Näin

Taas mennään oikeuteen, lasten tapaamisoikeudesta jota isä vaatii. Pari vuotta sitten isä sai valvotut tapaamiset ja lähäri poistettiin tapaamisten osalta, isä kuitenkin kämmäsi ja menietti tapaamis oikeudet. Noin vuosisitten isä otti yhteyttä paikkakunan lastenvalvojaan ja sosiaalijohtajaan ja yritti saada tapaamis oikeuden siinä onnistumatta. Nyt isä sitten hakee oikeus teitse tapaamisia siis toistamiseen. Ongelmahan onkin se, että isällä on ollut kohta 2v laajennettu lähäri lapsiinsa sekä minuun, isällä on myös päihde ongelma ollut katkaisu hoidossa viime keväänäkin muutamaan otteeseen muttei näyttänyt auttavan. Isä on tuomittu mm kotirauhan rikkomisesta (meidän) 8kert lähärin rikkomisesta, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ym ym. Lapset käyvät psykiatrilla traumojensa vuoksi ( nähneet väkivaltaa kotona ja kuulleet isä uhkailevan minun ja omaa henkeä)Tiedän, että lapsilla on oikeus kumpaankin vanhempaansa mutta mitä mieltä olette pitääkö tällästen kokemusten jälkeen vielä lasten tavata isänsä? Olemme muuttaneet toiselle paikkakunnalle saadaksemme elää normaalia elämää.
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hän muutti toiselle paikkakunnalle missä lasten isä asuu,ilmoitti lastenhuoltoon että ei saa antaa isälle mitään tietoja (tällä isällä huumeongelma,väkivaltainen ja oli lähestymiskielto),vaihdatti puhelinnumeronsa salaiseksi ja teki postiin ilmoituksen ettei saa luovuttaa osoitetietoja.
On saanut olla rauhassa 6 vuotta.

Äänestä
  • malkein vuosi saatiin asua rauhas, niin eihän isä viäkään tiä mis asutaan et sillain rauhas saadaan asua mut käräjille on mentävä ku äijä vaattii tapaamisia lasten kans.Taas kaivetaan kaikki menneet paskat ja syytellään ties mistä perättömistä asioista(mua). Suurin pelko on kuitenkin et hullu äijä saa jostain syystä tapaamiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käy taas kirjoitti:

Taas mennään oikeuteen, lasten tapaamisoikeudesta jota isä vaatii. Pari vuotta sitten isä sai valvotut tapaamiset ja lähäri poistettiin tapaamisten osalta, isä kuitenkin kämmäsi ja menietti tapaamis oikeudet. Noin vuosisitten isä otti yhteyttä paikkakunan lastenvalvojaan ja sosiaalijohtajaan ja yritti saada tapaamis oikeuden siinä onnistumatta. Nyt isä sitten hakee oikeus teitse tapaamisia siis toistamiseen. Ongelmahan onkin se, että isällä on ollut kohta 2v laajennettu lähäri lapsiinsa sekä minuun, isällä on myös päihde ongelma ollut katkaisu hoidossa viime keväänäkin muutamaan otteeseen muttei näyttänyt auttavan. Isä on tuomittu mm kotirauhan rikkomisesta (meidän) 8kert lähärin rikkomisesta, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta ym ym. Lapset käyvät psykiatrilla traumojensa vuoksi ( nähneet väkivaltaa kotona ja kuulleet isä uhkailevan minun ja omaa henkeä)Tiedän, että lapsilla on oikeus kumpaankin vanhempaansa mutta mitä mieltä olette pitääkö tällästen kokemusten jälkeen vielä lasten tavata isänsä? Olemme muuttaneet toiselle paikkakunnalle saadaksemme elää normaalia elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu