Hei asiahan ei nyt koske mitenkään uni ongelmia mutta tuottaa minulle pientä pelkoa ja en saa ajatuksia pois. Eli siis. Olen nyt parin päivän aikana nähnyt unta johon olen herännyt keskellä yötä tai sitten aamulla ja en oikein tiedä kutsuisiko näitä painajaisiksi mutta siltä ainakin tuntuu. Viime yönä näin unta jossa olin käymässä kaupassa joka oli ihan tavanomainen reissu kunnes pääsin kassalle. Kassalla oli vanhempi täti jonka hiukset olivat nätisti laitettuna. Tädillä oli kampaus joka oli polkka hiuksien tapainen ja hiukset näyttivät väri sävyltään niin puhtaalta blondilta että näytti siltä kun hän olisi käynyt juuri kampaajalla. Ja uni jatkui niin että kun laitoin korttini kassalla koneeseen ja aloitin näppäilemään koodia. Sitten tuli yhtäkkiä täysi hiljaisuus ja kassa tädin käsi joka oli aikaisemmin näyttänyt terveeltä mutta hiljaisuuden aikana muuttunut täysin ryppyiseksi ja luiseksi. Ja siis tädin käsi tuli käteni ja korttikoneen päälle ja käännyin katsomaan tätiä jonka kasvot ja hiukset olivat muuttuneet täysin kuolleen näköiseksi. Kohta missä herään on kun käännyn katsomaan tätiä ja hän huutaa karmivalla äänellä minulle sanan " Mehbelbok" Sana ei ole minulle mitenkään tuttu tai mistään aikaisemmin kuullutkaan ja en ymmärrä minkään unessa tapahtuneen merkitystä ja jatkuvasti on pieni pelko perseessä ennen nukkumaan menoa että saako sitä nukuttua ennen töihin lähtöä. Anteeksi vielä kirjoitus taidoistani ja sanojen käytöistä, kun pahemmin viime aikoina nukkunut ja asia ollut pari viikkoa nyt päässä... Kiitos jo asiallisista vastauksista.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410