Edessä ruuan vaihto. Ideoita?

Pitäisi siis löytää nappularuoka, jossa on Isot Nappulat, korkeaenergistä, ja saatavilla suht helposti pienemmistäkin kaupungeista, kuten Kouvola. Onko kellään mitään suht vatsaystävällistä tai erityisen hyvää kokemusta jostakin merkistä..?
307302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

kun menet mustiin ja mirriin kysymään. ne osaavat neuvoa heti jonkun hyvän koirallesi ja itsellesikin sopivan merkin ja samalla näet hinnat. kätevintä ;)

Äänestä
  • Kävinkin, ja samoin faunattaressa. Mutta kun heilläkin aina kokemuksia lähinnä vain "kolmannen osapuolen" kautta, eli kaipaan lähinnä mielipiteitä muilta, jotka ovat käyttäneet suoraan k.o ruokamerkkejä.

    Kuitenkin siinä, miten ruoka sulaa, kuinka paljon ruuasta voidaan käyttää hyväksi jne, eli ihan suoraan se, että joutuuko koira käymään paskalla kerran, kaksi vai viisi / päivä..

    Ja mustin ja mirrin oma ruoka taitaa olla ainoa heidän valikoimistaan, mitä näille ei ole kokeiltu jossain vaiheessa eri pituisia aikoja.

    Ja sekin; olisi tärkeää että se ruoka maistuisi kuitenkin koirille, Rita on vähentänyt syömistään entisestään, ja alkaa kohta olla jo suorastaan "huolestuttavan" hoikka.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    Kävinkin, ja samoin faunattaressa. Mutta kun heilläkin aina kokemuksia lähinnä vain "kolmannen osapuolen" kautta, eli kaipaan lähinnä mielipiteitä muilta, jotka ovat käyttäneet suoraan k.o ruokamerkkejä.

    Kuitenkin siinä, miten ruoka sulaa, kuinka paljon ruuasta voidaan käyttää hyväksi jne, eli ihan suoraan se, että joutuuko koira käymään paskalla kerran, kaksi vai viisi / päivä..

    Ja mustin ja mirrin oma ruoka taitaa olla ainoa heidän valikoimistaan, mitä näille ei ole kokeiltu jossain vaiheessa eri pituisia aikoja.

    Ja sekin; olisi tärkeää että se ruoka maistuisi kuitenkin koirille, Rita on vähentänyt syömistään entisestään, ja alkaa kohta olla jo suorastaan "huolestuttavan" hoikka.

    jo tuonne allemmas, että meillä edelliset ja nykyinen syö nyt Royal Caninin maxi junioria, saa 3 kertaa päivssä ja paskantaa kerran päivässä kokoonsa nähdän pienen kasan.Kallistahan se on kun mikä,mutta eipähän mene paskana ilmaan rahat.

    Äänestä

bemto kronen sivuilta, oisko siellä myyjää. Meillä ainakin maistuu tosi hyvin toi aikuisille koirille tarkoitettu regular, on ihan normaalienergistä, mutta noi syö sitä niin hyvällä ruokahalulla, että molemmille on tullut massaakin ihan kivasti. Papanat on lihapullan kokoisia ja aluksi toi meen ikiliikkuja, luuviulu katsoi niitä hieman pitkään, mutta nykyisin ne on niin suosittuja, ettei muu oikein ees kelpaa.

Bento kronelta löytyy myös niitä tosi energisiä vaihtoehtoja, jos toi tuntuu liian kevyeltä, itse hiukan ensin epäilin, kun toi uros tosiaan on hiukan nirso ja kuluttaa kaiken mahdollisen ruuasta saamansa energian, eikä sen lihotus oo oikein onnistunut, vaikka ois ollut miten energiset sapuskat. No nyt tavallisella sapuskalla on saatu paljon tulosta, eli suosittelen! Ton hinta on 43e 15kg ja halvempi sarja on reilun kolmekymppiä.

Tää on ihan mun ajatus, eli ei oo pakko uskoo;) mut ajattelisin, että tuosta ruuasta se energia vapautuu eri tavalla, kuin monista muista, koska koira pysyy rauhallisempana ja kuitenkin saa sitä massaa... Voi olla ihan huuhaata, mutta noin uskon.

Äänestä
  • www.mustijamirri.fi
    tai www.nutro.fi

    Äänestä

  • tutustuu kirjoitti:

    www.mustijamirri.fi
    tai www.nutro.fi

    www.vauhti-raksu.net
    Meillä käytetään Heidän palveluitaan niin pakasteiden juin kissan- ja koiranruokienkin kanssa. Loistavaa palvelua.

    Äänestä

  • Periaatteessa kuusankoskella on myyjä.. Mutta; kaikissa korkea-energisissä on vehnää, ja nuo "herkänvatsan" jutut heillä ovat ehkä liian vähä-energisiä... Pitää katsoa, ellei muuta löydy. En oikein luota ruokiin, joita ei saa kaupasta :|

    Äänestä

  • tutustuu kirjoitti:

    www.mustijamirri.fi
    tai www.nutro.fi

    Mielestäni ennen ainakaan ei ollut nutroa mustissa ja mirrissä..?

    Kuitenkin; en muista mikä nutro oli aikoinaan kun Jyväskylässä kokeiltiin, mutta se ei sopinut Hiilin masulle..

    Äänestä

Joseraa. Saa myös Mustista ja Mirristä. Sitäkin on montaa eri sorttia. On Saksalainen koiranruoka.

Äänestä
  • On kokeiltu, hiilin masu ei kestänyt sitä silloin pentuna, en tiedä josko kestäisi nyt. Katsoin sivuilta että ovat vähän muuntaneet koostumusta, joten sitä voisi kokeilla ehkä uudelleen.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    On kokeiltu, hiilin masu ei kestänyt sitä silloin pentuna, en tiedä josko kestäisi nyt. Katsoin sivuilta että ovat vähän muuntaneet koostumusta, joten sitä voisi kokeilla ehkä uudelleen.

    entä pro pac?? (musti ja mirri) vaikuttaa ainakin hyvältä tuoteselostuksen perusteella, kokemusta ei kyllä ole.
    Niin onhan noita nutroja erilaisia ja näytepussejahan saa :)

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    On kokeiltu, hiilin masu ei kestänyt sitä silloin pentuna, en tiedä josko kestäisi nyt. Katsoin sivuilta että ovat vähän muuntaneet koostumusta, joten sitä voisi kokeilla ehkä uudelleen.

    siihen aikoinaan lukiessani Sukakon lehteä ja soitin näille maahantuojille. Meillä oli silloin ongelmana kova rapsutus kahdella koiralla. Sain sellaisia neuvoja ja infoa että jopa minä ymmärsin jotain. Kotiin tuli mieletön määrä ruokaa tutustumistarjouksena heidän valikoimistaan ja he vielä pitivät pitkään yhteyttä minuun ja kyselivät kuulumisia. Yksi näistä allergisista on vielä meillä ja jo 10 vuotias. Emppu syö edelleen Josera Sensitive ruokaa ja samaa annan Jussille. Tytöt syövät sitä kovasti mainostamaani valitettavan kallista Royal Canin Yorkki ruokaa. Käy pyytämässä näytteitä tästä sarjasta ettet turhaan joudu ostamaan koko säkkiä ellei käykkään.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Minä olen syöttänyt koirille Royal Caninia ja olen ollut tyytyväinen.
    Mutta kokeilemalla parhaiten selviää mikä ruoka sopii koiralle.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    siihen aikoinaan lukiessani Sukakon lehteä ja soitin näille maahantuojille. Meillä oli silloin ongelmana kova rapsutus kahdella koiralla. Sain sellaisia neuvoja ja infoa että jopa minä ymmärsin jotain. Kotiin tuli mieletön määrä ruokaa tutustumistarjouksena heidän valikoimistaan ja he vielä pitivät pitkään yhteyttä minuun ja kyselivät kuulumisia. Yksi näistä allergisista on vielä meillä ja jo 10 vuotias. Emppu syö edelleen Josera Sensitive ruokaa ja samaa annan Jussille. Tytöt syövät sitä kovasti mainostamaani valitettavan kallista Royal Canin Yorkki ruokaa. Käy pyytämässä näytteitä tästä sarjasta ettet turhaan joudu ostamaan koko säkkiä ellei käykkään.

    Oli itseasiassa niitä ensimmäisiä merkkejä, mitä kokeiltiin. Eli penturuokana ei ainakaan käynyt, en tiedä josko nyt sitten "isommalle" mahalle sitten..

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    Oli itseasiassa niitä ensimmäisiä merkkejä, mitä kokeiltiin. Eli penturuokana ei ainakaan käynyt, en tiedä josko nyt sitten "isommalle" mahalle sitten..

    kokeillut Royalin erikoisruokia? Eivät ne mitään rotukohtaisia pelkästään ole kuten esim. Sakemanneille.
    Ja jo edellisestä niin myös Joseralla on herkkä vatsaisten ruoka.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    kokeillut Royalin erikoisruokia? Eivät ne mitään rotukohtaisia pelkästään ole kuten esim. Sakemanneille.
    Ja jo edellisestä niin myös Joseralla on herkkä vatsaisten ruoka.

    Juu, tiedän että niissä on niitä erikoisruokia ja että on niitä herkkävatsaisten. Mutta kun puhuin tuon eläinlääkärin kanssa, tultiin siihen tulokseen että ku merkkiä vaihdetaan, ei saisi vaihtaa pois siitä korkeaenergisestä kuitenkaan. Yleensä noissa mahalle ystävällisissä, kuten mustin ja mirrin omassa riisikanakohan se oli.. Niin niissä on liian vähän sitä rasvaa jne. Liian kevyitä siis näille..

    Ja silloin pentuna oli se labbisten penturuoka mitä kokeiltiin royalilta vissiin..? Joku penturuoka kuitenkin, oletan että labbiksen kokoselle otukselle, ja sitten vaihettiin johonki toiseen isohkoon rotuun, mutta ne ei sopinu yhtään.

    En niitä herkkävatsaisten safkoja ole kovin montaa kokeillut, itseasiassa kahta vissiin ylipäätään, kun niitä ei ole kukaan eläinlääkäri oikein puoltanut näille. :(

    Hankala hakeminen on edessä. Mutta katso nyt kuitenkin sitä Joseran energisille koirille laadittuja juttuja. Meinaan todella kalliiksi tuleepi jos eläinlääkäri asemilta joutuisi ruoan ostamaan. Kun tuo Jussi tuli meille aikuisena niin meinasin saada slaagin kun huomasin kotona vasta että oli erikoisruoasta kysymys. Kuittikin oli mukana ja hinta todella hirveä 75 euroa pussi.
    No onni onnettomuudessa ei ollut poika millekkään allerginen ja herkkä vatsaisuus on täällä meillä saatu korjattua. Ainoastaan kerran on Jussin vatsa pannut pruut, ja sekin oli meidän vikamme täysin. Nyt yli vuoden olemme jo yhteis elämää vietetty eikä mitään ongelmia.

    Toivottavasti onnistut löytämään sen oikean sapuskan.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    Juu, tiedän että niissä on niitä erikoisruokia ja että on niitä herkkävatsaisten. Mutta kun puhuin tuon eläinlääkärin kanssa, tultiin siihen tulokseen että ku merkkiä vaihdetaan, ei saisi vaihtaa pois siitä korkeaenergisestä kuitenkaan. Yleensä noissa mahalle ystävällisissä, kuten mustin ja mirrin omassa riisikanakohan se oli.. Niin niissä on liian vähän sitä rasvaa jne. Liian kevyitä siis näille..

    Ja silloin pentuna oli se labbisten penturuoka mitä kokeiltiin royalilta vissiin..? Joku penturuoka kuitenkin, oletan että labbiksen kokoselle otukselle, ja sitten vaihettiin johonki toiseen isohkoon rotuun, mutta ne ei sopinu yhtään.

    En niitä herkkävatsaisten safkoja ole kovin montaa kokeillut, itseasiassa kahta vissiin ylipäätään, kun niitä ei ole kukaan eläinlääkäri oikein puoltanut näille. :(

    Oletko kokeillut Eagle Pack:in mitään laatua. Meillä ainakin oli tosi suosittua. Niiltä löytyy ainakin paria luomu ruokaa ja sit se power, jos kaipaa sitä energistä vaihtoehtoa. Ja onhan niillä se herkkämaha ruokakin, se vaan on kanssa vähän kevyempää.

    Oletko ajatellut sellaista, et syöttäisit sen kevyemmään herkän vatsan ruuan kanssa lisä rasvaa, jos kerran pitää olla paljon energiaa. Runsas energiaista ja herkälle vatsalle tarkoitettua ruokaa voi olla tosi vaikea löytää.

    ps. Eaglella muistaakseni kaikki vehnättömiä, niittä on bonuskortti (joka kolmastoista ilmainen tai jotain sinne päin) jälleenmyyjät löytyy osoitteesta www.shetland.fi

    Äänestä

  • Emma kirjoitti:

    En ole tainnut missään vaiheessa kokeilla.

    juu, monillahan ne ovat nuita "niin ja niin mones ilmainen". Meillä taitaa olla tän nykyisen kanssa joka kymmenes säkki ilmainen.. :)

    En oikein välitä niistä "luomuista" tai "epäluomuista", kuhan olisi masulle sopivaa ja maistuvaa..

    En usko että osaan sitä rasvaa oikeita määriä annostella, lisäksi se eltaantuu ennenpitkää kupissa, ja sitten vielä sekin, että pitäisi olla oikeanlaista rasvaa, joten siksi se korkea-energinen ruoka olisi parasta mahdollista... :)

    Meillä oli ongelmana se että massaa piti saada, mutta aktiivi ruoka ei käynyt. Siinä kun oli myös paljon proteiinia ja se tuppasi aina sontaa korviin. Kennelpakasteelta ainakin saa puhdasta naudan rasvaa rouhittuna ja pussitettuna. Sitä otin aina puoli tuntia ennen ruokintaa pakkasesta ruokalusikalla suoraan kuppiin. Toimi ihan jees.

    Meidän eläinlääkärin mielestä puhdas naudan rasva on ainoa rasva, mitä ruokaan kannattaa lisätä.

    Äänestä

oletko kokeillut hussen ruokia? Heillä myös kotiin kuljetus. Löytyy netistä husse.fi.

Äänestä
  • En ole ikinä kuullutkaan..

    Ja nettisivuilla ei ole täälläpäin saatavilla tuota.

    Ja tosiaan; liian pitkä matka lahdesta tai kotkasta hakea se ruoka.. Kyllä se pitäisi olla sellaista, mitä saa täältä läheltä, pyöräilymatkan päästä.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    En ole ikinä kuullutkaan..

    sitten kokeilisi sitä, jota itse koiruuksille syötän?

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    Luppa?
    Meillä on kokeiltu. Jos se on se keltainen, missä on piirretty koiran kuva.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    Luppa?
    Meillä on kokeiltu. Jos se on se keltainen, missä on piirretty koiran kuva.

    kyllä ;=).
    Ei se oikeasti ole lisukkeineen paha ensinkään.

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    kyllä ;=).
    Ei se oikeasti ole lisukkeineen paha ensinkään.

    Ei varmaan, jos masu kestää. En minä halveksi mitään "markettiruokia", olen kokeillut itse coopextrat ja pirkat ja ties mitä.. Eivät silti auta :(
    Tosin, väitän että jotkut markettiruuat ovat sellaisia, että se koira ramppaa paskalla n. kolme kertaa enemmän kuin "laadukkaammilla". Mutta sekin on ehkä yksilöllistä, niin koirien kuin ruokien kanssa.

    Äänestä

  • yön_tytär kirjoitti:

    En ole ikinä kuullutkaan..

    Ja nettisivuilla ei ole täälläpäin saatavilla tuota.

    Ja tosiaan; liian pitkä matka lahdesta tai kotkasta hakea se ruoka.. Kyllä se pitäisi olla sellaista, mitä saa täältä läheltä, pyöräilymatkan päästä.

    husse.com

    Äänestä

Meillä syö koirat ja meillä ainakin sopii hyvin.Sulavuus ja maistuvuus on tosihyvä,ikinä ei ole kupit tyhjentyneet noin vauhdilla mitä nyt menee.Sapuska on vehnätön ja siinä ei ole mitää keinotekoisia väri-ja makuaineita eikä sälöintäaineita.Tosin ruokaa saa vain jälleen myyjiltä joita ei hirveesti vielä ole,mutta myös netistä saa tilattua.Käy katsomassa www.acanafin.com sieltä löydät myös jälleenmyyjä luettelon.

Äänestä
  • Kerrankin jotain, mitä olisi myös kouvolassa. Pitänee kysyä jälleenmyyjältä tarkemmin.

    Mikä kuitenkin häiritsee taas, on se, että niillä ei ole erittäin aktiivisille koirille suunnattua ruokaa ollenkaan...?
    Se "normaaliaktiivisen" kun ei yleensä sovellu Hiilille.

    Mutta kyselen jälleenmyyjältä, Kiitos vinkistä tuosta en ollut kuullutkaan aiemmin :)

    Äänestä

Halpa ja hyvä. Saksanpaimeneni maha oli aina hyvässä kunnossa, toki annoin muutaki ku jahtivahtia, jauhelihaa sekaan ja mitä millonki namipaloja. mut se toimi mun koiralle hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yön_tytär kirjoitti:

Pitäisi siis löytää nappularuoka, jossa on Isot Nappulat, korkeaenergistä, ja saatavilla suht helposti pienemmistäkin kaupungeista, kuten Kouvola. Onko kellään mitään suht vatsaystävällistä tai erityisen hyvää kokemusta jostakin merkistä..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu