Varsinaisesti ei liity uniin ja uneen tämä asia mutta minulla on taipumus kuulla silloin tällöin "pääni sisällä" humisevaa ääntä tai sellaista jos pitkään muoviputkeen joku puhaltaa tai pitää suullaan jotain ääntä, ei auta vaikka suljen korvani tai laitan kunnon kuulosuojaimet, olen seurannut tätä jo pitkään, usean vuoden ajan ja aina kun kuulen tämän äänen niin vähän aikaa eteenpäin on jossain päin maailmaa maanjäristys tai tulivuorenpurkaus, ääni kuuluu joskus vaimeampana ja joskus katkonaisempana mutta yleensä ääni on yhtenäinen sointi ja on kuin se tulisi maan sisältä, tämä ääni ei kuulu aivan joka paikassa vaan asunnossani, ok-talossa vain tietyssä kohden. Alan pikkuhiljaa uskoa että voin näiden äänien perusteella päättelemään milloin seuraava merkittävä maanjäristys tulee mutta sitä en tietenkään tiedä missä päin maailmaa tämä tapahtuu. Esim. Hawaijin tulivuorenpurkauksen kuulin ja muutama ilta sitten viimeksi kuului ääni eli pian on taas jossain tuhoa aiheuttava maanjäristys tai tulivuorenpurkaus.
Vastaukset 7
- näenmyösennenunia
Sieltähän se taas maanjäristys tuli, Costa Ricassa järisi, ääni taas tuli kuin maan alta mutta samalla se tuntuu kuin kuuluisi pään sisältä.
- Humisevaharju
Tyhjyys sinun kallostasi humisee.
- näenmyösenneunia
Pari päivää sitten kuului taas tuo sama ääni, taas tapoahtuu jossain päin maailmaan maanjäristys.
Tämä nyt väärällä palstalla mutta vaikeuttaa unen saantia jos ääni alkaa myöhään illalla kuulumaan.- mistä-keksit-tuon
jutun...
paremmin tuo sopii valehtelu-palstalle...
- PuutuAjoissa
Hmm.. melkein joka päivä järisee jossain.
Vähän kuulostaa juttu samalta kuin sanoisit ääniesi perusteella lähipäivinä sataa taikka paistaa.
Älä päästä/aja itseäsi psykoosiin.- Hyvästi.jää
Päinvastoin: mene höperötautinen metsään.
Köysinippu kainalossasi.
Solmi luja solmu köyteen.
M*lkku p*skakasa.
Ja vedä v*tunnäköinen pärstäsi- tiedät kyllä mihin
Vai pitääkö sinua velttok*yrpää vielä tulla kädestä pitäen neuvomaan.
Hyi h*lvetti. Jos et EDES tuosta suoriuduttu, niin senkus haudut omassa liemessäsi. - hyvästi.lopullisesti
Hyvästi.jää kirjoitti:
Päinvastoin: mene höperötautinen metsään.
Köysinippu kainalossasi.
Solmi luja solmu köyteen.
M*lkku p*skakasa.
Ja vedä v*tunnäköinen pärstäsi- tiedät kyllä mihin
Vai pitääkö sinua velttok*yrpää vielä tulla kädestä pitäen neuvomaan.
Hyi h*lvetti. Jos et EDES tuosta suoriuduttu, niin senkus haudut omassa liemessäsi.Ihanko itse keksit tuon saastasi ja toit sen nettiin. Haise pahalle ja mee talliin hevosloimen alle häpeemään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431