Hei!
Kaipaisin hieman apua, koska kiinnostaisi saada tietää yhden hyvän runon nimi. En siis muista sitä. Olisin kiitollinen, jos joku runoja tunteva osaisi auttaa.
Runon alussa huonosti liikkumaan kykenevä (ehkä reumaa sairastava?) poika seisoo puun varjossa ja katselee kentälle olevien lasten leikkimistä / pelaamista (en muista kumpaa) kaihoisasti. Poika "irtoaa sairaasta kehostaan", eli kuvittelee siirtyvänsä sellaiseksi, että kykenee osallistumaan leikkeihin / peleihin. Sitten hän "palaa kehoonsa" eli lopettaa kuvitelmansa. Poika seisoo taas puun varjossa ja kääntää selkänsä / kävelee pois.
Runossa on muistaakseni kolme säkeistöä. Jos tunnistatte runon, laittakaa sen nimi tänne ja jopa linkki siihen, jos se sattuu löytymään netistä.
Kaipaisin hieman apua, koska kiinnostaisi saada tietää yhden hyvän runon nimi. En siis muista sitä. Olisin kiitollinen, jos joku runoja tunteva osaisi auttaa.
Runon alussa huonosti liikkumaan kykenevä (ehkä reumaa sairastava?) poika seisoo puun varjossa ja katselee kentälle olevien lasten leikkimistä / pelaamista (en muista kumpaa) kaihoisasti. Poika "irtoaa sairaasta kehostaan", eli kuvittelee siirtyvänsä sellaiseksi, että kykenee osallistumaan leikkeihin / peleihin. Sitten hän "palaa kehoonsa" eli lopettaa kuvitelmansa. Poika seisoo taas puun varjossa ja kääntää selkänsä / kävelee pois.
Runossa on muistaakseni kolme säkeistöä. Jos tunnistatte runon, laittakaa sen nimi tänne ja jopa linkki siihen, jos se sattuu löytymään netistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uuno Kailas
Pallokentällä
Näin: pallokentän laitaan
eräs rampa poikanen
oli seisahtunut alle
sen suuren lehmuksen
Hän seisoi nurmikolla,
nojas kainalosauvoihin;
pelin tiimellystä katsoi
hän silmin kuumeisin.
Yli aurinkoisen hiekan,
johon lehmus varjon loi,
moni riemukas huuto kiiri,
moni kirkas nauru soi.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen.
Eräs seisoi hievahtamatta,
eräs raajarikkoinen.
Vaan hänkään totisesti
ei muistanut sauvojaan.
Oli haltioitunut hehku
hänen kalpeilla kasvoillaan.
Ilost’, innosta värähtelevän
hänen sieraintensa näin
joka kerta, kun maila pallon
löi puiden latvoja päin.
Rajaviivan takaa milloin
joku rohkeni juosta pois,
oli niinkuin lehmuksen alta
eräs myöskin juossut ois –
kuin jättänyt ramman ruumiin
olis sielu poikasen
ja syöksynyt kilpasille
kera toisten, riemuiten.
Hän askelen astui – mutta
kuin unesta havahtain
näki itsensä... Oikea jalka
oli kuihtunut tynkä vain.
Pojat juoksivat notkein säärin
yli pallokentän sen,
mut lehmuksen alla seisoi
eräs raajarikkoinen,
joka, ruumis tärisevänä,
iho harmaana kääntyi pois
kuin ruskean nutun alla
sydän pakahtunut ois.
Yhä riemukas huuto kiiri,
yhä kirkas nauru soi
yli aurinkoisen hiekan,
– johon lehmus varjon loi.
(Paljain jaloin, 1938)
Kiitos suuresti! Ihan en muistanut oikein, mutta onneksi ymmärsit, mitä tarkoitit ja tiesit runon. :)
Ole hyvä.
Kauko Röyhkä on tehnyt tuosta runosta oman sovituksensa.
Mukavaa kesänjatkoa sinulle!