Jussi Peltolan katoamisen vuosipäivä lähestyy.Jussi sekä auto ovat kuitenkin edelleen kateissa. Mitä tapahtui Jussille ja autolle? Onko kavereilla osuutta Jussin
katoamiseen? Oavtko Jussi ja auto jossakin järven pohjassa? Saatiinko auto myytyä
vai piilotekkiinko se mahdollisesti jonnekkin vajaan?
JUSSI PELTOLA-MITÄ TAPAHTUI?
62
8754
Vastaukset
- MISSÄHÄNON
Jussin kaverit kuitenkin jatkoivat elämäänsä,tietenkin mitäpä muutakaan ja saavuttivat kaiken sen mistä Jussi ehkä jäi paitsi.
Eipä näy Jussi Peltolan kohtalo enää Suomi24:n kommentoijia kiinnostavan,eipä ihme että kutustaan Suoli24.si.- Bloomer
Ja he ovat saavuttaneet mitä?
- MISSÄHÄNON
no mitä nuoret yleensä elämässään saavuttaa;opiskelupaikan-asunnon-ammatin-aloittaa itsenäisen elämän tsm tsm.
- kyttiäeikiinnosta
Turhaan aloitit uden ketjun, vanhoissa käsitelty jo jokseenkin kaikki mitä tiedetään ja voi arvailla tapahtuneen, turha niitä toistella uudessa ketjussa.
- MISSÄHÄNON
Ei ole turhaa aloittaa uutta ketjua Jussi peltolasta(tai kenestäkään muustakaan kadonneesta)
varsinkin kun Jussin katoamisen vuosipäivä lähestyy. Kysymys kuuluu,mitä Jussille OIKEASTI tapahtui? Se,että otti auton-lähti sillä ajamaan-suistui järveen tsm jorpakkoon,on ko se vain YKSI TOTUUS Jussi Peltolan tapauksessa. Ja joka Jussi Peltola-ketjussa aina joku/jotkut jaksavat jauhaa,kuinka kavereilla ei ole (muka)mitään osuutta Jussin katoamiseen.. 6 vuotta on kuitenkin pitkä aika ja Jussin kaverit meneet eteenpäin -saavuttaneet elämässään kaiken sen,josta Jussi jäi paitsi. Yksi seikka on jäänyt kokonaan vastausta vaille.Oliko sillä toisella pojalla(se,jonka vanhempien mökillä)oltiin kavereita Äänetkoski-Saarijärvi suunnalla. Tuskin pojat olivat siellä mökillä vaan kolmistaan.
Nimimerkki:Kyttiäeikiinnosta.On AIVAN OIKEASSA. Liian helpolla päästivät Jussin kaverit-liian helpolla uskoivat Jussin vaan lähteneet sillä autolla ajamaan.Huonoahan se on poliisienkaan nyhjästä mitään tyhjästä.Mutta jos poliisi epäilee 18v passitoman,rahatoman pojan häipyneen(sillä autolla)ulkomaille..niin pikkasen heikkoa on poliisien tutkinta-onko se saamattomuutta,ammattiatidottomuutta?
Sana on vapaa,mitä Jussi Peltolalle tapahtui? Missä hän on? Missä auto on ja mitä sille mahdollisesti tapahtui?Myytiin,purettiin osiin,on järven pohjassa,ladossa/vajassa tsm? - samaavanhaa
MISSÄHÄNON kirjoitti:
Ei ole turhaa aloittaa uutta ketjua Jussi peltolasta(tai kenestäkään muustakaan kadonneesta)
varsinkin kun Jussin katoamisen vuosipäivä lähestyy. Kysymys kuuluu,mitä Jussille OIKEASTI tapahtui? Se,että otti auton-lähti sillä ajamaan-suistui järveen tsm jorpakkoon,on ko se vain YKSI TOTUUS Jussi Peltolan tapauksessa. Ja joka Jussi Peltola-ketjussa aina joku/jotkut jaksavat jauhaa,kuinka kavereilla ei ole (muka)mitään osuutta Jussin katoamiseen.. 6 vuotta on kuitenkin pitkä aika ja Jussin kaverit meneet eteenpäin -saavuttaneet elämässään kaiken sen,josta Jussi jäi paitsi. Yksi seikka on jäänyt kokonaan vastausta vaille.Oliko sillä toisella pojalla(se,jonka vanhempien mökillä)oltiin kavereita Äänetkoski-Saarijärvi suunnalla. Tuskin pojat olivat siellä mökillä vaan kolmistaan.
Nimimerkki:Kyttiäeikiinnosta.On AIVAN OIKEASSA. Liian helpolla päästivät Jussin kaverit-liian helpolla uskoivat Jussin vaan lähteneet sillä autolla ajamaan.Huonoahan se on poliisienkaan nyhjästä mitään tyhjästä.Mutta jos poliisi epäilee 18v passitoman,rahatoman pojan häipyneen(sillä autolla)ulkomaille..niin pikkasen heikkoa on poliisien tutkinta-onko se saamattomuutta,ammattiatidottomuutta?
Sana on vapaa,mitä Jussi Peltolalle tapahtui? Missä hän on? Missä auto on ja mitä sille mahdollisesti tapahtui?Myytiin,purettiin osiin,on järven pohjassa,ladossa/vajassa tsm?Yhtä hyvin olisit voinut jatkaa ihmettelyä entisissä ketjuissa ja yhtä hyvin syyllinen voi olla tyttökaveri ja/tai hänen (poika)keverinsa/skulaisensa, koska viimeisenä soitti hänelle ja keskustelivat kiivaasti. Yhtä hyvin voi myös olla ajanut pusikkoon/järveen. Uusi ketju kannattaisi avata vain jos itsellä on jotain uutta tietoa tai uusi idea, ei pelkän kyselyn takia. Mahdolliset uudet lukijatkin voi saada ideoita vanhoista ketjuista, painuvat vaan turhaan kauemmaksi.
Erittäin todennäköisesti viimeksi seurassa olleet tietää jotain, kuten amerikkalaisista dokumenteista huomattu ja koskee kaikkia avoimena olevia tapauksia, mutta Suomessa poliisi ei juurikaan painosta eikä näe vaivaa tapausten tutkinnassa, luottavat yleisövihjeisiin. En ole huomannut kerrotun missään milloin kännykkä sulkeutui, missä yhdistyi viimeisen kerran, mihin suuntaan oli menossa jos kännykkä oli päällä vai tutkittiinko sitäkään edes. Jossain vaiheessa kertoivat etsivänsä uudelleen, mutta ei siitäkään ole tiedotettu. Keskittyvät vaan rahastamaan autolijoita.
Todennäköisesti tyttökaverikin on jatkanut elämäänsä, ilman tietoa turha väittää ketään varmasti syylliseksi. Tutuilla voi olla hyvinkin vahvat perusteet kertoa ettei mökkikavereilla ole osuutta asiaan, mutta en ole nähnyt kenenkään tyttökaverin tutun vakuutelleen häntä syyttömäksi. Yhtä hyvin tutut voi myös puolustella kavereita vaikka tietäisivät syylliseksi.
- americano
No, tuo että jos kavereitten ja tyttöystävän nykyisiä kuulumisia, tai yleensä kuulumisia katoamisen jälkeen joku osaisi valottaa, voisi selventää jotain. Ovatko luomassa uraa, tai yleensä kaidalla polulla pysyneet?!? Näinhän se yleensäkin on, että tapaus johtaa toiseen ja niin edelleen.
Mutta koska Peltolasta ei ole varmuudella liikkeitä, että olisi esim.tyttöystävän luo tai lähellekään saapunut, niin ykkösvaihtoehto lienee edelleenkin se, että tulistuneena ajanut järveen, noin 1 -100 kilometriä lähtöpaikasta. Joku jos mahdollisilta reiteiltä laskisi missä kaikkialla on mahdollista ajaa veteen. Useita kymmeniä mahdollisia paikkoja kuitenkin lienee. Ne kaikki kai pitäisi koluta yksityiskohtaisesti sitten läpi. Toki on mahdollista ajaa rytelikköönkin sillä tavalla että ei tule huomatuksi, ennen kuin joku on paikalla raivaustöissä. Eikä joka lepikossa tm.raivata joka vuosikymmenkään mitään.
Paha tästä juuri muuta on sanoa, kun mitään uutta todistetta ei ole. Mutta veteen pidän itse auton kanssa vajonneena, siihen saakka kunnes muuta todistetta löytyy, jos löytyykään. - Tsaaritar
Millä tavalla tyttöystävän, kavereiden sekä omaisten kuulumiset selventäisivät jotain oleellista?
tuhansille tuntemattomille kertoa mitä kuuluu ? palvelee mitä tahoa? Ovatko he jossain vaiheessa olleet muualla kuin kaidalla polulla, ei ainakaan sellaisesta kirjoiteltu? Eiköhän asianomaiset tiedä
asioita mitä ei nettipalstoille kirjoitella julkisesti .- ritar
Millä tavalla Jussin kavereiden kuulumiset selventäisivät jotain oleellista sen enempää? Miksi oletat miehet automaattisesti syyllisiksi, mutta et naisia? Pidätkö auerskaakin syyttömänä? Riitely tyttöystävän kanssa liittyy hyvin todennäköisesti katoamiseen, joten hänellä on mitä ilmeisemmin tietoa katoamisen syystä, miksei voisi olla myös osallinen katoamiseen.
- Tsaaritar
ritar kirjoitti:

Sitähän tuolla ylempänä kysyttiin? Siis Kuulumisia jne. Ketään en oleta syylliseksi mihinkään. No menipäs offtopic Auerhan on todettu syyttömäksi. Puhelimessa/puheluissa riideltiin useampaan otteeseen käsittääkseni eri henkilöiden kanssa joista viimeisin tietojen mukaan olisi tämä ex-tyttöystävä. Ota silmä käteen ja lue uudestaan ajatuksella viesti.
- ritar
Tsaaritar kirjoitti:

Aivan kuten arvasinkin, tyypillinen annulistihan siellä, auerska todettiin syylliseksi ja kahdesti tuomittiinkin murhasta lasten raiskauksen lisäksi, ei kahden hovinarrin mutuilut mitään muuta, ainoatakaan todistetta syyllisyydestä ei ole kumottu.
Mistä nyt keksit että niitä puheluitakin olisi ollut useampi, vain tyttökaverin kanssa riiteli ja se oli viimeinen puhelu vähän ennen lähtöään. Tyttökaverin osuudesta ei ole kerrottu yhtään mitään, ei myöskään milloin ja missä kännykkä sammunut. Tainut olla paikallinen joutenlahti hutkimassa tuotakin tapausta. - MISSÄHÄNON
Tsaaritar kirjoitti:
Sitähän tuolla ylempänä kysyttiin? Siis Kuulumisia jne. Ketään en oleta syylliseksi mihinkään. No menipäs offtopic Auerhan on todettu syyttömäksi. Puhelimessa/puheluissa riideltiin useampaan otteeseen käsittääkseni eri henkilöiden kanssa joista viimeisin tietojen mukaan olisi tämä ex-tyttöystävä. Ota silmä käteen ja lue uudestaan ajatuksella viesti.
En minä ainakaan ole jussin kavereiden/tyttöystävän kuulumisia ollut utsimassa.Ainoastaan totesin,että Jussin kaverit ovat menneet elämässään eteenpäin.
- MISSÄHÄNON
Murhainfossa on Fenix-nimimerkillä joku Jussin kaveri. hirveesti ei mitään uutta tällä kaverilla ei ollut kerrottavaan. Tämä kaveri saattoi jopa olla paikalla Jussin kadotessa.
huumeet tai niistä syntyneet velat eivät hänen mielestään liittyisisi Jussin katoamiseen millään lailla,eikä kukaan muukaan ole kuullut huumeveloista.- Anonyymi
Murhainfon ketjussa on hämmentäjiä, tarkoituksella harhaanjohtamassa.
Kyllä Fenix tietää... - Anonyymi
Vaikkei kavereita haluaisikaan epäillä, niin jälleen on jopa alaikäiset murhanneet kaverinsa. Vähintään yhtä todennäköisenä pidän tyttöystävää kavereineen.
- MISSÄHÄNON
Oliko Jussin kaverilla,se kenen suvun mökillä oltiin,kavereita,sukulaisia Äänetkosken suunnalla?
tämä on tärkeä tieto myös ja kertoisi omalta osaltaan mitä Jussille olisi voinut tapahtua. - mahkut
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/18-vuotias-jussi-peltola-hyppasi-autoon-ja-kaasutti-yohon-vuonna-2012-vuosien-jalkeen-siskoa-painaa-yha-miksi-etsinnat-lopetettiin-niin-pian/7228128#gs.ZtFo91KZ
Tuore uutinen Peltolan katomisesta, mutta mitään uutta tietoa se ei sisällä. Sisko on toki oikeassa todetessaan, että "Jos Jussi olisi kadonnut vain muutamaa kuukautta aiemmin, tilanne voisi olla ihan eri.", koska peri kuukautta aiemmin (=alaikäisenä) ei olisi todennäköisesti autolla lähtenytkään.
Yleensä aika varmala tuntuu että jossain järven pohjassa autoinen on, kun autoakaan ei ole näkynyt Peltolan katomisen jälkeen. Pienet prosentit muille vaihtoehdoille.
En tiedä miten voisi järjestää "kaikkien vesialueitten" tarkistelun alueella. Lähinnä se on vihje, että järveen mahdollinen ajo ei ole jättänyt huomattavia jälkiä, tai niitä ei ole huomattu. Vaarallisimmissa paikoissa on yleensä kaide, jotenkin on ajettu kaiteen sivusta, tai jostain sellaisesta syrjemmästäkin paikkaa, jossa ei kaidetta ole. Tälläisienkin paikkojen rajaus on kyllä huomattavan vaikeaa.- Anonyymi
Autossa on niin paljon metallia, ettei luulisi olevan mahdoton tehtävä käydä rantoja ja tiepuolia läpi vaikka lennokilla joka tunnistaisi metallin. Luulisi jossain vaiheessa tulevan öljy/polttoainevuotojakin, joka paljastaisi jos vedessä. Tälläisten tapausten takia kolarihälytin olisi hyvä olla olemassa.
- hölkynkölkynnn
Kannattaa suhtauttaa tämä tapaus vuoteen 2012, lisäksi kannattaa muistaa että kuka oli silloin säätämässä ja että miksi poliisi halusi niin äkkiä lopettaa tutkimukset.
- Anonyymi
Tässä tapauksessa en usko kavereitten osallisuuteen. Nukahan kiista Jussilla on ollu ex-tyttöystävän kanssa? Joku kiista, mikä on saanu Jussin hermostumaan ja ottamaan auton. Mun oma veli on lyhyt pinnanen ja kun pinna palaa niin se todellakin palaa, joten tämmösiin suhtautuu jo maanlaisjärkeä käyttäen. Suuttumus, humala ja epävarma kuski niin onnettomuus on varma siihen sade ja pimeys, tai hämärä aamuyö. Veteen tai jonnekin syvälle metsätien päähän joutunu ja kukaan ei vaan huomaa tai alueella ei vaan kauteen aktiivista liikkumista ole.
Oman veljeni kohdalla epäilisin tämmösessä tilanteessa satavarmaa onnettomuutta. On tulistuneena kyllä aikamoinen raivopää 🙄 - Anonyymi
Viimeset 7 vuotta tätä asiaa miettineenä: Saarijärvellä/ Äänekoskella todellakin on useita tällaisia paikkoja joista mahdollista ajaa auto järveen jälkiä jättämättä(pääteiden varsilla, puhumattakaan sivuteistä). Itse henkilökohtaisesti epäilen että auto ja Jussi on järvessä Äänekoski-Saarijärvi-Karstula-Multia alueella. Nelostien varsikin on jossainmäärin mahdollinen mutta runsaan liikenteen (ei havaintoja mustasta mk2 C5 Citroenista) ja kameratolppien (pienessäkään hönössä ei välttämättä tajua hiljentää) ansiosta en usko että tänne asti olisi päässyt.
- Anonyymi
Ei taitaisi olla mikään mahdoton tehtävä ajaa todennäköiset tiet, pysähtyä mahdollisissa kohdissa ja vaikka kumiveneen/kanootin ja metallinpaljastimen tai kaikuluotaimen avulla tutkia rannat. Jos minulla olisi läheinen kateissa, tekisin varmaan noin, kyllä siihen pari viikkoa kesälomasta voisi hyvin uhrata tai jos on muulloinkin aikaa. Jos asuisin lähempänä, voisin hyvin lähteä kaveriksin jollekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Enkä ole edes vakuuttunut, että olisi ajanut autolla veteen tai välttämättä mihinkään, mutta olisipahan ainakin se vaihtoehto suljettu pois. Autossa on kiltäviäkin osia, esim peilit ja heijastimet, luulisi huomaavan aika helposti ellei syvene nopeasti.
Mikä olisi ollut niin vakava riitelyn aihe puhelimessa tyttöystävän kanssa, että olisi sen takia ottanut kaverin isän auton luvatta ja lähtenyt kännissä ajamaan, vaikka olisi kohta saanut ajokortin. Riidasta ei ole kerrottu mitään tyttöystävän kertomana. Kun katsoo miten Jussi oli muuttunut ulkonäöltään lyhyessä ajassa huolettomasta vakavaksi, veikkaan että tyttöystävän kanssa oli enemmänkin ongelmia ja katoaminen liittyy siihen.
- Anonyymi
"Mikä olisi ollut niin vakava riitelyn aihe puhelimessa tyttöystävän kanssa, että olisi sen takia ottanut kaverin isän auton luvatta ja lähtenyt kännissä ajamaan, vaikka olisi kohta saanut ajokortin."
Nuori mies, ehkä ensimmäisiä kertoja humalassa(??) niin elämänkoulua ei ole vielä juurikaan takana. Pienet asiat voi tuntua joissakin tilanteissa yllättävän isoilta. Jonka seurauksena tuntuu, että "maailma kaatuu päälle" tai jotain vastaavaa.
Ja joo, tyttöystävän kertomus tapauksesta (=puhelusta) olisi kyllä kiinnostavaa kuulla. Vaikka Peltola aika varmaan vesistössä on, ja se ei ole kenenkään "vikaa".- Anonyymi
Mistä tiedät ettei ole kenekään vika, henkirikoskin täysin mahdollinen, onpa ruumis missä tahansa. Ei varmasti ole ollut ensimmäinen kerta kun juonut, eikä ilmeisesti paljoa edes juonut tai joiko ollenkaan, sitähän ei tiedetä.
- Anonyymi
"Mistä tiedät ettei ole kenekään vika ..."
Jos on vesistöön itse ajanut, niin ei siitä voi ketään muuta syyttää, vaikka joku syy voi olla (=puhelun sisällössä). On toki pieni mahdollisuus, että olisi ajanut jonnekin kauemmas (esim.Riihimäelle) ja tavannut jonkun, mutta yksikään tiedetty havainto ei tätä ole tukemassa.- Anonyymi
Ei ole mitään todisteita yhtään mistään kun ei ole löytynyt ruumista eikä autoa, eikä kuvaa tai videota Jussista sitä ajamassa. Mitä tahansa saattanut tapahtua ja ketä tahansa voi olla osallisena katoamiseen.
Etkö ole huomannut, että vastata voi myös klikkaamalla Kommentoi painiketta, pysyy ketju selkeämpänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mitään todisteita yhtään mistään kun ei ole löytynyt ruumista eikä autoa, eikä kuvaa tai videota Jussista sitä ajamassa. Mitä tahansa saattanut tapahtua ja ketä tahansa voi olla osallisena katoamiseen.
Etkö ole huomannut, että vastata voi myös klikkaamalla Kommentoi painiketta, pysyy ketju selkeämpänä.Ei ole todisteita ei, muutenhan tämäkin keissi olisi jo ratkennut, jos olisi.
Ei, jos johonkin viestiin suoraan vastaa, niin lainaus on hyvä. Kommentoi - painikkeella voi olla joissakin ketjuissa useita vastauksia, joista kaikki ei suoraan kuitenkaan sitä viestiä kommentoi. Ei se silloin ole yhtään selkeämpi ...
- Anonyymi
Juuri oli juttu Amerikassa Google mapsista löydetystä autosta lammessa, jossa sisällä vielä kadonnut mies. Eikö 62.643006,25.472307 poukamassa suurentaessa näkyisi vähän auton muotoista hahmotelmaa? Tämä katoamispaikan lähistöllä?
- Anonyymi
Mietin kanssa että pystyisikö rantoja jotenkin kuvaamaan dronen kanssa, mutta ilmeisesti Suomessa nuo järvet on niin sumeita humuksen takia, että ei onnistu.
- Anonyymi
Tämä tapaus tuli itsellekin mieleen, mutta tuossa kohti ei ole edes tietä tarpeeksi lähellä. Musta auto hankalampi huomata noinkin epätarkoista kartoista, mutta sopivassa aurongonpaisteessa voisi näkyä, peilit, lasit ja muut heojastavat pinnat ainakin.
Ihme kun kukaan ei ole tainnut kehittää tietokoneohjelmaa, joka etsisi autoja ja muitakin kohteita. USA:n ja muidenkin maiden satelliiteissa olisi paljon tarkempaakin kuvaa, niiltäkin voisi varmaan ostaa palveluja. Jonkinlaista kuvaa taitaa Suomikin saada koko ajan kun valvovat esim metsäpaloja. - Anonyymi
veikkaan ettei mitään laseja näy, nehän on aivan liejussa. mutta ehkä jos dronessa olisi joku (isoa) metallia havaitseva laite.
- Anonyymi
tuo koodinumeron kohta näyttää rannalta vesijättömaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
veikkaan ettei mitään laseja näy, nehän on aivan liejussa. mutta ehkä jos dronessa olisi joku (isoa) metallia havaitseva laite.
Ei joka paikassa ole mutapohja tai ohut vaan, auton pinta voi olla aivan puhdas. On myös hiekkapohjaisia rantija ja kirkkaita vesiä. Eipähän se välttämättä edes vedessä ole, mutta hyvä kun voisi jotenkin tutkia. Dronen lennättäminen autosta käsin olisi yksi mahdollisuus ja kameralla kuvaaminen, metallinpaljastin tai tutka veneestä käsin.
- Anonyymi
Murhainfossa on mielenkiintoinen kuva. Siinä voisi olla auto vedessä. Vanhan saarijärventien varressa. Käykää kattoo. Toivottavasti se kuva ois tullut poliisinkin tietoon.
- Anonyymi
Jussin isän haastattelu ylen sivuilla.
- Anonyymi
Linkki niin löytää myöhrmminkin.
https://yle.fi/uutiset/3-11042106
Vaikea uskoa että omasta halustaan olisi kadonnut, autokoulu kesken, opiskeli turvallisuusalaa ja töitäkin olisi varmasti löytynyt, harrasti urheilua... Kunnollisen tuntuinen tyyppi, olikohan uskonnollinenkin vai muutenko vaan iso risti kaulassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkki niin löytää myöhrmminkin.
https://yle.fi/uutiset/3-11042106
Vaikea uskoa että omasta halustaan olisi kadonnut, autokoulu kesken, opiskeli turvallisuusalaa ja töitäkin olisi varmasti löytynyt, harrasti urheilua... Kunnollisen tuntuinen tyyppi, olikohan uskonnollinenkin vai muutenko vaan iso risti kaulassa.Veikkaanpa että hengissä on .
Pohjoisessa voisi vaikka elellä , ilman että kukaan tunnistaa.
- Anonyymi
voihan se auto olla järvenpohjassa ylösalaisin.
- Anonyymi
Siellähän se olikin! Jussi on löydetty eli ei ole enää todellakaan kateissa kuten väitätte! https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/veljekset-katsoivat-kadonneet-suomi-sarjaa-ja-paattivat-loytaa-vuodesta-2012-kateissa-olleen-jussin-nyt-he-onnistuivat-heilla-oli-pienoissukellusveneet-ja-viistokaikuluotaimet/8193268

Huonosti on poliisit etsineet, kaikkein todennäköisin paikka joutua veteen lähellä eivätkä löytäneet. Eipähän ne ole löytäneet sairaskohtauksen takia tiepuoleen jäänyttäkään suorimmalta reitiltä kun eivät viitsi autosta nousta.

Toinen noista veljeksistä sanoi, että on erittäin haastava paikka sukeltajalle, koska harrastaa itsekin sukellusta. Myös veljekset meinasivat jättää paikan tarkastamatta, vaikka jotain heikkoa signaalia sieltä antoi, mutta tarkastivat kuitenkin ja auto löytyi. Sattumalla on elämässä iso merkitys. Kyllä tämä katoaminen on vaikuttanut moneen ihmiseen, myös poliisiin.

Auto isona metalliesineenä pitäisi pystyä huomaamaan melkoisen helpsoti erilaislla välineillä ilman sukeltamistakin ja magneetin takiahan nuokin alkoi tutkia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Auto isona metalliesineenä pitäisi pystyä huomaamaan melkoisen helpsoti erilaislla välineillä ilman sukeltamistakin ja magneetin takiahan nuokin alkoi tutkia.
Poliisit viettää laatuaikaa parinsa kanssa, palkka juoksee ja tehtävät voi valita tai istuskella vaan maijassa jauhamassa paskaa. TV-ohjelmat antaa hyvän kuvan, takaa-ajot niitä kiihottaa eniten.
- Anonyymi
Se yksi poliisihan kertoi TV:ssä, että kun saalistusvietti ottaa vallan niiin tekevät mitä tahansa pysäyttääkseen, ampui ja ihmetteli kun ei kuollut.
- Anonyymi
Olipa hieno kansalaistoimintaa veljeksiltä. Varmaankin helpotus vaikkakin surullinen myös pojan läheisille.
- Anonyymi
Ja vielä sekin ilmeistä, että auton pohjan heikko varjostuma näkynyt vuodesta 13 siinä sillankupeessa sateliittikuvissa Earthissa ja Mapsissa. Vauhtia reilut 175 ja siitä risteyksen kyltin vierestä Pastranamainen ilmalento veteen nokalleen, tuulilasi rikki ja auto uponnut 5.ssä sekunnissa niille alastuloilleen. Hautausmaan kupeeseen. Osanotot läheisille.
- Anonyymi
Meinaatko että olisi päätieltä lentänyt, eiköhän olis jäänyt jälkiä. Hiekkatieltä ei tarvitse ilmalentoakaan, mutta vauhtia varmaan ollut jos katolleen kääntynyt. Pohja ei niin paljoin heijastele, mutta ihme on ettei kukaan ole huomannut.
- Anonyymi
Aika hyvin päätelty, kuiteskin lähtenyt parantalasta ajamaan, ja auto olisikin lentänyt vastakkaiselta puolelta järveen.
Onneks et ole rikostutkija, jäisi kakki rikokset tuolla päättelyllä ratkaisematta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika hyvin päätelty, kuiteskin lähtenyt parantalasta ajamaan, ja auto olisikin lentänyt vastakkaiselta puolelta järveen.
Onneks et ole rikostutkija, jäisi kakki rikokset tuolla päättelyllä ratkaisemattaVoihan se olla ollut tulossa takaisinpäinkin ja ajaa voi kummalle puolelle tahansa.
- Anonyymi
Kiitämme Anttia ja Artoa sitkeästä etsinnästä.
- Anonyymi
Tienviitan ja kaiteen väliin jos auto sattui kovalla nopeudella syystä jos toisesta, niin eiköhän siitä lähde liittymästä lentoon sinne jokeen asti.
- Anonyymi
Eikös poliisit tutkineet jälkiä näistä siltojen kaiteista, näin muistelen. Tuo kohta mistä veljekset löysivät auton oli jotenkin vaikea kovan virran takia. Ehkä virta vei öljytkin mennessään. Täytyy myös muistaa että auto oli automaatti ja varsinkin humalassa olevalle voi tulla katkoksia kun painaakin mielessään kytkintä. Arja Saijonmaakin meinasi viime vuonna ajaa Helsingissä automaatti autonsa mereen,
- Anonyymi
Olikohan auto mennyt aivan sillan vierestä, ylilaudalla olevista kuvista näkyy toinen reitti puiden välistä mistä olisi varmaankin päässyt helpommin veteen. Tien vieressä piennar on niin jyrkkä että luulisi osuneen väkisin puihin. Kuinka lähellä siltaa lie auto ollut.
- Anonyymi
Antin ja Arton työpanos kadonneen löytämiseksi on ollut mittava.
Palkinnon arvoinen suoritus. - Anonyymi
Kuinka pitkän siivun Jussi meinasi ajaa jos oletetaan että oli menossa tyttöystävän luo?
- Anonyymi
3-4 tuntia. Ei kai ollut Riihimäelle menossa vieraalla autolla, ilman ajokorttia ja rahaa. Mitä lie ajeli kun ei itsariltakaan vaikuta..? Ex tyttistä lie kuulusteltu, mitä hän sanoi, mitkä oli Jussin viimeiset sanat? Oliko sittenkin niin sekaisin että lähti Riihimäelle ja jätti muut mökille..

Sekaisin oli.
- Anonyymi
Sinne tänne ajeli kännissä kenties, eikä voi varmuudella kukaan sanoa, mistä ja millä päin ajeli. Kaikella kunnioituksella. Kuitenkin auto taisi olla lähellä kievarin vastarantaa sillan vierellä, joten olettaa sopii jopa, jotta sieltä päin on ajellut holtittomasti ja kerralla loikannut liittymästä veteen ja molskis vaan uponnut siihen sioilleen.
- Anonyymi
Kievari kuin kievari
- Anonyymi
Entäpä jos auton ryttäsikin joku muu tai vaikka Jussi jossain muualla ja Jussi loukkaantui tai kuoli/meni tajuttomaksi törmäyksessä, kaikki kännissä ja pelkäsivät seuraamuksia niin tyrkkäsivät auton jokeen. Ei kauhean todennäköistä ja ainakin haastateltu kaveri vaikutti rehelliseltä, mutta kaikkea tapahtuu.
Yksinkertaisin selitys tietysti on että jyrkästä luiskasta huolimatta onnistui ohjaamaan auton jokeen törmäämättä puihin, oudointa ettei kukaan huomannut mitään jälkiä. Vielä kummallisempaa ettei poliisit löytäneet jälkiä ja autoa vaikka etsineet lähes välittömästi.
Avoimia kysymyksiä riittää.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008137898.html - Anonyymi
Satelliitti napannut suojoesta kuvan auringonpaisteella vedenpinta matalalla ja vielä tyvenenä päivänä niin jopa vain se humuspitoisempikin vesistö näyttää pohjansa pariin kolmeen metriin. Kuinkahan tarkat kuvat niillä suurvalloilla onkaan käytössään.. muistelen katselleeni ilmaiseksi ground zerosta sellaista muutamankin megapixelin kuvaa aikanaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962