Rakastelin ystäväni kihlatun kanssa (Koko novelli)

novelpro

Hyvän kaverini kihlatulla (Suvi) ja minulla oli ollut jo jonkun aikaa jotai mitä ei olisi pitäny. Kaverini oli jo kerran lukenu meidän kahden väliset tekstivietit. Tietty siinä vaihees olisi pitänyt pistää jarrut pohjaan.

No päätimme Suvin kanssa että näemme naamatusten ja jutella asiat kerralla kuntoon. Sovimme paikaksi minun luonna ja että syödään pitsaa samalla. No Suvi saapui ovelleni. Kutsuin hänet sisällä koska ”emme kumminkaa halua keskustella naapureitten kuullen”. Suvi oli alusta asti todella vaivautunut. No yritin keskustella ja kysellä mitä meillä on ja miten asia ratkaistaa. Olimme tässä vaihees jo tilanneet pitsaa. En saanut Suvista mitään järkevää ulos siihen mennessä kui pitsat saapuvaivat. No totesin että syödään ne sängyssä jos sielä olisi rennompi puhua. No söimme pitsaa sängyssä ja Suvikin tuntui jo rentoutuneen hiukan ja alkoi puhumaan enemmänki. Olimme suurin piirtein samaa mieltä että meidän pitää lopettaa pelimme. Sit ku olimme pitsat syönneet niin aloin makamaan selälläni. Totesin ”ikävää että en tehnyt aloitetta silloin ku se oli vielä sallittua”. Yhtä äkkiä Suvi tuli päälleni istumaan ja oli taas sama vaivautunut itsensä kui aikasemminki. Yritin kysellä miksi näin on ja miksi tuli istumaan syliini…
Otin Suvin syleilyyn edelleen makoilen selälläni. Kysyin: ”Miksi suostuit tulemaan luokseni jos et pysty keskustelemaan asiasta?”. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuulin kun Suvi kuiskasi korvaani: ”Se oli tekosyy tulla tänne”. Kysyin: ”Mikä oli sitten oikea syy?” Suvi: ”Jotta saisin olla lähelläsi”. Jossain vaiheessa aloimme suudella toisiamme. Suvi kysyi jossain vaiheessa hämmentyneenä: ”Miksi yrität karata?” Ihmettelin kysymystä: ”Mitä tarkoitat?” Suvi: ”No painaudut koko ajan poispäin.” Olin hetken hiljaa jonka jälkeen totesin: ”Johtuneen tuosta metallista sormessasi”, viitaten hänen kihlasormukseensa. Suvi siihen ”Se on helposti ratkaistu” ja otti sormuksensa pois pistäen sen farkkujensa oikeaan taskuun.

Jatkoimme taas suutelemista. Itse aloin jo lämmetä enemmänki.

Tässä vaiheessa kaverini tekstasi Suville ja kärttyi häntä jo takaisin kotiin. Suvi vastasi viestiin (en tiedä mitä). Käännyimme niin että Suvi oli allani jatkaen suutelemista. Jossai vaiheessa Suvilta ja minulta oli lähteny päälyspaidatkin ja käteni vaeltivat hänen rinnoillaa. Olin sekaisin. Tästä olin jo haaveillu pidemmän aikaan. Melkein koko ajan mitä olimme Suvin kanssa tunteneet toisemme. Kaverini soitti Suville tässä vaiheessa jo melko vihaisena käskien hänet takaisin kotiin. Päätin puhelun aikana selvittää kuinka pitkälle Suvi on valmis menemään. Olin tässä vaiheessa täysin testosteronin vallassa. Aloin riisumaan Suvin housuja samalla kun hän puhuu kaverini kanssa puhelimessa. Otin suoraan myös Suvin valkoiset alushousut pois hänen päältään. Katsoin kysyvästi Suvia silmiin. Hän nyökkäsi. Aloin nuolemaan hänen pilluaan. Tunsin sinä samalla sekunnilla saapuvani taivaan porteille. Elin haavettani. Sormitin Suvia samalla kun nuolin ja imin hänen klitoristaan. Suvista näkyi selvästi kuinka hän nautti tilanteesta.

Hän lopetti puhelun ja alkoi makaamaan selällään samalla levittäen haarojaan enemmän. Nuolin pillua koko taidollani. Nousin Suvin päälle suutelemaan häntä. Suvi kietoi kätensä ympärilleni samalla kuin suutelimme. Aloin asettelemaan munaani Suvin häpyhuulille. Hänen vartalonsa jähmettyi hetkeksi. Sitten hän koukisti jalkansa. Työnnyin pilluu hellästi. Aloitin liikkeen lantiollani. Päässäni soi koko ajan sekä taivaallinen harmonia että kieltokello. Ajattelin ainoastaan että elin haaveissani. Nousin polvieni varaan jotta näkisin Suvin vartalon kokonaan samalla riisuen hänen toppinsa.

Nyt Suvi oli edessäni ainoastaan rintaliivit päällänsä jalat koukussa ja munani sisällään. Että osasi olla taivaallinen näky. Otin tukea hänen polvistaa samalla kun aloin tyntymään yhä uudelleen ja uudelleen hänen sisäänsä. Suvi nautti silmin nähtävästi ja hengitti raskaasti. Riisuin hänen rintsikat jotta hänen rintansa saisivat liikkua vapaasti. Juuri sopivat. Kiinteät, pyöreät, isot mutta ei merkkiäkään maan vetovoiman tekemistä tuhoista. Suvin vartalo mukautui täysin lantioni liikkeisiin.

9

6757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novelpro

      Seksimme oli kuin olisimme harrastaneet sitä vuosia keskenämme. Osasimme täydentää toistemme liikkeet täysin ja kummatkin tekivät automaattisesti sen mistä toinen tykkäsi. Pyysin Suvia kääntymään kontilleen. Suvi kääntyi kumminkaa irrottamatta hetkeksikään katsetta minusta. Nautin muutaman sekunnin näystä joka oli edessäni. Suvi pylly pystyssä katsoen suoraan minuun. Otin toisella kädelläni hänen pakarastaan kiinni samalla ohjaten penikseni hänen pilluunsa. Työnnyin hitaasti pohjaan asti Suviin. Hän aloitti liikuttamaa lantiotaan, minä aloitin edes takaisen liikkeen hänen sisällään.

      Otin hänen rinnoistaan kiinni samalla nostaen hänet minua vasten. Suvi otti käsillään alaselästäni kiinni. Yhtä äkkiä Suvi jäykistyi ja hän alkoi hengittämään katkonaisesti. Selvin orgasmi mitä olen ikinä nähnyt ja kokenut. Suvin lyhistyi makaamaan pitäen edelleen pyllynsä pystyssä. Siitä näystä moni olisi valmis maksamaan. Aloin voimakkaammat työnnöt ja puristin hänen pakaroitaan. Hetken päästä tunsin kuinka oma orgasmini lähestyi aivan liian nopeasti. Jatkoi voimakkaasti työntyen häneen yhä uudelleen. Juuri ennen kuin laukesin tajusin irrottautua hänestä. Kummatki makasimme sängyssäni aivan hiljaa. Minä selälläni ja Suvi mahalteen. Hetken päästä Suvi osoitti elon merkkejä ja tuli lähemmäksi minua. Puhuimme toisillemme jotain. En muista mitä. Kaverini katkasi tunnelman soittaen uudelleen. Kuulin selvästi hänen äänestä kuinka hän oli raivona jo. Suvi kertoi olevansa jo kävelemässä kotia kohti samalla kuitenki katsoen minua.

      Suvi kertoi kaverilleni seuraavana päivänä hänen exänsä häissä jonne he menivät. Niikui aina tarinan pahis häviää. Minä menetin ystävän jonka olen tuntenu puolet elämästäni ja menetin ehkä rakkauteni kohteen. Tästä on jo 8 kuukautta. Olen nähnyt Suvin viimeksi 3kk sitten ja kaverini 7kk sitten. He ovat sopineet keskenään, mutta kaverini silmistä näkee kuinka hän vihaa minua. Suvi on tällä hetkellä raskaana kaverilleni ja he ovat taas kihloissa.

      -LOPPU-

    • komkks

      Ihan mukavaa yö luettavaa.

    • juomps

      Kivaa luettavaa :)

    • Häiritsi tuo, kun ensin

      "Jossai vaiheessa Suvilta ja minulta oli lähteny päälyspaidatkin ja käteni vaeltivat hänen rinnoillaa. "

      ja sitten

      "Nousin polvieni varaan jotta näkisin Suvin vartalon kokonaan samalla riisuen hänen toppinsa. Nyt Suvi oli edessäni ainoastaan rintaliivit päällänsä jalat koukussa ja munani sisällään. "

      Niin että wtf?

    • jismo

      Onko tarina tosi?

    • goomakosla

      tällasia lisää :)

    • Moi. Olen 42v yksinäinen sinkkumies. Asun kerrostalossa ja naapurini muutti nuori pariskunta. Janne oli 18v ja Henna oli vielä 17v.katselin hennaa heti sillä silmällä koska hän oli mielestäni tosi seksikäs pullea teini. Kun he olivat aikansa asuneet naapurissani niin törmäili heihin rapussa ja Henna oli jotain käynyt välillä minulta lainailemassa. Kerran Henna tuli taas munia lainaamaan kun leipoi niin sanoin leikkisästi että ei minulla ole kuin oma muna. Henna jäi oven väliin outo ilme kasvoillaan mutta tuli sitten sisään kun sanoin että kyllä minun munasta riittäisi Hennallekin. Henna kysyi että mitä olin tekemässä ja kerroin että nettiä läräilen. Henna kysyi että mitä minä sieltä Etsin niin sanoin että naisia. Henna sanoi että jos hän kelpaisi niin olisi kyllä käytössä. Menin olohuoneeseen ja kysyin Hennalla että ottaisiko hän kaljan seurakseni ja katsoisi kanssani pornoa kun Janne oli vielä koulussa ja menisi sitten sieltä vielä töihin. Henna kävi sohvalleni istumaan ja kysyin että olisiko hän oikeasti munaa vaille. Henna sanoi että on jo pitkään miettinyt millaista olisi rakastella kanssani. Henna kertoi että aina välillä oli kuullut luonani naisen huutoa ja oli miettinyt että mitähän täällä tapahtuu. Laitoin filmin pyörimään missä vanhempi mies rakastelin nuorempaa tyttöä. Aikamme sitä katseltuamme sanoin Hennalle että saa itse pyytää niin teen hänelle mitä vain. Henna sanoi että hän voi kanssa tehdä mitä vain. Katseltiin filmiä missä tyttö srippasi miehelle ja pyysin hennaa tekemään samoin minulle. Sanoin että mennään makuuhuoneeseen niin saan rauhassa katsella häntä. Henna alkoi vähentää vaatteitaan ja otti mallia filmistä. Kehuin hennaa ja näin että tyttö kiihotti itsekkin. Henna oli alasti edessäni ja pyysin että hän tulisi kanssani sänkyyn. Kysyin Hennalla että haluaako hän että Hieroisin häntä. Henna sanoi että se olisi ihanaa. En hirveen kauaa kerennyt hennan pakaroita hieroa kun se kävi jo liikaa minua kiihottaa maan. Pyysin että Henna kääntyisi selälleen ja Hyväilin hänen ihania rintoja. Henna kosketteli varovaisesti seisovaa kaluni housujen päältä. Sanoin Hennalle että ei ole mikään kiire mihinkään jos ei hänellä ole kiire. Käskin hennan polvilleen sängylleni ja kävin taakse hyväilemään häntä. Kysyin että millaista seksiä heillä oli keskenään. Henna sanoi että ihan hyvää mutta Janne ei kestä kuin hetken ja hän itse haluaisi kauemmin. Suutelin Jennin persettä ja kokeilin sormella vetää pillusta perseeseen. Henna oli hyvin märkä. Kysyin että nuole eko Janne useasti pillua mutta ei kuulemma. Käskin hennan selälleen maate ja sanoin että minä voin kyllä nuolla kunnolla. Hetken nuoltuani niin kysyin Hennalla että tuntuuko hyvältä. Henna vastasi että älä vain lopeta. Nuosin ylös ja otin kaapista minun tyttökaverin dildo pussin ja näytin sitä Hennalle. Sanoin että jos Henna vain haluaisi niin voisin dildottaa häntä ensin. Riisuin vaatteeni pois ja Henna sanoi että sinulla on niin iso muna ettei se minuun mahdu. Kysyin että haluaisiko hän maistaa kyrpääni. Henna nuoli sitä hetken ja sitten komensin hänet taas eteeni että saisin jatkaa nuolemista. Otin pienen dildon käteeni samalla millä runkkaisin hennan kireetä pillua. Sanoin Hennalle että sinulla on kirein pillu mitä olen nähnyt ja kokeillut. Henna oli ihan tärinöissään ja runkkaisin häntä lisää ja nuolin pillua. Kysyin sormeillen hennan persettä että onko Janne täällä käynyt. Henna sanoi että ei vaikka hän olisi halunnutkin monesti. Sanoin että samalla minä nyt hoidan kaikki asiat kuntoon kun ollaan aloiteltu. Henna pyöri orgasmissa edessäni kun ovikello soi. Henna ei ensin kuullut mutta pelästyi sitten kun kuuli ja kysyi kuka se on. Sanoin että kaverini Katja tulisi panettamamaan itseään mutta nyt kyllä en avaa kun minulla on tuollainen kiima kissa kylässä. Pyysin hennaa pyllistämään minulle ja laitoin reilusti liukkaria perseellesi. Otin pienen tapin mikä meni hennan perseeseen hyvin kun hän oli kiimoissaan ihan auki. Isonsin tappia hiljalleen runkaten ja nuollen pillua ja persettä. Henna huusi lisää ja minähän runkkasin. Henna oli jo saanut monta orgasmin kun laitoin hennan lusikkaan eteeni ja kävin työntämään kyrpääni hänen pilluunsa. Pillu oli aivan vitun tiukka ja tuntui ihan helvetin hyvältä. Kourin hennan rintoja samalla ja työnsin kyrpä sisään. Hetken kun olin nussinut niin pyysin hennan eteeni polvilleen ja otin hänet takaapäin oikein kunnolla.

      • Erkki86

        Tämähän on fantasiatarina, mutta sivuaa omaani. Tapasimme vaimoni kanssa hieman vanhemmalla iällä kuin tuo sinun tarinasi pariskunta, mutta ihan kakaroitahan me tosiasiassa olimme, hieman päälle kahdenkymmenen. Seurusteluajalla, muutama viikko ennen häitä tyttöystäväni oli mennyt minulta salaa opiskelijatansseihin, antanut hieman vanhemman, tahollaan varatun miehen vietellä hänet rakasteluyöhön. Aikaa myöten tämä paljastui minulle, aiheutti varsinaisen tunnemyrskyn, joka lopulta minut täysin yllättäen kääntyikin myönteiseksi asiaksi. Voitiin keskustella siitä vaimon kanssa, joten se lähensi meitä oudolla intiimillä tavalla entisestään. Ja se eroottisesti kiihotti minua, kiihottaa edelleen, rikastuttaa elämää. Jokin alkukantainen vietti kai vaimon sai hakemaan tällaista kokemusta, eläimellistä panoa vieraalta urokselta ennen vakiintumista. Tiedän tämän miehen, vaimon silloisen partnerin, vaikka emme ole koskaan tavanneet. Voin aavistaa millainen herkkupala tyttöystäväni hänelle oli, kuin suupala sudelle. On nussittu edestä ja takaa, ehkä ilman kondomia, olihan vaimolla pillerit. Nyt kun kaksi yhteistä lastamme ovat tulossa kouluikään, olisi oikea aika minun ottaa asia uudelleen puheeksi ja vaatia vaimolta vastapalvelusta eli uusintaa. Mutta mistä löytyisi se rohkea, reipas, luotettava mieskumppani, joka voisi olla vaimon kanssa, niin kuin asiaan kuuluu, intohimoisesti ja paljain kyrvin.


      • kumilla

        Tuo "paljain kyrvin" oli hyvä, tuota olen ajatellut omalle vaimollenikin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe