Joko on pihaantyöntyjät vauhdissa?

Nämä ulkomaalaiset "marjanpoimijat" siis. Varoittavia rekistereitä voinee laittaa esimerkinomaisesti tänne.
222107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Osa poimijoista on päivällä marjastamassa pihapiirissä ja samat poimijat liikkuvat yöllä jo pihalla katsellen olisko pihalta mahdollista poimia mukaan jotain tavaraa.

Äänestä

Minkä merkkisiä/mallisia autoja liikenteessä?

Äänestä

Mökillä oli autopihassa , ajoin oman autoni pihatielle. Eivät pääse lähteen mihinkään . Lisäksi laitoin 2 rotikkaa pihalle heidän autonsa viereen. Ei oo näkyny auton hakijoita . Uudehko Mersu .

Äänestä
  • Tämähän on sitä suomalaista kansainvälistä yrittämistä?. Rahdataan ihmiset toiselta puolen maapalloa ja idästä nauttimaan suomalaisen yrittäjän tarjoamaa röyhkeätä hyväksi käyttöä. Ja vielä ruokapalkalla .Nämä yrittäjäthän on oikeita vastuuhenkilöitä tähän rosvoamiseen .

    Äänestä

Aikamoista leikkiä joka vuosi näiden poimijoiden kanssa. Taitaa kuitenkin olla ihan paikalliset, jotka toimintaa pyörittävät, autot suomen kilvissä ja kartat ja gps:t annettuna?

Äänestä

Mitäs muita källejä näille on tehty kuin motitettu? Joku kertoi hakeneensa oman varastetun perämoottorin takaisin selvittämällä auton rekisteritiedot, liekköhän tosi.

Äänestä
  • Huomiovärisprayn käyttö auttaa tunnistamaan väärillä asioilla vierailleiden autot jatkokäsittelyissä.

    Äänestä

Ahkerat marjanpoimijat poimivat marjat samaan aikaan kun oman vaan joutilaat somettaa ja tekee tihutöitä poimijoiden ajopeleille.

Äänestä

No mutta v*tuttaa se peräkammarissakin hanskata, kun poissaollessa viedään tuhkatkin pesästä. Ei siinä paljoa mustikkasaavi lohduta.

Äänestä

Alkakaahan opetella riisin ja tattaripuuron syöntiin ja ottakaa käsi poes housunkauluksesta. Juttusille vaan ennenkuin syksy vie etelän hedelmät. Marjaoppaaksi vaan hän jotka jo kahteloo ristiin naesen puutteesta.
Nyt olisi hyvä mahdollisuus päästä sisäsiittoisuudesta hyrskällä.

Äänestä

Marjastus ja varastus lienee eri asioita, mutta täällä ne nivotaan kauniisti yhteen. Olisihan se melkoista seikkailua lähteä vieraille maille kuleksimaan toisten pihapiireihin. Mutta rahan vuoksihan sitä?

Äänestä
  • Mutta jos marjat varastetaan kauniisti niin eipä tarte olla kaksinen nivoja ja siinä lähtee muutkin,varastuksen arvot täyttävät poimijoiden mielestä, lähtevät varmasti. Vastuu Yrittäjät , yritätketö te edes haalianne ihmisiä opastaa toimimaan oikein vai onko se sentin kiilto hämärtäny / hämärtyny?.

    Äänestä

  • Koeta opetella oikeinkirjoitusta, ei tuosta saa mitään selvää.

    Äänestä

  • Lehtori_Iiris_Tissi kirjoitti:

    Koeta opetella oikeinkirjoitusta, ei tuosta saa mitään selvää.

    Hoono soomi tuo monesti asian paremmin esille kuin rahvaan omasilla sivistys sanoilla höystettynä, joka toiseen väliin tungetaan kuten" vi...u, kyrpä ym. Sivistys sanat".Se on liian helppoa luettavaa . Luetun ymmärtäminen riippuu tietysti lukijan varustuksesta.

    Äänestä

  • Kansainvälisiäyrityksiä kirjoitti:

    Mutta jos marjat varastetaan kauniisti niin eipä tarte olla kaksinen nivoja ja siinä lähtee muutkin,varastuksen arvot täyttävät poimijoiden mielestä, lähtevät varmasti. Vastuu Yrittäjät , yritätketö te edes haalianne ihmisiä opastaa toimimaan oikein vai onko se sentin kiilto hämärtäny / hämärtyny?.

    mite marjat varastetaan kauniisti`nehän on kaikkien vapaasti otettavissa kuhan pitää sen 200m taloo tai paskahuussii matkoo, muutamathan aikoinaa tullu minnuukin pois ajja, mut ite isäntä lähten nopeemmin :)

    Äänestä

Keneltäkään vielä viety mitään?

Äänestä

Halla vei mustikat, mikä nyt peiteammatiksi mökkirosvoille?

Äänestä

Minulta ne vei neitsyyden.

Äänestä
  • Ahaa, siellä on siis hinttikin mukana

    Äänestä

Ukrainan rekkari, alkaa AB4157...
Ensi yö ja koko viikonloppu on mökki- ja autiotalojen rosvoussesonkia.
"Marjanpoimijat" ovat poistumassa Kainuusta. Jäivät ilman marjatiliä mutta eivät meinaa jäädä saaliitta pakettiautoineen.

Äänestä

On se kumma ettei näitä saada kuriin, vuodesta toiseen samaa pelleilyä. Korpilaki käyttöön.

Äänestä

" Kevät toi, kevät toi muurarin,
kevät toi, kevät toi maalarin,
kevät toi, kevät toi rakennukselle hanslankarin
ja rannoille hampparin"

Syksy toi, syksy toi ukrainalaisen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gulbero kirjoitti:

Nämä ulkomaalaiset "marjanpoimijat" siis. Varoittavia rekistereitä voinee laittaa esimerkinomaisesti tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu