6 päivää

Vielä on aikaa rakastaa ja helliä koiravauvoja!

En ois ikinä uskonu miten paljon voi niihin kiintyä,aikuinen mieskin polvillaan lattialla konttaamassa ja tuhisemassa,haukut ympärillä,on muuten ihana näky!

Perjantaina muuttaa Pikkujäbä uuteen kotiinsa,tänään kävivät ihmisensä häntä taas halimassa.Pojasta on kasvanut tosi upea tyyppi,painoakin jo1200 g,ja mahtava luonneOn kovista ja symppistä vuorotellen,uudet ihmisensä ovatkin antaneet nimekseen Symppis,aika osuva,vai mitä?

IsoJäbä muuttaa lauantaina,on myös saanut nimekseen Peetu(lyh.Beethoven).On myös nimensä mukainen,kuin minikokoinen bernis!

Kyllä niitä tulee ikävä,Sohvi-tyttö lähtee seur. viikolla.

Alkaa kallistua tääkin päiväkirja loppua kohden,vaikka Pipari jää meille,ei varmaan tule enää kirjoiteltua tänne kuulumisia,ainakaan näin usein.Isäntä kyllä on sitä mieltä éttä oon jäänyt tähän koukkuun,voi olla tottakin.mutta tällaista iloa on ollut kunnia(suorastaan)jakaa.
Vaikka väliin on mahtunut myös surun ja pelon kyyneleitä.Kaikesta on selvitty,onneksi.

Mammakoira voi erinomaisesti,on ruvennut saamaan painoa,imettää vielä päivittäin,vaan eipä taida paljon maitoa enää tulla.Viimeinen niskapiikki taitaa jäädä muistoksi ei niin hyvistä hetkistä.

Kovat on tsembalot vuorokauden ympäri,aamupäivisin pennut nukkuvat ja keräävät virtaa iltaa kohden,syövät välillä(ihan kaikkea mitä vaan keksin antaa), ja aloittavat rallin 3 jälkeen päivällä.Jaksavat riekkua tunnin,sit taas unta saman verran,ja uusi kierros.Parhaimmillaan ovat riehumisen suhteen illalla,on kivaa kun lapset ovat kotona ja konttaavat pitkin lattioita pennut perässään,nämä minikokoiset ihmeet on niin ihania ettei sanat riitä kuvailemaan.

Ja niin kauniita,kuonot ottaa pituutta,ilme on perhosmainen vähän lyhyemmällä kuonolla ja luppakorvilla,joista tupsut jo kasvavat hyvää vauhtia.Silmät on symmetrisesti kuonon yläpuolella,chinin pyöreät,valkuaiset näkyvissä.
(mammalla silmät samalla tasolla kuononpään kanssa edestä katsottuna ja pyöreät,isällä selkeästi yläpuolella ja hieman vinot,'kettumaiset')

Täydellisiä mielestämme,ja ovat ehtineet kerätä faniklubin muistakin ihmisistä.Taitaa itku tulla jollain toisellakin,lasten lisäksi,kun aika koittaa.

Nyt osaavat tietysti tulla pentulaatikosta pois,lisärakenteista huolimatta.Eikä me enää jakseta stressata,vaikka meillä onkin omituinen hiihtävä tyyli muodostunut kävellessä sisällä,onneksi jalat muistaa varoa kun yläpää on ajatuksissaan.Aika kääpiöitä kuitenkin noi vauvat ovat,säkä n. 15 cm.Ja tulevat perässä joka paikkaan!Kun olen suihkussa(amme verho)istuvat lattialla ihmettelemässä mitäs nyt tapahtuu.

Kun joku tulee/menee ulko-ovesta,on kopla mukana eteisessä.Mikään ei ole ihanampaa kuin lumesta sulavat kengät!Ja mukaan yrittävät päästä vaikka väkisin,välillä oon ollut vaikeuksissa kun yksin yritän lähteä,ei ole ketään pitämässä pentuja että saisin oven turvallisesti kiinni,huh niitä pieniä tassuja kun ovat nopeita..

Entäs ne turkit1Pentukarva vaihtuu vielä,sen tiedän,mutta en ole eläissäni nähnyt tällaista karvaa,isäntä heitti hetulaa että näistä sais hyvät ja erittäin kalliit hanskat.Uskomattoman pehmeää,tiivistä ilman alusvillaa,ja pitkää,nyt 6,5 viikkoisena ja 4-5 cm.Ja pystyssä.Ovatkin aivan kuin lumipslloja,näyttävät suorastaan lihavilta kun töppöjalat viuhtovat.

Olen katsellut pentukuvia netistä,ei lähelläkään yhdenkään turkki edes pienenä,ja nyt tarkoitan chinejä ja papilloneja.

Otettiin perhepotretti,mamma ja lapset,isä tulee mukaan ensi viikolla.

Pakko myöntää että meillä on maailman ihanimmat koiranpennut,oikeesti!

Kiitän jo nyt kaikkia jotka ovat meitä tän foorumin kautta auttaneet ja eläneet hengessä mukana,erityisesti Umaa.Vielä ehdin varmaan teitä rääkätä näillä hehkutuksilla muutaman kerran,sit alkaa työkuviot ja muu arki,en kuitenkaan vaihtaisi hetkeäkään pois(-eklampsian,huh).

En myöskään suosittele tätä raskasta rallia kenellekään joka ajattelee et se menee nopeesti,ilman vaivaa.Hemmetti näihin kiintyy ja uskomatonta kyllä,antaa itsestään viimesenkin energian.Nyt tajuan paremmin myös sen mikä Rotukoirissa maksaa,isoja tai pieniä,sama se.

Ei kovin monen hermot tällaista kestä.Viime viikko on mennyt valvoessa,kun pennut rääkyvät laatikossa että päästä pois täältä vankilasta!
Nyt eivät kilju kun pääsevät pois(lue:miinakenttä lattialla),ovat siirtyneet itkemään sohvan/sängyn viereen.

Vielä 6 yötä ja sit jotenkin tyhjä olo,varsinkin Pikkujäbän suhteen,kun ei pitänyt olla kummoiset eväät elämälle,vaan lopussa kiitos seisoo,ja ylpeys!Terkkuja kertaa nejä Mamma emäntä
4757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siis,onko teillä ken ties japanese-chin, etsin nimittäin kesäksi itselleni pentua,aika harvassa ovat, tiedätkö hintaa?(käy myös paperiton),kerrotko jos tiedät jotain.

Äänestä
  • jep,mamma on japanese chin.Pentujen isä on papillon,joten eivät puhdasrotuisia,mutta sitäkin ihanampia!

    Hauva.com on paikka jossa sun kannattaa pistäytyä,huono olen neuvomaan kun olen surkea tän koneen kanssa.
    www.makupalat.fi kautta pääset hyville koirasivuille,kasvattajien yhteystiedot saat muös sieltä.

    Chinin hinta on noin tuhat euroa,paitsi jos löytyy värivirheellinen yksilö,silloin voit saada halvemmalla.
    Jos kesäksi etsit,kannattaa ottaa jo yhteyttä kasvattajiin,varaa ajoissa omasi.
    Ihana haukku,toivottavasti saat haluamasi!

    Äänestä

  • NeljänSuora kirjoitti:

    jep,mamma on japanese chin.Pentujen isä on papillon,joten eivät puhdasrotuisia,mutta sitäkin ihanampia!

    Hauva.com on paikka jossa sun kannattaa pistäytyä,huono olen neuvomaan kun olen surkea tän koneen kanssa.
    www.makupalat.fi kautta pääset hyville koirasivuille,kasvattajien yhteystiedot saat muös sieltä.

    Chinin hinta on noin tuhat euroa,paitsi jos löytyy värivirheellinen yksilö,silloin voit saada halvemmalla.
    Jos kesäksi etsit,kannattaa ottaa jo yhteyttä kasvattajiin,varaa ajoissa omasi.
    Ihana haukku,toivottavasti saat haluamasi!

    ollu mahtava lukee noista vauvoista! ittellekki tulee ihan surku vaikken oo ikinä niitä nähnykkään :) kerrot jotenki niin elävästi että tuntuu et olis hyviäki tuttuja... kerrohan ny vielä joskus kuulumisia :)

    Äänestä

On ollut ihana seurata puuhailujasi pentujen kanssa. Kaikista hankaluuksista (joita kyllä pennutuksessa aina riittää) huolimatta olet positiivisella tavalla kirjoitellut pentujen elämästä. Kiitokset kovasti. Voisit ryhtyä vaikka kirjailijaks, kirjoittaa best sellerin koirien elämästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NeljänSuora kirjoitti:

Vielä on aikaa rakastaa ja helliä koiravauvoja!

En ois ikinä uskonu miten paljon voi niihin kiintyä,aikuinen mieskin polvillaan lattialla konttaamassa ja tuhisemassa,haukut ympärillä,on muuten ihana näky!

Perjantaina muuttaa Pikkujäbä uuteen kotiinsa,tänään kävivät ihmisensä häntä taas halimassa.Pojasta on kasvanut tosi upea tyyppi,painoakin jo1200 g,ja mahtava luonneOn kovista ja symppistä vuorotellen,uudet ihmisensä ovatkin antaneet nimekseen Symppis,aika osuva,vai mitä?

IsoJäbä muuttaa lauantaina,on myös saanut nimekseen Peetu(lyh.Beethoven).On myös nimensä mukainen,kuin minikokoinen bernis!

Kyllä niitä tulee ikävä,Sohvi-tyttö lähtee seur. viikolla.

Alkaa kallistua tääkin päiväkirja loppua kohden,vaikka Pipari jää meille,ei varmaan tule enää kirjoiteltua tänne kuulumisia,ainakaan näin usein.Isäntä kyllä on sitä mieltä éttä oon jäänyt tähän koukkuun,voi olla tottakin.mutta tällaista iloa on ollut kunnia(suorastaan)jakaa.
Vaikka väliin on mahtunut myös surun ja pelon kyyneleitä.Kaikesta on selvitty,onneksi.

Mammakoira voi erinomaisesti,on ruvennut saamaan painoa,imettää vielä päivittäin,vaan eipä taida paljon maitoa enää tulla.Viimeinen niskapiikki taitaa jäädä muistoksi ei niin hyvistä hetkistä.

Kovat on tsembalot vuorokauden ympäri,aamupäivisin pennut nukkuvat ja keräävät virtaa iltaa kohden,syövät välillä(ihan kaikkea mitä vaan keksin antaa), ja aloittavat rallin 3 jälkeen päivällä.Jaksavat riekkua tunnin,sit taas unta saman verran,ja uusi kierros.Parhaimmillaan ovat riehumisen suhteen illalla,on kivaa kun lapset ovat kotona ja konttaavat pitkin lattioita pennut perässään,nämä minikokoiset ihmeet on niin ihania ettei sanat riitä kuvailemaan.

Ja niin kauniita,kuonot ottaa pituutta,ilme on perhosmainen vähän lyhyemmällä kuonolla ja luppakorvilla,joista tupsut jo kasvavat hyvää vauhtia.Silmät on symmetrisesti kuonon yläpuolella,chinin pyöreät,valkuaiset näkyvissä.
(mammalla silmät samalla tasolla kuononpään kanssa edestä katsottuna ja pyöreät,isällä selkeästi yläpuolella ja hieman vinot,'kettumaiset')

Täydellisiä mielestämme,ja ovat ehtineet kerätä faniklubin muistakin ihmisistä.Taitaa itku tulla jollain toisellakin,lasten lisäksi,kun aika koittaa.

Nyt osaavat tietysti tulla pentulaatikosta pois,lisärakenteista huolimatta.Eikä me enää jakseta stressata,vaikka meillä onkin omituinen hiihtävä tyyli muodostunut kävellessä sisällä,onneksi jalat muistaa varoa kun yläpää on ajatuksissaan.Aika kääpiöitä kuitenkin noi vauvat ovat,säkä n. 15 cm.Ja tulevat perässä joka paikkaan!Kun olen suihkussa(amme verho)istuvat lattialla ihmettelemässä mitäs nyt tapahtuu.

Kun joku tulee/menee ulko-ovesta,on kopla mukana eteisessä.Mikään ei ole ihanampaa kuin lumesta sulavat kengät!Ja mukaan yrittävät päästä vaikka väkisin,välillä oon ollut vaikeuksissa kun yksin yritän lähteä,ei ole ketään pitämässä pentuja että saisin oven turvallisesti kiinni,huh niitä pieniä tassuja kun ovat nopeita..

Entäs ne turkit1Pentukarva vaihtuu vielä,sen tiedän,mutta en ole eläissäni nähnyt tällaista karvaa,isäntä heitti hetulaa että näistä sais hyvät ja erittäin kalliit hanskat.Uskomattoman pehmeää,tiivistä ilman alusvillaa,ja pitkää,nyt 6,5 viikkoisena ja 4-5 cm.Ja pystyssä.Ovatkin aivan kuin lumipslloja,näyttävät suorastaan lihavilta kun töppöjalat viuhtovat.

Olen katsellut pentukuvia netistä,ei lähelläkään yhdenkään turkki edes pienenä,ja nyt tarkoitan chinejä ja papilloneja.

Otettiin perhepotretti,mamma ja lapset,isä tulee mukaan ensi viikolla.

Pakko myöntää että meillä on maailman ihanimmat koiranpennut,oikeesti!

Kiitän jo nyt kaikkia jotka ovat meitä tän foorumin kautta auttaneet ja eläneet hengessä mukana,erityisesti Umaa.Vielä ehdin varmaan teitä rääkätä näillä hehkutuksilla muutaman kerran,sit alkaa työkuviot ja muu arki,en kuitenkaan vaihtaisi hetkeäkään pois(-eklampsian,huh).

En myöskään suosittele tätä raskasta rallia kenellekään joka ajattelee et se menee nopeesti,ilman vaivaa.Hemmetti näihin kiintyy ja uskomatonta kyllä,antaa itsestään viimesenkin energian.Nyt tajuan paremmin myös sen mikä Rotukoirissa maksaa,isoja tai pieniä,sama se.

Ei kovin monen hermot tällaista kestä.Viime viikko on mennyt valvoessa,kun pennut rääkyvät laatikossa että päästä pois täältä vankilasta!
Nyt eivät kilju kun pääsevät pois(lue:miinakenttä lattialla),ovat siirtyneet itkemään sohvan/sängyn viereen.

Vielä 6 yötä ja sit jotenkin tyhjä olo,varsinkin Pikkujäbän suhteen,kun ei pitänyt olla kummoiset eväät elämälle,vaan lopussa kiitos seisoo,ja ylpeys!Terkkuja kertaa nejä Mamma emäntä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu