Kaihileikkauksesta kokemuksia ?

Puolinäkö

Niin,millaisia kokemuksia täällä on ihmisillä kaihileikkauksesta,onko auttanut ko. vaivaan ja onko ollut minkä verran jälkikomplokaatioita leikkauksen jälkeen jne. ? Itse olen n.5-kymppinen mies jolla on ollut tiedossa jo muutamia vuosia että kaihit on molemmissa silmissä mutta haittaamaan on käynyt vasta n. parin viimeisen vuoden aikana ja nyt olisi mitä todennäköisimmin ainakin jotain operointi,laserointia tms. edessä pikapuoliin.

1

294

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen59

      Minulla on kumpienkin silmien kaihileikkauksesta nyt n. 3 kuukautta aikaa. Kaukonäköni parani täysin (ennen miinukset -9,25 ja -8,25), mutta lähinäkö meni. Siihen tarvitsen plussalasit ja periaatteessa lasit muutoinkin, kun on hajataittoa ja karsastusta eli käytän ns. työlaseja lukemiseen, television katseluun ja tietokoneella oloon. Sanotaan, että kaihileikkauksesta toipuu nopeasti. Kohdallani ei näin ole käynyt vaan oireet silmissä ovat jatkuvat: kuivumista, tikuttelua, liimautumisen tunnetta, toisinaan vetistävät valtavasti ym. Olin HUS:n palvelusetelillä yksityisellä leikkauksessa ja voin sanoa, että jälkihoito tällä yksityisellä taholla on erittäin huonoa, ainakin minun kohdallani. Jälkioireitani ei oteta "todesta", potilas on jätetty ns. "oman onnensa nojaan." Tuttavani, jotka ovat olleet julkisella puolella ko. leikkauksessa, ovat saaneet täysin erilaisen hoidon. Yksityiset klinikat tekevät näitä leikkauksia "likuhihnameiningillä", potilas on sivuseikka. Oletko nimim. "Puolinäkö" jo ehtinyt käydä leikkauksessa ja jos, niin mielelläni kuulisin sinun kokemuksestasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13416
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9731
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8046
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      39
      6770
    6. 148
      6178
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3335
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      21
      1635
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1184
    Aihe