Tervehdys kaikki ihanaisen amstaffin omistajat. Olen harkinnut pitkään rotua ja muutamia juttuja olisin kysynyt, niiltä joilla kokemusta on eli omistajilta.Narttu olisi hankintani, koska kyseessä olisi ensimmäinen oma koirani. Eli onko narttu vähemmän herkkä uhoilemaan muille koirille aikuisena kuin uros(kaikki ovat tietysti yksilöitä mutta..)Ja oliko koira kun oman vihdoin saitte luonteensa puolesta odotuksien mukainen("iloinen", avoin, vilkas) vai onko jotain muuta ilmennyt, esim. "liian" vilkas.Ja miten koulutuspuoli on sujunut.
Amstaffistit!
haluaa oman
10917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itselläni on nyt 14 kk vanha amstaffinarttu, joka on ensimmäinen oma koirani.
Periaatteessa voisi ehkä sanoa että narttu on helpompi suhteessaan toisiin koiriin, tosin saman ikäisille nartuille tulee kuulemma myös helposti riitaa. Ns. koirapuistokoiraa amstaffista kuitenkaan harvemmin saa, sillä vaikka ne eivät itse aloittaisikaan riitaa, ne eivät hevillä jätä vastaamatta haasteeseen. Lisäksi amstaffien leikkityyli on useimmille muille koirille liian raju.
Pentulaatikon tyrannista ei välttämättä kasva korttelin kauhua. Dia oli pentueen kovin pureskelija, muut mennen tullen jyräävä jääräpää, joka on osoittautunut joko geenien tai onnistuneen sosiaalistamisen tuloksena koirapuistoilun kestäväksi amstaffiksi (toistaiseksi, Dia on kuitenkin vielä pentu).
Dia on täyttänyt odotukset monin verroin jo tähän mennessä. Se on rohkea, ennakkoluuloton, sopivan kova, sosiaalinen ja loputtoman innokas puuhailemaan. Iän myötä keskittymiskyky on kasvanut ja elo muutenkin rauhoittunut. Sisällä Dia on melkein huomaamaton, pelkkä karvainen kohouma sohvalla tai lattialla mutta heti valmis toimintaan tarpeen vaatiessa.
Olemme käyneet Dian kanssa tokoilemassa ryhmässä, joka koostuu suurelta osin amstaffeista ja staffeista ja jonka kouluttaja ymmärtää näiden rotujen "toimintaa". Toistaiseksi Dia on edistynyt erinomaisesti ja ainakin BH siintää ehdottomasti jossain tulevaisuudessa. Pahalla ei koulutuksessa päästä puusta pitkään, sillä kovana koirana negatiiviset asiat unohtuvat nopeasti. Dia on helpoin motivoida nameilla tai leikillä, amstaffeille tyypillisesti se ei ole erityisen miellyttämisenhaluinen, joten "pelkät" kehut eivät riitä.
Onnea amstaffin hankintaan! Soittele kasvattajille rohkeasti ja kysele, kysele ja vielä hiukan kysele. Näyttelyissä kannattaa käydä katselemassa, mutta siellä kasvattajat ovat usein niin kiinni kehän tapahtumissa ettei kunnon keskustelua saa aikaan. Otathan rekisteröidyn amstaffin suomalaiselta kasvattajalta, niin edistät rodun kehitystä ja terveyttä. Ja jonotusaikaan kannattaa varautua, sillä yleensä pentueet ovat "loppuunmyytyjä" jo ennen astutusta.
Ei ne nyt nii varattuja ole nytkin ainakin 3 pentuetta tulossa ja 4 pentuetta myynnissä
Kiitos! Vihdoin joku jaksoi vastata..Omistajien kokemukset ovat kullan arvoisia, kun kasvattajien sivuilla tuntuu aina olevan suurin piirtein samat selostukset rodusta. Siitä juuri haluankin saada varmuutta että amstaffi on sisällä suurin piirtein rauhallinen eli kykenee siis rauhoittumaankin joskus (tätä tarkoitin sillä "liian" vilkas jutulla), kun ymmärtääkseni sillä intoa puuhailuun muuten riittää. Olen onnekseni tavannut yhden ihan livenäkin(ja kuume senkuin kasvoi, myös avo alkoi höpöttää koirasta jatkuvasti...), ja tapaus vastasi täysin kuvitelmiani, oli siis aivan mahtava. Rotuun törmää kadulla todella harvoin. Tuota jonotusjuttua olen kyllä miettinytkin jonkin verran, pentuja kun tuntuu suhteellisen vähän syntyvän(paitsi tänä keväänä)ja olen ajatellut ottaa kasvattajiin henk.koht. yhteyttä kunhan mahdollinen pennunosto ajankohta alkaa lähestyä. Itsekin olin ajatellut jotain harrastusta koiran kanssa, koska sillä kapasiteettia ilmeisesti on jos jonkin moiseen.
Lisäys vielä, että olin todellakin ajatellut ottaa pennun suomalaiselta kasvattajalta, niin voi olla varma pennun vanhempien tiedoista ja kasvatusoloista ynnä muista. Ja sitten tietenkin voi aina kääntyä pulmatilanteissa kasvattajan puoleen... Ymmärtääkseni kaikki suomalaiset kasvattajat ovat kuitenkin vastuuntuntoisia ja luotettavia? Ainakin jokaisen sivuilla annetuista tavoitteista voisi niin päätellä.
älä luota sokeasti kasvattajien kotisivuihin.. tottakai jokainen markkinoi omiaan ja omat on parhaita.. monesti totuus on aivan toinen..raha on se mikä ratkaisee.. :(
koirapuistokoiraa et rodusta saa,itellä narttu,pehmeämpi minusta kuin uros kouluttaa vaatii pitkäjännitteisyyttä,infoa kennellitto ja amstaffi yhdistys tai kirjota niin menee suoraan sähköpostiini niin vastaan
Korjaisin sen verran että koirapuistokoiraa haluavan ei amstaffia kannata hankkia, mutta rotu ja koirapuisto eivät sulje toisiaan pois. Koirapuistossa voi leikkiä myös tuttujen koirakavereiden kanssa turvallisesti. Dia tosin tutustuu myös uusiin koiriin varsin ongelmattomasti, joten se kyllä omalta osaltaa kumoaa tuon väitteen amstaffien sopimattomuudesta koirapuistoihin.
On totta että pentueita on nyt vuoden 2004 lopusta alkaen ollut enemmän kuin silloin kun itse Diaa etsin, mutta koska nartut ovat halutumpia, niitä voi joutua jonottamaan useamman pentueen verran. Varsinkin jos asettaa vaatimuksia yhdistelmälle tai kasvattajalle.
Kasvattajista en sano enempää kuin että vaikka piirit ovat pienet (ja ehkä juuri siksi), vesilasissa myrskyää usein. Kannattaa todellakin ottaa yhteyttä kasvattajaan henkilökohtaisesti ja tarkistaa että olette samalla aaltopituudella ja ettei pankkitilin saldo ole ainoa kiinnostava asia.
kerrottiin, toisilla tuntuu olevan raha etusijalla ja pentuja teetetään myös iho-ongelmaisilla yksilöillä.. ja ne ovat olemassa tässä rodussa vaikka toiset niitä vähättelevät. onko koira täysin terve jos ei pysty syödä kuin raakaruokaa....
Valitettavan vähän puhutaan noista iho ja allergia ongelmista ja vähätellään niitä..
omien koirien sairastaneen mitään. Kerrotaan koirien olevan täysin terveitä, vaikka olisivat olleet kuinka iho-ongelmaisia tahansa.. Ja jossain suhteessa nämä ovat periytyviä ongelmia. Tottakai koira saattaa pysyä suht ok kunnossa raakaruoalla, ainakin välillä, mutta teollista ruokaa ei kestä sitten yhtään. Jos tällaisia koiria käytetään jalostukseen, ja pennunostaja tahtoisi ihan normaalin "kotikoiran", ongelmia tulee..kaikki eivät halua syöttää koirilleen raakoja kananpaloja ym.tartuntalähteitä. omasta mielestäni koira ei todellakaan ole terve jos ei kestä mitään teollista ruokaa. Ja näin kasvattajat menettelee kertoen koirien olevan täysin terveitä..