Nyt ihmiset! Valoja päälle!

fsahiofansio

3

313

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valot_on_jo_päällä

      Kyllä minä olen tajunnut tilanteen jo kauan sitten. Kyse on kulttuurimarxismista, joka on vallannut länsimaiden eliitit. Tuon aatteen tavoitteena on tuhota valkoisten ja kristittyjen länsimaiden arvopohja. Eli ns. koti, uskonto ja isänmaa-arvopohja.

      Kodin eli perhearvot kyseenalaistetaan. Myös kansalliset arvot eli oman maan , kansan ja kulttuurin arvostaminen kielletään. Lopuksi käydään uskontoa ja nimenomaan kristinuskoa vastaan.

      Muta kansa ei herää, koska valtamedian ja koulujen avulla se on aivopesty hyväksymään oman sivilisaationsa tuhoamisen.

    • näintänäänhuomennatoisin

      Artikkeli on kummallista sillisalaattia, että on hankala ymmärtää, mikä on ollut toimittelijan ydinajatus tai motiivi.

      On olemassa monenlaista parafiliaa, eli mielentilaa, jossa koetaan voimakasta seksuaalista kiihottumista ei-sosiaalisesti hyväksytyistä asioista tai muuten poikkeavilla, epänormaaleilla tavoilla (zoofilia, koprofilia, exhibitionismi jne.). Eli kyse on käyttäytymishäiriöstä. Pedofilia on myös ICD-tautiluokiteltu. Poikkeava mielentila on yhtä todellinen, oli ihminen toteuttanut fantasioitaan tai ei, tai että ajatuksia ei ole kriminalisoitu ja sitä myöten ihminen ns. ei ole tehnyt mitään väärää. Mitä pedofiilimpi sen todennäköisemmin hän myös toteuttaa fantasiansa. Koska aiheeseen liittyy vakavia vaaroja, niin siksi siitä ei tulisi puhua ollenkaan myötäilevästi tai puolustelevasti, sillä se ruokkii ihmisten taipumuksia, sekä vähitellen turruttaa tämähetkistä normaalina pidettyä kielteistä suhtautumista aiheeseen. Näinhän on tapahtunut esim. homoseksuaalisuuden kanssa, jota aiemmin pidettiin normaalisti häiriönä ihmisen psyykessä ja fysiikassa, sekä kiellettynä toimintana. Kun homoseksuaalisuutta alettiin myötäilemään ja normalisoimaan, siitä on nyt tullut paikoin jopa heteroutta normaalimpi ja arvostetumpi asia. Nythän homovastaisuudesta, sekä homoseksuaalisuuden kritisoinnista on tullut se epänormaali ja epäterve asia, joka on myös osasyyllinen siihen, että jopa heterouttakin julistetaan epänormaalina asiana.

      Asiat muuttuu ja kehittyy aina ja jokapäivä, joten on ensiarvoisen tärkeää nähdä tulevaan, että mikä asia kehittyy ja mihin suuntaan. Lapset eivät tule koskaan kehittymään sellaiseksi, että niillä olisi jo varhaisina ikävuosinaan aikuisen kyvyt käsittää asioita ja suhtautua niihin ns. oikein, vaan tulevat aina olemaan aina yhtä avuttomia ja haavoittuvaisia ja ovat alttiina henkisille kehityshäiriöille. Siksi pedofilia on pidettävä pysyvästi negatiivisena, ei-sallittuna, vääränä ja sairaana tapana sekä ajatuksena että toimintana.

      Sexpot ja SETAt voivat olla myös haitallisia seksuaalivalistajia, jos ryhdytään suhtautumaan myönteisesti poikkeaviin ja mahdollisesti haitallisiin seksuaalisuuden suuntautumisiin, sekä edesauttamaan niiden kehittymistä väärään suuntaan.

    • heijastin

      En klikkaile vieraita linkkejä, mutta ajovalot on oltava päivin öin. Koskee myös muualta tulleita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      243
      708
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe