossamme on kokeneita maageja, niin nyt tarvitaan kunnon tykistöä!!
Jos joku ei ole vakuuttunut kokemuksestani unirintamalla, voin kertoilla muutamia vaikuttavia kokemuksia:
Aamu sarasti. Aurinko paistoi rullaverhon läpi ja pakotti minut heräämään ja totuttautumaan uuden päivän tuomaan valoon. Nousin istualteni, ja olin juuri aikeissa nousta ylös..kun kimppuuni hyökkäsi yht äkkiä joku tuntematon voima. Ja se painoi minut sänkyä vasten takaisin selälleni, pidellen ranteistani. Tunsin sen olennon koko pituudellaan päälläni, eritoten sen kasvot omieni lähellä. En pystynyt liikkumaan, enkä puhumaankaan liioin. Kuulin itseni huutavan apua pääni sisällä, mutta silti pihahdustakaan ei lähtenyt.
Yht äkkiä näin sen olennon kasvot..kuin nuoren miehen..se virnisti, kun näki kuinka kauhuissani olin. Muistan kuinka kauhuni materialisoitui mielessäni pupuksi, joka pelosta jäykkänä tuijottaa lähestyviä auton valoja. En edes viitsi kertoa mitä se otus teki minulle :/
Mutta kuitenkin..sain yllättäen ajatuksen, kuinka pääsisin tilanteesta. Koska en voinut liikuttaa materiakehoani, ajattelin, että ehkä tuota henkiolentoa vastaan voisikin taistella henkikeholla. Kuvittelin käteni nousevan sitä vastaan, ja niistä purkautuvan poistyöntävän energian. Se oli äärimmäisen raskasta, mutta toimi. Olento perääntyi. Nousin pökerryksissä istumaan..enkä ehtinyt ihmetellä kuin noin minuutin, kun näin sen olennon taas hyökkäävän kaukaisuudesta. Se oli omituinen näky, se tuli aivan kuin jonkin tumman ulottuvaisuus"madonreiän" läpi, sellaisesta kohtaa jossa oli vaatekaappeja..Ja jälleen se kaatoi minut sängylle. Käytin taas samaa taktiikkaa karkottaakseni sen. Voimani olivat jo aivan lopussa, mutta yhdenäkin se olento perääntyikin..aivan kuin lannistuneena..eikä se tullut enää takaisin.
Tuon tapauksen jälkeen näin n. kk ajan hallusinaatioita aamuisin. Kerran näin mm. että kirjoituspöydän tuolin alta alkoi valumaan vettä lattialle..ja rullaverhoista myös. Kerran näin myös jotain kiinalaista tms. kirjoitusta ovessa. Ja kerran kun heräsin, niin katselin pitkään kun about tennispallon kokoinen haalea pallo lenteli katonrajassa sikinsokin pitkään, ja siinä pallossa oli jokin japanilainen kirjainmerkki...JA..kerran seinänvierustalle ilmestyi jokin kellokaapin näköinen, mutta siinä oli jotenkin pelottava musta lasi..ja kolme taulua päällekäin..Siihen aikaan kun näin nuita asioita, niin oikeasti pelkäsin olevani tulossa hulluksi. Onneksi ne loppuivat. Mutta näin niitä vain kun olin juuri heräilemässä..unen ja valveen rajamaastossa.
Minulle on käynyt useasti mm. niin, että olen jo hereillä (tai ainakin luulen olevani), ja yritän avata silmiäni..Näen huoneen yksityiskohdat juuri ja juuri silmieni rakosista, tunnen jokin todella pahan läsnäolon..ja yritän huutaa apua niin kovaa kuin vain pystyn, mutta ääntä ei lähde..kuulen huudon vain pääni sisällä.
Valveunet on inhottavia, koska minulla ainakin niihin liittyy usein jonkin pahan läsnäolo. Tai sitten näen valveunta vieressäni nukkuvasta henkilöstä..ja kun tietää varmasti olevansa hereillä, sitä miettii että mitähän kaikkea sitä on tullut tehneeksi.. :D
Unihalvaus tai ei, aloituksesi sai aikaan mielenkiintoisen keskustelun.
Rehellisesti sanoen ja tämän sanon maagin ominaisuudessa: minä en ala diagnosoimaan ongelmaasi vaan toivon että haet siihen apua sieltä mistä kuuluukin hakea. Hallitsemattomat hallusinaatiot eivät ole magiaa vaan oire jostain muusta.
Luin joskus vuosia sitten netistä erään toistuvien abduktioiden uhrin kokemuksia. Hän oli kurkkuaan myöten täynnä sitä että hänet aina vaan yö yön jälkeen tultiin hakemaan vastoin hänen tahtoaan, ja hän vihasi noita "harmaita" jotka tuon sorttista toimintaa tapaavat harrastaa. Olivat hänen kokemuksensa loppujen lopuksi sitten mitä hyvänsä sortimenttia, niin tuo kirjoittaja sanoi että hän sai harmaat lähtemään luotaan tuntemalla voimakasta rakkautta niitä kohtaan, ne kun eivät kuulema siedä voimakkaita (positiivisia) tunteita.
Toinen vaihtoehto on tietysti heittäytyä täysin välinpitämättömäksi.
Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia äärimmäisen väkivaltaisista olennoista unimaailmasta eikä päiväelämästäkään, ja olen päätellyt että se mahtaa johtua siitä että itse en ole äärimmäisen väkivaltainen, ja jotenkin suhtaudun niin perus-"kyllästyneesti" kaikenlaisiin riehuviin ja rettelöiviin entityihin että kaiketi niitä ei sitten ole ainakaan tähän mennessä kiinnostanut kimppuuni käydä. (Entisistä elämistä kyllä löytyy varsin railakasta meininkiä ja parisuhteessani on ollut sanomista ja touhua jos jonkinmoista, mutta ne ovatkin sitten oma stoorinsa.)
Abduktiot, henkimaailman hyökkäykset, insesti ja pedofilia ja kaikki mahdollinen missä riistetään toisen ihmisen päätäntävalta omaan kehoonsa ja mieleensä nähden on kuitenkin asia joka askarruttaa minua kovastikin, ja en mitään niin haluaisi kuin löytää keinoja auttaa sellaisten uhreiksi joutuvia. Jos se minusta olisi kiinni, vihaisin ne he-le-ve-tin kusipäät hyökkäilivät vaikka hengiltä, mutta jotenkin tuntuu että viha ei ole ratkaisu. Ehkäpä ne penteleet imevät siitä vain voimaa itselleen.
Noissa hölpötyksissäni noitamiehestä unissani en laittanut kovaa kovaa vastaan, vaan suhtauduin tilanteeseen vaihtelevasti
- huvittuneesti
- leikittelevästi
- idioottimaisen naivisti
joskin tietysti myös ärtyneesti jossain vaiheessa. Mutta kertaakaan en tuntenut pelkoa, syvää vihaa tai paniikkia. Se on oikeastaan aika merkillistä, sillä en ole mikä rohkea rotan syöjä.
Uskonkin siis vakaasti että unimaailman osalta ns. viholliset ovat aina voimakkaasti kytköksissä unen kokijaan, ja muuttamalla edes yhden osan omaa itseään voi ehkä tehdä ratkaisevan muutoksen viholliseensa. Muistelisin myös lukeneeni jostakin shamanismia käsitelleestä kirjasta että unessa pitäisi kysyä uhkaavalta olennolta että mitä tämä tahtoo, tai mahdollisesti jopa sanoa tälle että "anna minulle lahja". En muista mikä jippo siinä oli, mutta se kai lähtee siitä että vihollinen on voima omassa itsessä, voima joka sinänsä on neutraali ja voidaan tehdä hyödylliseksi.
Toisaalta kuitenkin voit varmaan kokea että höpötän taas asian vierestä, koska kyseessä on maaginen hetki unen ja valveen VÄLILLÄ.
Omituisimpia kokemuksia mitä minulla on sinä hetkenä ollut oli sellainen, missä nukahdin keskellä päivää sohvaan ja samassa sekunnin murto-osassa olin lapsuuteni kodissa oviaukon edessä. Oviaukossa seisoi musta tai tumma ihmisen hahmo, jonka pelkkä läsnäolo sai minut kimmahtamaan takaisin itsekseni, hereille. Kaikki niin nopeasti, että voinee kysyä olinko edes unessa lainkaan. Luulenpa että joku olisi voinut kokea tuon olennon hyvin pelottavana ja vihaisena; kyllä minäkin sen koin edustavan melkein aggressiivista voimaa ja taisipa pumppukin hieman hakata siinä tilanteessa.
Edelleenkin uskon vakaasti jopa näiden valve/uni-tilojen kanssa että päästäessään itsensä pelokkaaksi tai vihaiseksi on jo menettänyt pelin. Päiväelämässäkin olen pariin kertaan kokenut ja kuullut että ihmiset ovat olleet päästä hengestään ainoastaan koska raivostuivat silmittömästi, joten mitään hyötyä siitä ei ikinä ole missään tietoisuudentilassa.
Näiden ympäripyöreyksien ja lässytysteni lomassa minulle juolahtaa mieleen, että kokisikohan ihminen lainkaan itsensä niin uhatuksi, jos hän ei mieltäisi olevansa kehossaan? Eihän ole MITÄÄN mitä pitäisi suojella, jos ei koe omistavansa ruumista. Naisena ymmärrän kyllä harvinaisen hyvin että ei siinä kyllä tule mieleen lainkaan rauhoittua ja vähät välittää jos miesmäinen olio käy päälle. Ja sitähän tuollaiset möröt sitten tietenkin voisivat periaatteessa pyrkiä käyttämään hyväksi - jos siis ovat jollain tasolla todella olemassa.
Pitäisiköhän siis kokeilla unohtaa että omistaa kehon ja varsinkin naisen kehon...? Jos jollekulle täällä tulee tästä ideasta jotain lisää mieleen, niin olisi kiva kuulla!
(Edelleenkään kirjoituksistani tuskin lienee merkittävää apua, mutta olkoot ne nyt sitten vaikka sellaista tuumailua josta voisi kehittää jotain tai sitten ei.)
Minusta tuo nimitys "unihalvaus" on tieteentekijöiden antama nimi kun he yrittävät epätoivoisesti selittää selittämätöntä. Itselläni tuollaiseen unitilaan on liittynyt varsinainen halvaus korkeintaan sikäli etten ehkä saa silmiäni auki, muuten kyllä pystyn liikkumaan aivan normaalisti. Kuvailemasi tapahtumat kyllä mahtuvat lucid dreamin puitteisiin, sehän on tila joka ainakin itselläni eroaa hereillä olosta vain jonkin arkielämästä poikkeavan yksityiskohdan kohdalla, mistä sitten tunnistan etten olekaan oikeasti hereillä. Itse vain en juuri koe väkivaltaa kenenkään tai minkään taholta, paremminkin itse saatan käyttäytyä väkivaltaisesti. Lienee persoonallisuuskysymys. Mutta olen samaa mieltä kuin Roth W., kannattaa hakea ammattiapua jos tilanne tuntuu ylivoimaiselta. Esimerkiksi skitsofreniassa on muotoja, joihin liittyy erittäin aitoja hallusinaatioita. Skitsofreniaan on olemassa nykyään oikein hyviä lääkkeitä.
Toki kaikesta tuollaisesta kärsivästä ihmisestä voi tuntua julmalta että hänelle ehdotellaan vain lääkäriin menoa ja pillereiden popsimista jonkin mahtavan loitsun sijasta, mutta aina kannattaa ottaa ensimmäiseksi järki käteen, ja vasta sitten jos se ei auta, turvautua järeämpiin aseisiin.
Kovia olet kokenut.
Minulla on sellainen linja näissä jutuissa, että kun jokin voima hyökkää, olipa se valkoinen taikka musta, ei pidä tuomita sitä eikä vastustella. Voi tietysti olla, että on olemassa ns. "pahoja" voimia, mutta itse en ole niitä kohdannut. Todella hyökkäävätkin, epämiellyttävän tuntuiset voimat ovat alkaneet vain kulkea lävitseni ja sitten katoavat, sen jälkeen kun otin tietoisesti tavoitteekseni suhtautua niihin mahdollisimman neutraalisti. Ne muuttuivat toisenlaisiksi, kun muutin omaa suhtautumistani.
Koen edelleen joskus epämiellyttäviä tai pelottavia asioita, mutta pidän niitä nykyisin yhtälailla siunauksina kuin miellyttäviä tai kauniita kokemuksia. En tee eroa, koska painajaiset ovat suuria opettajia. Jos niitä vastaan taistelee, ne tulevat takaisin entistä ilkeämpinä. Jungilainen teoria persoonan ja varjon suhteesta on tuntunut minusta aika järkevältä omien kokemuksieni valossa, mitä tulee painajaismaisiin kokemuksiin.
Hallusinaatioistasi päätellen sinulla on niin vahva luontainen lahja, että sinulla on sen vuoksi vaikeuksia säilyttää kontrolli ja hillittyys hengen ja voiman tasangoilla. Kenties sinulle on *liian* helppoa tavoittaa tuntematon ja seurustella hulluuden kanssa.
Eräällä ystävälläni on samanlainen ongelma. Herkkyydellä kulkee tuntemattomaan muita helpommin, mutta haavoittuvaisempana. Hän antoi lopulta hengelle lähtöpassit, koska ei kyennyt kunnolla säilyttämään koheesiotaan virtauksissa.
Tämä on minun paras arvaukseni mitä noihin hallusinaatioihin tulee. Harkitse eri vastauksia.
>>minä en ala diagnosoimaan ongelmaasi vaan toivon että haet siihen apua sieltä mistä kuuluukin hakea. >>
Ei siinä ole mitään diagnisoitavaa. Analyysini olen jo tehnyt. Jos olisin 13-vuotiaana alkanut hakemaan apua joltain psykiatrilta tms. kun aloin näkemään eräitä olentoja, olisin nyt aivan taatusti pöpilässä. Koska sillä tavoin en olisi saanut apua ongelmaani. Ei ne olennot minnekään katoa, sillä ne ovat todellisia, ja minä maagina tulen näkemään ne aina. Mutta vuosia myöhemmin, kun kykyni nähdä "maailmaa" oli kehittynyt siihen pisteeseen, etten kestänyt enää, hain apua bittitaivaasta. Ja löysin kaipaamani avaimet itseni jälleenkehittämiselle, jonka avulla pystyin mukautumaan vallitsevaan tasoon. Nyt niistä olennoista ei ole enä mitään häiriötä, vaikka ovat yhä elämässäni vahvasti läsnä :)
On joitain asioita joita on turha mennä selittämään jollekin terapeutille, ja kuka tahansa voi olla hetken aikaa selvänäkijä ja kertoa että miksi näin.. :P Tässä maailmassa ei liikene vielä kovin paljoa ymmärrystä tällaisille ilmiöille, sillä jotkut eivät yksinkertaisesti ole ikinä itse kokeneet mitään "yliluonnollista"! Se on surullista.
>>Hallitsemattomat hallusinaatiot eivät ole magiaa vaan oire jostain muusta. >>
Olenkos väittänyt niiden olevan magiaa? Niistä ei saa magiaa vääntämälläkään. Ne olivat hallitsemattomia joskus aikoja sitten, mutta kuten kirjoitin, ne tapahtuivat unen ja valveen rajamaastossa (jolloin voi tapahtua mitä tahansa), ja ne tapahtuivat aikaa sitten. Joten se siitä.
>>..mutta jotenkin tuntuu että viha ei ole ratkaisu. Ehkäpä ne penteleet imevät siitä vain voimaa itselleen.>>
Voi olla. Sillä yleensä tällaiset vihamieliset olennot ovat matalan värähtelytaajuuden olevaisia, ja vihantunteet yms. kiinnittävät niiden huomion. Samoin on masennuksen/surun suhteen..
>>Mutta kertaakaan en tuntenut pelkoa, syvää vihaa tai paniikkia.>>
On minullakin käynyt muutamia kertoja niin, etten ole tuntenut minkäänlaista pelkoa öhkönmönkiäisiä kohdatessani unissani. Yleensä tosin tyydyn vain muokkaamaan untani niin, ettei se tunnu enää uhkaavalta. Eräs ystäväni kertoi kohdanneensa sellaisen olennon joita näen, unessaan, ja ihmetteli sitä, ettei se ollut pelottanut häntä lainkaan, vaan koki sen pikemminkin jotenkin rauhoittava. Eräs toinenkin tuttavani on kertoillut samanlaisesta "kohtaamisesta". Heidän kohdallaan veikkasin sen johtuvan siitä, että heillä olisi taipumusta jonkinlaiseen pimeyteen isolla peellä..
>>Uskonkin siis vakaasti että unimaailman osalta ns. viholliset ovat aina voimakkaasti kytköksissä unen kokijaan, ja muuttamalla edes yhden osan omaa itseään voi ehkä tehdä ratkaisevan muutoksen viholliseensa.>>
Diin..yhteen aikaan henkioppaat koettelivat minua aika reippaasti unissani. Niissä minun piti nimenomaan osata asentautua esim. uhkaavissa tilanteissa/tehdä "oikeita" valintoja. Koulutus sujui varsin hyvin, sillä viholliset luovuttivat useimmilla kerroilla.
>>Muistelisin myös lukeneeni jostakin shamanismia käsitelleestä kirjasta että unessa pitäisi kysyä uhkaavalta olennolta että mitä tämä tahtoo, tai mahdollisesti jopa sanoa tälle että "anna minulle lahja".>>
Jep. No eräs jippo on ainakin se, että jos pystyy kysymään viholliselta unessa mitä tämä haluaa, niin useimmiten jo se riittää pääsemään siitä lopullisesti eroon. Sillä jostain syystä tällaiset olennot eivät voi olla vastaamatta sellaisiin kysymyksiin, ja oman luonteensa paljastaminen tuntuu olevan niille liian kova pala nieltäväksi.
>>Näiden ympäripyöreyksien ja lässytysteni lomassa minulle juolahtaa mieleen, että kokisikohan ihminen lainkaan itsensä niin uhatuksi, jos hän ei mieltäisi olevansa kehossaan?>>
No tuota tuota..mie ainakin koen oman kehoni hyvin turvallisena paikkana..siis jos näen jotain ahdistavaa unta, minä nimenomaan yritän paeta takaisin omaan kehooni, ja valvetilaan. Tiedän olevani haavoittuvainen esim. astraalissa..
>>(Edelleenkään kirjoituksistani tuskin lienee merkittävää apua, mutta olkoot ne nyt sitten vaikka sellaista tuumailua josta voisi kehittää jotain tai sitten ei.)>>
Kirjoituksistasi oli itse asiassa paljonkin apua, sillä ne palauttivat mieleeni unikoulutukseni. Ongelmana on vain vielä kaksi seikkaa:
1. Kuinka pysyä välinpitämättömänä tms. äärimmäisen uhan (lähes materialisoituneen Kuoleman) edessä.
2. Entä jos joudunkin kohtaamaan sen valvetilassa, jolloin en voi käyttää hyödykseni unitilassa tarjolla olevaa elementtiä.
..tallessa. Muutamalla teistä tuntuu olevan käsitys, että olisin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Saanen huomauttaa, että minulla on näistä asioista lähes kymmenen vuoden kokemus. Mutta maagin tie on loputon, ja kehityksen myötä vastaan myös kävelee uusia omituisuuksia. Minulla kehitys on tapahtunut poikkeuksellisen nopeasti, jonka takia en meinaa aina pysyä kyydissä mukana..tällöin on pakko turvautua joskus ulkopuolisiin neuvoihin.
Todellinen maagi tietää, että vastauksia ei tarjota hopeavadilla. Täytyy pitää mieli avoimena ja keskittyä ympäristön poikkeamiin sekä yksityiskohtiin ja yhteensattumiin. Kun maagin tieni alkoi, olin eksyksissä ja yksin. Mutta pysyin vahvana. Joten kyllä, koen sen loukkaavana, että minulle ehdotellaan lääkitystä/terapeuttia tai muuta vastaavaa. Kysyvä ei tieltä eksy, muistakaa se!
Vajaan kymmenen vuoden kokemus magiasta on vielä kovin lyhyt. Vielä parisenkymmentä lisää niin saatat olla jo hyvinkin sinut itsesi kanssa. Ei sinun toki kannata pahoittaa mieltäsi saamistasi vastauksista - jos kysyy jotakin, voi varautua siihen, että saa sellaisiakin vastauksia, jotka eivät ole kivoja. Kysyväkin voi eksyä tieltä, riippuu ihan siitä, mitä vastauksia kuuntelee ja seuraa. Et ole ainutlaatuinen noine ilmiöinesi, olivat ne siten peräisin mistä dimensiosta, sairaudesta tai henkimaailmasta hyvänsä. Oletko ottanut yhteyttä johonkin selvännäkijään, esimerkiksi, joka voisi ehkä auttaa sinua? Heitähän on monenlaisia Suomessakin.
Kosken itse itseäni niin kovin pitkälle ehtineenä pidä - ainakaan mitä tulee aivan konkreettisiin kokemuksiin, ne kun minulla ovat vähäisempiä ja ajoittain täysin uupuvat - tulee tietysti helposti mieleen että hölpöttelen tässä vain omahyväisesti mitä mieleen juolahtaa. Mutta jos se juolahtelu tuottaa edes hiukkasenpiukkasen iloa tai apua jollekulle jossakin, niin voinen antaa itselleni lievän synninpäästön narsismistani...
Minua hieman ihmetyttää täällä esiin tullut hoidon ja lääkityksenkin ajatus, koska täällä kuitenkin porukat ovat joskus aikoinaan avoimesti kertoilleet kuinka kuulevat ääniä päässään. Mikä kuvallisissa kummajaisissa niin merkillistä olisi? Varsinkin jos kyse on valveen ja unen välisestä häilyvästä rajasta, olen aivan varma että sillä rajalla voi tapahtua lähes mitä tahansa, eikä tarvitse olla kutsumassa ambulanssia ja valkotakkimiehiä. Itse olen jopa keskellä päivää ns. täysissä järjissäni nähnyt joitakin juttuja jotka liitän edellisiin elämiini, mutta tietenkin omassa tapauksessani on ollut se helpottava pointti että nämä minulle tulleet kuvajaiset ovat olleet niin selvästi minusta tulevaa matskua etten ole joutunut tosissani pohtimaan ovatko ne jonkin vihamielisen, ulkopuolisen tahon tepposteluja. Muiden ihmisten kanssa yhdessä kokemani poltergeistit yms. onkin sitten tietysti asia erikseen, vaikka kaiketi yhteisharhatkin ovat mahdollisia.
Paitsi tietysti on se kaikkien kokemusten äitee, jossa koin 1. ed. elämieni muiston ja tunsin miten nimenomaan ulkopuoleltani virtasi minuun energiaa joka aukaisi tuon muistin. Siitä voisin pähkäillä varmaan kovastikin että oliko siinä tosiaan ulkopuolista vaikutusta, mutta ei se oikein mihinkään johtaisi.
En tiedä onko tämä erityisen vissi keino erottaa että alkaako niitä ruuveja olla liikaa irti päästä, mutta olen kuitenkin tätä mieltä: jos henkilö pystyy kirjoittamaan asiallisia ja ymmärrettäviä lauseita, hän EI ole skitsofreenikko, psykoottinen tms.
Toki tietysti persoonallisia kirjoitustyylejä on olemassa, mutta rajansa kaikella. Jos tuotettu kieli on niin "kuussa tuulee" -tyyppistä että ei siitä ota pirukaan selvää, niin sitten ehdottaisin lääketieteellistä apua.
Sinä Lumia kirjoitat täysin ymmärrettävästi. Mielestäni kokemasi jutut eivät johdu aivojen häiriintyneestä kemiasta (="hulluudesta").
Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni ja ehkä petaan sillä terveen kirjoja yksintein itsellenikin, mutta kyllä nyt perhana soikoon Magia-foorumilla pitäisi pystyä muitakin vaihtoehtoja näkemään kuin psykiatriset sellaiset.
Mielestäni tässä olisi mielekkäintä pohtia nimenomaan että miten niiden hyökkääjien kanssa tulee menetellä, mutta näyttäisi siltä että tänne kirjoittajilla ei oikein ole aivan täsmälleen vastaavia omakohtaisia kokemuksia. Siksi tämä menee liirumilaarumiksi.
>>>Jep. No eräs jippo on ainakin se, että jos pystyy kysymään viholliselta unessa mitä tämä haluaa, niin useimmiten jo se riittää pääsemään siitä lopullisesti eroon. Sillä jostain syystä tällaiset olennot eivät voi olla vastaamatta sellaisiin kysymyksiin, ja oman luonteensa paljastaminen tuntuu olevan niille liian kova pala nieltäväksi.
>Tellulla on vielä ne omat puudelinjätöksensä unikattauksena herkkusuuta odottamassa, mutta on tainnut jo Tellukin ainakin hieman tuoksua nuuhkaista, kun neuvonsa ovat samansuuntaisia.
Viittaa varhaisimpaan ja kenties pitkäikäisimpään nimimerkkiini, ja erääseen uneen jossa saavuin taivaaseen jonne puudeli paskoi.
En kuitenkaan ole samaa mieltä kuin Ole ettenkö olisi jo tarpeeksi paskaa haukannut elämäni varrella. Sekään että en välttämättä *omista* unistani ajattele täsmälleen samoin kuin hän ei välttämättä tarkoita automaattisesti sitä että hän on oikeassa ja minä en.
Mutta ehkäpä se sonnan haju pitääkin aistia sitä kautta ettei enää mielistele jokaista kohtaamaansa ihmistä tai oliota, ja siinä tietysti minulla on vielä työsarkaa.
Joku päivä vielä uskallan haistattaa iloiset paskat kaiken maailman Oleille sun muille tyypeille jotka ovat aina tietämässä kaiken paremmin kuin muut.
Viha ja raivo olisi sitten tietenkin taas kerran se toinen ääripiste "ah kun meillä on kivaa ja ollaanpa nyt kaikki samaa mieltä" -session jälkeen. Mutta se mitä haen on kultaisista kultaisin piste kaiken mahdollisen keskellä. Tasapaino.
>>>En kuitenkaan ole samaa mieltä kuin Ole ettenkö olisi jo tarpeeksi paskaa haukannut elämäni varrella.>Sekään että en välttämättä *omista* unistani ajattele täsmälleen samoin kuin hän ei välttämättä tarkoita automaattisesti sitä että hän on oikeassa ja minä en.>Mutta ehkäpä se sonnan haju pitääkin aistia sitä kautta ettei enää mielistele jokaista kohtaamaansa ihmistä tai oliota, ja siinä tietysti minulla on vielä työsarkaa.>Joku päivä vielä uskallan haistattaa iloiset paskat kaiken maailman Oleille sun muille tyypeille jotka ovat aina tietämässä kaiken paremmin kuin muut.
Vuodet eivät merkitse mitään. Itselläni on takana 27 vuotta "alalla" ja silti tunnen olevani urani alussa. Jos nyt mitään uraa on tässä suhteessa koskaan ollutkaan. Omasta mielestäni tosin kyllä.
Käymme tätä keskustelua internetin keskustelupalstalla, jossa 99,9% sekoilee uniensa, mielenterveysongelmiensa, egotrippiensä ja huumeongelmiensa parissa ja kutsuu tätä magiaksi. Voit itse aivan vapaasti valita mihin kastiin minä itse kuulun. Jokainen on individualisti, "erikoistapaus" ja omaa "synnynnäisiä kykyjä" joista muut voivat ainoastaan uneksia.
Mikäli järkevät ratkaisuehdotukset tai todennäköisimmät vaihtoehdot loukkaavat sinua, voisit mielestäni mennä hieman itseesi. Miksi ne sinua loukkaavat? Siksikö että emme tällä palstalla automaattisesti pidä jokaista hallusinaatioittensa kanssa painivaa (ja niitä todella riittää!) "mediumina toiseen dimensioon"?
Minä olen oman "kylähulluuteni" tavisten parissa kokenut, eikä minua voisi vähempää loukata ehdotus lääkityksen vahvistamisesta. En ihmettele lainkaan asiaa. Skitsofrenia on tämän maan yksi pahimmista kansantaudeista, erittäin yleinen ja siksi se kaikkein todennäköisin vaihtoehto mikäli ihminen kokee hallusinaatioita ja alkaa kovasti paasaamaan pelottavista olennoista. Sairauteen on olemassa erittäin hyviä täsmälääkkeitä, jotka eivät nykyään todellakaan tee ihmisestä aloitekyvytöntä zombieta kuten vielä jokunen vuosi sitten.
Skitsofreniassa ei pitäisi olla mitään loukkaavaa. Hallusinaatiot ovat sairauden oire yhtä lailla kuin humalainen käyttäytyminen rankanpuoleisessa diabeteksessa.
OK. Alustuksesta huolimatta en kärsi em. sairauksista, vaikka monet hieman outona pitävätkin. Tarkoitin lähinnä sitä, että tämä foorumi on tällainen turinapalsta, jossa "alan hemmot" höpöttelevät niitä näitä, mutta mitään TODELLISTA tietoa täältä on turha hakea. Voin ohjata puolestani suuntaan taikka toiseen, mutta niin edesvastuuton en olisi, että ohjaisin ketään, jonka edes epäilisin kärsivän mahdolllisista mielenterveydellisistä ongelmista, minkään rankemmanpuoleisen magian pariin. En täällä turinapalstoilla.
Magian parissa on hyvä olla ainakin sinut itsensä kanssa ja tunnistaa omat itsetunto-ongelmansa. Esimerkiksi sellaiset asiat, mikä loukkaa ja mistä ottaa muuten vaan nokkiinsa.
"Nöyryydestä" höpöttävät kristitytkin, eivätkä tässä asiassa ole kovinkaan kaukana totuudesta. Nöyryys vaati kasvamista - monessakin suhteessa.
Veit jalat suustani, Roth W! Sait sanoiksi sen, mitä itse ajattelin mutta en osannut kauniisti sanoa. Kaikenlaisten ilmiöiden kanssa, oli ne sitten halluja tai unitiloja tai ufoja tai mitä vaan, on vähän sama kuin päänsäryn kanssa - ei voi tietää minkälaista se on ellei ole itse sitä kokenut. Toinen voi selittää vaikka kuinka, mutta ei se siitä sen selvemmäksi (tai uskottavammaksi) tule ennen kuin on kokenut sen itse. Kummia kokeva (ja tekevä) ihminen saa luvan oppia kuuntelemaan vaikka minkälaisia neuvoja ja ohjeita ja paremmin tietävien selityksiä sen lisäksi, että kokee niitä kummajaisiaan. Vaikkakaan en kauheasti saarnaisi nöyryyden perän, niin jonkinlaiseen asioitten tyynesti ottamisen tilaan kannattaa kuitenkin pyrkiä. Ylpeä omasta erikoisesta itsestään pitää olla. Jokaisella on taakkansa, mutta sen voi kantaa ylpeänä siitä mikä on. Päähänpotkijoita kyllä riittää ilman että itse vielä kiusaisi itseään. Magian tiellä on itsetuntemuksen ja -tutkiskelun tiellä joka hetki, eikä se ole helppoa.
>Magian parissa on hyvä olla ainakin sinut itsensä kanssa ja tunnistaa omat itsetunto-ongelmansa. Esimerkiksi sellaiset asiat, mikä loukkaa ja mistä ottaa muuten vaan nokkiinsa.
Hyödyllistä on myös tunnistaa milloin joku käyttää niitä hyväkseen.
Ainahan se ei onnistu, tai sitten ei vaan jaksa enää välittää vaikka hömpötetäänkin kuin vierasta sikaa.
..kiesus.
>>Vuodet eivät merkitse mitään. Itselläni on takana 27 vuotta "alalla" ja silti tunnen olevani urani alussa. >>
Kuinka onnistuitkin kääntämään tuon noin? Huomautin itselläni olevan lähes kymmenen vuoden kokemus takana korostaakseni sitä, että mahd. noiden vuosien aikana olen tullut yhteen jos toiseenkin johtopäätökseen asioista/kokenut tietyt ratkaisut sopivimmiksi laajan skaalan kokeilujen kautta!! Kuten kirjoitin, maagin tie on loputon! Ts. aina oppii uutta.
>>Jokainen on individualisti, "erikoistapaus" ja omaa "synnynnäisiä kykyjä" joista muut voivat ainoastaan uneksia. >>
Olkoon. En ole omaa minääni mitenkään pyrkinyt täällä tyrkyttämään esille, päinvastoin. En voi sille mitään jos joku tuntee egonsa uhatuksi esille tuomieni kokemuksien johdosta. Joskus tuntuu että jo pelkästään se riittää ihmisille herneiden nenään vetämiseen..
>>Mikäli järkevät ratkaisuehdotukset tai todennäköisimmät vaihtoehdot loukkaavat sinua, voisit mielestäni mennä hieman itseesi. >>
Todennäköisimmät vaihtoehdot? Jos kirjoitan sinulle kokemuksista jotka ovat tapahtuneet unen ja valveen rajamailla, leimaat sen samantien skitsofreniaksi. Menehän itse itseesi syytöksiesi kanssa. Voisit porautua pohjatekstiisi hieman perusteellisemmin ennen kuin alat jauhaa "järkevistä ratkaisuistasi". Kun tässä nyt kerran toisistamme kaivellaan jos jonkinmoisia "kansantauteja" esiin, niin sinulla tuntuu selvästi olevan yleinen luottamuspula ihmisiin.
Kirjoitin harvinaisen selkeästi, että minulla on kokemusta näistä asioista, ja se ei tarkoita pelkästään sitä, että kokemukseni rajoittuisivat ainoastaan "mörköjen" järisyttäviin kohtaamisiin. Olen tutkinut näitä olentoja, tehnyt johtopäätöksiä, tutkinut ilmiötä yleisellä tasolla, tehnyt joukkohavaintoja ja löytänyt toimivia ratkaisuja ongelmiin. Joten lopetapa se mussutus, sillä en jaksaisi väitellä jokaisen spekuloijan kanssa, varsinkin kun nyt on tosi kyseessä.
>>Minä olen oman "kylähulluuteni" tavisten parissa kokenut, eikä minua voisi vähempää loukata ehdotus lääkityksen vahvistamisesta.>>
No, sinä oletkin sinä.
>>..tämä foorumi on tällainen turinapalsta, jossa "alan hemmot" höpöttelevät niitä näitä, mutta mitään TODELLISTA tietoa täältä on turha hakea.>>
Mitäs kaltaisesi skeptikko täällä ylipäätään tekee? Ihanko vain meidän riesanamme? Sinä et kenties ole saanut täältä minkäälaista apua (tietoa) ongelmiisi, mutta minulla ainakin on erittäinkin positiivisia kokemuksia netistä silmien avartajana. Tämän voisi vahvistaa moni muukin..voin pyytää heitä allekirjoittamaan adressin, mikäli se keventäisi epäilevää mieltäsi.
>>Magian parissa on hyvä olla ainakin sinut itsensä kanssa ja tunnistaa omat itsetunto-ongelmansa. Esimerkiksi sellaiset asiat, mikä loukkaa ja mistä ottaa muuten vaan nokkiinsa.>>
No huh huh..täällä pitää näköjään todella varoa sanojaan. Kaikkein kamalin asia jonka täällä voi näköjään mennä möläyttämään on se, että on loukkaantunut! Siitäkös riemu repeää! Älä viitsi leipoa kärpäsestä härkästä..Kun sanoin kokevani loukkaavana asian X, tarkoitin lähinnä että ilmaan on heitetty asiattomia/perusteettomia väitöksiä. Mutta todella typerää jos täällä pitää jälkeenpäin tällaisia setviä!!
>>Nöyryys vaati kasvamista - monessakin suhteessa.>>
Joopa joo. Vihjailetko siis että olen ylimielinen? Itse olet tekopyhä, kun asioihin perehtymättömänä heität ensimmäisen kiven. Taitaa itselläsi olla lieviä ongelmia itsetuntosi kanssa. Saiko alemmuuskompleksi yliotteen? Ota tabu, se auttaa!
>>Kosken itse itseäni niin kovin pitkälle ehtineenä pidä - ainakaan mitä tulee aivan konkreettisiin kokemuksiin..>>
Minulla on ollut käsitys, että sinä olet hyvinkin pitkällä kehityksessäsi, varsinkin jos olet jo aikaisemmissakin elämissäsi päässyt kehittämään itseäsi maagina. Luullakseni minulla tämä maagin muodossa eläminen on alkanut vasta tästä elämästäni. Ja kaikki jotka minua vähänkin tuntevat, ovat sanoneet, että turhankin nopeasti tämä kehitys on minulla tapahtunut. Enkä väitä vastaan..toisaalta, ei kai siinä valittamista niin kauan ole, kun järjissään pysyy.
>>Minua hieman ihmetyttää täällä esiin tullut hoidon ja lääkityksenkin ajatus, koska täällä kuitenkin porukat ovat joskus aikoinaan avoimesti kertoilleet kuinka kuulevat ääniä päässään.>>
Jeps. Joskus varsinkin juuri kun olen nukahtamassa, saatan kuulla puhetta, joka selvästi lähtee pääni sisältä. Se on kuin jokin ikivanha muistijälki, joka kajahtaa ilmoille kun on rentoutumassa uneen..
>>..mutta tietenkin omassa tapauksessani on ollut se helpottava pointti että nämä minulle tulleet kuvajaiset ovat olleet niin selvästi minusta tulevaa matskua etten ole joutunut tosissani pohtimaan ovatko ne jonkin vihamielisen, ulkopuolisen tahon tepposteluja.>>
No joskus aika ajoin jouduin pohtimaan sitäkin vaihtoehtoa, että todella olisin skitsofreeninen, ja että kaikki tapahtuisi vain pääni sisällä. Mutta kerta kerran jälkeen se tähti josta kirjoitin aikaisemmin, näyttäytyi minulle ja osoitti sen luulon vääräksi. Esim. tavaroiden itsekseen liikkumista yms. on hieman hankala selittää mielikuvituksella. Kerran sellainen otus mm. kiskoi minulta peiton pois päältä, kun olin menossa nukkumaan. Ja on myös monia tilanteita, joita on ollut useampi ihminen todistamassa. Nähneet samoja otuksia samassa paikassa ja samaan aikaan, kuin minäkin yms..
>>Muiden ihmisten kanssa yhdessä kokemani poltergeistit yms. onkin sitten tietysti asia erikseen, vaikka kaiketi yhteisharhatkin ovat mahdollisia.>>
Minusta on itseasiassa ajanhukkaa, että tällaisia ilmiöitä yritetään aina selittää jollain poltergeistillä/kollektiivisella hulluudella tms. vastaavalla. Miksi se on niin hankala uskoa, että ehkäpä on mahdollisesti olemassa jotakin mitä ei voi selittää tieteellisin termein? Siinä vaiheessa, kun esimerkiksi nämä olennot pystyttäisiin SELITTÄMÄÄN, antamaan niille jokin tieteellinen termi joka käsittäisi niiden olemuksen, ne eivät enää olisikaan mikään ongelma ihmisen ymmärrykselle. Ne eivät olisi enää mahdottomia, kun niillä on objektiivinen selite. Mutta sitä ihmettä odotellessa, ne eivät ole olemassa. Voi sitä riemun päivää, kun ne saavat nimensä! ;)
>>..jos henkilö pystyy kirjoittamaan asiallisia ja ymmärrettäviä lauseita, hän EI ole skitsofreenikko, psykoottinen tms. >>
No tuota..kaivan tässä vain omaa kuoppaani, mutta uskallan silti olla eri mieltä..kyllä mie ainakin tunnen esim. psykopaatteja, jotka nimenomaan toteuttavat mielihalujaan sen avulla minkä hallitsevat parhaiten: sanavalmiuden. Mutten silti ole kumpaakaan yllämainituista..tunnen olevani harvinaisen rationaalinen yksilö kaikkeen kokemaani nähden. Ja minua on turha syyttää narsistisuudesta tai muustakaan vastaavasta, jos koen näin. Pitäisi ehkä vissiin sanoa olevansa läpeensä pipi, niin kaikki olisivat tyytyväisiä..
>>..mutta kyllä nyt perhana soikoon Magia-foorumilla pitäisi pystyä muitakin vaihtoehtoja näkemään kuin psykiatriset sellaiset.>>
SAMAA MIELTÄ!
>>Mielestäni tässä olisi mielekkäintä pohtia nimenomaan että miten niiden hyökkääjien kanssa tulee menetellä, mutta näyttäisi siltä että tänne kirjoittajilla ei oikein ole aivan täsmälleen vastaavia omakohtaisia kokemuksia.>>
Diin..miulla oli jostain syystä sellainen käsitys, että tällä palstalla pörräisi paljonkin sellaisia maageja, joille tällaiset jutut olisivat arkipäivää..mutta olin selvästi väärässä. Suurin osa tuntuu olevan eräänlaisia etsijöitä. Olitte oikeassa silloin aikaisemmissa keskusteluissamme: minulla oli liian suuria odotuksia tämän palstan suhteen. Raju pudotus takaisin maan pinnalle.
Minulla ei ole mitään mielenkintoa lähteä riitelemään kanssasi sinun ongelmistasi. Ne ovat sinun juttujasi, ei minun.
Jokaisella meistä on omat mielipiteemme, kysymyksemme ja ehdotuksemme, aina kun joku tuntuu apua kyselevän.
En tiedä mitä halusit kuulla. Jos tiedät jo valmiiksi mitä haluat, niin mitä sitten kyselet?
>>Tiedätkös muuten Lumia itse mitä tahdot? Niin että mitä tahdot? :) >>
Tahdon paljonkin asioita, luonnollisestikin.. :)
Mutta kaikkein eniten tahdon ehkä perheen. Tahdon rakastaa ja olla rakastettu. Toisena "toiveenani" tulee jonkinlainen selvyys maagina olooni. Toisin sanoen, kaipaan SYYTÄ maagikon elämäni taustalle: Miksi minä olen maagi? Miksi olen saanut kokea niin paljon? Miksi juuri minä? Miksi kaikki tapahtuu niin nopeasti? Kuuleeko kukaan minua? Pääsenkö joskus kotiin, toiselle puolelle? Antakaa jokin merkki. Kiitos. Voin taas elää. Entä tästä eteenpäin? Autatteko Te minua joskus..edes välillä? Täytyykö minun oivaltaa kaikki itse? Itken. Huudan teidän nimeänne. Olen niin yksin. Jälleen. Armahtakaa minut. Ettekö? Paska. Ei sitten. Täytyy kai sitten taas tarttua työhön...
Että tällaista minun tahtomiseni yleensä. Oli melkoista mielen virtausta tuo, joten saattaa haiskahtaa "hieman" hullulta. Mutta näin se menee..
>>Hienoa jos netti auttaa pysymään kasassa! >>
Ja hienoa, että edes jotkut osaavat lukea rivieni välistä.. ;)
>>PS: oletko muuten päättänyt luopua ehdottamastani käännösurakasta? Sekö on tahtosi? ;) >>
En, se on itse asiassa kovastikin kaivellut mieltäni tässä viime aikoina. Aloitin sen kirjoittamisen jo tässä kerran, mutta se tuntui jotenkin niin väkinäiseltä väännöltä, että ajattelin tehdä sen joku toinen kerta, sitten kun mieli on rennompi. Haluan tehdä sen kunnolla, enkä apaattisesti rutistamalla..Olen aika saamaton otus.. :)
Ai SINÄKÖ olet Tellu? Olet osallistunut kyllä suhteellisen aktiivisesti kuluneiden vuosien aikana näiden keskustelupalstojen rientoihin..Monesti olen yhyttänyt sinut mm. Yliluonnolliset palstalta. Ja taisitpa Luonnonuskonnot palstallakin joskus vaikuttaa.. Sinulla oli aina (ja siis on tietty ed.) hyviä kirjoituksia..niin hyviä etten tohtinut edes argumentoida niitä mitenkään, kun en olisi saavuttanut samaa tasoa :]
>>Joku päivä vielä uskallan haistattaa iloiset paskat kaiken maailman Oleille sun muille tyypeille jotka ovat aina tietämässä kaiken paremmin kuin muut. >>
Olen hieman ulkona tuosta teidän välisestänne..hmm..mitä se sitten ikinä onkin, joten en ehkä ole kaikkein oikeutetuin sanomaan sinulle että: äläs nyt.. Mutta sanon silti! ;)
>>Viha ja raivo olisi sitten tietenkin taas kerran se toinen ääripiste "ah kun meillä on kivaa ja ollaanpa nyt kaikki samaa mieltä" -session jälkeen.>>
*naur* Onko täällä jossain vaiheessa muka vallinnut tuollainen harmonia?? :D Jotenkin se taisi mennä minulta ohi.. ;)
>>>Minulla ei ole mitään mielenkintoa lähteä riitelemään kanssasi sinun ongelmistasi.
Tätä Magia-foorumia alusta asti seuranneena olen ollut havaitsevinani että varsinkin miesmaagien suurin huvitus on vain kaivella esiin kaikki ne luonteenheikkoudet ja -skitsoudet mitä muista kirjoittajista löytyy. Voin avoimesti ja vilpittömästi myöntää että meikäläisestä on löytynyt jos jotakin heikkoutta - varmaan kaikki inhimilliset heikkoudet mitä suinkin on, ja toki niitä on sitten puitu pitkään ja hartaasti. Kyllähän se selväpäisempinä hetkinä huvittaa että aina menee siihen samaan halpaan. Tarpeeksi kun alkaa jokin asia askarruttaa, niin sitten siitä inisee tänne, ja jälki on sen mukaista. Voin vain lohduttautua sillä että enää ei se vitutuskausi kestä viikkoja niinkuin joskus toissavuonna, vaan nyt pääsee nopeammin siihen oivallukseen minkä toisten sanomisista kettuuntuminen voi lopulta aiheuttaa. Aina tietenkään ei tule oivalluksia. Joskus tulee vain inho koko foorumia kohtaan. Siinä vaiheessa sitten tulee besserwisseri ja sanoo "mitäs läksit", ts. siitä että menee täällä parkumaan jostakin asiasta, rangaistaan ja ankarasti.
Toisinaan minäkin mietin että ehkä tämän foorumin olisi parempi olla vain kuivan faktan jakelupiste, eikä mikään terapointipaikka missä otetaan turpaan ja mitataan senkkaa kunnes Oivallus Irtoaa. Mutta tietysti kukin luontonsa mukaan. Minä en saa mitään ajatuksia irti ellen hakkaa päätäni seinään (=toisiin kirjoittajiin).
SE miksi toistumisiin tapaan vähätellä omia kokemuksiani johtuu siitä, että minulla on hyvin pitkiä kausia ettei mitään tapahdu. Jos kuitenkaan koskaan ei olisi mitään tapahtunut, en täällä kupeksisi lämpimikseni (mitä tietysti teen tälläkin hetkellä). Olen todellakin nähnyt noita ed. elämien juttuja, kaikkein eniten 7 v putkena joskus ikävuosien 19 ja 26 välillä. Siinä olikin ehkä sopivan rankkaa matskua loppuelämän märehdittäväksi. Jotain pientä poltergeistia (kolinoita, askelten ääniä katolla yms.) olen joskus tavannut kokea, sitten on tietysti näitä kissakummituksia ja isävainaan jäämistön aiheuttamia ilmiöitä... Ja toki niitä valveen/unen välimaaston mitä omituisimpia pikkujuttuja. Pikku sikäli etten ole kokenut ihan semmoista veret seisauttavaa kamaa kuin sinä.
Meditaationkin kautta on jotain pientä tullut. Mutta sekin on sellaista on/off, useimmiten off... Ja en minä nyt aina jaksa noiden arkkimaagien mäkätystä siitä että pitää vaan pusertaa ja olla fanaattinen. Enemmän luotan menetelmään "mikä ei tule luonnostaan, olkoon tulematta". Toisaalta kun aivan liian luonnostani olen useimmiten depression rääkkäämä, niin tietenkin sekin vaikuttaa. Ja liikaa.
Maagiksi voisin kai itseäni kutsua sikäli että minulla on rauhaton sielu joka ei kauaa jaksa pällistellä tyytyväisenä pelkän syödään/juodaan/naidaan -tyylin elämää. Haluan myös kehittää itseäni jatkuvasti. Haluan imeä kaiken mahdollisen hyödyllisen tietoisuuteeni - haluan olla tietopankki. Haluan jopa tietoisesti suunnitella tulevia edesottamuksiani tulevissa elämissä. Kuinkahan moni duunaa sellaista... :P
TIETOINEN onkin kaiketi avainsana. Haluan olla tietoinen siitä mitä minussa on meneillään. Tietoisesti tehdä, kokea, aistia. Enkä olla puolihypnoosissa kuten massat näyttävät olevan.
Silti en halua että mikään kihahtaa minulle hattuun. Tokihan kaikissa olennoissa on sama potentiaali, mutta kaikki eivät vain ole ehtineet niin pitkälle että alkaisi kiinnostaa muukin kuin itsensä ja sukunsa säilyttäminen. Mutta ei pelkkä ylläpito pidemmän päälle mitään merkitse. Minä haluan olla oppiva, itseään korvaava ja kehittävä systeemi. Tietoisuuden kasvava yksikkö.
Omituinen luki-häiriö kehittynyt aivan viime aikoina. Merkki siitä ettei ajatus ja sormet pysy enää samassa rytmissä?
"Tahdon paljonkin asioita, luonnollisestikin.. :)
Mutta kaikkein eniten tahdon ehkä perheen. Tahdon rakastaa ja olla rakastettu. Toisena "toiveenani" tulee jonkinlainen selvyys maagina olooni. Toisin sanoen, kaipaan SYYTÄ maagikon elämäni taustalle: Miksi minä olen maagi? Miksi olen saanut kokea niin paljon? Miksi juuri minä? Miksi kaikki tapahtuu niin nopeasti? Kuuleeko kukaan minua? Pääsenkö joskus kotiin, toiselle puolelle? Antakaa jokin merkki. Kiitos. Voin taas elää. Entä tästä eteenpäin? Autatteko Te minua joskus..edes välillä? Täytyykö minun oivaltaa kaikki itse? Itken. Huudan teidän nimeänne. Olen niin yksin. Jälleen. Armahtakaa minut. Ettekö? Paska. Ei sitten. Täytyy kai sitten taas tarttua työhön...
Että tällaista minun tahtomiseni yleensä. Oli melkoista mielen virtausta tuo, joten saattaa haiskahtaa "hieman" hullulta. Mutta näin se menee.."
Mitäpä sitä muuta ihmislapsi kuin ihan tavallisen ihmeellisen elämän, kaikista vähiten hullua kai tuollainen tahto:
ITHAKA
Kun lähdet matkalle Ithakaan,
rukoile pitkää tietä sinne,
paljon seikkailuja ja kokemuksia.
Laistrygonialaisia, kyklooppeja,
äkäistä Poseidonia älä pelkää:
et kohtaa heidän kaltaisiaan koskaan,
jos ajatuksesi vain ovat korkeat, jos vain
valitut tunteet henkesi valtaavat ja ruumiisi.
Laistrygonialaisia, kyklooppeja,
raivoavaa Poseidonia et kohtaa koskaan,
ellet kanna heitä mukana sielussasi,
ellei sielusi nostata heitä eteen.
Rukoile pitkää tietä sinne;
lukemattomat olkoot kesäaamut, jolloin
ilahtuen, voitollisesti saavut
ennen näkemättömiiin satamiin;
foinikialaisten kauppa-asemille sinun
on poikettava hankkimaan hyvää kauppatavaraa,
korallia, helmiäistä, ambraa, eebenpuuta,
aistillisia hajusteita joka lajia,
niin paljon hajusteita kuin vain voit saada.
Ja monet Egyptin kaupungit täytyy käydä
ja oppimistaan oppia niiltä joilla tieto on.
Pidä Ithaka aina mielessäsi: olet
päätyvä sinne määränpäähäsi.
Älä silti lainkaan kiiruhda matkalla:
Parasta on, jos se kestää monta vuotta;
vanhana aivan ankkuroi tuon saaren luo
rikkaana kaikesta minkä matkalta tuot,
odottamatta Ithakalta rikkautta.
Kiehtova matkasi on Ithakan ansiota,
ilman Ithakaa et olisi lähtenyt liikkeelle.
Enempää Ithakalla ei ole enää antaa.
Sen köyhäksi vaikka havaitset, se ei pettänyt sinua.
Kaikesta kokemuksesta viisastuneena olet
jo ymmärtänyt mitä Ithaka merkitsee.
Musta toi korvaava oli kyllä parempi kuin korjaava! :)
... jos se olisit ollut sinä. ;-D Enhän minä nyt sentään naisia lyö - niinkus eräät.
Jotenkin juu alkaa ilmeisesti ikä painaa. Ei jaksa eikä viitsi. Olen liian kiinni tekemisessä ja konkretiassa ja sen sellaisessa lähteäkseni spekuloimaan toisten itsetunto-ongelmia. Omissa kun on ihmettelemistä ihan tarpeeksi.
Heitä hyvä provo niin katotaas taas. Taidan olla liiankin oppinut lähteäkseni mukaan ihan mihin vaan...
Mehän olemme yksi suuri ja onnellinen höpöttäjien kerho täällä...
Jep juu. En kauheasti mainosta tellulaisaikojani, koska nykyisellään vähän katson niitä siitä vinkkelistä että huh, tulipa saarnattua oikein suupielet vaahdossa. Eihän se tietysti vieläkään oikein ole minusta kokonaan irronnut... Mikä lie profeetan sielu. Tai uskonnollisen psykopaatin. Siinä olisikin ihmisillä kestämistä jos MINÄ uskoon rätkähtäisin. Mutta pois se, onneksi, minusta...
Useimmiten suhtaudun ihan ok näihin muihin tyyppeihin, näihin arkkimaageihin täällä. Mutta sitten välillä alkaa kaiketi alemmuuskompleksini riehaantua liiaksi ja alkaa vituttaa kun tulee fiilis että yksi tietty tai vaikka koko kööri noista maageista runttaa aina juuri siihen kohtaan missä on niitä helppoja loukkaantumisia tarjolla.
Minkään ei siis pitäisi tuntua miltään, mistään ei saisi loukkaantua, mitään ei saisi puolustaa (ei itselleen rakkaita näkemyksiä, ei sitä mitä itse pitää oikeudenmukaisuutena etc.) Täällä pitää olla väritön, hajuton, mauton neste. Ettei vaan mistään vedetä, työnnetä, potkaista, kiskota.
Ehkä se on kovasti opettavaista. Toisinaan on. Joskus alkaa etoa. Joskus mietin että ehkä Henki (what ever that is) johtaa tätä sirkusta, toisinaan mietin että täällä vain sosiopaatit simputtavat toisiaan. Ainoa keino selvitä puhtain käsin on pysyä täältä pois. Eikä tarvitse kuin seurata miten freesi ja täynnä energiaa joku sellainen on joka on ollut hetken pois ja palaa sitten tänne. Ilkkuu hetken muita kirjoittajia että mitäs hölmöjä hömpötätte keskenään, sitten jämähtää tänne ja liittyy pikku peliin joka on aluton ja loputon... Jos oppii/sietää nokkimajärjestyksen ja tajuaa missä kohdin itse on siinä hippasleikissä, menee ehkä paremmin. On tyyppejä joita ei voi voittaa, mutta toisinaan hekin erehtyvät ja muut voivat hykerrellä itsekseen että menee se viisaskin vipuun. Vaikka olisi itse vipua vääntelemässä.
En minäkään tiedä mikä se "meidän välisemme" on, ehkä se on jotain ikiaikaista kissaa ja koiraa. Olen saanut siitä paljon, mutta siinä paljossa on ollut kyllä vitutustakin. Noh, eihän sitä enkeleiltä mitään opi. Pitää hosua vihtahousujen kanssa, varsinkin kun nämä itse niin tykkäävät ottaa sen pirulaisen osan kärkkäästi haltuunsa. Jokaiselle sitä mistä on puute... (vink vink sinne jonnekin) - Voi olla vähän arvoituksellista puhetta, mutta tämmöstä tämä täällä on. Ei viitsi ihan kirjaa sentään kirjoittaa, on sentään VAAN nettifoorumi...
Ja onhan se todellakin niin että jos joku maalaa maalitaulun vatsaansa, niin tottakai nuolet ja jousi kaivetaan esille. Joskus minusta tuntuu etten minä niin kauhean kaukana seiso noista Uskonto-osaston saarnaajista, joilla on pahemman kerran niksahtanut päässä. Se on tosiaan tämä munkin sielu sitten kai. Aamen...
Te kaksi alatte jotenkin minun päässäni olla aivan sekaisin keskenänne. Siis olette veljekset kuin ilvekset.
Ikä- vaiko elämäntapakysymys? :I
Tehkääs nyt pikkaisen eroa toisiinne pliis... Etten näe kahtena koko ajan. %)
>>>Enhän minä nyt sentään naisia lyö - niinkus eräät.>Heitä hyvä provo niin katotaas taas.>Taidan olla liiankin oppinut lähteäkseni mukaan ihan mihin vaan...
Tylsistyny on sunkin tynkä sen toukkas kanssa äimistellessä. Ei tehoo, ei.
Elä sekoo. Topu & Babu, perheellinen voimakaksikko. Kaikkien isien puolesta hysteerisiä naisia vastaan!
Kusi päästä? Miks pitäis pudota, eiks se oo siellä missä pitääkin?
Tylsämielistä halluilua on nähdä provoja ja pudotusyrityksiä siellä missä niitä ei oo.
Eli mitä tehoja siellä kaivataan? Qadeshalla taitaa olla miinustehot kohdallaan, mutta taittovikaansa kyseli uusia linssejä. Entäpä Veli Ilves, mitäs teidän näkövikaanne?
Aika sumealta näyttää toistaiseksi. Ei ole kirkastunut mitään sen arvoista, jota jaksais lähteä intohimolla puolustamaan. Väsyttää.
Menen lukemaan nyt tyttärelleni satua. Palajan kohta.
>>>Tehkääs nyt pikkaisen eroa toisiinne pliis... Etten näe kahtena koko ajan. %)
>>>Aika sumealta näyttää toistaiseksi. Ei ole kirkastunut mitään sen arvoista, jota jaksais lähteä intohimolla puolustamaan. Väsyttää.
Olin tosiaan optikolla käynnin tarpeessa, siinähän se äijä on maata retkottanut koko ajan haarat levällään kutsuvasti piristävää monotusta odottamassa. Zori kesti hieman huomata kun omakin näkö oli tarkistuttamisen tarpeessa. Vaan ans kattoo:
Vanha ja väsynyt totta vieköön! Ei uppoo, ei tehoo, ei kirkastu, ylioppineisuus painaa, provoja vähän kaipailee, vääntää peepeen kanssa pitempään kuin sielulle terveellistä, yleistä innottomuutta ja jähmeyttä ... nuo on kuule nostalgisen haikeuden oireita nuo, kattelet takapeiliin vähän turhan kiinteesti!
Eli olet siis klassisesti urautunut toistamaan (ainaskin näissä keskusteluissa) samoja mekanistisia tuttuja kuvioita, jotka muka hallitsee ja jotka palkitsee egoa turvallisuudentunteen nannalla. Kuten tämänkin keskustelun ohipuhumisesta näkyy, koitat kehystää ja vääntää tätä johonkin menneisyyden kuvioon, omaan kuvitelmaasi siitä millä tavalla aiemmin oomme jauhaneet. Vaan kukaties onnistuitkin tavoitteessasi? :)
Koitahan veliseni pitää mielessä, että jos liikaa taakseen kattelee ja urautuu haikailuihin, helposti käy niin että törmää päänsä pahki...
Olin tosiaan optikolla käynnin tarpeessa, siinähän se äijä on maata retkottanut koko ajan haarat levällään kutsuvasti piristävää monotusta odottamassa. Zori kesti hieman huomata kun omakin näkö oli tarkistuttamisen tarpeessa. Vaan ans kattoo:
Vanha ja väsynyt totta vieköön! Ei uppoo, ei tehoo, ei kirkastu, ylioppineisuus painaa, provoja vähän kaipailee, vääntää peepeen kanssa pitempään kuin sielulle terveellistä, yleistä innottomuutta ja jähmeyttä ... nuo on kuule nostalgisen haikeuden oireita nuo, kattelet takapeiliin vähän turhan kiinteesti!
Eli olet siis klassisesti urautunut toistamaan (ainaskin näissä keskusteluissa) samoja mekanistisia tuttuja kuvioita, jotka muka hallitsee ja jotka palkitsee egoa turvallisuudentunteen nannalla. Kuten tämänkin keskustelun ohipuhumisesta näkyy, koitat kehystää ja vääntää tätä johonkin menneisyyden kuvioon, omaan kuvitelmaasi siitä millä tavalla aiemmin oomme jauhaneet. Vaan kukaties onnistuitkin tavoitteessasi? :)
Koitahan veliseni pitää mielessä, että jos liikaa taakseen kattelee ja urautuu haikailuihin, helposti käy niin että törmää päänsä pahki...
Nyt et nähny ihan tarpeeksi tarkasti, mitä kyllä ihmettelen. Todistaa kai vain, miten itsekin mielelläsi lankeat toistamaan näitä samoja mekanistisia kuvioita peräpeiliä tihrustellen vaikket lumituprulta mitään nääkään ja rekka tulee väärällä kaistalla vastaan.
Vanhoja voi tosiaan käydä kaljalasi kourassa naureskelemassa jossain puupääosastolla, missä oman egon voi laittaa koeputkeen ja katella millaisia säännönmukaisuuksia sen liikehdintä noudattaa.
Tässä on muuttunut niin moni muukin asia kuin pelkkä nimimerkki. Enkä nyt puhu pelkästään tästä palstasta, joka (aivan oikein: nostalgiaa) ei ole tarjonnut enää aikoihin vastinetta siihen uhratulle ajalle. Kun mekanistiset kuviot säilyvät samoina, vastineet samoina, ihmiset samoina, asiat samoina, niin mitäpä uutta luovaa elementtiä siitä enää pystyy irrottamaan? Pikkupilluja potkimalla?
Otin IRL vastaan kovan pestin, jossa pyrin selviytymään parhaani mukaan aika ongelmaisten nuorten egojen kanssa. Extasyä, masiksia ja mielenterveysongelmia - siinä päivän sanat. En oo muuten IRL nähny aikasemmin semmosta määrää palvaajia, gootteja ja eri lajin noitia. Ihan mielenkiintosta ja kehittävääkin duunia monessa suhteessa.
Tätä minä kutsun kehitykseksi ja oppimiseksi omalta kohdaltani, en sitä miten lähden huopaamaan netissä jonkun egotrippiä.
Joskus olen ihmetellyt, mitä itse annat näihin keskusteluihin. Se on kyllä huomattu, mitä näistä saat, mutta millos olet todellisuudessa uhrannut oman egosi tällä alttarilla?
Varjona ja peilinä on kivaa ja turvallista.
Alan kohta tilittää kuin Erkkikaali aikoinaan, mutta jossain määrin ihmettelen tätä iänikuista egontappokampanjaa, josta näyttää tulleen tällä palstalla koko maagisen työskentelyn primääri päämäärä. Olet tuonut oman uskontunnustuksesi lähetystyönäsi itsestäänselvyytenä tänne magia-palstalle ja hyvin näyttää menneen läpi. Samalla tämä on muuttunut aivan saatanan tylsäksi.
Kun nyt jostain syystä satuin tämän teidänkin karkelon tässä läpi lukemaan, niin on olemassa ainakin yksi juttu missä Babullakin kilahti egokello kuin pimpparauta, jos ei sitten sekin taas ollut joku kikka kikan sisällä.
(Helppo muuten aina jälkikäteen selitellä kaikki parhain päin. Sitähän nettibabulokset voivat helposti hyödyntää...)
Silloin toissavuonna kun oma hulluuteni oli ylimmillään ja täällä oli tämä "puhutaan toisten nimissä" -show, täällä oli joku Raid-hahmo jonka jutuissa oli välillä jotain minun silloista nikkiäni hännystelevää. Leikin jälkeen Babu oletti että Raid oli suurimmaksi osaksi minun tuotostani, vaikka itseasiassa en ikinä kirjoittanut Raidin nimissä.
Tähän kompaan Babu ilmeisesti kompastui sen vuoksi että olin Uskonto-osastolla tehnyt mitä ihmeellisimpiä manöövereitä Ellipepsille raivostuttuani...
Minä en ole sellainen ihminen joka jaksaa koko ajan keksiä aina vaan lisää jekkuja ja kompia. Olen ehkä liian täynnä itseäni yrittääkseni jotain sellaista missä voisin epäonnistua ja tehdä itsestäni täydellisen tollon. Olen kuitenkin tässä vuosien varrella nähnyt että teen itsestäni pölvästin joka ikinen kerta kun näillä foorumeilla suuni avaan, joten väliäkös enää hällä.
Mutta en silti jaksa kikkailla. Se tie mitä yritän kovasti kulkea on Raadollisen Rehellisyyden Tie. Sitä on täällä ex-Fanaatikko luullut masokismiksi, joku varmasti luulee pelkäksi juonikuvioksi, ja kuka miksikin.
No niin, tulipa taas oltua rehellinen, ja eihän sitä tietysti kukaan usko!
Mutta minäkin odotan sitä päivää että Babu rehellisesti myöntää että on todellakin mennyt vipuun jossakin asiassa. Ihan todella myöntää, eikä vaan tee jotain myönnytyksiä vittuillen samalla lisää. Olisi esim. kiinnostavaa tietää oliko hän todella hermostunut siitä kun hänelle (tietämäni!) mukaan 1. kerran nyreästi vastatessani sanoin jotain sinnepäin että minua tympäisee tuollainen toiminta, kun hän kehuskeli saavansa naisen kuin naisen pelkällä maagisella läsnäolollaan.
On niin helppo naureskella tuokin juttu nurin että joo, se oli vaan sellainen kikka ja plää plää. No, ihan miten vain. Jos minä olen täältä jotain oppinut, niin pikkaisen sitä että - vaikka onkin kiva uhrata aikaansa pohtimalla näitä kaikkia sanomisia - niin on aivan yksi hailea mitä täällä höpötetään!
Mielenkiintoista sinänsä, kun alkaa lähinnä kyllästyttää koko ego-hömppä eikä saa kiksejä edes siitä että potkitaan, niin tähänkö tässä sitten ikäänkuin pyritäänkin? Täystunnottomaan nirvanaan.
Babu on itse sanonut olevansa heikko kehuille, mikä tietenkin hänen tapauksessaan täytyy tulkita, että sitäpä hän juuri tarvitseekin. Gimme more, gimme better. Hän kun on ylpeä läpitunkevasta psykologisesta silmästään ja mieluusti esittelee sitä ego-ongelmiensa kanssa painiville kanssamaageille. Hän itse kun on kaiken tällaisen egoilun yläpuolella...;-)
Nii-in... Ja kuitenkin monta kertaa kun hän minullekin on jotain kattausta tyrkyttänyt, siinä on minun katsantokannaltani jotain vinksallaan. Se johtuu siitä yksinkertaisesta seikasta että ihmiset todellakin ovat erilaisia, ja eri asioilla on eri ihmisille eri merkitys. Sellainen joka vaan pelaa ja pelaa ja pyörittelee muita ihmisiä pelinappuloinaan unohtaa lopulta että eivät ne kaikki olekaan samasta muotista valetut. Tietystä vinkkelistä toki näkee pelkkää tinaa, mutta on siellä niitä yksilöllisiäkin piirteitä kuitenkin. Ehkä ne ovat virheitä. Ehkä niistä virheistä pitää hinkuen vinkuen kiinni, kun ei halua että se lopullinen nirvana onkin vain vedenmakuista litkua jossa millään ei ole koskaan ollut mitään väliä, koska kaikki me ollaan samaa ja sama.
Mitähän pointtia koko olemassaolossa olisi, jos kaikki olisi yksi ja sama. Olkoon vaikka vaan harhaa erilaisuus, niin kyllä siitä paljon iloa on ollut!
Turhan paljon tietysti tulee itse tyrkytettyä kaikenlaisia malleja, kuten nyt esim. tämä "miessieluisen kirjailijanaisen" roolimalli, joita sitten tarpeeksi toisille tuputettuaan saa itse kiertopalkintona itselleen. Mitä hauskaa siinä on? No, minä en ole mikään hauska ihminen.
Tällä hetkellä henk.koht. koukeroissa alkaa taas V-käyrä vaihteeksi vipattaa - ei se yhdessä asuminen ratkaise erinäisiä niin arkisia ikuisuusongelmia - että vähän pohtii pitäisikö täältäkin pysyä pois ettei suotta vain ala täällä sitten rettelöidä kun ottaa aivoon... Kun nyt vaihteeksi meni suht' hyvin. Mutta ans kattoo ny.
Alavilla mailla hallan vaara ja minusta vaara tulla taas raivoaivo... Yäks.
>>Tällä hetkellä henk.koht. koukeroissa alkaa taas V-käyrä vaihteeksi vipattaa - ei se yhdessä asuminen ratkaise erinäisiä niin arkisia ikuisuusongelmia - että vähän pohtii pitäisikö täältäkin pysyä pois ettei suotta vain ala täällä sitten rettelöidä kun ottaa aivoon... Kun nyt vaihteeksi meni suht' hyvin.
>>>Nyt et nähny ihan tarpeeksi tarkasti, mitä kyllä ihmettelen. Todistaa kai vain, miten itsekin mielelläsi lankeat toistamaan näitä samoja mekanistisia kuvioita peräpeiliä tihrustellen vaikket lumituprulta mitään nääkään ja rekka tulee väärällä kaistalla vastaan.>Vanhoja voi tosiaan käydä kaljalasi kourassa naureskelemassa jossain puupääosastolla, missä oman egon voi laittaa koeputkeen ja katella millaisia säännönmukaisuuksia sen liikehdintä noudattaa.>Tässä on muuttunut niin moni muukin asia kuin pelkkä nimimerkki. Enkä nyt puhu pelkästään tästä palstasta, joka (aivan oikein: nostalgiaa) ei ole tarjonnut enää aikoihin vastinetta siihen uhratulle ajalle. Kun mekanistiset kuviot säilyvät samoina, vastineet samoina, ihmiset samoina, asiat samoina, niin mitäpä uutta luovaa elementtiä siitä enää pystyy irrottamaan? Pikkupilluja potkimalla?>Tätä minä kutsun kehitykseksi ja oppimiseksi omalta kohdaltani, en sitä miten lähden huopaamaan netissä jonkun egotrippiä.
>>>Joskus olen ihmetellyt, mitä itse annat näihin keskusteluihin. Se on kyllä huomattu, mitä näistä saat, mutta millos olet todellisuudessa uhrannut oman egosi tällä alttarilla?
Olenpa mahtava mahtaja! Jos sulla on tylsää, niin se on oma ongelmasi, mutta syytä vaan muita, jos se oloasi helpottaa, ja muistele haikeudella ja urputa kuinka hauskaa ja hienoa silloin ennenvanhaan oli.
Vaan entäpä jos uskontunnustukseni on se oikea ja sunkin ois syytä luopua kerettiläisyydestäsi ja kääntyä Oikeaan Uskoon? Milläpä asia ratkaistaan?
Olemisen Metaforan Uskonnossa ei kuitenkaan ole kyse egon tappamisesta, nyt olet saman harhan vallassa kuin Erkkikaali aikoinaan. Ei egoaan voi tappaa, sen kun antaa sen paisua ja pullistella ja entistä komiammaksi kasvaa.
Ensimmäinen dogma kuuluu: Ego on hyvä palvelija, huono isäntä, ällös siis egosi kotkotuksiin alistu! Yhtäkään egoa ei sinun pidä kunnioittaman ja palvoman, ei omaasi ei muiden.
>>En oo selvänäkijä, näyt tulee siitä mikä on esillä, siitä millasille näyille tuntuu olevan kutsua. Jos ei muualla niin omassa päässä.>Ja ellei niitä mekanismeja huomaa, takuulla pysyy niiden orjana.>Pikkupilluja? Mistä moinen kielenkäyttö? Ja miksi potkia? Juu, varmaan sana jäi päälle mun viesteistä, mutta mistä tuo ylenpalttisen aggressiivinen sävy kumpuaa?>Uuvuttava duuni? Komppaat IRL haastavuutta tutulla ja turvallisella täällä virtuaalissa?>Mutta miksi torjua mahdollisuus, että tästä mun egotripin huopaamisesta vois joku jotain oppia, vai pitääks sen jonkun olla itsekkäästi just sun omalla kohdalla?
>>>Helppo muuten aina jälkikäteen selitellä kaikki parhain päin. Sitähän nettibabulokset voivat helposti hyödyntää>Mutta minäkin odotan sitä päivää että Babu rehellisesti myöntää että on todellakin mennyt vipuun jossakin asiassa. Ihan todella myöntää, eikä vaan tee jotain myönnytyksiä vittuillen samalla lisää.>Olisi esim. kiinnostavaa tietää oliko hän todella hermostunut siitä kun hänelle (tietämäni!) mukaan 1. kerran nyreästi vastatessani sanoin jotain sinnepäin että minua tympäisee tuollainen toiminta, kun hän kehuskeli saavansa naisen kuin naisen pelkällä maagisella läsnäolollaan.>on aivan yksi hailea mitä täällä höpötetään!
>>Olenpa mahtava mahtaja!>Jos sulla on tylsää, niin se on oma ongelmasi, mutta syytä vaan muita, jos se oloasi helpottaa>Ei egoaan voi tappaa, sen kun antaa sen paisua ja pullistella ja entistä komiammaksi kasvaa.>Ego on hyvä palvelija, huono isäntä, ällös siis egosi kotkotuksiin alistu!
>>Niin ja eritoten mitä on OLLUT esillä. Se siitä peräpeilistä.>>Ja kun ne huomaa niin orjuuttaa itsensä niitä väistellessä. Idis kun loppujen lopuksi - ainakin mun mielestä - on siinä ettei niillä mekanismeilla ole suurestikaan merkitystä omalla maagisella tiellä. Kaikki kun ei pyri nirvanaan.>Se mitä täältä haen ei ole turva vaan lähinnä itsekäs oivallusten löytäminen. Joskus sitäkin on ollut tarjolla.>En puhunut sun egotripistä vaan Lumian.
Hm, tästä tulee mielenkiintoisia mielleyhtymiä...
Koska minun nähdäkseni meillä ei ollut mitään keskinäisiä karkeloita ennen tuota Babuloksena laatimaasi "saan naisen kuin naisen" -kirjoitelmaa, EN suostu uskomaan että se oli laadittu siinä mielessä että saisit jekutettua minut mäkättämään. (Ja eihän siihen koskaan mitään jekkua ole tarvittu, että minä mäkätän.)
Uskon siis että se oli ihan aito kehaisu. Tai sitten fantasiaa. Voihan olla että et ole ikinä saanut naisen puolikastakaan. Ehkä olet vaimosi tossun alla. Tai ehkä sinulla ei ole edes vaimoa. Katsos näet, kun pelaa ja pelaa, lopulta kukaan ei enää usko pelaajan suusta sanan sanaa!!!
Mutta jos nyt lähdettäisiin siitä että jostain kumman syystä olisit tykännyt vasta-avatulle Magia-foorumille määkiä naisenkaatotaidoilla (oli niitä tai ei) ihan vain MINUN kiusakseni, niin sehän osoittaisi että jostain syystä katsoit juuri minussa olevan jotain niin merkittävää että tätä akkaa piti päästä jollainlailla tönäisemään.
Pitäisikö tässä siis olla kovastikin imarreltu? No, en enää ole täsmälleen sama ihminen kuin 2 v sitten, vaikka toki samat peruspalikat on yhä kasassa tässä huojuvassa talossa!
Sitäpaitsi silloin kun mäkähdin siihen kehuskeluusi, sinun puoleltasi tuli niin aidon oloinen kiukunpurkaus että en yhtään ihmettelisi vaikka olisit juuri sillä hetkellä päättänyt että minut pitää nujertaa tavalla tai toisella. Mutta kauhean kaksista voitonhuumaa tuskin olet siitä ikinä saanut, sillä minä olen niin saatanan helppo tapaus että jokainen voittosi on kärpäsenpaskan veroinen. Menisit siis vaihteeksi vaikka itsesi kimppuun, kiitos. Olet ihan mainio veikko ja sinusta on ollut paljon iloa, mutta välillä tulee vähän sellainen fiilis että ei jumalauta ei taas. Ei vaan jaksa. Kyllä täällä pitäisi saada puhua niitänäitä muiden kanssa ilman että alkaa tämä iänikuinen perhanan piirileikki.
Tai ehkä en vaan enää tarvitse sinua, että tekee mieli tehdä tällainen yhteenvedonomainen sepustus.
Mutta katsotaan nyt että onko sinustakin ihmiseksi, eikä vain pelkäksi ihmisen irvikuvaksi. Minähän itse olen sen päätelmän tehnyt että ei tule minusta mitään yyperhypersupermaagia, ja siinä kai on olennaisena osana vaikuttanut juuri se, että jumankauta minä inhoan piirileikkejä, haatana. Se on kuin sokeria lätkisi lärviinsä. Onhan se kivaa kun on karkkipäivä, mutta se oksennussessio siinä sitten sivussa ei huvita.
>>>Mielenkiintoista sinänsä, kun alkaa lähinnä kyllästyttää koko ego-hömppä eikä saa kiksejä edes siitä että potkitaan, niin tähänkö tässä sitten ikäänkuin pyritäänkin? Täystunnottomaan nirvanaan.>Babu on itse sanonut olevansa heikko kehuille, mikä tietenkin hänen tapauksessaan täytyy tulkita, että sitäpä hän juuri tarvitseekin. Gimme more, gimme better. Hän kun on ylpeä läpitunkevasta psykologisesta silmästään ja mieluusti esittelee sitä ego-ongelmiensa kanssa painiville kanssamaageille. Hän itse kun on kaiken tällaisen egoilun yläpuolella...;-)
>>>Hm, tästä tulee mielenkiintoisia mielleyhtymiä...
>>>Pelkkä ajatuskin siitä, että lähtisin tappelemaan hierarkiauskoisen nuoriso-osaston kanssa itsetunto-ongelmista nostaa paskanmaun suuhun. Guruilu wanhana wiisaana naguaalina kiinnostaa tosin vielä vähemmän, vaikka Lumian parkuminen nimenomaan siihen houkutteleekin.>Olen samaa mieltä tuosta sinun erilaisuuden kiinnipitämisestä. Loppujen lopuksi se, minkä kampittamiseksi täällä eniten nyt töitä tehdään on juuri se, mistä maagiset välineet kukin itselleen löytää: oma ego.
Viestin hierarkia lässyn lää, joten Olelle tähän:
Pöhisi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Päiväannos muiden tunnepurkauksista? Kuinka mitätöntä elämää. Ehkä se on sinunkin luovuutesi lerpahtanut jo aikapäivää sitten, eikä jäljellä ole enää muuta kuin nautiskella muiden jätteistä.
Laskeudu alas sieltä ylijumalan vuoreltasi, ja ole yksi meistä muista jotka autuaasti kuvittelemme olevamme ainutlaatuisia. Siitähän tässä ainakin minun kohdallani on koko ajan ollut kyse, että sinua ärsyttää että minä uskallan kuvitella olevani ainutlaatuinen laatuani.
Enhän minä mitään muuta uskallakaan, ja 6 miljardin ihmisen joukossa tämä uskoni on naurettava ja säälittävä. Silti: ei ole toista minua, ei täsmälleen, ei näköispainosta... Ehkä se on yksi niistä ainoista todellisista iloista mitä tässä mädässä nettimölisijöitten maailmassa on enää jäljellä.
Mitä hittoa se sitten liittyisi iänikuiseen egoralliin. Ovat nuo pihan puutkin tuolla ainutlaatuisia, vaikka tuskin ne egoilevat keskenään.
>>>Mahtava olet toden totta. Vittuilullasi ja nälvimiselläsi ohjailet ihmisiä ja puheenaiheita miten tahdot.>Ongelma on omani ja muita syytän. Eikä helpota yhtään.>Niin. Tuo on juuri sinun uskontunnustuksesi. Harhaa yhtäkaikki.
>>>Päiväannos muiden tunnepurkauksista? Kuinka mitätöntä elämää. Ehkä se on sinunkin luovuutesi lerpahtanut jo aikapäivää sitten, eikä jäljellä ole enää muuta kuin nautiskella muiden jätteistä.>Laskeudu alas sieltä ylijumalan vuoreltasi, ja ole yksi meistä muista jotka autuaasti kuvittelemme olevamme ainutlaatuisia.>Siitähän tässä ainakin minun kohdallani on koko ajan ollut kyse, että sinua ärsyttää että minä uskallan kuvitella olevani ainutlaatuinen laatuani.>Enhän minä mitään muuta uskallakaan, ja 6 miljardin ihmisen joukossa tämä uskoni on naurettava ja säälittävä. Silti: ei ole toista minua, ei täsmälleen, ei näköispainosta... Ehkä se on yksi niistä ainoista todellisista iloista mitä tässä mädässä nettimölisijöitten maailmassa on enää jäljellä.>Mitä hittoa se sitten liittyisi iänikuiseen egoralliin. Ovat nuo pihan puutkin tuolla ainutlaatuisia, vaikka tuskin ne egoilevat keskenään.
>>Eikö ole wanhalle ja wiisaalle muita vaihto-ehtoja, keskustelutapoja, kuin wanhan ja wiisaan Gurun rooli tai vaikeneminen?>Mikä se ego on, oikeesti? Millä tavalla maagiset välineet juuri egosta löytyy?>Voidaanko egosta sanoa jotain, joka ei oo pelkästään tyhjänpäiväistä? Kysyn kun en tiedä.
>>>Voi olla että on, tai sitten ei. Minun magiani ei ole höpöttämisestä kiinni, joten väliäkös sillä millä mallilla sitä höpöttää.>Sinähän se palstan ego-professori olet. Mistäpä muualta niitä välineitä etsisi? Kerro sinä jos tiedät.>Tyhjästä on paha nyhjästä - jo ties monettako kertaa tällä viikolla.>Niinpä. Kaikki mitä siitä sanotaan on tyhjänpäiväistä. Teemmekö me magiaa huitomalla tyhjää?
>>Mistäs se on magiasi kiinni? Onko jo löytynyt kiintopiste, johon mahtivipu tukea?>Ajattelin että voisi olla paikallaan joku välitsekkaus, mitä itse kukin sanalla tarkoittaa ja miten sen mieltää. Ja kun en tiedä mitä sinä sanalla (lähinnä) tarkoitat, niin kysyn.>Niin onko ego siis kaikki oleva ja kaikki muu tyhjää?>Vai pitäisikö kysyä: onko magia egon väline vai ego magian väline? Vai väitätkö että tämäkin kysymys on pelkkää munailua ja kanailua?>Mutta eikös syitten ja seurauksien, tekojen ja reaktioiden kanssa magiakin pelaa? Ja jos perimmäistä alkusyytä haetaan, niin mitä löytyy?
Taas kerran unohtuu vaihtoehto nro 3. Jumalien ja näiden palvojien lisäksi on olemassa myös titaaneja.
Mitä en toki itse kuvittele olevani, olenpahan vain oppositiossa koska on tullut aika tehdä ainakin väliaikainen tilinpäätös.
>Tunneherkkua tulee niin että napa paukkuu!
Entäpä sitten kun kukaan ei enää jaksa tanhuta?
Omalta osaltani olen pyrkinyt pyyhkimään pöytää puhtaaksi.
Onhan tuo asenteesi ja asentosi tavallaan aika johdonmukainen, vaikka logiikka heittääkin häränpyllyä, jos tarkemmin tonkimaan ruvetaan. Yritetään siis varoa liikoja logisoimasta.
>>>Onhan se ollut jo alunperinkin, eikä hukassa koskaan: taide.>Nyt en taas jaksa pinnistellä kaikenkattavia määritelmiä. Eiköhän se egon käsite ole kuitenkin aika ilmeinen meille kaikille.>Ei, mutta ego luo olevaiselle merkitykset. Ilman merkityssisältöjä kaikki on yhtä tyhjän kanssa - sananmukaisesti.Mutta eikös syitten ja seurauksien, tekojen ja reaktioiden kanssa magiakin pelaa? Ja jos perimmäistä alkusyytä haetaan, niin mitä löytyy?Ego.<
"Alussa oli erillisyys", aika hyvä heitto, zenimpi kuin ehkä itsekään ymmärrät. Kysymys luo kysyjän, jakaa maailman ja luo egon, joka kysyy mistä tulee. Vaan alussa ja lopussa seisoo ego, minäharha.
Miksikö sitten olen vakuuttunut, että kyseessä on harha? Teorian ja kokemuksen teitä pitkin näin uumoilen. Persoonallisesta Jahvejumalasta en ole koskaan piitannut. Materialismiuskosta olen luopunut vastaansanomattomien todisteiden pakottamana, en vain nimellisesti ja teoreettisesti vaikka sitäkin. Solipsismiin en ole myöskään kajahtanut, että kaikki olisi vain omaa yksityistä harhaani (vaikka välillä kieltämättä sekin ajatus houkuttaa). Tietoisuuskokemusta selittämään muiden vaihtoehtojen kuvittelukyvyn puutteessa jäljelle jää siis joku rajaton mielen virtaus tai sinnepäin, jossa oma tietoisuuskokemus on vain kupla pinnalla. Virta joka sisältyy jokaiseen sen pienimpään pisaraan, pisaraan joka tykkää kuvitella olevansa virrasta erillinen.
>>>Entäpä sitten kun kukaan ei enää jaksa tanhuta?>Omalta osaltani olen pyrkinyt pyyhkimään pöytää puhtaaksi.
Minusta kun on jo vuosia tuntunut että jokaisen ihminen jokainen tunne riepottaa minua vapaasti minne tahansa. Olenko siis joskus ollut joltakin suojassa?
Ainoa suojautumiskeino on olla välittämättä, mutta voiko olla välittämättä kyynistymättä, omahyväistymättä ja tulematta ilkeäksi?
Täällä minulla on ollut esimerkkejä siitä että ei voi, niin omieni kuin muidenkin juttujen perusteella.
Mutta en silti menettäisi toivoa siitä että on olemassa vapaus, ILMAN että kovettuu, ILMAN että muuttuu ***täysin*** nesteeksi jolla ei ole enää mitään omaa tahtoa.
Sinulta valitettavasti ei tunnu oppivan enää mitään, vaikka olet aikanasi ollut saitin arvokkainta antia. Harmi!
>>>Minusta kun on jo vuosia tuntunut että jokaisen ihminen jokainen tunne riepottaa minua vapaasti minne tahansa. Olenko siis joskus ollut joltakin suojassa?
Taisin nielaista ennenkuin tipahti, sillä voiko sellaista tilannetta edes tullakaan, ettäkö ei joltakulta tai jostakin voisi enää mitään oppia?
Ei maar, en halua olla *niin* ylenpalttisen pölvästi että kuvittelen Lopun koittaneen, koska eihän minusta tämä tietty piirre ole hävinnyt:
Jos sanon A, mietin hyvin pian jo että olisiko sittenkin pitänyt sanoa B. Ja jos siirryn B:hen, niin eikö vain kumminkin tunnu siltä että C:hän se on, tai ehkäpä sittenkin A.
Tällaisessa kieputuksessa ei ole mikään ihme jos mietin sellaisia että mikä nyt mahtaa olla se uniikkiuden ja massan välinen maaginen suhde. Ollako harhassa että on kuten kaikki muut, vaiko harhassa että on jotain aivan spesiaalia?
Vastakohtaäärimmäisyydet ovat pylväitä joiden keskeltä haluan potkaista maaliin. Se maali tulee vain jos löytää sen kultaisimman pisteen siinä kahden pylvään välissä. Mutta tietysti kun koko ajan vaan metsästää sitä pistettä maasta persaus pystyssä konttaillen, jää se maali sitten tekemättä...
"Entä jos elämän ikuinen virta katkeaa kuin lahonnut silta..."
>>Tekhne, tietotaito... kuvittelisin ettei sulle se ylen taiteellinen lopputuotos ole se oleellinen, vaan taiteilu sinänsä, jotain pikkasen Taolta haiskahtavaa. Voin kuvitella väärinkin.>No ei oo mulle kovinkaan ilmeinen, vaan enempi kysymysmerkki. En kysynytkään kaikenkattavaa määritelmää, vaan tämänhetkistä mutuasi. Ehkäpä jo vastasit.>Tarkoitatko merkityksillä nyt vain kielellistä/käsitteellistä/kuvallista merkitystä, olevaisuuden tulkintaa, tarinan sepittämistä?>Tuo on minusta puolitiehen tyytymistä, käsitteellisen maailman rajoille antautumista, mieluummin tyydyn siihen, että vain tyhjyys on täyttä merkitystä.>Miksikö sitten olen vakuuttunut, että kyseessä on harha? Teorian ja kokemuksen teitä pitkin näin uumoilen. Persoonallisesta...
>>>Jos sanon A, mietin hyvin pian jo että olisiko sittenkin pitänyt sanoa B. Ja jos siirryn B:hen, niin eikö vain kumminkin tunnu siltä että C:hän se on, tai ehkäpä sittenkin A.>Tällaisessa kieputuksessa ei ole mikään ihme jos mietin sellaisia että mikä nyt mahtaa olla se uniikkiuden ja massan välinen maaginen suhde. Ollako harhassa että on kuten kaikki muut, vaiko harhassa että on jotain aivan spesiaalia?>Vastakohtaäärimmäisyydet ovat pylväitä joiden keskeltä haluan potkaista maaliin. Se maali tulee vain jos löytää sen kultaisimman pisteen siinä kahden pylvään välissä. Mutta tietysti kun koko ajan vaan metsästää sitä pistettä maasta persaus pystyssä konttaillen, jää se maali sitten tekemättä...
Sanokaas mitä mä teen, mutta sanokaa se niin ettei musta tuntus että mä kuuntelen.