Pattayalla voi istua sylissä laillisesti.

Miu on ollut lentävällä seksimatkalla jahka kaks viikkoo ja jotta nyt seisoo nääs kun tyttö istuu polvelle.

Sylissä istumista ei ole krimalisoitu sen enempää Suomessa kuin ulkomaillakaan ja jos seisoo jahka, niin jotta seisokoon.

Norja on kriminalisoinut jopa polvella istumisen, sekä Norjassa että ulkomailla, mutta eipä tuo näytä norskeja haittaavan, tälläkin reissulla olen istunut tyttöbaareissa jo yli kymmenen norjalaisen naisen sylissä..

Mikäli Suomi joskus krinalisoi sylissä istumisen, sillä ei ole mitään merkitystä, sellainen kielto jää kuolleksi lain kirjaimeksi, mitä kukaan ei voi valvoa, eihän krinalisointia voi sanoa kriminalisoinniksi, kaksi eri asiaa.

Lisäksi tällä viikollahan on useampi poliitikko mm Touko Aalto ja Li Anderson sanoneet että lakien rikkominen on ihan OK, mikäli laki on ristiriidassa oman vakaumuksen kanssa.
Miun vakaumukseni on sylissä seisottaminen, varsinkin norjalaisen naisen, pidän silakan hajusta ja se saa seisomaan.

Ennen alaikäisetkin istuivat sylissä.

Kyllä ne alaikäiset varmasti törmäävät syleihin, siitä ei kannata huolehtia.

Ei se mitään seksuaalista hyväksikäyttöä.
Päinvastoin tytöt käyttävät hyväkseen himojani istua heidän sylissään, varsinkin mummuikäiset.

Mikäli rehellinen rehellinen sylissäistuminen olisi hyväksikäyttöä, silloin kaikki palveluammatit ja kaikki työn ostaminen olisi hyväksikäyttöä.

Feministit ovat saaneet jostain sellaisen sairaan idean että sylissä istuminen olisi hyväksikäyttöä.

Minä kunnioitan ja arvostan naisia ja kannatan täyttä tasa-arvoa yhtä paljon kuin feministit, siis kukin istukoon sen sylissä jonka sylissä tahtoo istua.

Kohtelen tyttöjä hyvin ja he pitävät minusta koska olen hyvä asiakas, enkä paina paljon, joten ei minun sylissä istuminen haitaksi ole ja maksan hyvin.

Rehellinen vaihtokauppa ei ole hyväksikäyttöä eikä alistamista, koska he istuvat joskus myös minun sylissäni.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mun mielestä Miu puhuu asiaa.
Ei voi olla krimalisoitu sen enempää krinalisoitu sylissä istuminen seisoi tai ei.

Äänestä

OK, tällä kertaa kirjoitat asiaa:) vaikka alaikäisiä en harrasta, enkä suosittele sellaisia muillekaan. Riittää että tyttö on parikymppinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaasLensiMiulla kirjoitti:

Miu on ollut lentävällä seksimatkalla jahka kaks viikkoo ja jotta nyt seisoo nääs kun tyttö istuu polvelle.

Sylissä istumista ei ole krimalisoitu sen enempää Suomessa kuin ulkomaillakaan ja jos seisoo jahka, niin jotta seisokoon.

Norja on kriminalisoinut jopa polvella istumisen, sekä Norjassa että ulkomailla, mutta eipä tuo näytä norskeja haittaavan, tälläkin reissulla olen istunut tyttöbaareissa jo yli kymmenen norjalaisen naisen sylissä..

Mikäli Suomi joskus krinalisoi sylissä istumisen, sillä ei ole mitään merkitystä, sellainen kielto jää kuolleksi lain kirjaimeksi, mitä kukaan ei voi valvoa, eihän krinalisointia voi sanoa kriminalisoinniksi, kaksi eri asiaa.

Lisäksi tällä viikollahan on useampi poliitikko mm Touko Aalto ja Li Anderson sanoneet että lakien rikkominen on ihan OK, mikäli laki on ristiriidassa oman vakaumuksen kanssa.
Miun vakaumukseni on sylissä seisottaminen, varsinkin norjalaisen naisen, pidän silakan hajusta ja se saa seisomaan.

Ennen alaikäisetkin istuivat sylissä.

Kyllä ne alaikäiset varmasti törmäävät syleihin, siitä ei kannata huolehtia.

Ei se mitään seksuaalista hyväksikäyttöä.
Päinvastoin tytöt käyttävät hyväkseen himojani istua heidän sylissään, varsinkin mummuikäiset.

Mikäli rehellinen rehellinen sylissäistuminen olisi hyväksikäyttöä, silloin kaikki palveluammatit ja kaikki työn ostaminen olisi hyväksikäyttöä.

Feministit ovat saaneet jostain sellaisen sairaan idean että sylissä istuminen olisi hyväksikäyttöä.

Minä kunnioitan ja arvostan naisia ja kannatan täyttä tasa-arvoa yhtä paljon kuin feministit, siis kukin istukoon sen sylissä jonka sylissä tahtoo istua.

Kohtelen tyttöjä hyvin ja he pitävät minusta koska olen hyvä asiakas, enkä paina paljon, joten ei minun sylissä istuminen haitaksi ole ja maksan hyvin.

Rehellinen vaihtokauppa ei ole hyväksikäyttöä eikä alistamista, koska he istuvat joskus myös minun sylissäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu