Kiihkeää teiniseuraa (Koko novelli)

novelpro

Tutustuin Sannaan (nimi muutettu), tummaan, nättiin ja hoikkaan opiskelijatyttöön eräällä terassilla pääkaupunkiseudulla. Tulimme hyvin juttuun, koska hän alkoi juuri opiskella alaa, jolla itse työskentelen. Tämä kuusitoistakesäinen tyttö seurusteli, kuten itsekin, joten mitään sutinaa ei ensitapaamisella syntynyt. Vaihdoimme tosin sähköpostiosoitteita.

Viikot kuluivat. En saanut pyyhittyä mielestäni ajatusta, että pääsisin panemaan tuota tiukkaa ja nuorta herkkupersettä, ja niinpä päätin pyytää Sannan prätkäajelulle. Ehdotukseni oli hyvin suora: haluaisiko hän rakastella minun, 34-vuotiaan miehen kanssa. Sanna kertoi haaveilleensa vanhemmista miehistä jo pidempään, mutta ei ollut rohjennut pettää poikaystäväänsä. Mutta nyt oli tullut rietastelun aika.

Niinpä eräänä iltapäivänä kävin hakemassa Sannan erään vantaalaislähiön parkkipaikalta. Hän näytti matalavyötäröisissä farkuissaan ja topissaan niin seksikkäältä, että minun oli vaikeata pysytellä farkuissani. Tiesin rauhallisen piknik-paikan, jonne suunnistimme kiireen vilkkaa. Oli helle, joten vähensimme vaatetusta ja asetuimme makaamaan viltille. Tytöllä oli päällään oranssit bikinit, ja minulla mustat bokserit, joiden etumus alkoi pullottaa komeasti kun vaidoimme ensimmäisen suudelman.

Paikka oli rauhallinen, keskellä peltoaukiota, joten kukaan ei pääsisi yllättämään meitä rakastavaisia. Kiihko valtasi meidät pian. Sormeni eksyivät bikinien alle, hieroin ja suutelin Sannan pieniä rintoja. Hän alkoi voihkia äänekkäästi ja hieroi isoksi paisunutta kyrpääni bokserien läpi. Päätin olla kiirehtimättä ja antaa tytölle kielihoitoa. Poistin hänen bikinien alaosan, levitin pienet reidet ja asetuin nuolemaan tytön paljaaksi ajeltua teinipillua. Se maistuikin ihanalle, nuolin sitä hartaasti, välillä nussin kielelläni. Melko pian Sanna saikin ensimmäisen orkkunsa, jonka aaltojen lyödessä työnsin peukalon hänen peräaukkoonsa. Se kiihoitti häntä kovin.

– Nussi mua, kuiskasi tuo kiimainen pikkunarttu korvaani. Rullasin kortsun ison kullini päälle ja asetuin selinmakuulle. Sanna tuli päälleni ja ohjasi paksun kyrvän pieneen reikäänsä. Eihän se meinanut ensin mahtua, mutta norona kiimasta valuva vittu imi kuin imikin koko kullin sisäänsä parin minuutin hidastempoisen nainnin jälkeen. Otin tiukan otteen hänen pienestä perseestä ja aloin hurjan vatkaamisen. Sanna laukesi äänekkäästi parkuen.

Vartin naimisen jälkeen halusin tuota pikkupersettä takaapäin. Tuntui ihanalta nussia tätä tyttöä pitkin vedoin ja saada hänet laukeamaan useita kertoja. Melko pian koitti oma vuoroni ja iso lasti spermaa syöksyi kortsuun. Nain Sannaa vielä jonkun aikaa lauettiani ja hän sai vielä yhden orkun. Sitten lysähdimme hikisinä viltille ja avasimme jääkylmät siiderit. – Sää tunnuit ihanalta, Sanna sanoi. – Sä tunnuit suorastaan taivaalliselta, vastasin.

En ollut kuitenkaan saanut tarpeekseni tuota kiimaista teininarttua, joten ehdotin hänelle käyntiä kotonani. Se kelpasi. Sisälle päästyämme menin Sannan taakse ja aloin nuolla hänen korvaansa. Suutelin hänen niskaa, hieroin hänen lantiota ja rintoja. Sanna alkoi voihkimaan. Hän oli niin kiimassa, että kosteus tunki farkkujen läpi.

Kävin hakemassa käsiraudat ja kiinnitin Sannan yläkerran kaiteeseen. Riisuin vapisten hänen farkkunsa, menin istumaan hänen alleen ja aloin nuolemaan tuota taivaallista pillua. Se maistui nussimisen jäljiltä kiimannesteille ja punoitti kyrvän jäljiltä. Sanna tärisi kiimasta. Nuolin hänelle orkut, jonka jälkeen työnsin kullin hänen suuhunsa. Hän imi sitä hurjana, melkein kuin olisi menettämässä järkensä. – Nai mua perseeseen, mä en oo vielä kokeillut, kuului Sannan yllättävä pyyntö. Kävin hakemassa makkarista rasvapurkin ja palasin Sannan luokse. Nyt saisi pyllykin kyytiä. – Ole varovainen, neiti pyysi ja lupasin tehdä näin.

Hitaasti, sentti sentiltä tunkeuduin hänen peppuunsa. Sanna parkuin kivusta ja kiimasta. Pikku hiljaa aloin naimaan häntä lujempaa ja tyttö vikisi kuin viimeistä päivää. Hieroin samalla Sannan klitorista. En muista operoineeni näin ahtaassa reiässä, joten kauaa en pystynyt pidättämään lastiani. Toinen kuuma piipullinen räjähti Sannan peppuun. Sperma valui norona hänen vaostaan. Nuolin hänen hellät paikkansa puhtaaksi ja päästin Sannan raudoista. Hän sanoi, että on tyydytetty eikä ollut kokenut vielä vastaavaa. – Apua, mä en pysty kävelemään moneen päivään, Sanna hymisteli. Ajoin hänet kotiinsa ja vaihdoimme vielä pitkän suudelman.

Rietastelimme vielä toisenkin kerran hänen kotonaan. Syksyn tullen Sanna muutti opiskelemaan ulkomaille. Tämä viime kesäinen kokemus oli niin piristävä, että harkitsen vakaasti teinirakastajan ottamista. Olkaa tytöt kuulolla!

-LOPPU-

10

6289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • komppar

      Ihan jees

    • sampoos

      Kiva novelli

    • Naapuriapu

      Sain nauttia Hoassin solun asukkaiden kiinnostuksesta anukseeni. Pummasivat kumit päällä koko viikonlopun. Ei minua estetty poistumasta mutta en pystynyt kävelemäänkään. Saatuaan siemenet pussiin rullasivat kumin aisan päältä ja tunkivat ne takaisin anukseen. Onneksi asuin samassa rapussa. Aikanaan auttoivat sitten kotiin. Seuraavan viikon wc tuotokset oli kiinnostavia kumikokonaisuuksia.

    • komppar

      Kiva novelli.

    • rimpol

      Kiva novelli :)

    • spospa

      Mukavaa yö luettavaa :)

    • poilasd

      Kiva kertomus :)

    • Anonyymi

      Tuo "orkuttelu" on aivan naurettavaa ja toisekseen, mikä hitto siinä peräsuoleen jyystämisessä kiinnostaa?
      Täytyy olla jotain nupissa vialla jos haluaa jotakuta porata persieen.

    • Anonyymi

      Kyllä tuollaista teininarttua olis upea käyttää

    • Anonyymi

      Buaahaa...
      Johan ol tuassiisa mielkuvitus laukalla!
      Hyvä, että pimppiin mahtu ja sitte kuitennii pakoputkee sopi.
      Buaahaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3713
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2539
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      41
      2451
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2255
    5. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      18
      1735
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1679
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1603
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      297
      1440
    9. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      140
      1429
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      46
      1368
    Aihe