Suomenpystykorva vai lapinkoira

Hyvin voit valita kumman tahansa. Lapinkoira on periaatteessa paimenkoira vaikka nykyään seurakoira joka tulee yleensä varauksetta toimeen kenen ihmisen kanssa tahansa.
Suomipystis taas puhdasrotuisena on ensisijaisesti metsästäjän apulainen. Riistavietti siis kova ja hinku metsälle myös. Rotupuhtaita myydään nykyään ensisijaisesti metsästäville perheille, mutta kaikki yksilöt eivät metsällä toimi ja siksi voit löytää hyvän yksilön kotikoiraksi.

Jos jommallakummalla niin suomenpystykorvalla, joka siis on ensisijassa yhden ihmisen koira, on ehkä enemmän sitä suojeluviettiäkin, ja siksi vieraan ihmisen on ensitutustumisella olla aavistuksen varovainen ettei tule hammasta. Ei kuitenkaan ole mikään raateleva peto, eli ei sillä tavoin mitenkään vaarallinen tai vältettävä rotu. Lapinkoirat taas on aika pehmeitä ja helposti lähestyttäviä. Molemmat ääntelee kyllä jos sen sallit.

Perinnöllisistä sairauksista en tiedä kuin pystärillä esiintyvän epilepsiaa. Yhtä lukuunottamatta kaikki tuntemani ovat olleet olleet terveitä, lähes loppuun saakka.

Koulutus on varsin helppoa, molemmat oppii yllättävän hyvin erilaisia asioita. Lapinkoira seurakoirana oppii lähinnä ihmisen opastuksella asioita. Kiva kaveri pallonheittoon tai piilotusleikkeihin.

Suomipystis taas on itsenäinen ja pystyy kehittämään itseään kiinnostavissa asioissa omia taitojaan. Esim. omani, joka on todella riistaviettinen vaikkei metsällä toiminut, alussa pyydysti myyriä ja hiiriä suoraviivaisesti kaivamalla montun kunnes sai. Usein vain kippurahännän pää näkyi maan pinnalla. Myöhemmin kehitti tekniikan jossa seurasi maan alla kulkevaa käytävää kaivaen sen auki. Ja lopuksi keksi että niillä on useita uloskäyntejä, alkaen etsimään ne valiten kolme todennäköisintä. Yhtä koloa sitten kaivoi ja muita piti silmällä kunnes jyrsijä pakeni jostakin ja nappasi sen. Tekniikka toimii yllättävän hyvin ja on koiran itsensä keksimä. Mutta jos omistaja on kärsivällinen ja luova, se pystyy oppimaan myös abstrakteja käsitteitä, kuten esim. oikea ja vasen.

Lenkkeily molempien kanssa on erittäin helppoa. Lapinkoira ei välttämättä kaipaa kovin pitkiä lenkkejä, mutta suomipystiksen kanssa on syytä varautua siihen että sen kanssa todella lenkkeillään. Mielellään pitkiä lenkkejä metsissä ja pelloilla sekä ojanpientareilla. Me lenkkeiltiin kun koira oli nuori, yli kymmenen jopa viisitoista kilsaa päivässä. Nyt ollaan koiran kymmenvuotispäivästä saakka vähennetty lenkkejä, ensin kahdeksaan, nyt tehdään jotain neljän-viiden kilsan lenkkejä. Vanha äitimuorini kertoi joskus lenkeistään hänen lapinkoiransa kanssa että noin neljän-viiden kilsan päivälenkkimäärä riitti hyvin. Suomipystiksen kanssa erityisesti ole tarkka, sillä riistavietti on kova ja saattaa sännätä kanin tai linnun perään vaikka ajotielle.

Kun koiran otat, niin varaudu henkisesti siihen että nuoruusvuosinaan kumpikin on todella vauhdikas ja saattaa ajoittain koetella hermojasi. Se menee ohi lähes itsestään kun aikuisuus astuu kuvioihin noin kolmevuotiaana. Kouluta koko ajan vaikka oppi tuntuu valuvan kuin vesi hanhen selästä. Eli tuossa vaiheessa on mahdollista että kumpikin rotu oppii remmiräyhäksi. Siitä pääseminen on kovan työn takana. Kannattaa vältellä alussa nuorena erityisesti urosten kanssa toisten urosten tapaamisia ja ohittaa heidät lenkillä. Siitä syntyy usein tappelu(pojat on poikia ja kilpailu juoksudaameista on kovaa).

Me koirani kanssa asumme kerrostalossa suht. pienessä kaksiossa jossa parveke. Kesäaikaan koira viihtyy siellä todella hyvin(eikä pääse hilpaseen omille teilleen). Jos asut omakotitalossa niin tee ihmeessä tarha tai mieluiten aitaa koko piha. Varsinkin pystykorvat laajentaa mielellään reviiriään vaikka naapurikylän puolelle. Seurakoiralinjan lapinkoira pysyy varmaan helpommin omalla tontilla mutta kyllä nekin saattaa lähteä kanin, riekon tai kattien perään.