Itse olen saumannut usein seinälaatoituksen jo seuraavana päivänä. Jotkut myös laattahommia tekevät skitsoovat siitä jos seiniä mennään saumaamaan jo seuraavana päivänä jos saneerauslaastipussin kyljessä lukee että seinienkin annettava kuivua 48 tuntia ennen saumausta. Eikö kiinnityslaasti kuitenkin henkitä saumoista ja pääse kuivamaan vaikkakin jonkin verran hitaammin?
Lattiat taas ovat asia erikseen...
Laatoituksen saumaus
5
524
Vastaukset
- kokenunna
No joo periaattessa useinkaan ei tule ongelmia. Marginalisesti ajatellen laattalaastit hieman kuitenkin kuivuessaan kutistuvat, joten tehdastakuuta vian ongelman ilmaantuessa et kuitenkaan voi vaatia.
- aloittaja99
Eli tarkoitat, että saumatut saumat halkeavat kun kiinnityslaasti vielä kuivuu ja kutistuu taustalla?
- Kokenunna
En suoraan sanottuna erityisesti usko että niihin tulee edes hiushalkeamia, pitkänkään ajan kuluessa. Joskus itsekin olen saumannut paljon ennen suositeltua aikaa, ja niin on moni muukin.Saumat ovat tänäkin päivänä alkuperäisessä kunnossa,vaikka aikaa on 15 vuottakin. laatoitushan kuivuu yhteneväisesti tasapuolisesti toisiinsa nähden. En silti erityisesti suosittele tekemään sitä ainakaan alle puolet suositellusta aikamäärästä. Suurin syy varmaan kuitenkin liittyy laattojen melko huonoon kiinnittyväisyyteen ensimmäisen vuorokauden aikana etenkin kun vielä monesti pestään laatoitus. jos se tapahtuu vieläpä runsalla vedellä jota valuu reilusti saumoista laatan taakse ja no ehkä enemmmänkin ( teoreettisesti) laatoitusta jotenkin sivusuunnassa "vängätään" niin että laatta jotenkin pääsee hipaisun verran irti täydellisestä kiinnittymisestä ,tällöinhän meillä voi olla ongelmia.Tosin tämähän pitäisi enemmänkin paikkaansa, juuri lattialaatoituksen osalta.
- Kokenunna
Joo en usko halkeamiin.onhan niitä ollu hurjimuksia , joissa toinen laatottaa ja toinen perässä jo saumaa:). Silti yllättävää kyllä ihan onnistuneilla lopputuloksilla.Mutta se että laatta jotenkin muutaman millinkymmenesosan "nyrjähtää" sivusuunnassa vois olla huolestuttavampi,ja jos vielä saumaa pikalaastilla että pääsee jyrrryyttämään iskevällä konella heti kiinityksiä ja heti perään kolistelee putkimies nii ei välttämättä oo laatat vielä seinis kovin terävästi kiinni.isommissa kohteissa joissa monia kymmeniä tai satoja neliöitä,varmaan löytyy muutaki tekemistä yheks tai kaheks päiväks.Pikku kohteissa asia erikseen.
- Esi_merkki
Sen takia kannattaakin laatoittaa Superfixillä tai muulla vastaavalla, kun sen pussin kyljessä lukee, että seinät saa saumata 12 tunnin päästä ja lattian 24 tunnin päästä laatoituksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123665Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell302027Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441656- 861507
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.991309- 1451195
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.971046Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212877Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787