Onko äitini narsisti?

Aivan järjettömän hieno ja henkisesti kypsän ja omalla päällään aikuisen ihmisen vastaus. Pahin virhe monasti on mennä kaikenmaailman puoskariterapeutille avautumaan omasta pahasta olosta, jolloin nämä aina löytävät syyn pahasta äidistä tai isästä ja kehottavat hylkäämään omat vanhempansa. Tämä on julminta henkistä väkivaltaa, jota lapset vanhempiaan kohtaan voivat käyttää. Ainut keino on juuri tuo asioista keskustelu omien vanhempiensa kanssa ja katse tulevaisuuteen, eikä menneitä muistella ja ikuista vihaa sisällään kantaa äitiään ja isäänsä kohtaan. Suurinta vahinkoa ihmisten välisissä suhteissa on aiheuttanut narsismilla puoskarointi, jossa joka ainoasta äidistä, isästä, sukulaisesta, työkaverista ja kanssaihmisistä on tekemällä tehty narsisti tai joku muu häiriintynyt. Pitää oppia tuntemaan ensin oma vanhempansa ja hänen historiansa ja elämänsä, niin voi oppia antamaan anteeksi ja oppia elämään kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten kanssa.

rakkausvoittaa kirjoitti:

Aivan järjettömän hieno ja henkisesti kypsän ja omalla päällään aikuisen ihmisen vastaus. Pahin virhe monasti on mennä kaikenmaailman puoskariterapeutille avautumaan omasta pahasta olosta, jolloin nämä aina löytävät syyn pahasta äidistä tai isästä ja kehottavat hylkäämään omat vanhempansa. Tämä on julminta henkistä väkivaltaa, jota lapset vanhempiaan kohtaan voivat käyttää. Ainut keino on juuri tuo asioista keskustelu omien vanhempiensa kanssa ja katse tulevaisuuteen, eikä menneitä muistella ja ikuista vihaa sisällään kantaa äitiään ja isäänsä kohtaan. Suurinta vahinkoa ihmisten välisissä suhteissa on aiheuttanut narsismilla puoskarointi, jossa joka ainoasta äidistä, isästä, sukulaisesta, työkaverista ja kanssaihmisistä on tekemällä tehty narsisti tai joku muu häiriintynyt. Pitää oppia tuntemaan ensin oma vanhempansa ja hänen historiansa ja elämänsä, niin voi oppia antamaan anteeksi ja oppia elämään kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Lue lisää

Aivan, tuo viimeinen eli pitää oppia tuntemaanensin oma vanhempansa ja hänen historiansa ja elämänsä, jopa mahdollisesti vielä se edeltävä sukupolvi, niin on mahdollista ymmärtää tosi paljon omasta eletystä elämästäkin. Kun taustalla on jossakin sukupolvessa esim. alkoholismia, johtuen vaikka kovista sotakokemuksista, niin on selvää, että sillä on vaikutuksensa ja vieläpä erilainen sen mukaisesti onko paikka lapsikatraassa ollut esikoinen vai kuopus. Historialla on merkitystä elämäämme enemmän kuin uskommekaan ja sen ymmärtäminen auttaa antamaan anteeksi niin itselleen kuin toisilleenkin.
Omassa historiassani vakavasti sairastunut mummoni jätettiin ja salaseurusteltiin, jopa oltiin raskaana salaisesti, kunnes vasta erottiin. Omaa äitiänikin petettiin, kuulin sen vasta, kun itseäni oli petetty ja siitä huolimatta halusin jatkaa ja antaa mahdollisuuden näyttää, onko miehessä miestä vastaamaan tekoihinsa. Historia toistaa itseänsä ei ole tuulesta temmattu, minulle kävi vakavasti sairaana sama juttu ja kuten vielä siinä kohtaa tietämättä, mitä äidilleni oli käynyt, olin päättänyt taistella perheeni säilyttämisen puolesta, koska en halunnut joutua siihen asemaan ja niihin tilanteisiin, joita olin työssäni nähnyt eroperheiden puolisoille ja erityisesti lapsille käyvän. Toivon, että avoimuuteni asiassa tämän perheen sisällä johtaa positiivisuuteen.

Mitä jos asioista ei voi keskustella omien vanhempien kanssa ja yrittäessä he ottavat narsistin keinot käyttöön kuten uhriutuminen (parhaani olen tehnyt rakentanut yms) ja lapsen syyllistäminen (kuinka elämä on itsellä pilalla lapsen omien elämänvanhempien valintojen vuoksi) jolloin vanhempien kanssa ei koskaan saa avointa keskustelua?

Baa kirjoitti:

Mitä jos asioista ei voi keskustella omien vanhempien kanssa ja yrittäessä he ottavat narsistin keinot käyttöön kuten uhriutuminen (parhaani olen tehnyt rakentanut yms) ja lapsen syyllistäminen (kuinka elämä on itsellä pilalla lapsen omien elämänvanhempien valintojen vuoksi) jolloin vanhempien kanssa ei koskaan saa avointa keskustelua?

Lue lisää

Kyllä heillä on tiedossa se oma syyllisyyskin. Ja tiedän ettei ole helppoo. Mut en sanoisi sanaa narsismi, ehkä tietämättömyys ja se ettei oo tietoa muunlaisesta tavasta toimia. Mutta jommankumman osapuolen voisi vaikka nöyrtyä ja sanoo ääneen, että käytöksesi saa minut voimaan pahoin. Enkä jaksaisi riidellä.

Mikään ei muutu ilman ensimäistä askelta uuteen suuntaan. Jonkun pitää ottaa se ensimmäinen raskas askel. Sitä ei voi tehdä pahalla eikä riitelemällä vaan se pitää tehdä niin, että jonnekin uuteen päästään.

Itselläni se meni ensimmäisellä kerralla väsymysenä riitelyyn, en jaksanut enää niitä samoja litanioita toistaa yhä uudelleen ja siksi sanoin kuin sanoin, et kaikki anteeksi entinen, ei jaksa enään tätä samaa turhaa toistoa. Vain jokin uusi olisi vaihtoehto. Sitä uutta riidan aihetta Ei enää tullut vahvana. Sen jälkeen uskalsin sanoa tunteistani sitä mukaa kun jokin tuntui väärältä. Ja se oli enää hienosäätöä.

Nyt seuraan erään läheiseni vääntöä äitinsä kanssa, äiti yrittää minua "pelastajaksi" kun ei saa tahtoaan periksi. En takerru kummankaan suosijaksi, kun tykkään molemmista. Tytär taas tahalteen pistää stereot täysillä soimaan kun äiti yrittää mennä nukkumaan, kun ei kestä keskustelua. Äiti siis on 80v ja ihan vapaaehtoisesti tyttärellään yö kylässä. Tykkään heidän tyylistään, sillä opin itsekin uudenlaisia asioita siinä sivussa. Ja niin kuulun samaan perheeseen, sisarpuoleni jä hänen äitinsä. Eli läpi käytävät asiat joskus koskevat yhteistä edesmennyttä Isäämme.

Eli lopulta se närä on tullut molempien käytöksen summana, mutta voin taata, että asioiden kohtaaminen, selaisina kuin olemme on jotain niin hienoa, mitä emme narsisteina koskaan kokisi. Narsisti ei yritä kuunnella, se hakee aina uusia uhreja jotka on kiva kivoja. Tai se yrittää mennä nukkumaan, ettei tarvitse kuunnella ja puhua. Se on meissä kaikissa, valintojamme. Kaikki on tietämättömiä jostakin, eivätkä osaa toimia /palvella niinkuin se toinen ajattelee. Ilman kuuntelua. Eikä sekään helppoo ole. Ainakaan jos on stereot.

Kaikki osaa jos haluaa, vaihtamalla uusiin et ehkä kohtaa jotain tärkeää sisälläsi. Voi olla kuten minulla oli, että lapsikin voi olla se hankaluus, osa siitä. Metsä vastaa, kuin sinne huutaa. Mut kaikkea hyvää matkaasi, osaat tehdä oikeanlaisia ratkaisuja, kaikki on jo valmiina. Paeta, kohdata tai jatkaa samaa rataa.

rakkausvoittaa kirjoitti:

Aivan järjettömän hieno ja henkisesti kypsän ja omalla päällään aikuisen ihmisen vastaus. Pahin virhe monasti on mennä kaikenmaailman puoskariterapeutille avautumaan omasta pahasta olosta, jolloin nämä aina löytävät syyn pahasta äidistä tai isästä ja kehottavat hylkäämään omat vanhempansa. Tämä on julminta henkistä väkivaltaa, jota lapset vanhempiaan kohtaan voivat käyttää. Ainut keino on juuri tuo asioista keskustelu omien vanhempiensa kanssa ja katse tulevaisuuteen, eikä menneitä muistella ja ikuista vihaa sisällään kantaa äitiään ja isäänsä kohtaan. Suurinta vahinkoa ihmisten välisissä suhteissa on aiheuttanut narsismilla puoskarointi, jossa joka ainoasta äidistä, isästä, sukulaisesta, työkaverista ja kanssaihmisistä on tekemällä tehty narsisti tai joku muu häiriintynyt. Pitää oppia tuntemaan ensin oma vanhempansa ja hänen historiansa ja elämänsä, niin voi oppia antamaan anteeksi ja oppia elämään kaikkien ja kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Lue lisää

Samaa mieltä, rohkaiseva kirjoitus. Miten saisi 39-vuotiaan tyttären ymmärtämään, miltä äidistä ja isästä tuntuu, kun tytär (itse psykologi ja psykoterapeutti) päätti hylätä 71-vuotiaat vanhempansa. Runsaat puoli vuotta sitten kaikki oli vielä hyvin, mutta nyt hän ei enää halua edes kohdata meitä. Yhtenä syynä lienee se, kun äiti ja isä uskalsivat ihmetellä hänen uuden 10 vuotta tytärtä nuoremman miesystävän puhumattomuuta ja erikoisuutta. Näin ei tietenkään olisi kannattanut tehdä, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Onko tässä kuitenkaan riittävästi syytä katkaista välejä kokonaan? Tytär on eronnut muutama vuosi sitten ja hänellä on 5-vuotias poika, joka on hyvin rakas isovanhemmille. Yhteydenpito on hankalaa tämän tilanteen vuoksi. Miten meidän kannattaisi edetä?

Surullinen kirjoitti:

Samaa mieltä, rohkaiseva kirjoitus. Miten saisi 39-vuotiaan tyttären ymmärtämään, miltä äidistä ja isästä tuntuu, kun tytär (itse psykologi ja psykoterapeutti) päätti hylätä 71-vuotiaat vanhempansa. Runsaat puoli vuotta sitten kaikki oli vielä hyvin, mutta nyt hän ei enää halua edes kohdata meitä. Yhtenä syynä lienee se, kun äiti ja isä uskalsivat ihmetellä hänen uuden 10 vuotta tytärtä nuoremman miesystävän puhumattomuuta ja erikoisuutta. Näin ei tietenkään olisi kannattanut tehdä, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Onko tässä kuitenkaan riittävästi syytä katkaista välejä kokonaan? Tytär on eronnut muutama vuosi sitten ja hänellä on 5-vuotias poika, joka on hyvin rakas isovanhemmille. Yhteydenpito on hankalaa tämän tilanteen vuoksi. Miten meidän kannattaisi edetä?

Lue lisää

Mun mielestä nykypsykiatriassa on unohdettu tämä hyvinkin tärkeä elementti, kuin napanuora ja siitä lapsen oikeanlainen irrottautuminen. Se halutaan tavallaan ohittaa tai mitätöidä tai tehdä hankalasta osapuolesta narsisti. Sitä ei saisi työstää, on minusta mielettömän suuri ongelma. Se on selvää,että perheen omanlainen henkinen kasvu on joskus rankkaa molemmille, niin äidille, kuin tyttärelle. En ole pohtinut, miksi se on helpompaa pojan kanssa, eilen yritin jotain jutustella hänen parisuhdeaikomuksistaan, hän ei saa sitä mielestään, että yritän häntä eksän kanssa takaisin yhteen, koska eksällä on vaikeaa. Me keskustellaan vakavistakin asioista, mutta siten, että hän määrää kuitenkin sen miten päättää elää. Ja puhutaan siksikin, että tiedän hänen tarvitsevan nyt jotain neuvoa joka saattaa sitten putkahtaa ikäänkuin vahingossa oikeaan aikaan, toivon niin. Joku paikalleen loksahdus odottaa nyt tuloaan.

Mulla on yksi sukulainen joka on psykiatrisella alalla, silti hänen kouluttamaton sisarensa omaa minusta paljon enemmän sitä taitoa, ei tietenkään kaikenaikaa vaan joskus putkahtelee niin hienoja esimerkkejä elämästä. Ja se kyky on hänellä sisällä. Joskus oon pohtinut, että liika ajatteleminen tuo mutkia matkaan. Sanotaan, että ego pohtii liikaa ja kun sen vaimentaa alkaa asiat sujumaan. Voisin ajatella, että jos paljon ajattelee näitä psykiatrisia termejä niin alkaa nähdä asiat joskus nurinkurin. En usko, että kauheesti haittaa tekee jos mennään vaan vähän heikunkeikun turhia pohtimatta.

Mulla soi äsken puhelin pitää lähteä ihmisen luokse jonka poika yritti hetki sitten itsemurhaa, ei mulla oo koulutusta mihinkään mennään sienimetsään, sillä se on paikka missä äiti nauttii olla tää tarve on tärkeä se kävi ilmi puhelusta, hänelläkin muuten ongelmia tyttärensä kanssa, ei pidä yhteyksiä, hitsi kun keksisi mitä sen suhteen tehdä. Ainoa mitä ollaan päätetty, niin mitään ei enää tehdä kenenkään selän takana vaan rehdisti. Oon kyllä alustavasti jo sanonut, että voisin facen kautta kirjoittaa tytölle. Ei hajua, että mitä tekisin, mut uskon, että tilanne vie mukanaan jos on viedäkseen. Voi olla,että pistää jarrut päälle, mut sekin riski on otettava. On tunne, että tytär tarvitsee äidin tukea, noin 30 v. Ja poika tarvitsee just tämän siskon tukea koska ovat olleet aiemmin läheiset. Mun pitäis vaan uskaltaa ottaa yhteyttä, olen hänen ollessa lapsi ollut paljon yhteyksissä.

Et kyllä uskoisin, että kaikki me käydään näitä asioita lävitse läpi elämän, ei tän tarvi sen ihmeellisempää olla, vain elämää. Sinällään suuri harmi, kun tietää, että äiti on se joka oikeasti rakastaa eniten lastaan oli sitten kuinka puutteellinen tahansa ja väärin asioita tehnyt. Niin hän antaa kaikkea ilkeääkin anteeksi, koska lapsi on hänelle tärkeä. Tää on se tärkein fakta. Jos on poikkeuksia, niin sitten tosi minimaalinen määrä.

Surullinen kirjoitti:

Samaa mieltä, rohkaiseva kirjoitus. Miten saisi 39-vuotiaan tyttären ymmärtämään, miltä äidistä ja isästä tuntuu, kun tytär (itse psykologi ja psykoterapeutti) päätti hylätä 71-vuotiaat vanhempansa. Runsaat puoli vuotta sitten kaikki oli vielä hyvin, mutta nyt hän ei enää halua edes kohdata meitä. Yhtenä syynä lienee se, kun äiti ja isä uskalsivat ihmetellä hänen uuden 10 vuotta tytärtä nuoremman miesystävän puhumattomuuta ja erikoisuutta. Näin ei tietenkään olisi kannattanut tehdä, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Onko tässä kuitenkaan riittävästi syytä katkaista välejä kokonaan? Tytär on eronnut muutama vuosi sitten ja hänellä on 5-vuotias poika, joka on hyvin rakas isovanhemmille. Yhteydenpito on hankalaa tämän tilanteen vuoksi. Miten meidän kannattaisi edetä?

Lue lisää

Olisikohan ollut kuitenkaan ainoa syy välirikkoon, taisi olla vain viimeinen pisara. Nyt kannattaa vilkaista peiliin ja analysoida itseä. Onko tullut arvosteltua tytärtä lapsesta asti? Kunnioitatteko tyttärenne rajoja? Kostatteko, jos hän ei tee kuten haluatte?

Lastaan kannattaa rakastaa enemmän kuin kyseenalaistaa ja vihata tämän puolisoa. Puoliso tuleekin olla ensimmäinen valinta, ohi vanhempien, ellei kyse ole esim. väkivaltaisesta puolisosta.

Kun olette ymmärtäneet omat vajavuutenne ja ottaneet virheistänne vastuun, on aika pyytää vilpittömästi anteeksi.

Ehkä sille on syynsä miksi tyttärestänne tuli psykologi?

Arvasin, että saan tämäntapaisia kommentteja. Asia ei kuitenkaan ole niin, kuin luulet. Tytärtä on arvostettu ja rakastettu vauvasta asti. Koskaan ei ole hänen rajojaan rikottu, puhumattakaan mistään kostamisesta. Pari vuotta sitten hän antoi minulle äitienpäiväkirjeen, jossa hän totesi, että on ikionnellinen, että juuri minä olen hänen äitinsä ja että hän haluaa tulla kaltaisekseni. Positiivista palautetta ja kehuja olen saanut häneltä "yli äyräiden", mutta nyt tilanne on aivan lukossa. Todennäköisesti tämän uuden miesystävän "arvostelu" (ihmettely, miksi mies ei koskaan puhu mitään eikä ole mistään kiinnostunut) on tilanteen aiheuttanut. Haluaisimme keskustella kasvokkain, olemme valmiit pyytämään anteeksi, mutta tytär ei halua kohdata vanhempiaan.

Muistan kun äitini huusi minulle 6 -vuotiaana, olisit sinä hukkunut ennemin kuin veljesi!?
Lienet teistä tämä on ainoastaan äidin *hätähuuto*. Mutta tämän lapsi kantaa aina mukanaan. Tehtyä ei saa koskaan tekemättömäksi.

Onko nimimerkki "enuskoeiole" mahdollisesti skientologi, kun on niin voimakkaasti vastaan terapeutteja? Ainakin kirjoittaa kuin Runeberg. Vähän voisi tiivistää ja keskittyä olennaiseen. Terapeutitkin ovat ihmisiä, tekevät virheitä. Heitä valitettavasti löytyy joka junaan ja osaa jää asemallekin, jos sallitaan tällainen vertaus.

Omien kokemusteni perusteella väittäisin ettei ko. nimimerkki ymmärrä narsisteista ja muista persoonallisuushäiriöistä yhtään mitään. Hänellä ei selvästi ole kokemusta persoonallisuushäiriöisistä, ainoastaan elämään kuuluvista erimielisyyksistä. Persoonallisuushäiriöisten läheisten kärsimysten vähättely on todella ikävää ja kyseenalaista. Toivoisin, ettei sellaista tarvitsisi kenenkään kohdata. Siksi tämä palsta ei ehkä ole paras paikka hakea vertaistukea.

Kolmaslapsi kirjoitti:

Onko nimimerkki "enuskoeiole" mahdollisesti skientologi, kun on niin voimakkaasti vastaan terapeutteja? Ainakin kirjoittaa kuin Runeberg. Vähän voisi tiivistää ja keskittyä olennaiseen. Terapeutitkin ovat ihmisiä, tekevät virheitä. Heitä valitettavasti löytyy joka junaan ja osaa jää asemallekin, jos sallitaan tällainen vertaus.

Omien kokemusteni perusteella väittäisin ettei ko. nimimerkki ymmärrä narsisteista ja muista persoonallisuushäiriöistä yhtään mitään. Hänellä ei selvästi ole kokemusta persoonallisuushäiriöisistä, ainoastaan elämään kuuluvista erimielisyyksistä. Persoonallisuushäiriöisten läheisten kärsimysten vähättely on todella ikävää ja kyseenalaista. Toivoisin, ettei sellaista tarvitsisi kenenkään kohdata. Siksi tämä palsta ei ehkä ole paras paikka hakea vertaistukea.

Lue lisää

Olen sitä vastaan, että jokin toisten kirjoituksia lukemalla saa luvan tehdä pahaa muiden perheissä, avustaa "narsisteja" eroamaan perheistään, miten sitten ketäkin narsistin haluaa mielessään kuvittelevan olevan. Sillä seuraamuksella, että taas kaksi narsistia lähtee ahdistelemaan uusia uhreja.

sana skientologi ei kuulu sanavarastooni, se on varmaan luettu toisten kirjoittamista kirjoista ja on jokin yleiskäsitys, millä lyödä taas nippuun jokin tietty satsi ihmisiä, kuten myös sanan narsisti viljely.

Olen vastaan sitä, että tietty ammattiryhmä käyttäytyy kuin jumala, eikä ota vastuuta tekojensa seurauksista, kun taas perheessä jossa on erimielisiä ihmisiä, heillä on oikeus kasvaa ihmisinä,omansalaisinakin ja tämä kasvu itseasiassa jatkuu koko elämän tavalla tai toisella. Ja varsinkin jos tämä ammattiryhmän jäsenellä ei mene itselläänkään niin hyvin perhesuhteissaan, niin mitenkä hän voi nostaa itsensä potilaitaan korkeammalle tasolle, kuitenkin puuttuessa perheen elämään josta todellisuudessa ei tiedä mitään, eikä ole kulkenut rinnalla pitkiä aikoja, edes voidakseen siihen kyetä.

Ja siihen seuraavaan viestiisi, harkitsin minäkin hetkellisiä aikoja jättäväni narsistisen vanhempani, olin jopa mielessäni maalaillut hänet syylliseksi vaikka mihinkä, yksipuolisesti voi kuvitella mitä tahansa muista ihmisistä ja ihmismieli kyllä keksii uskomattomia selityksiä poissaolevasta. Voi sentään ja kaiken hän kesti. Oli hyväksi pienet hetket jotka asuin poissa opiskelemassa yms. Mutta palasin vielä kerran asumaan äidin luokse, eikä sekään kerta tuonut vielä onnistumista suhteissamme.

Mutta lapseni synnyttyä aloimme vääntää väillä todella pölhöä touhua, mutta lopulta siis pääsimme itse asiaan, on totta, että hänen alkoholisminsa oli yksi ongelmista, tosin siitä kun vähentää sen lapsinarsistin mielikuvat, niin totuus kuitenkin on, ettei sen vanhemman tarvitse olla palvelija vaan sillä saa olla omiakin juttuja ja elämää. Mutta alkoholi siis pisti hänet käyttäytymään voimakkaammissa ilmaisuissa asioista. Yhtenä jouluna hän sammui ennen kun päästiin kinkkuun asti, ehkä kello 18 illalla, pyysi ottamaan kinkun uunista, ettei palaisi, päätin, ettei lapseni tarvitse enää nähdä kännijouluja ja seuraavana vuonna emme menneet hänen luokseen,hän silti teki meille jouluruuat myös sillon, kun tiesi, etten itse ehtisi, hänet pahoinpiteli silloin yksi toinen jouluvieraistamme ja sen jälkeen alkoholi jäi pois jouluista. Ja myöskin ymmärryksen myötä väheni käyttö tai siis tarve juoda joidenkin pelkojensa vuoksi. Joita en yritä edes hänen puolestaan arvailla mitä kaikkea siihen liittyi.

Mutta sitten lähtee naimisissa oleva "psykiatrian ammattilainen jenginsä kanssa seuraamaan minua netistä ja ahdistelemaan seksuaalisesti ja syyttelemään narsistiksi impaten kaikki energiani, antamatta, kuuntelematta yhtään mitään. Oli varmaan ilo ilkeyttään tuhota muiden elämä, siitä tulee varmaan hyvin ammatillinen riemu tekijöilleen. Joidenka ei tarvitse kantaa vastuuta teoistaan ammattinimikkeidensä suojissa. Eivät joudu oikeuden eteen vastaamaan omista mielenterveysongelmistaan, kun voi yhä leikkiä auttavaa osapuolta. Ei heitä oikeasti ole olemassa, kun ei kykene kantamaan vastuuta ihmisten ahdisteluistaankaan. Ja niistä uusien uhrien vainoamisista. Mahtaakohan he nyt saada joltain ammattiapua, onhan se traumaattista, että itsensä jumalaksi tehnyt varattu raiskaaja, ei saa tumputella satoja ja tuhansiakin, enemmänkin porukalla valikoituja uusia uhreja. Kun sen tekee ammattinimikkeen sisällä ja kutsuu tuntemattomia vainoamisiensa kohteita narsistiksi, niin peseekö omat vakavat mielenterveysongelmat puhtaiksi ja niistä ei tarvitse kantaa vastuuta? Uutta potilasta vaan vastaanotolle?

Ja arvaatko mikä parasta, on helppoa olla nykyään alkoholistuneen ihmisen tukena ja hän saa ihan itse terapoida itseään. Puhumme vaan siitä, että hitsi kun joihinkin asioihin menee liikaa rahaa ja vähentämällä sitä säästyisi,kun muillakin on rahareikiä mihin rahaa uppoo. Pysyttelen oman sukuni piirissä näissä jutuissa, sillä he ovat minulle rakkaimmat vikoineen päivineen, en lähtisi vieraan elämään sekaantumaankaan, jos ei sitä hänen kanssaan sovita erikseen,että yrittäisimme yhteistyötä ja miten.

Tuliko tarpeeksi pitkä?

toinenlapsi kirjoitti:

Muistan kun äitini huusi minulle 6 -vuotiaana, olisit sinä hukkunut ennemin kuin veljesi!?
Lienet teistä tämä on ainoastaan äidin *hätähuuto*. Mutta tämän lapsi kantaa aina mukanaan. Tehtyä ei saa koskaan tekemättömäksi.

Lue lisää

Mun äidillä oli serkkupoika jonka seurassa kaksi hukkui kävelyllä jään ylitse kouluun eri kertoina, äiti pohti aina, että olikos ainakaan se jälkimmäinen enää sattumaa. Semmosia ei voi tietää. Joo tylyltä kuullosti, mut äitisi sanat kuvastivat sitä tuskaa, mitä hän koki sisällään sillä hetkellä. Aina emme osaa valita sanojamme ainakaan just ikävien tapahtumien aikaan. Se tuska varmaan sisällä haluaa ulos. Ajattelemattomasti.

Hassua, on mullakin ollut joskus jotain joka on samallalain jäänyt mieleeni, mut silloin, kuin annoin anteeksi äidilleni ja hän minulle ja putsasimme menneen, niin siinä samassa putsaantui monen muunkin ikävästi sanotut jutut. Nyt saatetaan sisarpuolen kanssa puhua ihan rauhassa sen enempiä syyttelemättä ketään, esim isoäidin sotkeutumisista asioihin. Niinko tavallaan ei syytellä enää ketään vaan hyväksytään tosiasiat. Varsinkaan, kun mennyttä ei voi enää muuttaa, se oli jo. Ja sitten se,et jos asioita veivaisi vielä mielessään, niin kukaan muu ei voi huonosti, kun itse, niin se olisi hyvä teko itselle, että keksisi mitenkä ei enää sitä omaa mieltä pahoittaisi vanhoilla. Kun uusista tuulista löytyis aina uutta ihmeteltävää.

enuskoeiole kirjoitti:

Mun äidillä oli serkkupoika jonka seurassa kaksi hukkui kävelyllä jään ylitse kouluun eri kertoina, äiti pohti aina, että olikos ainakaan se jälkimmäinen enää sattumaa. Semmosia ei voi tietää. Joo tylyltä kuullosti, mut äitisi sanat kuvastivat sitä tuskaa, mitä hän koki sisällään sillä hetkellä. Aina emme osaa valita sanojamme ainakaan just ikävien tapahtumien aikaan. Se tuska varmaan sisällä haluaa ulos. Ajattelemattomasti.

Hassua, on mullakin ollut joskus jotain joka on samallalain jäänyt mieleeni, mut silloin, kuin annoin anteeksi äidilleni ja hän minulle ja putsasimme menneen, niin siinä samassa putsaantui monen muunkin ikävästi sanotut jutut. Nyt saatetaan sisarpuolen kanssa puhua ihan rauhassa sen enempiä syyttelemättä ketään, esim isoäidin sotkeutumisista asioihin. Niinko tavallaan ei syytellä enää ketään vaan hyväksytään tosiasiat. Varsinkaan, kun mennyttä ei voi enää muuttaa, se oli jo. Ja sitten se,et jos asioita veivaisi vielä mielessään, niin kukaan muu ei voi huonosti, kun itse, niin se olisi hyvä teko itselle, että keksisi mitenkä ei enää sitä omaa mieltä pahoittaisi vanhoilla. Kun uusista tuulista löytyis aina uutta ihmeteltävää.

Lue lisää

Taitaa tosiaan asia olla niin, että et tiedä persoonallisuushäiriöistä mitään. Narsisti ei pyydä anteeksi, ainakaan vilpittömästi, koska hän ei ole koskaan väärässä eikä tee virheitä. Joten et voi hänelle anteeksi antaakaan.

On turhauttavaa, kun narsistien uhreja ongelmineen vähätellään, kuten mielestäni teet. Mutta nyt ymmärrän, että teet sen tietämättömyyttäsi ja muiden ongelmiesi takia. On silti vähän kummallista miksi edes pyörit tällä palstalla ja kommentoit tätä aihetta. Ehkä se on sinulle kontakti ulkomaailmaan tms.

Sain kirjoitteluistasi vahvasti sen kuvan, että sinulla todella on ihan muita ongelmia kuin narsistinen äiti. Toivottavasti saat niihin apua.

Keskustelu kanssasi loppuu osaltani tähän, koska en saa tästä vertaistukea enkä voi sitä antaa enkä myöskään saa uusia järkeviä näkökulmia aiheeseen. Voimia ja iloa elämääsi.

Aloittajalle: Harmi, että hyvät keskustelut menevät pilalle kaikenlaisella turhalla höpötyksellä joulukinkuista ja muista. Meitä näköjään mahtuu joka junaan. Joku toinen keskustelupalsta on varmaan parempi.

Kolmaslapsi kirjoitti:

Taitaa tosiaan asia olla niin, että et tiedä persoonallisuushäiriöistä mitään. Narsisti ei pyydä anteeksi, ainakaan vilpittömästi, koska hän ei ole koskaan väärässä eikä tee virheitä. Joten et voi hänelle anteeksi antaakaan.

On turhauttavaa, kun narsistien uhreja ongelmineen vähätellään, kuten mielestäni teet. Mutta nyt ymmärrän, että teet sen tietämättömyyttäsi ja muiden ongelmiesi takia. On silti vähän kummallista miksi edes pyörit tällä palstalla ja kommentoit tätä aihetta. Ehkä se on sinulle kontakti ulkomaailmaan tms.

Sain kirjoitteluistasi vahvasti sen kuvan, että sinulla todella on ihan muita ongelmia kuin narsistinen äiti. Toivottavasti saat niihin apua.

Keskustelu kanssasi loppuu osaltani tähän, koska en saa tästä vertaistukea enkä voi sitä antaa enkä myöskään saa uusia järkeviä näkökulmia aiheeseen. Voimia ja iloa elämääsi.

Aloittajalle: Harmi, että hyvät keskustelut menevät pilalle kaikenlaisella turhalla höpötyksellä joulukinkuista ja muista. Meitä näköjään mahtuu joka junaan. Joku toinen keskustelupalsta on varmaan parempi.

Lue lisää

Voi olla myös niin, että sinunkin uskomuksesi ovat vähän sekavia ja ehkä muiden tarinoista koulukirjoista papukaijana opittua. Pahimmillaan niiden kirjoittajat ovat olleet sellaisia, että ovat ottaneet useita uhreja elämänsä aikana ja syyttävät niistä omista mielenterveysongelmista aina vain muita, mutta ennenkö alat etsiä uusia kohteita, niin suosittelen oikean avun hankkimista. Sinä nimittäin pimität totuutta uhreiltasi. Sinä olet mielisairas jos kuvittelet ymmärtäväsi muutamista kirjoituksista noin paljon, hae apua, ennenkö on myöhäistä äläkä leiki muiden puolesta jumalaa, kun et sitä ole. Ei oikeat ihmiset ole noin mustavalkoisia, kuin sinä koet. Toivottavasti keksit itsellesikin oikeat diagnoosit. Teemme virheitä, elämme parhaamme mukaan, emmekä ainakaan yritä rahastaa omien harhojen tuotoksilla jos oppimme on toisten kirjoittamista diagnoosileikeistä, millä ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä.

Tuli taas tänään kuultua diagnoosin antajien tekemistä rikoksista lapsiperheitä kohtaan, todella törkeää toimintaa. Olisi syytä hävetä, mutta ilmeisesti ei osata.

Kiitos ymmärtämisestä <3

Komppaan nimimerkkiä "Näitäonnähty". Ei ole juuri mitään lisättävää. Kannattaa katsoa muutaman vastaavaa kokeneen video Youtubesta, jos osaat englantia. Esim. nämä tubettajat käsittelevät aihetta kukin omalla tyylillään: Thrive After Abuse, Lisa A Romano, Narcissism Survivor, Sacha Slone...

Näistä ja monista muista on ollut lohtua minulle kaikkein pahimpina hetkinä ja edelleen palaan välillä katsomaan uusimpia videoita. Itse olen laittanut välit kokonaan poikki narsistiseen vanhempaani enkä ole katunut. Mutta se ei ehkä ole kaikille oikea ratkaisu.

Voimia. Rakasta itseäsi. Minusta meillä kaikilla on oikeus mahdollisimman tasapainoiseen elämään ja jos joku sitä tasapainoa jatkuvasti rikkoo voimakkaasti, on parempi jättää tämä henkilö pois elämästään. Se on raskasta ja surullista, mutta tekemisissä oleminen on vielä raskaampaa ja surullisempaa. Siinä se ero, jota moni kommentoija ei tässä ketjussa ymmärrä.

Voisko pohjimmiltaan ollakkin niin, että siitä puhutaan mistä tykätään ja sitten se, että pitäisi ajoissa oppii tutustumaan äitiinsä oikein, ettei sitten kun joutuu johonkin hoitokotiin, hän tule kohdeltua kuin olematonta? Oon nytemmin kuullut useammasta vanhuksesta jotka hetkessä masentuu laitoksissa joissa heitä ei huomioida. Aiheuttaen ennenaikaisen kuoleman. Afrikkalainen rummutus on varmaan aika rauhoittavaa tai mukaansa tempaavaa? Ostin jonkin vanhan kasetin ja siinä on yksi suomalainen rumpukappale, kun pistän sen soimaan, en kykene olemaan tekemättä mitään, vieläkö sen saisi soimaan taukoamatta tulisi ikävät kotihommat tehtyä huomaamattaan.