Tällaisia; https://aijaa.com/Tdv8aM -- Ylimmässä kuvassa hieman peukaloani mittakaavaksi. Sanoisin, että ovat 1-3mm pitkiä ja hitaita, paljon hitaampia kuin esimerkiksi sokeritoukat. Alimmat kuvat taas suorassa auringonvalossa otettuna.
Huomasin näitä sankareita aluksi kuivaruokakaapeissa kymmeniä, joten putsasin kaikki keittiön komerot, imuroin, pesin ja tamppasin kaiken mahdollisen asunnosta. Nyt sitten myrkyttänyt olen koko asunnon kerran ja keittiön kolmesti, mukaan lukien kaikki raot ja uunin takaa ja joka aamu näitä näkyy 1-4 kuollutta tai elävää keittiön tasoilla, mitkä poimin paperille ja vedän pöntöstä. Ensimmäisestä myrkytyksestä on noin viikko. Myös muutaman kerran on kuolleena makuuhuoneestakin lattialta löytynyt. Ei oikein normaalisti asua voi, kun pelkona on että lähtevät läjäpäin sikiämään uudestaan.
Eli mitä nuo on ja millä ihmeellä niistä pääsee eroon, kun tuntuu että ei myrkytyskään auta?
Mikä ihmeen öttiäinen tämä on?
Millä_eroon
1
158
Vastaukset
- drftgyuhjiko
http://sisatilojentuholaiset.fi/elintarviketuholaiset/riisiharo/
Siitä, eiköhän tuo riisihärö ole? Varmaan riittää, että pidät huoli asunnon siisteydestä, varsinkin keittiössä, ja ainakin jonkin aikaa kaikki mahdollinen ravinto hyvin pakattuna, muovipussiin, tai jonnekin laatikkoihin, mistä ei pääse ötökät ulos, eikä sisään. Noita kuitenkin voi ilmestyä uudelleen ruokapakkausten mukana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845297Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.303526Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j402874Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin272094Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.591851Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861646- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71175