Radio yle suomen

Musiikki päälikkö ulos!
12373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitä pikemmin, sitä parempi. Olen samaa mieltä,

Äänestä

Älyäis lähteä itte, ihan turha hurri !

Äänestä

Uusi aamu ,samat loppuunsoitetut on kaivettu levylautaselle. Radio Suomi on urautunut ajastaan jälkeen jäänyt museoradio.

Äänestä
  • joka päivälle näyttäis olevan appaa ja harpoa

    Äänestä

  • appaa--- kirjoitti:

    joka päivälle näyttäis olevan appaa ja harpoa

    Tulihan sieltä jo Hanhiniemi, Vartiainen, Kilpeläinen. Soitettu monta kymmentä kertaa. Roskan pakkosyöttö jatkuu, jatkuu, jatkuu.

    Äänestä

Milanan Aikoja sitten soi nyt 80. kertaa. !! On kultu tarpeeksi, !

Äänestä

Ihan turhaa höpinää, musiikkipäällikkö on aivan oikea henkilö oikeassa tehtävässä! Suurin osa kuuntelijoista haluaa että musiikkipäällikkö pysyy tehtävässään!!

Äänestä
  • Ja niin täysin paska valinta kuin vain olla voi.

    Äänestä

Tuo Lucaskin on oikea inisijä eikä kappaleessa ole muuta kuin samaa hokemaa. Voi voi.
Lindroos ulos, on Sony Musicin marionetti.

Äänestä

Ihanaa, J. Karjalaisen Tule kesäyö soitettiin jo toisen kerran tänään. Ihan sekaisin koko pulju )))))))))

Äänestä

Yleen ei kuuntelijoiden mielipiteet vaikuta. Naukumaijoja aamusta iltaan.

Äänestä

Katsoin juuri Ruotsin TV kanava 4 jossa tuli Sommarkrysset niminen ohjelma. Kyllä ruotsalaiset osaa tehdä menevää musaa. Lasse Stefanz oli loistava svengaavalla musalla. Siitä nautti todella kun Suomessa soitetaan joka päivä laahaavaa mitäänsanomatonta valitusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansavaatii kirjoitti:

Musiikki päälikkö ulos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu