Jo tuli vilu

Niinpä heräsin 4 aikaan aamuyöstä viluisena kiskoen ohutta pussilakaanaa ympärilleni. Ei auttanut, oli nousta laittamaan lämmin huopa lakanan sisään, ja kaikkosihan se uni siinä hääriessä.

Vilkaisin ulkolämpötilaa, jaa jaa vain 12 ° ja ikkuna selällään, eipä ihme.! No, minä kahvin keittoon pukeuduttuani, vedin jopa sukat jalkaani, joita en aikoihin olekaan käyttänyt.
Toki "väsähdin " ennen 6 ja kömmin mielihalulla peittooni, joka lämmitti mukavasti ihan 8.30 saakka.
Hyvää alkavaa viikkoa viileämmässä säässä😊
5176
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuntuu suorastaan miellyttävältä kun saa panna villatakin ylleen, kun lähtee ostarille. Kyllä tätä hikoilua on ihan riittävän pitkä aika kärsitty.
Ja vettäkin on saatu sen verran, että pihakasvit alkavat toipua. Ne tyytyvät vähään, Nurmikko vain on ruskeana ja täynnä kapealehtistä voikukan näköistä kasvia. Onko voikukkia monta sorttia? Pitää varmaan tutkia netistä.

Kuuma ja kuiva kesä on hävittänyt pihaltani lehtokotilot. Viime kesänä niitä oli kaikissa kasveissa, nyt ei ole löytynyt kuin muutama.
Mutta se harmittaa, että pikkulinnut ovat kaikonneet jonnekin viileämpään paikkaan, Ainoa kaveri on harakka, joka saattaa pomppia katolla aamuyöllä niin että unet kaikkoavat. Nyt se häärää nurmikossa ja kasvien juurilla. Kelpaakohan sille lehtokotilot?

1Äänestä

Kyllä linnut kotiloita syö, ainakin Lippajärven sisäpihalla tyhjät kuoret puulaatoilla sen kertoi. Saattoi tosin olla siilikin, en seurannut koskaan kuka niillä aterioi.

Mukava ja virkeä päivä on päätöksessään. Nyt seuraa enää illan filmi Liv kanavalla, johon aion syventyä. Olen saanut aikaan taas jotakin sentään, viikkojen hiljaiselon jälkeen. Mukava pujahtaa suihkun jälkeen puhtaaseen sänkyyn illalla, unessa kävin jo saunassa Skillanin kanssa.

1Äänestä

Onneksi ne helteet meni, ihan sitä kuumuus tuntui viimeisenkin järjen rippeen vieneen. Ajatukset tuntui kulkevan kuin täi tervassa, nyt taas huomaa entiselleen päivärutiinit kohdilleen sattuvan, hyvä niin!

Muistui tuosta sinisirkun peitto sanasta mieleen 10- vuotias hesalainen lapsenlapseni , joka ihmetteli kun sanoin hänelle , että potki se täkki pois päältäsi. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että täkki tarkoittaa samaa kuin peitto tai huopa. Ovat koko perhe kovia purjehtijoita, ja täkki sana on kuulemma heillä laivan tai veneen kansi.
Taitaapa meidän suvun nuorisolta vanhan mummon höpinät menneet ohi korvien, kun ei moista sanaa mukamas tunnistanut.
Eipä silti, ei tällainen maalaismummo nuorison käyttämää kieltäkään tajua, ja siitähän sitä sotkua ja naurua syntyy puolin ja toisin.
Tällaisen maalaismummon seura kuitenkin vielä kelpaa, vaikka outoja sanoja höpiseekin! 😄

1Äänestä

OSTIN KANSSA MAKUUHUONEEN IKKUNAN VIEREEN SELLASEN MITTARIN JOKA MITTAA ULKO JA SISÄ LÄMMÖN -- ON TOSI KÄTEVÄ --KUN KEITTIÖN IKKUNASSA ON SE ULKOMITTARI . Anteeksi kun uusin -- muta , ettehän pahastu ?

Nyt olikin hyvä sisä ja ulkolampö viimeyönä! Olen sellanen ihme --että en ole valittanut kesähelteistä .
Muistelen niitä työvuosiani Täälä Tukholmassa ison ikkunan vieessä, tein Kenkiä oli sitten hellettä tai ei , Ja aurino porotti koko aamupäivän siihen .-- Onneksi oli iso talo vastapäätä joka varjosti loppu päivän . Olin kun Näyteikkunalla --tulin ihan tytuiksi ohijukulkioiden kanssa --oli pakko monen vuoden " istuskelusta" Tervehtiäkkin ja jouluna tuli ylläri lahjojakin !!!

Ne ajat on onneksi historiaa .

U.M

Äänestä
Aloittaja

Kiva kuulla Ulla Mirjamistakin, oletkin kertonut olleesi suutari, erikoiskenkiä vamistava. Eihän mikään valittamalla parane, mutta virkeä sää oli Helsingin Kauppatorilla, josta juuri palailin.

Turisteja on paljon liikkeellä, kiinalaisia näkyi enimmäkseen, taitaa olla lomakuukausi meneillään. Mukava oli juoda torikahvit samalla, ja vihanneksia on taas monen sorttisia. Paljon on sitä turistirihkamaa, ostavat matkamuistoja hyvähän se että kauppa käy!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


sini.sirkku kirjoitti:

Niinpä heräsin 4 aikaan aamuyöstä viluisena kiskoen ohutta pussilakaanaa ympärilleni. Ei auttanut, oli nousta laittamaan lämmin huopa lakanan sisään, ja kaikkosihan se uni siinä hääriessä.

Vilkaisin ulkolämpötilaa, jaa jaa vain 12 ° ja ikkuna selällään, eipä ihme.! No, minä kahvin keittoon pukeuduttuani, vedin jopa sukat jalkaani, joita en aikoihin olekaan käyttänyt.
Toki "väsähdin " ennen 6 ja kömmin mielihalulla peittooni, joka lämmitti mukavasti ihan 8.30 saakka.
Hyvää alkavaa viikkoa viileämmässä säässä😊

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu