Jos syöt masennuslääkettä, lue tämä

Linkki Ylen juttuun:
https://yle.fi/uutiset/3-6173100

Lainaus tekstistä:
Psykiatri: Masennuslääkkeillä voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia

Lääkintöneuvos varoittaa masennuslääkkeiden voivan kasvattaa vihaa ja aggressiivisuutta. Puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä.
....
Viime vuosina saatujen yllättävien tutkimustulosten mukaan masennuslääkkeet eivät edes parantaneet potilaita. Lääkintöneuvos Tapani Sipilän mukaan lääkkeiden haitat säilyvät silloinkin.
- Sivuvaikutuksia näillä masennuslääkkeillä on ehdottomasti aina, mutta eivät ne aina paranna, hän muistuttaa.
Ilmianna
Jaa

107 Vastausta



niin eikös monet näistä massamurhaajista syönyt juuri masennuslääkkeitä. masennyslääkkeet vievät tunteet joka helpittanee hommaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Kyllä tuollaisia tutkimuksia on tehty ja totta tuo taisi olla.
Tuokin linkki todistelee, että kasvattaa vihaa ja aggressioita.
Sekoittaa siis kunnolla pääkopan ja paluuta ei taida olla.
Nuo lääketehtaat ja jakajat tulisi kai asettaa vastuuseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
monilla työttömillä on bipolaariseen mielialahäiriöön kuuluvia oireita, mania-vaiheeseen saattaa kuulu viha tai systeemin paranoidinen epäily. tällaiset ihmiset on syytä ohajata hoitoon hyvin varhaisessa vaiheessa- työelämään heistä ei ole
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sosiaaliterapeutti kirjoitti:
monilla työttömillä on bipolaariseen mielialahäiriöön kuuluvia oireita, mania-vaiheeseen saattaa kuulu viha tai systeemin paranoidinen epäily. tällaiset ihmiset on syytä ohajata hoitoon hyvin varhaisessa vaiheessa- työelämään heistä ei ole
Ihanko totta? Täytyy sanoa että yleistys työttömien suhteen on saanut aivan ihmeelliset mittasuhteet....monilla ei nimittäin ole muuta kuin halu saada töitä.........jos nyt kerran yleistetään. Ja minä jäin tätä lukemaan kun työkavereissa on noita pillerinsöyjiä; lihovat ja voivottelevat, jatkuvaa väsymystä ja saamattomuutta. Eli toiset sitten tekee työt.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Purkin kyljessä on selvästi kirjoitettu ettei Pippelit ja Pimpit enää tunne mitään joten kai se alkaa vituttaa enemmän kuin alkuperäinen asia? Mirtatzapin(tai sinepäin oli nimi)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/vahvaa-masennuslaaketta-maarataan-nuorille-varoituksista-huolimatta/1902402#gs.zJ9SHJI

Lääkintöneuvos Tapani Sipilän mielestä lääkärit eivät ole riittävästi tiedostaneet nuorille myönnettyjen masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia.

Sipilän arvion mukaan Suomessa jopa 10 000 alle 19-vuotiasta syö niin sanottuja SSRI-lääkkeitä, jotka vahvistavat aivojen serotoniinin vaikutusta. Suomessa Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat sekä Hyvinkään ampuja käyttivät SSRI-tyyppistä masennuslääkettä.

– Lääkkeestä varoitetaan, ettei sitä tulisi käyttää lasten ja nuorten hoitoon, koska se lisää itsetuhoisuutta, myös vihaa on havaittu. Jos lääkehoito kuitenkin aloitetaan, sitä tulisi valvoa hyvin tarkasti, Sipilä sanoo.
Ilmianna
Jaa
Keskusteluapu ja terapia auttavat tutkitusti masennukseen. Niitä ei ole saatavilla riittävästi. Silloinkin kun on tärkeää henkilökemiat ja että asiakas kokee saavansa riittävästi tukea ja tulevansa ymmärretyksi.

"Lääkkeitä" eli keskushermostoon vaikuttavia huumeenkaltaisia aineita suostutaan syömään koska ei ole muutakaan vaihtoehtoa, ja psyykkinen kipu on liian suuri kestettäväksi. Muita vaihtoehtoja kuitenkin voitaisiin järjestää, jos haluttaisiin.

Terapiaa kannattaa hakea. Esimerkiksi Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Siinä voi valita terapeuttinsa ja käydä kaksi kertaa viikossa 2,5 vuoden ajan. Katso esim. tästä:
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Saako jollain masennuslääkkellä aloite kyvyn takaisin? et pystyis käymään jossain
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Ei, mutta aloitekykyä kyllä heikentää tai vie kokonaan vaurioittamalla otsalohkoa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
eig8tf kirjoitti:
Ei, mutta aloitekykyä kyllä heikentää tai vie kokonaan vaurioittamalla otsalohkoa.
voiko otsalohkon vaurioita korjata? kiitos
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
hei1111 kirjoitti:
voiko otsalohkon vaurioita korjata? kiitos
Ei voi. Luonto niin sanotusti korjaa sen minkä korjaa. Loput jäävät. Niiden kanssa on opittava elämään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
SSRI-lääkkeet tuovat kyllä oikein valittuna kovasti aloitekykyä takaisin mutta vaativat kärsivällisyyttä.
"Otsalohkotrolleista" en paljoa perustaisi...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Erään Cochrane-tutkimuksenhan mukaan masennuslääkkeet kaksinkertaistivat itsetuhoisuutta ja aggressiivisuutta ihan terveillä koehenkilöillä:

"In a systematic review of placebo-controlled trials in adult healthy volunteers, we showed that antidepressants double the occurrence of events that the FDA has defined as possible precursors to suicide and violence, odds ratio 1.85 (95% CI 1.11 to 3.08)(3). The number needed to treat to harm one healthy adult person was only 16 (95% CI 8 to 100)."

Toisin sanoen pitää hoitaa 16 potilasta, jotta yksi kärsii itsetuhoisuudesta tai aggressiosta. Vaikutus on havaittavissa kaiken ikäisillä potilailla. Aiheuttavat paniikkohäiriöitä, akatisiaa, vihamielisyyttä, impulsiivisuutta, aggressiivisuutta sekä hypomaniaa ja maniaa.

https://www.bmj.com/content/358/bmj.j3697/rr-4

Hyvä, että lääkintöneuvoskin on herännyt tähän ilmiöön.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
11 VASTAUSTA:
Niin mutta onko itsemurhat (+yritykset) ja aggressio (väkivalta-ja henkirikokset) lisääntyneet samassa suhteessa masennuslääkkeiden käytön suhteen? En puolustele lääkkeitä, heitin pohdinnan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No jos ne aiheuttavat ihmisillä akatisiaa ja psykooseja, niin luuletko tosiaan, että ne eivät johtaisi joissakin tapauksissa itsemurhaan? Jos lääke aiheuttaa tunteen, että et siedä olla omassa ihossasi, et pysty olemaan paikallasi ja ainoa keino päästä pois tuosta olotilasta on kuolema, niin todennäköisesti joku myös toteuttaa vahvan mielitekonsa. On myös raportoitu pakkomielteisistä aggressiivisista ajatuksista, joissa ihminen saa päähänsä jatkuvasti äärimmäisen vihamielisiä ja itsetuhoisia mielitekoja. Olisi jotenkin epäloogista myös olettaa, että jos lääkkeet ovat yhteydessä itseutuhoisiin ja agressiivisiin ajatuksiin, ne silti jotenkin suojelisivat itsemurhilta. Itse asiassa SSRit olivat erään tutkimuksen mukaan ainoina psykotrooppisina lääkkeinä yhteydessä tapahtuneisiin väkivallantekoihin. Edes neuroleptit, joiden käyttäjät mielletään väkivaltaisemmiksi kuin SSRi-lääkkeiden käyttäjät, eivät olleet yhtä vahvasti yhteydessä väkivaltaan.

Tosin täysin ristiriidatonta tietoa ei ole saatavilla, koska lääkeyhtiöt systemaattisesti salaavat tutkimuksissaan tapahtuneita itsemurhatapauksia, kutsuvat niitä muilla nimillä (esim. muu "haittavaikutus"), valikoimalla tutkimuksiin potilaita, joilla on pienin itsemurhariski. Yksi tapa on liiotella plasebolla olevien koehenkilöiden itsemurhia ottamalla koetta edeltävät itsemurhat mukaan tutkimukseen, mutta sivuuttaa lääkityksellä olevien koehenkilöiden itsemurhat. Eräs mies tappoi yhdessä tutkimuksessa paroksetiinilla ollessaan koko perheensä, mutta tämä oli ilmeisesti sen verran pieni sivuseikka, että tapahtumaa ei kirjattu tutkimustuloksiin. Esimerkiksi David Healy (2003) analysoi Khan et. käyttämän datan perusteella itsemurhatapauksia SSRI-lääkityksellä. Khan et. al (2001) tutkimuksen mukaan itsemurhat eivät olleet yhteydessä lääkitykseen. Omassa analyysissaan Healy otti huomioon sen, että lääkeyhtiöt olivat vääristelleet dataa mm. juurikin ottamalla ennen kokeen alkua tapahtuneet itsemurhat plaseboryhmässä huomioon. Ristitulosuhde eli riski sille, että lääkitys lisäsi itsemurhariskiä, oli hänen analyysinsa mukaan 2,26 (95 % luottamusvälillä). Eli itsemurhariski oli yli kaksinkertainen verrattuna plaseboa käyttäviin potilaisiin. No meta-analyyseissa ei tällaisia vääristymiä korjata, vaan lääkeyhtiöiden jukaisema data otetaan annettuna. Siksi ei ole välttämättä vahvaa systemaattista näyttöä itsemurhien ja lääkkeiden yhteydestä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
https://yle.fi/uutiset/3-9681037
https://www.hs.fi/tiede/art-2000002768112.html
https://findikaattori.fi/fi/57
https://yle.fi/uutiset/3-10024459
https://yle.fi/uutiset/3-7553310

Olen samaa mieltä, mutta noista linkeistä näkee että asiat ei ole yksiselittäisiä. Henkirikosten määrä on pienempi kuin koskaan ja väkivaltarikollisuus on vähentynyt. Seksuaalirikosten määrä on noussut kuitenkin. Itsemurhariskiä kasvattaa (ssri-lääkkeen ohella) hlbt-vähemmistöön kuuluminenkin. Tätähän monesti tutkijat eivät halua nähdä riskitekijänä. Joku aika sitten luin suomalaisesta naisesta joka oli yrittänyt itsemurhaa kahdesti. Syynä ettei voi saada biologisesta syystä omia lapsia (ei hlbt). Terapian kautta päässyt elämässä onneksi eteenpäin.Perhesurmia yms. on tehty paljon ennen ssri-lääkkeiden kultakauttakin. Murha.info-sivulla kattavasti tästä tietoa. Götschen kirjat olen lukenut joten tajuan lääketeollisuuden intressit ja tutkimustulosten vääristelyn. Kysymys on myös paljon siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja syy-seuraussuhteiden muodostaminen omalla tavallaan on mahdotonta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Masennuslääkkeet voi aiheuttaa itsemurhia, vaikka jotkut psykiatrit toista väittävätkin.
Syitä mitä minulle tulee mieleen ovat mm. nämä:

* manian puhkeaminen masennuslääkkeiden seurauksena. Tämä voi johtaa myös lisälääkityksiin (jotka voivat saada jotkut voimaan vielä huonommin) tai jopa pakolla tapahtuvaan tahdonvastaiseen traumatisoivaan hoitoon, minkä todenteolla uskon altistavan itsemurhille ja monissa tutkimuksissa itsemurhariski seuraa sairaalahoitoa, kenties juuri siellä hyödynnettävien jopa nöyryyttävien, pakottavien ja lääkekeskeisten "hoitotapojen" takia. Usein lääkkeiden aiheuttama mania nähdään potilaan "pinnan alla" kytevän bipolaarisuuden aiheuttamaksi, vaikka tätä voisi todellakin lähestyä myös toiselta kantilta. Psykoaktiiviset aineet voivat aiheuttaa joissakin hieman arvaaamattomia seurauksia. Onko alkoholin aiheuttama humala merkki jostain piilevästä sairaudesta? Tästä perpektiivistä minä katsoisin asiaa.

* akatisia. Tila jonka kamaluuden voi tajuta vasta oikeastaan koettuaan sen. Tunne ettei voi olla paikoillaan tai nahoissaan, voimakas sisäisen levottomuuden kiduttava tunne kehossa joka voi tuntua siltä että kuolema on ainut vaihtoehto. Voi sisältää tunnetta että kehoa sisäisesti "kihelmöi" ja pakottaa niin että paikallaan oleminen, istuminen tai makaaminen (ja nukkuminen) voi olla mahdotonta. Kuin koko kehossa oleva levottomat jalat oireyhtymä, missä mikään asento ei tuo helpotusta. Siihen voi sisältyä voimakas kiihtyneisyyden ja kauhun tunne.
kenties yhteydessä väkivaltatapauksiin? Itsemurha-ajatusten ajatellaan liittyvän vain nuoriin masennuslääkityksillä, mutta akatisia voi tulla kaikenikäisille. Pahinta on, jos ihmiset eivät tajua tämän liittyvän lääkitykseen eivätkä ymmärrä mikä heitä vaivaa. http://missd.co/#whatis https://www.youtube.com/watch?v=vcy-oDM5XHs https://www.youtube.com/watch?v=JWDtSGJI1hs

* PSSD ja tunteiden latistuminen. Jopa pysyvänä lääkkeen lopetuksen jälkeen jatkuvat seksuaaliset ongelmat joka voi sisältää jopa täydellisen seksuaalisen haluttomuuden ja kyvyttömyyden seksiin tunnottomuuden, seksiin liittyvän mielihyvättömyyden, kiihottumiskyvyttömyyden, orgasmittomuuden tai haluttomuuden takia. Tämä voi tuntua siltä kuin itsestä olisi riistetty pois jotain mikä kuuluu ihmisyyteen hyvin luonnollisena asiana, aiheuttaa surua ja alakuloa, turhautumista, hämmennystä ja oloa kuin olisi kummajainen. Myöskin aiheuttaa ongelmia parisuhteisiin tai parisuhteen muodostamiseen. Varsinkin nuorilla ihmisillä tällainen varmasti on hyvin tuhoisaa psyykelle, vaikkakin lääkkeitä kylvetään kaikenikäisille, nuorillekin. Joidenkin näkökulmien mukaan SSRI - lääkkeistä saa tilastollisesti todennäköisemmin seksuaaliongelmat kuin apua masennuksen. Joillakin epäonnisilla negatiivinen seuraus seksielämään on pysyvä. Joidenkin näkökulmien mukaan SSRI lääkkeet voi viedä kykyä ihastua ja latistaa tunteita. Kenties PSSD ja seksuaaliongelmat sekä tunteiden latistuminen ovat saman kolikon kaksi eri puolta, kyse on samasta ilmiöstä erilaisine ulottuvuuksineen. https://rxisk.org/post-ssri-sexual-dysfunction-pssd/ https://rxisk.org/a-pssd-story/ https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2018/jun/08/my-life-in-sex-after-taking-antidepressants-my-genitals-felt-numb

*Vieroitusoireet ja riippuvuus. Suurelle osalle potilaista tulee vieroitusoireita, monelle lievänä, mutta osalle vaikeampana. Kaikille ei ole mainittu riippuvuuden synnystä ja vieroitusoireista määrätessä lääkettä, joten ne voi tulla yllätyksenä. Psykiatrit ovat yrittäneet kieltää riippuvuuden, mutta monet potilaat kokevat toisin. Riippuvuus voi tarkoittaa sitä, että yhdenkin annoksen jättämättä ottaminen aiheuttaa hirveän olon, ja lääkkeen alasajo voi olla hankalaa vieroitusoireiden takia,joten monet vain jatkavat lääkettä jo ihan tästä syystä. Vieroitusoireet, masennuslääkkeiden haittavaikutukset ja masennus voivat muistuttaa toisiaan paljon, joten voi olla että joissain tapauksissa masennuksen palaaminen ja vieroitusoireet sekoitetaan, etenkin kun usein masennuslääkkeiden vieroitusoireiden nähdään kestävän vain viikkoja, vaikka potilaskokemukset voivat osoittaa toista eli kyse on pitkäkestoisemmista oireista. Uskon, että tämän ulottuvuuden takia monen olotila voi heittelehtiä ja masennusjaksosta, joka voisi olla ollut lyhyt ilman lääkitystä, tulee vuosia kestävä ja kroonistunut lääkkeen monimutkaistaessa ongelmia vieroitusoire- ja riippuvuuspotentiaalinsa takia. Pahimmillaan vieroitusoireet ovat työkykyä ja toimintakykyä vieviä sekä paljon inhimillistä ja fyysistä kärsimystä aiheuttavia. Uskon vieroitusoireiden aiheuttaman olon heittelehtimisen, ahdistavienkin vieroitusoireiden ja hämmentyneisyyden mitä ihminen kokee lopettaessa tällaisia voimakkaita säännöllisesti käyttämiänsä aineita altistavan jotkut itsemurha-ajatuksille ja lisääntyville mt-ongelmille. Ihmisten kokemuksia vieroituksesta: https://www.survivingantidepressants.org/

Tässä jotain ajatuksia. Uskon että syitä miksi masennuslääkkeet aiheuttaa itsemurhia on muitakin
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
SSRI:t altistavat itsemurhalle USA:ssa.
https://www.madinamerica.com/2018/08/suicide-in-the-age-of-prozac/
Tuossa tilastoinnissa korostui Prozac, mutta esim. Kauhajoen koulumurhaaja käytti Seronilia.
http://www.ssristories.org
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Noniin, koulusurmakortti taas vedetty esiin. Mikäs siinä, jos asiat haluaa nähdä noin mustavalkoisina.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
madinamerica kirjoitti:
SSRI:t altistavat itsemurhalle USA:ssa.
https://www.madinamerica.com/2018/08/suicide-in-the-age-of-prozac/
Tuossa tilastoinnissa korostui Prozac, mutta esim. Kauhajoen koulumurhaaja käytti Seronilia.
http://www.ssristories.org
Tuo Robert Whitakerin artikkeli tuotiin aika hyvin esille, miten itsemurhien medikalisoiminen on ollut lukuisten tutkimusten mukaan maailmanlaajuisesti vastoin hypoteeseja positiivisesti itsemurhien kasvuun, ei niiden laskuun. Esimerkiksi vuonna 2016 Rajkuman yms. (2013) tutkivat, olivatko itsemurhien määrä ja psykiatrisen hoidon tarjonta (esim. psykiatrien ja sairaalapaikkojen määrä) yhteydessä toisiinsa. Otoksena oli 191 maata, jossa asui yhteensä 6 miljardia ihmistä. Tulosten mukaan itsemurhat olivat yleisempiä niissä maissa, joissa psykiatrista hoitoa oli paremmin saatavilla myös silloin, kun taloudelliset tekijät otettiin huomioon. Johtopäätöksissään tutkijat toteavat, että biomedikaalisen mallin korostuminen julkisessa terveydenhuollossa on yleinen virhe keskituloisten ja matalatuloisten maiden keskuudessa. Tällöin itsemurhien ehkäisyssä korostuu liikaa lääkkeiden määrääminen sen sijaan, että keskityttäisiin oikeisiin ongelmiin, kuten köyhyyteen, sosiaaliturvan puutteeseen, nälkään, veden puutteeseen yms. Heidän johtopäätöksensä oli, että "medikalisoimalla inhimillinen kärsimys sivuutetaan liiaksi taustalla vaikuttavat sosioekonomiset tekijät".

Se mitä psykiatrit pitävät "todisteena" SSRI-lääkkeiden ja itsemurhien välisestä negatiivisesta korrelaatiosta, on täysin selitettävissä muilla tekijöillä, kuten esim. itsemurhavälineiden eli aseiden saatavuudella, työttömyystilastoilla jne. Tämä korrelaatio ei ole ekologisten tutkimusten mukaan systemaattinen, toisin sanoen SSRi-lääkkeiden käyttö ei ole systemaattisesti yhteydessä itsemurhien laskuun. Esimerkiksi Yhdysvalloissa itsemurhat alkoivat taas nousta 2000-luvulla, kun ne laskivat 1980-luvun loppupuolelta 2000-luvun alkuun samaa tahtia aseiden omistusten laskun kanssa. 2000-luvulla SSRI-lääkkeiden myynti luonnollisesti jatkoi kasvuaan. Suomalaisessakin mediassa kuitenkin väite, että SSRi jotenkin olisivat yhteydessä itsemurhien laskuun, menee täysin kriitikkömästi läpi, kunhan sen esittää riittävän vaikutusvaltainen asiantuntija.

Väite siitä, että psykiatrinen hoito vähentäisi itsemurhia ja että itsemurhia esiintyisi erityisen runsaasti ihmisillä, jotka eivät ole hoidon piirissä, ei näin ollen perustu mitenkään vankkaan tutkimusnäyttöön. Robert Whitaker tuo atikkelissaan esille mm. tanskalaisen tutkimuksen (Hjothoj 2014), jonka mukaan psykiatrinen hoito lisää itsemurhia sitä enemmän, mitä raskaampaa se on. Se lisää sitä erityisesti ihmisillä, joilla on alhainen riski tehdä itsemurha -eli koulutetut, perheelliset ihmiset, joilla ei ollut aikaisempaa itsemurhayritysten historiaa. Lääkitys lisäsi itsemurhariskiä 5,5 kertaiseksi, , avohoito 8,2 kertaiseksi, psykiatrinen sairaalahoito 44,3 kertaiseksi. Australialaisten tutkijoiden mukaan tällainen tulos viittaa siihen, että jokin psykiatrisessa hoidossa on traumatisoivaa ja stigamtisoivaa, että se lisää moninkertaisesti etenkin niiden potilaiden itemurhariskiä, joilla on alhaisin itsemurhariski hoitoon tullessa. Tuo artikkeli kannattaa lukea, jos on kiinnostunut masennuslääkitysten ja psykiatrisen hoidon sekä itsetuhoisuuden välisestä yhteydestä. Se on erittäin analyyttinen ja havainnoillistava kirjoitus siitä, miten julkisuudessa vaalitut uskomukset psykiatrisen hoidon itsemurhia ehkäisevästä vaikutuksesta perustuu lähinnä myytteihin, joilla lääkeyhtiöt ja niiden korruptoimat psykiatrit ovat aivopesseet ihmisiä vuosikymmeniä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
söin 2 vuotta ssri lääkettä. ketipinor aiheuttaa harhoja, ym. älkää ihmiset syökö. itseäni mielisairaalan lääkäri. nimi oli hanna järvenpään mielialapolilta uhkaili, pakko syödä. en antanut lääkärin päästä niskan päälle. lopetin kaiken pn syömisen. nyt on pää selkeä ja terve, vasta kun lopetin psyykelääkkeet. tarvisin yhdessä vaiheessa venloja, lopetin itse. vaikeaa oli, mutta pääsin itse eroon, ilman lääkäriä. lääkärit on sikoja. älkää alistuko ihmiset, ette ole holhouksen alaisia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kskdglkld kirjoitti:
Masennuslääkkeet voi aiheuttaa itsemurhia, vaikka jotkut psykiatrit toista väittävätkin.
Syitä mitä minulle tulee mieleen ovat mm. nämä:

* manian puhkeaminen masennuslääkkeiden seurauksena. Tämä voi johtaa myös lisälääkityksiin (jotka voivat saada jotkut voimaan vielä huonommin) tai jopa pakolla tapahtuvaan tahdonvastaiseen traumatisoivaan hoitoon, minkä todenteolla uskon altistavan itsemurhille ja monissa tutkimuksissa itsemurhariski seuraa sairaalahoitoa, kenties juuri siellä hyödynnettävien jopa nöyryyttävien, pakottavien ja lääkekeskeisten "hoitotapojen" takia. Usein lääkkeiden aiheuttama mania nähdään potilaan "pinnan alla" kytevän bipolaarisuuden aiheuttamaksi, vaikka tätä voisi todellakin lähestyä myös toiselta kantilta. Psykoaktiiviset aineet voivat aiheuttaa joissakin hieman arvaaamattomia seurauksia. Onko alkoholin aiheuttama humala merkki jostain piilevästä sairaudesta? Tästä perpektiivistä minä katsoisin asiaa.

* akatisia. Tila jonka kamaluuden voi tajuta vasta oikeastaan koettuaan sen. Tunne ettei voi olla paikoillaan tai nahoissaan, voimakas sisäisen levottomuuden kiduttava tunne kehossa joka voi tuntua siltä että kuolema on ainut vaihtoehto. Voi sisältää tunnetta että kehoa sisäisesti "kihelmöi" ja pakottaa niin että paikallaan oleminen, istuminen tai makaaminen (ja nukkuminen) voi olla mahdotonta. Kuin koko kehossa oleva levottomat jalat oireyhtymä, missä mikään asento ei tuo helpotusta. Siihen voi sisältyä voimakas kiihtyneisyyden ja kauhun tunne.
kenties yhteydessä väkivaltatapauksiin? Itsemurha-ajatusten ajatellaan liittyvän vain nuoriin masennuslääkityksillä, mutta akatisia voi tulla kaikenikäisille. Pahinta on, jos ihmiset eivät tajua tämän liittyvän lääkitykseen eivätkä ymmärrä mikä heitä vaivaa. http://missd.co/#whatis https://www.youtube.com/watch?v=vcy-oDM5XHs https://www.youtube.com/watch?v=JWDtSGJI1hs

* PSSD ja tunteiden latistuminen. Jopa pysyvänä lääkkeen lopetuksen jälkeen jatkuvat seksuaaliset ongelmat joka voi sisältää jopa täydellisen seksuaalisen haluttomuuden ja kyvyttömyyden seksiin tunnottomuuden, seksiin liittyvän mielihyvättömyyden, kiihottumiskyvyttömyyden, orgasmittomuuden tai haluttomuuden takia. Tämä voi tuntua siltä kuin itsestä olisi riistetty pois jotain mikä kuuluu ihmisyyteen hyvin luonnollisena asiana, aiheuttaa surua ja alakuloa, turhautumista, hämmennystä ja oloa kuin olisi kummajainen. Myöskin aiheuttaa ongelmia parisuhteisiin tai parisuhteen muodostamiseen. Varsinkin nuorilla ihmisillä tällainen varmasti on hyvin tuhoisaa psyykelle, vaikkakin lääkkeitä kylvetään kaikenikäisille, nuorillekin. Joidenkin näkökulmien mukaan SSRI - lääkkeistä saa tilastollisesti todennäköisemmin seksuaaliongelmat kuin apua masennuksen. Joillakin epäonnisilla negatiivinen seuraus seksielämään on pysyvä. Joidenkin näkökulmien mukaan SSRI lääkkeet voi viedä kykyä ihastua ja latistaa tunteita. Kenties PSSD ja seksuaaliongelmat sekä tunteiden latistuminen ovat saman kolikon kaksi eri puolta, kyse on samasta ilmiöstä erilaisine ulottuvuuksineen. https://rxisk.org/post-ssri-sexual-dysfunction-pssd/ https://rxisk.org/a-pssd-story/ https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2018/jun/08/my-life-in-sex-after-taking-antidepressants-my-genitals-felt-numb

*Vieroitusoireet ja riippuvuus. Suurelle osalle potilaista tulee vieroitusoireita, monelle lievänä, mutta osalle vaikeampana. Kaikille ei ole mainittu riippuvuuden synnystä ja vieroitusoireista määrätessä lääkettä, joten ne voi tulla yllätyksenä. Psykiatrit ovat yrittäneet kieltää riippuvuuden, mutta monet potilaat kokevat toisin. Riippuvuus voi tarkoittaa sitä, että yhdenkin annoksen jättämättä ottaminen aiheuttaa hirveän olon, ja lääkkeen alasajo voi olla hankalaa vieroitusoireiden takia,joten monet vain jatkavat lääkettä jo ihan tästä syystä. Vieroitusoireet, masennuslääkkeiden haittavaikutukset ja masennus voivat muistuttaa toisiaan paljon, joten voi olla että joissain tapauksissa masennuksen palaaminen ja vieroitusoireet sekoitetaan, etenkin kun usein masennuslääkkeiden vieroitusoireiden nähdään kestävän vain viikkoja, vaikka potilaskokemukset voivat osoittaa toista eli kyse on pitkäkestoisemmista oireista. Uskon, että tämän ulottuvuuden takia monen olotila voi heittelehtiä ja masennusjaksosta, joka voisi olla ollut lyhyt ilman lääkitystä, tulee vuosia kestävä ja kroonistunut lääkkeen monimutkaistaessa ongelmia vieroitusoire- ja riippuvuuspotentiaalinsa takia. Pahimmillaan vieroitusoireet ovat työkykyä ja toimintakykyä vieviä sekä paljon inhimillistä ja fyysistä kärsimystä aiheuttavia. Uskon vieroitusoireiden aiheuttaman olon heittelehtimisen, ahdistavienkin vieroitusoireiden ja hämmentyneisyyden mitä ihminen kokee lopettaessa tällaisia voimakkaita säännöllisesti käyttämiänsä aineita altistavan jotkut itsemurha-ajatuksille ja lisääntyville mt-ongelmille. Ihmisten kokemuksia vieroituksesta: https://www.survivingantidepressants.org/

Tässä jotain ajatuksia. Uskon että syitä miksi masennuslääkkeet aiheuttaa itsemurhia on muitakin
Joku se jaksaa kirjoitella. Olisipa itse kokenut muutakin kuin kirjasta luettua asiaa. Mieli ku vitusta riittää. Ohhohhoijjaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Psygarsinogeeni kirjoitti:
Joku se jaksaa kirjoitella. Olisipa itse kokenut muutakin kuin kirjasta luettua asiaa. Mieli ku vitusta riittää. Ohhohhoijjaa.
Mistä sinä tiedät, ettei minulla ole omakohtaistakin kokemusta jostain mainitsemistani asioista? Ja masennuksestakin? Lääkkeistä? Paljon olen lukenut ihmisten kokemuksia kyseisistä mainitsemistani tiloista ja myöskin kirjallisuutta joissa kyseiset asiat on mainittu. PSSD on aiheena tuntemattomampi useille, mutta todellinen sekin joillekin. Se että siitä ei psykiatrian professori iltapäivälehdessä puhu, ei tarkoita etteikö se ole olemassa tai ettei aihepiiriä vaikka tulevina vuosina käsiteltäisi tieteellisessä kirjallisuudessa vaikka nyt siitä ei kirjoiteta. Valitettavasti vallalla on ollut paljon ilmiö jossa puhuttaessa masennuslääkkeistä krskitytään vain niiden hyötyihin ja tahtotilaa haittojen tutkimiseen ei ole niin paljoa(kukapa niistä rahallisesti hyötyisi ja monesri ongelma on helppo haudata maton alle tai kuitata harvinaiseksi tai olla näkemättä ongelma). Googlaamalla voi löytää potilaskokemuksia, missä kokemus on se: lääkkeen aiheuttamat seksuaaliset ongelmat ei väisty lopettaessa lääke

Akatisia, mania ja vieroitusoireet "lopetusoireet" ovat mahdollisia seurauksia SSRI-lääkkeistä. Akatisia eli lievemmin sanottuna sisäinen levottomuus mutta usein psykologisena ilmiönä paljon rankempi tila jota termi sisäinen levottomuus ei kattavasti kuvaa, ja mania harvinaisempia seurauksia. Kaikki mainittu lääkepaketissa, itsemurha-ajatuksia myöten. Seksuaalisten ongelmien jatkuvuudesta lopetuksen jäleen ei ole mainintaa. Ei tarvi olla kovin neropatti miettiäkseen että tuskin ne itsemurha-ajatukset sieltä sellaisenaan hyppää, usein syy on moniulotteisempi. Joskus lääkkeen haittavaikutus tai aiheuttama olo on niin kiduttava tila, että sitä haluaa paeta kuolemalla. Ei ole mitään satua ja mielikuvitusta. Valitettavasti.

Erityisiä riskejä akuuteille haittojen puhkeamisille ovat kaikenlaiset muutokset lääkityksessä: lopetus, aloitus, annoksen nosto ja lasku (erityisesti pikainen) tai lääkkeiden vaihto lennossa. Toisaalta pitempikestpinen käyttö voi puhkaista haittoja mitä lyhytaikainen ei puhkaise
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
compleksista kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-9681037
https://www.hs.fi/tiede/art-2000002768112.html
https://findikaattori.fi/fi/57
https://yle.fi/uutiset/3-10024459
https://yle.fi/uutiset/3-7553310

Olen samaa mieltä, mutta noista linkeistä näkee että asiat ei ole yksiselittäisiä. Henkirikosten määrä on pienempi kuin koskaan ja väkivaltarikollisuus on vähentynyt. Seksuaalirikosten määrä on noussut kuitenkin. Itsemurhariskiä kasvattaa (ssri-lääkkeen ohella) hlbt-vähemmistöön kuuluminenkin. Tätähän monesti tutkijat eivät halua nähdä riskitekijänä. Joku aika sitten luin suomalaisesta naisesta joka oli yrittänyt itsemurhaa kahdesti. Syynä ettei voi saada biologisesta syystä omia lapsia (ei hlbt). Terapian kautta päässyt elämässä onneksi eteenpäin.Perhesurmia yms. on tehty paljon ennen ssri-lääkkeiden kultakauttakin. Murha.info-sivulla kattavasti tästä tietoa. Götschen kirjat olen lukenut joten tajuan lääketeollisuuden intressit ja tutkimustulosten vääristelyn. Kysymys on myös paljon siitä mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja syy-seuraussuhteiden muodostaminen omalla tavallaan on mahdotonta.
Yleisintä on varmaan tehtä tutkimus siten, että se tuottaa ennalta toivotun lopputuloksen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
En käyttäisi enää yhtäkään masennuslääkettä/psyykenlääkettä. Syitä miksi (taustalla yli 10 vuoden käyttö):

- Masennuslääke ei ratkaissut mitään elämänongelmiani vaan turrutti kemiallisesti niitä. Ongelmat oikeastaan vaan tietyllä tapaa kasvoivat ja monimutkaistuivat ollessa kemiallisesti turrutettuna vuosia. En voinut käsitellä terapiassa asioita koska en ollut lääkityksellä oma itseni - tunteeni leikkautuivat. Vasta vuosia lääkityksen alasajon jälkeen olen "herännyt" tästä kemiallisesta turrutustilasta ja muistan mitä olo oli ennen niitä, kuka minä olin ennen niitä.

- Lääkkeet monimutkaistivat koettuja traumoja ja vieroitus vuosien jälkeen oli jotain ihmismielelle käsittämätöntä, ahdistavaa ja traumatisoivaa oireineen. Näitä lääkäri vähätteli ja piti suunnilleen lääkkeitä jonain karkkeina haitoiltaan, mikä lisäsi oloa erillisyydestä ja tuen puutteesta vieroitusvaiheessa ja oloa siitä ettei tule uskotuksi ja leimataan hulluksi. On ahdistavaa miettiä mitä nämä kemikaalit ovat itselle aiheuttaneet. Vieläkin tunnen syvää epäuskoa, kuinka huonosti lääkärit ymmärtävät näiden lääkkeiden haittoja ja vieroitusoireita (kunpa olisin sen aloittaessa tajunnut). Kokemusten kanssa voi kokea syvää erillisyyden ja yksinäisyyden tunnetta, kun muut ei ymmärrä eikä näistä aina kehtaa mainitakaan

- Muutuin lääkityksellä impulsiivisemmaksi ja välinpitämättömämmäksi mikä vuosien aikana aiheutti haittaa elämässäni. Suhtauduin välinpitämättömästi asioihin, mihin ei olisi pitänyt suhtautua ja apaattiseksi

- Masennuslääkkeet eivät vieneet masennusta pois, ne oikeastaan pitkittivät ja monimutkaistivat sitä. Muistan lääkityksen ajalta itsetuhoisia ajatuksia ja turtuneisuuden tunnetta isolla lääkeannoksella olosta.

- Lääkityksen purku aiheutti oireita mitä en ollut koskaan elämässäni kokenut : depersonalisaatiota, unettomuutta ja unen häiriöitä, kognitiivisia pulmia, mitkä olivat kaikki hyvin ahdistavia oireita. Lääkkeiden lopetuksen seurauksena pääsin myös kärsimään paniikkikohtauksista, mistä en niistäkään ennen lääkitystä ollut kärsinyt

- Sain lääkkeiden seurauksena kroonisen uniongelman mikä on ollut suuri kärsimys elämässäni. Jälkikäteen minulle on tullut selväksi, että nämä lääkitykset vaikuttavat unen rakenteisiin ja monella tavoin voivat sotkea unta (haittavaikutuksina ja vieroitusoireina unettomuutta). Näillä on arvaamattomia seurauksia keholle ja mielelle, sillä uni on erittäin tärkeää hyvinvoinnille ja terveydelle sekä jaksamiselle

- Kun yhdessä vaiheessa voin paremmin, lääkäri näki kaikki lääkityksen syyksi ja kun lopettaessa voin huonommin,lääkäri näki että olin lopettanut toimivan lääkityksen ja se johtui siitä minkä takia nähtiin että tarvitsen lääkkeitä. Aina kaikki nähtiin lääkekeskeisesti, kun olin lääkkeenkäyttäjä

- Masennuslääke ei korjannut aivoissani ollutta kemiallista epätasapainoa vaan aiheutti sellaisia minkä havaitsin vieroittautuessa lääkkeestä, mikä aiheutti hyvin pitkäkestoisen kärsimyksen jakson erilaisine fyysisine ja henkisine kiduttavine oireineen

- Masennuslääke oli porttilääke muihin lääkkeisiin. Kun vieroittauduin lääkkeistä ja kohtasin pahat vieroitusoireet, lääkäri lääkitsi näitä, mikä johti vuosien kärsimykseen kun niistäkin piti vieroittautua. Oireet mitä koin pahenivat (depresonalisaatio, kognition ongelmat, unen ongelmat, turtuneisuus, välinpitämättömyys) ja mukaan tuli myös ruumiillisia ahdistavia kehon tuntemuksia (mm.akatisia, sisäinen levottomuuden tunne ja agitaatio)

- Masennuslääkkeet aiheutti riippuvuuden tunnetta. Koska ne oli minulle aloitettu ajatuksella "minulla on kemiallinen vika aivoissa, jonka lääke korjaa", luulin aina että en masennukseen taipuvaisena pääse lääkkeestä eroon ja aivoni jotenkin tarvitsevat sitä. Nykyään tiedän että lääkkeistä oli keholleni enemmän haittaa kuin hyötyä ja ne sotkivat kehon kemioita. Jos yritti pysyä mukana velvotteissaan, masennuslääkkeistä vieroittautumiseen ei ikinä tuntunut olevan oikeaa ajankohtaa

- En koskaan enää olisi alkanut käyttää lääkkeitä iässä, jolloin yleensä lasten hankinta tulee ajankohtaiseksi. Koska en päässyt lääkkeestä koskaan eroon silloin, enkä halunnut hankkia lapsia lääkeettä käyttäessäni,voi olla etten tule ikinä saamaan lapsia tämän takia

- Lääkkeestä aiheutui parisuhde-elämässä tunne-elämän turtuneisuuden takia ongelmia (ei kokenut ihastumisen tunnetta ja seksuaalisia ongelmia). Nykyään koen että lääkitykset taisi tuhota kokonaan seksuaalisen elämäni, sillä minulla ei ole enää vuosiin ollut haluja

- Kenelläkään lääkärillä ei kiinnosta kokemani haitat ja laittavat ne vain mielenterveyden piikkiin

- En saanut lääkäriltä aloittaessa mitään kunnollista informaatiota lääkkeen riippuvuutta aiheuttavuudesta, fysiologisen riippuvuuden synnystä, vieroitusoireistosta, seksuaalisista ongelmista ja tunteiden leikkautumisesta eli koen oloni kusetetuksi ja olen menettänyt luottamuksen lääkäreiden ammattitaitoon ja etiikkaan.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Hyvä kirjoitus. Kiitos tästä. Sukulaiselleni on käynyt vastaavaa ja on ollut ja on edelleenkin turhauttavaa katsella vierestä kun yhteiskunta lääkäreineen tuhoaa nuoren ihmisen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voimia sulle lääke-elämä!
Paljon samankaltaisuutta omien kokemuksieni kanssa.

Olin niin ymmärtämätön, että suostuin kokeilemaan pitkiäkin aikoja eri ssri-lääkkeitä! Aloittaessa oli huono olo, käskettiin vaan jatkaa, että kyllä ne auttaa. Ei auttaneet ja lopettaessa oli huono olo.

Ei ole minua auttaneet. Sängynpohjalla olen lääkkeiden takia maannut välinpitämättömänä, mutta silti ahdistuneena.
Ollut sairaaloissa aloittamassa tai lopettamassa jotain mielialalääkettä.

Käsittämättömän paljon sivuvaikutuksia. Mulla meni noin 20 vuotta! Koen, että tuo aika elämästäni on mennyt täysin hukkaan.

Olen nyt 50-vuotias ja tuntuu, että elämä meni lääkkeissä. Nyt, kun tuon hullun lääkerumban sain lopetettua, kärsin menetetystä elämästä.

En edes pysty kirjoittamaan tästä, koska iskee epätoivo...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Jos mitään aivokemiallista häiriötä edes olikaan!

Jos oikeasti ssri-lääkkeistä olisi apua, varmaan tutkittaisiin ne aivokemiat.

Eihän syöpälääkkeittäkään tulkita sattumanvaraisesti, että josko tuo tai tämä auttaisi, että kokeillaan!

Olen vahvasti kallistumassa siihen suuntaan, että Suomessa psykiatria on pelkkää puoskarointia. Riittää, kun löysällä ranteella kirjoittelee reseptejä, että ns hullut ovat hiljaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voin täysin samaistua kokemuksiisi SSRI-lääkkeiden käytöstä. Olen syönyt niitä vuodesta 2001 ja viimein vuosien vieroituksen (10% kuukauden välein tiputtaen 3 vuoden ajan, kiitos https://www.survivingantidepressants.org/forum/14-tapering/) ansiosta päässyt hyvin lähelle 0:llaa (0.4mg escitalopram). Olo on ollut vieroituksen ajan hyvin epätasainen, masentunut, vihainen ja ahdistunut mitä en kokenut koskaan ennen lääkityksen aloittamista.

Olen myös hämmästynyt että lääkärit eivät todellakaan ymmärrä mitään näistä lääkkeistä ja vähättelevät niiden haittavaikutuksia sekä vieroitusoireita. Niitä määrätään aivan liian heppoisin perustein melkein vaivaan kuin vaivaan. Ne eivät korjaa ihmisessä mitään masennusta tai niinkutsuttua "kemikaalitasapainoa". Päinvastoin ne tekevät suurta haittaa keholle ja mielelle ja inhimillisyydelle lakaisten varsinaiset ongelmat maton alle ja tuoden suuren määrän uusia kuten välinpitämättömyyden, zombiemaisen olon, vihaisuuden, ainaisen väsymyksen, ilon ja naurun puutteen, tunteiden puutteen, unen keveyden, kyvyttömyyden nähdä unia, kiinnostattomuuden muihin ihmisiin, mielikuvituksen tyrehtymisen, sekä lukuisia muita ongelmia mitä juuri tässä en edes muista. Sekä vieroittumisen aikana, varsinkin loppuvaiheessa, masennus, ahdistus ja ahdistavat ajatukset ovat hyvin paljon suurempia kuin oireet mihin ne ovat alunperin määrätty.

Olen viime aikoina ensimmäistä kertaa vieroittumisen ansiosta alkanut tuntemaan kuin ihminen, joskin hyvin vähän, mutta edes jotain. Kaikesta ahdistuksesta huolimatta on upea huomata, että tunnen, ja minulla on tunteita ja olen pienin askelin palaamassa ihmiseksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"voivan kasvattaa vihaa ja aggressiivisuutta"

Tähän voisi melkein ihan uskoakin, kun miettii miten ihmisten itseilmaisu on kehittynyt internetissä. Nykyään tuntuu törmäävän paljon useammin aggressiiviseen kommentointikäytökseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Outoa, että ssri lääkkeet aiheuttivat se, että en esim. Jaksanut reagoida jonkun vittuiluun joskus lainkan. Ohitin asian ja ihmettelin, kun normaalisti olisin suuttunut tilanteessa. Kääntöpuoli oli se, että semmonen kokonaisvaltainen viha ja raivo elämää kohtaan lisääntyi niin etten joskus voinut, kuin maata paikallaan lattialla enkä uskaltanut tehdä mitään. Koulusurmat ja vastaavat ei todellakaan yllätä, kun tunnelämä ja pidäkkeet katkeaa ja tilalla rationaalista vihaa. Ensisijaisesti terve tunne-elämä on tärkein osa ihmistä. Ihminen voi tajuamattaan muuttua paholaiseksi kyetä todella järjestelmälliseen pahaan, jos ei kykene empatiaa. Tätä henkinen ja fyysinen väkivalta teettää. Menettää kyvyn tuntea ja kokea rakkaat asiat ja tehdä niitä. Eli vuorovaikuttaa niiden kanssa. Haastavaa, kun ei mitenkään pysty puhumaan asioista vaurioitumatta lisää. Sitä menee varjoksi itsestään. Miten olisi kuntouttava työtoiminta? Kiristävät aktiivimallit ja hyväksikäyttö jatkuu. Mie en osaa suhtautua tähän yhteiskuntaan mitenkään. Tämähän perustuu kiusaamiseen. Sitä vaan miettii, kun koulut taas alko, että miten monella se menee elämän mittaiseksi helvetiksi. Sisäinen motivaatio elämään, ei saisi mennä keltään. Väärät ihmiset päättää asioista. Yleensä kaikista parhaat ihmiset joilla on herkkyyttä ja tahtoa hyvään tippuu ensimmäisinä. Joskus hoidot ja toimenpiteet todella pahentaa asioita. Ja Ymmärrys asioihin korkeintaa lievittää kipuja. Jos ei todella voi mitään se ehkä lievittää syyllisyyttä, mutta avuttomuus lisääntyy.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Valtion turvallisuudesta vastaavien huumerikollisten kusetusta, mistäs muualtakaan niitä "terroristeja" muuten tulisi. Sitä ei vain saisi kertoa kenellekkään.
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Noihin artikkeleihin voisi antaa paljon kritiikkiä ja linkkaamaasi tutkimukseen(se ei tuo mitään uutta ja mullistavaa ja sisältää paljon kritisoitavaa toteutuksessa että voidaan sen perusteella ainakaan väittää että masennuslääkkeet "toimii" - mitä se edes tarkoittaa ja kauanko niitä tutkimuksessa tarkasteltiin ja millaiselle ryhmälle?)

Lisäksi ne ei käsittele millääntavoin m.lääkkeiden haittavaikutuksia elämänlaadulle, emootioille ja terveydelle, hyvin pitkäaikaista käyttöä ja sen mahdollisia ongelmia tai tehoa, tai vieroitusoireistoa.

Niistä löytyy masennuslääkkeiden ongelmien ytimet. Paljon on vielä tutkittavaa näissäkin aiheissa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Itse suosittelen näitä artikkeleita jotka ovat yhtälailla tärkeitä kuin nuo:

Tässä liittyen lääkevieroitusongelmiin, vaikka masennuslääkkeistä sanotaan että ne eivät aiheuta minkäänlaista riippuvuutta (mukana myös tutkimustuloksia ja tilastoja niistä) :

https://www.nytimes.com/2018/04/07/health/antidepressants-withdrawal-prozac-cymbalta.html Tämä artikkeli jokaisen lääkärin pitäisi lukea joka väittää että masennuslääkkeet ei aiheuta vieroitusongelmia tai riippuuvuuden tunnetta.

http://www.psychiatrictimes.com/addiction/online-communities-drug-withdrawal-what-can-we-learn Tämä artikkeli jokaisen lääkärin pitäisi lukea joka vähättelee potilaansa kokemia vieroitusoireita tai ongelmia masennuslääkkeistä. Usein potilaat tässä vaiheessa kääntyvät vertaistuen puoleen, mitä tarjoaa nettifoorumit, jos lääkäriltä ei saa tukea.

On ihan ok, jos joku kokee, että masennuslääkkeet pelastaa elämän, ei siinä mitään. Mutta mielestäni ihan yhtä tärkeitä kokemuksia ovat niiden, joiden kokemus on että masennuslääkkeet ovat aiheuttaneet suurta harmia heille. Monesti kehuessa masennuslääkkeiden toimivuutta halutaan yltiökorostaa näiden kokemuksia keiden elämän ne ovat pelastaneet ja tässä retoriikassa unohdetaan täysin se, että osa voi saada käteen haitat hyötyjen sijaan ja ne haitat voi olla oikeasti
sellasia, että ne häiritsee suuresti elämänlaatua. Osa voi sanoa jopa kokeneensa elämänsä menneen pilalle niiden takia.

Voi myös käydä niin, että kokee ensiksi masennuslääkkeiden pelastaneen elämänsä, mutta vuosia myöhemmin kokeekin niistä harmia ja vieroitusoireita potiessaan käytön lopetettuaan alkaakin suhtautua niihin negatiivisemmin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja mitä tulee artikkeliin jossa kirjoittaja hehkutti masennuslääkkeiden pelastaneen elämänsä.

Muutama kirjoittajan väittämä hieman pohditutti.

"jos masennus on lievä, lääkehoito ei ole välttämättä tarpeellinen ja terapia voi riittää - jos sitä on saatavilla. "

Oikeastaan olisi hieman epäeettistä edes suositella lääkehoitoa lievempiin masennustiloihin, koska näissä niiden tehosta on vielä vähemmän näyttöä. Kirjoittaja sanoo että lääkehoito ei ole välttämättä(!) tarpeellinen - mitä hän tällä tarkoittaa? Mitä lievempi masennus on, sitä vähemmän masennuslääkkeistä on hyötyä, tutkimusten valossa.

"Periaatteena on, että mitä vakavampi masennus, sitä paremmin lääkkeet auttavat." Tutkimuksissa voi olla näyttöä masennuslääkkeiden toimivuudesta vakavammissa masennustiloissa, mutta näissäkin ne ei kaikkia auta, ihmiset ei pidä lääkkeen vaikutuksesta ja voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Sekin kun saa "apua", ei sulje pois haittojen mahdollisuutta. Vakavimmat haitat on mainittu tässä ketjussa. Lääkkeissä on aina riski myös tilan heikkenemiseen ja siihen että käteen jää haitat. Mistä lääkintöneuvoskin kirjoitti.

"Lääkkeiden avulla tilannetta pyritään parantamaan niin, että masennus lievenee ja potilas pääsee aloittamaan terapian." Osa ei koe terapiaa hyödylliseksi, koska lääkkeet leikkaa niitä tunteita, mitä pitäisi käsitellä. Tällöin efekti voi olla lähinnä se, että kuona lakaistaan lääkkeellä maton alle, mutta sinne se jää. Tunteiden leikkautumista on tutkittu masennuslääkkeissä : https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201802152200746174_we.shtml ja se toistuu lukuisissa potilaskokemuksissa. Voi käydä niin että pinnan alla piilevä henkinen ongelma ei ikinä lääkkeen takia pääse ratkeamaan, mikä johtaa vuosien aikana monimutkaistuvaan ongelmavyyhtiin, jossa mukaan tulee mahdolliset lääkkeiden haittavaikutukset ja niihin liittyvät ongelmat. Lääkkeistä vieroittautuessa ongelmat pyrkii pintaan ja vieroitusoireet samallla aikaa, mitä jotkut lääkärit näkevät syykseen lääkitä jatkuvasti.

" Lääkehoidon hyvänä puolena verrattuna terapiaan on potilaan kannalta sen halpuus ja nopeus. " Se mikä on halpaa, ei aina ole silti hyvää. Joskus työn tekeminen terapiassa todella kannattaa, siinä kun asiat tulee käsitellyksi, eikä vain oireet lääkityksi.

" Koska olemme kaikki yksilöitä, lääkkeiden vasteet ovat erilaisia. Se, toimiiko lääke vai ei, riippuu geeneistämme. Joillekin ensimmäinen masennuslääke toimii hyvin, toisille lääkkeitä joudutaan etsimään pidemmän aikaa.
Jonkun masennus voi olla lääkeresistenssiä, joilloin turvaudutaan esimerkiksi neuromodulaatiohoitoihin. " Voi, miten herttaista naiivia uskoa psykiatrian hoitokeinojen toimivuuteen <3 Ongelman ytimen täytyy olla geeneissä, kun psykiatrian tarjoamat lääkkeet ei toimi! Sitten viimeistään sähköhoito toimii ja siinä ei tietenkään kanssa ole mitään haittoja ihmisen aivotoiminnalle? Tästä antaa vähän toista kuvaa ihmiset, jotka kampanjoivat ECT:tä vastaan koettuaan siitä haittoja mm. muistilleen ja kognitiolleen. Aivot suorastaan vain toimivat paremmin ja tehokkaammin, kun napsii pillereitä? Duodecim sanoo niin!

"HUSin, Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston tekemässä tutkimuksessa kuvattiin ihmisten aivoja toiminnallisen magneettikuvauksen avulla, kun heille annettiin masennuslääke mirtatsapiinia.

Tutkimuksessa huomattiin, että masennuslääke lisäsi positiivista ajattelua. Jo yksi annos vaikutti tunteiden prosessointiin aivoissa ja muutti aivojen toimintaa laajasti. Masennuslääke viritti aivojen tunnealueiden reagointia positiivisemmaksi."

Varmasti huumeistakin tai alkoholista voi tulla positiivisen ajattelun lisääntymistä, mutta kun käyttö pitkittyy, vaikutus ei välttämättä aina tule olemaan sama ja yhtä myönteinen.

" Entä olivatko asiat paremmin ennen kuin masennuslääkkeet keksittiin? Vastaus on ei. " Tähän kirjoittaja kirjoittaa argumentiksi kirjoituksia psykiatrian barbaarisimmista hoitokeinoista.

"Kun parikymmentä vuotta sitten sairastin vakavaa ja uusiutuvaa masennusta, olin kiivaasti päättänyt, etten koskekaan masennuslääkkeisiin. Osakiitos tästä kuului jo silloin mediassa käydylle masennuslääkkeitä vähättelevälle keskustelulle.

"Eikä keskustelu ole valitettavasti loppunut. Masennuksen hoidossa käytettävät lääkkeet saavat aika ajoin lokaa päällensä. Ne ovat joko pillereitä, joiden taakse paetaan ”oikeita ongelmia” tai sitten ne ovat lääketeollisuuden ja psykiatrien salajuoni, jolla rahastetaan potilaita. Viimeksi tähän keskusteluun osallistui MOT ”Luulosairaan käypä hoito”-ohjelmalla. "

Eikä keskustelu ole onneksi loppunut! Suosittelisin kirjoittajalle linkkaamiani artikkeleita, joissa pureudutaan lääkkeiden ongelmiin ja haittoihin. Useat lääkkeitä kritisoivat ovat itse käyttäneet niitä, pitkän aikaakin eivätkä ole vasta "lääkkeiden alkupärinävaiheessa", ovat kokeneet läpi vieroituksen ja kenties vuosia käyttöä, eivätkä ole mitään salaliittoteoreetikkoja kertoessaan haitoista tai suoranaisista vaurioista mitä ovat kokeneet.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Muun muuassa Peter Gotzsche on arvostellut tuota Talousuutisissa mainittua Cipriani et al. (2018) tutkimusta muun muassa siitä, että se käytti tutkimuksessaan verkostometa-analyysia. Yli puolet masennuslääketutkimuksista salataan. Masennuslääkkeen teho suhteessa toisiin masennuslääkkeisin näin ollen riippuu siitä, miten tutkimuksia valikoidaan eli mitä dataa käytetään. Verkostometa-analyysissa yhteen lääkkeeseen liittyvä julkaisuvääristymä vaikuttaa myös muiden lääkkeiden suhteelliseen asemaan, kun niitä vertaillaan toisiinsa. Hänen mukaansa kyseinen tutkimus ei tuo mitään uutta masennuslääkkeiden tutkimusnäyttöön, vaan teho on tunnettu kautta aikojen ja kriitikot ovatkin kritisoineet sitä, että ongelma on näiden meta-analyysien pohjana olevien tutkimusten tutkimusastelmissa, plasebokontrollin heikkoudessa ja siinä, miten tehoa mitataan.

Esimerkiksi Talousuutisissa tuotiin esille Irvin Kirch, joka tutki omissa meta-analyyseissaan kliinistä merkitsevyyttä, joka on eri asia kuin Cipriani et al (2018) käyttämä odds ratio. Tuossa tutkimuksessa tutkittiin sitä riskiä, kuinka monta kertaa todennäköisemmin koehenkilöiden pisteet laskevat Hamiltonin skaalalla yli 50% verrattuna plaseboon. Irvin Kirch taas tutki sitä, kuinka monta pistettä on lääkkeiden ja plasebon keskimääräinen ero Hamiltonin skaalalla. Hän myös otti huomioon paremmin masennuslääkkeisiin liittyvän voimakkaan julkaisuvääristymän, minkä vuoksi ero masenuslääkkeiden ja plasebon välillä laski olemattoman pieneksi, alle kliinisen merkitsevyyden rajan. Cipriani et al. tutkimus taas Gotzchen mukaan suosi niitä lääkeyhtiöitä, jotka ovat huijanneet eniten. Itse asiassa yksi tutkimuksen tekijöistä, Erik Turner, oli vuonna 2008 arvioimassa tutkimusta, jonka mukaan julkaistujen masennuslääketutkimusten tehon ja FDAn tutkimusten tehon välillä oli 36 % eroa julkaistujen tutkimusten hyväksi. Toinen tutkimuksen tekijöistä John lonnadis kirjoitti samana vuonna artikkelin, joka oli nimeltään: “Effectiveness of antidepressants: an evidence myth constructed from a thousand randomized trials?”. Hän tuokin esille artikkelissaan selvästi tietävänsä, että tutkimustulosten valikoiva julkaisu ja vääristely toimivat myytin pohjana, jonka mukaan masennuslääkkeet ovat tehokkaita. Silti he julkaisevat tutkimuksen, joka toistaa tätä harhaista myyttiä. Peter Gotzchen mukaan myös tuloksista on tulkittavissa, että ne perustuvat vääristyneeseen dataan, koska kaikkein tehokkaimmat lääkkeet ovat kaikkein parhaiten siedettyjä, mitä ei hänen mukaansa usko kukaan lääketieteeseen vähänkään perehtynyt ihminen.

Cipriani et al. tutkimus käsitti lähinnä ihmisiä, joilla on vakava masennus eli Hamiltonin skaalalla yli 25 pistettä. Peter Gotzschen mukaan kyseessä on pelkkä matemaattinen harha, joka johtuu siitä, että plasebokontrollin purkautuminen tuottaa suuremmilla pisteillä suuremman eron plasebon ja masennuslääkkeen välillä, kuin pienemillä pisteillä. Koska tiedetään tutkimuksista, että potilaat että lääkärit arvaavat sattumaa huomattavan paljon todennäköisemmin, syövätkö koehenkilöt lääkkeitä vai plaseboa, niin tämä eittämättä vaikuttaa tutkimustuloksiin. Nämä ovat ikäviä faktoja, joita ilmeisesti ei tutkijat halua käsitellä, koska on liian paljon taloudellisia intressejä käsillä. Jokainen normaalin matemaattis-loogisen päättelykyvyn omaava ymmärtää Gotschen argumentin: jos plasebokontrollin purkautumisesta johtuva vääristymä on esim. vaikka vain 10 % (mikä on vähättelyä) vain toisella ryhmällä, niin ero on keskivaikean ja erittäin vaikean masennuksen välillä jo yli pisteen, mikä voi johtaa siihen, että vaikea masennus juuri ja juuri ylittää kliinisen merkitsevyyden rajan. Toiselle ryhmälle plasefovaikutuksen purkautuminen tuottaa viakka 15 pisteellä 1,5 eron, toisella ryhmällä 25 pisteellä 2,5 pisteen eron. Ei tällaisia faktoja voi poistaa ynnäämällä yhteen taas kerran vääristyneet tukimustulokset, ja sitten levittämällä tutkimusta kaikissa valtamedioissa aivan, kuin tulokset olisivat jotain uutta tai ihmeellistä. Se kyllä toimii aivopesun välineenä, mutta se ei tee lääkeyhtiöiden ja niiden lahjomien tutkijoiden märistä ja taloudellisesti varsin tuottoisista päiväunista todellisuutta.

https://www.madinamerica.com/2018/03/rewarding-companies-cheated-most-antidepressant-trials/#fn-152764-16
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tämä on oikein mielenkiintoinen tämä Duodecim - lehden artikkeli vuodelta 2005. Sen nimi on korjaavatko masennuslääkkeet aivoja? https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2005/5/duo94842

Siinä sanottiin mm. "Eläintutkimukset viittaavat siis siihen suuntaan, että mielialalääkkeet ovat neuroprotektiivisia ja saattavat johtaa jopa neurogeneesiin tietyillä aivoalueilla " Artikkeli maalasi lääkkeistä aivoja suojaavan ja aivoille masentuneilla hyödyllisen kuvan, jossa synkkiä uhkakuvia oli lähinnä siinä että lääkkeitä ei oltu aloitettu riittävän pian ja vahinko aivoille oli jo tapahtunut ja siksi tehoa ei tullut. Neurogeneesi eli uusien aivosolujen syntyminen masennuslääkkeiden vaikutuksen seurauksena nähtiin yksinomaa myönteisenä asiana.

Kun lukee taas tämän kolumnin, tuo väittämä pistää mietityttämään:
https://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/tarinoita-ja-tutkimustuloksia/?public=784fbcee9fea31494b45ae002744e87f

Siinä puhuttiin tutkimuksesta jossa havaittiin mm nämä seikat:
"lääkkeiden käyttö ennusti huonompaa hoitotulosta."
"......keskeisiä puutteita tiedoissamme on. Lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia ei juuri ole tutkittu."
"Tulokset ovat samansuuntaiset kuin viime syyskuussa julkaistussa 9-vuotisessa amerikkalaisessa seurantatutkimuksessa (2). En kuitenkaan ole nähnyt yhdenkään median Suomessa tarttuneen kumpaankaan tutkimukseen, vaikka pitkäaikaiskäyttäjien määrä on kasvanut myös meillä."
"Sveitsiläistutkijat pohtivat, mahtaisiko Giovanni Favan (3) esittämä vastatoleranssimalli selittää tulokset. Sen mukaan mielialalääkkeiden pitkäaikainen käyttö saattaisi hermosolujen reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi johtaa tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta ehkä huonompiin hoitotuloksiin. Tästäkään mahdollisuudesta en ole kuullut Suomessa keskusteltavan."

...Mitenkäs tässä se neuroprotektiivisyys? Lääkkeiden aivoja suojaavuus?

Usein kun masennuslääkkeitä käsitellään, puhutaan usein tutkimuksista joissa on tarkasteltu masennuslääkkeiden lyhytaikaisen käytön seurauksia aivoille mistä ollaan löydetty jotain suotuisia vaikutuksia. Masennuslääkkeiden tehosta puhutaan yleisesti kuinka ne ovat tehokkaita mutta täysin jätetään mainitsematta ETTÄ MITEN SITTEN PITEMMÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ ja MITEN VIEROITUS VAIKUTTAA TEHOON JA IHMISTEN HYVINVOINTIIN LÄÄKKEIDEN JÄLKEEN JOS VERRATAAN LÄÄKITSEMÄTTÖMIIN?

Mielestäni hälytyskellot pitäisi kumminkin soida kun masennuslääkkeitä hehkutetaan tavalla, miten Duodecimin artikkelissa. Kyseiset lääkkeet aiheuttavat ns. hyödyllisten vaikutusten (kysymys on onko hyödyllinen vaikutus edes pysyvä ja oikeasti turvallisella kestävällä tavalla hyödyllinen?) paljon haittoja ja tuntuu kummalliselta, että masennuslääkehehkutuksessa ei esimerkiksi oteta sitä tosiseikkaa huomioon, että ne ovat kemikaaleja joiden vaikutustapaa ei täysin ymmärretä ja aiheuttavat ihmisille paljon haittaa esimerkiksi seksuaalisen toiminnan ongelmien muodossa tai vieroitusoireiden. Miten joku hyödyllinen, neuroprotektiivinen, neurogeneesiä lisäävä aine tekee ihmisille tällaista?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
10 VASTAUSTA:
Tuo Duodecemin julkaisu on hyvin myönteiseen sävyyn kirjoitettu ja biologiselta kantilta kirjoitettu. Biologiset muutokset jos niitä on, ovat seurausta (lähes) aina jostakin, ei koskaan syy. Toki asia on niinkin ettei ihmiset lähde aivotoiminnaltaan syntyessään täysin samalta viivalta joten ei voi sanoa ettei biologisia vaihteluja olisi yhtään. Voi pohtia myös sitä että voiko masennusta todella edes hoitaa? Kysymykseen jos vastaa rehellisesti niin turvallisempaa olisi sanoa ei. Iso osa hoidosta on laastaria elämään liittyvien realiteettien päälle. Toki tämä laastari parantaa elämän laatua ainakin osalla ja pelastaa näin ihmishenkiäkin. Masennuslääkekeskustelussakin on monta näkökulmaa mistä sitä haluaa tarkastella. Missä yhteiskunnan etu, missä yksilön haitta?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kuinka te voitte olla niin naiiveja ja tyhmiä, että uskotte psykiatreja? Psykiatrit ovat aina kirjoittaneet ja saarnanneet puutaheinää. Psykiatrit valehtelevat työkseen. Idiootit uskovat psykiatreja.

Toisaalta jotkut uskovat niin sanottujen nigerialaiskirjeidenkin lupauksiin miljoonaperinnöistä ja niin edelleen. Ihminen on yksinkertaisesti tyhmä, jos hän uskoo kumpaan tahansa edellä mainituista. Tässä ajassa on riittävästi tietoa netitse saatavissa, ettei kumpaankaan haksahda kuin sinisilmäiset, tietämättömät, ja hölmöt.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Psykiatrien valehtelu on selvä juttu, mutta miten hoitaa masennusta ja vähentää itsemurhia ei ole ihan selvä juttu?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Eläintutkimukset viittaavat siis siihen suuntaan, että mielialalääkkeet ovat neuroprotektiivisia ja saattavat johtaa jopa neurogeneesiin tietyillä aivoalueilla "

Eläintutkimukset viittaavat myös siihen suuntaan, että vaikea-asteinen traumaattinen aivovaurio on neuroprotektiivinen ja saattaa jopa johtaa neurogeneesiiin tietyillä aivoalueilla:

"Traumatic brain injury (TBI) has been proven to enhance neural stem cell (NSC) proliferation in the hippocampal dentate gyrus.--- The results showed that mild TBI did not affect neurogenesis at any of the three stages. Moderate TBI promoted NSC proliferation without increasing neurogenesis. Severe TBI increased neurogenesis at all three stages. Our data suggest that the severity of injury affects adult neurogenesis in the hippocampus, and thus it may partially explain the inconsistent results of different groups regarding neurogenesis following TBI. Further understanding the mechanism of TBI-induced neurogenesis may provide a potential approach for using endogenous NSCs to protect against neuronal loss after trauma."

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4841001/

Eli jos haluat neurogeneesiä hippokampuksessa, hanki vaikea aivovaurio. Sama loppupäätelmä voi toki tehdä myös masennuslääkkeiden neuroprotektiivisia ominaisuuksia kuvailevissa teorioissa:

"Based on evidence described that hippocampal neurogenesis is (1) downregulated under stressful conditions, including those that result in laboratory animal models of depressive-like behaviors, and (2) upregulated by antidepressant drugs and other antidepressant treatments, the hypothesis emerged that neurogenesis and other related aspects of hippocampal plasticity are integrally involved in the pathophysiology of major depressive disorder (MDD) and its effective treatment. "
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3230505/
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eli siis myös aivovamma saa aikaan neurogeneesiä. Mielenkiintoista. Eli kun aivot vaurioituu, ja ihminen saa isomman aivovaurion, neurogeneesi lisääntyy jollain aivoalueilla.

Ja myös masennuslääkkeet aikaansaavat sitä. Eivätkö ne tavallaan "häiritse" aivojen kemiallista toimintaa alkamalla estämään serotoniinin takaisinottoa... Ehkä aivot reagoivat tähän mikä johtaa siihen että neurogeneesi lisääntyy. (Mikä onkaan sitten tarkka mekanismi) Mutta onko tämä käytön aikana jatkuva ilmiö vai käykö siinä loppupeleissä näin:"mielialalääkkeiden pitkäaikainen käyttö saattaisi hermosolujen reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi johtaa tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta ehkä huonompiin hoitotuloksiin." En usko että lopputulos kaikenkaikkiaan varsinkaan pitkäaikaisesti käytettynä on positiivinen, vaan mukaan astuu aivojen ja neuronien mukautuminen lääkeaineen vaikutuksiin, ja mahdollinen fysiologinen riippuvuus (dependence), kenties tehon heikkeneminen ja tietenkin lopetukseen liittyvät oireet. Ehkä jopa ihmisen altistuminen masennusjaksoille?

Mitä vieroitus tekee lääkkeen aloittamalle neurogeneesille ja ns. neuroplastisuuden lisääntymiselle? Mutta kellä kiinnostaa, kun voi hehkuttaa alkuvaiheen käytön hyödyllisiä vaikutuksia?

Jos haluaa hoitaa aivojaan, itse tekisin sen elämäntapakeinoilla, kuten liikunnalla enkä lääkkeillä. Toisaalta ymmärrän, jos joku haluaa kokeilla lääkkeitä vaikeissa tilanteissa. Lääkkeet vaan ei aina tuota kestäviä lopputuloksia. Ainakin suhtautuisin kriittisesti psykiatrian tapaan käyttää masennuslääkkeitä ja psyykenlääkkeitä ylläpitohoitona.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Varmasti käy jokseenkin kuvailemallasi tavalla niin kuin muidenkin päihteiden kanssa Onnistunut hoitotuloskin on vähän näkökulmakysymys. Yhdellä remissioon pääsemistä masennuksen kanssa, toisella osa-työkykyiseksi pääsemistä ja kolmannella hengissä säilyminen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
niiiinjuuuu kirjoitti:
Psykiatrien valehtelu on selvä juttu, mutta miten hoitaa masennusta ja vähentää itsemurhia ei ole ihan selvä juttu?
Masennus ei ole sairaus, joten ei ole mitään hoidettavaa. Jos kysymys on, että miten auttaa ihmistä joka on onneton niin siihen vastauksia on ihan mielekästä miettiä. Mikä on selvää on, että jokainen on yksilö, joten mitään pakettiratkaisua ei ole. Yksi tahtoo kumppanin, toinen rahaa, kolmas olla astronautti ja niin edelleen.

Mitä itsemurhiin tulee, minkä takia itsemurhia pitäisi vähentää? Itsemurhien määrä on silloin oikea, kun jokainen on vapaa tekemään itsemurhan niin halutessaan. Vapaassa maassa jokainen (täysikäinen) on vapaa tappamaan itsensä syistä ja ajankohdasta riippumatta, kunhan ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3253325 kirjoitti:
Eli siis myös aivovamma saa aikaan neurogeneesiä. Mielenkiintoista. Eli kun aivot vaurioituu, ja ihminen saa isomman aivovaurion, neurogeneesi lisääntyy jollain aivoalueilla.

Ja myös masennuslääkkeet aikaansaavat sitä. Eivätkö ne tavallaan "häiritse" aivojen kemiallista toimintaa alkamalla estämään serotoniinin takaisinottoa... Ehkä aivot reagoivat tähän mikä johtaa siihen että neurogeneesi lisääntyy. (Mikä onkaan sitten tarkka mekanismi) Mutta onko tämä käytön aikana jatkuva ilmiö vai käykö siinä loppupeleissä näin:"mielialalääkkeiden pitkäaikainen käyttö saattaisi hermosolujen reseptoreissa tapahtuvien muutosten vuoksi johtaa tehon vähittäiseen heikkenemiseen ja lopulta ehkä huonompiin hoitotuloksiin." En usko että lopputulos kaikenkaikkiaan varsinkaan pitkäaikaisesti käytettynä on positiivinen, vaan mukaan astuu aivojen ja neuronien mukautuminen lääkeaineen vaikutuksiin, ja mahdollinen fysiologinen riippuvuus (dependence), kenties tehon heikkeneminen ja tietenkin lopetukseen liittyvät oireet. Ehkä jopa ihmisen altistuminen masennusjaksoille?

Mitä vieroitus tekee lääkkeen aloittamalle neurogeneesille ja ns. neuroplastisuuden lisääntymiselle? Mutta kellä kiinnostaa, kun voi hehkuttaa alkuvaiheen käytön hyödyllisiä vaikutuksia?

Jos haluaa hoitaa aivojaan, itse tekisin sen elämäntapakeinoilla, kuten liikunnalla enkä lääkkeillä. Toisaalta ymmärrän, jos joku haluaa kokeilla lääkkeitä vaikeissa tilanteissa. Lääkkeet vaan ei aina tuota kestäviä lopputuloksia. Ainakin suhtautuisin kriittisesti psykiatrian tapaan käyttää masennuslääkkeitä ja psyykenlääkkeitä ylläpitohoitona.
Psykiatrien puhuma neurogeneesi SSRI-aineiden tai esimerkiksi sähköshokittamisen seurauksena on todiste aineiden ja toimenpiteen aiheuttamasta aivovauriosta! Siinä ei ole mitään positiivista. Samalla tavalla ylimääräistä neurogeneesiä havaitaan ihmisillä, jotka ovat lyöneet päänsä, esimerkiksi laskettelu- tai auto-onnettomuudessa. Neurogeneesi on tällaisissa yhteyksissä aina negatiivinen merkki. Tietenkin hyvä, että aivot yrittävät korjata syntyneitä vahinkoja.

Kannattaa olla tarkkana, koska psykiatrit ja psykiatrista tutkimusta tekevät poikkeuksetta valehtelevat lukijoilleen, ja varmasti itselleenkin. Niinhän sitä sanotaan, että kun omaksuu omat valheensa todeksi niin on helpointa valehdella samat asiat muille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Nyt kun luin kommentteja eteenpäin niin huomasin, että nimimerkki ddfasfda (8.8.2018 21:55) oli löytänyt oikeen tutkimuspaperin juuri tästä samaisesta asiasta.

Psykiatrit kusettavat sinisilmäisiä luulemaan, että kyseessä on positiivinen asia: että SSRI-aineet aka "masennuslääkkeet" "parantavat" heidän aivojaan "luomalla lisää yhteyksiä". 100% huijausta ja todellisen aivovauriomerkin uskottelua hyväksi.

Psykiatrit pelaavat äärimmäisen julmaa peliä, mistä on syytä olla tietoinen, kun heidän juttujaan kuulee. Kukaan fiksuhan ei vastaanotolla omasta tahdostaan menekään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
eig8tf kirjoitti:
Masennus ei ole sairaus, joten ei ole mitään hoidettavaa. Jos kysymys on, että miten auttaa ihmistä joka on onneton niin siihen vastauksia on ihan mielekästä miettiä. Mikä on selvää on, että jokainen on yksilö, joten mitään pakettiratkaisua ei ole. Yksi tahtoo kumppanin, toinen rahaa, kolmas olla astronautti ja niin edelleen.

Mitä itsemurhiin tulee, minkä takia itsemurhia pitäisi vähentää? Itsemurhien määrä on silloin oikea, kun jokainen on vapaa tekemään itsemurhan niin halutessaan. Vapaassa maassa jokainen (täysikäinen) on vapaa tappamaan itsensä syistä ja ajankohdasta riippumatta, kunhan ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Mitä oikein tarkoitit? Meinasitko ettei itsemurha vaurioita ketään? Kyllä sillä on VEEMÄISET SEURAUKSET. Silloinkin kun se voi olla inhimillisin ja paras ratkaisu. Olet onnekas jos sinun ei ole tarvinnut tajuta. Siinä menee ihmiset niin sekaisin, että sitä ei usko ennen kuin näkee. Se on todella karmaiseva kokemus.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mä olen syönyt masennuslääkettä vuoden. Se on pitänyt minut hengissä. Ei mulla muuta.
Ilmianna
Jaa
Kannattaa hankkia vaikka kirjastosta James Daviesin kirja "Hajalla - onneton totuus psykiatrian nykytilasta." Esittelyteksti: "Valottaa lukijalle nykypäivän psykiatrian tilannetta, jossa lääketeollisuus valvoo tarkasti etujaan, ja mielenterveysongelmien hoidosta on tullut tuottavaa liiketoimintaa.

Psykoterapeutti James Davies kertoo teoksessaan, kuinka psykiatriassa rahan saaminen ja sairauden nimeäminen ovat nousseet potilaan hyvinvointia tärkeämmiksi seikoiksi. Syytelista on pitkä ja todisteet raskauttavia kirjassa kuvaillaan muun muassa epäonnistuneiden lääketieteellisten kokeiden pimittämistä julkisuudelta ja tutkimustulosten vääristelyä. Hajalla paljastaa, minkälaisen hinnan lääketeollisuus veloittaa auttamisen nimissä. Tosiasiassa alaa näyttää kiinnostavan ainoastaan omien voittojen maksimointi.

James Davies on psykoterapeutti ja antropologi. "

Edellä lainaamani pätkä on siis kirjan esittelyteksti kustantajan sivuilta. Olen lukenut Daviesin kirjan ja voin suositella, se on tiivis ja silmiäavaava paketti yleistajuisesti kerrottua ja tarkkaa faktatietoa. Kuinka lääketeollisuus vaikuttaa tutkimustuloksiin ja sitouttaa lääkärit toimimaan etujensa mukaisesti.

Kirjassa on paljon tietoa myös itse masennuksesta ja sen ja muidenkin mielen ongelmien
diagnosoinnista. Hataralla pohjalla psykiatria tosiaankin on.

Siihen miksi lääkkeet joitakin auttavat (useimpia siis tutkimusten mukaan eivät) on kyllä syy ja sekin käy ilmi Daviesin kirjasta. Mielialalääkkeet tasaavat tunnetiloja, "latistavat". Se voi tuntua helpottavalta silloin kun koettuihin tunteisiin kuuluu kestämätöntä psyykkistä kipua. Mutta tunteiden latistaminen ei paranna tunne-elämää. Se on sama kuin joisi itsensä känniin niin ettei tunne eikä tajua mitään. Niinhän moni tekeekin. Tai pössyttelee kannabista.

Itse ajattelen, että jos mitään muuta keinoa ei ole kestää olotilaansa niin kemikaalit ovat yksi tilapäinen, erittäin huono apukeino. Lääkkeiksi ei pitäisi kutsua mitään näistä aivokemikaaleista mitä nykyään sillä nimellä myydään. Ne ovat päihteitä. Ymmärrän hyvin heitä jotka käyttävät niitä joskus mutta se tie on huono. Itse koen ajoittain voimakasta ahdistuneisuutta, jonka syyt ovat loogiset ja johtuvat elämäni vaikeista tapahtumista. Kyse on tunteista, joita en toistaiseksi voi kestää. Otan sen vuoksi joskus, muutamana päivänä kuukaudessa rauhoittavaa lääkettä. Käyn myös terapiassa. Sen kautta minulle on ruvennut näkymään valoa tunnelin päässä.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Psyykenlääkkeet ja "masennuslääkkeet" ovat psykotrooppisia lääkeaineita, joiden vaikutus perustuu toisenlaisen olotilan saamiseen, joka joidenkin mielestä on suotuisa ja toisten mielestä ei suotuisa. Toiset kokevat vaikutuksen suorastaan turruttavana ja toinen saattaa kokea tunteiden leikkautumisen helpottavana. Toinen ei välttämättä edes huomaa mitään tunteiden leikkautumista, koska kokee niin helpottavaksi sen, ettei tarvitse käsitellä negatiivisia tunteita ja kokevat että lääkkeissä on "teho" joka auttaa heitä monella tavoin, esimerkiksi toimimaan paremmin. Ei siinä mitään, jos joku kokee hyödyt ja ei haittoja, hyvä heille.

Ihmiset ovat kautta aikain käyttäneet erilaisia psykoaktiivisia aineita saavuttaakseen mielihyvää, turruttaakseen ikävät tunteet tai saadakseen unta tai saadakseen virtaa, tai mitä niistä milloinkin ovat hakeneet. Sittemmin niitä on alettu valmistamaan laboratorio-olosuhteissa tavoitellen tiettyä vaikutusta, niille on annettu lääkkeen nimi ja odotukset vaikutusmekanismista ja ne määrää henkilö, joka sanoo itseään lääkäriksi. Mikä on anteeksiantamatonta, psykiatria väittää potilailleen, että psyykenlääkkeet jollain tavalla biologisesti hyvällä ja keholle ja aivoille suotuisella tavalla kääntävät biologisen sairausprosessin pois aivoissa, se on niiden vaikutus mikä tekee niistä lääkkeen ja niillä on monia hyödyllisiä vaikutuksia (niitä ylikorostetaan ja haittoja vähätellään tai niistä ei puhuta - esim pitkäaikaiskäytön ongelmallisuus). Potilaalle puhutaan kuin ilman lääkkeitä hän ei selviäisi tiloistaan, koska lääkkeettömyys olisi esimerkiksi riski aivoille. Ja he väittävät että psyykenlääkkeissä on sivuvaikutuksina ikäviä asioita, mutta päävaikutus olisi jotenkin erityisen suotuisa ja sairautta pois kääntävä, jopa aivoja suojaava, neuroprotektiivinen erotuksena muista psykoaktiivisista aineista. Nämä kun ovat "lääkkeitä". Usein lääkkeisiin suhtaudutaan niin että ne ovat hyödyllisiä ja jos tulee ongelmia vaikkapa niitä lopettaessa - sairautta kannattaa "hoitaa" ja lääkettä siis jatkaa jotta sairaus pysyy hoidossa.

Aihetta voi lähestyä myös toisesta näkökulmasta, mistä jo mainitsin. Sivuvaikutukset ovat osa näiden lääkkeiden vaikutusmekanismia. Siinä missä joku kokee masennuksen katoamista, hän voi kokea myös seksuaalisia ongelmia tai lisääntynyttä verenvuototaipumusta (mitä sivuvaikutuksia eli haittoja nyt aineisiin liittyykään) masennuslääkkeiden seurauksena. Nämä monenlaiset vaikutukset mitä ihminen kokee, ovat seurausta siitä, kun serotoniinin takaisinottoa aletaan estää, jos puhutaan vaikkapa SSRI lääkkeistä. Hyödylliset vaikutukset kehossa ja mielessä voivat tulla "hinnan" kanssa, mihin voi kuulua negatiivisina ilmiöinä mm. fysiologinen riippuvuus (en puhu tässä addiktiosta, riippuvuudesta, jossa lääkettä hamutaan ja käytetään harmillisista seuraamuksista huolimatta "addiction". Mikä on addiktion ja fysiologisen riippuvuuden ero? https://emcrit.org/toxhound/dependenceaddiction/ ) ja sitten lopettaessa vieroitusoireisto. Fysiologinen riippuvuus "dependence" on sitä, että lääke on otettava joka päivä, tai iskee mahdolliset vieroitusoireet. Tuo on selitetty hyvin ylläolevassa artikkelissa. Neuronit ovat tottuneet toimimaan lääkkeen vaikutuksen alla, ne eivät toimi kunnolla jos lääke otetaan yhtäkkiä pois. Osa kokee tällaista hitaammankin vähennyksen seurauksena. Tämä voi tehdä lääkkeen lopettamisen hankalaksi. Lisäksi ihminen voi luulla, että lääke auttaa häntä, vaikka todellisuudessa lääke saattaa toimia vain sen takia, että se pitää vieroitusoireet poissa mikä masennuslääkkeiden tapauksessa saatetaan nähdä niin, että potilas ajautuu relapsiin johon hän tarvitsee lisää lääkettä. Vieroitusoireet ja masennus muistuttavat paljon toisiaan. Artikkelin kirjoittaja kysyykin : Kuinka paljon ihmisen lääkkeestä kokema hyöty on aidosti lääkkeen hyödyllinen efekti ja kuinka paljon se hyöty tulee siitä että vältetään vieroitusoireet? Onko masennuslääkkeissä oikeasti tällainen pitkäkestoinen hyödyllinen efekti? Pitkäkestoisen käytön tutkimukset ei lupaa hyvää. Tästä ei juurikaan puhuta. Itsellä aihe kiinnostaa, koska käytin lääkkeitä hyvin pitkään ja koin niistä jonkinasteista riippuvuutta ja lopetusongelmia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Masennuslääkkeet eivät ole yksistään ns.oikotie onneen.Turruttavat aidot ilon ja surun tunteet.Tekevät tunteista puuroa jolloin kosketus aitoihin tunteisiin katoaa.Käsitykseni mukaan juuri tämä vaikeuttaa ja hidastaa paranemista.Itse suosittelisin ennemmin hoidoksi vertaistukea ja terapiaa.Masennus on erittäin vaarallinen ja alidiagnosoitu sairaus suomessa.Masennuksen liitännäissairaudet ovat vaarallisia(esim.päihderiippuvuus ja muut henkiset sairaudet).Voimia masennuksesta kärsiville.Tästäkin sairaudesta on mahdollista parantua ja toipua kohtaamaan kipeät tunteet ja tarpeet.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei masennus ole sairaus, vaan reaktio elämän ongelmiin. Sairausajattelu pahentaa tilannetta, koska se passivoi ja vie tunteilta ja elämältä mielekkyyttä.

Masennus on monimutkainen ja voimakas mielen suojatutumisreaktio ylivoimaista psyykkistä kipua ja stressiä vastaan. Masennus ja ahdistus ovat tunnereaktioita, jotka ovat luonnollisia ja hyödyllisiä siinä tilanteessa missä ne syntyvät. Masentunut ihminen tarvitsee apua, usein intensiivistä ja pitkäkestoistakin.

Masennusta ja muita mielen ongelmia ei usein osata ottaa vakavasti ympäristössä eikä yksilö saa niihin tarvitsemaansa apua. Nykyään kun psyykkiset ongelmat on medikalisoitu masentunut saa sairausdiagnoosin, ja vasta sitten tulee otetuksi vakavasti. Mutta apu annetaan väärällä tavalla, tavalla, joka passivoi ja lannistaa. Psykiatrisessa järjestelmässä pääsee avun piiriin vasta diagnoosilla, ja siinä tulee maksetuksi se kallis hinta mitä sairausleima merkitsee. Ei vain muiden taholta tulevana stigmana ja holhovana asenteena, vaan - ja ennen kaikkea - siinä miten se vaikuttaa ihmisen käsitykseen itsestään ympäristönsä osana. Minäkuvaan ja elämän tavoitteellisuuteen.

Tunteet ja kärsimys ovat viesti. Sitä tulee kuunnella.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
miksi vanhukset turrutetaan eriihmiseksi,monilla psyykelääkkeillä,nähnyt olen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Maksaa vähemmän rahaa lobotomoida lapsi, teini, nuori, aikuinen kuin vanhuskin kuin kuunnella mikä on hätänä. Syiden miettiminen voi aiheuttaa mahdollisesti paljastuville syyllisille myös omantunnon tuskia. Helpompi sanoa valittajalle tai itkevälle, että päässäs on fysiologinen/biologinen vika, aivosairaus. Valhettahan se on, mutta esimerkiksi psykiatrit ovat käyttäneet sitä taktiikkaa onnistuneesti jo vuosisadan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
eig8tf kirjoitti:
Maksaa vähemmän rahaa lobotomoida lapsi, teini, nuori, aikuinen kuin vanhuskin kuin kuunnella mikä on hätänä. Syiden miettiminen voi aiheuttaa mahdollisesti paljastuville syyllisille myös omantunnon tuskia. Helpompi sanoa valittajalle tai itkevälle, että päässäs on fysiologinen/biologinen vika, aivosairaus. Valhettahan se on, mutta esimerkiksi psykiatrit ovat käyttäneet sitä taktiikkaa onnistuneesti jo vuosisadan.
lääkärit pääsevät ilmaisille ulkomaanmatkoille kirjoitettuaan riittävästi myrkkyreseptejä... pääsevät käymään esim sydneyssä, lääketehtaan rahoilla, jotka tulelääkkeitä ostaneilta asiakkailta tai sosiaalitoimistosta..

helppoa kuin heinänteko.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
oli syönyt 9 erilaista masennuslääkettä viimeisten vuosiensa aikana ennenkuin ajoi lentokoneen vuoren seinään ja tappoi 149 ihmistä.

Suomen kaikki nuoret massamurhaajat ovat olleet masennuslääkkeiden syöjiä.

Tuo kertonee kovan totuuden aiheessa.
Ilmianna
Jaa
Masennuksen alussa olin suuttumusherkkä. Nykyään minua ei suututa mikään eikä riitaa ole perheenjäsenten keskuudessa. Olen tyyni ja tyytyväinen. Olen sairastanut masennusta21 vuotta. Mies siivoaa ja tiskaa mä teen sitten muita kotitöitä, paperitöitä ja juoksevat asiat kaupungissa. Oloni on seesteinen.
Ilmianna
Jaa
Paras lääke masennukseen olisi seksi. Mutta nyky-yhteiskunta syöttää mieluiten pillereitä jotka sekoittavat pään.... Miksi ?
Koska toisten ihmisten moraalikäsitykset ja tekopyhyys ovat tärkeämpiä kuin ihmisen mielenterveys.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
6 VASTAUSTA:
Masennus ei ole sairaus. Se on vakavaa ja syvää inhimillistä kärsimystä. Kärsimystä, joka estää ihmistä elämästä ja lamaa hänen toimintakykyään, tekee usein jopa työkyvyttömäksi. Liian kova psyykkinen kipu ja toivottomuus voi johtaa itsemurhaan. Masennus on siis äärimmäisen vakava asia.

Apua tarvitaan, yksilöllisesti, intensiivisesti ja usein pitkäkestoisestikin. Mutta se apu ei ole aivoihin vaikuttavat kemikaalit, joita mielestäni valheellisesti lääkkeiksi kutsutaan. Joskus niistä voi olla tilapäistä helpotusta, useammin ja pitkän päälle haittaa.

Apua ei tule myöskään siitä että inhimillinen kärsimys diagnosoidaan sairaudeksi. Vaikka sairausdiagnoosi on yhteiskunnassamme pääsylippu avun piiriin, sillä on mielelle vakavia haitallisia seurauksia jotka vievät pohjaa kaikelta yksiön mahdollisesti saamalta avulta.

Oikea apu on yksilöllisesti suunnattua psykososiaalista tukea. Terapiaa (keskustelu-, perhe-, toiminta-, taideterapiaa, vaihtoehtoja on paljon), vertaistukea (erittäin tärkeää), työympäristön parantamista, taloudellisen tilanteen kartoittamista ja kohentamista.

Masentunut tarvitsee ammattitaitoista ja räätälöityä apua todellakin. Nykyään vaan monesti ainoa edes vähänkin suunnitelmallinen apukeino on lääkitys ja sen liian harvatahtinen seuranta psykiatrin toimesta. Joku onnekas saattaa saada harvatahtista keskusteluapua hoitajalta, jolla yleensä ei ole terapiakoulutusta.

Ne jotka jaksavat taistella saattavat saada ammattitaitoista ja tiivistä terapiaa. Sekin edellyttää että ihmisellä on suht. selkeä oma visio siitä mistä hänen kärsimyksensä johtuu ja mikä voisi siihen auttaa.

Kun sanotaan että lääkkeet eivät auta masennukseen eivätkä oikeasti ole edes lääkkeitä vaan huumeita (kanta jota itse edustan) niin pitäisi olla selkeä vaihtoehto tarjota. Sellainen on kyllä siis olemassa ja siitä tiedetään, mutta se ei ole riittävän laajasti käytössä nykyisessä terveydenhuoltojärjestelmässä. Jos kärsivä itse jaksaa tavoitella parempaa ja oikeampaa apua hän voi sitä löytää, ja ehkä vertaistuenkin avulla. Mielestäni nämä some-palstat saattavat olla joskus suureksikin hyödyksi oman tilanteen pohdinnalle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Voi olla. Voi olla olemattakin.
Yksilö on hyödyllinen yhteiskunnalle niin kauan kuin on tuottava.
Psyko- ym terapiat vaativat legioonan suorittajia.
Heh heh.
Luuletko että sellainen armeija luodaan tuottamattoman, yhteiskunnalle kalliiksi tulevalle luuseri- ihmisen ympärille?
Halvempi tapa on määrätä lääkkeet.
Jotka toimivat suurimmalle osalle masentuneista.
Kunnon veronmaksajia ja työssä käypiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kysymys on, toimivatko lääkkeet edes suurimmalle osalle masentuneista. Mistä sinä tämän väittämän olet kaivanut että Suurimmalle osalle toimisivat.

Minä uskon että nykyine lääkekeskeinen malli tulee kalliiksi ja altistaa työkyvyttömyydelle. Loppupeleissä järjestelmän muuttaminen voisi tulla halvemmaksi ja tehokkaammaksi, ihmisten kokonaisvaltainen auttaminen, inhimillisempi ja laaja-alaisempi kuin biologiskeskeinen lähestymistapa.

Ehkä kaikkia ei haluta edes parantaa? Tai ei edes kiinnosta. Tarjotaan vain jotain hoitona, näennäisesti. Heidän paranemisensa on aivan sama. Pitävät psykiatrian pyörät pyörimässä, työllistävät hoitoväkeä. Ovatpahan ainakin jollekin yhteiskunnassa rahasampo, lääkeyhtiöille jne. Tuottavat jollekin jotain, jos eivät työelämässä tuota. Kun sanotaan masentuneelle että hänen ongelmansa on biologinen, ei syytä ongelmistaan yhteiskuntaa tai esim epäoikeudenmukaisuuta, ei protestoi jne. On vain nöyrä lammas mikä menee hakemaan lääkkeensä apteekista. No, ei ehkä näin, mutta joidenkin näkökulmien mukaan psykiatria on lähinnä sosiaalista kontrollia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Ehkä kaikkia ei haluta edes parantaa? Tai ei edes kiinnosta. Tarjotaan vain jotain hoitona, näennäisesti. Heidän paranemisensa on aivan sama. Pitävät psykiatrian pyörät pyörimässä, työllistävät hoitoväkeä. Ovatpahan ainakin jollekin yhteiskunnassa rahasampo, lääkeyhtiöille jne."

Olen kyynisesti joskus miettinyt, että onkohan todella niin että masentuneita ja muista vakavista mielen ongelmista kärsiviä ei edes haluta todella auttaa. Että miten paljon hyötyä siitä on että meitä on. Meitä jotka TYÖLLISTÄMME kokonaisen laajan elinkeinon. Psykiatrisen hoitojärjestelmän lääkäreineen, hoitajineen, psykologineen ym. ym. Miten valtavan paljon porukkaa siellä on säännöllisessä ja vakituisessa, jopa suht. hyvinpalkatussa työssä. Miten paljon helpommaksi ja mukavammaksi heille tulee kohdella meitä niin kuin nyt kohtelevat, kapean biologisen sairausmallin puitteissa. Ajattelumallin, jonka ansiosta heidän ei tarvitse aidosti ja syvällisesti kohdata inhimillistä kärsimystä, mikä olisikin hyvin raskasta. Pitäisi tulla pois mukavuusalueelta. Tunnistaa myös oma haavoittuvuutensa, nähdä että kärsimys on jatkumo ja ihmisen osa, ja että KUKAAN ei ole turvassa.

Pirun raskastahan se olisi.

Järjestelmässä on työntekijöitä jotka voivat hiukan huonosti siitä etteivät pysty auttamaan tarpeeksi. Moni kuitenkin on kehittänyt jo varhaisvaiheessa teflonkuoren.

Ne jotka oikeasti haluavat auttaa eivätkä kestä sitä pinnallisuutta, mihin järjestelmä pakottaa, usein hakeutuvat terapiakoulutukseen. Niitäkin on erilaisia, osaan kuuluu pitkä oma koulutusterapia ja osaan tuskin minkäänlaista. Se vaikuttaa siihen miten osaa työssään käsitellä kärsimystä, niin omaa kuin muiden.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Niin, ehkä hoitomalli ja psykiatriset palvelut on tehty hoidon työntekijöitä varten, ei asiakkaita eli potilaita varten. Onhan siitä psykiatri Furmankin joskus muistaakseni kirjoittanut, taisiko olla jopa James Daviesin kirjan alkusanoissa. http://www.benfurman.com/blog/2015/02/25/psykiatrisia-palveluja-ei-ole-tehty-asiakkaille-esipuhe-james-daviesin-kirjaan/
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kukkaketoo kirjoitti:
Niin, ehkä hoitomalli ja psykiatriset palvelut on tehty hoidon työntekijöitä varten, ei asiakkaita eli potilaita varten. Onhan siitä psykiatri Furmankin joskus muistaakseni kirjoittanut, taisiko olla jopa James Daviesin kirjan alkusanoissa. http://www.benfurman.com/blog/2015/02/25/psykiatrisia-palveluja-ei-ole-tehty-asiakkaille-esipuhe-james-daviesin-kirjaan/
Furman on monessa kohtaa oikealla tiellä, etenkin vaatiessaan diagnooseista luopumista. Mutta se missä hän on mielestäni pahasti väärässä - ja on aina ollut, samaa hän on saarnannut jo vuosia - että pitkistä yksilöterapioista ei olisi hyötyä. Asia on todellisuudessa tutkimusten mukaan juuri päinvastoin. Pitkät (2- v. ja pitemmät) terapiat tuottavat kestävämpiä ja syvällisempiä tuloksia elämänlaadussa ja työkyvyssä kuin lyhyet. Suuntauksesta riippumatta. Psykodynaaminen tai kognitiivinen toimii yhtä hyvin, tärkeintä on riittävän tiivis ja toimiva terapiasuhde.

Pitkiä terapioita tekevillä terapeuteilla on ammattitaitoa, jonka pohjana on pitkä oma koulutusterapia. Pisin se on psykodynaamisen suuntauksen terapeuteilla.

Tutkimukset osoittavat, että lyhytterapiat toimivat alussa hyvin, mutta vuosien seurannassa niiden teho on osoittautunut heikommaksi kuin pitkien. Paljolti kyse on ns. odotusvaikutuksesta, joka on kaikissa terapioissa, eli aluksi potilas kokee optimismia ja hänen vointinsa parantuu. Eräänlainen placebo siis.

Riippuu täysin ihmisen ongelman luonteesta ja hänen elämäntilanteestaan millaista hoitoa hän tarvitsee. Joskus riittää lyhytterapia, joskus ei. Vaikeat traumat edellyttävät useimmiten pitempikestoisempaa ja tiivistä terapiaa, jossa syntyy turvallinen ja kokonaisvaltainen auttava ihmissuhde.

Minua suorastaan ottaa päähän tuo Furmanin tapa aina mollata psykoanalyysiä. Hänen väitteensä siitä perustuvat sitäpaitsi vanhentuneisiin tietoihin. Psykoanalyysi on vanhin mielen tutkimuksen koulukunta, ja siinä on tietysti ehtinyt tapahtua vuosien varrella vaikka mitä, myös väärinkäytöksiä ja virheellisiä teorioita, joita on myöhemmin korjattu. - Kun olen joskus kuunnellut miten Furman puhuu psykoanalyysistä ja siitä johdetuista psykodynaamisista hoitomuodoista olen saanut vaikutelman kuin hänellä olisi niiden suhteen jotain omaa hampaankolossa. Ehkä hän on joskus käynyt epäonnistuneen psykoanalyysin. Jotkut ovat, mutta ei sen perusteella pitäisi tehdä yleistyksiä, joilla romuttaa koko pitkäkestoisen terapian käsitteen.

Kun biologistiselle psykiatrialle vaaditaan Suomessa vaihtoehtoja, niin silloin usein on kovimmin äänessä juuri Furman, joka käyttää tilaisuutta hyväkseen mollatakseen psykoanalyysiä, ja pitkiä yksilöterapioita suuntauksesta riippumatta. Se on sääli, koska ne asiat eivät mitenkään liity yhteen. Biologistista, diagnosoivaa psykiatriaa kritisoidaan aivan yhtä paljon (ja enemmänkin) juuri psykodynaamisen suuntauksen piirissä kuin lyhytterapeuttien keskuudessa, joita Furman itse edustaa.

Biologistisen psykiatrian oppien mukaan toimivat päättäjät isoissa sairaanhoitopiireissä (esim. HUS) kannattavat lyhytterapioita ja lyhyitä kognitiivisia terapioita, kuten Furmankin. Nimittäin silloin kun ylipäänsä mitään terapioita kannattavat. Yleensähän he eivät niistä paljon perusta, vaan enemmänkin lääkehoidosta.

Masennus on syvää ja toimintakykyä lamaavaa inhimillistä kärsimystä. Siihen pitäisi olla tarjolla erilaisia yksilöllisesti räätälöityjä apukeinoja. Heppoisin konstein siitä ei parannuta, ainakaan pysyvästi. Monet hyötyvät lyhytterapioista, mutta on paljon heitäkin, jotka tarvitsevat pidempää ja intensiivisempää apua. He ovat kärsijöinä tässä, sillä heidän hoitonsa maksaa eniten. Tutkimusten mukaan se kuitenkin tulee pitkän päälle yhteiskunnalle halvemmaksi (tietoa on esim. Kelan 2-3-vuotisten kuntoutusterapioiden vaikuttavuudesta) koska ihmisiä jää vähemmän sairauslomille ja työkyvyttömyyseläkkeille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
mielisairaat tai elämänsä hukanneet,taas on kirjoittanut tämäkin ,RIMPSUN.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Mikä sinä sitten olet?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Monet ehkä ovat lukeneetkin jotain psykologi Aku Kopakkalasta. Hänhän oli Mehiläisen johtava psykologi, joka erehtyi sanomaan julkisesti, että masennuslääkkeet eivät välttämättä ole hyvä hoito masennukseen. Ja sai siitä potkut.

Nykyisin hän pitää yksityisvastaaottoa. Hän on kirjoissaan ja kotisivullaan kertonut paljon tutkimustiedosta johon perustaa lääkekriittisen kantansa. Linkki ja lyhyt lainaus hänen sivuiltaan:
http://www.mielipalvelut.fi/esittelyt/aku-kopakkala/

Toimin Mehiläisen johtavana psykologina ja myöhemmin kuntoutusjohtajana vuodet 2000 – 2013.

Viime vuodet ovat kuluneet yksilöiden ja perheiden erilaisten mielenterveyspulmien parissa.

En usko, että diagnoosit kertovat kovinkaan paljon ihmisestä. En myöskään usko, että lääkkeet ovat useinkaan hyvä ratkaisu. Ainakaan pitkällä aikavälillä tarkastellessa. Kun huomioimme niiden valitettavan usein vähätellyt haittavaikutukset.

Ajattelen että psykologin tehtävänä on aluksi perehtyä asiakkaan tilanteeseen monipuolisesti. Jokaisen ihmisen elämä ja ja haasteet ovat erilaisia kuin muiden. Laaja-alainen mielen, kehon ja sosiaalisen verkoston tarkastelu on tarpeen. Usein apu tai tuki on syytä kohdistaa useisiin elämänalueisiin.

Käyttämiäni menetelmiä ovat mm. Interpersoonallinen terapia, aikabiologiset hoidot, elämäntapaan liittyvien seikkojen korjaus (esim. liikunta ja ravinto), perhetapaamiset yms.

Perehdyn asioihin perusteellisesti. Luennoin, koulutan ja kirjoitan alan teemoista runsaasti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
lakkasuo kirjoitti:
Monet ehkä ovat lukeneetkin jotain psykologi Aku Kopakkalasta. Hänhän oli Mehiläisen johtava psykologi, joka erehtyi sanomaan julkisesti, että masennuslääkkeet eivät välttämättä ole hyvä hoito masennukseen. Ja sai siitä potkut.

Nykyisin hän pitää yksityisvastaaottoa. Hän on kirjoissaan ja kotisivullaan kertonut paljon tutkimustiedosta johon perustaa lääkekriittisen kantansa. Linkki ja lyhyt lainaus hänen sivuiltaan:
http://www.mielipalvelut.fi/esittelyt/aku-kopakkala/

Toimin Mehiläisen johtavana psykologina ja myöhemmin kuntoutusjohtajana vuodet 2000 – 2013.

Viime vuodet ovat kuluneet yksilöiden ja perheiden erilaisten mielenterveyspulmien parissa.

En usko, että diagnoosit kertovat kovinkaan paljon ihmisestä. En myöskään usko, että lääkkeet ovat useinkaan hyvä ratkaisu. Ainakaan pitkällä aikavälillä tarkastellessa. Kun huomioimme niiden valitettavan usein vähätellyt haittavaikutukset.

Ajattelen että psykologin tehtävänä on aluksi perehtyä asiakkaan tilanteeseen monipuolisesti. Jokaisen ihmisen elämä ja ja haasteet ovat erilaisia kuin muiden. Laaja-alainen mielen, kehon ja sosiaalisen verkoston tarkastelu on tarpeen. Usein apu tai tuki on syytä kohdistaa useisiin elämänalueisiin.

Käyttämiäni menetelmiä ovat mm. Interpersoonallinen terapia, aikabiologiset hoidot, elämäntapaan liittyvien seikkojen korjaus (esim. liikunta ja ravinto), perhetapaamiset yms.

Perehdyn asioihin perusteellisesti. Luennoin, koulutan ja kirjoitan alan teemoista runsaasti.
AK sanoo;
"En myöskään usko, että lääkkeet ovat useinkaan hyvä ratkaisu. Ainakaan pitkällä aikavälillä tarkastellessa."

Murheellista luettavaa, lääkkeiden haitat tulevat esiin juuri pitkällä aikavälillä. Selkokielellä sanottuna tuo on ; "Lääkkeet tuhoavat vain koko elämän". Eli potilaalle ei jää oikeaa tervettä elämää ollenkaan.

MURHEELLISTA.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
20 vuotta tuli syötyä mielialalääkkeitä.Suurimman osan aikaa zoloftia ja sertalinia.Vieroitus oli vaikeaa meinasi itsemurhaan asti mennä monta kertaa jouduin aloittamaan lääkkeet uudestaan ja pää oli sekaisin ahdistuskohtauksia mahaoireita sähköiskuja kaikenlaisia toimintahäiriöitä mutta lopulta pääsin eroon.En tiedä mitä pysyviä juttuja on jättänyt kyllä ainakin tunnen empatiaa ja sympatiaa sukuelimet toimii suurinpiirtein mielialat ehkä vaihtelee hieman enemmän.Syy miksi lopetin oli se että tunsin olevani sivusta katsoja omassa elämässäni.Tietyllä tasolla meni ok mutta esimerkiksi seurustelukumppania ei tehnyt mieli hankkia.Lisäksi lääkkeiden aikana oli selittämättömiä väsymyskohtauksia kuumeiluja ym.Testosteroni arvot myös putosi partakaan ei kasvanut yhtä sinnikkäästi kuin nyt.Ihmettelen jälkikäteen kun mietin että miten näitä lääkkeitä määräillään ettei mitään seurantaa ollut kerran kävin aina uuden lääkkeen aloittaessani siinä kaikki.Se lääkäri joka sanoo ettei näillä lääkkeillä ole sivuvaikutuksia tai vieroitusoireita pitäisi pumpata täyteen aineita vuosien ajan ja sitten jättää ilman.Selviäisi heillekkin miten hirveiden myrkkyjen kanssa ollaan tekemisissä.Laillistettu huumekierre.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kiitos nimimerkki " Mika5555555 " kokemuksesi jakamisesta. Kokemus minkä kerroit voi olla myös monen muun kokemus. Minun kokemukseni se ainakin oli, suurilta osin. Harmittoman lääkityksen aloittaminen, jonka lääkärin mukaan pystyi "lopettamaan milloin vain", johti vuosiin käyttöä, lopetusyrityksiin, irti kamppailuun, päivänkin annos kun unohtui niin sai tuntea sen nahoissaan eikä vaikutus todellakaan tuntunut siltä, että lääke on millään tavoin turvallinen ja aivoja suojaava. Sähköiskut napsuivat, päässä heitti, katseen siirtely sai aikaan kuin päässä olisi mennyt sähköinen muljahdus, epämiellyttävä hutera olo eikä pää toiminut niin että olisi velvoitteisiinsa kyennyt kunnolla, mikä sai kaivamaan lääkkeen vaikka kiven alta. Nämä aiheuttivat pelottavia ahdistavia oloja, mutta tässä vaiheessa koukku oli jo niin voimakas, että oli jo niinsanotusti kusessa. Pitemminkin olo oli kuin huumeesta olisi irti taistellut ja sitä olisi pitänyt aina ottaa. Pahin tilanne oli isolla määrällä lääkeannosta, jolta ajalta muistikuvani ovat heikkoja, muistan vain raskaan päiväväsymyksen ja välinpitämättömyyden tunteen. Koko aikuisiän, aivot vielä kasvuiässä nuorena aikuisena, käytin lääkettä, mikä monin tavoin muokkasi aivojani, ja emotionaalista maailmaani, eikä vain positiivisella tavalla. Mahdoin olla rohkea, kun tuollaisen rupesin aloittamaan, mutten silloin ymmärtänyt, mikä voima tuollaisella pienellä napilla oli olossani. Olo lopettaessa oli kummallinen ja lopetus laukaisi erittäin suuren stressin. Valitettavasti tämä sai aloittamaan lääkkeen aina uudelleen, olo oli niin kehno ja sietämätön. Olo heittelehti. Kun aloitti lääkkeen, ei ollut ennen kokenut kamppailevansa tällaisten tuntemusten kanssa. Tunnen oloni satutetuksi, monilla tavoin, nykyään, ja toisaalta itseni tyhmäksi luottaessani lääkäreihin.

Uskon, että monella, kellä kokemusta alkaa olla lääkkeistä jo vuosikymmenen, vuosikymmeniä, on varmasti paljon kriittisiäkin kokemuksia kerrottavana. Siinä ei olla enää "alkuhuumassa" lääkkeen kanssa ja kenties vuosikymmenten jälkeen vieroittautuminenkaan ei ihan niin helppoa ole, kuin lyhyen aikaa käyttäneillä?

Kokemukseni ei aina ollut niin negatiivinen - kunpa olisikin ollut. Aloitus lääkkeestä oli ihan mukavaa aikaa. Silloin vielä luotin lääkärien asiantuntemukseen että kai minulla täytyy joku vika aivoissa olla, kun sitä lääkkeellisesti korjataan. Se johti itsetuntemuksen heikkenemiseen, omien ongelmien ajattelemista biologisina, ja jälkikäteen tuntemukseni on vahva - lääke ei ikinä ratkaissut mitään ongelmia varsinaisesti, se vain pisti ne käytännössä maton alle. Lääkkeen aiheuttamat ongelmat tulivat omien ongelmien päälle, monimutkaistaen asioita, luoden oman ahdistuneisuuden asteen. Ollut melkoista mindfuckia vieroittautua lääkkeistä ja prosessoida koko lääkeaikaa mielessään, ja samalla kokea lääkkeestä vieroittautumisen seuraukset omassa nupissaan ja kehossaan.

Kun aloitti lääkkeen, ei ymmärtänyt aloittavansa lääkettä, joka leikkaa tunteita, joka saattaa olla emotionaalisen tason aiheuttamien ja seksuaalipulmien takia kärsimystä aiheuttava, joka johtaa vuosien taisteluun, joka johtaa yksinäisyyden tunteisiin kokemuksen tasolla muiden kanssa, joka johtaa epäuskotuksi tulemiseen lääkärin kanssa haitoista puhuessa. Lääkäreillä ei usein ole kunnollista hajua lääkkeen ongelmista, jos eivät ole itse niitä napsineet.

Hauska ajatusleikki on kyllä, saisivat kokeilla lääkkeitään ja vieroittautua niistä sitten. Minkälainen mielipide heillä niistä sitten olisi?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
23234234 kirjoitti:
Kiitos nimimerkki " Mika5555555 " kokemuksesi jakamisesta. Kokemus minkä kerroit voi olla myös monen muun kokemus. Minun kokemukseni se ainakin oli, suurilta osin. Harmittoman lääkityksen aloittaminen, jonka lääkärin mukaan pystyi "lopettamaan milloin vain", johti vuosiin käyttöä, lopetusyrityksiin, irti kamppailuun, päivänkin annos kun unohtui niin sai tuntea sen nahoissaan eikä vaikutus todellakaan tuntunut siltä, että lääke on millään tavoin turvallinen ja aivoja suojaava. Sähköiskut napsuivat, päässä heitti, katseen siirtely sai aikaan kuin päässä olisi mennyt sähköinen muljahdus, epämiellyttävä hutera olo eikä pää toiminut niin että olisi velvoitteisiinsa kyennyt kunnolla, mikä sai kaivamaan lääkkeen vaikka kiven alta. Nämä aiheuttivat pelottavia ahdistavia oloja, mutta tässä vaiheessa koukku oli jo niin voimakas, että oli jo niinsanotusti kusessa. Pitemminkin olo oli kuin huumeesta olisi irti taistellut ja sitä olisi pitänyt aina ottaa. Pahin tilanne oli isolla määrällä lääkeannosta, jolta ajalta muistikuvani ovat heikkoja, muistan vain raskaan päiväväsymyksen ja välinpitämättömyyden tunteen. Koko aikuisiän, aivot vielä kasvuiässä nuorena aikuisena, käytin lääkettä, mikä monin tavoin muokkasi aivojani, ja emotionaalista maailmaani, eikä vain positiivisella tavalla. Mahdoin olla rohkea, kun tuollaisen rupesin aloittamaan, mutten silloin ymmärtänyt, mikä voima tuollaisella pienellä napilla oli olossani. Olo lopettaessa oli kummallinen ja lopetus laukaisi erittäin suuren stressin. Valitettavasti tämä sai aloittamaan lääkkeen aina uudelleen, olo oli niin kehno ja sietämätön. Olo heittelehti. Kun aloitti lääkkeen, ei ollut ennen kokenut kamppailevansa tällaisten tuntemusten kanssa. Tunnen oloni satutetuksi, monilla tavoin, nykyään, ja toisaalta itseni tyhmäksi luottaessani lääkäreihin.

Uskon, että monella, kellä kokemusta alkaa olla lääkkeistä jo vuosikymmenen, vuosikymmeniä, on varmasti paljon kriittisiäkin kokemuksia kerrottavana. Siinä ei olla enää "alkuhuumassa" lääkkeen kanssa ja kenties vuosikymmenten jälkeen vieroittautuminenkaan ei ihan niin helppoa ole, kuin lyhyen aikaa käyttäneillä?

Kokemukseni ei aina ollut niin negatiivinen - kunpa olisikin ollut. Aloitus lääkkeestä oli ihan mukavaa aikaa. Silloin vielä luotin lääkärien asiantuntemukseen että kai minulla täytyy joku vika aivoissa olla, kun sitä lääkkeellisesti korjataan. Se johti itsetuntemuksen heikkenemiseen, omien ongelmien ajattelemista biologisina, ja jälkikäteen tuntemukseni on vahva - lääke ei ikinä ratkaissut mitään ongelmia varsinaisesti, se vain pisti ne käytännössä maton alle. Lääkkeen aiheuttamat ongelmat tulivat omien ongelmien päälle, monimutkaistaen asioita, luoden oman ahdistuneisuuden asteen. Ollut melkoista mindfuckia vieroittautua lääkkeistä ja prosessoida koko lääkeaikaa mielessään, ja samalla kokea lääkkeestä vieroittautumisen seuraukset omassa nupissaan ja kehossaan.

Kun aloitti lääkkeen, ei ymmärtänyt aloittavansa lääkettä, joka leikkaa tunteita, joka saattaa olla emotionaalisen tason aiheuttamien ja seksuaalipulmien takia kärsimystä aiheuttava, joka johtaa vuosien taisteluun, joka johtaa yksinäisyyden tunteisiin kokemuksen tasolla muiden kanssa, joka johtaa epäuskotuksi tulemiseen lääkärin kanssa haitoista puhuessa. Lääkäreillä ei usein ole kunnollista hajua lääkkeen ongelmista, jos eivät ole itse niitä napsineet.

Hauska ajatusleikki on kyllä, saisivat kokeilla lääkkeitään ja vieroittautua niistä sitten. Minkälainen mielipide heillä niistä sitten olisi?
Kiitos myös sinulle kokemuksesi jakamisesta.Alussa oli minullakin tunne että sain valtavaa nostetta lääkkeestä ja kaikki toimi siis zoloftin ja sertalinin kohdalla.Mikään muu lääke ei tuntunut toimivan ollenkaan.Ensimmäistä lopetusta yrittäessäni tajusin että olin kusessa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Täällä jaksetaan jauhaa paatoksen syvällä äänellä,
vanhoista, jo tehottomina pidetyistä SSRI lääkkeistä.
Tämä saa epäilemään lähes kaikkien kirjoittajien "asiantuntijuutta"
ko. aiheessa.

SSRI - lääkkeiden teho perustuu serotoniinin takaisinoton estoon,
hermosolujen välisissä synapseissa. Uudemman polven masennuslääkkeet ovat SNRI-lääkkeitä. SNRI lääkkeiden vaikutus perustuu serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estoon.

SNRI-lääkkeet ovat usein SSRI-lääkkeitä huomattavasti tehokkaampia, koska ne vähentävät masennusoireiden ohella ahdistusta.

Toisekseen kyllä keskushermosten serotoniinipitoisuuksia voidaan mitata
eikä tarvitse porata kalloon reikää, kuten eräs psykologi naureskeli.
Keskushermostoon kuuluu aivojen ohella myös selkäydin;

keskushermoston serotoniinipitoisuus mitataan selkäydinnesteestä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
Et tiedä mistä puhut.

Ensinnäkään se kummasta huumausaineesta kukin saa miellyttävämmän, "tehokkaamman", vaikutuksen on yksilön toiveista riippuvaa, joten on älytöntä yrittääkään yleistää.

Toisekseen, vaikka serotoniintaso voidaan _epäsuorasti_ mitata selkäydinnesteestä, kukaan psykiatri ei niin tee. Pääsyitä tähän on kolme. Toimenpide on vaivalloinen sekä riskialtis. Vaikka mittaus tehtäisiin ei tiedetä mihin verrata, koska mitään "oikeaa" tai "normaalia" serotoniinitasoa ei tiedetä. Kolmanneksi, vaikka taso tiedettäisiin, mitään poikkeavuutta surullisen ja onnellisen tilan välillä ei havaita. Masentuneisuudella ei ole tekemistä minkään serotoniini- tai noradrenaliinitasojen kanssa. Syyt eivät ole missään kehollisessa vaan nimen omaan kehon ulkopuolella, elämässä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Sinä olet niellyt tuon narratiivin täysin kyseenalaistamatta sitä. Eivät nuo lääkkeet hoida mitään serotoniini- tai noradrenaliinivajetta, koska sellaista ei lukuisten tutkimusten mukaan olla löydetty masennuspotilailta. Esimerkiksi psykiatri Joanna Moncrief on kirjoittanut hyvän koosteen kyseisestä tutkimusnäytöstä. Sekä nonadrenaliinin että serotoniinin yhteys masennukseen on näytöltään ristiriitaista, eli masennuspotilailla on ns. epätasapainoa suhteessa verrokkeihin molempiin suuntiin tai ei lainkaan. Esimerkiksi tutkimuksissa ollaan toisaalta tutkittu masennuspotilaiden seretoniinireseptorien tiheyttä suhteessa terveisiin verrokkeihin ja toisaalta tutkittu sitä, miten serotoniinia laskeva ruokavalio vaikuttaa ihmisten mielentilaan. Serotoniinireseptorien määrässä ei ole löydetty systemaattista eroa: joissakin tutkimuksissa serotoniinireseptoreja on masennuspotilailla enemmän, joissakin vähemmän, joissakin ei ole eroa lainkaan. Toisenlaisissa tutkimuksissa ihmiset ovat ruokavaliolla, jossa ei ole tryptofaania eli proteiinia, josta tuotetaan kehossa serotoniinia. Tryptofaanin puute masentaa vain potilaita, jotka ovat syöneet SSRI-lääkkeitä, ei vapaaehtoisia. Toisenlaisissa tutkimuksissa käytettiin voimakasta serotoniinitasoja laskevaa kemiallista ainetta eläin -ja ihmiskokeissa 1960 - 1970-luvuilla. Tulosten mukaan serotoniinitasojen raju laskeminen aiheutti unettomuutta, aggressiivisuutta, hypersensitiivisyyttä, paranoiaa ja hyperseksuaalisuutta -mutta ei masennusta.

https://joannamoncrieff.com/2014/05/01/the-chemical-imbalance-theory-of-depression-still-promoted-but-still-unfounded/

Ei näin ollen ole yllättävää, että SSRI- ja SNRI-lääkkeiden teho perustuu 90 % plaseboon, ainakin plasebo-kontrolloitujen tutkimusten mukaan ja SNRE-lääkkeet eli serotoniinitasoja laskevat lääkkeet myös tuottavat saman vasteen kuin nuo kaksi edellä mainittua. Jos niillä on jokin muu vaikutus, niin se ei käy kyllä ilmi plasebokontrolloiduissa tutkimuksissa. Mitä tästä voitaisiin päätellä? Ajattele, jos diabetespotilas saisi saman vasteen, jos hänen verenkiertoonsa ruiskutettaisiin glukoosia ja insuliinia? Olisiko se lääketieteellisesti uskottava sairaus vai heräisikö epäilys siitä, että kyseessä on hyvin tuottoisa uskomushoito, jota varten ollaan kehitetty ja sitten aggressiivisesti markkinoitu pseudosairaus? Käsite SSRI itse asiassa keksittiin GlaxoSmithKlinella, se on markkinointinimi, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa -lääkärit eivät aidosti kovin hyvin tiedä, miten nuo lääkkeet toimivat. Niiden vaikutusmekanismi on sama kuin muillakin huumeilla ja päihteillä ja teho samoin. Yhtä hyvin voit juoda itsesi känniin joka ilta ja väittää hoitavasi masennussairauttasi. Se on yhtä tieteellisesti perusteltua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Hah, vai että SNRI:t parempia! No kuule, ne on samantyyppistä "kuraa", eri paketissa. Ei turvallisempia, eikä välttämättä parempiakaan. Potilaskokemukset sanoo, että SNRI - lääkkeistä saa yleensä vaikeimmat vieroitusoireet.

Miltei kaiken mitä puhuu SSRI - lääkkeistä, voi yleistää kattamaan myös SNRI - lääkkeitä haitoissaan. http://www.psychiatrictimes.com/bipolar-disorder/antidepressant-withdrawal-online-data-and-bottom-line
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Itse en usko että se teho plaseboon pelkästään perustuu. Kyllä sillä tehoa alkuvaiheessa luultavasti on enemmän kuin kalkkitabletilla. Todellista msennustilaa ei tahdonvoimalla korjata. Haitat on sitten tietysti erikseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
plaseboko kirjoitti:
Itse en usko että se teho plaseboon pelkästään perustuu. Kyllä sillä tehoa alkuvaiheessa luultavasti on enemmän kuin kalkkitabletilla. Todellista msennustilaa ei tahdonvoimalla korjata. Haitat on sitten tietysti erikseen.
Tuo plasebokeskustelu on myös älytön. Siinä menee keskustelijoilta niin monta asiaa sekaisin, etten ole viitsinyt edes lähteä korjaamaan virheitä. Yleensä tartun palstalla huomaamiini selkeisiin virhekäsityksiin tai väärinymmärryksiin, mutta tämä plasebosuo on niin syvä, etten ole jaksanut lähteä selittämään.

Lyhyesti tiivistäen:

Tietenkään huumausaineet, mitkään huumausaineet, eivät ole plaseboa mitä tulee keskushermostovaikutuksiin. Siitähän ne nimensäkin saavat. Niillä on todellisia vaikutuksia tajunnantasoon, tunteiden kokemiseeen, itsetietoisuuteen, kognitioon jne. asioihin. Osa kokee vaikutukset mielyttävinä, osa epämielyttävinä. Sama henkilö voi kokea vaikutukset erilaisina, mielyttävinä tai epämielyttävinä, tilanteesta ja aina siihen liittyvistä toiveistaan riippuen. Tämä plasebokeskustelu on lähtenyt liikkeelle siitä miten ko. aineita arvioidaan "lääketehokkuuden" suhteen. Mietitäänpä hetki. Mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että kokaiini/SSRI/alkoholi/kannabis on tehokas masentuneisuuteen? Kokoa arvio on tietenkin absurdi, koska se kuka saa päättää mitkä ovat perusteet tehokkuudelle määrää mitä virallinen tehokkuus on. Perinteisesti käytettävän kriteeristön on tehnyt lääketeollisuus, jota vasten lääkkeet myös hyväksytään markkinoille. Virallisen kriteeristön suhteen aineet vaikuttavat todellakin olevan pelkkää plaseboa! Em. asia sekoitetaan yleisesti sellaisen ajatuksen kanssa, että esimerkiksi SSRI-luokan stimulantit olisivat pelkkiä "jauhopilleireitä" todellisilta vaikutuksiltaan. Oikeasti ne ovat siis stimulanttiluokan huumausaineita, kuten kokaiini tai metamfemtamiini. Siksi niiden vaikutukset ovat niin samankaltaiset kuin myös viekkarit.

Toivottavasti avasi hieman mistä väärinkäsityksissä on kysymys. Toivottavasti ddes palstan fiksuimmille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No vahvoissa uskomuksissa on usein se ominaisuus, että vaikuttavat myös voimakkaasti ihmisten mielentilaan. Voi olla, että lääkkeellä on yksilötasolla jokin stimuloiva/ piristävä vaikutus, mutta se ei vain kerta kaikkiaan näy noissa tutkimuksissa. On vain fakta, että pelkästään plasebolla pisteet laskevat keskimäärin noin 13-24 pistettä, lääkkeillä 15 pistettä. Kyllä minäkin uskoisin, että lääkkeillä olisi jokin itsenäinen vaikutus, koska olen niitä itsekin kokeillut. Kokemukseni mukaan me olivat vähän liiankin piristäviä, oloni oli kun olisin ollut pilvessä kaiket päivät. Lopetin tosin melko pian, koska en halunnut olla pilvessä päivästä toiseen. Pelkäsin maniaa tai jotain, olin täysin häiriintynyt toisin sanoen. Nuo vaikutukset ova näin ollen aika yksilöllisiä, mutta keskimäärin plasebolla on suurempi osuus oireiden laskuun kuin lääkkeellä. Lääkäri olisi kyllä voinut tulkita, että pilvessä olo teki minusta myönteisemmän elämään, paransi siis masennuksesta. Itse epäilin syvästi asiaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Yksilötasolla olis hieno maailma kun kaikki aineet ois vapaasti saatavissa ja jokainen vois omien kokeilujen perusteella päättää mitä käyttää. Käytännössä tämä ois tietysti mahdotonta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Toisekseen, vaikka serotoniintaso voidaan _epäsuorasti_ mitata selkäydinnesteestä, kukaan psykiatri ei niin tee."

Enemmän hyödyllisiä testejä olisivat esim. se, miten henkilö metabolisoi lääkettä, koska joillakin pieni annos voi vaikuttaa voimakkaammin ja erot metabolisoinnissa voivat myös selittää sitä, miksi jotkut eivät siedä lääkettä ollenkaan ja pitoisuudet voi kasvaa korkeammiksi ja samaten haitat. Ikäkin voi olla ratkaiseva tekijä siinä miten lääkettä metabolisoi. Tähän taisi joku testi olla olemassa, mutta en tiedä senkään hyödyistä. Joku maksaentsyymi plaaplaa testi, muttei taida ihan yleisessä käytössä olla, ainakin Amerikoissa tehdään: https://www.mayoclinic.org/tests-procedures/cyp450-test/about/pac-20393711 Mitään oikeaa testiä oikean lääkkeen määrittelemiseen tuskin tulee, jos masennuslääkkeet ymmärretään psykoaktiivisina aineina, joiden vaikutuksista joku pitää ja toinen ei. Tuskin ikinä voidaan sanoa kelle ne sopii ja kelle ei testin perusteella täysin. Ylläolevat kirjoittajat kirjoitti hyviä pointteja siitä, että mitä edes tarkoittaa tutkimuksia tehdessä ihmisille että lääke toimii?

Serotoniinitasojen mittauksella jollekin lääkkeen suosittelu tuskin läpäisisi ihan tieteellisen mittapuunkaan riittäviä perusteita lääkityksen aloittamiselle, siis jos arvot olisivat normaalia alhaisemmat että esimerkiksi ehkäistäisiin masennusta lääkkeet määräämällä. Sen enempää ne eivät kyllä ole osoitus ihmisen tarpeesta SSRI - lääkkeille masennuksestakaan jonkinlaisessa aivojen kemiallisen tasapainon korjausmielessä.

Jotkut lääkärit saattavat jopa ignoorata perusasioita, kuten erinäisten verikokeiden ottamista, mistä voisi selvitä fysiologisia syitä vaikkapa jos masennus on väsymyspainotteista.

Eikö tuo nyt ole ihan yleistä tietoa jo psykiatrien piireissä, että serotoniinitasoista ja masennuksesta ei voi vetää suoraa yhteyttä ja masennus ei ole yhtä kuin serotoniinivaje. Myöskään masennuksen selitys ei ole yksioikoisesti se että masentuneella on aivoissaan kemiallinen epätasapaino. Mm. Britannian Royal college of psychiatrists (tasoa Helsingin yliopiston psykiatrian puoli) Twitterissä ihmisten kysyessä kysymyksiä masennuslääkkeistä sanoi ettei teoriaa enää tueta. https://twitter.com/rcpsych/status/893154811973185536 Silti kyseinen myytti elää edelleen vahvana, jopa hoitoväen kohdalla.

Nykyään muodissa masennuslääkkeiden kohdalla on termien "neuroplastisuuden lisääntyminen" tai neurogeneesin lisääntyminen tai aivoja suojaavuus "aivoja mädättävältä" masennukselta. VAAN ONKO NÄIN?

Esimerkiksi vanhan sukupolven masennuslääkkeet ja antikolinergisia ominaisuuksia sisältävät masislääkkeet on yhteydessä dementiaan, uusien tutkimusten perusteella. https://www.health.harvard.edu/mind-and-mood/two-types-of-drugs-you-may-want-to-avoid-for-the-sake-of-your-brain https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/201804272200907219_we.shtml Eh heh. Saa nähdä mikä on tulevaisuuden näkökulma näihin. Se voi hyvinkin olla tällainen "olipas kyllä puoskarointia, miten sitä noin sokkona on jotain vaan hutkittu?" "Jaa masentuneen aivoja on hoidettu masennuslääkkeillä kuin mahdollisesti katkennutta jalkaa ilman kunnon tutkimusta kortisonipiikeillä, että saadaan tulehdusta vähän minimoitua" Muutama vuosikymmen ja uskoisin että masennuslääkekriittisyys vain kasvaa, ihan tiedepiireissäkin. Toivotaan vaan että yhä hullumpia "näyttöön perustuvia", pitemmällä tähtäimellä yhtä "hyvin" tutkittuja hoitoja psykiatrian puolella ei seuraa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Älkää aina uskoko näitä psykologeja,
joilta puuttuu lääkärin koulutus ja
näin ollen myös oikeus hyödyntää psykofarmakologiaa.
Psykologi ei saa määrätä lääkkeitä.
Hän voi parantaa vain keskusteluterapian avulla.

Psykiatreilla on erikoislääkäreinä
lääkärin pohjakoulutus, ja näin ollen myös
oikeus määrätä lääkityksiä potilailleen
eikä hoito jää pelkäksi puheluksi potilaiden kanssa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Älkää aina uskoko näitä psykologeja,
joilta puuttuu lääkärin koulutus ja
näin ollen myös oikeus hyödyntää psykofarmakologiaa.
Psykologi ei saa määrätä lääkkeitä.
Hän voi parantaa vain keskusteluterapian avulla."

Mikä ihme lääkäriuskoinen sinä olet? Mikä argumentti tuo on? Ai kun joku on lääkäri, häntä kannattaa uskoa ja joku Jumala tietämykseltään? Auttaa ihmisiä paremmin kun hänellä on mahdollisuus kylvää lääkkeitä?

Toki fiksujakin psykiatreja on, kuten Joanna Moncrieff, joka ei valehtele lääkkeiden toimintamekanismista turhia ja ymmärtää vastuullisen määräämisen ja lääkkeiden ongelmat ja jopa aiheuttamat vauriot ihmisille. https://www.madinamerica.com/2017/06/dr-joanna-moncrieff-psychiatric-drug-mechanisms-action/ Hänenlaisiaan kun olisikin enemmän, fiksu nainen.

Tai psykiatri Peter Gordon,jolla on itsellään ollut kokemusta masennuslääkkeistä peräti 20 vuoden ajalta, ja uskaltaa kriittisestikin blogissaan puhua nykykäytännöistä. Kokemusta ja näkemystä löytyy. https://holeousia.com/ https://www.madinamerica.com/2018/05/dr-peter-gordon/

Suuri osa psykiatreiksi itseään tituleeravista ei niitä ymmärrä, koska ovat aivopesseet itseään kirjallisuudellaan ja jostain syystä mm. väittävät että SSRI/SNRI - lääkkeisiin ei sisälly fysiologista riippuvuutta, vaikka on näyttöä, että yhä useampi ihminen käyttää lääkkeitä yhä pitempiä aikoja, ainakin maailmalla, Suomen tilanteesta en tiedä ja kaikkia potilaita ei ole ikinä informoitu lääkkeiden oikeasta luonteesta vieroitusoireineen, jotka eivät ainakaan helpota mitä pitempään aivot ovat olleet kyllästettynä niillä. Potilaskokemus sanoo usein samaa : lääkkeet voi olla hankala purkaa. Onko tällaisesta piirteestä lääkkeissä informoitu potilaita kaikissa tapauksissa? Ei todellakaan, lääkkeiden haittoja minimoidaan.

Miksi ihmeessä pitäisi hyödyntää psykofarmakologiaa? Voi tehdä itselleen elämänsä suurimman palveluksen, kun ei ala käyttämään psykotrooppisia lääkkeitä tunnetilojensa hoidossa, kuten ei muitakaan psykoaktiivisia päihteitäkään tai huumausaineita elämänongelmiensa ja epämiellyttävien tunnetilojen käsittelyyn. Kyseiset aineet eivät loppupeleissä toimintamekanismiltaan eroa juurikaan toisistaan - oma nuppi " huumataan" jollain aineella, josta odotetaan jotain tietynlaista oloa. Psykiatrian puolella toki on ollut olemassa argumentointia, jonka mukaan lääkkeet olisivat neuroprotektiivisia tai neurogeneesiä lisääviä tai jotenkin sairausprosessia kääntäviä, mutta tätä voisi todenteolla kyllä kyseenalaistaa ja tässä ketjussa on kyseenalaistettukin.

Jos valitsee tehdä niin, kannattaa aina huomioida se, että lyhytaikainen käyttö on turvallisempaa kuin pitkäaikainen eikä sekoittaa lääkkeen aiheuttamia haittavaikutuksia omaan sairauteensa taikka vieroitusoireita relapsiin tai omaan sairauteensa, jotta välttyy tarpeettoman pitkältä lääkinnältä ja lääkekierteiltä. Siinä voi olla että lopputulos on paljon kehnompi kuin aloittessa. Ja huomioida se, että psykoaktiiviset voimakkaat aineet päivittäin käytettynä sisältävät mahdollisen fysiologisen riippuvuuden synnyn sekä muutoksia aivojen toiminnassa, mitkä saattavat pitkään kestää lopetuksen jälkeenkin.

Toki jossain tapauksissa, missä potilas kokee tarvitsevansa lääkettään, ei millään kykene siitä vieroittautumaan ja on vahvasti todennäköisesti fysiologisesti riippuvainen lääkkeeseen, sen purkaminen voi puhkaista karmean olon. Ehkä joidenkin on syytä vain jatkaa nappiensa nappailua. Irroitautuminen niistä voi laittaa elämän uusiksi, eikä vain hyvällä tavalla.

Enemmän pitäisi olla keskustelua pitkäaikaisen käytön ongelmista. Onneksi mm eräs psykologi edes Suomessa ovat avanneet suunsa. Suomessa kriittinen keskustelu on lapsen kengissä, eikä sitä juurikaan käydä mikä mielestäni vaarantaa monien potilaiden hyvinvoinnin. Keskustelu on hyväksi, aina.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Se että tänne kun linkataan noita amerikkalaisia tutkimuksia niin niitähän ei voi täysin verrata Suomeen tai muuhun valtioon. Ihmiselämän ongelmat varmasti samoja mutta siinä on monta yhteiskunnallista muuttujatekijää jotka vaikuttaa kokonaiskuvaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
En oikein ymmärrä mihin viittaat ja mitä tarkoitat.

Ei nuo ole ole mitään amerikkalaisia tutkimuksia, vaan esim linkkaamani jutut olivat brittipsykiatrien amerikkalaisella alustalla ja blogeissaan esittämää kritiikkiä nykyisestä psyykenlääke- ja masennuslääkehoitokäytänteistä, lääkkeistä ja masennuslääkkeiden kritiikki on ihan yleismaailmallista. Toinen oli perehtynyt oman uransa lisäksi aiheeseen ihan oman kokemuksensakin kautta, koska oli ollut masennuslääkkeenkäyttäjä pitkään.Esimerkiksi meta-analyysin tulos että lääkkeet on teholtaan lähellä plaseboa niin tuskin sillä olisi merkittävää vaihtelua maiden välillä. Samoja ihmisiä niiden käyttäjät ovat, maasta riippumatta. Samoja lääkkeitä. Samanlainen toimintamekanismi, josta siis mm. Moncrieff on antanut paljon psykiatrian näkemyksille erilaisia mielipiteitä toimintamekanismista https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/ mikä asettaa kysymyksen - mikä näiden lääkkeiden toimintamekanismi oikeasti onkaan? Monelle on sanottu, että ne jotenkin korjaavat/suojelevat aivoja tai auttavat masentuneen aivokemioita, korjaavat kemiallista epätasapainoa tai mitä lie heille onkaan satuiltu käyttämisen syyksi. Tuo vaihtoehtoinen tapa ymmärtää ne maalaa niistä kuvan psykoaktiivisina aineina, enemmänkin huumeiden kaltaisesti toimivina aineina, millä en viittaa siihen, että kyseessä olisi kumminkaan mikään euforioita aiheuttava huume tai masennuslääkkeistä huumeidenkäyttäjinä. Erilaiset psykoaktiiviset aineet tuottaa erilaisia vaikutuksia ihmisissä ja masennuslääkkeiden vaikutuksista voi olla joillekin hyötyä masennuksessa. Mutta ne eivät tuota tätä vaikutusta korjaamalla ihmisten aivotoimintaa tai kääntämällä masennuksen aiheuttamaa sairausprosessia aivoissa jotenkin pois. Ne tekevät aivoihin enemmänkin epänormaalin tilan, joka toki voi olla suotuisa, koska se voi muuttaa käyttäytymistä tai ihmisen kokemusmaailmaa niin että hän kokee siitä hyötyä tunne-elämäänsä. Jotkut taas eivät. Paremmin selittää J.Moncrieff tekstissään asian ja kaksi mallia psyykenlääkkeiden toimintamekanismin ymmärtämiseen.

Määräyskäytännöt saattaa hiukan vaihdella, hoitosuosituksineenkin, ja lääkäristä vaihdellen. Ja tietenkin yhteiskunnalliset olosuhteet esimerkiksi voi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja hoidon tasoon jne onko jo terapian saanin ongelmien takia hoito korostuneesti lääkekeskeistä, mutta ne ovat sitten eri aiheita. Oma aiheensa.

Yleistynyt ilmiö on että suuri määrä ihmisiä on kumminkin monessa maassa pitkiä aikoja lääkkeillä. Puhutaan vuosista. Suuresta määrästä ihmisiä, ennennäkemättömän suuresta, melkeinpä voisi sanoa ihmiskokeesta laajalla määrää ihmisiä.Tässä voi ehkä nähdä myös ongelmaa ja voi miettiä syitä, miksi ihmiset ovat lääkkeillä niin pitkään? Mikä on taustalla ? Onko tässä mitään huolestuttavaa? Voiko lääkkeiden luonteessa olla jotain sellaista miksi ihmiset eivät saa lopetettua lääkkeitään vai onko pitkäaikaiskäyttö suotuisaa ihmisille? Onko taustalla riittäviä perusteita ja näyttöä pitkäaikaisen käytön hyödyistä ja turvallisuudesta, mikä puoltaa tällaista? On olemassa näkemyksiä, jonka mukaan pitkäaikaisesta käytöstä voi olla lisääntyviä harmeja ja tehon vaillinaisuutta ja aiheesta saattaa olla tutkimuksen puutetta . https://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/tarinoita-ja-tutkimustuloksia/?public=784fbcee9fea31494b45ae002744e87f

Esimerkiksi Britanniassa näin - pitkäaikaiskäyttäjien määrä on suuri, uusi uutinen: https://www.theguardian.com/society/2018/aug/10/four-million-people-in-england-are-long-term-users-of-antidepressants?CMP=Share_iOSApp_Other

Ja Yhdysvalloissa näin - yhä suurempi määrä käyttää pitkäaikaisesti masennuslääkkeitä:
https://www.nytimes.com/2018/04/07/health/antidepressants-withdrawal-prozac-cymbalta.html New York Times on laajalevikkinen lehti, ja tämä juttu oli tärkeää pohdintaa tärkeästä aiheesta, sisältäen tutkimustuloksia aiheesta.

En tiedä mikä Suomen tilanne on pitkäaikaiskäyttäjien suhteen tällä hetkellä. Kopakkalan potkuihin johtaneessa dokumentissa muistan mainittaneen, että pitkäaikaiskäyttäjien määrä oli hiljalleen kasvanut v.2014, en tiedä mikä tilanne on nyt. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/26/masentavat-laakkeet-kasikirjoitus

Tämä on vain olettelua. Jos selviäisikin, että masennuslääkkeisiin muodostuisi suurella määrällä potilaita fysiologista riippuvuutta (dependence) ja hankaluuksia lopettaa, ja samankaltaisia pitkäkestoisia vieroitusoireita joillakin mitä bentsodiatsepiineihin tai pitkäaikaiskäyttöön liittyisi harmeja mitä ei olla ymmärretty, niin en usko että tätä tulisimme kuulemaan ihan heti johtavilta psykiatreiltamme :) Moni menettäisi kasvonsa puhuessaan niistä täysin turvallisina ja minimoidessaan puheissaan haittoja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
xvzzxxzv kirjoitti:
En oikein ymmärrä mihin viittaat ja mitä tarkoitat.

Ei nuo ole ole mitään amerikkalaisia tutkimuksia, vaan esim linkkaamani jutut olivat brittipsykiatrien amerikkalaisella alustalla ja blogeissaan esittämää kritiikkiä nykyisestä psyykenlääke- ja masennuslääkehoitokäytänteistä, lääkkeistä ja masennuslääkkeiden kritiikki on ihan yleismaailmallista. Toinen oli perehtynyt oman uransa lisäksi aiheeseen ihan oman kokemuksensakin kautta, koska oli ollut masennuslääkkeenkäyttäjä pitkään.Esimerkiksi meta-analyysin tulos että lääkkeet on teholtaan lähellä plaseboa niin tuskin sillä olisi merkittävää vaihtelua maiden välillä. Samoja ihmisiä niiden käyttäjät ovat, maasta riippumatta. Samoja lääkkeitä. Samanlainen toimintamekanismi, josta siis mm. Moncrieff on antanut paljon psykiatrian näkemyksille erilaisia mielipiteitä toimintamekanismista https://joannamoncrieff.com/2013/11/21/models-of-drug-action/ mikä asettaa kysymyksen - mikä näiden lääkkeiden toimintamekanismi oikeasti onkaan? Monelle on sanottu, että ne jotenkin korjaavat/suojelevat aivoja tai auttavat masentuneen aivokemioita, korjaavat kemiallista epätasapainoa tai mitä lie heille onkaan satuiltu käyttämisen syyksi. Tuo vaihtoehtoinen tapa ymmärtää ne maalaa niistä kuvan psykoaktiivisina aineina, enemmänkin huumeiden kaltaisesti toimivina aineina, millä en viittaa siihen, että kyseessä olisi kumminkaan mikään euforioita aiheuttava huume tai masennuslääkkeistä huumeidenkäyttäjinä. Erilaiset psykoaktiiviset aineet tuottaa erilaisia vaikutuksia ihmisissä ja masennuslääkkeiden vaikutuksista voi olla joillekin hyötyä masennuksessa. Mutta ne eivät tuota tätä vaikutusta korjaamalla ihmisten aivotoimintaa tai kääntämällä masennuksen aiheuttamaa sairausprosessia aivoissa jotenkin pois. Ne tekevät aivoihin enemmänkin epänormaalin tilan, joka toki voi olla suotuisa, koska se voi muuttaa käyttäytymistä tai ihmisen kokemusmaailmaa niin että hän kokee siitä hyötyä tunne-elämäänsä. Jotkut taas eivät. Paremmin selittää J.Moncrieff tekstissään asian ja kaksi mallia psyykenlääkkeiden toimintamekanismin ymmärtämiseen.

Määräyskäytännöt saattaa hiukan vaihdella, hoitosuosituksineenkin, ja lääkäristä vaihdellen. Ja tietenkin yhteiskunnalliset olosuhteet esimerkiksi voi vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja hoidon tasoon jne onko jo terapian saanin ongelmien takia hoito korostuneesti lääkekeskeistä, mutta ne ovat sitten eri aiheita. Oma aiheensa.

Yleistynyt ilmiö on että suuri määrä ihmisiä on kumminkin monessa maassa pitkiä aikoja lääkkeillä. Puhutaan vuosista. Suuresta määrästä ihmisiä, ennennäkemättömän suuresta, melkeinpä voisi sanoa ihmiskokeesta laajalla määrää ihmisiä.Tässä voi ehkä nähdä myös ongelmaa ja voi miettiä syitä, miksi ihmiset ovat lääkkeillä niin pitkään? Mikä on taustalla ? Onko tässä mitään huolestuttavaa? Voiko lääkkeiden luonteessa olla jotain sellaista miksi ihmiset eivät saa lopetettua lääkkeitään vai onko pitkäaikaiskäyttö suotuisaa ihmisille? Onko taustalla riittäviä perusteita ja näyttöä pitkäaikaisen käytön hyödyistä ja turvallisuudesta, mikä puoltaa tällaista? On olemassa näkemyksiä, jonka mukaan pitkäaikaisesta käytöstä voi olla lisääntyviä harmeja ja tehon vaillinaisuutta ja aiheesta saattaa olla tutkimuksen puutetta . https://www.laakarilehti.fi/maailmassa/kolumni/tarinoita-ja-tutkimustuloksia/?public=784fbcee9fea31494b45ae002744e87f

Esimerkiksi Britanniassa näin - pitkäaikaiskäyttäjien määrä on suuri, uusi uutinen: https://www.theguardian.com/society/2018/aug/10/four-million-people-in-england-are-long-term-users-of-antidepressants?CMP=Share_iOSApp_Other

Ja Yhdysvalloissa näin - yhä suurempi määrä käyttää pitkäaikaisesti masennuslääkkeitä:
https://www.nytimes.com/2018/04/07/health/antidepressants-withdrawal-prozac-cymbalta.html New York Times on laajalevikkinen lehti, ja tämä juttu oli tärkeää pohdintaa tärkeästä aiheesta, sisältäen tutkimustuloksia aiheesta.

En tiedä mikä Suomen tilanne on pitkäaikaiskäyttäjien suhteen tällä hetkellä. Kopakkalan potkuihin johtaneessa dokumentissa muistan mainittaneen, että pitkäaikaiskäyttäjien määrä oli hiljalleen kasvanut v.2014, en tiedä mikä tilanne on nyt. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/26/masentavat-laakkeet-kasikirjoitus

Tämä on vain olettelua. Jos selviäisikin, että masennuslääkkeisiin muodostuisi suurella määrällä potilaita fysiologista riippuvuutta (dependence) ja hankaluuksia lopettaa, ja samankaltaisia pitkäkestoisia vieroitusoireita joillakin mitä bentsodiatsepiineihin tai pitkäaikaiskäyttöön liittyisi harmeja mitä ei olla ymmärretty, niin en usko että tätä tulisimme kuulemaan ihan heti johtavilta psykiatreiltamme :) Moni menettäisi kasvonsa puhuessaan niistä täysin turvallisina ja minimoidessaan puheissaan haittoja.
Ei millään pahalla mutta kuinka moni noita Sinun ylipitkiä liturgioitasi jaksaa lukea...tuskin masispotilas ainakaan.
Älkää pitäkö täällä esitelmiä, vaan tiivistäkää ajatuksenne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mikä mielenkiintoista, Britanniassa Guardianin uutisen mukaan uusien masennuslääkekäyttäjien määrä on laskemassa. Syitä tähän voi olla monia asiantuntijoiden mukaan .https://www.theguardian.com/society/2018/aug/10/four-million-people-in-england-are-long-term-users-of-antidepressants?CMP=Share_iOSApp_Other

Artikkelissa haastateltiin eri professoreita kuten professori Scott Weichiä joka arvioi syitä taustalla. Hänen mukaansa ammattilaiset ovat tulleet hiukan epävarmemmiksi masennuslääkkeiden hyödyistä (lievempään masennukseen) ja potilaat itsessään ovat alkaneet empiä masennuslääkkeiden käytön suhteen ja kieltäytyä lääkityksestä. Toisaalta syynä voi olla Britanniassa vaikeudet päästä lääkärille keskustelemaan mielenterveysongelmista, tai syynä on keskusteluterapioiden kuten kognitiivisen psykoterapian osittainen nousu.

Voi olla että Britanniassa useammat ihmiset saavat psykologista hoitoa eivätkä tarvi masennuslääkkeitä, ja toisaalta on tullut paljon tietoa muiden lääkkeettömien keinojen esimerkiksi liikunnan hyödyistä masennuksen hoidossa. Mitään ohjeistusta masennuslääkkeiden määräämisen vähentämiseen ei ole ollut.

Toinen professori mainitsi että potilaat eivät usein halua olla pitkäaikaisella lääkityksellä ja myös yleislääkärit saattavat ajatella, etteivät halua potilaidensa olevan jonkinlaisessa "riippuvuussuhteessa" ja turvautuvan pääasiallisesti siihen.

On mielenkiintoista nähdä, jatkuuko trendi masennuslääkkeiden vähentyvästä määräämisestä Britanniassa, sanoo professori.

Siinä missä uusien lääkkeiden määräys on laskenut, masennuslääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjien määrä on jopa neljä miljoonaa Englannissa. Lääkkeitä määrättiin vuonna 2017 jopa joka kuudennelle ihmiselle, joten edelleenkään kyse ei ole pienistä määristä masennuslääkereseptejä.
Ilmianna
Jaa
Kaikissa koulusurma/massamurha tapauksissa on masennuslääkkeet ollu osallisena mutta siitä ei varmaan kannata puhua,lääketehtaat kääntää asian päälaelleen.Kaikki mieliala lääkkeet on huumeita jotka vaikuttaa pidemmällä käytöllä lopullisesti aivotoimintaan.-
Ilmianna
Jaa
Espoossa 15v tungettiin srni ja ssri nappeja järkyttävät määrät by terveyshoito ja sit posahti mania pitkähkön pelisession jälkeen. Suljetun kautta sai niin kovat napit, että kävelemään opettelu kesti monta kuukautta. Traumat 5pv non stop pakkopaidasta putkeen jatkunevat vielä hetken. Jos lääkäreille kertoi itsemurha-aikeistaan he sanoivat, että silloin sinut on laitettava takaisin sinne suljetulle, joten jotenkin koitin pitää kovaa kaiteesti kiinni vuoden, kun teki mieli hypätä. Kolmen ulkomaalais-syntyisen lääkärin toimesta lätkäistiin bibo ja loppuelämän lääkkeet veronmaksajien piikkiin (n.3000€/v). Moikkaamassa käynyt suomalais-syntyinen lääkäri pelasti .. Tiedollaan. Luonnollisesti meni yksityiselle töihin kahdessa viikossa ja lopetti siellä. viimeinen lääkäri huonolla suomella oli luonnollisesti taas muiden maahanmuuttajakaveriensa kanssa samaa mieltä. Riitaisasti sai lopettaa hoitosuhteen ja uhkailivat ovella, että tulen tekemään jotain hyvin pahaa todennäköisesti, kun maniat iskevät viimeistään vuoden sisällä. Nyt vuosia vain vitamiineilla oltu ja tehdään töitä, kun ei hyväksytty, että lääkkeillä joita tungettiin 15vuotta ei olisi ollut merkitystä kohtauksen tullessa. Jos omilla lähiomaisillanne on ongelmia ja rahkeet kestää, niin kehoitan vakavasti menemään yksityiselle. Ottakaa vaikka lainaa. Voi olla jonkin elämä siinä. Ps. Hoitosuhde kesti.n1v, jonka aikana vaihtui hoitava lääkäri viisi kertaa!
Ilmianna
Jaa
Kuinka monen mielenterveys menee noiden hoopojen ja turhien nettipelaamisten takia, kun ei muuta kuin istuta pelaamassa...?
Ilmianna
Jaa
Paljon kerrotaan kokemuksia että kun meni yksityiselle, silloin vasta sai oikeaa hoitoa.

Mikä ero on julkisella ja yksityisellä? Eikös kaikki ole saman koulun käyneitä lääkäreitä? Mistä ne yksityiset saavat jotain extra osaamista jota muilla ei ole.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Sama koulutus kyllä. Mutta kuten edellä jo vastattiin niin lähtökohta on eri kun potilas on maksava asiakas. Julkisella palkka tulee kaikkien yhteisestä veropussista, jonka täyttämiseen useimmat potilaatkin tosin osallistuvat ainakin jossain vaiheessa elämässään. Mutta sitähän ei psyk.polin lääkäri välttämättä tule ajatelleeksi. Ja vaikka ajattelisikin, niin sehän on "vain" moraalinen velvoite. Jos yksityislääkäri kohtelee potilasta huonosti hän menettää asiakkaan ja ehkä useitakin, kun maine kiirii.

Eroa voi olla myös työkokemuksessa. Jos on työskennellyt pitkään julkisella omaksuu ne arvot ja työtavat.

Eiväthän kaikki yksityiset hyviä ole, eivät taidoiltaan eivätkä kyvyltään huomioida asiakasta. Vaihtelu on varmasti suurta.

On suuri vääryys että vain suhteellisen varakkailla on mahdollisuus valita lääkärinsä.

Monet psykiatrit ja psykologit jotka ovat turhautuneet julkisen sektorin käytäntöihin ja ovat eri mieltä sen ihmiskuvasta ja hoitolinjoista lähtevät jossain vaiheessa yksityiselle.

Kelan kuntoutuspsykoterapia on toistaiseksi vielä olemassaoleva huojennus tähän rikkaiden ja köyhien väliseen kuiluun mielenterveyspalvelujen saatavuudessa ja valinnanvapaudessa. Sitä kautta pienemmätkin tulot omaava voi päästä ammattitaitoiseen hoitoon ja valita hoitavan henkilön ja hoitosuuntauksen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyse on ensisijaisesti rahasta.Kun menet yksityiselle, olet asiakas joka maksaa lääkärin palkan ja jos et ole tyytyväinen voit vaihtaa lääkäriä.Julkisella taas lääkäri saa palkan potilaasta riippumatta joten tyytyväisyydellä ei ole niin väliä.Työtahti on myös kuulemma erilainen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Nimenomaan! Yksityisellä voit vaihtaa hoitavaa lääkäriä ja valita kunnolla oikean, lausunnot terapiaan tulee helpommin, saat kontrolleja enemmän lääkeasioissa tietenkin maksukyvystä riippuen, voit valita sillä tavalla suuntautuneen psykiatrin kenet haluat (esim psykoterapia).... jne jne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
En syö tällä hetkellä masennuslääkkeitä, mutta olen pariin otteeseen viime vuosien aikana syönyt.

Masennuslääkkeillä on negatiivisia vaikutuksia. Tätä ei ole yksikään terveydenhuollon ammattilainen minulle kieltänyt. Päin vastoin, he itse tuovat tätä asiaa poikkeuksetta esille. Ainakaan minulle kukaan ei myöskään ole väittänyt, että masennuslääkkeiden tarkoituksena on parantaa masennus. Tämän suhteen viesti terveyshuollon suunnalta on ollut yhtenäinen: lääkkeet stabiloivat mielialan ja pienentävät siten itsemurhan riskiä. Terapia on sitten se, minkä pitäisi pystyä parantamaan.

Ensimmäisellä masennusjaksollani minulla ei ollut mitään lääkitystä. Toisella oli pelkkä mirtatsapiini unettomuuden takia. Vasta kolmannella ja neljännellä kerralla oli SSRI-lääkitys mielialan takia.

Oma kokemukseni on, että lääkkeet ovat toimineet niin kuin olen odottanutkin niiden toimivan. Mieliala on tasaantunut ja kaikkea hallitseva halu tehdä itsemurha on väistynyt. Kognitiivinen suorituskyky on parantunut selvästi lääkityksen käytön yhteydessä, mikä on palauttanut työkykyä riittävästi, jotta on voinut jatkaa työssä.

Oman kokemukseni mukaan suurempi ongelma ainakin työterveyden puolella on kohdella masennusta ohimenevänä ilmiönä, jonka paras hoitokeino on palauttaa henkilö takaisin samaan työhön mahdollisimman nopeasti. Minulla tämä on tarkoittanut ongelman uusiutumista toistuvasti, sillä varsinaista seurantaa ei järjestetä, eikä edes varmistuta terapian jatkumisesta. Kun henkilö on parin hoitokerran jälkeen palautettu töihin, on hän jälleen "terve" ja case closed.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Onneksi olkoon. Olet saanut asiallista hoitoa, missä sanotaan että masennuslääkkeet ei ratkaise ongelmia itsessään, hoitaa oireita muttei syytä, kerrottu haitoista ja ei ole pidetty sinua pitkiä aikoja lääkityksillä ilman kunnon neuvontaa.Olet saanut lääkkeistä jopa apua kognitiivisesti, etkä ole käyttänyt lääkkeitä vuosikymmeniä putkeen ja olet saanut kognitiivisia ongelmia lääkkeitä alasajaessa.

Monet yleislääkärit saattavatkin suhtautua kriittisemmin pitkäkestoiseen masennuslääkeen jatkamiseen. Hyvä niin.

Nimimerkillä Aivosumu lopetusoireena masennuslääkkeistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hyvä että olet saanut asiallista kohtelua ainakin lääkityksen osalta. Kauanko ehdit syödä SSRI-lääkkeitä? Huomasitko silloin mitään sivuvaikutuksia?

Työterveyshuollon asennehan on valitettavasti usein juuri se että töihin ja nopeasti. Tietysti voidaan ajatella että työ ja osallisuus yhteiskunnassa piristää, mutta ei se aina ole niin yksinkertaista. Terapiaa on yhä edelleen suhteellisen vaikea saada, ainakaan pitkäkestoista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Molemmilla kerroilla söin SSRI-lääkkeitä noin kuuden kuukauden ajan. Molemmilla kerroilla lopetin lääkityksen omasta tahdostani, koska toimintakykyni oli palautunut ja mieliala kohentunut riittävästi.

Käytön aloittamiseen liittyi joitakin sivuvaikutuksia, lähinnä pahoinvointia, sekä nopea ja merkittävä painon nousu (+20 kg muutaman kuukauden aikana molemmilla kerroilla). Etenkin tuo paino on asia jolla on niin negatiivinen vaikutus hyvinvointiin ja mielialaan, että se oli varmasti tärkein syy lääkityksen lopettamiselle. Käytön lopettamiseen ei ole liittynyt mitään sivuvaikutuksia.

Olin kummallakin kerralla tyytyväinen lääkitykseen, sillä sen tuomat positiiviset vaikutukset olivat kuitenkin niin merkittävät. Ajattelu ylipäänsä muuttui koherentiksi ja muutenkin kognitiiviset kyvyt palasivat merkittävästi. Masentuneena yksinkertaisen työsähköpostin kirjoittaminen voi viedä puoli tuntia, lääkityksen vaikutuksen alettua ehkä viisi minuuttia. Myös itsetuhoajatusten katoaminen on itsessään palauttava ja energisoiva asia. Masentuneena merkittävä osa energiasta menee pelkästään noiden ajatusten pitämiseen kurissa.

Nyt puoli vuotta käytön lopettamisesta masennus ja itsetuhoisuus ovat palanneet, enkä aio enää aloittaa lääkitystä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Työterveyshuollossa usein ei riittävästi varmaan kuluteta aikaa sen kartoittamiseen, mistä potilaan masennus tai mielenterveysongelma on lähtöisin, varsinkin jos sillä on jotain tekemistä työssä olevien ongelmien kanssa. Terapiassa ehkä se saattaakin tulla selville. Kyllä se on ihmisen hakeuduttava psykiatrille, jos haluaa pitempään lorvia sairaslomalla. Ei varmaan yleislääkärin lausunnolla sairaslomaa niin pitkään heltiä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Omakohtaisella kokemuksella sanoisin että älkää aloittako mielialalääkkeitä kuin äärimmäisessä hätätilassa.Käykää kaikki muut vaihtoehdot läpi ensin.Väittäisin että näillä 500000 ihmisellä jotka vetää nappeja suurimmalla osalla olisi auttanut joku muu vaihtoehto paremmin.
Ilmianna
Jaa
Seuraava lainaus on psykiatrian professori Peter Götscheltä. Hänen artikkelinsa löytyy psykologi Aku Kopakkalan sivuilta:

“Enää ei voi epäillä, etteivätkö masennuslääkkeet olisi vaarallisia tai voisi aiheuttaa itsemurhia ja murhia kaikenikäisillä . Masennuslääkkeillä on monia muitakin merkittäviä haittoja, ja niiden hoidollinen hyöty on kyseenalainen. Sen vuoksi johtopäätökseni on, että niitä ei pitäisi käyttää lainkaan. On absurdia käyttää masennukseen lääkkeitä, jotka lisäävät itsemurhan vaaraa, kun psykoterapian tiedetään vähentävän sitä.

Meidän pitäisi tehdä kaikkemme välttääksemme masennuslääkkeiden aloittamista ja auttaaksemme niitä käyttäviä lopettamaan ne pienentämällä annoksia hitaasti ja tarkassa valvonnassa. Masennuksesta kärsivien tulisi saada psykoterapiaa ja psykososiaalista tukea, ei lääkkeitä.”
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
En yhtään ihmettele miksi masennuslääkkeet voi lisätä itsemurhariskiä niitä yli kymmenen vuotta käyttäneenä ja niistä vieroittautuneena.

Jos saisin elää elämäni uudelleen, en valitsisi masennuslääkkeitä koskaan enää käyttää. Elämäni suurin virhe jolla oli lukuisia negatiivisia vaikutuksia elämääni. Pitempään käytettynä ne olivat erityisen haitallisia ja ovat aiheuttaneet elämäni suurimman kärsimyksen.

Ihmiset haluavat tuntea sen, että heillä on ratkaisukeino kaikkeen ja lääketieteessä erityisesti. Minulle masennuslääkkeet kokemani perusteella ovat jälkikäteen ajatellen kemikaaleja johon suhtaudun pelolla ja ahdistuksella kokemani jälkeen. Hirveän pienellä kynnyksellä suostuin ne aloittamaan aikanaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Uusi
pitkään ne ssri lääkkeet. Mulla oli ainakin juuri vastakkaista käytöstä. Eli olin aggressiivinen ja pinna paloi vähän pienestäkin asiasta ilman lääkkeitä. Nyt olen paljon leppoisampi, eikä tee mieli käydä käsiksi kehenkään. Niiden kanssa ei saisi kauheesti käyttää alkoholia, koska tavallaan alkoholi estää sen lääkkeen oikean vaikutuksen. Eli päihdeongelmaisille niitä ei ehkä kandi määrätä, ennen kuin pääsee päihteistä eroon.

Luulen tuon aggren johtuvan vain siitä, että lääkettä ei osata oikein käyttää. Päihteitä ei saa käyttää samaan aikaan, jos halutaan lääkkeen oikea teho esille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Uusi
Vaikutus on yksilöllinen. Jollekin lisää aggressiota ja kiihtyneisyyttä. Ei ole yhtä vaikutusta. Ei liity päihteisiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
Puhutaan masennuslääkkeiden lisäävän aggressiivisuutta, niin näkyykö tämä henkirkos-väkivalta ja -itsemurhatilastoissa? Vai onko menty olettamus edellä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Jos syöt masennuslääkettä, lue tämä

Linkki Ylen juttuun:
https://yle.fi/uutiset/3-6173100

Lainaus tekstistä:
Psykiatri: Masennuslääkkeillä voi olla vaarallisia sivuvaikutuksia

Lääkintöneuvos varoittaa masennuslääkkeiden voivan kasvattaa vihaa ja aggressiivisuutta. Puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä.
....
Viime vuosina saatujen yllättävien tutkimustulosten mukaan masennuslääkkeet eivät edes parantaneet potilaita. Lääkintöneuvos Tapani Sipilän mukaan lääkkeiden haitat säilyvät silloinkin.
- Sivuvaikutuksia näillä masennuslääkkeillä on ehdottomasti aina, mutta eivät ne aina paranna, hän muistuttaa.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta