Oikeus todisti auerskan syylliseksi murhaan

syyllinen_on

Näistä todisteista ei ole vieläkään ainoatakaan kumottu.

1. Veitsi ja kaksi klapia
Makuuhuoneen lattialta löydettyä veistä on käytetty Jukka S. Lahden surmaamiseen. Veitsestä on löytynyt verta, jonka dna sopii Lahteen. Käräjäoikeuden mukaan on erittäin epätodennäköistä, että ulkopuolinen tekijä olisi tullut paikalle suojaamattoman veitsen kanssa ja jättänyt veitsen tekopaikalle. Lisäksi veitsestä löytyi ruskeankirjavia kuituja, joita löytyi myös Lahden kynsien alta, hänen t-paidastaan, terassin tuolista, lakanoista, sängystä, klapeista, alushousuista, vaatearkulla olleista housuista, lapsen kurakintaasta, tyynyliinasta ja rikotun ikkunan reunoista sekä oven alaosasta. Tämä viittaa siihen, että veitsi on ollut perheen käytössä.

Lattialla ja sängyssä olleissa molemmissa klapeissa oli Lahden verta. Oikeus katsoi, että joko Lahti on käyttänyt niitä puolustautumiseen tai niillä on tehty väkivaltaa Lahdelle. Ulkopuolisen dna:n löytyminen toisesta halosta ei todista mitään suuntaan tai toiseen, sillä halon kulkeutumiseen metsästä Lahden puutelineeseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä.

2. Ikkunan rikkominen ja lasinpalat
Käräjäoikeuden mukaan varmuudella ei voida todeta, miten ja kummalta puolelta terassin oven ikkuna on rikottu. Ulkoterassilla useiden metrien päässä olevat isohkot lasinpalat viittaavat mahdollisuuteen, että ikkuna on ainakin osin rikottu sisäpuolelta. Kaikissa tilanteissa ikkuna-aukosta kulkeminen on ollut vaikeaa sen reunoille jääneiden terävien lasien takia. Asunnosta poistuminen olisi sujunut helpommin ja nopeammin oven kautta kuin lasista terävälle ikkunanreunalle nousten.

3. Muistijälkitesti
Käräjäoikeuden mukaan muistijälkitestin perusteella ei voida tehdä mitään luotettavia johtopäätöksiä Auerin syyllisyydestä tai syyttömyydestä.

4. Lahden alta löytynyt hiustukko
Hiukset ovat samantyyppisiä kuin Auerilla ja ne ovat voineet irrota, kuten Auer on kertonut, eli kampaamalla tai harjaamalla. Hiusten löytöpaikka Lahden alla viittaa kamppailuun pariskunnan välillä.

5. Lahden talvikengät
Auer on kertonut Lahdella olleista mustista, paksupohjaisista talvikengistä, jotka ovat mahdollisesti olleet Lahden jalassa 1.12.2006. Kenkiä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Auerin mukaan ne menivät muuttokuorman mukana Turkuun. Oikeuden mukaan se, ettei kenkiä ole löydetty, viittaa siihen, että ne on tarkoituksella hävitetty.

6. Tyttären kertomus
Perheen vanhin lapsi oli tapahtuma-aikaan 9-vuotias ja viime syksyn puhutteluissa 12-vuotias. Asiantuntevana pidetty todistaja arvosteli lapsen kuulemista syksyllä 2009 ja tämän vuoksi käräjäoikeus antoi näyttöarvoa vain lapsen ensimmäiselle kuulemiselle surman jälkeen vuonna 2006. Lapsi ei nähnyt isän ja vieraan miehen tappelua, mutta hän näki vieraan poistuvan ikkunasta. Rekonstruktion mukaan rikotusta ikkunasta poistuminen ei ole mahdollista astumatta rikotun ikkunan reunalle. Poistumista ei myöskään kuulu hätäkeskuspuhelussa.

7. Jälkihavainto surmatalon raja-alueilla
Rikostutkijan arvion mukaan tekijän on täytynyt olla erittäin verinen. Käräjäoikeus katsoi, että poliisin jälkikoiran havaittavissa olisi todennäköisesti ollut veri- tai muita jälkiä surmatalon lähiympäristössä, mutta jälkeä ei saatu. Todistajan mukaan olosuhteet jälkien säilymisen suhteen olivat ihanteelliset.

jatkuu...

690

17244

    Vastaukset

    • syyllinen_on

      8. Anneli Auerin kertomukset
      Auer on kiistänyt surmanneensa miehensä, mutta syyskuun 2009 kuulusteluissa hän kertoi pariskunnalla olleen riitaa surmayönä ja riidan riistäytyneen käsistä. Auer kertoi lopputuloksena olleen sen, että hän surmasi miehensä. Oikeus uskoi Auerin olleen väsynyt ja sekaisin "tunnustuksen" aikaan, kuten hän itse itseään kuvaili. Lokakuussa 2009 Auer kertoi videoidussa tapaamisessa lapselleen olevansa syyllinen surmaan. Käräjäoikeus ei pidä uskottavana, etteikö Auer olisi tyttärelleen asiasta kertoessaan ymmärtänyt sanomansa merkitystä. Oikeus ei myöskään usko Auerin enää tuolloin kärsineen väsymyksestä ja sekavuudesta.

      9. Anneli Auerin paidan verijäljet
      Auerin päällä olleen t-paidan hihojen takapuolelta löytyi Lahden verta. Auer kertoi verijälkien tulleen paitaan, kun hän kävi koskettamassa miestään makuuhuoneen ja kylpyhuoneen välisestä ovenraosta. Verijälkitutkijan todistuksen ja valokuvien perusteella oikeus toteaa, ettei verijäljet ole voineet syntyä Auerin kertomalla tavalla.

      10. Hätäkeskuspuhelu
      Käräjäoikeuden mukaan välitön vaikutelma hätäkeskuspuhelusta on Auerin huoli ja hätä miehestään sekä kiireellinen avuntarve. Oikeuden mukaan hätäkeskuspuhelun useiden kuuntelukertojen, äänirekonstruktion, äänikoosteiden ja äänitutkijan todistuksen perusteella on riittävällä varmuudella osoitettu, että talossa ei hätäkeskuspuhelun aikana ollut ulkopuolista henkilöä.

      11. Ulkopuolisen henkilön läsnäolo ennen tai jälkeen hätäkeskuspuhelun
      Auerin kertomuksen, todistajien lausuntojen ja hätäkeskuspuhelun perusteella voi päätellä, että mahdollinen ulkopuolinen henkilö on voinut olla talossa alle kuuden minuutin ajan. Lahden vammat huomioon ottaen niiden syntymiseen on täytynyt kulua enemmän aikaa kuin vain muutamia minuutteja. Lisäksi ainakaan alussa Lahti ei ole ollut puolustuskyvytön, mikä pidentää kamppailun kestoa.

      12. Ulkopuolisen surmaajan todennäköisyys
      Jukka S. Lahdella on todistajien ja Auerin kertomuksen perusteella ollut vihamiehiä. Sen takia häneen ulkopuolelta kohdistuva väkivalta on ollut varteenotettava mahdollisuus. Lahden surmaaminen olisi kuitenkin ollut toteutettavissa huomattavasti helpommin ja pienemmällä kiinnijäämisriskillä kuin tunkeutumalla ikkunasta hänen kotiinsa.

      13. Edeltävä riita
      Auer kertoi viime syksyn "tunnustuskuulusteluissa" riidelleensä surmayönä miehensä kanssa. Riita johti hänen mukaansa siihen, että keittiöveitsi otettiin esiin ja hän surmasi Lahden. Auer kertoi pesseensä veriset kätensä ennen poliisin saapumista, joka oikeuden mukaan viittaa siihen, että Auer ei ollut tilanteessa uhrin asemassa.

      Vanhin tytär kertoi heränneensä yöllä "paukkeeseen" ja kuulleensa äidin tai isän kiljuntaa. Tyttö kävi katsomassa vanhempiaan kaksi tai kolme kertaa, mutta ei nähnyt ulkopuolista ennen kuin vasta tämän poistuessa ikkunasta.

      Todistajalausuntojen mukaan Lahden vammat viittaavat siihen, että tekijä oli raivoissaan ja toimi sadistisella tavalla. Auerin kertomus riidasta tukee sitä, että hän on ollut tilanteessa poikkeuksellisella tavalla raivoissaan. Auer kertoi olleensa miehelleen harmissaan muun muassa vanhimman lapsen huonosta kohtelusta ja siitä, ettei hän saanut käyttää aikaa nettifirmansa pyörittämiseen.

      Oikeuden mukaan todistajien lausunnot ja Auerin kertomus osoittavat, että perheessä on ollut pitkän ajan kuluessa syntyneitä selvittämättömiä ja patoutuneita ristiriitoja, jotka ovat saattaneet purkautua poikkeuksellisen rajuun riitaan. Oikeuden mukaan Auerin ja Lahden välinen riita on osoitettu riittävällä varmuudella.

      14. Syytteessä kuvatun tapahtumakulun mahdollisuus
      Käräjäoikeuden mukaan Auerin on ollut mahdollista tehdä lavastustoimenpiteet ennen hätäpuhelun alkua, mahdollisesti pitkänkin ajan kuluessa. Hätäpuhelun jälkeen hän on ehtinyt vaihtaa vaatteensa, pestä kätensä ja hävittää vereentyneet vaatteensa ja toisen tekovälineen.

      Auer on kuvaillut itseään analyyttiseksi, loogiseksi ja harkitsevaksi. Myös hänen sukulaiset ovat kertoneet hänen olevan rauhallinen, varma ja looginen. Auer on esiintynyt oikeudessa ja poliisikuulusteluissa rauhallisesti ja tunteitaan ilmaisematta. Todistajien mukaan Auer hallitsi voimakkaasti tunteensa hätäpuhelun aikana eikä hänestä näkynyt trauman jälkeistä sokkireaktiota. Oikeus katsoo Auerin käyttäytymisen tukevan sitä päätelmää, että hän on tilanteen järkyttävyydestä huolimatta pystynyt toimimaan kuten syytteessä kuvattiin.

      15. Näytön arvioinnin yleiset perusteet
      Rikosasiassa syyte katsotaan toteennäytetyksi, jos syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä. Syyllisyydestä on siten oltava riittävä varmuus. Oikeuden mukaan toisenlainenkin kuin syytteessä kuvattu tapahtumakulku on mahdollinen, mutta se on erittäin epätodennäköinen. Todisteina suurin näyttöarvo on oikeuden mukaan äänitutkijan kertomuksella ja hätäkeskuspuhelulla sekä niistä tehdyllä johtopäätöksellä, että puhelun aikana asunnossa ei ollut ketään ulkopuolista.
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010062211912047_uu.shtml

      Siitä vaan kumoamaan!

      • Anonyymi

        En tiedä kuinka paljon kirjoittaja on tutkinut asiaa, mutta se näkyy, että hän tulkitsee todisteita väärin. Esim hätäkeskuksen äänite kertoo selvästi, että paikalla oli vieras henkilö, joka tappoi Lahden. Ääniasiantuntija ei ole todennut vieraan henkilön puhetta, mutta ei tietääkseni ole sanonut (kirjoittanut) että se tarkoittaisi sitä, etteikö paikalla olisi saattanut olla vieras henkilö. Eihän henkilö välttämättä ole puhunut. On kyllä todettu ääniä, joiden lähdettä ei ole voitu nimetä. Kulunut aika tiedetään äänitteen perusteella. Lahti mm. huutaa apua vaimoltaan ja AA käy kerran tappelupaikalla ja huutaa pahoinpitelijälle HEI LPOPETA. Joutuu itse juoksemaan karkuun pahoinpitelijää. Myös silminnäkijä on nähnyt vieraan henkilön poistumisen. Lattialta tuolilta ja kuistilta on löydetty vieraan kengän jälkiä. On tunnistettu kengän merkki ja koko suurin piirtein olevan noin 44. Lahden kengän koko on noin 41. Hyökkääjä on lisäksi pistänyt AA:ta rintaan veitsellä. Eivät kaikki väkivaltarikolliset noudata helpointa tekotapaa. Aviopuolisot riitelevät usein, mutta AA:n veriset kädet voivat johtua mm. siitä, että häntä oli pistetty veitsellä rintaan. Lavastuksia ei ole voitu tehdä siinä lyhyessä ajassa. Myös vieraita kengän jälkiä on vaikea ja väärin olla ottamatta huomioon. Käräjäoikeuden tuomio on kumottu kaksi kertaa hovioikeudessa. AA on siis todettu oikeudessa syyttömäksi. Kirjoittajankin pitää tämä huomioida.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin kuvat oli otettu, ennen vai jälkeen poliisin sotkeman tai lanssien sotkeman, epävirallisia kuvia mitkä ei ole virallisin opein otettu, mitatkin puuttuu kenkäjälki kuvissa. Mitä soppakouria olikaan liikkellä!
        Buaahhhahahhaaaaaa.

        Eikä kulluisa veitsi kuvakaan sisältänyt mitään mittoja, silti kuvia käytettiin oikeudessa todisteina?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä kuinka paljon kirjoittaja on tutkinut asiaa, mutta se näkyy, että hän tulkitsee todisteita väärin. Esim hätäkeskuksen äänite kertoo selvästi, että paikalla oli vieras henkilö, joka tappoi Lahden. Ääniasiantuntija ei ole todennut vieraan henkilön puhetta, mutta ei tietääkseni ole sanonut (kirjoittanut) että se tarkoittaisi sitä, etteikö paikalla olisi saattanut olla vieras henkilö. Eihän henkilö välttämättä ole puhunut. On kyllä todettu ääniä, joiden lähdettä ei ole voitu nimetä. Kulunut aika tiedetään äänitteen perusteella. Lahti mm. huutaa apua vaimoltaan ja AA käy kerran tappelupaikalla ja huutaa pahoinpitelijälle HEI LPOPETA. Joutuu itse juoksemaan karkuun pahoinpitelijää. Myös silminnäkijä on nähnyt vieraan henkilön poistumisen. Lattialta tuolilta ja kuistilta on löydetty vieraan kengän jälkiä. On tunnistettu kengän merkki ja koko suurin piirtein olevan noin 44. Lahden kengän koko on noin 41. Hyökkääjä on lisäksi pistänyt AA:ta rintaan veitsellä. Eivät kaikki väkivaltarikolliset noudata helpointa tekotapaa. Aviopuolisot riitelevät usein, mutta AA:n veriset kädet voivat johtua mm. siitä, että häntä oli pistetty veitsellä rintaan. Lavastuksia ei ole voitu tehdä siinä lyhyessä ajassa. Myös vieraita kengän jälkiä on vaikea ja väärin olla ottamatta huomioon. Käräjäoikeuden tuomio on kumottu kaksi kertaa hovioikeudessa. AA on siis todettu oikeudessa syyttömäksi. Kirjoittajankin pitää tämä huomioida.

        Ovatko annulistit oikeasti noin tyhmiä, nuo höpöjuttusi on kumottu lukuisat kerrat täällä, lehtijutuissa, tutkimuksissa ja oikeudessa.

        Iso lihava mies oli muka hippaislla auerskan kanssa, mutta askeltakaan ei kuulunut ja vain pari hassua jälkeä sisällä Jukan 41-42 numeron kengillä tehtynä ja samat jäljet terassillakin, mutta ei poistumisjälkiä. Lapsellista höpöttää 44 numeron jäljistä kun poliisitutkimukset kertoo selvästi oikean koon ja kenkien mallinkin olleen sama kuin Jukalla ja jotka auerska sopivasti myös hävitti.

        Murhaajalla oli auerskan mukaan tosiaan vain n. 6 minuuttia aikaa tehdä murha, mutta pelkästään verilammikoiden kuivuminen kestänyt yli puoli tuntia ja vammat Jukalle aiheutettu n. tunnin kuluessa. Vain auerskalla ollut aikaa tehdä vammat ja lavastukset.

        Syyllisyys on 100% varma ja kahdesti tuomittukin, hovinarrit vapauttaneet kahdesti kumoamatta ainoatakaan todistetta ja ulkopuolinen on todistettu mahdottomaksi, joten femakkohovinarrien päätöksillä ei ole pienintäkään arvoa.

        Samoin auerskalla on tuomio lasten raiskauksista ja väärin olla ottamatta huomioon. Valitukset hylätty kaikissa korkeimmissa oikeusasteissa eli tuomio on lopullinen. AA on siis todettu oikeudessa syylliseksi niin murhaan kuin raiskauksiin, annulistinkin pitää tämä huomioida.

        Lainausta anonyymin kirjoituksesta:

        "... vain pari hassua jälkeä sisällä Jukan 41-42 numeron kengillä tehtynä ...".

        KOMMENTTI: Koskaan tai missään ei ole löydetty surmaajan kengän jälkien mukaisia kenkiä - ei myöskään missään ole voitu todeta, että sellaiset kengät olisi Jukalla koskaan ollut. Kengän malli on kyllä tunnistettu jäljen perusteella. Siinä talossa ei todistettavasti ole koskaan nähty sellaisia kenkiä.

        "... ja samat jäljet terassillakin, mutta ei poistumisjälkiä. Lapsellista höpöttää 44 numeron kengistä, kun poliisitutkimukset kertoo selvästi oikean koon ja kenkien mallinkin olleen sama kuin Jukalla ja jotka auerska sopivasti hävitti..."

        KOMMENTTI: Lähes täydellisiä jälkiä oli vain vähän, mutta vajavaisia oli runsaasti. Terassilla olleen tuolin päällä oli savinen surmaajan tulojälki. Hänhän tuli rikotun ikkunan kautta. Terassilla oli erittäin runsaasti tekijän verisiä poistumisjälkiä. ja niistä poliisi (Joutsenlahti) oli arvioinut, että tekijä oli poistunut kadun puolelta, jota aluetta ei koirapartio tutkinut lainkaan. Se ensimmäinen poliisi oli arvioinut kengän kooksi 43-44, kuten siitä löydetystä jäljestä voi myös itse kukin arvioida. Kengän malli oli YouTwo. Sellainen karkeatekoinen metsämiehen kenkä. Sellaisia kenkiä ei ole ilmoittanut kukaan koskaan nähneensä siinä talossa. Sellaisa kenkiä ei ole todettu Jukalla olleen. Ei ole myöskään mitään tietoa siitä, että rouva olisi hävittänyt mitään kenkiä siellä paikan päällä.

        KOMMENTTI: Huomataan, että tuo ANONYYMI ei ole perehtynyt todellisiin tarkkoihin tietoihin, joita on ollut saatavissa. Tuo ANONYYMI esittää vain omaa toiveajatteluaan, joka ei millään tavalla liity tosiasioihin. Kirjoittaja nimittää Annulisteja tyhmiksi, mutta saattaa olla aivan päinvastoin, eli että tuollaista kirjoittanut ei itse kuulu ruudin keksijöihin noin leikillisesti sanottuna.

      • Anonyymi

        Minkälaisia vihamiehiä Jukalla on voinut olla? Jos Jukka olisi ollut jollekulle paljon velkaa, velallisen tappaminen ei ainakaan edesauta velanperintää. Yhtäältä miksi perheenisä olisi ollut kenellekään paljosti velkaa? Irtisanominen on ikävää kun se kohdalle sattuu, mutta irtisanotuksi tulemisesta tuskin kukaan kokee mitään tappovihaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä kulluisa veitsi kuvakaan sisältänyt mitään mittoja, silti kuvia käytettiin oikeudessa todisteina?

        Poliisi sotkee tahallaan tutkinnan kun vapaamuurari veljeskunnan tekijät tai itse muurari poliisi asialla. Tuomarit ja syyttäjät kuuluvat vapaamuurari veljeskuntaan ja ovat munasa tervanneet valaksi olla syyttämättä toisiaan.

      • Anonyymi

        Olen perehtynyt asiaan aika perusteellisesti. Kun tutkii noita väitteitä tarkemmin, voi todeta, että mikään niistä ei todella todista sitä mitä niiden väitetään todistavan.

        Niin se vain tapahtui. Vieras henkilö tuli ikkunasta, tappoi talon isännän ja pakeni samasta ikkunasta. AA ensin yritti mennä siinä väliin, mutta joutui pakenemaan. Myöhemmin hän vielä kävi taistelupaikalla uudelleen huutaen "Hei lopeta!" mutta joutui pakenemaan jälleen. Kaikki meni nauhalle, joka oli päällä, puhelin oli auki. Epätavallinen tapa surmata toinen ihminen, niin se vain tapahtui. Kyllä Vaasan hovioikeus tutki asiaa tarkemmin ja päätyi totteamukseen SYYTÖN. Se on juuri niin. Valituslupaa ei edes myönnetty - oli asia niin selvä. Tuo nauhoitus on paras todiste. Se todistaa henkirikoksen. Koirapartio ei tutkinut kadun puolta, josta tekijä poistui. Poliisi oli tutkimuksissaan todennut, että takkahuoneesta oli poistumisjäljet ulos ja verisiä kengänjälkiöä ikkunan alta poispäin. Sellaisia jälkiä ei ole aiheuttanut mitkään talon kengät. Kengät aika karkeatekoiset YouTwo merkkiset kengät pohjakuvion perusteella. Sellaisia kenkiä ei ole kukaan koskaan nähnyt siinä taloudessa. Selvät merkit, että tekijä poistui ikkunan kautta, kuten silminnäkijä oli nähnyt. Asia tuli kaikin puolin selväksi. Kyllä sitä on yritetty esim siellä hovioikeudessa horjuttaa, mutta asia on täysin selvä. Nuo kirjoittajan todisteet ovat näennäisiä, kyllä ne on tutkittu tarkkaan. Ja lopuksi ensin annettu tuomio on kumottu ja nuo väitteet on todettu sellaisiksi, että ne eivät suinkaan osoita sitä mitä kirjoittaja kuvittelee tai selittelee. Ei puhelimella näe ketä oli siellä huoneistossa. Tekijä ei ole juuri puhunut, tietäen että puhelu on auki. Muuta ääntä kyllä kuuluu. Hovioikeuden päätös: SYYTÖN, oli aivan oikea.

    • loppuunkaluttu

      Aloittaja rauhoitu nyt jo , hoida vaan ihan omia asioita , muut jutut ei sulle kuulu.

      • paljastititsesi

        Syyllinen vapaana, tottakai sen pitäisi huolestuttaa kaikkia. Vain annulisteja ei huolestuta kun tietävät auerskan syylliseksi.

      • näppylähanskatvilisee
        paljastititsesi kirjoitti:

        Syyllinen vapaana, tottakai sen pitäisi huolestuttaa kaikkia. Vain annulisteja ei huolestuta kun tietävät auerskan syylliseksi.

        Muuten jää annulisteilta prosentit saamatta jos ei jaarittele netissä24/7, kannattajien valta on jo mennyttä. Jäljelle on jäänyt vain kaksi inisijää.

      • Pieni_liekki__

        Kannattaisi aloittajan lukea Vaasan hovioikeuden vapauttava tuomio ja Anneli Auerin kirjoittama kirja "Murhalesken muistelmat". Poliisin ja syyttäjän pitäisi oma-aloitteisesti reagoida netissä tapahtuvaan Anneli Aueriin kohdistuvaan vainoamiseen ja tarkoitushakuisten valheiden levittämiseen. Voisi sitä äärilaitojen miestä käydä joku haastattelemassakin.

      • nihlist
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Kummallista, että vihavainen jaksaa täällä kirjoitella, eikö soutuharjoittelu oikein onnaa vai onko paineita jäänyt liikaa kun avovaimo jätti, mene nyt reppana tunnustaan, koska siitäkin teostasi on jäänyt noin kovat pollapaineet päälle.

        On harmillista, että hukkasit kalapuukkosi tuolleen ja jäi teille tietymättömille, vai oliko ihan tarkoituskin saada näyttämään perhetragedialta ja kyselit santaojalta kauttarantain asioita, jotta saat tehtyä asiat niin, että menisi poliisit halpaan perhetragediaan?

        Oikeus ei koskaan todista mitään, vaan tutkii rikoksen mahdollisuuden sille esitettyjen todisteiden valossa ja nyt on todettu, että Auer on tekoon täysin syytön.

        Syylliseksi tuomitaan vain ja ainoastaan silloin, kun todisteet on kiistattomat.

        Suomessa, kumma kyllä, on yhä edelleen syyttömyysolettama.

      • nihlist
        nihlist kirjoitti:

        Siis, tämä ei ole pienelle_liekille suunnattu, vaan aloittajalle ja tiedän PL ymmärtävänkin sen.

      • piipaaapiipaaa
        nihlist kirjoitti:

        Kummallista, että vihavainen jaksaa täällä kirjoitella, eikö soutuharjoittelu oikein onnaa vai onko paineita jäänyt liikaa kun avovaimo jätti, mene nyt reppana tunnustaan, koska siitäkin teostasi on jäänyt noin kovat pollapaineet päälle.

        On harmillista, että hukkasit kalapuukkosi tuolleen ja jäi teille tietymättömille, vai oliko ihan tarkoituskin saada näyttämään perhetragedialta ja kyselit santaojalta kauttarantain asioita, jotta saat tehtyä asiat niin, että menisi poliisit halpaan perhetragediaan?

        Oikeus ei koskaan todista mitään, vaan tutkii rikoksen mahdollisuuden sille esitettyjen todisteiden valossa ja nyt on todettu, että Auer on tekoon täysin syytön.

        Syylliseksi tuomitaan vain ja ainoastaan silloin, kun todisteet on kiistattomat.

        Suomessa, kumma kyllä, on yhä edelleen syyttömyysolettama.

        Teillä näkyy jo vainoharhaisuus noissa höpinöissä. Onko kaikki OK, tilataanko auto????

      • äärilaitojenpedo

        Hahahah, pikkupieru keskustelee itsensä kanssa. Odottele vaan rauhassa syytettä kunnianloukkauksesta, tuleekin paljon maksettavaa.

      • Pikkulieauer
        nihlist kirjoitti:

        Kummallista, että vihavainen jaksaa täällä kirjoitella, eikö soutuharjoittelu oikein onnaa vai onko paineita jäänyt liikaa kun avovaimo jätti, mene nyt reppana tunnustaan, koska siitäkin teostasi on jäänyt noin kovat pollapaineet päälle.

        On harmillista, että hukkasit kalapuukkosi tuolleen ja jäi teille tietymättömille, vai oliko ihan tarkoituskin saada näyttämään perhetragedialta ja kyselit santaojalta kauttarantain asioita, jotta saat tehtyä asiat niin, että menisi poliisit halpaan perhetragediaan?

        Oikeus ei koskaan todista mitään, vaan tutkii rikoksen mahdollisuuden sille esitettyjen todisteiden valossa ja nyt on todettu, että Auer on tekoon täysin syytön.

        Syylliseksi tuomitaan vain ja ainoastaan silloin, kun todisteet on kiistattomat.

        Suomessa, kumma kyllä, on yhä edelleen syyttömyysolettama.

        Kunnianloukkaussyytten paikka, ja pikkupieru vielä komppaa. Vinkkaan nettipoliisille. Taitaa tulla jotain seuraamuksiakin. Toivottavasti tuollaisille.

      • Pennanen.vai.appelsiini
        piipaaapiipaaa kirjoitti:

        Teillä näkyy jo vainoharhaisuus noissa höpinöissä. Onko kaikki OK, tilataanko auto????

        Missä vainoharhaisuus näkyy?

      • VaasanHovi

        Aloittaja lukee IltaLehteä kuin piru raamattua :)
        Artikkeli oli julkaistu 22.06.2010 klo 12:51, ja se on vieläkin jonkun tomppelin mielestä totuus asiassa, vaikka Vaasan hovioikeus on väitteet kumonnut kahteen kertaan.

      • vaasanhovinarrit
        VaasanHovi kirjoitti:

        Aloittaja lukee IltaLehteä kuin piru raamattua :)
        Artikkeli oli julkaistu 22.06.2010 klo 12:51, ja se on vieläkin jonkun tomppelin mielestä totuus asiassa, vaikka Vaasan hovioikeus on väitteet kumonnut kahteen kertaan.

        Siinäpä se kun eivät kumonneet ainoatakaan, kaksi hovinarria vaan mutuili että sellainen yliluonnolliset kyvyt omaava liitelevä huppis voisi olla olemassa. Käräjääoikeus tuomitsi kahteen kertaan ja myös yksi hovioikeuden tuomari luotti tutkimustuloksiin, että ulkopuolinen mahdoton.

      • luetunymmärrys
        nihlist kirjoitti:

        Kummallista, että vihavainen jaksaa täällä kirjoitella, eikö soutuharjoittelu oikein onnaa vai onko paineita jäänyt liikaa kun avovaimo jätti, mene nyt reppana tunnustaan, koska siitäkin teostasi on jäänyt noin kovat pollapaineet päälle.

        On harmillista, että hukkasit kalapuukkosi tuolleen ja jäi teille tietymättömille, vai oliko ihan tarkoituskin saada näyttämään perhetragedialta ja kyselit santaojalta kauttarantain asioita, jotta saat tehtyä asiat niin, että menisi poliisit halpaan perhetragediaan?

        Oikeus ei koskaan todista mitään, vaan tutkii rikoksen mahdollisuuden sille esitettyjen todisteiden valossa ja nyt on todettu, että Auer on tekoon täysin syytön.

        Syylliseksi tuomitaan vain ja ainoastaan silloin, kun todisteet on kiistattomat.

        Suomessa, kumma kyllä, on yhä edelleen syyttömyysolettama.

        Tässä oli tosiaan pari kiistanalaisia todisteita ja siksi piti tuomita syytetyn eduksi. Tuomiossakin puhutaan todennäköisyyksistä, että todennäköisesti syytön. Mikä tarkoittaa, ettei ole täyttä varmuutta mistään. Ja silloin on vapautettava elinkautistuomiosta. Kuka tietää, jos olisi ollut vuosituomio mahdollinen, niin ehkä olisi tuomio tullutkin. Mutta elinkautisen kohdalla näin.

      • Anonyymi
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Kannattaisi aloittajan lukea Vaasan hovioikeuden vapauttava tuomio ja Anneli Auerin kirjoittama kirja "Murhalesken muistelmat". Poliisin ja syyttäjän pitäisi oma-aloitteisesti reagoida netissä tapahtuvaan Anneli Aueriin kohdistuvaan vainoamiseen ja tarkoitushakuisten valheiden levittämiseen. Voisi sitä äärilaitojen miestä käydä joku haastattelemassakin.

        Kuka sen murhan sitten olisi tehnyt ellei Anneli itse. Jos Anneli ei tehnyt, niin sitten sen on tehnyt vain Annelin tilaama palkkamurhaaja. Olisiko vielä kolmas vaihtoehto olemassa ?

        Yliluonnolliset kyvyt omaavana sille olisi varmasti paljon tilauksia, mutta huonoa että lavastaa tilaajan syylliseksi. Eipä tuossa muuta vaihtoehtoa kuin auerska itse murhaajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka sen murhan sitten olisi tehnyt ellei Anneli itse. Jos Anneli ei tehnyt, niin sitten sen on tehnyt vain Annelin tilaama palkkamurhaaja. Olisiko vielä kolmas vaihtoehto olemassa ?

        Huppu tuli äänettömästi ikkunan särkemällä ja toi mukanaan miesten varsikengät, keittiöveitsen ja halon. Lapsi/lappset näkivät tai kuulivat hupun lähtemisen, mutta eivät sisälle tulemista, koska ikkunan rikkomisestahan ei lähde ääntä. Huppu hyppäsi rikkomansa ikkunan kautta vapauteen ja katosi jälkiä jättämättä kuin Fantom. Illan perheriita ajoittuminen surmaillalle on puhdas sattuma.

      • Anonyymi
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Kannattaisi aloittajan lukea Vaasan hovioikeuden vapauttava tuomio ja Anneli Auerin kirjoittama kirja "Murhalesken muistelmat". Poliisin ja syyttäjän pitäisi oma-aloitteisesti reagoida netissä tapahtuvaan Anneli Aueriin kohdistuvaan vainoamiseen ja tarkoitushakuisten valheiden levittämiseen. Voisi sitä äärilaitojen miestä käydä joku haastattelemassakin.

        Anneli A seuraava kolumnin aihe voisi olla:
        "Kuinka murhasin/murhautin mieheni ilman
        että olisin joutunut siitä vastuuseen!!!!!!11

    • Voivoivoi

      " Syylliseksi tuomitaan vain ja ainoastaan silloin, kun todisteet on kiistattomat." Niissä lapsiin kohdistuneissa rikoksissa ei äänyt mitään epäselvää. Herää kysymys: Jos oku voi lapsilleen tehdä pahaa, niin ehkäpä voi tappaa miehensäkin. Kumpi on mielestänne kamalampi rikos?

      • Pieni_liekki__

        Anneli Auer on vapautettu miehensä murhaepäilyistä, koska hän ei ole murhaa tehnyt, vaan murhan teki asuntoon tunkeutunut vieras mies. Väärät seksuaalirikostuomiot yritetään saada purettua lähiaikoina. Ehkä sen jälkeen poliisinkin on helpompi keskittyä tutkimaan selvittämätöntä Jukka S. Lahden murhaa. Voisi vaikka aloittaa tutkimukset Auerin vinkkaamasta henkilöstä.

        Emme tiedä varmaksi, olisiko kyseessä ollut palkkasurma. Ritva Santavuori on aikanaan todennut kirjassaan "Rouva Syyttäjä ja mafian lait", että palkkasurmat harvoin selviävät. Toivotaan, että Ulvilan murhatapaus olisi poikkeus ja että tekijä tuodaan päivänvaloon.

      • pikkulieauerska

        Pikkupieru se vaan jaksaa jauhaa paskaa sen sijaan että kumoaisi edes yhden todisteen syyllisyydestä. Kahden hovinarrin mutuiluilla äänettömästä, hajuttomasta, DNA:ttomasta, aikaa nopeammasta, yliluonnolliset kyvyt omaavasta liitelevästä hupparista ei ole paskankaan merkitystä, vain faktat merkitsee ja auerska on todistettu aukottomasti syylliseksi, kuten jo kahdesti tuomittukin.

      • Rikuthe
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Anneli Auer on vapautettu miehensä murhaepäilyistä, koska hän ei ole murhaa tehnyt, vaan murhan teki asuntoon tunkeutunut vieras mies. Väärät seksuaalirikostuomiot yritetään saada purettua lähiaikoina. Ehkä sen jälkeen poliisinkin on helpompi keskittyä tutkimaan selvittämätöntä Jukka S. Lahden murhaa. Voisi vaikka aloittaa tutkimukset Auerin vinkkaamasta henkilöstä.

        Emme tiedä varmaksi, olisiko kyseessä ollut palkkasurma. Ritva Santavuori on aikanaan todennut kirjassaan "Rouva Syyttäjä ja mafian lait", että palkkasurmat harvoin selviävät. Toivotaan, että Ulvilan murhatapaus olisi poikkeus ja että tekijä tuodaan päivänvaloon.

        Ei siksi, etteikö olisi murhaa tehnyt, vaan siksi, ettei jäänyt riittävästi todisteita murhasta. Ja koska esitutkintaa hämärrytettiin, ts. johdettiin harhaan, aika auttoi .Roska-auto kävi tyhjentämässä jne.

      • yksi.yli.laudan

        Ex-huumeskouden tarinat..

        Porvoolainen ylikonstaapeli (Välkki?) katsoi vaimoaan silmiin. Ne eivät olleet kyynelistä kosteat, pikemminkin hämmästyneet. Kommandopipoihin sonnustautunut ryhmä oli pakottanut avioparin lattialle polvilleen. Ulkona oli normaali lokakuinen sää. Sisältä omakotitalosta kajahti kaksi laukausta, hieman viiveellä toisistaan. Porvoolainen ylikonstaapeli ja hänen vaimonsa oli nyt kuollut.

        Kaikki jotka olivat saaneet tiedon, tapettiin. Se oli käsky. Ryhmä toimi valtioneuvoston käskytyksen alaisena.

        Kaikki oli mennyt siitä asti pieleen kun Ulvilalaisen sosiaalipsykologin attentaatti epäonnistui. Samaa tekotapaa ei voi käyttää kaikissa eliminoinneissa ettei niistä paljastu yhteläisyyksiä. Sitä varten myöskin toimeenpanijat eivät aina saaneet olla samoja.

        Niiden piti näyttää onnettomuuksilta, itsemurhilta tai vaikka ryöstömurhilta. Ulvilassa oli ollut muu perhe paikalla vaikka tiedostelutietojen mukaan he olivat asumuserossa. Ilmeisesti tiedustelu oli tarkkaillut väärää asuntoa.

        https://ylilauta.org/sekalainen/86394612

      • AnnuListi
        yksi.yli.laudan kirjoitti:

        Kuussa ei käyty, Elvis ei ole kuollut, maapallo on oikeasti litteä... Kyllä minä tiedän.

      • stooriiiii

        sä mitään tiedä, kuha luulottelet
        jos ex huumepoliisi kertoo niin kertoo, ei ole mitään yhtäläisyyttä kuuhun, omista kokemuksisstaan voi aina kertoa

      • lakitermeilyä
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Anneli Auer on vapautettu miehensä murhaepäilyistä, koska hän ei ole murhaa tehnyt, vaan murhan teki asuntoon tunkeutunut vieras mies. Väärät seksuaalirikostuomiot yritetään saada purettua lähiaikoina. Ehkä sen jälkeen poliisinkin on helpompi keskittyä tutkimaan selvittämätöntä Jukka S. Lahden murhaa. Voisi vaikka aloittaa tutkimukset Auerin vinkkaamasta henkilöstä.

        Emme tiedä varmaksi, olisiko kyseessä ollut palkkasurma. Ritva Santavuori on aikanaan todennut kirjassaan "Rouva Syyttäjä ja mafian lait", että palkkasurmat harvoin selviävät. Toivotaan, että Ulvilan murhatapaus olisi poikkeus ja että tekijä tuodaan päivänvaloon.

        Ei, vaan on vapautettu siksi, että syyllisyydestä ei saatu täyttä varmuutta.

      • Anonyymi
        yksi.yli.laudan kirjoitti:

        Ex-huumeskouden tarinat..

        Porvoolainen ylikonstaapeli (Välkki?) katsoi vaimoaan silmiin. Ne eivät olleet kyynelistä kosteat, pikemminkin hämmästyneet. Kommandopipoihin sonnustautunut ryhmä oli pakottanut avioparin lattialle polvilleen. Ulkona oli normaali lokakuinen sää. Sisältä omakotitalosta kajahti kaksi laukausta, hieman viiveellä toisistaan. Porvoolainen ylikonstaapeli ja hänen vaimonsa oli nyt kuollut.

        Kaikki jotka olivat saaneet tiedon, tapettiin. Se oli käsky. Ryhmä toimi valtioneuvoston käskytyksen alaisena.

        Kaikki oli mennyt siitä asti pieleen kun Ulvilalaisen sosiaalipsykologin attentaatti epäonnistui. Samaa tekotapaa ei voi käyttää kaikissa eliminoinneissa ettei niistä paljastu yhteläisyyksiä. Sitä varten myöskin toimeenpanijat eivät aina saaneet olla samoja.

        Niiden piti näyttää onnettomuuksilta, itsemurhilta tai vaikka ryöstömurhilta. Ulvilassa oli ollut muu perhe paikalla vaikka tiedostelutietojen mukaan he olivat asumuserossa. Ilmeisesti tiedustelu oli tarkkaillut väärää asuntoa.

        https://ylilauta.org/sekalainen/86394612

        ...toimi...ryhmä toimi valtioneuvoston käskytyksen mukaisesti?
        Yksi.yli.laudan kirjoitti 4.8.2018...

    • katoin.blogistaan

      Santavuoren suku on lähtöisin Porin seudulta.

    • hopotihophop

      Taitaa pieni liekki rupatella itsekseen, niin kuin minfossakin, täällä ratsastaa ja herjaa toisten nikeilläkin. voevoevoe.

    • Digit

      Anneli Auerilla voisi olla hyvä tulevaisuus jos olisi rehellinen ensin itselleen ja sitten oikeuslaitokselle. Vuodet kuluvat tuossa jankkamisessa hukkaan. Mikään ei muutu vaikka Anneli poterostaan kuinka huuteli syyllisen olevan isot ihohuokoset omaava teurastaja. Raskasta ukkoa ei saa noin pienestä lasinsiruja täynnä olevasta ikkunasta ulos. Hällä väliä 60 lähentelevä mummeli eläköön murhalesken muisteluissaan. Seuraava kirja lienee eipä se niin mennytkään. Huppu oli omani. Lämmintä kesää. D

    • Hooopooo

      Aloittajan logiikka on ihan onnetonta.

    • muaahhaaaaa

      Jokos annulistit huutaa kilpaa ufon kanssa sadeviittamiehestä? Kuin mones multinikki meneillään, sipoonmurha osiossa.

      • nihlist

        Niin, eikös se jotenkin ollut, että pitää olla täysin hullu, joka tunkeutuu jonkun kotiin tappaakseen.

        Helpointa on seurailla tapettavaa ja tehdä se joko syrjäisessä paikkaa tai nopeasti kommandotyyliin paukutella auto täyteen reikiä.

        Oliko se jotenkin noin?

        Ja kummatkin Elyssä töissä.

    • Eiriitä

      Lastensa hyväksikäytöstä ja pahoinpitelyistä tuomittu, sekä käräjäoikeudessa että hovissa. Valitusoikeutta ei myönnetty. Miksi olisi pitänyt? Näyttö riiitti yksimiieliseen päätökseen Miehensä tappamisesta tuomittu kaksi kertaa käräjäoikeudessa, hovi vapautti, koska näyttö ei aivan riittänyt. Miksi puolustelette rikollista ja ehkä hyvin sairasta ihmistä? Maksaako hän teille?

      • Pieni_liekki__

        Minun mielestäni sairas ihminen on ennemmin sellainen, joka levittelee valheita syyttömistä ihmisistä tai syyllistyy toimenpiteisiin, joiden johdosta syyttömille ihmisille aiheutuu vääriä tuomioita.

        Puolustan Aueria, koska tiedän hänet syyttömäksi ja väärinkohdelluksi ihmiseksi. Toivon, että hän onnistuu palauttamaan puhevälit veljensä kanssa ja saa sitä myöten yhteyden nuorempiin lapsiinsa. Ehkä nuoremmat lapset ottavat oma-aloitteisesti äitiinsä yhteyden jonain päivänä aikuistuttuaan, jos veljen yhteydenottoa ei kuulu.

        Sinusta voi tuntua kummalliselta, että Suomessa on ihmisiä, jotka auttavat toisiaan ilman, että avusta pitäisi maksaa. Ehkä sinäkin voisit auttaa pienin teoin jotakuta ympärilläsi olevaa apua tarvitsevaa ihmistä ja iloita yhdessä aikaansaannoksistanne.

      • ulvilanjunamenijo

        Oletkos nyt ihan varma? Ettet olisi nyt tekemässä korvaamatonta virhettä, kun ohjaat lapsia julkisesti. Tai mitä lapsia kohti murrosikää ja aikuisuutta aikuisa mennään (hienoa), ei niitä nämä kommarien jutut kiinosta.

      • Pieni_liekki__
        ulvilanjunamenijo kirjoitti:

        Oletkos nyt ihan varma? Ettet olisi nyt tekemässä korvaamatonta virhettä, kun ohjaat lapsia julkisesti. Tai mitä lapsia kohti murrosikää ja aikuisuutta aikuisa mennään (hienoa), ei niitä nämä kommarien jutut kiinosta.

        Kun kohtaat kadulla yksin itkevän lapsen, niin kuljetko nenä muualle suunnattuna ohitse vai käytkö tiedustelemassa lapsen hätääntymisen syytä. Voi olla, että reilun viikon päästä näitä aikuisen ohjausta tarvitsevia lapsia kulkee useampia joukossamme, kun koulutielleen lähtee uusia keltanokkia. Uskoisin, että suurin osa meistä aikuisista haluaa olla turvallisia lähimmäisiä myös toisten lapsille ja auttaa pulaan joutuneita.

      • pikkulieauerska
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Minun mielestäni sairas ihminen on ennemmin sellainen, joka levittelee valheita syyttömistä ihmisistä tai syyllistyy toimenpiteisiin, joiden johdosta syyttömille ihmisille aiheutuu vääriä tuomioita.

        Puolustan Aueria, koska tiedän hänet syyttömäksi ja väärinkohdelluksi ihmiseksi. Toivon, että hän onnistuu palauttamaan puhevälit veljensä kanssa ja saa sitä myöten yhteyden nuorempiin lapsiinsa. Ehkä nuoremmat lapset ottavat oma-aloitteisesti äitiinsä yhteyden jonain päivänä aikuistuttuaan, jos veljen yhteydenottoa ei kuulu.

        Sinusta voi tuntua kummalliselta, että Suomessa on ihmisiä, jotka auttavat toisiaan ilman, että avusta pitäisi maksaa. Ehkä sinäkin voisit auttaa pienin teoin jotakuta ympärilläsi olevaa apua tarvitsevaa ihmistä ja iloita yhdessä aikaansaannoksistanne.

        Miksi salaat totuuden kun kerran olit paikalla murhan ja jopa hyväksikäyttöäjen aikaan, oletko itse murhaaja ja lasten raiskaaja, eihän sille muutakaan selistystä ole . Paikalta ei kuitenkaan löytynyt kenenkän ulkopuolisen DNA:ta eli olet sitten auerska itse ja valehtelet syyttömyydestäsi, johan tunnustitkin aikaisemmin. Tai sitten olet hullu pedomurhaajan puolustelija, joka et tiedä tapauksesta yhtään mitään, ethän ole kumonnut ainoatakaan todistetta syyllisyydestä, niin kuin ei kukaan muukaan.

      • joooophanavassari
        Pieni_liekki__ kirjoitti:

        Kun kohtaat kadulla yksin itkevän lapsen, niin kuljetko nenä muualle suunnattuna ohitse vai käytkö tiedustelemassa lapsen hätääntymisen syytä. Voi olla, että reilun viikon päästä näitä aikuisen ohjausta tarvitsevia lapsia kulkee useampia joukossamme, kun koulutielleen lähtee uusia keltanokkia. Uskoisin, että suurin osa meistä aikuisista haluaa olla turvallisia lähimmäisiä myös toisten lapsille ja auttaa pulaan joutuneita.

        Onkos sulla sellainen vika, että toimit säälismin perusteella, kaikkia joita olet haukkunut, vainonut vuosien varrella muiden kommari kavereittesi kanssa, nämä haukutut toimii järjen kanssa ei tunteiden sekamyrskyssä eikä sokeasti atteen sanelemana.

      • Pieni_liekki__
        joooophanavassari kirjoitti:

        Onkos sulla sellainen vika, että toimit säälismin perusteella, kaikkia joita olet haukkunut, vainonut vuosien varrella muiden kommari kavereittesi kanssa, nämä haukutut toimii järjen kanssa ei tunteiden sekamyrskyssä eikä sokeasti atteen sanelemana.

        Millähän perusteella luokittelet täällä ihmisiä kommareihin ja vassareihin? Onko sillä loppupeleissä mitään merkitystä, onko ihminen jonkin puolueen jäsen vai ei? Eikö teot ole kuitenkin ne, millä on merkitystä?

        Hyvä on, jos tulee toimeen itsensä ja ympärillään olevien ihmisten kanssa. Vihainen ihminen kylvää vihaa ympäristöönsä ja oman hyvinvoinnin kannalta kannattaa pyrkiä vihaisten ihmisten seurasta mahdollisimman etäälle. Työyhteisössä katkeroitunut kaveri on ikävää seuraa ja pidemmän päälle myrkkyä muulle porukalle.

        Mieluummin kylvää vain vihaa, eikä niin kuin auerska, että kylvää puukoniskujakin puolisoon. Murhaajaa saakin vihata, varsinkin kun ei ole kärsinyt tuomiota teostaan.

        Unohdit vastata tähän.
        "Miksi salaat totuuden kun kerran olit paikalla murhan ja jopa hyväksikäyttöäjen aikaan, oletko itse murhaaja ja lasten raiskaaja, eihän sille muutakaan selistystä ole . Paikalta ei kuitenkaan löytynyt kenenkän ulkopuolisen DNA:ta eli olet sitten auerska itse ja valehtelet syyttömyydestäsi, johan tunnustitkin aikaisemmin. Tai sitten olet hullu pedomurhaajan puolustelija, joka et tiedä tapauksesta yhtään mitään, ethän ole kumonnut ainoatakaan todistetta syyllisyydestä, niin kuin ei kukaan muukaan."

        Mikset todista syyttömäksi kun mukamas tiedät?

    • Kooäägee

      Ihmettelen minäkin, miksi joku puolustelee lastenraiskaajaa ja pahoinpitelijää. Onko jotenkin kanootit vinossa, muumit hypänneet kyydistä? Surullista, ja sairasta.

    • Soonmoronääs

      On kyllä miielenkiiintoista sekin, ettei tyyppi pelkää yhtään, että huppari kävisi kimppuun. Miksei? Ja mistä hän häkepuhelussa muka tiesi, että se aikoo tappaa Jukan? Eikä Annelia tai lapsia? Sivupersoona, aivan selvästi.

    • vinkkivinkkinen

      Tiedoksi vaan, että minfossa pärjää kun laittaa kaikki kannattajat estolistaan niitä onnoin 10, sitten kaikki tepot, shumit ja muut sössönsöö nimimerkit mitkä huomaa hyvin kannattajien multinikeiksi.
      Samaten ne nimimerkit mitkä haluaa sotkea keskustelua. Ne kuuluu samaan ryhmään.

      • nihlist

        Hassu juttu, on olemassa ns. taideteos, en puhu mitään, en kuule mitään, en näe mitään.

        Näin toimii juurikin sellainen joka ei ajattele.

      • hihilist

        Hassu juttu, annulistit näkee, kuulee ja puhuu olemattomia, mutta eivät pysty todistamaan mitään. Kannattaisi pitää harhat omana tietonaan ettei leimautuisi hulluksi.

        Näin toimii juurikin sellainen joak ei kykene ajattelemaan.

      • Psykiatri-Pekka
        hihilist kirjoitti:

        Hassu juttu, annulistit näkee, kuulee ja puhuu olemattomia, mutta eivät pysty todistamaan mitään. Kannattaisi pitää harhat omana tietonaan ettei leimautuisi hulluksi.

        Näin toimii juurikin sellainen joak ei kykene ajattelemaan.

        Sinulle näyttää olevan todella tärkeätä, että joku keskustelisi kanssasi. Myös tuo hullunhauska projisointisi jutussasi helpottaa diagnoosin tekemistä:

        ..........

        Jääkylmään veteen pään kastamista, uppeluksissa oltava n. 3 minuuttia kerrallaan. Jos ei auta, niin radikaalihoitona määrään pellinnarut kunnon hypyllä. Muista kietoa narut kunnolla, että hoito onnistuu.

        Hoito aloitettava välittömästi tämän reseptin luettuasi.

        Auttavin Terveisin, Pekka

      • psyko-pekka
        Psykiatri-Pekka kirjoitti:

        Ei psykiatrinasi esiintyminen vakuuta yhtään enempää kuin harhoistasi kertominenkaan, mutta testaa toki hoitojasi josko tehoaisivat ))

      • PenaDeGroot
        psyko-pekka kirjoitti:

        Ei psykiatrinasi esiintyminen vakuuta yhtään enempää kuin harhoistasi kertominenkaan, mutta testaa toki hoitojasi josko tehoaisivat ))

        Kyllä P-Pekan hoidot ovat auttaneet monia antiannelisteja jo tähänkin mennessä. Awat, Miss Holmesit ja monet muutkin hörhöt ovat lopettaneet mm. Murhainfossa sekoilun heti ensimmäisen Pekan hoidon jälkeen. Hävisivät kuin Vihavaisen pieru Ulvilan yöhön.

      • tuulestatemmattuohjaaja
        PenaDeGroot kirjoitti:

        Sinulla on pakonomainen tarve vainota ihmisiä?

      • psyko-pekka
        PenaDeGroot kirjoitti:

        Kyllä P-Pekan hoidot ovat auttaneet monia antiannelisteja jo tähänkin mennessä. Awat, Miss Holmesit ja monet muutkin hörhöt ovat lopettaneet mm. Murhainfossa sekoilun heti ensimmäisen Pekan hoidon jälkeen. Hävisivät kuin Vihavaisen pieru Ulvilan yöhön.

        Sinua psyko-pekkaa ei näköjään ole auttanut kun sepustelet edelleen harhojasi monella nimerkillä, mutta moni muu annulisti näköjään kadonnut, osa tajunnut oleensa väärässä, kuten premiata, osa sitten varmaan kokeillut hoitojasi. Testaa nyt ihmeessä itsekin ja suosittele myös auerskalle!

    • repeeeeeee

      On se hassua, sipoon osiossa annulistit huutaa kilvan että nyt saatiin vertailukohde, uskottelukohde ulvian kaseen, jospa nyt jengi alkaa uskomaan liitelevään huppikseen. Pienet on ihmisen ilot, Buahhahahahhahahahahhahhaaaaaa.

    • ihgua

      Murhainfossa paniikki meneillään, ihanaaaaa.

    • Mitessitsuupannaan

      Oikeus todisti murhasta syytetyn syylliseksi lastensa pahoinpitelyyn ja raiskauksiin.

      • viraltapanija

        Ei todistanut ja tiedät sen itsekin.

        Kuinka kehtaat pilkata Auerin lapsia?
        Jätä jo lapset ja rouva Auer rauhaan.

      • aipaneee
        viraltapanija kirjoitti:

        Ei todistanut ja tiedät sen itsekin.

        Kuinka kehtaat pilkata Auerin lapsia?
        Jätä jo lapset ja rouva Auer rauhaan.

        Miks ei kannattajat jätä, eräskin kommari taas parkui raha asioista.

      • Anonyymi

        Kannattajat eivät tosiaankaan jätä.
        Ja kannattajilla on syykin, miksi eivät jätä.
        Mutta kommari joka parkui raha-asioista, hm, hm...
        Et edes tunnista aitoa kannattajaa... Taidat sotkea kannattajat ja kanattajat, paha erehdys...

    • Stana660

      Annelin lapsia pilkkaavat ja väheksyvät hänen puolustelijansa. Syyttelevät muutenkin viattomia ihmisiä, kuten kasvattivanhempia ja syyttäjiä, tutkijoita. Kaikk ikelpaa, kun ei haluta uskoa ihmisen pahuuteen. Ja se on sairasta.

      • sairastaon

        Möly alttarille kelpasi ihan mitä vaan, lisäksi olivat tonkineet ihmisten tietoja firmoista lähtien. Lisäksi löytyy laaja nimi ja puheinluettelo, henkilörekisteri joltakin kannattajalta, sen pitäminen on nykään laitonta.

    • Jokapäiväonuus

      Ainoa oikeudessa syytetty ja pari kertaa tuomittukin on Anneli Auer. Jos hän tietäisi (muka) syyllisen, luulisi pelkäävän. Eli schaissea hänen selittelynsä.

    • vsgsgs

      Joko pedojen laulun on vihdoinkin laulettu, vihdoinki kaikki tulee ilmi, saatana.
      Ilmankos se olikin näin kovaa vääntöä, koska kase oli todella iso.

    • Tapsukka4

      Ainoa oikeusasteissa Jukka Lahden murhasta syytetty on Anneli Auer. Muut epäillyt on todettuu syyttömiksi, ts. ei aihetta epäillä.

      • PenaDeGroot

        Päinvastoin, Anneli on ainoa joka on vapautettu murhasyytteestä. Eli hän se murhaaja ei ainakaan ole.

    • hthtre

      Hitto että liekki on sekasin, luulee satuja jostain tulevasta ilmestyskirjasta ja luulee, että lapo puretaan vielä, voi jeesus. Vai onko lieskan tarkoitus pelotella nuoria.. lähes ...aikuisia asianomistajia.

    • Stana660

      Anneliuskovaiset ovat sekaisin kuin seinäkello. Puolustelevat lapsiin kohdistuneista rikoksista tuomittua, miksi?? Eivätkö he ymmärrä lasten hätää? Ei akka edes antanut terapeuteille mahdollisuutta auttaa heitä, miksei? Pelkäsikö hän, että paljastuisi jotain, mikä paljastui myöhemmin, onneksi.

      • PenaDeGroot

        Runkkailetko sinäkin hitaasti palstan ääressä?

      • hokkuspokkusta

        Joku meni murhainfossa lankaan, kukaan aito suskulondon siellä kirjoita.

    • Anonyymi

      Eli auerska on edelleen ainoa murhaajaksi todistettu, ei parin femakkohovinarrin mutuilut asiaa miksikään muuta, eikä annulistitkaan edes yritä kumota todisteita kun tietävät itsekin idolinsa syylliseksi.

      • Anonyymi

        Sinä taasen olet itse itsesi todistanut KIISTATTOMASTI täydeksi terskaksi.

      • Anonyymi

        Kuka?

    • Anonyymi

      Mikä maksaa, miksei annulistit ole vieläkään kumonneet ainoatakaan todistetta auerskan syyllisyydestä?

      • Anonyymi

        Miksi näitä trolleja ruokitaan keskustelupalstalla?
        Lietsooko Suomi24 keskustelupalsta vihaa Suomen oikeusjärjestelmää kohtaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi näitä trolleja ruokitaan keskustelupalstalla?
        Lietsooko Suomi24 keskustelupalsta vihaa Suomen oikeusjärjestelmää kohtaan?

        Niinpä, pervoannulistit väitttää lasteraiskaustuomiota aiheettomaksi.

    • Anonyymi

      Onko muuten Ulvila linjalla jotakin oikeasti sattunut? Minfon annulistit ovat ihan helisemässä ja paniikissa.

      • Anonyymi

        Pitkään ovat siellä keskenään saaneet jutustella ja hymistellä. Nyt on vaihteeksi toisinajattelijoita aktivoitunut heittämään vasta-argumentteja. Mutta heitä ohjeistetaan olemaan hiljaa ja lukemaan naakan kirja, soo, soo, kun kaikki on minfossa todistettu ja se on oikeaa faktaa. Pieni Liekkikin moittii toisia keskustelijoita siitä, että nämä toistavat samoja asioita, joita on jo aiemmin käsitelty. Itsehän Pieni Liekki ei papukaijamaisesti toistele mitään koskaan...

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan näillä vastaväittelijöillä tätä jengiä, joka hokee, ettei murhasta jäänyt mitään jälkiä, joten murhaajaa ei ole olemassa?

        Mutta sama jengi ei kuitenkaan pysty ymmärtämään, että J Lahti on kuolllut

        Tarkoitan niitä, joiden mukaan ulkopuolisesta ei jäänyt jälkiä, joten ulkopuolista ei ollut. Ei kai siellä kukaan ole väittänyt, että olisi luonnollinen kuolema ollut.
        Mutta mistä sitä tietää, mihin suuntaan teoriat kehittyvät vuosien mittaan. Heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkään ovat siellä keskenään saaneet jutustella ja hymistellä. Nyt on vaihteeksi toisinajattelijoita aktivoitunut heittämään vasta-argumentteja. Mutta heitä ohjeistetaan olemaan hiljaa ja lukemaan naakan kirja, soo, soo, kun kaikki on minfossa todistettu ja se on oikeaa faktaa. Pieni Liekkikin moittii toisia keskustelijoita siitä, että nämä toistavat samoja asioita, joita on jo aiemmin käsitelty. Itsehän Pieni Liekki ei papukaijamaisesti toistele mitään koskaan...

        Aivan totta, olet oikeassa että pieni-liekki toistelee kun on pakko, kun jotkut eivät lue mitään kuin vaan lehdistön lööppejä, eivät tutustu asioihin, saatikka että edes käyttäisivät aivojaan, vaan yhä uudelleen ja uudelleen yritetään hämärtää asioita sellaisilla asioilla jotka todellisuudessakin on käyty, perattu, suljettu pois mahdottomuudet ja osoitettu ettei poliisien antamat tiedot lehdistölle pidä paikkansa, että olisivat edes käytännössä mahdollisia ja niitä asioita tuodaan yhä uudelleen ja uudelleen esiin, niin en ihmettele yhtään, että joku kärsivällisesti osoittaa ja toistaa samat asiat olevan vääriä mitä tuodaan esiin.

        Mitäpä sinä teksit ?

        Ei siellä ole ketään ohjeistettu oleen hiljaa, vaan että lukisivat vähän enemmän muutakin, vaikka muistelevat mielummin lehdistön vääristeleviä lööppejä ja vääriä tietoja mitä poliisi antanut, suurimmaksi osaksi äänessä on ollut santaoja-sukuniminen poliisi, tutkinnanjohtaja, (uudempi) kuusiranta on ollut hyvin hiljaa vaikka yleinen käytäntö on, että tutkinnanjohtaja joitaa tiedottamisen ja antaa lehdistölle tarvittavat tiedotteet, tässä tapauksessa niin ei ole.

        Joutsenlahden ollessa aiemmin tutkinnanjohtajana, niin käytäntö oli se, että tutkinnanjohtaja tiedotti asioista lehdistölle (tästäkin tietenkin mollaajat ja paskan puhujat ilmaisee että, Joutsenlahti on kieltänyt muiden puhumisen, ettei vaan tule esiin ettei ulkopuolista ole), tosi asia on se, että ulkopuolisen paikalla olon todistaa kiistatta moni seikka, ja tärkein tästä ja joka osoittaa sen, on hätäkeskustallenne, vaikkakin sitäkin yritettiinm muiden rekonstruktioiden lisäksi, vääristää osoittaan syyllisyys, mutta oli niin taitamaton äänitutkija ettei osannut, nythän tuokin on ollut erittäin hipihiljaa.

        Noin 65% kirjoittajista, jotka täällä, että murhainfossa kirjoittavat ovat poliiseja/vartijoita, muuta virkakuntaa ja jotka haluaa ettei asiassa saataisi selvyyttä ja tästä syystä ovat hämärryttämässä, lisäksi n. 15% on niitä, jotka eivät osaa ajatella, uskovat vain lehtienlööppejä ja uutisen sisältöä ajattelematta mitään, noin 15% on uskonsisaruksia eli noita jotka komppaa uskonsa mukaan muita uskovaisia ja loput taitaakin olla jotenkin muutoin heikkomielisiä.

    • Anonyymi

      Joo. Siellä ihmetellään taas, miksei siittä hupparista jäänyt mitään veristä jälkeä edes koiran nuuskittavaksi, vaikka kengätkin olivat kuulemma veriset kun se poistui tontilta. Oli aika hiljainen ja ja hajuton tyyppi muutenkin, ei edes DNA:ta jättänyt jälkeensä, vaikka "tappelun mäiskinässä sai ehken itsekin vammoja.

      • Anonyymi

        Se jengi on ilmeisesti se vankien testaama TEKOÄLY?

        **Tekoäly on saapunut vankiloihin. Myyjien tieto­palvelua kehittävä Vainu on käynnistänyt yhteistyön Rikos­seuraamus­laitoksen kanssa koulut­taakseen suomen­kielisiä teksti­sisäl­töjä tulkitsevaa tekoälyään. Vankien tekemä työ auttaa Vainun suomalaisia asiakkaita kohden­tamaan myyntiään paremmin, ja samalla uusi työmuoto tarjoaa vangeille työ­elämän oppimiseen liittyviä taitoja.** Kirjoittaja: Mikko Luhtava 13. maaliskuuta, 2019

      • Anonyymi

        Mutta kun ne vammat tulivat vaatteiden alle, ( ilman että vaate meni rikki...? toim. huom.), niin ei jäänyt jälkiä tietenkään. Tämä oli ehkä Auerin blogissa myös, en muista tarkkaan, että minfossa vai siellä. Vai molemmissa.

      • Anonyymi

        Mikä vamma tuli ja minne? Minkä vaatteen alle ja kehenkä?
        Mitä jälkiä ei jäänyt? Mitä olisi pitänyt jäädä?

        Murhapaikalle jäi kyllä runsaasti jälkiä. Murhapaikalle jäi myös murhattu. 'Selvästi on murhasta todisteena.

        Auer epäilee henkilöä, jonka haavoista ei jäänyt jälkiä rikospaikalle, koska haavat tulivat vaatteiden alle. Auerin mukaan henkilö siis haavoittui teon yhteydessä. Tarkempia kysymyksiä voi kysyä Auerilta itseltään.

      • Anonyymi

        Vau oikein vaatteiden alle jäi Buaahhahhhahhahahahhahhahaaaaaa.

      • Anonyymi

        Ihan varmaan murhaaja oli mustelmilla ja ruhjeilla. Vaikka surmattu ei tainnut montaa vastaiskua kyetä antamaan niin yllätetyksi ja ylivoimalla jyrätyksi hän joutui.

        Yllätetyksi, niinpä niin, että kuuntelivat vaan sängyssä rauhassa, kun ikkunaa rikottiin. Tyttö tuli ihmettelemään meteliä, komennettiin omaan huoneeseensa. Sitten taas odoteltiin, minuutteja. Hyvin epäuskottavaa, mutta niinhän tuo murhasta syytetty on kertoillut, muunmuassa. Milloin hän sai puukoniskun rintaansa sängyllä maatessaan, milloin vasta sitten, kun hän oli menossa Jukkaa auttamaan. Mielenkiintoista on myös se, ettei tytär tiennyt äitinsä rintahaavasta ennenkuin vasta seuraavana päivänä sairaalassa. Ei hän myöskään muistanut kirkuneensa (vaikka häketallenteelta kuuluu se karmea huuto).

        Öppnas här, Rantakoski avautuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öppnas här, Rantakoski avautuu...

        Järjissään olevat ihmiset ymmärtävät, että syytetty voi valehdella vaikka ja kuinka ja muutella kertomustaan. Ok, hänellä on siihen "oikeus". Tutkintaa ei pitäisi kuitenkaan tehdä vain sen perusteella, miltä ensivaikutelma ja silminnäkijät kertovat, siinä voi mennä harhaan, harhautettuna. Ja syyllinen saa lisää etumatkaa...

    • Anonyymi

      Kannattajien nimimerkki, on anoi kaa, kertoo paljon siitä, minkälaisia ihmisiä kuuluu tohon rattokerhosakkiin.

      • Anonyymi

        Mitä nimimerkki On Anoi Kaa kannattaa?
        Rattokerhosakki???
        Koska tässä ketjussa on kyse Anneli Auerista, yritin selvittää mitä mieltä kyseinen nimimerkki on kyseisestä henkilöstä. Löysin yhden (1) kommentin tämän vuoden aikana kirjoitetuista Ulvilakommenteista. Nimimerkki On Anoi Kaa kirjoitti toukokuun 24 päivä tänä vuonna TURVAKENGISTÄ.
        Muuten nimimerkki on aktiivinen ajankohtaisosion aiheiden kommentoinnissa.

        Et kai lähtenyt merta edemmäs kalaan?

      • Anonyymi

        Kuuluu samaan sakkiin rattopoika naakan kanssa, naakka on itse antanut ymmärtää sen asian että mistä suuntauksesta diggaa.
        Sama porukka alun perin oli remmissä kuntosalipropleemin kanssa.
        Terveisin, ex annelisti.

      • Anonyymi

        "Rattokerhosakki", sitä edustamassa On Anoi Kaa ja Kuolemannaakka.
        Oudoksuttaa tällainen leimaaminen, kaksi henkilöä joista Kuolemannaakka on jo tosi pitkäaikainen kirjoittaja.
        Kuolemannaakka kirjoittaa keskittyen enemmän henkirikoksiin.
        On Anoi Kaa tuskin on juuri entisiin tai nykyisiin annelisteihin perehtynyt. Talousrikospuoleltakin häneltä löytyy kannanottoja.

        Pitääkö ymmärtää että niinkin ylimielinen taho Suomi 24:n Anonyymessa vaikuttaa, joka "rattokerhosakki" - nimityksellä haluaa kaiken kansalaisaktiivisuuden sanankäytön saralla tuomita "samalle viivalle".

        "Viiva" on vaarallinen sana - huumeidenkäyttäjien oikeus huumeiden käyttöön yhdistää liian monia rikollisia.

        Voi, mitä sanaleikittelyä!
        Mutta onko tämä anonyymi kannattaja vai kanattaja?

        Kirjoitusvirhetarkastelupataljoonnaako pitäisi avustaa?

    • Anonyymi

      Onhan se hienoa, että keskustellaan. AA:n puolustajilla on joku salaliittoteoria. Mutta niin kauan, kuin murhaajaa ei ole selvitetty, kaikki on mahdollista.

      • Anonyymi

        Ei nyt sillain varmaankaan ole kyse salaliittoteoriasta, vaan enneminkin selkeästä hyvä veli peittelystä eli suomen kuuluisimmasta korruptiomuodosta, jota ei sillain luokitella kansainvälisesti korruptioksi, ompahan vaan maantavaksi luettava toimintamuoto jossa toinen suojelee toista eli raha ei vaihda kättä ja ei näy.

        Tässä on kyse siis siitä, että joidenkin mielestä (vaikka todisteet osoittavat toisin selkeästi, että myöskin aikamääre) Auer on syyllinen, vaan kun ei taustanauhateoria, verettömyys kilven avulla, rekonstruktio huijaukset eivät toimineet vaikka kuinka alkuperäinen häketallenne manipuloitiin osoittamaan syyllisyyttä, niin ei mennyt läpi, niin pitihän se jokin rikos edes saada aikaan ja juurikin sellainen joka varmasti säilyy ihmisten mielissä, siis sellaisten jotka ainoastaan uskovat lehdistöä, kun ei ole kykyä ajatella asioita.

        Tässä asiassa ainoastaan suojellaan jotakin tahoa, koska asian yhteydessä on niin omituisia asioita, todistajia, todisteita ei ole tutkittu, siis niitä jotka osoittaa kiistatta Auerin syyttömyyden.

        Auer on ainoastaan ihminen joka on luottanut hallinnon erehtymättömyyteen ja rehellisyyteen.

        Tästä olisi paljonkin juttua, mutta suojelu jatkuu ja asioiden vääristely, niin murhainfossa, kuin muuallakin, jopa täälläkin ja jo tämä ketjun aloittajan kirjoittama osoittaa sen, että ajatteleminen ja aivojen käyttö, siis jos edes onkaan, on jäänyt sinne lapsuuskehtoon.

        Taitaa olla sellainen, joka on koettanut hämärryttää ja sekoittaa tutkimusta. Saiko Jukka jotain hirveää selville vaimonsa touhuista? Ainakin eräs todistaja kertoi puheluista, joissa huusi hirveästi ja uhkasi tehdä lapsille jotain pahaa.

    • Anonyymi

      Hahhahahhah, ylin tuomioistun. naakan nettikirja.

      • Anonyymi

        Tää oli kyllä paha ja ylin marmatuksen asiamies pieni liekki, buaahahhahahahhahaaaa.

    • Anonyymi

      Ihan selkeä henkilöspekulaatio Pililtä mutta ei bannia??!!
      Murhainfo taitaa olla rikollisten käsissä.

      • Anonyymi

        Kannattaisiko sinunkin jo opetella lukemaan/ymmärtämään lukemaasi tekstiä ja lopettaa toisten johtaminen harhaan? (Vrt. https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=24&t=20757)

        En pysty ottamaan kantaa, kuinka moni rikollinen käyttää murhainfoa keskustelukanavanaan. Uskoisin, että murhainfossa on kirjoittajia vähän laidasta laitaan.

        Uusi yritys, josko saadaan linkki toimimaan:

        https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=24&t=20757

        Ja jos linkki ei edelleenkään toimi, niin mene murhainfon Ulvila-osioon ja avaa sieltä ketju nimeltään "Uusi äänitutkimus". Nimimerkki Digi-Columbo on siellä ihan itse harrastanut henkilöspekulaatiota.

      • Anonyymi

        Henkilspekulaatio ei ole enää mahdollista sen jälkeen, kun henkilö on itse itsensä kaikelle kansalle identifioinut.

      • Anonyymi

        PiLi siis tunnustaa kirjoittaneensa kahdella nimimerkillä on mennyt suskut pilit selaimessa sekaisin.

      • Anonyymi

        Nonnih, sinne banniin suskukin sitten lensi, niin että pätkähti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PiLi siis tunnustaa kirjoittaneensa kahdella nimimerkillä on mennyt suskut pilit selaimessa sekaisin.

        Taitaa olla keksitty hahmo se Äs Älkin. Pilin kommentointi on niin naiivia, ettei uskoisi aikuisen kirjoittamaksi. Kovin tahtoo unoutua se pedotuomio. Ja vaikka on lusittu, kansa ei unohda .

    • Anonyymi

      Kyllä, murhasta epäillyt ja tuomitut kirjoittelevat siellä, Ainakin seuraavat tarkasti.

      • Anonyymi

        Kyllä, Tesoman murhaajakin siellä kävi ja sai itkupotkuraivaretia toisten kirjoituksista, se oli osa syy kun ilmottautui itse poliisille. Siis me kirjoittajat saatiin savustettua tyyppi esiin, oli tarkoituskin saada ja se tuntui hienolta.
        Toivottavasti ulvilan murhaajalle, murhaajille käy samoin, et alkais vituttaa.

    • Anonyymi

      Ai niinkuin levitoivalle, hajuttomalle, äänettömästi tikkaavalle huppikselle? Joka meni aina välillä piiloon takan katveeseen, tai pesuhuoneeseen... tytöllä ei ollut mitään havaintoa, vaikka kävi monta kertaa katselemassa. Eipä tuolla äipälläkään ollut mitään huolta, vaikka tyttö haahuili ympäri asuntoa. Tappajahan se siellä vaan oli, niinkuin hän kertoi heti puhelun alussa häkelle. Hätääntynyt, tottakai, kalmo makkarissa, ja pitää keksiä jotain selitystä.

      • Anonyymi

        Forensinen tutkinta jatkuu, jatkuu, jatkuu, jatkuu....

      • Anonyymi

        Kyllä kai järjestetyssä näytelmässä, jossa tarvitaan syntipukin rooliin henkilö, että päästään oikeuslaitosjohtoiseen tutkintaan Suomessa, jossa ilman syntipukin ROOLIA se ei olisi edes mahdollista tarvitaankin juuri levitoiva, hajuton, äänettömästi tikkaava huppis. Ilman näitä pointteja ei edes pystyttäisi pääsemään oikeuslaitokseen, eikä myöskään FBI nauha toimisi syyttäjän päätodisteena, jonka hän sitten lopussa sanookin AA:n lavastamaksi useista eriaikaisista äänilähteistä (tietysti yhteistyössä FBI:n kanssa, että tuo ylipäätään olisi mahdollsita). Näin ollen syyttäjän väittämän mukaan AA lavasti itsensä syylliseksi .

      • Anonyymi

        Jos jengi on niin tanan tyhmää, ettei saa edes kahta palikkaa osumaan yhteen niin, että se selittäisi koko tarinan kymmenessä vuodessakaan, niin ei tarvitse kyllä ihmetellä, että missä jamassa on koko Suomi.

        Syyttäjän päätodiste syyllisyydestä on syyttäjän mukaan syyllisen itsensä lavastama. Annettu tieto.

        Ja näytelmän viimeisessä jaksossa syytetty itse vielä sanoo, että näin homma tuli hoidettua ja poliisi vapautui syytteistä ja syyttäjälaitos sai sulkia hattuunsa.

        Mutta jatkakaa toki, voihan se olla, että joku päivä tuleekin se kuuluisa ahaa -elämys.

      • Anonyymi

        Ai niin, ja se vielä muistutukseksi, että julkisuudessa hän on pelkkä fiktiivinen hahmo (kuten Aku Ankka), eikä hänellä todellisuudessa ole tuon fiktiivisen hahmon kanssa muuta yhteistä kuin nimi.

        <<– Mä olen tämmöisen syntipukin roolin sitten ottanut. Poliisi vapautuu rikossyytteistä, syyttäjänlaitos on kerännyt sulkia hattuunsa, että homma tuli hoidettua ja saadaan tilastot taas kauniiksi, Auer sanoo haastattelussa.

        – Julkisuuden Anneli Auer, sehän on fiktiivinen hahmo. Sillä ei ole mun kanssa muuta yhteistä kuin nimi.<<

        Kyse on sitä tulkitseeko tilanteen ja uutisoinnin tunteella vai järjellä - uutisoinnissa on annettu vaihtoehto valita - mutta jos tunteella ei pääse johtopäätökseen, niin kannattaisikohan käyttää järkeä?

        Kuten Einstein sanoi - ja jälleen tämä:

        "Jos tosiasiat ja teoria eivät sovi yhteen, muuta tosiasioita." [17]

        Teidät on aivopesty uskomaan. Ja koko uskonnonkin pointti on ollut vain sotkea ihmisten aivotoiminta niin totaalisesti tunteeseen perustuen auktoriteettiuskona, etteivät ihmiset enää edes löydä todellisuutta. Koko Ulvilan farssi oli erinomainen osoitus tästä.

        Huoh.

      • Anonyymi

        Pojan kertomat luotettavat kuulohavainnot ei kelvanneet todisteeksi, vaikka auerska ainoa mahdollinen syyllinen tyttären lisäksi ja kaikki todistaa auerskan syylliseksi. Sen sijaan annulistit uskoo menninkäisistä ja jättiläisistä satuilevaan tyttäreen, kertoi tosin hänkin vanhempien rikkoneen oven lasin, eihän siellä ketään muita ollut.

        Luulen, että ajan kanssa sinäkin saat vielä rangaistuksen syyttömän ihmisen vainoamisesta, jota olet harjoittanut laajamittaisesti vuosien varrella. Toivon virkamiesten hoitavan asioita niin kuin asianmukaisesti hoidettuna kuuluu.

        Ai sinäkö olet syyllinen kun olit kerran paikan päällä, mutta miten liihoittelit pois jälkeäkään jättämättä?

    • Anonyymi

      Missä viipyy annulistien todisteet auerskan syyttömyydestä? Ainoatakaan syytekohtaa ette ole kumonneet, mutta mahdotontahan se olisikin!

      • Anonyymi

        Don Teflon ei lopeta ikinä...

      • Anonyymi

        Ei tule kuuloonkaan, ei ikinä... Don Teflon ei lopeta ikinä, hän on niin paljon asiantuntijuutta kerännyt varastoihinsa ettei mikään erimielinen näkemys ulotu hänen tajuntaansa.... Ei ikinä....
        Murhaajan käsihaava paranevat ajan kanssa... Terveiset meni jo juhannuksena miss Homesille ja Awalle ja tais mennä parille muullekin... Repikää siitä....

      • Anonyymi

        Heh heh, ei ole annulistit saaneet ketään kääntymään uskoonsa kun eivät pysty kumoamaan todisteita auerskan syyllisyydestä ) Yrittäkää edes!

        Jotain hiertymiä oli sairaalavideossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh, ei ole annulistit saaneet ketään kääntymään uskoonsa kun eivät pysty kumoamaan todisteita auerskan syyllisyydestä ) Yrittäkää edes!

        Täysin turhaa puhua seinille ilman korvia. Eino Grön erehtyi. Seinillä ei ole korvia.

    • Anonyymi

      Oliko Ulvilan murhaajalla Niina Berg ja muita tukijoukkoja apuna?

      • Anonyymi

        Pakkohan niiden olisi ollut olla paikan päällä, jos väittävät tietävänsä auerskan syyttömäksi. Ulkopuolinen vaan kun on mahdoton, niin ainoa vaihtoehto on että tietävät syylliseksi ja siksi puolustavat niin kiihkeästi.

    • Anonyymi

      Ainakin kaikki oikeusasteet ovat todenneet hänet syylliseksi omien lastensa hyväksikäyttöön ja pahoinpitelyyn. Nämä puolustelijat ovat ilmeisesti maksettuja trolleja. No, onhan siinä hetkeksi rahaa jaettavaksi.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti¿ huh ja huoh!

    • Anonyymi

      Ulkopuolinen tekijä on täysin mahdollinen.

      • Anonyymi

        Ulkopuolinen tekijä on objektiivisesti katsoen täysin mahdoton. Se on yhtä mahdollinen kuin että aurinko nousisi huomenna lännestä eikä idästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulkopuolinen tekijä on objektiivisesti katsoen täysin mahdoton. Se on yhtä mahdollinen kuin että aurinko nousisi huomenna lännestä eikä idästä.

        Miten niin täysin mahdoton? Perheen ulkopuolella on vaikka kuinka paljon ihmisiä.

    • Anonyymi

      Koko ajan annulistit väittää tietävänsä syyttömäksi, mutta kun pitäisi todistaa väittensä, niin yhtään todistetta syyllisyydestä ette pysty kumoamaan.

    • Anonyymi

      Eihän minuakaan tarvii todistaa tuohon syyttömäksi ja tuskin sinuakaan.

      • Anonyymi

        Minä en ollutkaan paikan päällä, mutta sinä siis olit, missä se DNA:si on, kun ei löytynyt kenekään ulkopuolisen? Yhtä hyvin voit todisstaa itsesi tai jonkun muun tehneen murhan, et tietenkään kykene ellet ole auerska itse.

    • Anonyymi

      Kuka se auerskan pääepäilty on, josta hän vihjailee? Poliisihan on tutkinut kaikki oljenkorret. Vielä vaan vihjailee uudessa blogissaankin jostain "artosta". Psykopaateille tunnusomaista on, etteivät he myönnä vääriä tekojaan vaan koettavat vierittää aina kaiken muiden syyksi.

    • Anonyymi

      Yrittää nyt edes annulistit, yhtä ainoaa ette ole vielä kumonneet!

      • Anonyymi

        Kerro se Hovioikeuden annelisteille, höörhöö-hö-höh-hööö! Susikoiralles annat sitten kovat kyydit, tuomoseni!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro se Hovioikeuden annelisteille, höörhöö-hö-höh-hööö! Susikoiralles annat sitten kovat kyydit, tuomoseni!

        Jaa, harrastaako annulistit rakkejakin, no enpä ihmettele. Pervoiluhan teillä aina on mielessä.

      • Anonyymi

        Mitä muutakaa rattojengiltä voi odottaa, kun elukoitakin tässä kasessa on vilissyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro se Hovioikeuden annelisteille, höörhöö-hö-höh-hööö! Susikoiralles annat sitten kovat kyydit, tuomoseni!

        Tainnut psyko-pekka olla vankilassa kun ei ole vähään aikaan kuulunut mitään sikalareissuistaan. Pääsitkö jo pois vai lomallako olet?

    • Anonyymi

      Pervo-annulisteilta.

    • Anonyymi

      Desibelidemokratia ei johda mihinkään.

    • Anonyymi

      =nhan se tuomittu jo kaksi kertaa lastenraiskaukset.

      • Anonyymi

        Poliisi lavasti lastenraiskaukset aivopesemällä lapset. Sellaisia krpäpoliiseja löytyy Suomesta.

      • Anonyymi

        On annulisteilla hätä kun totuus pedomurhaaja auerskasta paljastui, pelko persiissä milloin tuomitaan murhastakin.

    • Anonyymi

      Vai poliisi lavasti ... taisi se auerska enemmänkin lavastella. Ämmä pelotteli lapset raiskauksilla ja pahoinpitelyllä hiljaisiksi, oletettavasti.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne ole sinun kaltaiset ihmiset, jotka saavat paljon pahaa aikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne ole sinun kaltaiset ihmiset, jotka saavat paljon pahaa aikaan.

        Mikään ei ole tarpeeksi pahaa murhaajalle, toivottavasti auerska on pian taas vankilassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne ole sinun kaltaiset ihmiset, jotka saavat paljon pahaa aikaan.

        Kyllä se anneli on saanut paljon pahaa aikaan perheelleen. Ei ne asiat lusimalla muuksi muutu, ehkä verirahat vähän lohduttaa.

      • Anonyymi

        kaikkein parasta tässä on kun, tekijän pittää olla koko loppu elämä kiltisti ja viettää kaksois elämää, pelkäämällä että joku kertoo totuuden.
        Tai todisteita löytyisi jostain jemmasta.
        Pahiksella ei ole helppoa elämää.

        Puhutko nyt omasta puolestasi? Jos olet sinkku, niin voisin ohjata sinut yhden mielenkiintoisen tapauksen äärelle.

    • Anonyymi

      Lahtiolapsykoosi näyttää siirtyvän Mynämäeltä lähemmäs Turkua.

    • Anonyymi

      Miksi ette sano omalla nimellänne Anneli Aueria murhaajaksi?

      Eikö soijaoletetuilla riitä kantti? Puskista se on turvallisempaa eikä jännäkacca valu punttiin..

      Terv. Herra Heinämäki

      • Anonyymi

        Hah, onhan sen lukuisat poliisit, tutkijat, asiantuntijat, lääkärit, syyttäjät ja tuomarit ihan nimellään todenneet murhaajaksi, miksi meidän saman toteajien tarvitsisi nimellä esiintyä. Sen sijaan syyttömiä lapsia, sijaisvanhempia ja muita sivullisia syyttävien annulistien pitäisikin esiintyä nimellään. Ehkäpä ne nimet selviävät kun joudutte oikeuteen vastaamaan kirjoituksistanne.

        Luulen, että aika moni on toivonut pääsevänsä keskustelemaan näitä asioita auki esimerkiksi oikeudenistunnon kautta. Uskon, että Auerin jälkikasvu tai Jukka Lahden sukulaiset rohkaistuvat vielä jonain päivänä viemään asioita eteenpäin niin, että heidän isänsä murhannut henkilö ja äitiään puukottanut henkilö selvitetään virallisesti.

        Uskon, että sekin päivä koittaa, kun aletaan perata, ketkä tosiasiallisesti Suomessa pahoinpitelevät toisia henkisesti keskustelupalstojen kautta. Näissä jälkimmäisissä talkoissa voi jokainen meistä olla mukana varmistamassa, että kukin pyrkii käyttäytymään omalta osaltaan asiallisesti nettiviestittelyissään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ethän sinä USKALLA omalla nimellä.

        Olet pelkkä PUSKASTA huutelija, kuten HH sanoikin.

        Jos Pieni Liekki lopettaisi taukoamattoman tyhmyytensä esittelyn, niin saattaisi ne "pahoinpitelyt" vähetä tai peräti loppua kokonaan.

        Mitä pitää sisällään ne "pahoinpitelyt"?

        "Uskon, että sekin päivä koittaa, kun aletaan perata, ketkä tosiasiallisesti Suomessa pahoinpitelevät toisia henkisesti keskustelupalstojen kautta"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen, että aika moni on toivonut pääsevänsä keskustelemaan näitä asioita auki esimerkiksi oikeudenistunnon kautta. Uskon, että Auerin jälkikasvu tai Jukka Lahden sukulaiset rohkaistuvat vielä jonain päivänä viemään asioita eteenpäin niin, että heidän isänsä murhannut henkilö ja äitiään puukottanut henkilö selvitetään virallisesti.

        Uskon, että sekin päivä koittaa, kun aletaan perata, ketkä tosiasiallisesti Suomessa pahoinpitelevät toisia henkisesti keskustelupalstojen kautta. Näissä jälkimmäisissä talkoissa voi jokainen meistä olla mukana varmistamassa, että kukin pyrkii käyttäytymään omalta osaltaan asiallisesti nettiviestittelyissään.

        Olisihan se hienoa jos Jukan lapset saisi pedomurhaajaäitinsä vankilaan, mutta veikkaan etteivät halua olla sen kanssa enää missään tekemisissä, edes oikeudenkäynnissä. Tuollaiset femakkohovinarritkin pitäisi saattaa vastuuseen tekemisistään ja laittaa maksamaan valtiolle takaisin aiheuttamansa vahinko ellei saa auerskalta perittyä.

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        No ethän sinä USKALLA omalla nimellä.

        Olet pelkkä PUSKASTA huutelija, kuten HH sanoikin.

        Onpa annulistilla osuva "nimi" ja varmasti yhtä osuva feikkisähköpostissakin. Etkö uskalla ihan omalla nimelläsi syytellä uhreja?

      • Anonyymi

        Näin käy kun kokaiinia jatketaa soijajauholla...
        Tampereella Ghost huntingin mukaan Aarnion alaisia, juuri tänään tai viime yönä sellaisia jauhoja huiskasi ilmi... En huomaa että todenperäisyyttä siitä huiskauksesta liioin olisi kyseenalaistettu.

        Epäilen että huumePekkapoliisi tai Saara taas on pälissyt huuhaatietoa Aarnion kaatamiseksi.

        Alkaako puntit tutista? Pikkupöksyt märät? Kansa tietää.

      • Anonyymi

        Helle on vallannut Suomen. Mutta se on lyhytaikaista kuumotusta vain. Menee ohi viikossa, ehkä. Sen kansa tietää ja on tottunut säävaihteluihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisihan se hienoa jos Jukan lapset saisi pedomurhaajaäitinsä vankilaan, mutta veikkaan etteivät halua olla sen kanssa enää missään tekemisissä, edes oikeudenkäynnissä. Tuollaiset femakkohovinarritkin pitäisi saattaa vastuuseen tekemisistään ja laittaa maksamaan valtiolle takaisin aiheuttamansa vahinko ellei saa auerskalta perittyä.

        Miksi kadehdit Annelia ja miksi sinulla on paha olla? Onko sinulla huono omatunto siitä, että olet ollut koko ajan väärin perustein syyttömän ihmisen ja tämän jälkikasvun kimpussa? Kannattaisiko käydä toteamassa asianosaisille, että olet pahoillasi kaikesta ja pyydät tekojasi anteeksi?

        Kun kerran tiedät syyttömäksi niin siitä vaan kumoamaan nuo todisteet, toistakymmentä vuotta ollut aikaa, mutta ainoatakaan et ole kumonnut, samaa paskaa vaan jauhat ja syytät uhreja.

        Liikkuvia palikoita on monta. En osaa sanoa, mikä niistä liikahtaa ensimmäisenä ja kuka on sen liikauttaja. Tavoite on ollut olemassa jo liian pitkään, mutta täytyy vaan luottaa, että hiljaa hyvä tulee kestävästi.

        Toivon sopivasti auringonpaistetta elämääsi ja hymyä huulillesi. Ei kannata antaa vihalle valtaa, sillä se vie mennessään ja siltä tieltä ei ole välttämättä paluuta.

        Hyvä kun myönsit, että syytteet on totta etkä pysty kumoamaan ja auerska syyllinen, siitä se alkaa aurinko paistaa sinunkin risukasaasi. Ei sitä vihata tarvitse, mutta kärsiköön rangaistuksen ja maksakoon korvaukset takaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa annulistilla osuva "nimi" ja varmasti yhtä osuva feikkisähköpostissakin. Etkö uskalla ihan omalla nimelläsi syytellä uhreja?

        No heippa sulle, Onanyymi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin käy kun kokaiinia jatketaa soijajauholla...
        Tampereella Ghost huntingin mukaan Aarnion alaisia, juuri tänään tai viime yönä sellaisia jauhoja huiskasi ilmi... En huomaa että todenperäisyyttä siitä huiskauksesta liioin olisi kyseenalaistettu.

        Epäilen että huumePekkapoliisi tai Saara taas on pälissyt huuhaatietoa Aarnion kaatamiseksi.

        Aarnion tamperelaiset alaiset loistavat poissaolollaan.
        Miten nyt suu pannaan, Ghost Hunting?
        Kiekkopojat ynnä muut R-A:n tuttavat eivät ole Aarnion alaisia. Pitäisi nyt aaverahoihin saada tolkkua, siihen Auerin nimellä ei ole mahiksia.

      • Anonyymi

        Vielä kerran, pojat. Tampereen Ilvekset eivät ole Aarnion alaisia. Kenen mamman poikien hymy nyt hyytyy, Ghost Hunting?

      • Anonyymi

        Onneksi Tampereella on piirit niin kovin pienet, erityisesti isokenkäisillä. Kilinkalinkolin
        Vihdoinkin joku saa oikeutta, vaikka sivusta liippaen.
        Näin tulee käymään, me teemme työtä ja kaiken sen eteen, siitä voit olla aivan varma. 65 kiloa kokista ja neljä milliä ei ole pikkusumma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kadehdit Annelia ja miksi sinulla on paha olla? Onko sinulla huono omatunto siitä, että olet ollut koko ajan väärin perustein syyttömän ihmisen ja tämän jälkikasvun kimpussa? Kannattaisiko käydä toteamassa asianosaisille, että olet pahoillasi kaikesta ja pyydät tekojasi anteeksi?

        Miksi kuvittelet että joku anonyymi kadehtisi Annelia? Voe hyvvää päivää ja hyvinpä on sairas mieli sulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kuvittelet että joku anonyymi kadehtisi Annelia? Voe hyvvää päivää ja hyvinpä on sairas mieli sulla.

        "syyttömän ihmisen ja tämän jälkikasvun kimpussa?"

        Pikkupieru seonnut lopullisesti, kun itse syytellyt muiden annulistien kanssa todella härskisti lapsia ja sijaisvanhempia.

        Lieneekö niitä muita annulisteja kuin tämä yksi kaheli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kuvittelet että joku anonyymi kadehtisi Annelia? Voe hyvvää päivää ja hyvinpä on sairas mieli sulla.

        Mitä ihmeen kadehdittavaa AA:ssa voisi olla?!

        Korkeintaan sellainen henkilö, joka itse oikein ihannoi AA:ta juuri sen takia, että häntä eivät saaneet tuomituksi, voi kuvitella että tämä hänen ihanteensa ja suuri idolinsa voisi aiheuttaa kateuden puuskia jollekin. Eipä todellakaan.

        Esimerkiksi Premiata on koko ajan esiintynyt juuri tuollaisena AA:ta sankarinaan ihailevana tyyppinä. Ei kai vain sen kirjoituskin?

        Turha siitä jauhaa, sehän myönsi jo vuosia sitten uskovansa auerskan olevan syyllinen.

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        No ethän sinä USKALLA omalla nimellä.

        Olet pelkkä PUSKASTA huutelija, kuten HH sanoikin.

        Kuka se HH on joka kirjoittelee ilmeisesti halventavasti pelkurianonyymeista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se HH on joka kirjoittelee ilmeisesti halventavasti pelkurianonyymeista?

        Väestörekisteristä voi olla vaikea löytää henkilöä nimeltä Paska Ritala, joten oman nimen salaamisen salaliittolaisena tässä edetään

    • Anonyymi

      Helle on näemmä pehmittänyt lieskan pään lopullisesti.

      • Anonyymi

        Joo, lieskan mukaan liitäväluuserihuppis oli kerennyt sovittelemaan muovituoliakin, VAU.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, lieskan mukaan liitäväluuserihuppis oli kerennyt sovittelemaan muovituoliakin, VAU.

        Melko tyhmä huppis, jos ei tavallista takaovea avata osannut sisältä päin, eihän se poliisien mukaan ollut edes lukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko tyhmä huppis, jos ei tavallista takaovea avata osannut sisältä päin, eihän se poliisien mukaan ollut edes lukossa.

        Kannattajien mielestä se taas oli huisinerikoinen lukkomekanismi ja harvinainen ovi. Mikä poliisin mukaan ei ollut edes lukossa. Uhri muuten oli jutsiin rituaalimurha asennossa siinä lopussa, ihan oikeaoppinen sellainen.

      • Anonyymi

        Uusien kiistakysymysten aika, pliis... Urautuneisuus paistaa näissä huokaisujen merissä....

    • Anonyymi

      Nätti tyttö tuo Auerska :)

      • Anonyymi

        Otapa siitä eukko itsellesi, varmaan oppikin jo vankilassa lespailun ja harjoittelihan se sitä ilmeisesti jo vanhimman tyttärenkin kanssa, kun hihitys vaan makuuhuoneesta kuului.

    • Anonyymi

      Tietääkö kukaan, missä nainen asustelee. Voisin käydä kyselemässä, miltä nyt tuntuu. Onko muuttanut verirahoineen ulkomaille.

      • Anonyymi

        Turussa väitetty asuvan, missä oli ennenkin asunut ja sinnehän se halusi muuttaa kun ei viihtynyt Ulvilassa. Haulla tuli sen tai jonkun annulistin höpinöitä Ruskon palstalla, että asuisiko siellä. On muuten aika sairasta, syyttelee lapsia, niin kuin kuulema sen omilla sivuillaankin, en viitsi mennä lukemaan. Kai sen tiedot jostain saisi, eikös ne ole julkisia. Yritystiedoista varmaan ainakin jos kotoaan tekee "töitä", puhelinumerohauista jne.

      • Anonyymi

        Lieneekö jonkun sairaan ihmisen tekmää vainoa, selvittely tuotti yhden asianomistajan oleskelun juurikin Ruskolle, joku muukin on asian huomannut. Yksi ainakin nyhjöttää turussa.

    • Anonyymi

      Joko annulistit luovutti? Ei yritystäkään vuosiin kumota todisteita syyllisyydestä. Hyvä vaan kun myönnätte jo itsellennekin että ulkopuolinen on mahdoton. Mitenkähän auerska jaksaa pitää kulissia yllä loppuelämänsä, joka paikassa tunnistetaan, että tuossa se pedomurhaaja on. Kukaan normaali ihminen ei halua olla missään tekemisissä kanssaan.

      • Anonyymi

        Oikeus kumosi ne jo vapauttamalla Annelin. Etkö ole vielä tajunnut selvää asiaa? Kiljuako sinä kiskot?

        Vapauttamalla Annelin, oikeus kertoi ulkopuolisen olleen mahdollinen.

        Annappa se kiljureseptisi, moni varmaan haluaa kiskoa sitä samaa, kun se näköjään saa ukon sekaisin, sekaisin,....

        Siinäpä se kun ei ne kaksi hovinarria kumonneet ainoatakaan todistetta ja yksi olisi tuominnut murhasta, kuten käräjäoikeus jo khdesti ja korkein oikeuskin oli käräjäoikeuden kannalla.

        Kun olisivatkin todistaneet syytekohdat perättömiksi ja jonkun muun syylliseksi, niin asia olisi selvä, mutta kaikki todisteet auerskan syyllisyydestä ovat edelleen voimassa. Mahdoton tehtävä näköjään annulisteillekin, ei auta psyko-pekkaa kiljukaan, ne pellinnarusi voisi auttaa, mikset kokeile?

    • Anonyymi

      Hitaita ovat annulistit, kymmenessä vuodessa ei ainoatakaan syytekohtaa ole kyetty todistamaan vääräksi.

    • Anonyymi

      Hitaita on, samaa virttä ovat jankuttaneet kymmenen vuotta, vielä ilman tulosta.
      Ainut on ja pysyy, elikä liitäväluuserihuppis elää ja porskuttaa.

      • Anonyymi

        Mielikuvitusolio, ei menninkäinen eikä jättiläinen, mutta sen verran epämääiset tuntomerkit, että voidaan syytellä melkein ketä vaan. Vaikka olisi tutkittu, ettei ole aihetta epäillä. Annelin kannattajat (pedofiilien puolustajat) vaan toistavat vanhoja mantroja, uskossaan.

    • Juu juu, mutta nussittiinko siellä taloyhtiön yhteisissä tiloissa, kuten nuoriherra, sossutädit ja jopa oikeus uskoi, huolimatta vastakkaisista todisteista?

      Ps.Eikös FBI todennut häkenauhan aidoksi, eli todisti siten, että Anneli ei voinut murhata miestään.
      Myöskään murhavälineitä ei löytynyt ja koska Anneli päivysti puhelimessa häkekeskuksen kanssa niin ei olisi ehtinyt piilottamaankaan välineitä, eikä vereentyneitä vaatteitaan.

      Pps. Suomi ei todellakaan ole oikeusvaltio.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, ei oikeusvaltiossa maksettaisi puoltamiljoonaa syylliseksi todistetulle pedomurhaajalle.

        Miksi edes vaivaudut kommentoimaan ottamatta selvää asioista. FBI nimen omaan todisti, että häkesoiton taustaäänet sopii nauhoitetuksi klikkauksineen ja äänevoimakkuuksineen. Myös lääkäri kertoi, ettei Jukka olisi kyennyt soiton aikaan enää huutamaan niin kovalla äänellä.

        Kidutusmurha kesti noin tunnin, joten auerskalla oli ruhtinaallisesti aikaa piilottaa tavarat, lähin paikka pakastin, eikä roskiksiakaan tutkittu kuin pinnalta.

        Lastenraiskaustuomiosta et tiedä sen enempää kuin mutkaan sivulliset, vaikka annulistina se sinua kovasti kiihottaakin.

      • Anonyymi

        Aino ei kiihotu.

    • Anonyymi

      Eiköhän se todistanut ainoastaan, ettei häkenauhaa ole muokattu. Seksuaalista hyväksikäyttöä voi tapahtua lapsille muutenkin kuin n.ssimalla. Kovat tuomiot ainakin saivat.

      • RitalanPaska

        Eikös nuoriherra todistanut, että nussittiin! Naapurin lapset ja vanhin tyttö kiistivät. Nuoren herran mukaan myös Kukan poijaat olisivat olleet siellä nussimassa.

        Omituinen oikeuslaitos, joka tuollaista paskaa uskoo.

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        Eikös nuoriherra todistanut, että nussittiin! Naapurin lapset ja vanhin tyttö kiistivät. Nuoren herran mukaan myös Kukan poijaat olisivat olleet siellä nussimassa.

        Omituinen oikeuslaitos, joka tuollaista paskaa uskoo.

        Jokos olet itse jäänyt kiinni kun noin fantasioit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokos olet itse jäänyt kiinni kun noin fantasioit?

        Et kiistänyt väitteitä, koska Paska kertoi faktat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et kiistänyt väitteitä, koska Paska kertoi faktat.

        Tämä on murhaketju. Ei minun tarvitse ottaa mitään kantaa seri-juttuun kun kukaan sivullinen ei tiedä fatoja ja tuomio on lopullinen. Luotan täysin asiantuntijoihin ja raa'asta murhaajasta helppo uskoa.

        Murhan syytekohdat sen sijaan ovat julkisia, ettekä pysty kumoamaan niitä koska ovat faktoja.

        Syytetty on, joo se on fakta. So what?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytetty on, joo se on fakta. So what?

        No, mikset kumoa, koska et pysty, eikä pysty kukaan mukaan, SE on fakta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mikset kumoa, koska et pysty, eikä pysty kukaan mukaan, SE on fakta.

        Perehtyisin asiaan jos joku minulle maksaisi siitä. Siksi en kumoa enkä vahvista.

    • Anonyymi

      2 kertaa todellakin todisti.

    • Anonyymi

      Montako vuotta annelistit ovat yksin itsensä kanssa höpissyt murahinfossa?

      • Anonyymi

        Aika huvittavaa, että auerska sai sittenkin elinkautisen ja muutama annulisti siinä samalla. Puolustelee surkuhupaisesti itseään ja syyttelee raukkamaisesti lapsia, kukaan ei usko, mutta pitääpähän asiaa esillä ettei pääse unohtumaan. Jos olisi pysynyt tunnustuksessaa, tuskin enää pahemmin kirjoiteltaisiin.

        Täytyy olla rikollinen itsekin tai vähintään rikollinen mieli, että puolustelee murhaajia. Naisia riittää tyrkylle seurustelemaankin, vaikka tietävät murhaajiksi, auerska sen sijaan ei taida enää miestä saada.

      • Anonyymi

        Hyvä termi tämä elinkautinen, muutama minfon hoopo on saanut saman näemmä.

    • Anonyymi

      Motiivina miehen murhaamiseen saattoi olla se, että vaimon perverssit taipumukset ja lapsiin kohdistuneet järkyttävät teot olivat paljastuneet uhrille.

      • Anonyymi

        Premiaaatta se todisti auerskan syyttömäksi murhaan, vaikka tiesi, että syyttömäksi ei tarvitse ketään todistaa eikä todistella ..................

        Sekin asejuttu siinä oli aika outo.

    • Anonyymi

      Ei tarvitsekaan, siksi pedofiili sai järjettömät korvaukset istumisestaan. Ehkä nekin vielä kumotaan, kunhan oikeus voittaa.

    • Anonyymi

      Miksi joku pitää niin valtavan tärkeänä Rusko suomi24 sivustoa, jotta auerskan nimi säilyis näkyvillä? On muuten testattu juttu!

    • Anonyymi

      Pedofiilin nimi. Ikuinen.

    • Anonyymi

      Kyllä naisetkin osaa. Tuo Laihian murhaajakin.

      • Anonyymi

        Ja kaikkein kieroimpia, sekin yritti lavastaa miehen tekemäksi laittamalla nukkumaan kuolleen viereen. Toiset myrkyttää, toiset yllyttää miehen murhaamaan, löytyy laidasta laitaan.

    • Anonyymi

      Kaikenlaisia sairaita.. Tässä ei sentään keksitty huppumiestä. Vain yritettiin leipoa syylliseksi juoppomies, tai taksimies jotka olivat ihan verta ja lihaa ja paikalla, todistettavasti, ainakin murhan jälkeen. Murhatun kynsien alta löytyi syytetyn DNA:ta.

    • Anonyymi

      Tyhjät tynnyrit kolisee eniten. Sen huomaa näistä syyllistäjistä että älykkyys ei riitä ymmärtämään vapauttavaa tuomiota, josta selkeästi näkee ettei voi olla syyllinen. Tappaja jätti veriset kengänjäljet ja katosi sorkkaraudan kanssa, kumpiakaan ei ole löydetty.

      • Totta. Mitä lie ovat kouluja käymättömiä vähäpoikia ja omaeläkkeellä olevia. Varmaan lyöneet päänsä pahasti joskus nuorempana ja jäänyt jankutusvaihe päälle.

      • Anonyymi

        Kovasti älähtelee annulistitrakit, mutta ei vaan todisteita syyttömyydestä tule. "Varteenotettava epäily" jäi vain kahdelle hovinarrille jotka uskoo yliluonnolliset kyvyt omaaviin uhfomiehiin. Pari hassua jälkeä sisällä Jukan kengillä tehtynä, vaikka muka jahtasi ympäri taloa, eikä ulkona poistumisjälkiä mihinkään suuntaan. Niin surkeat lavastukset ettei niihin usko kukaan, mutta femakkous oikeuttaa lastenraiskaukset ja murhatkin.

        Oletettavasti olet mies, jolla taitaa olla huonoja kokemuksia naisista. Vai tulkitsenko oikein?

        Joku olikin miesvihaaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletettavasti olet mies, jolla taitaa olla huonoja kokemuksia naisista. Vai tulkitsenko oikein?

        Oletettavasti useimmat haluaa saada murhaajat tuomituiksi sukupuolesta riippumatta, mutta femakot ei naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovasti älähtelee annulistitrakit, mutta ei vaan todisteita syyttömyydestä tule. "Varteenotettava epäily" jäi vain kahdelle hovinarrille jotka uskoo yliluonnolliset kyvyt omaaviin uhfomiehiin. Pari hassua jälkeä sisällä Jukan kengillä tehtynä, vaikka muka jahtasi ympäri taloa, eikä ulkona poistumisjälkiä mihinkään suuntaan. Niin surkeat lavastukset ettei niihin usko kukaan, mutta femakkous oikeuttaa lastenraiskaukset ja murhatkin.

        Eikä se koirakaan muuta haistanut kuin ilmeisesti perheenjäsenten jälkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä se koirakaan muuta haistanut kuin ilmeisesti perheenjäsenten jälkiä.

        Ilmeisesti???

        Et ole siis lukenut tutkintaraportteja etkä tiedä koiran toiminnasta yhtään mitään. Muka perheenjäsenten jälkiä, heheheh!

        Tutki tapausta vähän tarkemmin, niin tiedät mitä on löytynyt ja mitä ei. Mutta ei sulla taida äly riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti???

        Et ole siis lukenut tutkintaraportteja etkä tiedä koiran toiminnasta yhtään mitään. Muka perheenjäsenten jälkiä, heheheh!

        Tutki tapausta vähän tarkemmin, niin tiedät mitä on löytynyt ja mitä ei. Mutta ei sulla taida äly riittää.

        Kuten lehtijutussakin lukee, koirakaan ei löytänyt mitään jälkiä ulkopuolisesta, eikä löytänyt tutkijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten lehtijutussakin lukee, koirakaan ei löytänyt mitään jälkiä ulkopuolisesta, eikä löytänyt tutkijat.

        Jos luet tapauksen tutkintapöytäkirjat, niin selviää että koira löysi hajujäljen. Lehdissä voi lukea mitä vaan, esim. kerrottiin että kukalta löytyi l-pornoa, mutta lopulta poliisit Paateroa myöten joutuivat myöntämään ettei löytynyt ainuttakaan kuvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos luet tapauksen tutkintapöytäkirjat, niin selviää että koira löysi hajujäljen. Lehdissä voi lukea mitä vaan, esim. kerrottiin että kukalta löytyi l-pornoa, mutta lopulta poliisit Paateroa myöten joutuivat myöntämään ettei löytynyt ainuttakaan kuvaa.

        Luepa itse ja lopeta se satuilu, mitään poistumisjälkiä ei löytynyt, vaikka keli erinomainen ja jäljet olisi pitänyt olla tuoreet ja jopa verta olisi pitänyt tippua.

    • Anonyymi

      No syyttäjä ei pystynyt selittämään miten olisi mahdollista, että Auer olisi kahdessa minuutissa:

      ehtinyt tappamaan puolisonsa, käymään suihkussa ja kuivaamaan hiuksensa, kuivaamaan kylpyhuoneen pisaraakaan unohtamatta, lavastamaan kengän jäljet, hävittämään kengät ja sorkkaraudan, pukemaan päälleen uuden paidan ja puukottamaan itseään n. sentin päähän sydämestä, ja sitten avaamaan oven poliisille.

      Jos sinä pystyt tähän niin ota ihmeessä yhteys syyttäjään!

      • Anonyymi

        Miksi olisi pitänyt, sillähän oli ainakin tunti aikaa, sen sijaan kukaan ei ole pystynyt todistamaan miten se liitelevä huppari olisi pystynyt muutamassa minuutissa tekemään tunnin hommat.

        Miten sinusta tuli ihmisvihaaja ja miten voit tehdä toisille niin ilkeitä asioita kuin teet?

        Saattoihan siinä olla lähes kaksi tuntia aikaa, koska naapurin mukaan valot olivat päällä silloin, kun AA väitti, ettei olleet. Samanlaista muistamattomuutta kuin tuon Laihian murhaajan kanssa, sekoitetaan pakkaa, kerrotaan muunneltua totuutta jne. Onkohan se ottanut oppia tästä Ulvilan murhakeissistä? Ja sitä taustanauhaahan on voitu tehdä vaikka monta kuukautta etukäteen.

        Murhaajia sietäisi vihatakin, mutta miksi vihaat satuolentoja kun yrität laittaa niiden syyksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattoihan siinä olla lähes kaksi tuntia aikaa, koska naapurin mukaan valot olivat päällä silloin, kun AA väitti, ettei olleet. Samanlaista muistamattomuutta kuin tuon Laihian murhaajan kanssa, sekoitetaan pakkaa, kerrotaan muunneltua totuutta jne. Onkohan se ottanut oppia tästä Ulvilan murhakeissistä? Ja sitä taustanauhaahan on voitu tehdä vaikka monta kuukautta etukäteen.

        Totta, eihän se Jukka edes sano mitään murhaajalleen, kyä mää ainakin olisin huutanu, että v-ttu lähe vetään ja lopeta mun tikkaaminen. "Voisit Annu vähä auttaakin" on kyl kans niin omituinen repliikki, ettei mene ihan läpi nääs meiltä suht koht normaalijärkisiltä, annulistihhan ny uskoo mihivvaa, mitä idolinsa heille kertoo.

      • Anonyymi

        Kahdessa tunnissa pystyy aika paljoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, eihän se Jukka edes sano mitään murhaajalleen, kyä mää ainakin olisin huutanu, että v-ttu lähe vetään ja lopeta mun tikkaaminen. "Voisit Annu vähä auttaakin" on kyl kans niin omituinen repliikki, ettei mene ihan läpi nääs meiltä suht koht normaalijärkisiltä, annulistihhan ny uskoo mihivvaa, mitä idolinsa heille kertoo.

        Jos on kuuro niin ei kannata lähteä häkepuhelua kommentoimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, eihän se Jukka edes sano mitään murhaajalleen, kyä mää ainakin olisin huutanu, että v-ttu lähe vetään ja lopeta mun tikkaaminen. "Voisit Annu vähä auttaakin" on kyl kans niin omituinen repliikki, ettei mene ihan läpi nääs meiltä suht koht normaalijärkisiltä, annulistihhan ny uskoo mihivvaa, mitä idolinsa heille kertoo.

        Eihän Jukka välttämättä edes tunnistanut kuka hyökkääjä oli kun auerskalla huppari/kylpytakki/pyyhe mitä olikin suojana. Puolustuskyvyttömänä myös turha ärhennellä voi vaan toivoa ainoan aikuisen auttavan, vaikka tajuaisikin puolison murhaajaksi. Ääni tuli myös nauhalta eikä puheesta saa kunnolla selvää tai missä tilanteessa nauhoitettu, puhelun aikaan ei kyennyt enää puhumaan. Lopussa verenhukassa ei varmasti edes muistanut kuka puukottanut. Monet väkivallan uhrit ei muista pitkään aikaan tai koskaan mitään, vaikka selviäisivätkin hengissä.

        Kukaan normaalijärkinen ei kiellä faktoja, eikä hyväksyy auerskan tekoja, vain annulistit puolustelee pedomurhaajaa.

        Mene nyt jo sinne syyttäjälle sönköttämään tuosta taustanauhasta ja älyttömistä jutuistasi.

        Syyttäjä ja kaikki asiantuntiijat tietää taustanauhaa käytetyn. Murha ei vanhene koskaan, odottele rauhassa auerskan murhatuomiota.

    • Anonyymi

      Joo, liitäväluuserihuppis kerkes vaikka mitä! Hukkas vielä rekvisiitaksi veitsen lattialle. Hitto mikä luuseri oikeasti. Sehän oli hämäystä!

    • Anonyymi

      Taitaa itse syytetty kirjoitella minfossa.

    • Anonyymi

      Taas näkee miten antiannelisteilla ei ole älyä tippaakaan: kuten mistä te tämän kaksi tuntia taas keksitte?

      Jukka oli hengissä hätäpuhelun aikana kuten hyvin kuuluu hänen huutaessaan monta kertaa vaimoaan apuun. Heti sen jälkeen poliisi soitti Annelille, joka siis puhui lankapuhelimessa keittiössä, ja puhelu loppu pari minuuttia ennenkuin poliisit olivat ovella.

      Aikaa oli siis kaksi minuuttia (ei kaksi tuntia). Minuutti ja tunti ei ole sama asia vaikka se on varmaan vähä-älyisille vaikeaa tajuta.

      • Anonyymi

        Kannattaisi lukea todistusaineisto, pelkästään verilammikojen kuivuminen kestänyt puolisen tuntia ja kaikki muu sitä ennen ja sen jälkeen.

        Eiköhän lääkärit ole pätevämpiä toteamaan, ettei siinä kunnossa ole pystynyt enää huutamaan, ääni tullut nauhalta. Mitään yliluonnollisia kykyjä omaavia ja ihmisiä murhailevia liiteleviä huppiksia ei ole todistettu olevan olemassa.

        Aikaa oli siis auerskan mukaan alle kuusi minuuttia (ei kaksi tuntia). Kuusi minuuttia ja 1-2 tuntia ei ole sama asia vaikka se on varmaan vähä-älyisille annulisteille vaikeaa tajuta.

        Tajuatko että jos uhri olisi kuollut kaksi tuntia ennen ambulanssin tuloa, veri olisi hyytynyt jo aikoja sitten.

        Ja ääninauha nyt on sellainen juttu josta syyttäjäkin tajusi luopua, sinä vähä-älyinen vaan et vieläkään!

        Miten annulistit voi olla noin tyhmiä, ei ihme ettette tajua mitään. Kidutus kestänyt noin tunnin, kallon murskannut juuri ennen soittoa tai soiton aikana. Jokohan nyt tajuaist miten idiootti olet ollut ja turhaan puolustellut auerskaa kymmenen vuotta.

        Tajuatko että jos uhria olisi murhattu alle 6 minuuttia ennen ambulanssin tuloa, verilammikot eivät olisi ehtineet hyytyä.

        Ja ääninauha nyt on sellainen juttu jonka FBI:kin totesi todennäköisesti käytetyksi, sinä vähä-älyinen vaan et tajua vieläkään!

        Miksi Suomessa hiljaisesti hyväksytään, että syytöntä ihmistä saa vuodesta toiseen vainota netin keskustelupalstoilla? Miksi tämän kaverin/kiusaamisringin toimintaan ei puututa? Tapahtuuko edes siinä vaiheessa mitään, jos tämän kaverin/kiusaamisringin uhkailut muuttuvat konkreettisiksi teoiksi?

        Niinpä, hirveää jos annulistitkin alkaa pedomurhailla idolinsa tapaan.

    • Anonyymi

      Jukan ääni kuuluu, mutta mikään ei todista, että hän olisi ollut vielä ollut hengissä tuolloin. Taustanauha kuulostaa uskottavammalta vaihtoehdolta. Eikä murhamammakaan mitään järkeviä vastaa häkepuheluun.

      • Anonyymi

        Elikä: Jukka ja Anneli ovat leikkineet että joku puukottaa Jukkaa ja Jukka huutaa tuskissaan ja kutsuu Annelia apuun, tämä on nauhoitettu ja sitten Anneli on lisännyt sinne tappajan äänet ja askeleet, ja jotenkin KRP ja edes FBI ei löytäneet taustanauhan käytöstä merkkejä.
        Melkoinen taustanauha sulla taitaa pyöriä omassa päässä. Hakisit apua ennenkuin menee kokonaan nuppi sekaisin.

      • Anonyymi

        Ja sitten vielä Anneli olisi jotenkin pystynyt vastustamaan luonnonlakeja ja saanut Jukan pysymään lämpimänä ja vertavuotavana avun tuloon asti, vaikka normaalisti ruumis kylmenee nopeasti ja jäykistyy. Nyt verilammikko kasvoi vielä ensihoitajien paikalla ollessa, eli osoittaa että äsken vielä sydän sykkinyt.

        Mutta taustanauha, taustanauha, se pelastaa kaiken. Mene nyt vielä syyttäjälle sönkkäämään tuosta taustanauhasta.

        Ajatella, Jukan ääni kuuluu edelleen nauhoituksissa, vaikka todistettavasti kuollut vuosia sitten. On se tekniikka ihmeellistä, mutta annulisteille mahdotonta tajuta, auerskakin tajusi, vaikkei äly riittänytkään kunnon lavastuksiin.

        Niinpä, tökkimällä pikkuhaavoja verilammikoita kertynyt pitkällä ajalla niin sänkyyn kuin lattiallekin, ehtinyt mennä patjan läpi ja kuivua lattialle. Verta riiiti vielä valumaan kallostakin kun auerska iski sen murskaksi puhelun aikana tai juuri ennen puhelua.

        Tämäkin kerrottu moneeen kertaan, mutta hyvä vaan että annulistit haluaa kerrattavan, ainahan saattaa olla uusia lukijoita, joiden myöäs hyvä tietää auerskan teoista.

        Muistanpa oikeudenkäynnistä senkin että edes puolustus voinut varmuudella sanoa kenen ääni kuuluu. Sitä ei millään varmistettu et miehen ääni on takuulla Jukan. Tai ei voitu varmistaa. Oletettiin että ainoa miehen ääni on uhrin ääni.
        Ja poliisi joka kuuli nauhan ensin ja myös litteroi sen ensin kertoi oikeudessa, et oikein korvaan pisti kun ei kuulu " tekijän" ääntä lainkaan vaan Auerin, lapsen ja uhrin ääntä. Niin hänkin oletti. Entä jos ääni ns valitusäänet oli tehty etukäteen. Auer osasi muuttaa lapsen äänetki möreäksi miehen ääneksi.

        Oletko väärintoiminut lastensuojelun ammattilainen, joka täällä yrität edelleen syyllistää syytöntä ihmistä? Mikä sinua motivoi rikoksiin?

        Juurihan kerroit että viimeinen tuomio on oikea eli auerska on lasten raiskauksista tuomittu seksuaalirikollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatella, Jukan ääni kuuluu edelleen nauhoituksissa, vaikka todistettavasti kuollut vuosia sitten. On se tekniikka ihmeellistä, mutta annulisteille mahdotonta tajuta, auerskakin tajusi, vaikkei äly riittänytkään kunnon lavastuksiin.

        Niinpä, tökkimällä pikkuhaavoja verilammikoita kertynyt pitkällä ajalla niin sänkyyn kuin lattiallekin, ehtinyt mennä patjan läpi ja kuivua lattialle. Verta riiiti vielä valumaan kallostakin kun auerska iski sen murskaksi puhelun aikana tai juuri ennen puhelua.

        Tämäkin kerrottu moneeen kertaan, mutta hyvä vaan että annulistit haluaa kerrattavan, ainahan saattaa olla uusia lukijoita, joiden myöäs hyvä tietää auerskan teoista.

        Ja jälleen, ties monennettako kertaa, kehotan sinua menemään sönköttämään syyttäjälle tuosta taustanauhapinttymästäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jälleen, ties monennettako kertaa, kehotan sinua menemään sönköttämään syyttäjälle tuosta taustanauhapinttymästäsi.

        Kiva kun olet edelleen samaa mieltä, että viimeinen tuomio lastenraiskausjutussa on oikea. Helppo se on uskoa murhaajaksikin kun todisteet aukottomat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurihan kerroit että viimeinen tuomio on oikea eli auerska on lasten raiskauksista tuomittu seksuaalirikollinen.

        oki-Erkkilä joutuikin poistamaan lausunnoistaan virheellisiä tutkimussitaatteja, ja yliampuvia päätelmiä. Tuomarit yhtyivät kritiikkin: "Käräjäoikeuden käsityksen mukaan voidaan Joki-Erkkilän allekirjoittamien lausuntojen asenteellisuuteen kohdistuvaa kritiikkiä pitää perusteltuna ja oikeutettuna. Kritiikin oikeutukseen ei vaikuta se, että Joki-Erkkilä on 25.5.2012 päivätyssä lausuntojen korjauksissa ja korjatuissa lausunnoissa peräytynyt eräistä aiemmissa lausunnoissaan esittämistä kannanotoista".
        Tästä huolimatta tuomio perustuu ratkaisevissa kohdin Joki-Erkkilän lausumiin.
        Kaikki tuomarit totesivat lasten kertomuksissa olevan paljon liioittelua ja täysin epätosia väitteitä. Vähemmistöön jäänyt puheenjohtaja katsoi kertomusten muodostavan kokonaisuuden. Kun iso osa kertomuksista oli mahdottomia, ei loppujakaan voi pitää tarpeeksi luotettavina, varsinkaan kun muuta näyttöä ei juuri ole. ..

        Terv. Hege52

        Kaikki 5 lääkäriä olivat yksimielisiä, samoin tuomarit, eikä valitus mennyt läpi missään oikeusasteessa. Kyllähän se pervoannulisteja vatuttaa ((

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistanpa oikeudenkäynnistä senkin että edes puolustus voinut varmuudella sanoa kenen ääni kuuluu. Sitä ei millään varmistettu et miehen ääni on takuulla Jukan. Tai ei voitu varmistaa. Oletettiin että ainoa miehen ääni on uhrin ääni.
        Ja poliisi joka kuuli nauhan ensin ja myös litteroi sen ensin kertoi oikeudessa, et oikein korvaan pisti kun ei kuulu " tekijän" ääntä lainkaan vaan Auerin, lapsen ja uhrin ääntä. Niin hänkin oletti. Entä jos ääni ns valitusäänet oli tehty etukäteen. Auer osasi muuttaa lapsen äänetki möreäksi miehen ääneksi.

        Nauhalta kuuluu heikosti; "Senkin Ohra-Arska...."

    • Anonyymi

      Siitä ei jäänyt mitään epäilyä, varsin kovat tuomiotkin saivat, onneksi, nuo lastenraiskaajat. Ihmissaastat. Ja se on aivan oikein. vai onko pikkulieska sitä mieltä, että lapsia saa hakata, hyäksikäyttää ja raiskailla?

      • Anonyymi

        Miksi yhä tumputat Ulvila-keissillä kaikkien näiden vuosien jälkeen?

        Mutta onhan kaikki muuten hyvin?

        :-))))

      • Anonyymi

        Tiedät hyvin, että pikkulieska on lasten oikeuksien puolesta puhuja ja puolustaja, joka ei hyväksy lasten kaltoinkohtelemista. Pikkulieska ei hyväksy myöskään sellaista lasten vanhempien kaltoinkohtelemista, missä syyttömistä ihmisistä lavastetaan syyllisiä kamaliin tekoihin. Pikkulieska on surullinen siitä, että viranomaisresurssit ovat niin heikot, ettei netissä eikä oikein netin ulkopuolellakaan pystytä puuttumaan rankaisemalla vihapuheita levittävien ihmisten toimintaan. Kaikille ei se normaali ohjeistus ja neuvonta tunnu menevän perille ja hyvät käytöstavat loistavat poissaolollaan.

        Pikkulieska on psyykeeltään epävakaa henkilö, jolla ei ole elämässään muuta sisältöä kuin Anneli.

      • Anonyymi

        Kaksi epävakaata henkilöä, PiLi ja KN. Molemmilla paha patoutuma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi epävakaata henkilöä, PiLi ja KN. Molemmilla paha patoutuma.

        Ole ystävällinen ja luettele 10 henkilöä, jotka eivät mielestäsi ole epävakaita. Kiinnostaisi tietää, millaisia henkilöitä arvostat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät hyvin, että pikkulieska on lasten oikeuksien puolesta puhuja ja puolustaja, joka ei hyväksy lasten kaltoinkohtelemista. Pikkulieska ei hyväksy myöskään sellaista lasten vanhempien kaltoinkohtelemista, missä syyttömistä ihmisistä lavastetaan syyllisiä kamaliin tekoihin. Pikkulieska on surullinen siitä, että viranomaisresurssit ovat niin heikot, ettei netissä eikä oikein netin ulkopuolellakaan pystytä puuttumaan rankaisemalla vihapuheita levittävien ihmisten toimintaan. Kaikille ei se normaali ohjeistus ja neuvonta tunnu menevän perille ja hyvät käytöstavat loistavat poissaolollaan.

        Heti kun pikkupieru ei kykene vastaamaan, se muuntuu psyko-pekaksi, tapahtunut koko ajan, katsokaa vaikka vanhat keskustelut.

        Ja heti kun sinä et kykene esittämään teonkuvasta, joka mahdollistaisi sen että Anneli olisi syyllinen, alat jankkaamaan taustanauhasta.

        Jälleen kerran; mene nyt jo kiireesti sinne syyttäjälle sönkkäämään taustanauhasta!

        Joku poliitikko sanoi kerran retorisesti, että voiko vitutukseen kuolla. Voi kysyä myös, kuinkahan kauan PiLin pumppu kestää tuota menoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja heti kun sinä et kykene esittämään teonkuvasta, joka mahdollistaisi sen että Anneli olisi syyllinen, alat jankkaamaan taustanauhasta.

        Jälleen kerran; mene nyt jo kiireesti sinne syyttäjälle sönkkäämään taustanauhasta!

        Siellähän se on todistettu syytteessä, sen sijaan annulistit eivät ole vieläkään todistaneet olevan olemassa mitään yliluonnolliset kyvyt omaavia uhfomiehiä, jotka kävisi murhailemassa maanasukkaita jälkeäkään itsestään jättämättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät hyvin, että pikkulieska on lasten oikeuksien puolesta puhuja ja puolustaja, joka ei hyväksy lasten kaltoinkohtelemista. Pikkulieska ei hyväksy myöskään sellaista lasten vanhempien kaltoinkohtelemista, missä syyttömistä ihmisistä lavastetaan syyllisiä kamaliin tekoihin. Pikkulieska on surullinen siitä, että viranomaisresurssit ovat niin heikot, ettei netissä eikä oikein netin ulkopuolellakaan pystytä puuttumaan rankaisemalla vihapuheita levittävien ihmisten toimintaan. Kaikille ei se normaali ohjeistus ja neuvonta tunnu menevän perille ja hyvät käytöstavat loistavat poissaolollaan.

        Pikkulieska ei hyväksy lapsiin kohdistuvia rikollisia tekoja. Vai hyväksyykö, koska puolustelee ja väheksyy niitä rikoksia. Taitaa olla vähän yksinkertainen, jos ei ymmärrä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikkulieska ei hyväksy lapsiin kohdistuvia rikollisia tekoja. Vai hyväksyykö, koska puolustelee ja väheksyy niitä rikoksia. Taitaa olla vähän yksinkertainen, jos ei ymmärrä.

        ...

        Joki-Erkkilä joutuikin poistamaan lausunnoistaan virheellisiä tutkimussitaatteja, ja yliampuvia päätelmiä. Tuomarit yhtyivät kritiikkin: "Käräjäoikeuden käsityksen mukaan voidaan Joki-Erkkilän allekirjoittamien lausuntojen asenteellisuuteen kohdistuvaa kritiikkiä pitää perusteltuna ja oikeutettuna. Kritiikin oikeutukseen ei vaikuta se, että Joki-Erkkilä on 25.5.2012 päivätyssä lausuntojen korjauksissa ja korjatuissa lausunnoissa peräytynyt eräistä aiemmissa lausunnoissaan esittämistä kannanotoista".
        Tästä huolimatta tuomio perustuu ratkaisevissa kohdin Joki-Erkkilän lausumiin.
        Kaikki tuomarit totesivat lasten kertomuksissa olevan paljon liioittelua ja täysin epätosia väitteitä. Vähemmistöön jäänyt puheenjohtaja katsoi kertomusten muodostavan kokonaisuuden. Kun iso osa kertomuksista oli mahdottomia, ei loppujakaan voi pitää tarpeeksi luotettavina, varsinkaan kun muuta näyttöä ei juuri ole.

        Terv. Juoppo lännenhattumies

        Kaikki 5 lääkäriä olivat yksimielisiä, samoin tuomarit, eikä valitus mennyt läpi missään oikeusasteessa. Kyllähän se pervoannulisteja vatuttaa (

    • Anonyymi

      Ihan oikeasti PiLi, hae ammattiapua, tarvitset sitä.

    • Anonyymi

      Kävin pitkästä aikaa lukemassa minfossa. Ihmetyttää, että kukaan viitsii edes keskustella enää annulistien kanssa kun eihän niillä ole edelleenkään ainoatakaan todistetta auerskan syyttömyydestä, kenekään muun syyllisyydestä, eivätkä ole pystyneet todistamaan ainoatakaan syytekohtaa perättömäksi.

      Se höperä mummo joka väitti jotakin muuta syylliseksi, oli itse joutumassa syytteeseen perättömistä väitteistään, mutta ehti kuolla. Auerska yritti vaatia lisäkorvauksia olemattomista tulon menetyksistään tuomitun rikollisen avulla, jota ahnesikamanner oli myös edustanut ja sekin sai huomautuksen, kun ei kertonut asiasta. Olisivat vaan pistäneet rikollisten kumppanin vankilaan tai ainakin vieneet toimiluvan.

      Mikä tärkeintä, monet asiat todistaa auerskan valehdelleen ja ettei siellä ole voinut olla ketään muuta. Pelkästään murhan kesto joka ollut noin tunti, mutta auerska väitti hupparin olleen paikalla vain muutaman minuutin. Täysin mahdotonta, että olisi tapahtunut alle 6 minutissa vammoista päätellen ja kun verilammikotkin ehtineet jo kuivua. Lisäksi tyttö oli nähnyt ikkunan rikotun jo paljon aikaisemmin, mutta ei ulkopuolisia. Vaatisivat vaan annulisteja todistamaan, miten ulkopuolinen muka olisi mahdollinen, ei mitenkään.

      Samaa tyhjän jankkaamista seri-tuomiostakin, että asiat muka etenee ja hakevat muutosta, vaikka kaikki oikeusasteet käyty läpi, eivät tiedä asiasta sen enempää kuin muutkaan ja tuomio erittäin vakuuttava. Syy miksi halusivat pitää erillään murhatapauksesta on varmastikin vain halu salata lasten henkilöllisyys, kuten aina kun on alaikäisistä kyse, mutta annulistit eivät kunnioittaneet sitäkään ja toistelevat naurettavia salaliittoteorioitaan.

      • Anonyymi

        Vainoatko vastaavalla tavalla Jari Aarniota ja hänen läheisiään kuin miten olet vuosikausia toiminut Aueria kohtaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoatko vastaavalla tavalla Jari Aarniota ja hänen läheisiään kuin miten olet vuosikausia toiminut Aueria kohtaan?

        mikä sitten itse olet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vainoatko vastaavalla tavalla Jari Aarniota ja hänen läheisiään kuin miten olet vuosikausia toiminut Aueria kohtaan?

        Puolusteletko sitäkin rikollista. Onneksi se ainakin tullaan tuomitsemaan, toivottavasti murhastakin tai osallisuudesta sihen jos todetaan syylliseksi.

    • Anonyymi

      Onkos Auer nyt todistettu raakadatalla murhaajaksi kuten Aarnio on nettikirjoittajien mielestä raakadatahuumekauppias.
      Mitä se on?
      Hölynpölyä mutta sitä ei saa sanoa ääneen.

    • Anonyymi

      Ja lopulta Oikeus todisti auerskan syyttömäksi murhaan.

      • Anonyymi

        En ole kuullutkaan, se yliluonnolliset kyvyt omaava liitelevä huppis, joka pystyy telemään tunnin hommat alle 6 minuutissa on saatu siis kiinni vai tunnustiko tyttö olevansa yksin syyllinen?

        Odottelemme, että sinulla olisi riittävästi selkärankaa käydä tunnustamassa poliisille rikolliset tekosi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole kuullutkaan, se yliluonnolliset kyvyt omaava liitelevä huppis, joka pystyy telemään tunnin hommat alle 6 minuutissa on saatu siis kiinni vai tunnustiko tyttö olevansa yksin syyllinen?

        Elät näköjään Satumaassa noitten liitävien olioittesi kanssa. Ryhdistäydy hyvä mies!

      • Anonyymi

        Vain liitäväluuserihuppis pystyy tohon. Luuseri tekijä ainakin oli.

      • Anonyymi
        OTLMaxPilkun-Nussila kirjoitti:

        Elät näköjään Satumaassa noitten liitävien olioittesi kanssa. Ryhdistäydy hyvä mies!

        Ahaa, siis tyttö yksin syyllinen vai oliko vapauttava tuomio väärä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, siis tyttö yksin syyllinen vai oliko vapauttava tuomio väärä?

        Murha.info kun tökkii, niin ulvilaosio on ihan kuollut, lopuksi kansa unohtaa koko jutun, buaahhahahhahaaaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Murha.info kun tökkii, niin ulvilaosio on ihan kuollut, lopuksi kansa unohtaa koko jutun, buaahhahahhahaaaa.

        Jutun saakin unohtaa, kunhan pari asiaa saadaan hoidettua loppuun sitä ennen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain liitäväluuserihuppis pystyy tohon. Luuseri tekijä ainakin oli.

        Eikös tekijä ollut ihan huipputason urheilija? Ja kaiken lisäksi luuseri? No olihan se, molempia...

        t: Härkä, 38 kiloinen

    • Anonyymi

      Näköjään annulistit todennet syytteet ja käräjäoikeuden tuomiot oikeaksi kun eivät yritäkään todistaa tunnin hommien tekoa alle kuudessa minuutissa mahdolliseksi. Ei ole uhfomieskään jäänyt kiinni murhailuista, ei edes tutkahavaintoa ole tehty.

      • Anonyymi

        Liitäväluuserihuppis hävisi kuin pieru saharaan.
        Ilkkui sitten ihan aasina.

      • Anonyymi

        Zzzz Zzzz Zzzz, nukuttaa...

    • Anonyymi

      Aika jännä, kukaan ei pelkää että alueella liikkuisi tuntematon murhaaja, joka syöksyisi ikkunan läpi tappamaan perheenisiä. Kaikki tietää auerskan murhaajaksi. Mitenkähän hovinarrit ilkeää näyttää naamaansa missään.

    • Anonyymi

      Eihän auerskakaan jälkeenpäin pelännyt. Miksei? Heh heh....

      • Anonyymi

        Ei pelota auerskaa eikä annulisteja, kaikki tietää auerskan syylliseksi.

      • Anonyymi

        Joo, eipä pelännyt ei. Ei Anneli myöskään ollut lainkaan huolissaan sitää kun lapsi meni sinne huoneeseen jossa Lahti lahdattiin ja lähestyi murhaajaa. Yksinkertaisesti ei varmaan siksi, että tiesi että siellä ei mitään huppumiestä ole. Miksei tää mystinen huppumies sitten lahdannut Annelia samalla, vaan anto sen ihan rauhassa soittaa hätäkeskukseen eikä mitenkään estää ja lapsikin vielä kävi siinä kurkaamassa.

        Mitään ulkopuolisen Dna jälikiä ei löytynyt mistään eikä edes ulkoa jälkiä. Koirakaan ei saanut minkäänlaista vainua.

        Kyllä poliisit tyri tän jutun alusta asti. Ei tutkittu kunnolla taloa eikä mitään. Murhan jälkeen Annuli sai vapaasti mennä takaisin kämpille hakemaan jotakin tavaroita lapsille. Sen seurassa oleva henkilö kerto että Anneli marssi pakastimen luokse ja haki sieltä jotain muovipusseihin. Tätäkään ei taidettu poliisin kohdalta tutkia edes kunnolla että mitä se haki sieltä. Epäilen vahvasti että kyse ei tainnut olla mistään pakastepullasta.

        Tiedät varmaan syyllistyväsi Auerin ja hänen lastensa vainoamisessa käsitykseni mukaan aika rankkoihin rikoksiin, joilla on valitettavasti kauaskantoiset vaikutukset syyttömien ihmisten elämään. Mieti hieman, haluatko todella olla ihminen, joka pilaa useamman ihmisen elämän pelleilemällä.

        Poliisitkin hoiti hommansa kun saivat joutenlahden sivuun ja käräjäoikeus tuomitsi kuten kuuluu, peräti kahdesti. Kaksi hovinarria pilasi oikeuslaitoksen maineen pahasti, eikä ole ainoa tapaus kun nainen vapautetaan vaikka täysin selvät todisteet syyllisyydestä. Olisi syytä tutkia hyötyivätkö vapauttamisesta, maksoiko auerska osan tapporahoista hovinarreille, en ihmettelisi yhtään. Täysin kelvottomia ovat ainakin tuomareiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedät varmaan syyllistyväsi Auerin ja hänen lastensa vainoamisessa käsitykseni mukaan aika rankkoihin rikoksiin, joilla on valitettavasti kauaskantoiset vaikutukset syyttömien ihmisten elämään. Mieti hieman, haluatko todella olla ihminen, joka pilaa useamman ihmisen elämän pelleilemällä.

        En minä ole mihinkään syyllistynyt. Nämä asiat mitä esitin tässä ovat olleet syyttäjän huomioita ja asiakohtia tähän juttuun liittyen. Onko syyttäjäkin nyt sitten syyllistynyt vainoamineen ja lasten elämän pilaamiseen?

        Se on vaan se fakta asia että tässä asiassa on paljon omituisia juttuja ja epäloogisuuksia joita on tutkittu ja yritetty selvittää. Oikeudessa Annelin vapauttaminen syytteistä ei ollut mitenkään yksimielinen eli epäilyjä oli ja ihan aiheistakin.

    • Anonyymi

      Ulvilahan juttu on kuin Maija Poppasesta. Huppumies tulee ikkunan kautta sisään ja kaikki muuttuu saduksi

      • Anonyymi

        Toivottavasti tyttö tuntee vastuunsa ja kertoo totuuden, ei tulisi edes seuraamuksia kun oli alaikäinen. Varmasti tietää totuuden kun vaihtoi sukunimensäkin auerista Lahdeksi minfon mukaan.

    • Anonyymi

      Ei annelistit pelkää mitään kun kilvan huutelevat mukamas, murahaaja ehdokkainta.

    • Anonyymi

      Parasta Annulisteilta on se hätäpuhelun muuttaminen. Ooon kuunnellu ton häke nauhan monta kertaa läpi ja jotkut annulistit väittää kuulevansa sieltä murhaajan ääniä ja sitä että murhaaja käskee jonkun laittamaan auton käyntiin ja ajamaan.

      Ihmeellinen auto kun ei mitään jälkiä lumessa eikä mitään havaintoja. Eli tällä logiikalla murhaaja on huutanut sitten sieltä sisälle ulkona olevalle rikoskumppanille että auto valmiiksi .

      • Anonyymi

        Niinpä, edes FBI ei kuullut pihaustakaan ulkopuolisesta. Tässä tapauksessa on tehty kaikki mahdollinen että voisivat todistaa eukon syyttömäksi, mutta kun on todisteet 100-0 syyllisyyden puolesta. Kaksi hovinarria sitten jääräpäisesti vapauttaa ilman yhdenkään todisteen kumoamista tai todistamalla, että ulkopuolinen olisi mitenkään mahdollinen.

        Normaalisti riittää uskomaan syylliseksi jo yksi tuollainen perustavanlaatuinen valhe, että joku olisi muka tullut ikkunasta sisään ja alle kuudessa minuutissa murhannut ja kadonnut, kun todistettu, että kidutus ja murha kestänyt noin tunnin. Lisäksi kaikki muukin todistaa ettei paikalla ollut ulkopuolista. Miten tuollaiset hovinarrit voi edes toimia virassaan.

    • Anonyymi

      Annulisteilla on tapana muuttaa faktat fiktioiksi ja jankata suu vaahdossa niitä oikeiksi asioiksi. Lähteenä käytetään Auerin blogia.

      Sitten kun lyödään faktoja pöytään ja tutkimuksen tuloksia, niin aletaan heti syyttämään vainoamisesti, kunnianloukkaksesta ja mitä mielikuvituksellisimmista asioista ja salaliitoista.

      Tää seksuaalirikos jutussakin syyllistetään asiantuntijoita ja moni Annulista väittää että " varmalta tahalto" on nähty nää oikeudenkäynti asiakirjat , mikä on mielenkiintosta, koska ne julkastu salassapidettäviksi. Syytetään dijaisvanhempia lasten elämän pilaamisesta ym.

      Ei se kuu muutu juustoksi vaikka sitä jankkaa ja kuinka siihen haluaa uskoa

      • Anonyymi

        Mihin PiLi on kadonnut. Toivottavasti lopullisesti.

    • Anonyymi

      Pedofiiliksi ainakin tuomittiin. Epämääräistä häsläystä oli siinä murhan tutkimuksessa. Kun aluksi johdettiin harhaan, tarkoituksella. Ja ilmeisesti suunnitellusti.

      • Anonyymi

        Saatko vielä erektion ilman Annelispämmiäsi? Et taida....

    • Anonyymi

      Anneli Auer on tavallistakin syyttömämpi, koska hänen tapauksensahan käsiteltiin kahteen eri kertaan Hovioikeudessa ja molemmilla kerroilla hänet todettiin varmuudella syyttömäksi esitettyihin syytöksiin.
      Auerin tapaus osoitti taas kerran, kuinka ensimmäinen (alin) oikeusaste on epävarma ja arvaamaton tuomiissaan.
      Onneksi on olemassa Hoviikeus, jossa toimitaan asiantuntevasti ja osaavasti.
      Kummallista, että tästä vuosien takaisesta ja erittäin perusteellisesti tutkitusta ja selvitetystä murhatapauksesta vieläkin jaksetaan jauhaa.
      Olen kokoajan uskonut ja uskon vieläkin, että tämäkin juttu selviää ja oikea murhaaja joutuu vastuuseen.
      Lähes varmaa on jo nyt se, ettei syyllinen ole Anneli Auer.

      • Anonyymi

        Aueria ei ole todettu syyttömäksi. Se, että oikeus ei kyennyt tekemään ratkaisua, ei tarkoita syyttömyyttä. PiLiä lukuunottamatta kaikki sen tajuavat.

    • Anonyymi

      Sitäkin varmemmin auerska syyllinen, koska tuomittiin peräti kahdesti, eikä yhtäkään syytekohtaa ole pystytty kumoamaan. Helppo uskoakin lopullisen tuomion lasten raiskauksista ja pahoinpitelyistä yksimielisellä päätöksellä saaneesta.

      • Kertoisitko, mikä syytekohta on kyetty todistamaan?

        Siis sillai oikeasti, ei vessanpyttyyn katsomalla ja paskakikkareita tulkitsemalla.

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        Kertoisitko, mikä syytekohta on kyetty todistamaan?

        No nyt veit Perttulalta pois todisteiden analysointimahdollisuuden.

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        Kertoisitko, mikä syytekohta on kyetty todistamaan?

        Siis sillai oikeasti, ei vessanpyttyyn katsomalla ja paskakikkareita tulkitsemalla.

        Annelisteilla on aina kakkaleikit mielessä.

      • Anonyymi
        RitalanPaska kirjoitti:

        Kertoisitko, mikä syytekohta on kyetty todistamaan?

        Siis sillai oikeasti, ei vessanpyttyyn katsomalla ja paskakikkareita tulkitsemalla.

        Jokainen syytekota on todistetu, yhtään ei annulistit tai kukaan ole pystynyt kumoamaan. Ulkopuolinen on todistettu mahdottomaksi, joten syyllisiä auerska ja tytär tai auerska yksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen syytekota on todistetu, yhtään ei annulistit tai kukaan ole pystynyt kumoamaan. Ulkopuolinen on todistettu mahdottomaksi, joten syyllisiä auerska ja tytär tai auerska yksin.

        Oliko Ulvilan murhaaja sinun lenkkikaverisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Ulvilan murhaaja sinun lenkkikaverisi?

        En todellakaan lenkkeile auerskan kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan lenkkeile auerskan kanssa.

        Mutta Arin kanssa minä kyllä "kuntoilen". Unohdin tunnustaa tuon tosiasian.

    • Anonyymi

      Onko annulistit luovuttaneet, ei yritystäkääön kumota todisteita auerskan syyllisyydestä.

      • Anonyymi

        Näkyy olevan vaisua toimintaa, jäljelle on jäänyt vain muutama hassu tyyppi multinikkeineen, joilla sitten täyttävät sonnalla aarnio ja ulvilaosion, tekstaavat surkeaan asuun jota ei viitsi edes kommentodia, tai edes käydä lukemassa.

    • Anonyymi

      Kuinkas psyko-pekka ja alter egonsa ovat nyt hiljaa eivätkä syyllistä uhreja. Voivoi, harmittaako annulisteja?

      • Anonyymi

        Ehkä psykoPekka ja alteregonsa ovat väsyneitä provosointeihisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä psykoPekka ja alteregonsa ovat väsyneitä provosointeihisi.

        Ehkä psyko-pekka jaksat tehdä vain provoaloituksia kun et pysty kumoamaan todisteita auerskan syyllisyydestä.

    • Anonyymi

      Kuoleman-akka on hintti, jos nyt näin voi naispuolisesta henkilöstä sanoa...ja Pillun Liemi seiniä päin lentelevä lepakko.

      • Anonyymi

        Ei ole Läskinaama-Perttula tainnut VIELÄKÄÄN saada naista? Tilaa postimyynnistä kumiakka, sitä voit välillä lyödäkin. Miltä ajatus tuntuu, porsasnaama?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole Läskinaama-Perttula tainnut VIELÄKÄÄN saada naista? Tilaa postimyynnistä kumiakka, sitä voit välillä lyödäkin. Miltä ajatus tuntuu, porsasnaama?

        Posti kulkee hitaasti. Lakko

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Posti kulkee hitaasti. Lakko

        Kyllä sen kuljetuksen saa muutenkin kuin postin kautta. Ei tarvitsisi sinunkaan jäädä pelkän kätesi varaan, Perttula. Irtopillukin auttaisi varmaan tuskaasi? Laita ihmeessä tilaus vetämään!
        https://www.sexshop.fi/?utm_source=bing&utm_medium=cpc&utm_term=seksivälineet tilauksesta&utm_campaign=YleisetBing

        Matkahuolto toimittaa!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        PiLi on "mies"

    • Anonyymi

      Onkohan annulisteilla mitään muuta mielessä kuin seksi, yksinään psyko-pekka taas höpissyt. Siitä puhe mistä puute.

    • Anonyymi

      Nyt mä ymmärrän, että miksi siitä ai saa puhua, koska kolisee liikaa, Buaahhahahhahahhahahhahaaaa. Poriin mentiin että pätkähti.

    • Anonyymi

      Kummasti annulistit lopetti mölinänsä kun paljastui etteivät pysty kumoamaan todisteita syyllisyydestä.

      • Anonyymi

        "Kummasti annulistit lopetti mölinänsä " ok. Hyvä jos lopetti.
        "Kun paljastui etteivät p y s t y..... Haikalaväärinkäsityssorry ei ollu tarkoitus... Mylly h i d a s t u u

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi yrittää kumota olemattomia?

        Mitä HO kertoi sinulle syyllisyydestä ja todisteista?

        Onko muuten HO vapauttanut sinut siitä 91-vuotiaan mummon raiskauksesta? Kyllä vai ei?

      • Anonyymi

        Huoneistossa liikkui murhan aikaan vain auerska ja tytär, joten ei kovin vaikeaa tajuta että ainakin auerska murhaaja, tyttären osuus epävarmempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huoneistossa liikkui murhan aikaan vain auerska ja tytär, joten ei kovin vaikeaa tajuta että ainakin auerska murhaaja, tyttären osuus epävarmempi.

        Ei oikeuden mielestä. Muuten, mitä kamaa vedät?Mä haluun samaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikeuden mielestä. Muuten, mitä kamaa vedät?Mä haluun samaa.

        Oikeuden lisäksi yksikään asiantuntija ei kuullut sivullisen ääniä asunnosta, eikä ole todisteiden valossa muutenkaan mahdollista että asunnossa olisi ollut ketään muuta. Mitä jos kokeilisit olla ilman kamoja, lakkaisit ehkä kuulemasta olemattomia ääniä päässäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oikeuden mielestä. Muuten, mitä kamaa vedät?Mä haluun samaa.

        A-luokan kannattajilla ei ole muuta mielessä kuin kamat ja porno.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A-luokan kannattajilla ei ole muuta mielessä kuin kamat ja porno.

        Oksettaa oksettajien oksetukset. Helpottaako se lentävien spagettihirviöiden sadattelua?
        Saatana nauttii helvetissä, luulen ma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kummasti annulistit lopetti mölinänsä " ok. Hyvä jos lopetti.
        "Kun paljastui etteivät p y s t y..... Haikalaväärinkäsityssorry ei ollu tarkoitus... Mylly h i d a s t u u

        Mölisijät etsii uutta uhria, sata vuotiaita ei huvita raiskata.

    • Anonyymi

      Turkulainen pedofiili setä sai 12 vuotta saramäkeä (vankilas langilla, sarajevoa). Uusin tapaus näissä piireissä. Jokos se pedofiilirinki löytyi?

      • Anonyymi

        Hyvä, jotta sai, mutta eihän se vähennä Auerin rikosten moitittavuutta. Mikä oli kirjoituksesi funktio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä, jotta sai, mutta eihän se vähennä Auerin rikosten moitittavuutta. Mikä oli kirjoituksesi funktio.

        Tarkoitit ilmeisesti sanoa, ettei tulisi vähätellä Aueriin ja hänen lapsiinsa kohdistuneiden/kohdistuvien rikosten moitittavuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitit ilmeisesti sanoa, ettei tulisi vähätellä Aueriin ja hänen lapsiinsa kohdistuneiden/kohdistuvien rikosten moitittavuutta.

        PiLi taas yrittää vääntää totuutta toiseksi, onnistumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PiLi taas yrittää vääntää totuutta toiseksi, onnistumatta.

        Taitaa olla asiasta hädissään, eikä onnistunut. Polttaa polttaa....

    • Anonyymi

      Nyt on pitkä vkl annulisteilla miettiä miten se liitelevä huppis fysiikanlakeja uhmaten teki tunnin kestäneen murhan alle kuudessa minuutissa, oliko se uhfomies vai mikä se oli?

      • Anonyymi

        Taidat jäädä yksin tuumailemaan...

      • Anonyymi

        Molemmat Elyssä töissä ja siellä vasta niitä maanpetosvirkamiehiä riittää. Taitaa olla Krp:ssäkin niitä, samoin poliisissa kuten vartijafirmoissa lattiatasolta johtoon saakka sekä Ylessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat jäädä yksin tuumailemaan...

        Juu, kummallista kun auerskaa ja annulisteja ei huolestuta vapaana olevan murhaaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kummallista kun auerskaa ja annulisteja ei huolestuta vapaana olevan murhaaja.

        Se vain että hallituskriisi huolestuttaa paljon enemmän...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kummallista kun auerskaa ja annulisteja ei huolestuta vapaana olevan murhaaja.

        Nykyään niitä huolestuttaa enemmän nää kolme kovaa, turun uusin pedo, maninpesijät, mannen teatteri. Kaikissa tuulee korkeelta ja kovvoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kummallista kun auerskaa ja annulisteja ei huolestuta vapaana olevan murhaaja.

        Kummmallista on, ettei poliisia kiinnosta selvittää Ulvilan murhamiestä.
        Päivänselvää on, että poliisin typerillä lavasteluilla ei syyttömästä Auerista saada millään syyllistä. Eikä tietenkään pidäkään saada, oikeusvaltiossa.

        Vaasan hovioikeuden veri ei vapissut niin kuin näyttää poripoliisin puntit kovin tutisevan. Kovasti pelkäävät lähteä selvittämään J. Lahden murhaajaa.
        Mistä moinen pelko? Pelkäävätkö he työtä?

        Auerin tai hänen lastensa tehtävä ei ole selvittää isänsä murhamiestä.
        Työ kuuluu niille, jotka poliisiin ovat palkatut.

        Vaikka poliisi oikein lavastamalla lavasti Annelia syylliseksi ja media auttoi parhaansa mukaan, Anneli vapautettiin ja sai messevät korvaukset.

        Minä, Perttulan silavanaama, pyydän anteeksi Annelilta häpeän syvästi aiheuttamaani pahaa mieltä.

        Teidän, Läski-Perttula

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummmallista on, ettei poliisia kiinnosta selvittää Ulvilan murhamiestä.
        Päivänselvää on, että poliisin typerillä lavasteluilla ei syyttömästä Auerista saada millään syyllistä. Eikä tietenkään pidäkään saada, oikeusvaltiossa.

        Vaasan hovioikeuden veri ei vapissut niin kuin näyttää poripoliisin puntit kovin tutisevan. Kovasti pelkäävät lähteä selvittämään J. Lahden murhaajaa.
        Mistä moinen pelko? Pelkäävätkö he työtä?

        Auerin tai hänen lastensa tehtävä ei ole selvittää isänsä murhamiestä.
        Työ kuuluu niille, jotka poliisiin ovat palkatut.

        Ei ketään syytönä tarvitsekaan lavastaa syylliseksi kun auerska jo todistettu syylliseksi ja jopa itse tunnustikin. Eihän kukaan muu voi ollakaan syyllinen ellei tytärtä lasketa.

        Melkoisen hyvät todisteet muuten kun yhtä ainoaa ei annulistit ole kymmeneen vuoteen kyenneet kumoamaan. Ei myöskään ainoatakaan todistetta ulkopuolisesta ja mahdotontahan fysiikanlakien kumoaminen onkin.

        Voi voi, niin hyvät todisteet syyttäjällä, mutta mitään ei tapahtunut! On se karmeeta, kun ylemmissä asteissa nauroivat paskaisesti niin mahtavan hyville todisteille.

        Epistä.
        Snif.

        Kahdesti tuomittiin, mutta kaksi femakkoa hovinarria esti tuomion täytäntöönpanon, taisivat saada osan tapporahoistakin.

        Ei femakot vapauttaneet. Femakot olivat koko ajan Annelin tuomitsemisen kannalla.

        Hah, olitpa idiootti!

        Hah, olipa naisen logiikkaa!

    • Anonyymi

      Pornonaakka iski jälleen, tällä kertaa DTM homobaarissa.

    • Anonyymi

      Kannattajat Veijon jengiä?

    • Anonyymi

      Tässäpä annulisteille joulupähkinä purtavaksi: Miten ulkopuolinen murhaaja pystyy tekemään tunnin hommat alle kuudessa minuutissa. Lisävaikeutena sisään pitää mennä rikkomalla takaoven lasit, lasinsirut pääasiassa ulkopuolle ja samaa kautta takaisin loukkaamatta itseään teräviin särmiin.

      Pitää olla äänetön, ei saa jättää hajujälkiä eikä DNA:ta itsestään, ei kuituja vaatteistaan eikä kengänjälkiä lattialle kuin muutaman, vaikka on hippasilla asunnossa ja astelee myös verilammikossa. Tekijän täytyy olla isokokoinen, n. 185cm ja lihava, mutta pitää käyttää uhrin 41 numeron kenkiä. Verilammikoiden pitää ehtiä kuivua ja kukaan ei saa nähdä. Poistua täytyy jättämättä poistumis- tai verijälkiä eli suoraan taivaalle.

      Tuntuuko mahdottomalle? Kymmeneen vuoteen kukaan ei ole keksinyt ratkaisua, mutta kun usko on vahva niin etteköhän te jotain keksi, muuten auerska joutuu elämään koko loppuelämänsä lastenraiskaajan lisäksi murhaajan leima otsassaan ja joutuu pelkäämään milloin tuomitaan uudelleen. Murha kun ei vanhene koskaan.

      • Anonyymi

        Mitäpä, jos lukisit todisteista hieman lisää, niin ei tarvitsisi valehdella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä, jos lukisit todisteista hieman lisää, niin ei tarvitsisi valehdella.

        Mitkä todisteet? Eihän niitä ole kun poliisi sössi koko tutkinnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä, jos lukisit todisteista hieman lisää, niin ei tarvitsisi valehdella.

        Tutkijat ja asiantuntijat ovat todistaneet auerskan 100% varmasti syylliseksi, ei niitä millään mehutesteillä ja annulistien äänillä päässään kumota.

        Mitä' jos esittäisit ne todisteet jotka muka kumoaa nuo tosisteet syyllisyydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutkijat ja asiantuntijat ovat todistaneet auerskan 100% varmasti syylliseksi, ei niitä millään mehutesteillä ja annulistien äänillä päässään kumota.

        Mitä' jos esittäisit ne todisteet jotka muka kumoaa nuo tosisteet syyllisyydestä.

        No kerro nuo tutkijat ja asiantuntijat nimeltä. Keitä he muka ovat?
        Taidat JÄLLEEN vain kehitellä päissäsi noita fabulointejasi?

        Mitkään Digi-Columbot/NuaretHerrat tai vastaavat horisijat eivät kelpaa...

        ANNA TULLA, SEKOPÄÄ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kerro nuo tutkijat ja asiantuntijat nimeltä. Keitä he muka ovat?
        Taidat JÄLLEEN vain kehitellä päissäsi noita fabulointejasi?

        Mitkään Digi-Columbot/NuaretHerrat tai vastaavat horisijat eivät kelpaa...

        ANNA TULLA, SEKOPÄÄ!

        Oho, alkaa tunteet kuumeta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kerro nuo tutkijat ja asiantuntijat nimeltä. Keitä he muka ovat?
        Taidat JÄLLEEN vain kehitellä päissäsi noita fabulointejasi?

        Mitkään Digi-Columbot/NuaretHerrat tai vastaavat horisijat eivät kelpaa...

        ANNA TULLA, SEKOPÄÄ!

        Hehheheh, mitä sinä niillä nimilla teet, varmasti rikospoliisin tutkijat, eri alojen ammattilaiset ja FBI:n turkijat ovat pätevämpiä kuin yksikään annulisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hehheheh, mitä sinä niillä nimilla teet, varmasti rikospoliisin tutkijat, eri alojen ammattilaiset ja FBI:n turkijat ovat pätevämpiä kuin yksikään annulisti.

        Heh, kuten arvelinkin, et osaa kertoa nimiä!!Yritä, pinnistä, muuten kaikki nauravat horinoillesi.
        Voit myös kertoa ne nimet, jotka kaikuvat jatkuvasti päässäsi.
        Nauretaan yhdessä niille nimille, jotka kerrot.

        Hehhehhhe jo etukäteen! Anna palaa, hörhö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, kuten arvelinkin, et osaa kertoa nimiä!!Yritä, pinnistä, muuten kaikki nauravat horinoillesi.
        Voit myös kertoa ne nimet, jotka kaikuvat jatkuvasti päässäsi.
        Nauretaan yhdessä niille nimille, jotka kerrot.

        Hehhehhhe jo etukäteen! Anna palaa, hörhö!

        Poliisille ja syyttäjälle on tiettyjä tietoja toimitettu useampaan kertaan. Valitettavasti sinun kaltaisesti ihmiset eivät halua, että oikea tekijä joutuisi tuomiolle. En tiedä, kuinka voit iloita siitä, että rikotaan onnellinen perhe murhaamalla isä ja lavastamalla äiti syntipukiksi rikolliseen tekoon. Rikolliset osaavat kyllä mainiosti käyttää hyväkseen meidän oikeusjärjestelmäämme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, kuten arvelinkin, et osaa kertoa nimiä!!Yritä, pinnistä, muuten kaikki nauravat horinoillesi.
        Voit myös kertoa ne nimet, jotka kaikuvat jatkuvasti päässäsi.
        Nauretaan yhdessä niille nimille, jotka kerrot.

        Hehhehhhe jo etukäteen! Anna palaa, hörhö!

        En minä tarvitse niitä nimiä mihinkään eikä kukaan sivullinen. Syytekirjelmä löytyy netistä ja syyttäjien nimet. Samoin puolustuksen ahnesikamanner ja myös niiden kahden annulisti hovinarrin nimet ollut netissä jotka uskoo yliluonnolliset kyvyt omaaviin liiteleviin huppiksiin. Miksi edes kuvittelet että poliisi tai FBI julkaisisi tutkijoidensa nimiä.

        Et sitten hörhö kyennyt kumoamaan yhtään todistetta auerskan syyllisyydestä, sitähän minäkin ))

      • Anonyymi

        Eipä riittänyt joulupyhät annnulisteille pähkinän ratkaisuun, eikä riitä mikään aika, ulkopuolinen kun on mahdoton.

    • Anonyymi

      Minfon Annelistien tarkoitus ehkuttaa pornoa joka tilanteessa multinikeillä? Herjata uhreja.

      • Anonyymi

        Puhu ihan vaan omasta puolestasi. Suosittelen sinulle lämpimästi yhteydenottoa omiin sukulaisiisi ja heidän kanssaan välien kuntoon laittamista. Tai, jos välit ovat kunnossa, niin hyvien suhteiden ylläpitämistä ja toisten auttamista.

        Ovatko kaikki seksirikolliset ja murhaajat "sukulaisiasi" vai oletko fiksoitunut vain auerskaan?

        Onko sinulle opetettu hyvät käytöstavat kotona?

        En ole ainakaan murhannut ja raiskannut, sinulle näköjään opetettu sen olevan ok, ainakin naisen tekemänä..

    • Anonyymi

      Raija vai kuka se oli?

    • Anonyymi

      Liian kova pähkinä annulisteille purtavaksi?

      • Anonyymi

        Mikäs sen soutajan muijan etunimi olikaan?

    • Anonyymi

      Pinnistelkää annulistit, pinnistelkää. Eihän voi väittää kymmeniä vuosia sokeasti syyttömäksi jos ei pysty kumoamaan aukottomia todisteita syyllisyydestä.

    • Anonyymi

      Annulistien mielestä kyseessä on salaliitto joka on jopa maailmanlaajuinen. Siinä ovat mukana poliisit, Vladimir Putin, Nato sekä illuminati joiden tarkoitus on lavastaa ja saada viaton ja kovia kokenut pullantuoksuinen perheenäiti telkien taakse.

    • Anonyymi

      Kumotaanpa sitten "todisteet":

      1. Veitsi ja kaksi klapia

      Veitsi on murha-ase, mutta mitään näyttöä ei ole siitä, että Auer olisi sitä käyttänyt teossa.
      "on erittäin epätodennäköistä, että ulkopuolinen tekijä olisi tullut paikalle suojaamattoman veitsen kanssa ja jättänyt veitsen tekopaikalle", spekuloi käräjäoikeus tuomiossaan, mikä ei perustu mihinkään.

      Lisäksi veitsestä löytyi ruskeankirjavia kuituja, mikä ei todista muuta kuin, että veitsi voi tosiaankin olla tekopaikalta otettu. Tämäkään ei osoita suoraan syyllisyyttä kehenkään. Kysymys on vain aihetodisteesta.

      2. Ikkunan rikkominen ja lasinpalat

      Käräjäoikeuden mukaan varmuudella ei voida todeta, miten ja kummalta puolelta terassin oven ikkuna on rikottu, mikä on tämän todistelun osalta kaikki, mitä voidaan sanoa. Ei merkitystä!

      Se, että asunnosta poistuminen olisi sujunut helpommin ja nopeammin oven kautta kuin lasista terävälle ikkunanreunalle nousten, on täysin spekulatiivista. Ihmiset eivät aina toimi rationaalisesti, joten miksi murhaajakaan niin toimisi?

      4. Lahden alta löytynyt hiustukko

      Hiukset ovat samantyyppisiä kuin Auerilla ja ne ovat voineet irrota, kuten Auer on kertonut, eli kampaamalla tai harjaamalla. Itsestään selvää, on että Auerin hiuksia voi löytyä hänen kotoaan. Tämä ei todista mitään hänen syyllisyydestään.

      5. Lahden talvikengät

      Auer on kertonut Lahdella olleista mustista, paksupohjaisista talvikengistä, jotka ovat mahdollisesti olleet Lahden jalassa 1.12.2006. Kenkiä ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty. Mikä ihme on todistusarvo näillä kengillä??

      6. Tyttären kertomus
      Perheen vanhin lapsi oli tapahtuma-aikaan 9-vuotias ja viime syksyn puhutteluissa 12-vuotias. Lapsi ei nähnyt isän ja vieraan miehen tappelua, mutta hän näki vieraan poistuvan ikkunasta. Siinä se: paikalla ollut todistaja on havainnut ulkopuolisen tekijän. Tähän perustuu Vaasan hovioikeuden vapauttava tuomio.

      Rekonstruktion mukaan rikotusta ikkunasta poistuminen ei ole mahdollista astumatta rikotun ikkunan reunalle. Poistumista ei myöskään kuulu hätäkeskuspuhelussa. Aivan älytöntä spekulointia!

      7. Jälkihavainto surmatalon raja-alueilla

      Rikostutkijan arvion mukaan tekijän on täytynyt olla erittäin verinen. Käräjäoikeus katsoi, että poliisin jälkikoiran havaittavissa olisi todennäköisesti ollut veri- tai muita jälkiä surmatalon lähiympäristössä, mutta jälkeä ei saatu.

      Kun koira ei havaitse jotakin tutkittavaa asiaa, se ei todista mitään, koska sille voi olla lukuisia muita syitä kuin se, ettei ulkopuolista tekijää olisi alueella liikkunut.

      9. Anneli Auerin paidan verijäljet

      Auerin päällä olleen t-paidan hihojen takapuolelta löytyi Lahden verta. Auer kertoi verijälkien tulleen paitaan, kun hän kävi koskettamassa miestään makuuhuoneen ja kylpyhuoneen välisestä ovenraosta. Verijälkitutkijan todistuksen ja valokuvien perusteella oikeus toteaa, ettei verijäljet ole voineet syntyä Auerin kertomalla tavalla.

      Nämä Auerin vaatteissa olleet verijäljet ovat ainoa todiste, mikä voisi viitata Auerin syyllisyyteen asiassa. Yksi todiste ei riitä syyksi lukevaan tuomioon, koska muitakin mahdollisia tapahtumakulkuja on olemassa (vrt. ulkopuolinen tekijä).

      10. Hätäkeskuspuhelu

      Oikeuden mukaan hätäkeskuspuhelun useiden kuuntelukertojen, äänirekonstruktion, äänikoosteiden ja äänitutkijan todistuksen perusteella on riittävällä varmuudella osoitettu, että talossa ei hätäkeskuspuhelun aikana ollut ulkopuolista henkilöä. Käräjäoikeus on arvioinut äänitteeltä puuttuvan tiedon merkityksen täysin väärin. Sille voi olla monia teknisiä syitä.

      11. Ulkopuolisen henkilön läsnäolo ennen tai jälkeen hätäkeskuspuhelun

      Auerin kertomuksen, todistajien lausuntojen ja hätäkeskuspuhelun perusteella voi päätellä, että mahdollinen ulkopuolinen henkilö on voinut olla talossa alle kuuden minuutin ajan. Lahden vammat huomioon ottaen niiden syntymiseen on täytynyt kulua enemmän aikaa kuin vain muutamia minuutteja. Lisäksi ainakaan alussa Lahti ei ole ollut puolustuskyvytön, mikä pidentää kamppailun kestoa.

      Taas aivan huikeaa spekulaatiota, mitä käräjäoikeus harjoittaa tuomion perusteluissa. Tuomarien ammattitaidon puute on pelottavaa!

      Koska ulkopuolinen tekijä on voinut tehdä murhan, Auer oli vapautettava syytteestä.

      • Anonyymi

        Eipä vaan onnistunut taaskaan.

        1. Ulkopuolisesta ei pienintäkään näyttöä, veitsi jätetty lavastusmielessa eikä heppoisena sovellu ainoaksi tekovälineeksi, sen sijaan veitsitukista puuttunut veitsi ja uudessa asunnossa sihen takaisin ilmestynyt sopii. Ulkopuolinen ei olisi jäänyt pyyhkimaan veistä puhtaaksi ja jättänyt tekopaikalle. DNA:ta ja hajujälkiä olisi pakosti jäänyt muuallekin.
        2. Suurin osa ja isojakin lasin palasia jopa 3 metrin päässä ulkopuolella, sisällä sen sijaan vähän eikä iso lihava mies mahtuisi menemään aukosta loukkaamatta itseään, mahdotonta pitää kiinnikään siitä missä hanskan jälki, eikä muovituoli kestäisi rikkoontumatta.
        3. Muistijälkitestin suhteen luovutitkin suosiolla.
        4. Itsestään selvää ettei juurinneen irronnut hiustukko olisi ollut Jukan alla ellei Jukka sitä kiskaissut irti.
        5.Kenkien pohjien kuviointi ja koko todistetusti sama kuin Jukan kengissä, eikä 41 numeron kenkä olisi mahtunut isolle lihavalle miehelle.
        6. Tyttö kävi monta kertaa pitkällä ajalla katsomassa vanhempiensa riitaa ja ikkuna rikottu jo tuntia ennen eikä ulkopuolista näkynyt missään vaiheessa. "Ei jättiläinen eikä menninkäinen" 12v kertomana todistaakin että huppis pelkkää satua.
        7. Koiran olisi pitänyt hyvissä olosuhteissa ehdottomasti löytää tuoreet jäljet, eikä niitä verisiä jälkiä löytänyt ihmnisetkään.
        9. Verijäljet kaiken muiden lisänä ja kun ulkopuolinen mahdoton, niin hovinarrien vapauttava päätös on täysin järjetön.
        10. Ulkopuolisen puuttuminen on todistettu FBI:n ja monien asiantuntijoiden toimesta, pelkästään takaa-ajosta olisi pitänyt tulla kuuluvat äänet, samoin hakkaamisesta ja poistumisesta.
        11. Itsehän auerska väitti huppiksen olleen vain tuon ajan, mutta pelkästään verilammikoiden kuivuminen kestää yli puolituntia, vammat syntyneet paljon pitemmällä ajalla, veren imeytyminen patjan läpi kestää kauan ja lisäksi paljon muuta. Lääkärit ja tutkijat ovat asiantuntijoita, liiteleviin huppiksiin uskovat hovinarrit ei.

        Koska ulkopuolinen ei ole voinut tehdä murhaa, auerska on tuomittava uudelleen, hovinarrit laitettava syytteeseen ja maksamaan tapporahat valtiolle ellei auerskalta pystytä perimään.

        Miten poliisi ei saa sinua teoistasi vastuuseen???

        1. "veitsi jätetty lavastusmielessa eikä heppoisena sovellu ainoaksi tekovälineeksi. Ulkopuolinen ei olisi jäänyt pyyhkimaan veistä puhtaaksi ja jättänyt tekopaikalle."

        Oletat, ettei joku olisi tehnyt sitä ja tätä. Spekulaatio ei ole todistelua.

        2. "Suurin osa ja isojakin lasin palasia jopa 3 metrin päässä ulkopuolella, sisällä sen sijaan vähän eikä iso lihava mies mahtuisi menemään aukosta loukkaamatta itseään, mahdotonta pitää kiinnikään siitä missä hanskan jälki, eikä muovituoli kestäisi rikkoontumatta."

        Vai oli siellä iso ja lihava mies. Miten tämä spekulaatiosi lie keksitty?

        3. "Muistijälkitestin suhteen luovutitkin suosiolla."

        Suomessa sellaisilla ei ole mitään todistusarvoa.

        4. "Itsestään selvää ettei juurinneen irronnut hiustukko olisi ollut Jukan alla ellei Jukka sitä kiskaissut irti."

        Tuo on jo kaiken huippu spekulaatiosta. Kiskaistu??

        5. "Kenkien pohjien kuviointi ja koko todistetusti sama kuin Jukan kengissä, eikä 41 numeron kenkä olisi mahtunut isolle lihavalle miehelle."

        Miten se on selvitetty, jos kengät ovat kadoksissa?

        6. "Tyttö kävi monta kertaa pitkällä ajalla katsomassa vanhempiensa riitaa ja ikkuna rikottu jo tuntia ennen eikä ulkopuolista näkynyt missään vaiheessa."

        Ikkunaa ei ollut rikottu tuntia ennen. Keksitkö ihan itse?

        7. "Koiran olisi pitänyt hyvissä olosuhteissa ehdottomasti löytää tuoreet jäljet, eikä niitä verisiä jälkiä löytänyt ihmnisetkään."

        Olisi pitänyt? Ja tämäkö olisi todiste? Spekulaatiota.

        10. "Ulkopuolisen puuttuminen on todistettu FBI:n ja monien asiantuntijoiden toimesta, pelkästään takaa-ajosta olisi pitänyt tulla kuuluvat äänet, samoin hakkaamisesta ja poistumisesta."

        Jonkin puuttumisen syytä ei voida todistaa.

        11. "Itsehän auerska väitti huppiksen olleen vain tuon ajan, mutta pelkästään verilammikoiden kuivuminen kestää yli puolituntia, vammat syntyneet paljon pitemmällä ajalla, veren imeytyminen patjan läpi kestää kauan ja lisäksi paljon muuta."

        Verilammikko juttu veren hyytymisaikoineen oli käräjäoikeuden skekulaation huippuvitsi!

        Ei lisättävää vapauttavaan tuomioon.

        1. Eihän se olisi ehtinyt tehdä mitään muutakaan alle 6 minuuttia, mutta jää muka vielä putsailemaan veitseä kun auerska soittamassa häkeen ))
        2. Ei tietenkään ollut, mutta niin auerska väitti.
        3. Todisti syyllisyydestä sekin.
        4. Kukaan ei kisko harjalla hiuksia juurineen irti ja vielä vähemmän ne päätyisi puolison alle joka sänkyyn joka sattumalta murhataan huppiksen taholta.
        5. Yleisesti tiedossa että n. 185cm miehelle ei mahdu 41 numeron kenkä.
        6. Tyttä heräsi ikkunan rikkomiseen noin tuntia ennen häkesoittoa.
        7. Koiraohjaajan kertoma fakta.
        10. Yliluonnolliset tekijät jätetään pois laskuista.
        11. Testattu ja tiedossa oleva asia, sitäkään ei mehutesteillä kumota.

        Ei lisättävää, annulistit ja hovinarrit pelkkä vitsi.

        Pinnistelkää, Pinnistelkää. Nykyaika on hyödyllisen idioottienn hyväksikäytön aikakautta.
        Yksinkertaiset totuudet kuten että maa kiertää aurinkoa, sitä nykyään pidetään Valtavan VAARALLISENA harhaoppia.
        Miksi?
        Kanskuntaa jaetaan kahtia, suorittavaan portaaseen ja virkamieskuntaan.
        Mitä enemmän virkakuntaa valitaan konttoreihinsa lässyttämään itsestäänselvyyksiä, sitä enemmän tarvitaan totuuden vääristelijöitä.

        Mitä yrität sönkätä? Giniäkö sinä juot? Minkä merkkistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pinnistelkää, Pinnistelkää. Nykyaika on hyödyllisen idioottienn hyväksikäytön aikakautta.
        Yksinkertaiset totuudet kuten että maa kiertää aurinkoa, sitä nykyään pidetään Valtavan VAARALLISENA harhaoppia.
        Miksi?
        Kanskuntaa jaetaan kahtia, suorittavaan portaaseen ja virkamieskuntaan.
        Mitä enemmän virkakuntaa valitaan konttoreihinsa lässyttämään itsestäänselvyyksiä, sitä enemmän tarvitaan totuuden vääristelijöitä.

        Ei annulistien harhaoppeihin mitään muuta liity, virkahenkilöissäkin kyllä paljon femakkoja, kuten myös hovinarrit, vapauttivat vain koska murhaaja ja lasten raiskaaja on akka, miehille koventavat tuomioita vaikka olisi syytön tai ei voi todistaa syylliseksi.

        Kaikki asiantuntijat todistaa että murha kestänyt noin tunnin, jopa tyttären mukaan ikkuna rikottu tuntia ennen häkesoittoa, vain idiootti uskoo että ulkopuolinen murhaaja olisi tullut samasta aukosta ja tehnyt tunnin homman alle 6 minuutissa jättämättä jälkeäkään itsestään.

        Niin koska kerrottu tapahtumakulku ei pidä paikkansa, sepitetty tapahtumakulku ratkaisee kaikki. Jonkun ei tarvitse höpistä kuin vahingossa jotakin niin sitten taas mennään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei annulistien harhaoppeihin mitään muuta liity, virkahenkilöissäkin kyllä paljon femakkoja, kuten myös hovinarrit, vapauttivat vain koska murhaaja ja lasten raiskaaja on akka, miehille koventavat tuomioita vaikka olisi syytön tai ei voi todistaa syylliseksi.

        Kaikki asiantuntijat todistaa että murha kestänyt noin tunnin, jopa tyttären mukaan ikkuna rikottu tuntia ennen häkesoittoa, vain idiootti uskoo että ulkopuolinen murhaaja olisi tullut samasta aukosta ja tehnyt tunnin homman alle 6 minuutissa jättämättä jälkeäkään itsestään.

        Jos tunnin murha pitäisi paikkansa, on poliisi tehnyt erinomaisen huonoa esitutkintaa asiassa. Kyllähän siitä olisi pitänyt heti aluksi olla saatu näyttöä, eikä vasta ajan kanssa ryhdytä kehittelemään kuvitteellisia "asiantuntijalausuntoja", kun syyllistä ei saada kiinni.

        Vain joutelahti uskoi liitelevään huppikseen ja muihin auerskan satuihin, muut poliisit totesivat heti auerskan syylliseksi. Kunnolliset tutkimukset pääsi käyntiin vasta kun joutenlahti laitettiin syrjään. Kuvitteellisesta huppiksesta ei saatu näyttöä missään vaiheessa vaikka aikaa tuhlattiin ja tehtiin DNA-testejäkin tuhansille aivan turhan takia. Uskomatonta tosiaan että yksi jalkovälillään ajatteleva kyttä ja kaksi hovinarria pystyvät pilaamaan taysin selvän tapauksen. Onneksi murha ei vanhene koskaan.

    • Anonyymi

      Näköjään annulistit luovutti, mahdotontahan se onkin pedomurhaajasta syytöntä pullantuoksuista kotiäitiä leipoa kun kaikki todisteet puhuu sitä vastaan.

      • Anonyymi

        No nyt voit kertoa sen kohdan, millä Anneli sai sen langettavan tuomion murhasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt voit kertoa sen kohdan, millä Anneli sai sen langettavan tuomion murhasta.

        Tuossahan ne on aloituksessa kerrottu, peräti kahdesti tuomittiin murhasta ja lopullinen tuomio lasten raiskauksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossahan ne on aloituksessa kerrottu, peräti kahdesti tuomittiin murhasta ja lopullinen tuomio lasten raiskauksista.

        Eihän häntä murhasta tuomittu vaan vapautettiin. Oletpa sinä hölmö, kun et ole tajunnut, että viimeisin tuomio ratkaisee!!!

        hahahhhaha, mikä URRRPO! MUAHAHHHAHHAH!!!"#4

        Sulla on varmaan kengännumero ja äly samalla numerolla, eli 49! BUAHAHHHAHHAA!A"!%¤

      • Anonyymi

        Onko sinulla oikeasti yhtään ystävää ja voitko ok?

      • Anonyymi

        Syyttömäksi en ole Aueria koskaan väittänyt. Joillekin voi olla yllätys, että Suomessa ei julisteta ketään syyttömäksi rikokseen. Vapauttava tuomio rikosasiassa tarkoittaa, että henkilöä vastaan ei ole riittävää näyttöä syyllisyydestä. Niinpä syytettyä ei voida tuomita rangaistukseen syytteen mukaisesta teosta.

      • Anonyymi

        Et siis vieläkään tiedä että auerska tuomittiin peräti kahdesti myös murhasta, mutta kaksi yliluonnolliset kyvyt omaaviin liiteleviin huppiksiin uskovaa hovinarria vapautti kumoamatta ainoatakaan todistetta syyllisyydestä eli on edelleenkin todistetusti syyllinen murhaan.

        Lapsentasoiselle hörhölle lisävastausta:

        "Eihän häntä murhasta tuomittu vaan vapautettiin. Oletpa sinä hölmö, kun et ole tajunnut, että viimeisin tuomio ratkaisee!!!

        hahahhhaha, mikä URRRPO! MUAHAHHHAHHAH!!!"#4

        Sulla on varmaan kengännumero ja äly samalla numerolla, eli 49! BUAHAHHHAHHAA!A"!%¤"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis vieläkään tiedä että auerska tuomittiin peräti kahdesti myös murhasta, mutta kaksi yliluonnolliset kyvyt omaaviin liiteleviin huppiksiin uskovaa hovinarria vapautti kumoamatta ainoatakaan todistetta syyllisyydestä eli on edelleenkin todistetusti syyllinen murhaan.

        Näin se on, todistettiin syylliseksi ja myönsi itsekin, mikään ei ole muuttunut kun tutkimustuloksia ei ole kumottu.

      • Anonyymi

        Ku-Kuuleksä kun mun mies huutaa?
        Vai laitetaanko kovemmalle?
        Buaaahahhahahhaaaaaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ku-Kuuleksä kun mun mies huutaa?
        Vai laitetaanko kovemmalle?
        Buaaahahhahahhaaaaaa.

        Kymmnenet tai sadat asiantuntijat todisti auerskan syylliseksi FBI:tä myöten ja silti kaksi moraalitonta femakkohovinarria pystyi vapauttamaan, jotain on femakkosuomessa pahasti vialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kymmnenet tai sadat asiantuntijat todisti auerskan syylliseksi FBI:tä myöten ja silti kaksi moraalitonta femakkohovinarria pystyi vapauttamaan, jotain on femakkosuomessa pahasti vialla.

        Suomessa taitaa kyteä vieläkin se oletus ,että vain ja ainoastaan suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia ja murhaan taipuvaisia raakalaisia ja naiset ei sellasia asioita tee, varsinkaan naimisissa olevat joilla on vielä lapsiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa taitaa kyteä vieläkin se oletus ,että vain ja ainoastaan suomalaiset miehet ovat väkivaltaisia ja murhaan taipuvaisia raakalaisia ja naiset ei sellasia asioita tee, varsinkaan naimisissa olevat joilla on vielä lapsiakin.

        Ja vaikka tietävätkin totuuden niin syöttävät femakkopropagandaa. Yhtään faktaa eivät annulistitkaan löydä väitteidensä tueksi, pelkkää lapsellista mölinää.

      • Anonyymi

        Ketju ei tule enää täyteen 500 kommentin kohdalla ja jos tulee vaikka 1000 kohdalla niin sitten tehdään uusi :)

    • Anonyymi

      Peter Madsen ihan samaa, siinäpä se.

    • Anonyymi

      Kaikesta näkee että vapauttaminen ja korvaukset perustui pelkästään sukupuoleen. Ei ole edelleenkään kumottu ainoatakaan todistetta syyllisyydestä ja ulkopuolinen mahdoton, ei silloin mitään korvauksia kuulu maksaa, mutta maksettiin peräti tuplana, vaikka todistetusti myös lasten raiskaaja.

      Tämä mies oli syyttömänä vankilassa tupla-ajan ja aiheutui paljon haittaa, silti korvaukset vain samaa luokkaa kuin oikeasti syyllisellä pedomurhaajalla.
      https://www.satakunnankansa.fi/a/78d3a545-c8e4-4da9-82e8-27ae45f3ec85

    • Anonyymi

      Missä annulistit luuraa, miksette kumoa todisteita auerskan syyllisyydestä? Ai ette pysty, no sitähän minäkin.

      • Anonyymi

        Ei tarvi kumota. Oikeus teki sen puolestamme. Todisteille naurettiin.

        Sinulta se vain on mennyt ohi.

        Mahtaa sinua vituttaa? Ota aspiriinia pahimpaan hätään ja kädetä pahimpaan tuskaasi, jos siltä tuntuu, KJÄH!

        Siinäpä se, nauraminen ei kumoa todisteita, osoittaa vaan annulistien asenteen raakaa murhaa ja lasten raiskauksia kohtaan. Samanlaisia pervoja ja väkivaltarikollisia kuin auerskakin.

    • Anonyymi

      Hiljaista on annulisteilla, ei yritystäkään enää kumota todisteita auerskan syyllisyydestä. Eipä ihme, eihän fysiikanlakeja voi kumota.

    • Anonyymi

      10 vuotta mennyt eikä pervohörhöt ole kyenneet kumoamaan ainoatakaan todistetta auerskan syyllisyydestä, mahtaa vituttaa.

      • Anonyymi

        Eniten niitä vituttaa kun ketään ei ulvilan liitäväluuserihuppikset enään kiinnosta.
        Ei pääse pätemään ja keskustelun tynkää yritävät sitte muissa osoissa. Joka paikassa on omat multinikit joilla sitten yrittävät sotkea keskustelua spämmäämällä.

    • Lapsentasoiselle hörhölle lisävastausta:

      "Eihän häntä murhasta tuomittu vaan vapautettiin. Oletpa sinä hölmö, kun et ole tajunnut, että viimeisin tuomio ratkaisee!!!

      hahahhhaha, mikä URRRPO! MUAHAHHHAHHAH!!!"#4

      Sulla on varmaan kengännumero ja äly samalla numerolla, eli 49! BUAHAHHHAHHAA!A"!%¤"

      • Anonyymi

        Etkö käytäkään eneää psykopekka nimimerkkiä, sopii sinulle niin hyvin!

        Olen samaa mieltä lastenraiskaustuomiosta, se on lopullinen.

        Murhajutussa ne 2 hovinarria eivät kumonneet ainoatakaan todistetta syyllisyydestä ja ulkopuolinen on mahdoton eli auerska on edelleen ainoa Jukan murhasta tuomittu ja tulee olemaankin vai pidätkö tyttöä syyllisenä? Lopullista tuomiota odotellessa.

    • Anonyymi

      Pitkät pyhät ja molemmat annulistit päässeet hoitolaitoksesta vapaalle joten yrittäkääpä taas pähkäillä miten kumota todisteet auerskan syyllisyydestä. Eikö onnistu, no eipä ollut yllätys.

      • Anonyymi

        Oletkin ensimmäinen henkilö, joka pitää muiden kuin hoitolaitosten työntekijöiden työpaikkoja hoitolaitoksina. On siinä tietysti osa totuutta, sillä totta on, että moni ihminen voi töissä ollessaan paljon paremmin kuin tyhjän panttina jossain muualla.

        Auer on todistettu syyttömäksi miehensä murhaan virallisesti vuonna 2015. Väärien seksuaalirikostuomioiden purkuasia etenee omaa tahtiaan. Ei niitä täällä keskustelupalstoilla pureta, vaan ihan asiallisesti oikeuslaitoksen kautta.

        Hahah, ainoatakaan syytekohtaa ei ole kumottu, valheitanne sitäkin enemmän.

        Lastenraiskauksista on lopullinen tuomio ja toivottavasti pian myös murhasta.

        Vaasan Hovioikeudessa syytekohdat on kumottu - Se on tiedossa ja se on totuus.
        Se on se virallinen tieto ja virallinen totuus ja se on myös oikea! Tämä on totta!

        Kuule, niin korruptoitunut maamme ei toivottavasti ole, että syytön ihminen oikeusmurhattaisiin vielä kertaalleen toisen ihmisen tekemästä veriteosta. Annetaan minun puolesta kyseisen murhaajan kulkea vapaana, jos on liian vaarallista saattaa häntä tuomiolle.

        Syyttömän ihmisen vainoamisen lopettamiseen tulisi meidän kaikkien osaltamme vaikuttaa. Olisi tärkeää selvittää, miksi osa suomalaisista on valmis kivittämään syytöntä ihmistä ottamatta lainkaan selvää, miten asiat ovat menneet. Todennäköisesti nämä kyseiset henkilöt ovat päätyneet omiin vakaumuksiinsa seuraamalla jonkin toisen sanomisia ja tämäkin uskomusketju olisi hyvä selvittää. Mahdollisesti sitä parhaillaan selvitetäänkin.

        Sittenhän osaat helposti vastata näihin, kukaan kun ei ole löytänyt kahden hovinarrin päätöksestä ainoatakaan todistetta auerskan syyttömyydestä ja yksi olisi tuominnut kuten käräjäoikeus jo kahdesti.

        "Käänteen taustalla oli FBI:n tekemä äänianalyysi uhrin vaimon surmahetkellä soittamasta hätäpuhelusta. Analyysissä pystyttiin selvittämään tarkkaan kodin äänimaailmaa ja osoittamaan luotettavasti, ettei rakennuksessa ollut muita kuin perheenjäseniä, Kuusiranta kertoi lehdessä.

        - FBI:n osuus asiaan on tullut julkisuuteen torstaina keskustellessani Satakunnan kansan toimittajan kanssa seminaarin väliajalla. Keskustelun asiasisältö on ymmärretty väärin ja näin ollen asiasta on syntynyt julkisuudessa väärä kuva, sanoo Kuusiranta nyt.

        Vaimo tunnusti rikoksen poliisin kuulustelussa keskiviikkona.

        Poliisin mukaan jutun uusi tutkintalinja aloitettiin tämän vuoden alkupuolella.

        Lähteet: YLE UUTISET"
        https://yle.fi/uutiset/3-5892053

        Erinomaisen tarkat jäljet saatiin lattialta Jukan 41-42 numeron kengistä millä auerska teki ne muutaman hassun jäljen.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000172755.html

        Liitelikö se huppis siis auerskaa takaa-ajaessaan kun muualla huoneessa ei olut jälkiä ja pyrähti lentoon taivaalle ulkona kun ei ollut poistumisjälkiä?

        Jukka oli mitä todennäköisemmin jo kuollut puhelun aikana tai lääkäreiden mukaan ei olisi ainakaan kyennyt enää huutamaan apua, koska vammat oli niin vakavat, tehty pitkällä ajalla ja iso verenhukka, verilammikotkin ehtineet jo kuivua. Kuten poikakin todisti, auerska nauhoitti Jukan vaikeroinnit ja toisti niitä nauhalta puhelun aikana, myös FBI tunnisti nauhurin klikkaukset.

        Et uskaltanut vieläkään ottaa kantaa vammojen syntymiseen tunnin aikana ja verilammikoiden kuivumisaikaan joka on yli puoli tuntia, samoin veren imeytyminen patjan läpi. Miten se liitelevä huppis muka teki kaiken kuudessa minuutissa? Onko aineeton, äänetön ja hajuton liitelevä huppis myös aikaa nopeampi?

        Kun pidät itseäsi kaikkia ammattilaisia pätevämpänä todistamatta ainoatakaan väitettäsi, niin selitäpä ja todista tämä ilman mitään lapsellisia höpinöitä. Muista että tyttökin kertoi ikkunan rikotun jo tuntia ennen, mutta huppis tuli auerskan mukaan paljon myöhemmin ja oli paikalla vin 6 minuuttia.

        Lastenraiskauksista on lopullinen tuomio, murhasta tulee myöhemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, niin korruptoitunut maamme ei toivottavasti ole, että syytön ihminen oikeusmurhattaisiin vielä kertaalleen toisen ihmisen tekemästä veriteosta. Annetaan minun puolesta kyseisen murhaajan kulkea vapaana, jos on liian vaarallista saattaa häntä tuomiolle.

        Syyttömän ihmisen vainoamisen lopettamiseen tulisi meidän kaikkien osaltamme vaikuttaa. Olisi tärkeää selvittää, miksi osa suomalaisista on valmis kivittämään syytöntä ihmistä ottamatta lainkaan selvää, miten asiat ovat menneet. Todennäköisesti nämä kyseiset henkilöt ovat päätyneet omiin vakaumuksiinsa seuraamalla jonkin toisen sanomisia ja tämäkin uskomusketju olisi hyvä selvittää. Mahdollisesti sitä parhaillaan selvitetäänkin.

        Selvitä vaan pikkupieru pääsi ja miksi te annulistit olette syyttäneet lapsia joiden isän auerska murhasi ja joita kukan kanssa jopa raiskasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvitä vaan pikkupieru pääsi ja miksi te annulistit olette syyttäneet lapsia joiden isän auerska murhasi ja joita kukan kanssa jopa raiskasi.

        Eiköhän suurin osa lapsista ole jo tehnyt sovinnon äitinsä kanssa? Ei kai siellä edes varsinaista välirikkoa äidin ja lasten välillä koskaan ollutkaan? Oli ainoastaan yhteydenpitorajoitteita muiden osapuolten taholta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän suurin osa lapsista ole jo tehnyt sovinnon äitinsä kanssa? Ei kai siellä edes varsinaista välirikkoa äidin ja lasten välillä koskaan ollutkaan? Oli ainoastaan yhteydenpitorajoitteita muiden osapuolten taholta.

        Juu, muut pysyy sovinnolla kaukana pedomurhaaja auerskasta, vanhin tytär tuhlailee tapporahoja sen kanssa.

    • Anonyymi

      EI TODISTANUT! Käräjäoikeus tosin teki sellaisen päätöksen, jopa kaksi kertaa, mutta ne päätökset on aivan oikein todettu virheiksi YLEMMÄSSÄ OIKEUSASTEESSA ja siis kumottu. Kohta kohdalta on laulettu käräjäoikeuden päätös suohon! Se siitä. Ja oikein meni! Kumottu on kaikki. Joku toope ei sitä ymmärrä. Tietysti hovioikeuden päätös on se josta katsotaan , se on tietysti niin. Hellitä Jo! Juna meni jo!

      • Anonyymi

        Ei siinä annulistiten laulelut auta kun pitäisi pystyä todistamaan, eikä niitä todisteita näy vaikka kymmenen vuotta pyydetty esittämään. Eipä ihme kun ne kaksi hovinarriakaan eivät kumonneet ainoatakaan todistetta syyllisyydestä ja kolmas olisi tuominnut kuten käräjäoikeuskin.

        Hienoa kuitenkin kun luotat lopulliseen päätöksen auerskan syyllisyydestä lastenraiskauksiin, lopullinen tuomio murhasta tulee myöhemmin.

    • Anonyymi

      Taas pääsiäinenkin kohta mennyt eikä vaan annulistit kykene todistamaan idoliaan syyttömäksi. Kuinkahan raskas risti syyllisyys onkaan auerskalla kantaa ja parilla annulistilla yrittää uskotella itselleen mahdoton mahdolliseksi. Raaka murha taakkana lopun ikäänsä ja häpeä lasten raiskauksista... Kannattaisi tunnustaa ja kärsiä rangaistus ennen kuin käy liian raskaaksi.

    • Anonyymi

      Näköjään annulistit luovutti, pelkkää trollailua enää. Eipä ihme kun 10 vuotta mennyt eivätkä ainoatakaan todistetta syyllisyydestä ole kyenneet kumoamaan.

    • Anonyymi

      Tarvitseeko annulistit toiset 10 vuotta vai joko luovutitte, miten on?

    • Anonyymi

      Joko PiLi on lopettanut itsekseen puhumisen? Meneekö siihen samaan seuraavat kymmenen vuotta?

    • Anonyymi

      Mihinkähän annulistit hukkasi kaikki todisteensa auerskan syyttömyydestä, 10 vuotta mennyt ja edelleen hukassa.

      • Anonyymi

        Miksi luulet, että todisteet syyttömyydestä olisivat hukassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi luulet, että todisteet syyttömyydestä olisivat hukassa?

        Näköjään ovat kun eivät ole tänne laittaneet tai paremmikin, eihän niitä ole koskaan ollutkaan.

    • Anonyymi

      No niin, annulisti kaipasi todisteita auerskan syyllisyydestä, tässä aloituksessahan niitä riittää. Kohta nähdään miten kumoaa ne :D

      • Nehän on helppo kumota, kun lainaa vain Hovioikeuden päätöstä. Etkö nilkki edes tuota ole tajunnut. Piti Ritva-tädin se sinulle kertoa.
        Vieläkö muuten kuulet ääniä päässäsi? Oletko ajatellut ryhtyä säveltäjäksi`?

      • Anonyymi
        RitvaSontavuori kirjoitti:

        Nehän on helppo kumota, kun lainaa vain Hovioikeuden päätöstä. Etkö nilkki edes tuota ole tajunnut. Piti Ritva-tädin se sinulle kertoa.

        :-))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Hienosti vittuiltu, :-))))))

      • Anonyymi
        RitvaSontavuori kirjoitti:

        Nehän on helppo kumota, kun lainaa vain Hovioikeuden päätöstä. Etkö nilkki edes tuota ole tajunnut. Piti Ritva-tädin se sinulle kertoa.
        Vieläkö muuten kuulet ääniä päässäsi? Oletko ajatellut ryhtyä säveltäjäksi`?

        Heheh, ainoa kommentti psykopekalta, eikä yritystäkään todistaa syyttömäksi, mutta mahdotontahan se onkin. Olisi muuten hauska kuulla mitä ulkopuolisen ääniä annulistit kuulee päässään häke-nauhallakin kun kukaan muu ei niitä kuule.

    • Anonyymi

      Liitelevää huppista ei ole löytynyt, verkko auerskan ympärillä kiristyy.

      • Anonyymi

        Talot pitäisi suojata teräsverkolla ettei liitelevä huppis pääse murhailemaan. Norjassakin olisi ollut tarpeen.

    • Anonyymi

      Tärkeintä ettei tämäkään murha jäänyt pimeäksi ja tuomittiinhan auerska sentään lasten raiskaulusta ja lapset pääsi turvaan.

      • Anonyymi

        Koska liitelevää huppista tuskin koskaan löytyy, auerska pysyy ainoana syyllisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska liitelevää huppista tuskin koskaan löytyy, auerska pysyy ainoana syyllisenä.

        Onko liitelevä huppis jotain samaa mitä nuarriherra näki pihalla lentelevän ja jota yritettiin haavilla kiinni? Kuulostaa aivan Digi-Columbon horinoilta. Onko se muuten vielä hengissä vai onko jo posauttanut helpottavan luodin läpi pollansa?

        Kiss-kisss-kissss...

        Vituttaako :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vituttaako :D

        Kissa vei kielen annulisteilta :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kissa vei kielen annulisteilta :)

        Onko Digi-Cllä jo lääkitys? Ja jos ei, niin miksi ei?

        Vieläkö nauhoilta kuuluu mielikuvitusystävän puhetta? Vai HUUTAAKO se jo?

        HAHHAHHHAHHAHHHAAAA!"!""#

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kissa vei kielen annulisteilta :)

        Kissa vei kielen annuliineilta, nyt ne on runkkaamassa muita keskusteluja.
        Kun ulvilat, aarniot ei enään ketään KIINNOSTA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kissa vei kielen annuliineilta, nyt ne on runkkaamassa muita keskusteluja.
        Kun ulvilat, aarniot ei enään ketään KIINNOSTA!

        Jaa, mitä sinä itse teet, kun nuo "annulistien" asiat sinua niin kiinnostavat?

    • Anonyymi

      Oli auerskalle pahempi rangaistus kun vapautettiin, kukaan ei usko syyttömäksi murhaan ja nimi ja naama pysyy lopun ikäänsä keskustelupalstoilla. Tunnistetaan aina meneepä minne tahansa ja hyvä niin, tietää miehet ja lapset varoa.

    • Anonyymi

      Joko annulisteillekin selvisi murhaaja? Helpotetaan, nimikirjaimet on A. A.

      • Anonyymi

        Syytätkö Ari Aueria syylliseksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syytätkö Ari Aueria syylliseksi?

        Ari ei ollut talossa murhan aikaan. Murhaaja on tuomittu myös lasten raiskauksista ja pahoinpitelyistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ari ei ollut talossa murhan aikaan. Murhaaja on tuomittu myös lasten raiskauksista ja pahoinpitelyistä.

        Onko Digi-Cllä jo lääkitys? Ja jos ei, niin miksi ei?

        Vieläkö nauhoilta kuuluu mielikuvitusystävän puhetta? Vai HUUTAAKO se jo?

        HAHHAHHHAHHAHHHAAAA!"!""#

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Digi-Cllä jo lääkitys? Ja jos ei, niin miksi ei?

        Vieläkö nauhoilta kuuluu mielikuvitusystävän puhetta? Vai HUUTAAKO se jo?

        HAHHAHHHAHHAHHHAAAA!"!""#

        Kyllähän annulistit kuulee häke-nauhalta ties mitä liitelevän huppiksen ääniä, mutta kukaan asiantuntija ja normaali ihminen ei kuule mitään ulkopuolisen ääniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän annulistit kuulee häke-nauhalta ties mitä liitelevän huppiksen ääniä, mutta kukaan asiantuntija ja normaali ihminen ei kuule mitään ulkopuolisen ääniä.

        Kerro heti, jos luulet olevasi asiantuntija ja/tai normaali ihminen.

        Miten on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro heti, jos luulet olevasi asiantuntija ja/tai normaali ihminen.

        Miten on?

        Riittää kun KRP, FBI ja lukuisat muut asiantuntijat ovat todenneet ettei kuulu ulkopuolisen ääniä, enkä tietysti kuule itsekään olemattomia. Olisihan se outoa kun ei ole mitään muutakaan todistetta ulkopuolisesta, päinvastoin ajallisesti ja kaikin puolin mahdoton.

        Eikö kannattaisi vai etkö uskalla kertoa, miksi Ulvilan murha halutaan jättää pimeäksi ja uskotella kyseessä olleen perheväkivaltatapaus?

        Niinpä, kaikki muut tietää auerskan murhaajaksi, annulistit ei ole pystyneet todistamaan liitelevän huppiksen olemassaoloa, eikä eurskaakaan pelota yhtään että tulisi murhaamaan "silminnäkijän".

        Kyllä minä pidän sinua vaarallisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minä pidän sinua vaarallisena.

        Olet siis auerska ja pelkäät joutuvasi uudelleen vankilaan, kannattaisi tunnustaa.

    • Anonyymi

      Karpovinkin murhaaja -akka murhasi klapilla viimekertaisen ukkelinsa.
      Millä murhataan no klapilla tietenkin.

    • Anonyymi

      Onko tämä Auer sama, joka tuon murhan lisäksi pahoinpiteli ja raiskasi omat ja naapureiden lapset.

      Sehän sai siitä muistaakseni ihan hemmetin pitkän tuomionkin.

      • Anonyymi

        Sai tapporahaa lähes puoli milliä kun 2 femakkohovinarria eivät halunneet tuomita, vaikka syyllisyys 100% selvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sai tapporahaa lähes puoli milliä kun 2 femakkohovinarria eivät halunneet tuomita, vaikka syyllisyys 100% selvä.

        Onneksi ne tapporahat taisi kulua korvauksiin lasten raiskauksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ne tapporahat taisi kulua korvauksiin lasten raiskauksista.

        Voisin neuvoa sinulle, kuinka pystyisit parantamaan elämäsi laatua. Arvaa, mikä katkeroittaa ihmisen.

    • Anonyymi

      Kovat helteet tulossa, kannattaisi auerskan tunnustaa, pääsisi vilpoisaan vankilaan. Varmaan kuumia aaltoja jo omasta takaa ja kiinnijäämisen pelko lisää vaan.

    • Anonyymi

      Nyt molemmat annulistit etsimään sitä yliluonnolliset kyvyt omaavaa liitelevää huppista että saadaan oikeuteen vastaamaan teostaan, muuten auerska pysyy syyllisenä hautaan asti.

      • Anonyymi

        Oletko nuarriherra, kun höpötät noista pihalla lentelevistä kanarialinnuista ja muista pikkulinnuista? Nuarrenherran mukaan niitä haaviteltiin asunto-osakeyhtiön pihalla!!! Täytyy kyllä olla mielisairas, että uskoo noihin liiteleviin lintuihin, mutta sinultahan tuo onnistuu tunnetusti hyvin. Oletko muuten taas laiminlyönyt lääkityksesi ja kuulet itsetehdyistä kaiuttimistasi mitä sattuu?

        :--))autss-töks-töks, tsirp-viuhh! Tuota taitaa kuulua 24 tuntia vuorokaudessa?

      • Anonyymi

        Hyvin kalahti taas annulistiin, eivät yritäkään todistella auerskaa syyttömäksi saati etsiä liitelevää huppista kun tietävät ettei sellaista ole. Päissään kuulevat ties mitä häke-nauhalla, kukaan muu vaan ei kuule mitään huppiksen viuhuntaa :D

        Selvästikin oma lehmä ojassa kun jopa isänsä menettäneet ja raiskausten ja väkivallan uhreiksi joutuneet lapset kelpaa pervoannulistien ala-arvoisen maalituksen kohteeksi. Tekevät tosin vaan palveluksen kun näyttävät millaiset rikolliset auerskaa puolustaa.

        Kertaus on opintojen äiti.

        Syyttömyyttä ei tarvitse todistaa. Toistan. Syyttömyyttä ei tarvitse todistaa.

        Tämä näyttää sulle olevan ihan rakettitiedettä, kun vuodesta tai kohta vuosikymmenestä toiseen jankkaat ja intät päivänselvää asiaa.

        Harjoitustehtävä: Mikä pitää todistaa?

        Ei auerskan kohdalla edes voi todistaa syyttömyyttä kun on todistettu syylliseksi ja kahdesti tuomittukin myös murhasta ja lasten raiskauksista on lopullinen tuomio. Löysässä hirressä kunnes tuomitaan murhastakin lopulliseen tuomioon.

        Kannattaa seurata, miten asiat etenevät eikä sitten ihmetellä, jos huomaa olleensa ajatuksinensa metikössä.

        Pian Ohra-Arska tunnustaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei auerskan kohdalla edes voi todistaa syyttömyyttä kun on todistettu syylliseksi ja kahdesti tuomittukin myös murhasta ja lasten raiskauksista on lopullinen tuomio. Löysässä hirressä kunnes tuomitaan murhastakin lopulliseen tuomioon.

        Jopa tunnusti murhan, mutta ahnesikamanner sai yrittämään rahastusta, taisivat ne 2 hovinarria olla juonessa mukana. Kertoo hyvin tapauksesta, että myös tutkintaa estänyt joutenlahti tuomittiin.

    • Anonyymi

      Ja niin meni PiLin uusinkin multinikki vihamiehistöön yhdessä hujauksessa.
      Harmittaako kun kukaan ei enään keskustele teijjjän kanssa?

      • Anonyymi

        Tiedät varsin hyvin, että en harrasta multinikkeilyä. On kuitenkin ollut kiva huomata, että Ulvilan murhatapaus kiinnostaa monia edelleen ja että uusia fiksuja kirjoittajia liittyy mukaan keskustelemaan. Valoisalta näyttää, sillä asiat ovat selviämässä, ja katseet on joka tapauksessa jo suunnattuina tulevaisuuteen. Nauti sinäkin ihanasta kesästä ja mukavista ihmisistä ympärilläsi.

        Totta, lähes kaikille selvinnyt auerskan syyllisyys, vain muutaman annulisti jäljellä. Toivottavasti tosian pian tulee lopullinen tuomio myös murhasta kuten lasten raiakauksista.

        Onko oikein, että käytät työkavereitasi hyväksi rikostesi tekemisessä?

    • Anonyymi

      500 kommenttia tässäkin ketjussa, eikä yhtään ainoaa mikä todistaisi auerskan syyttömäksi.

      • Anonyymi

        Ei myöskään mitään, mikä todistaisi syylliseksi. Mielisairaan jankutushan ei tee kenestäkään syyllistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei myöskään mitään, mikä todistaisi syylliseksi. Mielisairaan jankutushan ei tee kenestäkään syyllistä.

        Todistaa ainoastaan, että suomi24 palstalla on tehty jankkaamisen maailmanmestaruus.
        Taitaa jankkaajat ja suomi24 päästä Guinessin ennätystenkirjaan.

        Syyllisyys on todistettu poliisitutkimuksissa, kuten aloituksessa kerrotaan. Jopa FBI:n ja muiden asiantuntijoiden toimesta ja jokainen täysijärinen tajuaa sen itsekin, minulle ollut selvää alusta asti.

        Jokainen annulistien yritys todistaa syyttömäksi on kumottu välittömästi, nehän ovatkin luokkaa Grimmin sadut. Yliluonnolliset kyvyt omaavia liiteleviä huppiksia kun vaan ei ole olemasssa.

        Tunnustihan se itsekin ja tuomittiin myös lastenraiskauksista.

        Olisi päässyt tosiaan helpommalla pysymällä tunnustuksessaan ja kärsimällä rangaistus. Tapauksesta ei olisi puhuttu mitään sen jälkeen ja olisi jo unohtunut, nyt on löysässä hirressä kunnes tuomitaan kuten kuuluukin tai kuolee.

        Millä tavalla pääsee helpommalla, jos istuu syyttömänä vankilassa toisen tekemästä murhasta? Sinäkö olet Auerin ja koko Suomen kansan virallinen piinaaja ja vainoaja?
        Oletko Jukka S. Lahden murhaaja?

        Ymmärrätkö sinä, että olet itse löysässä hirressä?

        Mikset pikkupieru vaan todista idoliasi syyttömäksi noiden lapsellisten aivopierujen sijaan. Ai et kykene, sitähän minäkin, syyllisyys sen sijan on todistettu :D

        Nadja Nusuttaja se vaan jankkaa, jankkaa, jankkaa ja jankkaamast jankkaa syyttömyyden todistelusta. Todista sinä syyttömyytesi Ulvilan surmaan. Annelinhan on todistettu jo syyttömäksi siellä Vaasassa, jossa veri ei VAPISE.

        Kuka on Nadja Nusuttaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyllisyys on todistettu poliisitutkimuksissa, kuten aloituksessa kerrotaan. Jopa FBI:n ja muiden asiantuntijoiden toimesta ja jokainen täysijärinen tajuaa sen itsekin, minulle ollut selvää alusta asti.

        Jokainen annulistien yritys todistaa syyttömäksi on kumottu välittömästi, nehän ovatkin luokkaa Grimmin sadut. Yliluonnolliset kyvyt omaavia liiteleviä huppiksia kun vaan ei ole olemasssa.

        Tunnustihan se itsekin ja tuomittiin myös lastenraiskauksista.

        Ai sä olet täysJÄRINEN! Tarkoittaako tuo että, olet täyshullu?

    • Anonyymi

      Miten kukaan voi tehdä tuollaisen raa'an murhan ja kuvitella että pääsisi pälkähästä noin vaan. Vaikka kaksi hovinarria jostain kumman syystä vapautti toistaiseksi100% todisteista huolimatta, niin kansa ei unohda koskaan ja uusi tuomio uhkaa milloin tahansa.

      • Anonyymi

        "kansa ei unohda koskaan ja uusi tuomio uhkaa milloin tahansa."

        Kirjoituksestasi on ilmoitettu poliisille. Uhkailet selvästi Anneli Aueria. Luulet varmaan pääseväsi kuin koira veräjästä varttihulluutesi ansiosta, mutta se nähdään.

        Hyvää kesää ja odota postia poliisilta, kjäh!

        Oot kyllä säälittävä noine poliisi uhkailuinesi...pikkuliekki.
        Anneli on päivänselvä syyllinen tekoon, ja tulee vielä narahtamaan tästä tekemästään rikoksesta.
        Vai mitä, kuppa-aivoinen vitunkantoteline.

        Itse olet säälittävä. Suomen poliisi korjaa sut talteen. Olet vaarallinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kansa ei unohda koskaan ja uusi tuomio uhkaa milloin tahansa."

        Kirjoituksestasi on ilmoitettu poliisille. Uhkailet selvästi Anneli Aueria. Luulet varmaan pääseväsi kuin koira veräjästä varttihulluutesi ansiosta, mutta se nähdään.

        Hyvää kesää ja odota postia poliisilta, kjäh!

        Ai ilmoitit joutenlahdelle, no mitä sanoi :)

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen tarina edellä valtioneuvoston käskystä toimisi Karhukopla murhaajina?! Tuli niin mieleen, kun valtion päätöksellä salattiin Jammun olinpaikka.

      Missä on Jammu?
      14.07.2008 klo 23:06
      Suomen pahamaineisin lapsisurmaaja määrättiin uudelleen pakkohoitoon viime lokakuussa. Siihen jäljet loppuvat.

      https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/200807147936513

      Jammulla oli paljon tietoa hallussa. Veiköhän hautaan mennessään?

      • Anonyymi

        Ei hullusirpankann sijoituspaikkaa kerrota kun joutuu pöpilään.

    • Anonyymi

      Mites ne kengänjäljet - sopiiko Karhukoplan kenkiin? Onko ne KRP:n alaisia, kun se DNA sai osuman sinne?

      • Anonyymi

        Eikös myös entinen poliisiylijohtaja Paatero estänyt Ulvilan surman tutkimisen siirtymisen KRP:lle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös myös entinen poliisiylijohtaja Paatero estänyt Ulvilan surman tutkimisen siirtymisen KRP:lle?

        Psykoosit on taas huipussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosit on taas huipussa.

        Niin tuntuu olevan.

        Minfossa eilisaamu kuulee selkeästi hätäpuhelunauhalta että Anneli miehensä käy teilaamassa.
        Voi pyhä psykoosi ja kuuloluulohörökorvat :))))

        No, eilisaamu kertoo sitten vaan kaikelle kansalle: MITEN ANNELI SEN TEKI???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tuntuu olevan.

        Minfossa eilisaamu kuulee selkeästi hätäpuhelunauhalta että Anneli miehensä käy teilaamassa.
        Voi pyhä psykoosi ja kuuloluulohörökorvat :))))

        No, eilisaamu kertoo sitten vaan kaikelle kansalle: MITEN ANNELI SEN TEKI???

        Etkö sitäkään tiedä, veitsellä tikkaamalla ja astalolla iskemällä.

        Jotkut ei taas itse tajua, että kenellä ne psykoosit on päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sitäkään tiedä, veitsellä tikkaamalla ja astalolla iskemällä.

        Kysymys kuuluu MITEN? Ei millä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysymys kuuluu MITEN? Ei millä?

        Ei kai sillä tyylillä väliä, tyylitöntähän tuollainen järjetön hakkaaminen on joka tapauksessa. Tyypillinen naisen tekemä intohimorikos, riehuu hulluna veitsen kanssa ja murskasi jopa kallon, ihme kun ei paloitellut saman tien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai sillä tyylillä väliä, tyylitöntähän tuollainen järjetön hakkaaminen on joka tapauksessa. Tyypillinen naisen tekemä intohimorikos, riehuu hulluna veitsen kanssa ja murskasi jopa kallon, ihme kun ei paloitellut saman tien.

        Onhan sllä väliä. Pitäähän teonkuvan olla sopia rikospaikalta löytyneisiin todisteisiin.

        Jos ei mitään väliä ole niin käy nyt ihmeessä tunnustamassa tekemäsi murha, niin saadaan tämä ikuisuusasia saatettua lopputulemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan sllä väliä. Pitäähän teonkuvan olla sopia rikospaikalta löytyneisiin todisteisiin.

        Jos ei mitään väliä ole niin käy nyt ihmeessä tunnustamassa tekemäsi murha, niin saadaan tämä ikuisuusasia saatettua lopputulemaan.

        Ei sillä ole mitään väliä puukottiko vasemmalla, oikealla vai molemmalla kädellä, ainoa mahdollinen syyllinen tyttären lisäksi ja tunnustikin jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös myös entinen poliisiylijohtaja Paatero estänyt Ulvilan surman tutkimisen siirtymisen KRP:lle?

        Estihän se. Ihan siitä on lehtitietoa. Kenen intresseissä on kiistää tämäkin?

    • Anonyymi

      Mahtaa rouvia Pieni Liekki ja Kuolemannaakka kohta ketuttaa, kun Anneli on pian taas raudoissa.
      On vain ajan kysymys, milloin paljastuu todellinen ja lopullinen totuus Ulvila jutussa ja uusi pedofilia tuomiokin on tälle rikoksen uusijalle enemmän kuin todennäköinen.

      Siinä saa tämä lapsensanussija ansioidensa mukaan.
      Syyllinen se on, ja tulee sitä taakkaa kantamaan elämänsä loppuun asti. Ja se on ihanaa.

      • Anonyymi

        Käy tunnustamassa. Äläkä hekumoi valheessasi.

    • Anonyymi

      On se Annelilla raskasta, kun joutuu loppu elämänsä kiertämään muita normaaleita ihmisiä, koska otassa paistaa lapsenraiskaajan- ja murhaajankin leima.

      Asia käy hyvin ilmi Kuolemannaakan kirjasta, jossa asiaa on tutkittu "pussit silmien alla".

    • Anonyymi

      Toden totta, kukaan ei ole todistanut ainuttakaan syytekohtaa vääräksi.

      • Anonyymi

        Eikös Vaasan hovioikeus antanut tukkapöllyä valehteleville ja väärentäville poliiseille ja syyttäjille?
        Eikös Vaasan hovioikeus nimenomaan kirjallisesti lausunut, että syytöntä ei saa väärinteoilla ja lavastamalla esittää syylliseksi tekoon, jota epäilty ei ole tehnyt?
        Oliko vielä niin, että VAASAN VERI EI VAPISE?

        Hahahah, eivät todellakaan todistaneet syyttömäksi ja mahdotontahan se olisikin. Eikös annulistit ole jatkuvasti toitottaneet ettei oikeuden tarvitse syyttömyyttä todistaa. Syyllisyys on todistettu 100% poliisitutkimuksissa, FBI:n, lääkäreiden ja lukuisten asiantuntijoiden toimesta, käräjäoikeus tuominnut kahdesti ja itsekin tunnustanut, kahden hovinarrin mutuilulla ei ole pienintäkään merkitystä syyllisyyden kannalta. Kukaan ei ole todistanut yliluonnolliset kyvyt omaavan liitelevän huppiksen olemassaoloa, eikä sellaista olekaan, joiten ainoat mahdolliset syylliset ovat auerska ja/tai tytär.

    • Anonyymi

      Pitäisi tutkia onko noilla kahdella hovinarrilla paljon muitakin tapauksia missä vapauttaneet selvästi syyllisen (nais)murhaajan ja onko tilille tullut paljon korruptiorahaa.

      • Anonyymi

        Ja miltä taholta epäilet rahojen tulleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miltä taholta epäilet rahojen tulleen?

        Jos ottaneet osansa auerskan korvausrahoista niin kelvannut keneltä tahansa muultakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ottaneet osansa auerskan korvausrahoista niin kelvannut keneltä tahansa muultakin.

        Muahahha! Anna homo suukko!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ottaneet osansa auerskan korvausrahoista niin kelvannut keneltä tahansa muultakin.

        Joutuikohan maksamaan paljonkin kun yritti saada lisää. Ei tainnut paljon jäädä kun joutui vielä lapsillekin maksamaan korvaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutuikohan maksamaan paljonkin kun yritti saada lisää. Ei tainnut paljon jäädä kun joutui vielä lapsillekin maksamaan korvaukset.

        Paljonkohan auerskalla veroäyrit, onko kukaan katsonut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joutuikohan maksamaan paljonkin kun yritti saada lisää. Ei tainnut paljon jäädä kun joutui vielä lapsillekin maksamaan korvaukset.

        Ei Suomessa nainen useimmiten saa tuomiota puhumattakaan oikeudenkäyntikustannusten maksamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomessa nainen useimmiten saa tuomiota puhumattakaan oikeudenkäyntikustannusten maksamisesta.

        Raiskauksista joutui varmaan maksamaan, vaikkei ole missään kerrottu. Pitäisi tietysti joutua maksamaan myös murhasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raiskauksista joutui varmaan maksamaan, vaikkei ole missään kerrottu. Pitäisi tietysti joutua maksamaan myös murhasta.

        Murha ei vanhene koskaan, joten joutuu maksamaan korvauksetkin lapsille kun tuomitaan uudelleen ja korot saamiensa korvausten lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Murha ei vanhene koskaan, joten joutuu maksamaan korvauksetkin lapsille kun tuomitaan uudelleen ja korot saamiensa korvausten lisäksi.

        Tapoksihan se sitten muuttuisi jos saataisiin täysi tunnustus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapoksihan se sitten muuttuisi jos saataisiin täysi tunnustus.

        Ei pienintäkään mahdollisuutta tappoon, murhana pysyy.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Miksiköhän annulistit ei pervojuttujensa sijaan keskity etsimään syyllistä Ulvilan murhaan ja kumoa todisteet auerskan syyllisyydestä. No tietysti koska tietävät itsekin auerskan syylliseksi :D

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi kumota? HO teki sen jo. Onko jäänyt kiljunjuonniltasi huomaamatta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi kumota? HO teki sen jo. Onko jäänyt kiljunjuonniltasi huomaamatta?

        Kilju tosiaan vienyt sen vähänkin järkesi. Kahden hovinarrin kumoama käräjäoileuden tuomio ei kumonnut ainoatakaan todistetta auerskan syyllisyydestä. Ulkopuolinen mahdoton, joten syyllisenä pysyy lopun ikäänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilju tosiaan vienyt sen vähänkin järkesi. Kahden hovinarrin kumoama käräjäoileuden tuomio ei kumonnut ainoatakaan todistetta auerskan syyllisyydestä. Ulkopuolinen mahdoton, joten syyllisenä pysyy lopun ikäänsä.

        Todisteiden ja oikeuden mielestä ulkopuolinen on hyvinkin todennäköinen tekijä.
        Ja sitten Annelil vapautettiin naurettavista syytteistä.
        Kyrsiikö kovinkin? Takoooko vitutus takaraivossa lujaakin? Ethän vaan tee mitään peruuttamatonta itsellesi? Ethän? Lupaathan?

        Kerro ihan lyhyesti, miksi oikeus vapautti Annelin, jos oikeus todisti hänet syylliseksi?

        Selvitys lyhyesti, ilman sekoiluja, KITOOOSH!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kilju tosiaan vienyt sen vähänkin järkesi. Kahden hovinarrin kumoama käräjäoileuden tuomio ei kumonnut ainoatakaan todistetta auerskan syyllisyydestä. Ulkopuolinen mahdoton, joten syyllisenä pysyy lopun ikäänsä.

        Suomen oikeusjärjestelmä antaa kummallisen mahdollisuuden harhaanjohtamiseen ja fokuksen siirtämiseen pois teon käsittelystä. Ensiksi on tapahtunut teko jonka tiimoilta oikeutta aletaan istua. Seuraavaksi syytettynä oleva - puolustauksekseen - alkaa keksiä satuja ja tarinoita. Tässä vaheessa oikeudenkäynnin focus siirtyy teon ja todisteiden arvioimisesta tarinan arvioimiseen. Oikeus alkaa pohtia voisiko syytetyn keskimä tarina olla totta vai ei. Ellei voisi, syytetty muuttaa kertomustaan ja keksii uuden tarinan siitä miten joku muu kuin syytettynä oleva olisi voinut tehdä teon. Taas oikeus pohtii voisiko keskitty tarina olla todenmukainen kuvaus tapahtumista. Näin jatketaan kunnes syytetty keksii tarinan joka voisi olla totta, tai mahdollinen. Tai kunnes syytetty ei enää keksi uusia tarinoita.

        Satujen ja tarinoiden arvioinnin asemesta oikeuden pitäisi käsitellä itse tekoa ja teon puolesta ja vastaan poliisin hankkimia todisteita.

        Mitä ihmeen undulaattia kirjot?

        Tarinat voivat olla vaikka kuinka fantastisia tai fantasioita.

        Löydettyjen todisteiden tulee TUKEA tarinoita.

        Todisteista ja tarinoista päätellään osapuolten USKOTTAVUUS.

        POLIISIT ovat jo moneen kertaan todistaneet, että Anneli ei voi olla syyllinen.

        OIKEUS on tuomiossaan VAHVISTANUT poliisien todisteet Annelin syyttömyydestä.

        Lukemisen ymmärtäminen on nyt keskeistä. Tietenkin todisteiden pitää tukea tarinoita, mutta olennainen sanomani oli se, että kun syytetty alkaa tarinoida, oikeudenkäynnin fokus (painopiste) siirtyy teon asemesta tarinoiden todenperäisyyden arvioimiseen. Lähdetään siis aivan hakoteille. Tarkalleen otaten syytetyllä ei ole velvollisuutta pitäytyä totuudessa, mikä juontaa siitä, että kenenkään ei tarvitse todistaa itseään vastaan. Ääritilanteessa (esim huumerikokset) syytetty voisi keksiä vaikka kymmenen peräkkäistä eri tarinaa. Oikeudenkäynnissä suurin osa ajasta kuluisi näiden tarinoiden mahdollisen todenperäisyyden arvioimiseen.

        Annelillakin tarinat ovat muuttuneet. Tunnekylmä, harkitseva, looginen, mieleltään järkkymätön tunnusti ensin poliisille ja sitten lapselleen tehneensä teon. Sen jälkeen tarinaan astui huppu. Annelin tutkitun luonteen perusteella on äärimmäisen vaikea uskoa, että tunnustus olisi aikaansaatu poliisin painostamana. Jos tilanne on että mies tapetaan vierestä, eikä tilanteessa tai sen jälkeen herää kummoisia tunnereaktioita, miksi poliisin kuulustelussa sitten lanttu sekoaisi ja menisi peräti tunnustamaan teon jota ei ole tehnyt? Ja heti tunnustamisen jälkeen lanttu on taas koossa.

        Annelin tarinat eivät ole muuttuneet.
        Sinun pääsi on gallellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteiden ja oikeuden mielestä ulkopuolinen on hyvinkin todennäköinen tekijä.
        Ja sitten Annelil vapautettiin naurettavista syytteistä.
        Kyrsiikö kovinkin? Takoooko vitutus takaraivossa lujaakin? Ethän vaan tee mitään peruuttamatonta itsellesi? Ethän? Lupaathan?

        Todisteiden ja oikeuden mielestä auerska on 100% varmasti lasstenraiskaaja.
        Ja sitten auerska tuomittiin pervoista teoistaan.
        Kyrsiikö kovinkin? Takoooko vitutus takaraivossa lujaakin? Ethän vaan tee mitään peruuttamatonta itsellesi? Ethän? Lupaathan? No tee vaan jos siltä tuntuu, viimeistään kun tuomitaan lopullisesti myös murhasta :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen undulaattia kirjot?

        Tarinat voivat olla vaikka kuinka fantastisia tai fantasioita.

        Löydettyjen todisteiden tulee TUKEA tarinoita.

        Todisteista ja tarinoista päätellään osapuolten USKOTTAVUUS.

        POLIISIT ovat jo moneen kertaan todistaneet, että Anneli ei voi olla syyllinen.

        OIKEUS on tuomiossaan VAHVISTANUT poliisien todisteet Annelin syyttömyydestä.

        Nyt olet asian ytimessä! Käräjäoikeus tuomitsi auerskan kahdesti murhasta 100% todisteiden mukaan, samoin olisi tuominnut 3. hovioikeuden tuomari, vain 2 hovinarria ei välittänyt todisteista ja vapautti. Sairasta on tosiaan jättää todisteet huomioimatta, olen täysin samaa mieltä kanssasi. Onneksi sentään tuomittiin lastenraiskauksista ja murhatuomio odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Annelin tarinat eivät ole muuttuneet.
        Sinun pääsi on gallellaan.

        Pääni on gallellaan, se on totta. Mutta totta on myös että Anneli tunnusti tapon ja perui tunnustuksensa. Kahdet puheet. Huppu, ei huppua, huppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääni on gallellaan, se on totta. Mutta totta on myös että Anneli tunnusti tapon ja perui tunnustuksensa. Kahdet puheet. Huppu, ei huppua, huppu.

        Ei Anneli mitään tunnustanut vaan poliisi manipuloi Annelin uskomaan, että Anneli oli muistikatkoksen aikana tehnyt murhan, joten Anneli sitten näiden valheiden uuvuttamana 'järkeili' VALETUNNUSTUKSEN.

        Vale on vale ja ei sopinut vale murhapaikan löydöksiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Anneli mitään tunnustanut vaan poliisi manipuloi Annelin uskomaan, että Anneli oli muistikatkoksen aikana tehnyt murhan, joten Anneli sitten näiden valheiden uuvuttamana 'järkeili' VALETUNNUSTUKSEN.

        Vale on vale ja ei sopinut vale murhapaikan löydöksiin.

        Okei, sitähän sattuu anneleille. Analyyttinen ja harkitseva uskoi omaavansa muistinmenetyksen. Oletko sinä tunnustanut murhia, joita et ole tehnyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Okei, sitähän sattuu anneleille. Analyyttinen ja harkitseva uskoi omaavansa muistinmenetyksen. Oletko sinä tunnustanut murhia, joita et ole tehnyt?

        Onko minuakin poliisi kusettanut?
        Ei ole.
        Mutta Annelia on.
        Hyväksy se ja jatka elämääsi niin kuin Annelikin tekee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko minuakin poliisi kusettanut?
        Ei ole.
        Mutta Annelia on.
        Hyväksy se ja jatka elämääsi niin kuin Annelikin tekee.

        Entäs jos sinulla on vain ollut muistin menetys, etkä muista tunnustaneesi murhia, joita on saattanut olla useampia?

        Sillä välin kun jossittelet, haihattalet, haaveilet ja taivaanrantaa maalailet.
        MUISTA ne TODISTEET.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko minuakin poliisi kusettanut?
        Ei ole.
        Mutta Annelia on.
        Hyväksy se ja jatka elämääsi niin kuin Annelikin tekee.

        Anneli väittää tietävänä murhaajan - mutta ei kerro edes poliisille. Mitäpä sitä turhaan vaivautumaan. Aviomies on kuollut ja kuopattu. Tavallisista tavallisin kansalainen, analyyttinen, harkitseva. En kerro, en, en, en. Mitä yhdestä aviomiehestä, särkyneestä sydämestä, mitä sen on väliä...

        Miksiköhän Anneli ei ole enää väleissä veljensä, tämän perheen ja lastensa kanssa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lukemisen ymmärtäminen on nyt keskeistä. Tietenkin todisteiden pitää tukea tarinoita, mutta olennainen sanomani oli se, että kun syytetty alkaa tarinoida, oikeudenkäynnin fokus (painopiste) siirtyy teon asemesta tarinoiden todenperäisyyden arvioimiseen. Lähdetään siis aivan hakoteille. Tarkalleen otaten syytetyllä ei ole velvollisuutta pitäytyä totuudessa, mikä juontaa siitä, että kenenkään ei tarvitse todistaa itseään vastaan. Ääritilanteessa (esim huumerikokset) syytetty voisi keksiä vaikka kymmenen peräkkäistä eri tarinaa. Oikeudenkäynnissä suurin osa ajasta kuluisi näiden tarinoiden mahdollisen todenperäisyyden arvioimiseen.

        Annelillakin tarinat ovat muuttuneet. Tunnekylmä, harkitseva, looginen, mieleltään järkkymätön tunnusti ensin poliisille ja sitten lapselleen tehneensä teon. Sen jälkeen tarinaan astui huppu. Annelin tutkitun luonteen perusteella on äärimmäisen vaikea uskoa, että tunnustus olisi aikaansaatu poliisin painostamana. Jos tilanne on että mies tapetaan vierestä, eikä tilanteessa tai sen jälkeen herää kummoisia tunnereaktioita, miksi poliisin kuulustelussa sitten lanttu sekoaisi ja menisi peräti tunnustamaan teon jota ei ole tehnyt? Ja heti tunnustamisen jälkeen lanttu on taas koossa.

        Eli myönnät, että syyllisyyttä tukevia todisteita ei ollut. Tuosta se parantumisesi saattaa alkaa. Toivotaan parasta.

      • Anonyymi
        Hessu52 kirjoitti:

        Riidan ajankohta on hauska sattumus. Ensiksi oli riitaa ja sitten huppu tuli puukoitti ja poistui jälkiä jättämättä.

    • Anonyymi

      Aineettomia, äänettömiä, ajuttomia ja aikaa nopeampia liiteleviä huppiksia ei ole olemassakaan, joten auerska ainoa mahdollinen murhaaja. Hyväksykää annulistit se, kuten kaikki järkevät ja normaalit ihmiset tekee, yli 99% Suomen kansasta.

      • Anonyymi

        *Aineettomia, äänettömiä, ajuttomia ja aikaa nopeampia liiteleviä huppiksia ei ole olemassakaan*

        JUURI NÄIN ei ole olemassa, joten ainoa vaihtoehto on, että SINÄ todistat syyttömyytesi. Annelihan on jo moneen kertaan todistettu syyttömäksi.

        JOTEN astu esiin ja näytä naamasi.

        Liitävä huppis oli kova tyyppi, kerkesi vaikka mitä, pesi jopa Dna jälkensä pois, suit sait sukkelaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        *Aineettomia, äänettömiä, ajuttomia ja aikaa nopeampia liiteleviä huppiksia ei ole olemassakaan*

        JUURI NÄIN ei ole olemassa, joten ainoa vaihtoehto on, että SINÄ todistat syyttömyytesi. Annelihan on jo moneen kertaan todistettu syyttömäksi.

        JOTEN astu esiin ja näytä naamasi.

        Aivan, me tolkun ihmiset...tosin harkinnan mukaan... näytämme tarvittaessa naamamme. Mutta te "seksuaalisesti vapaamielisemmät" annelistit näytätte kaikessa kipeydessänne vaikka alapään synnyttimenne.
        Tosin kuvasta päätellen Annelin alapää ei sanottavammin eroa naamavärkistä. Hajua toki unohtamatta.

        Tästä löytyy myös tarkempaa faktaa Naakan kirjasta sivuilta 1-6789...

        Tässä on otettava myös huomioon kirjalliseen asuun saattamisessa ns. vaikeusaste. Tämä "Ulvilan raamatun" annelisteille...ja varsinkin lapsille, kirjoitettu totuus on tuotettu yksikätisesti. Toinen käsihän vatkasi omaa sukuelintä kirjoittajaa, ja miks ei lukijakuntaakin, kiihottavan aiheen vuoksi.

        t:antiPiLi

        Taas osuit asian ytimeen. Paikalla ollut todistetusti vain auerska ja lapset Jukan lisäksi, ei ketään ulkopuolista, joten syyllisiä vovat olla vain auerska ja vanhin tytär. Tyttären osuutta ei ole varmasti haluttu tutkiakaan, eikä alkuun auerskankaan, mutta myöhemmin se todettiin 100% varmasti syylliseksi ja tunnustikin.

        Mikään ei ole muuttunut, perui vaan tunnustuksen ahnesikamannerin avulla ja 2 hovinarria vapautti. Pitäisikin tutkia mikä motiivi näillä oli vapauttaa ainoa mahdollinen (tyttären lisäksi) ja todistetusti tekoon syyllinen.

        Paikalla oli tappaja, joka tikkasi kuin KONE.

        Kuka sai tappajan niin silmittömän raivon VALTAAN?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paikalla oli tappaja, joka tikkasi kuin KONE.

        Kuka sai tappajan niin silmittömän raivon VALTAAN?

        Missähän viipyy se tapahtumainkuvaus, jota joku aiemmin kaipaili? Sellainen, joka todistaa Annelin murhaajaksi.
        Jostain syystä ei näy eikä kuulu. miksiköhän?

      • Hessu52 kirjoitti:

        Missähän viipyy se tapahtumainkuvaus, jota joku aiemmin kaipaili? Sellainen, joka todistaa Annelin murhaajaksi.
        Jostain syystä ei näy eikä kuulu. miksiköhän?

        Miksi ei näy eikä kuulu?

        Eikö onnistu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, me tolkun ihmiset...tosin harkinnan mukaan... näytämme tarvittaessa naamamme. Mutta te "seksuaalisesti vapaamielisemmät" annelistit näytätte kaikessa kipeydessänne vaikka alapään synnyttimenne.
        Tosin kuvasta päätellen Annelin alapää ei sanottavammin eroa naamavärkistä. Hajua toki unohtamatta.

        Tästä löytyy myös tarkempaa faktaa Naakan kirjasta sivuilta 1-6789...

        Tässä on otettava myös huomioon kirjalliseen asuun saattamisessa ns. vaikeusaste. Tämä "Ulvilan raamatun" annelisteille...ja varsinkin lapsille, kirjoitettu totuus on tuotettu yksikätisesti. Toinen käsihän vatkasi omaa sukuelintä kirjoittajaa, ja miks ei lukijakuntaakin, kiihottavan aiheen vuoksi.

        t:antiPiLi

        t:antiPiLi senkun vain aina ja koko ajan hölöpölöhölöpölöttääää.

        Sieltä pimpasta sinäkin oot tullu. Kestä se kuin mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        t:antiPiLi senkun vain aina ja koko ajan hölöpölöhölöpölöttääää.

        Sieltä pimpasta sinäkin oot tullu. Kestä se kuin mies.

        Kestän toki.
        Mutta herättäähän se ajatuksia, kun ns. "perheäiti" on koko koneisto levällään kaikkien töllisteltävänä. Juuri tällaiset asiat tukee, ja antaa tutkintakulmaa kyseisen, törkeistä seksuaalirikoksesta tuomitun henkilön ajatusmaailmaan ja mielihaluihin

        Käydäänhän me kaikki joka päivä myös esim. paskalla... olisihan se aika pervoa kuvata ja laittaa kaiken kansan jakeluun.

        Noista Annneil touhuista voitte lukea myös Naakan kirjasta sivuilta 666-999...siellä on seikkaperäisesti sekuntikellon avulla määritelty, milloin ja miten milloinkin "sukkula syöksyy aanukseen".

        Haista Kukka

      • Anonyymi
        Hessu52 kirjoitti:

        Miksi ei näy eikä kuulu?

        Eikö onnistu?

        Eikö hassuhessu psykopekka vieläkään tiedä miten auerska murhasi, puukotti ja iski jollain astalolla, siinä sinulle tapahtumankuvaus. Ainoa aikuinen joka ehtinyt ja pystynyt murhan tekemään, ulkopuoliselle mahdoton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö hassuhessu psykopekka vieläkään tiedä miten auerska murhasi, puukotti ja iski jollain astalolla, siinä sinulle tapahtumankuvaus. Ainoa aikuinen joka ehtinyt ja pystynyt murhan tekemään, ulkopuoliselle mahdoton.

        No jos on, että Anneli on ainoa mahdollinen, niin sittenhän sinun on helppo laittaa esille tapahtumainkuvaus, jossa Anneli murhaa miehensä.
        Mikset tee sitä vaan lässytät omituisia hokemisiasi palstalla?

        Mikä on kun ei onnistu?
        https://www.youtube.com/watch?v=KofosWccOBg
        Eikö taidot riitä?

        Etkö oikeasti tiedä miten puukotetaan ja isketään astalolla, näytät olevan tynnyrissä kasvanut.

        Vain hiljaisuutta. Sekaisen antiannelistin mölinä on loppunut kuin seinään.

        "Digi-Jougo" on hiljennyt, tapahtumainkuvausta ei tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö oikeasti tiedä miten puukotetaan ja isketään astalolla, näytät olevan tynnyrissä kasvanut.

        No mutta Digi-Jougo, tuollaisen tapahtumankuvauksenko "osasit" laittaa?

        Hehhehhe, nyt alan ymmärtää tilasi vakavuuden. Marsmars lääkekaapille ja aamusta heti päivystykseen. Kylle se siitä sitte...ehkä...paranee! TOLLOPARKA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta Digi-Jougo, tuollaisen tapahtumankuvauksenko "osasit" laittaa?

        Hehhehhe, nyt alan ymmärtää tilasi vakavuuden. Marsmars lääkekaapille ja aamusta heti päivystykseen. Kylle se siitä sitte...ehkä...paranee! TOLLOPARKA!

        Luepa vaikka hejacista "Ulvilacasea" esim kaksi viimeistä sivua (691,692) , joissa oikeuden kuulustelupöytäkirjoja ja lasten kertomuksia litteroituna. Lukemasi jälkeen kerro mikä saa sinut pysymään annelistina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepa vaikka hejacista "Ulvilacasea" esim kaksi viimeistä sivua (691,692) , joissa oikeuden kuulustelupöytäkirjoja ja lasten kertomuksia litteroituna. Lukemasi jälkeen kerro mikä saa sinut pysymään annelistina.

        Niitä on kyllä nähty. Pelkkä fabulointia ja paskaa.

        Muuten, se todistettu tapahtumainkuvaus. Missä viipyy?

        Onko todella niin, että et saa sitä aikaan? No, ei saanut Valkamakaan (in hell).

        Naurattaa oikein tuollainen avuttomuus. Mutta hullulle se on tietysti vaikeaa.

        Poliisin valokuvat, lasten kuulustelukertomukset ja sukululaisten kertomukset Annelista on siis pelkkää fabulointia ja paskaa. Nyt on tukeva lähtökohta Hupun seikkailuille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä on kyllä nähty. Pelkkä fabulointia ja paskaa.

        Muuten, se todistettu tapahtumainkuvaus. Missä viipyy?

        Onko todella niin, että et saa sitä aikaan? No, ei saanut Valkamakaan (in hell).

        Naurattaa oikein tuollainen avuttomuus. Mutta hullulle se on tietysti vaikeaa.

        Harvoin noin selvää tapahtumainkuvausta saadaankaan kun oli tuore ruumis ja siinä selvät vammat mitkä auerska aiheuttanut. Siksihän se on 100% varmuudella tutkimuksissa todettukin syylliseksi ja kahdesti tuomittu. Puuttuu vain tapahtumainkuvaus mikä sai kaksi hovinarria vapauttamaan, ottivatko lahjuksia? Sen tajuat toki itsekin mikä annulisteilla aiheuttaa pedomurhaajan puolustelun, eikä siihen lääkitys auta.

        Noniinnyt.
        Alat päästä asian ytimeen: *tuore ruumis*.
        Siitä se lähtee se tapahtuman kuvaus.

        Iskä teloitettiin, äiskä lopetutti pikkulapsilta terapian tarpeettomana. Tervettä, eikö?
        Todistajan mukaan lapsia on kielletty puhumasta murhaan liittyvistä asioista, sekä kurituksesta jota ovat saaneet. Vankilassa vierailun yhteydessä lapsi kysyi äidiltä todistajan läsnäollessa menikö lavastus läpi. Äiti ei vastannut.

        Mitäs annelistit sitten tekevät jos aikustuttuaan joku/jotkut lapsista ilmiantavat äitinsä?

        Onpa sulle paljon kasaantunut katkeruutta.
        Sähän valehtelet ja vääristelet totuutta.
        Taidat olla luonnehäiriöinen virkaveltto?

        Veltto voin olla, mutta en virassa. Mitä katkeruutta minulla näätänä voi olla Ulvilan tapahtumiin? Mikä väitteistäni ei pidä paikkansa?

        Ei mikään väite pidä paikkaansa kaikki pelkkää mutua.
        Lisäksi näillä väitteilläsi Ulvilan tappajaa ei jäljitetä.
        Mieti mieluummin kuka sai Ulvilan tappajan silmittömän raivon valtaan ja tappamaan kuin kone Jukka S. Lahden?
        Kuka tai ketkä ovat murhan takana?
        Murhaajat saivat tappajan silmittömän raivon valtaan.

        Missä on Volvo? Oliko vain murhaajien lavaste?

        Minä en ole jäljittämässä Jukan murhaajaa. Keskustelen asiasta ajankulukseni ja olen muodostanut oman mielipiteeni siitä kuka teon voi olla tehnyt ja kuka ei voi. Kaiken aiheesta lukemani perusteella hämmästelen suuresti millä perustein teon olisi tehnyt joku muu kuin talossa asunut.

        Kerro sitten hämmästyksesi keskeltä teonkuvaus.
        Sitä ei kukaan teistä ns hämmästyneistä ole kyennyt kertomaan.
        Haluatko nyt olla ensimmäinen kykenevä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mikään väite pidä paikkaansa kaikki pelkkää mutua.
        Lisäksi näillä väitteilläsi Ulvilan tappajaa ei jäljitetä.
        Mieti mieluummin kuka sai Ulvilan tappajan silmittömän raivon valtaan ja tappamaan kuin kone Jukka S. Lahden?
        Kuka tai ketkä ovat murhan takana?
        Murhaajat saivat tappajan silmittömän raivon valtaan.

        Missä on Volvo? Oliko vain murhaajien lavaste?

        Selvittäkää ihmeessä osallistuiko tyttökin murhaan, auerska ainakin ja ketään ulkopuolista ei ole voinut ollakaan. Tyypillinen naisen tekemä intohimorikos ja syitähän se jo kertoikin, lisäksi todennäköisesti halusi salata lasten raiskaukset ja yritti estää lasten menettämisen avioerossa, mutta menettipä kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sitten hämmästyksesi keskeltä teonkuvaus.
        Sitä ei kukaan teistä ns hämmästyneistä ole kyennyt kertomaan.
        Haluatko nyt olla ensimmäinen kykenevä?

        En minä tiedä, mutta olen lukenut että olisi ollut suunnitelmallinen teko jossa lavastukset ja tapahtumien kulku olisi ollut ennalta suunniteltu. Nukkuvaa miestä olisi lyöty vasaralla päähän ja puukotettu veitsellä rintaan. Jälkien peittelyt ja soitto poliisille. Enemmän minä ym skenaarioon uskon kuin ulkopuolisen murhamiehen sisään murtautumiseen ja katoamiseen jälkiä jättämättä. En ole lukenut kaikkea mitä tapauksesta on kirjoitettu minfossa tai hejacissa. Kiinnostuin vasta hiljattain, mutta seurasin uutisointia medioista 2006.

        Jahas.
        Oliko oikein Hollywoodista tuotu lavastajat?
        Nimittäin ilman suurta lavastusväkeä ei rouva Auer mitenkään ehdi tehdä murhaa ja siivota jälkiä ennen poliisin tuloa.
        Auer selvisi kamppailusta melko vähäisin vammoin lukuunottamatta hengenvaarallista keuhkoviiltoa.
        Jaa, mutta tietenkin hänellä oli stuntti kamppailukohtauksessa???

        Kuulehan apina... Anneli Auer on psykopaatti, ja tällainen ilman omaatuntoa oleva ihmishirviö pystyy ja pystyikin murhaamaan nukkuvan Jukan. Siinä ei silloin, ja ei myöskään jälkeenkään päin omatunto ole kolkutellut.
        Se hylkiö uhraa vaikka lapsensa tässä asiassa , että saa viimeisen sanan.

        Nuo kaikki kirjoittelut ja Naakan "rinnakkaistotuudethan" ovat oikeasti suunnattu Auerin lapsille, että he voisivat, suojellakseen itseään, uskotella että asia olisi jotenkin ristiriitainen.

        Ja tuomittu raiskaajakin vielä... Eipä ole Annelia paljon "tori kahvilla" näkynyt. Voi olla, että ystäviä on harvassa.

        Psykiatri Lauerma on mielentilatutkimuksissa todennut Auerin täysin psyykkisesti terveeksi.
        Katsotko todellakin olevasi pätevä haastamaan Lauerman lääketieteessä?
        Onko sinulla montakin lääketieteen tohtoritutkintoa?

        Joka tapauksessa on siinä jotain omituista ja paljon. Puuttuvat tunnereaktiot tapahtuman jälkeen. Todella siivoton koti, poliisitkin piti harvinaisen epäsiistinä. Ok-talon roskapönttö muutaman askeleen päässä etuovesta ja sisällä viemättömiä roskapusseja, vaateläjiä yms. Terapeutin kieltäminen lapsilta. Vitsailu aviomiehen murhasta ystävien kanssa. Omituinen suhtautuminen poliiseihin. Lapsi ei ole voinut itse oppia inhoamaan poliiseja 9-vuotiaana. Tuomiot raiskauksista. En täysin luota suomen oikeusjärjestelmään kun olen omakohtaisesti nähnyt miten tuomio voi perustua ihan vaan kahvipöytäpuheisiin, mutta 7 vuotta koppia raiskauksesta tuskin tulee ihan ilman näyttöä.

        Paljon on omituista, kun ei Ulvilan tappajaa jäljitetä.

        Minkälainen oma kotisi olisi teurastuksen jäljiltä? Auer-Lahden koti ei ollut siivoton.

        Omituista on, että vuodesta toiseen jauhetaan asioita, jotka eivät ole totta.

        Ihme PROPAGANDAA samat trollit jauhaa ja jauhaa.

        Seri tuomiot tullaan purkamaan. Auer ja Kukka ovat joutuneet oikeusmurhan uhreiksi.

        Ei sillä ole. Mutta muutama psykiatri on varmaan tutkinut ja todennut kajahtaneeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa on siinä jotain omituista ja paljon. Puuttuvat tunnereaktiot tapahtuman jälkeen. Todella siivoton koti, poliisitkin piti harvinaisen epäsiistinä. Ok-talon roskapönttö muutaman askeleen päässä etuovesta ja sisällä viemättömiä roskapusseja, vaateläjiä yms. Terapeutin kieltäminen lapsilta. Vitsailu aviomiehen murhasta ystävien kanssa. Omituinen suhtautuminen poliiseihin. Lapsi ei ole voinut itse oppia inhoamaan poliiseja 9-vuotiaana. Tuomiot raiskauksista. En täysin luota suomen oikeusjärjestelmään kun olen omakohtaisesti nähnyt miten tuomio voi perustua ihan vaan kahvipöytäpuheisiin, mutta 7 vuotta koppia raiskauksesta tuskin tulee ihan ilman näyttöä.

        NOISTA MIKÄÄN EI LIITY TAPAHTUMAINKUVAUKSEEN! PELKKÄÄ VANHOJEN ÄMMIEN JUORUILUJA.

        Kuinka kukaan täyspäinen voi tuollaisten seikkojen perusteella tuomita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka tapauksessa on siinä jotain omituista ja paljon. Puuttuvat tunnereaktiot tapahtuman jälkeen. Todella siivoton koti, poliisitkin piti harvinaisen epäsiistinä. Ok-talon roskapönttö muutaman askeleen päässä etuovesta ja sisällä viemättömiä roskapusseja, vaateläjiä yms. Terapeutin kieltäminen lapsilta. Vitsailu aviomiehen murhasta ystävien kanssa. Omituinen suhtautuminen poliiseihin. Lapsi ei ole voinut itse oppia inhoamaan poliiseja 9-vuotiaana. Tuomiot raiskauksista. En täysin luota suomen oikeusjärjestelmään kun olen omakohtaisesti nähnyt miten tuomio voi perustua ihan vaan kahvipöytäpuheisiin, mutta 7 vuotta koppia raiskauksesta tuskin tulee ihan ilman näyttöä.

        "En täysin luota suomen oikeusjärjestelmään kun olen omakohtaisesti nähnyt miten tuomio voi perustua ihan vaan kahvipöytäpuheisiin, mutta 7 vuotta koppia raiskauksesta tuskin tulee ihan ilman näyttöä."

        Mutta kuitenkin itse olet valmis tuomitsemaan pelkkien kahvipöytäpuheitten tasoisten todisteitten pohjalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulehan apina... Anneli Auer on psykopaatti, ja tällainen ilman omaatuntoa oleva ihmishirviö pystyy ja pystyikin murhaamaan nukkuvan Jukan. Siinä ei silloin, ja ei myöskään jälkeenkään päin omatunto ole kolkutellut.
        Se hylkiö uhraa vaikka lapsensa tässä asiassa , että saa viimeisen sanan.

        Nuo kaikki kirjoittelut ja Naakan "rinnakkaistotuudethan" ovat oikeasti suunnattu Auerin lapsille, että he voisivat, suojellakseen itseään, uskotella että asia olisi jotenkin ristiriitainen.

        Ja tuomittu raiskaajakin vielä... Eipä ole Annelia paljon "tori kahvilla" näkynyt. Voi olla, että ystäviä on harvassa.

        Ai että oikein nukkuvan Jukan murhasi?

        Kerro ihmeessä lisää tuosta. Kerro miten kaikki tapahtui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon on omituista, kun ei Ulvilan tappajaa jäljitetä.

        Minkälainen oma kotisi olisi teurastuksen jäljiltä? Auer-Lahden koti ei ollut siivoton.

        Omituista on, että vuodesta toiseen jauhetaan asioita, jotka eivät ole totta.

        Ihme PROPAGANDAA samat trollit jauhaa ja jauhaa.

        Seri tuomiot tullaan purkamaan. Auer ja Kukka ovat joutuneet oikeusmurhan uhreiksi.

        Miksi kiistät selviä faktoja? Perustele väitteesi ettei koti yleisesti ollut siivoton. Ensimmäisenä rikospaikalle tulleet poliisit kuvailivat poikkeuksellisen siivottomaksi. Sisältä on valokuviakin jotka osoittavat siivottomuuden. Siivottomuudella ei tarkoiteta murhaan liittyvää epäsiivoa, vaan yleistä epäsiivoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En täysin luota suomen oikeusjärjestelmään kun olen omakohtaisesti nähnyt miten tuomio voi perustua ihan vaan kahvipöytäpuheisiin, mutta 7 vuotta koppia raiskauksesta tuskin tulee ihan ilman näyttöä."

        Mutta kuitenkin itse olet valmis tuomitsemaan pelkkien kahvipöytäpuheitten tasoisten todisteitten pohjalta.

        Raastuvassa tuomitaan kahvipöytäpuheiden perusteella, eikä näytöillä ole välttämättä merkitystä. HO:n tuomareista löytyy jo lukemaan oppineita. Annelin tuomiot on on HO:sta.

        Annelistin intressissä on kiistää selvät ja kiistattomat näytöt. Annelistit pyrkivät horjuttamaan valla olevia käsityksiä ja päätelmiä kyseenalaistamalla kaiken syyllisyyteen viittavan näytön - ilman perusteita.

        Kyllä pitää ihmisen pysyä lujana uskossansa kun lähtee kiistämään valokuvissa ja tutkinnassa selvinneitä asiaintiloja. Kaipa teillä annelisteilla joku motiivi toiminnallenne on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahas.
        Oliko oikein Hollywoodista tuotu lavastajat?
        Nimittäin ilman suurta lavastusväkeä ei rouva Auer mitenkään ehdi tehdä murhaa ja siivota jälkiä ennen poliisin tuloa.
        Auer selvisi kamppailusta melko vähäisin vammoin lukuunottamatta hengenvaarallista keuhkoviiltoa.
        Jaa, mutta tietenkin hänellä oli stuntti kamppailukohtauksessa???

        No ei tosiaankaan auerska ole Hollywood-tason lavasta, suorastaan naurettava lavastusyritys. "Litelevällle huppikselle" naureskeltu jo 10 vuotta, pari kengänjälkeä vaivautui tekemään vaikka oli muka hippasillakin auerskan kanssa :D

        Ikkuna rikottu ainakin suurimmaksi osaksi sisältäpäin, surkea kirppisveitsi muka murha-aseena, ei poistumisjälkiä, ei yhtään mitään todistetta ulkopuolisesta ja ajallisesti täysin mahdoton. Ei mehutestiauerska tajunnut että pelkästä'än kuivuneet verilammikot todistaa murhan kestäneen yli puoli tuntia ja saman totesi patologi.

        Miten helvetissä vaasassa voi olla 2 yliluonnolliset kyvyt omaaviin satuolentoihin uskovaa tai lahjottavaa hovinarria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatri Lauerma on mielentilatutkimuksissa todennut Auerin täysin psyykkisesti terveeksi.
        Katsotko todellakin olevasi pätevä haastamaan Lauerman lääketieteessä?
        Onko sinulla montakin lääketieteen tohtoritutkintoa?

        Tottakai se on tajunnut raiskatessaan ja murhateessaan mitä tekee ja siksi se toivottavasti jotuu vielä kärsimään täyden rangaistuksen murhastakin raiskausten lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon on omituista, kun ei Ulvilan tappajaa jäljitetä.

        Minkälainen oma kotisi olisi teurastuksen jäljiltä? Auer-Lahden koti ei ollut siivoton.

        Omituista on, että vuodesta toiseen jauhetaan asioita, jotka eivät ole totta.

        Ihme PROPAGANDAA samat trollit jauhaa ja jauhaa.

        Seri tuomiot tullaan purkamaan. Auer ja Kukka ovat joutuneet oikeusmurhan uhreiksi.

        Melkoista aivopierua píkkupierulta :D

        Lasten raiskauksista on lopullinen tuomio, eikä sitä voi purkaa edes teoriassa, murhasta on löysässä hirressä kunnes tuomitaan uudestaan tai kuolee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En täysin luota suomen oikeusjärjestelmään kun olen omakohtaisesti nähnyt miten tuomio voi perustua ihan vaan kahvipöytäpuheisiin, mutta 7 vuotta koppia raiskauksesta tuskin tulee ihan ilman näyttöä."

        Mutta kuitenkin itse olet valmis tuomitsemaan pelkkien kahvipöytäpuheitten tasoisten todisteitten pohjalta.

        Onneksi ei tarvitse kun lukuisten tutkijoiden ja poliisien tutkimusten näyttö on 100% auerskan syyllisyyden kannalta. Ulkopuolinen mahdoton, joten vaihtoehtoja ei edes ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raastuvassa tuomitaan kahvipöytäpuheiden perusteella, eikä näytöillä ole välttämättä merkitystä. HO:n tuomareista löytyy jo lukemaan oppineita. Annelin tuomiot on on HO:sta.

        Murha ei vanhene koskaan, joten auerska voidaan tuomita milloin tahansa uudelleen pätevien tuomareiden toimesta. Hienoa kuitenkin, että luotat 100% virheettömään tuomioon lasten raiskausjutussa, siitähän on peräti lopullinen tuomio!

    • Anonyymi

      Onhan ilmiselvää että auer murhasi/murhautti
      miehensä.

      Suomen rikoslaki on vaan sellainen että murhaajat
      jäävät/jätetään tuomitsematta?

      Asun pikkukylässä jossa ravintolan edessä ammuttiin katkaistulla
      pienoiskiväärillä vatsaan ravintilasta poistuvaa asiakasta
      Syytettä lukiessa syyttäjä totesi että koska luoti osui
      vatsaan ei ampujaa voida tuomita taponyrityksestä
      vaan hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä
      koska vatsaan ammuttu luoti ei ole hengenvaarallinen??????

      • Anonyymi

        No en ihmettele että asut pikkukylässä. Onko sukusi nainut toisiaan jo montakin sukupolvea? Sehän näet näkyy jo "ajattelusi" tasossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en ihmettele että asut pikkukylässä. Onko sukusi nainut toisiaan jo montakin sukupolvea? Sehän näet näkyy jo "ajattelusi" tasossa.

        Täähän on selkeä annelisti...
        Ensimmäisenä puhutaan jostain perversiosta, eli sukurutsasta ( tuttua toki annelisteille).
        Ja seuraavaksi kyseenalaistetaan viestin kirjoittaja tasolle, jossa ei ilman holhoojaa tule toimeen.

        Eli, taas annelistilta näitä 12v-tason juttuja...

        Yököttää tuo tapasi halventaa lapsia. Eikö 12-v ole mielestäsi ihminen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täähän on selkeä annelisti...
        Ensimmäisenä puhutaan jostain perversiosta, eli sukurutsasta ( tuttua toki annelisteille).
        Ja seuraavaksi kyseenalaistetaan viestin kirjoittaja tasolle, jossa ei ilman holhoojaa tule toimeen.

        Eli, taas annelistilta näitä 12v-tason juttuja...

        Annuliinulien tyyliin kuuluu alatyylinen kirjoittelu, toisia kirjoittajia haukutaan ensin kyrvällä ja kirkkoveneellä. Kaikki Annuliinulit ovat kommaritason tekstiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en ihmettele että asut pikkukylässä. Onko sukusi nainut toisiaan jo montakin sukupolvea? Sehän näet näkyy jo "ajattelusi" tasossa.

        Ad hominen-tyyppistä argumentointia. Sellaisenaan ala-arvoista.

        .
        Miten tämä jatkuva alatyylin arvostelusi auttaa saamaan Ulvilan tappajan ja muut murhaajat teostaan tilille???
        Kysyn vaan.

        Onko mielestäsi rikosten selvitteleminen ulkoistettu suomi24-keskustelijoille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en ihmettele että asut pikkukylässä. Onko sukusi nainut toisiaan jo montakin sukupolvea? Sehän näet näkyy jo "ajattelusi" tasossa.

        Hahah, taas karjunraiskaaja psykopekka jäi kiinni housut kintuissa tuppukylässään :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mielestäsi rikosten selvitteleminen ulkoistettu suomi24-keskustelijoille?

        Vuonna 2006 tapahtunut surma edelleen vuonna 2020 avoin.
        Tuhansittain viestejä.
        Mitä itse olet mieltä ulkoistuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ad hominen-tyyppistä argumentointia. Sellaisenaan ala-arvoista.

        Mutta niin totta...

    • Anonyymi

      Mihin Turumurre on kadonnut, Turun nörtti ja Annuliinuilien nettisalapoliisi.

      • Anonyymi

        Se on Slussenilla myymässä persettä...

    • Anonyymi

      Eikä vieläkään annulistit ole kyenneet antamaan tapahtumainkuvausta miten se liitelevä huppis olisi kyennyt tekemään tunnin hommat 6 minuutissa, auerskan suhteen ei ole mitään epäselvää ja onkin ainoa mahdollinen syyllinen tyttären lisäksi.

      • Anonyymi

        Tuo sekoilusi johtuu lääkityksesi puutteesta ja kuvaa vain mielikuvitusjuttujesi tasoa.

        Oikeus sen sijaan tukeutui faktoihin ja vapautti Annelin.

        Noin se vaan on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sekoilusi johtuu lääkityksesi puutteesta ja kuvaa vain mielikuvitusjuttujesi tasoa.

        Oikeus sen sijaan tukeutui faktoihin ja vapautti Annelin.

        Noin se vaan on.

        Totta, käräjäoikeus tuomitsi faktojen perusteella, mutta kaksi hovinarria vapautti kumoamatta todisteita. Lopullinen murhatuomio odottaa vielä, lasten raiskauksistahan se jo onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, käräjäoikeus tuomitsi faktojen perusteella, mutta kaksi hovinarria vapautti kumoamatta todisteita. Lopullinen murhatuomio odottaa vielä, lasten raiskauksistahan se jo onkin.

        Pianko Ohra-Arska Kaura-Terska pidätetään? Vetää varmaan kunnon rännit tapansa mukaan ja tunnustaa, eikö niin?

      • Anonyymi

        Kuka on lukinnut mielikuvituksellisen 6 minuutin aikasiivun, annelistiko? Teko ja jälkien siivous on täytynyt kestää monin verroin kauemmin.

      • Anonyymi

        Olet siis todisteiden valossa päätynyt TUNTIIN.
        LAITAPPA sitten keksimääsi kehykseen TEONKUVAUS.

        Antiannelistit vuodesta toiseen löyhäpäisesti lässyttää, länkyttää ja HUPUSTAAN heittelee ihme fantasioitaan, jotka eivät sovi rikospaikan TODISTEISIIN.

        Tunnin homma taidat olla tonnin humma.

        Niinpä niin, vammat syntyneet patologin mukaan noin tunnin aikana, verilammikoiden kuivuminen kestänyt yli puoli tuntia... Miten annulistit selittää liitelevän huppiksen teonkuvauksen kuudessa minuutissa jättämättä jälkeäkään itsestään, ei mitenkään.

        Aikaisemmin olet lyönyt lukkoon, tuore ruumis.
        Nyt tunnin aikana tuloksena tuore ruumis.

        Laitappa linkki tähän patologin tunnin jupailuun.

        Laittappa linkki verilammikkoon ja kestoon YLI PUOLI TUNTIA.

        Linkit, jotta ei jää epäilystä, jotta HUPUSTAS heittelet hupailua.

        Digi-Jougoo taisi painua kivensä alle studioonsa miettimään, kun linkit jäivät tulematta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisemmin olet lyönyt lukkoon, tuore ruumis.
        Nyt tunnin aikana tuloksena tuore ruumis.

        Laitappa linkki tähän patologin tunnin jupailuun.

        Laittappa linkki verilammikkoon ja kestoon YLI PUOLI TUNTIA.

        Linkit, jotta ei jää epäilystä, jotta HUPUSTAS heittelet hupailua.

        Miksi edes olet täällä kun et ole ottanut selvää mistään, syytekirjelmä ja käräjäoikeuden päätös on ainakin aikaisemmin löytyneet netistä ja näissä keskusteluissa lainaukset moneen kertaan, varmaan tässäkin ketjussa, siitä vaan etsimään.

        Kertoo hyvin annulistien tyhmyydestä jos ei tajua että ihmistä voi helposti kiduttaa tunnin ja murhata juuri ennen häke-soittoa tai soiton aikana, silloinhan ruumis on tuore. Täytyy olla melkoisen tyhmä kun ei tuollaistakaan tajua, turhaan täällä vaivaat pikku päätäsi ja tuhlaat palstatilaa trollailullasi.

        Niin että sieltä huppelihupustas vetäsit taas mutut ja sutut.

        Antisakin teonkuvaus TAKELTELEE edelleen.

        Ai että soiton aikana? Mites tuon pystyt todistamaan, kun Valkaman ja Kulmalan ketkutkaan siihen pystyneet.
        Sinulla meni hommat taas ihan leluhousuiluksi, kuten aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että sieltä huppelihupustas vetäsit taas mutut ja sutut.

        Antisakin teonkuvaus TAKELTELEE edelleen.

        Tuon antiannelistin mielikuvitusystävä, huppusetä, kertoilee antiannelistille hassuja satuja, joihin tuo höppänä uskoo.

    • Anonyymi

      Jo toistakymmentä vuotta annulistit vaan lässyttäneet sen sijaan että edes yrittäisivät kumota todisteet auerskan syyllisyydestä ja todistaa miten se liitelevä huppis olisi voinut tehdä tunnin hommat 6 minuutissa jättämättä jälkeäkään itsestään. No, miksipä mahdotonta yrittääkään kun ulkopuolinen on tutkimuksissa todettu mahdottomaksi. Eipä noita annulisteja montaa enää olekaan, yksi ja sama lässyttää itsensä kanssa.

      Huvittava tuo sairaus kun muissakin tapauksissa kuka ja mikä tahansa muu kelpaisi syylliseksi kuin virallisissa tutkimuksissa syylliseksi todettu, eikä varsinkaan nainen tai seksirikollinen, ovat selvästi seksirikollisia itsekin. "Viimeinen tuomio oikea", mutta yllättäen se ei kelpaakaan lastenraiskausjutussa vaikka on lopullinen, murhastahan se on vasta tulossa auerskalle.

      • Anonyymi

        Anneli on syytön.
        Lue hovioikeuden päätös ja ymmärrä se.
        Vaasan veri ei vapissut.
        Annelin lapset tullaan vapauttamaan raiskausleimasta, jonka lavastajat heille kostoksi langettivat.

      • Anonyymi

        HahahahahhHH! mikä tonttu!

        Niin, että Anneli on syylliseksi tutkittu, MUTTA SYYTTÖMÄKSI TUOMITTU!

        yHYY! yhyy...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HahahahahhHH! mikä tonttu!

        Niin, että Anneli on syylliseksi tutkittu, MUTTA SYYTTÖMÄKSI TUOMITTU!

        yHYY! yhyy...

        Ulise mitä uliset.
        Anneli on syytön.
        Ja lapsia ei ole raiskattu. Sekin on tutkittu.

      • Anonyymi

        Ei vieläkään tapahtumainkuvausta miten huppis teki tunnin kidutusmurhan 6 minuutissa äänettömästi ja jättämättä jälkeäkään itsestään.

    • Anonyymi

      Kyllähän se pervoannulisteja harmittaa kun eivät saaneet yksityiskohtauksia kuvauksia lastenraiskauksista, mutta asiantuntijat ja oikeuslaitos olivat yksimielisiä auerskan syyllisyydestä.

      Samoin murhasta ovat asiantuntijat yksimielisiä FBI:ta myöten, ettei paikalla ollut ulkopuolista ja tapaus kaikin puolin erittäin selvä, mutta yksi pervoannulisti haluaisi herkutella yksityiskohdilla tässäkin. Miksi et laita teonkuvausta miten se ulkopuolinen olisi pystynyt 6 minuutissa äänettömästi ja jälkeäkään jättämättä tekemään tunnin hommat? Ai et pysty, sitähän minäkin.

      Nuo kaksi hovinarria ovat Suomen oikeuslaitoksen häpeätahra ja ovat leimanneet ennestään feministisen hovioikeuden kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Asiaan kiinnitetrty huomiota korkeimmalta taholta, miksi miehiä ja naisia ei tuomita samoin perustein ja samoihin rangaistuksiin.

    • Anonyymi

      Jokohan pian auerska tuomitaan lopullisesti murhastakin. Varmaan oikein odottaa pääsyä julkisuuteen ja lehtien etusivuille.

      • Anonyymi

        Mitä Pärssinen mouhoat? Sunhan pitäis olla jo sammunut!

      • Anonyymi

        Ettei vaan taas raiskailisi tai murhaisi että pääsisi otsikoihin ja sitten yrittämään uudelleen tapporahoja, mutta ei onnstuisi toista kertaa, joutuu vaan maksamaan entisetkin pois korkojen kera.

        Onpa sulla oudot fantaSIAT?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sulla oudot fantaSIAT?

        Totuus on tarua oudompaa auerskan kohdalla, mutta annulistien pervofantasiat ne vasta outoja ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on tarua oudompaa auerskan kohdalla, mutta annulistien pervofantasiat ne vasta outoja ovat.

        Tarusi ovat eri aika-avaruudesta, eivät tältä Tellukselta. Kehittämäsi keinotodellisuus on mielenvikasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarusi ovat eri aika-avaruudesta, eivät tältä Tellukselta. Kehittämäsi keinotodellisuus on mielenvikasi.

        TOTTA! Tutkimusten ja ko-tuomion mukaan teko tavallinen perhesurma ja syyllinen maan asukki auerska, mutta annulistien mukaan joku yliluonnolliset kyvyt omaava aikaa nopeampi uhfomies :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TOTTA! Tutkimusten ja ko-tuomion mukaan teko tavallinen perhesurma ja syyllinen maan asukki auerska, mutta annulistien mukaan joku yliluonnolliset kyvyt omaava aikaa nopeampi uhfomies :D

        Arska, ei Auerska.

        Ohra-Arska Kaura-Terska on syyllinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TOTTA! Tutkimusten ja ko-tuomion mukaan teko tavallinen perhesurma ja syyllinen maan asukki auerska, mutta annulistien mukaan joku yliluonnolliset kyvyt omaava aikaa nopeampi uhfomies :D

        Totta ku POTTA, joka tukkii päätäsi.
        Perhasurma mielenvikaisen päässä pyörii.
        Annelilta anelet taikakykyjä ja yliluonnollisa VOIMIA?

        Tee teonkuvaus pottapää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta ku POTTA, joka tukkii päätäsi.
        Perhasurma mielenvikaisen päässä pyörii.
        Annelilta anelet taikakykyjä ja yliluonnollisa VOIMIA?

        Tee teonkuvaus pottapää!

        Taas olet asian ytimessä, vain auerska ei tarvinnut yliluonnollisia kykyjä eli päädymme tutkijoiden ja ko kanssa samaan lopputulokseen, kahdesti murhasta tuomittu ja lasten raiskauksista lopullisen tuomion saanut auerska on syyllinen myös murhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas olet asian ytimessä, vain auerska ei tarvinnut yliluonnollisia kykyjä eli päädymme tutkijoiden ja ko kanssa samaan lopputulokseen, kahdesti murhasta tuomittu ja lasten raiskauksista lopullisen tuomion saanut auerska on syyllinen myös murhaan.

        Auerska teki siis murhan pelkkää etusormeaan vähän sinne tänne pyörittelemällä ja mies oli tuusan nuusana?

        Jokuhan siitä ikkunasta tuli sisään ja meni ulos kun ne veriroiskeet oli ihan nurmikolla asti.

        Alahan nyt pottapää tekeen sitä teonkuvausta ja huomioi, että Lahti tuli Turuust asti iltamyöhään kotiin. Ja ihan elävänä tuli kotiin, ettet ala kohta inttään, että Lahti kuoli jo iltapäivällä hänen ollessaan vielä Turuus ja ajelleen sitten kotiin valmiiks puukotettuna.

        Lahti oli pikkujouluja viettämässä työkkäriporukan kanssa. Pikkujoulu sanaa vaan ei saa mainita, tässä asiayhteydessä. Ei tainnut sopia , ett Jukka juhlii..

        Oliko hän nyt siihen ikään ensimmäistä kertaa 'juhlimassa'?

        Ei tainnut ainakaan humalassa vetää Mombasaa, kuten Pärssinen karaookkessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auerska teki siis murhan pelkkää etusormeaan vähän sinne tänne pyörittelemällä ja mies oli tuusan nuusana?

        Jokuhan siitä ikkunasta tuli sisään ja meni ulos kun ne veriroiskeet oli ihan nurmikolla asti.

        Alahan nyt pottapää tekeen sitä teonkuvausta ja huomioi, että Lahti tuli Turuust asti iltamyöhään kotiin. Ja ihan elävänä tuli kotiin, ettet ala kohta inttään, että Lahti kuoli jo iltapäivällä hänen ollessaan vielä Turuus ja ajelleen sitten kotiin valmiiks puukotettuna.

        Hienoa annulisti, taas otit tärkeän asian esille, ulkona ei ollut edes niitä verisiä poistumisjälkiä eli ketään ulkopuolista ei poistunut asunnosta. Vain auerska on mahdollinen tekijä ja sillähän oli ainakin tunti aikaa murhata ja tehdä ne kömpelöt lavastukset.

        Ai oikeudessa esitettiin väärät todistukset? Ne sitten valehteli niistä verijäljistä talon ulkopuolella?

        Kerro heti, miten oli!

        -Slerssinen

    • Anonyymi

      Ihan selvä tapaus, vain muutama tökerä kengänjälki Jukan kengillä tehtynä, verilammikot jo kuivuneet, ei haju- eikä verijälkiä poistumisreiteillä, lentoonko se huppis pyrähti :D

      Ei vieläkään teonkuvausta annulisteilta miten se yliluonnolliset kyvyt omaava liitelevä huppis teki tekosensa, tunnin homman 6 minuutissa jättämättä jälkeäkään itsestään, mistä tuli ja minne meni, Marsiinko?

      • Anonyymi

        Kuka käskee sinun valehdella täällä vuosikausia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka käskee sinun valehdella täällä vuosikausia?

        Päässäni huutaa lujaa "anneli on tuhma"-ääni. Siksi valehtelen täällä loputtomiin.

      • Anonyymi

        Ei ne kykene, yli 10 vuotta odotettu, mutta eivät edes yritä enää. Tietäähän ne itsekin auerskan olevan syyllinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne kykene, yli 10 vuotta odotettu, mutta eivät edes yritä enää. Tietäähän ne itsekin auerskan olevan syyllinen.

        Tuomaritkin varmaan ihmettelivät, kun syyttäjät eivät kyenneet missään vaiheessa esittämään mitään JÄRJELLISTÄ motiivia eikä teonkuvausta Annelin päänmenoksi.

        KJÄH-ÄHÄH!

    • Anonyymi

      Kaikki järkevät ihmettelivät edelleen, kun 2 hovinarria eivät kyenneet missään vaiheessa esittämään mitään JÄRJELLISTÄ motiivia eikä teonkuvausta miten liitelevä huppis olisi tehnyt tunnin hommat 6 minuutissa jättämättä jälkeäkään itsestään ja vapauttivat silti syylliseksi 100% todistetun murhaajan ja lasten raiskauksista lopullisen tuomion saaneen pedomurhaajan.

      Miten tuollaiset "ei menninkäinen eikä jättiläinen" yliluonnolliset kyvyt omaaviin satuolentoihin uskovat/lahjottavat tunarit voi toimia virassaan.

      • Anonyymi

        Mitä sä tuomareille vingut? Syyttäjällehän sun pitäis valittaa, kun se ei osannut eikä kyennyt luomaan uskottavaa teonkuvausta, jossa Anneli olisi ollut tekijä. Puolustuksen asianajaja kykeni helposti osoittammaan, että Anneli ei edes olisi kyennyt tekemään murhaa todisteiden mukaan.

        Kun nyt näytät uskovan satuolentoihin, niin kuuluuko päässäsi myös erikoisia ääniä? Saatko esim. häkenauhasta esiin ääniä, mitä muut eivät kykene saamaan?

        Spesialisti voisi auttaa. Mutta sinun on itse mentävä heti maanantaiaamuna päivystykseen varaamaan aika. Toisaalta, jos jatkat samaan malliin, niin voivat ne jossain vaiheessa tulla sinut hakemaankin...

        Jälleen olet asian ytimessä ja todistat auerskan syylliseksi itsellesi ja muille annulisteille, hyvä hyvä, alat edistyä! Nimenomaan ko tuomitsi auerskan kahdesti murhasta ja myös yksi hovioikeuden tuomari olisi tuominnut, vain nuo 2 hovinarria ei halunneet tuomita todisteiden mukaan.

        Todellakin, kukaan ei ole kuullut häkenauhalta sen satuolennon liitelevän huppiksen ääniä, vaikka olisi pitänyt riehua hurjana ja olla hippasillakin auerskan kanssa. Hyvä kun myönsit ettei ulkopulisesta ole pienintäkään todistetta, saati teonkuvasuta, vaan on täysin mahdoton.

        Hienoa että myös luotat oikeuslaitoksen lopullisiin päätöksiin, kuten auerskan saamaan lastenraiskaustuomioon, murhastahan se on vasta tulossa.

    • Anonyymi

      Eikä vieläkään teonkuvausta annulisteilta miten se liitelevä huppis teki tunnin hommat 6 minuutissa va vieläpä jättämättä jälkeäkään itsestään.

      • Anonyymi

        Sulla näyttää yläpää olevan vielä nuivaniemessä ja alapää lähibaarissa.
        Miten selität tämän oman poikkeavuutesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla näyttää yläpää olevan vielä nuivaniemessä ja alapää lähibaarissa.
        Miten selität tämän oman poikkeavuutesi?

        Varmasti molemmat paikat sinulle tuttuja, kummassa vietät enemmän aikaa? Mömmöt tai kalja, mutta pää saatava sekaisin, taitaa syyllisyys painaa.

        Mielikuvitus riittää annulisteilla liiteleviin huppiksiin, ei jättiläinen eikä menninkäinen, mutta selittäminen todellisuudessa ei sitten onnistukaan.

        Ei onnistu ei ja mä tarkotin että antiannulistit on täysin omassaan eri todellisuudessa.

    • Anonyymi

      Eikö annulistit tykkääkään liitelevä huppis selityksestä, oliko sillä huppiksella sitten kenties lentävä matto millä se liikkui talossa ja leijaili taivaalle?

      • Anonyymi

        Oletko jo kysynyt Hovioikeudesta? Hehän tuon osaavat sanoa.

        KJÄHHÄ-Kjäh!

      • Anonyymi

        Antiannelistit ne leijailee taivaan tuulissa ja valheet huulissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko jo kysynyt Hovioikeudesta? Hehän tuon osaavat sanoa.

        KJÄHHÄ-Kjäh!

        Jälleen olet asian ytimessä, sen enempää hovinarrit kuin annulistitlkaan eivät ole kyenneet selittämään miten ulkopuolinen olisi voinut tuon teon tehdä ja mahdotontahan se onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen olet asian ytimessä, sen enempää hovinarrit kuin annulistitlkaan eivät ole kyenneet selittämään miten ulkopuolinen olisi voinut tuon teon tehdä ja mahdotontahan se onkin.

        Hyvänen nähköön.

        On jo moneen kertaan selitetty.
        Kuinka paksu kalloluu sulla oikein on? Riittääkö metrimitta kalloluusipaksuuden mittaamiseen? ?

        Tappaja tuli terassin ovi-ikkunasta raamit kaulassa. Puhkoi Annelin keuhkon. Tappoi Jukan kuin kone. Poistui samasta ovi-ikkunasta yön pimeyteen. Nopeeta toimintaa.

        Kuudessa minuutissa tunnin hommat, mahdotonta monen muun seikan lisäksi. Oliko sillä mielestäsi siis lentävä matto vai liitelikö ihan itse ja miten se hoiti hommat aikaa nopeammin, kuivatti verilammikotkin.

        Kuusi minuuttia?
        Montako sekuntia perään?
        Vai tasan kuusi minuuttia?

        Haastetaanko koko maailma Guinnesin ennätyksen tekoon?

        Siitä vaan todistamaan miten onnistuu vaikka 6m 59s:s:a. Verilammikot ei kuivu siinä ajassa, eikä onnistu mikään muukaan, hippasillaolo ilman kengänjälkiä tai katoaminen taivaalle jättämättä jälkeäkään itsestään jne.

        Verilammikon kuivumisaika? Linkki tähän.

        Et sen vertaa tiedä ja silti väittelet. Linkki ja lainaukset olleet lukemattomat kerrat eri ketjuissa, ehkäpä tässäkin, siitä vaan etsimään. Tai voithan tehdä "mehutestejä" itsekin, hanki jostain verta ja katso kuinka kauan kestää kuivua, poliisin tutkimuksissa ei kuivunut puolessa tunnissakaan. Kuvitteletko tosiaan kuivuvan parissa minuutissa :D

        Sinähän tähän vedit verilammikon kuivumiset, jotka eivät mitään vaikuta tappamisnopeuteen. Ei se teidän liitevälippis-huppelipuppeli mitään lammikoita sentään jäänyt kuivattelemaan.

        Vähän nyt tolkkua tohon tarinointiin.

        Hienoa miten todistit jälleen tyhmyytesi, eihän muua auerskaa puolustakaan rikollisten lisäksi. Ihan poliisit sen veriilammikoiden kuvumisen huomasi mennessään taloon, mikä luonnollisesti todistaa ettei murhaaja voinut tulla taloon vain 6 minuuttia aikaisemmin.

        Siis tarkoitatko, että Jukka alkoi jo kotiintulomatkalla Turusta Poriin ajellessaan tikkaamaan itseään puukolla, jotta verilammikot ehtivät kuivua ennen poliisien tuloa?

        Taidat vedellä kuivia jatkuvasti, kun kuivat noin kiinnostavat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tarkoitatko, että Jukka alkoi jo kotiintulomatkalla Turusta Poriin ajellessaan tikkaamaan itseään puukolla, jotta verilammikot ehtivät kuivua ennen poliisien tuloa?

        Aikamoinen mielikuvitus annulisteilla, ensin liiteli huppis ja nyt sitten Jukka ajeli talonsa kanssa :D

        Näyttää olevan kaikkein vajakeimmat annulistit enää jäljellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoinen mielikuvitus annulisteilla, ensin liiteli huppis ja nyt sitten Jukka ajeli talonsa kanssa :D

        Näyttää olevan kaikkein vajakeimmat annulistit enää jäljellä.

        Et näytä pystyvän lopettamaan tuota runkkaustasi. Oletko kenties pyörätuolipotilas tai muuten vaan muille katkera pikkumies?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikamoinen mielikuvitus annulisteilla, ensin liiteli huppis ja nyt sitten Jukka ajeli talonsa kanssa :D

        Näyttää olevan kaikkein vajakeimmat annulistit enää jäljellä.

        Joo, vajakki se on, ei tiedä edes mitä runkkaaminen tarkoittaa :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuudessa minuutissa tunnin hommat, mahdotonta monen muun seikan lisäksi. Oliko sillä mielestäsi siis lentävä matto vai liitelikö ihan itse ja miten se hoiti hommat aikaa nopeammin, kuivatti verilammikotkin.

        Kyllä sinäkin pystyt 10 sekunnissa 3 minuutin hommiin. Oikeastaan, et taida muuhun kyetäkään...
        Yhteensä se taitaa sulla olla n. 12 sekuntia veltosta velttoon? TÄH?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinäkin pystyt 10 sekunnissa 3 minuutin hommiin. Oikeastaan, et taida muuhun kyetäkään...
        Yhteensä se taitaa sulla olla n. 12 sekuntia veltosta velttoon? TÄH?

        Kiihotyutko psykopekka pedoilun ja murhien lisäksi muustakin kuin karjuista?

    • Anonyymi

      Puhkoi itse vahingossa temppuillessaan huppiksena rikotussa ovi-ikkunassa.
      Lapsiperheisssä nyt rikkoontuu ikkunoitakin särölle jo valmiiksi.

    • Anonyymi

      Menee varmaan toisetkin 10 vuotta eikä annulistit osaa vieläkään selittää miten kukaan ulkopuolinen olisi pystynyt tekemään tunnin hommat 6 minuutissa jättämättä jälkeäkään itsestään. Ymmärrän hyvin ettette yritäkään :D

      • Anonyymi

        Kyllä sinä ihan aikuisten oikeesti olet TÄYTTÄ ymmärrystä vailla.
        Onneksi olet telkien takana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä ihan aikuisten oikeesti olet TÄYTTÄ ymmärrystä vailla.
        Onneksi olet telkien takana.

        Et sitten vieläkään yritä selittää, ymmärrän :D

    • Anonyymi

      Aloitusta ja koko tätä keskustelua! Ensinnäkin, AA on todettu hovioikeuden päätöksellä syyttömäksi, ja se on totuus. Vastapuoli on se joka selittelee olemattomia. Kyllä ne kaikki kohdat on tutkittu ja todettu, että eivät ne todista sitä ,mitä käräjäoikeus oli päättänyt. Käräjäoikeus oli väärässä. Täällä mm. on väitetty, että ei ole poistumisjälkiä. On veriset kengänjäljet takkahuoneen ikkunan ulkopuolelta eteenpäin, ja sellaisia kenkiä ei ole kukaan ilmoittanut koskaan nähneensä siinä taloudessa. Kyllä se äänite kertoo totuuden tarkalle kuuntelijalle, eikä se suinkaan ole siitä kiinni. Totuus tulee ilmi monista seikoista! Siitä ei ole varmaa tietoa kuka se tekijä oli, ei ehkä se mies, jota on eniten epäilty. Mahdollisesti joku toinen, joka on älynnyt mm. olla puhumatta, kun puhelin on auki. Ei ole aivan tyhmä mies. on tiennyt mitä tehdä.

    • Anonyymi

      Miksiköhän annulistit yrittää sensuroida, totuus sattuu :D

        Tuskin täällä suomi24 valemediassa on sitä vaaraa, että totuudella satutettaisiin :)))))

      • Anonyymi

        Totuus on näemmä sattunut anninjengille, ei voi kuin nauraa!!!!

    • Anonyymi

      Ei tarvitse olla mikään "Annulisti" kun huolellisen tutkimisen jälkeen voi todeta, että ei ole käytännössä eikä teoriassa mahdollista, että AA olisi se oikea tappaja. Ei ole, ja sen on Vaasan Hovioikeus aivan oikein todennut. Täällä kirjoittelijat vetävät esiin jatkuvasti alemman oikeusasteen VÄÄRÄN TUOMION, joka on siis KORJATTU HOVIOIKEUDESSA. Hovioikeuden tuomio on voimassa, ei suinkaan käräjäoikeuden tuomio, joka oli osoittautunut vääräksi tuomioksi. Asia oli niin selvä, että ei myönnetty edes valituslupaa. Te kirjoittelijat olette siis hävinneet, ei voi enää vetää esille käräjäoikeuden väärää tuomiota. Väärän tuomion saaneelle on myös jo maksettu korvauksia väärän tuomion vuoksi. Tosin sellaista kohtelua ei voi rahalla korvata. Se on niin suuri vääryys. Ei edes miljoonalla eurolla. Huomatkaa - levitätte oikeuden mielestä väärää tietoa. Itse asiassa se on rikos tarkkaan ottaen.

      • Anonyymi

        Hieno huomio ettei lastenraiskausjutussa voi enää valittaa, siitä on lopullinen tuomio, toivottavasti pian myös murhasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno huomio ettei lastenraiskausjutussa voi enää valittaa, siitä on lopullinen tuomio, toivottavasti pian myös murhasta!

        Totta kai se avataan uuteen käsittelyyn.
        Ei tarvitse vanhasta virheellisestä enää valitella.
        Uusi käsittely on tulollaan.
        Odotellaan vaan rauhallisesti.

    Ketjusta on poistettu 60 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3764
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1853
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1404
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      166
      943
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      893
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      890
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      870
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      848
    Aihe