Näinkö aaveen?

aapuvaa

Olin koirani kanssa aamulenkillä metsässä, kuljettiin tuttuja polkuja, kun näin keski-ikäisen (vanhahkon) miehen seisomassa polun reunassa. Hän näytti tavalliselta, lyhyt pusakkamallinen takki päällä, vaaleammat housut, ohut harmaantuva tukka kammattu siististi taaksepäin. Hiukan ihmettelin takkia tällä helteellä, mutta jotkut vanhemmat ihmiset pukeutuvat noin kesäkuumallakin. En katsonut ekan vilkaisun jälkeen häneen enää suoraan, mutta kulkiessani eteenpäin näin hänen seisovan samassa paikassa ja katselevan meihin päin. Ajattelin että ehkä hän haluaa silittää koiraa ja odottaa että tulemme kohdalle. Mutta kun olin n. 5 metrin päässä hän yllättäen ei enää ollutkaan siinä. Katselin ympärilleni, mutta miestä ei enää näkynyt missään. Olisin varmasti nähnyt jos hän olisi lähtenyt kulkemaan polkua eteenpäin edellämme ja olisin taatusti nähnyt jos hän olisi lähtenyt polulta metsään. Polun toinen puoli on harvaa kasvustoa ja kalliota pitkän matkaa, toinen puoli risukkoista parin vuoden takaisten hakkuiden jäljiltä. Siitä risukosta ei olisi päässyt kulkemaan äänettömästi.
Mietin tietty näinkö vaan omiani, onko helle pannut pään sekaisin, mutta koirani huomasi hänet myös samalla hetkellä kun itsekin hänet näin ekan kerran. Koira pysähtyi hetkeksi, nosti korviaan ja katseli miestä sekuntin pari ja jatkoi taas matkaa normaalisti.
Nähtiinkö me kummitus?

12

392

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shjrfgmnjhg

      Huonoin mahdollisuus on, että olet nähnyt oikeasti jonkun muistisairaan harhailemassa metsässä ja henkilö on mahdollisesti säikkynyt karkuun, eikä oikein aavistakaan missä on menossa.

      • aapuvaa

        Ei, kuten aloituksessa kerroin, olisin kyllä nähnyt jos hän olisi joko jatkanut polkua eteenpäin tai siirtynyt polulta metsään.
        Kävimme tänä aamuna kaverin kanssa paikalla ja testasimme olisiko ihminen pystynyt häviämään paikalta niin ettei sitä viiden metrin päästä huomaa. Ei olisi. Polun toinen puoli on niin aukeaa kalliota ja kanervikkoa, siitä ei olisi päässyt minun näkemättäni kulkemaan. Ja toinen puoli on risukkoa ja ryteikköä, siitä jos olisi lähtenyt metsään, olisi kuulunut kova rytinä. Eteenpäin kulkiessaankin hän olisi pysynyt näkökentässä pitkän matkaa ja tietenkin olisin nähnyt jos hän olisi kävellyt vastaan ja ohitse.
        Joten, päättelimme että sen oli pakko olla ollut kummitus/aave/haamu whatever, muuta selitystä ei keksitty. Kaveria alkoi pelottaa ja lähdimme kotiin. Itse en aio koiran lenkkireittiä vaihtaa, ja pikkasen toivonkin että näkisin sen taas. Vaikka täytyy myöntää, jos tosiaan näen sen ilmestyksen uudelleen, sitten taitaa alkaa pelottaa minuakin.


      • eetterikevenee

        Kyseessä on jokin aikaa sitten toiselle puolelle siirtynyt ihminen. Hän pystyy näyttäytymään vielä joitakin viikkoja, kunnes hän tulee niin keveäksi, että siirtyy valoon. Olen itsekin nähnyt väliaikaisesti maatasolle jääneitä toiselle puolelle siirtyneitä ja luonnonhenkiäkin. Luonnonhenget ovat ajoittain leikkisiäkin.


      • kumitus

        Onko sinulla mahdollisuutta laittaa kuvaa siitä kyseisestä paikasta?

        Ehkäpä törmäsit sattumalta yhteiskunnasta irtautuneeseen metsäkulkijaan. Sellaiset osaavat kulkea ja kadota äänettömämmin kuin normaali tallaaja.

        Tämä tulee taas mieleen:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Metsänpeitto


      • aapuvaa

        Ei tähän saa liitettyä kuvaa. Otin kyllä kuvia paikasta seuraavana päivänä "kohtaamisesta", halusin näyttää niitä kavereille kun mietin voiko sellaisessa paikassa kadota äänettömästi ja huomaamattomasti. Kaikki ovat yrittäneet keksiä selityksiä, mutta itse uskon että näin jotain yliluonnollista. Mikään ei saa minua uskomaan että se vanha ukko oli joku ninja, joka osaa häipyä paikalta kuin taikaiskusta.


      • yjyuki
        aapuvaa kirjoitti:

        Ei tähän saa liitettyä kuvaa. Otin kyllä kuvia paikasta seuraavana päivänä "kohtaamisesta", halusin näyttää niitä kavereille kun mietin voiko sellaisessa paikassa kadota äänettömästi ja huomaamattomasti. Kaikki ovat yrittäneet keksiä selityksiä, mutta itse uskon että näin jotain yliluonnollista. Mikään ei saa minua uskomaan että se vanha ukko oli joku ninja, joka osaa häipyä paikalta kuin taikaiskusta.

        Ei tarvitsekaan. Netissä on simppeleitä kuvapalveluita, jotka voi linkittää tälle saitille

        https://munkuvat.net/


    • kadonneitalapsiako

      Aaveiden näkemisestä on paljon keskusteltu - että voisiko kyseessä olla esimerkiksi omista aivoista lähtevä heijaste silmän verrokalvolle tai jonnekin silmän takaosaan, jonka sitten aivot tulkitsevat ihmiselle nähdyksi näyksi?!

      Tähän ei sopisi tämä teoria, jos koirakin reagoi.

      Olen itse nähnyt pienen tytön aaveen, haamun - tai miksi sitä nyt voisi kutsua - ja seurasin mielenkiinnolla tytön liikkumista. Hän oli pitkään lähelläni (myös toinen ihminen oli huoneessa, mutta hän ei pystynyt näkemään tyttöä, ainoastaan seuraukset) ja pystyin myös kommunikoimaan tytön kanssaan. Hän kertoi nimensä ja nuken nimen, joka hänellä oli mukana, ja jonkin verran muista asioista, mitä nyt 3-4 vuotias hahmottaa ja pystyy kertomaan.

      Huoneessa oli myös kissa, joka nukkui. Pyysin tyttöä silittämään kissaa ja seurasimme eläimen reagointia. Ulkopuolinen vahvisti, että kissa käyttäytyi ja toimi juuri siten kuin sitä olisi silitetty. Tein myös toisen havainnon - tyttö ei kulkenut ovien läpi, vaan jostakin merkillisestä syystä hänelle oli avattava ovi. Hän nimittäin seurasi minua, ja jos laitoin lasioven välissä kiinni, hän jäi seisomaan ulkopuolelle odottaen oven avaamista.

      Voin kertoa, että olla kummituslapsen adoptioäiti oli aika raskas kokemus, ja pelkäsin, että jos tilanne jää kuinkakin pysyväksi, eikä hän lähde luotamme, kun hän vain ilmestyi välillä, ja sitten oli poissa ja tuli uudelleen.

      Tästä on monta vuotta aikaa, enkä ole nähnyt häntä enää vuosiin.

      • lisähuomautus

        Huomautan vielä, että en tiedä mikä kyseinen ilmiö oli, mistä se tuli tai mihin liittyi tai miksi juuri minulle, mutta todistettavasti tyttö oli olemassa näkymättömänä ja kissa myös aisti hänet. Minulle tapaus oli lähinnä surullinen.


      • mxs1778

        Ajatus "sielun projektioista" näkijän omaan silmään oli vielä melko yleinen antiikin aikoina, mutta se on suurimmaksi osaksi unohtunut optiikkaa koskevan ymmärryksen edistymisen myötä.

        Mikäli kysymyksessä ei ollut optinen harha tai vaikka olisikin, kuulostaisi kuin kokija olisi törmännyt henkilöön, joka ei odottanut ja vielä vähemmän kaipasi toisten seuraa...


      • Anonyymi

        Oisiko kyseessä ollut ihan elävä tyttönen, joka taloosi eksyi, ja myöhemmin lähti?


    • NytSavuton

      Mä näin vuonna 2016 maaliskuussa etiäisen tai sieluhengen menossa 3 krsn tupakkahuoneeseen. Ihmettelin kun hän alkoi tervehtyä kesällä, mutta en ollut sittenkään väärässä.

    • Anonyymi

      Ehkä mies ei ollutkaan aave vaan Batman, ja lensi pois!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      903
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      668
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      604
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      467
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe