Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Safari

Pieneen linja-autoon ahtautui kolme paria. Paikallinen opas rahasti ovella. Ensimmäisenä autoon nousivat tuore aviopari, Adam ja Julie. Afrikan kuumuudesta huolimatta Adamilla oli pitkät housut ja takki päällä. Jättäen Adamin paheksunnan huomioimatta Julie oli pukeutunut niukkaan toppiin ja lyhyisiin shortseihin. Julie herätti huomiota aivan vaaleiden hiuksiensa takia, mutta Adam huomasi, että monet miehet seurasivat silmillään Julien sorjaa vartaloa. Julie oli vasta 19-vuotias ja vähän elämää kokeneena katseli ympäriinsä suuret silmät pyöreinä. Pitkät, hoikat sääret olivat hyvin ruskettuneet ja niiden jatkeena oli muodokas, mutta kiinteä takapuoli. Topin ja shortsien välistä vilkkui aina välillä Julien tiukka vatsa. B-kupin tehrakat rinnat hypähteli kankaan alla Julien noustessa autoon vaalea tukka poninhännällä heiluen.

Seuraavana autoon nouseva pari oli n. 35 vuotiaat Madison ja Luke. Luke oli yrmeän ja kyllästyneen näköinen isohko mies. Madison oli taas lähes täydellinen Julien vastakohta. Hiukset olivat ihan mustat. Muodokkaat jalat levenivät suureksi, massiiviseksi takapuoleksi, joka joka askeleella keinui viettelevästi puolelta toiselle. Vaalea paita, joka oli tarkoitettu löysäksi, oli ahdettu täyteen Madisonin jättimäisiä rintoja. Edes tukevat liivit eivät pitäneet niitä paikoillaan, vaan Madisonin noustessa autoon, ne heiluivat hurjasti suurien nännien paistaessa kankaasta läpi.

Viimeisenä autoon astuva nainen katsoi edellä menneitä naisia arvioiden. Taylor oli hieman alle 40-vuotias hienostorouva, joka oli aina ollut huomion keskipisteenä. Hänellä oli kauniit kasvot, mutta nyt hän salaa harmitteli verratessaan omia pienehköjä rintojaan Madisonin valtaviin rintoihin, ja omaa, omasta mielestä suurta takapuoltaan Julien kiinteä peppuun. Henry, Taylorin mies, oli väsyneen ja alistuneen näköinen. Taylorin hienovaraista sättimistä kuunnellen hän otti oman paikkansa, ja kuunteli opasta, joka kertoi safarin kestävän koko päivän vieden heidät sekä aavikoille, että syvälle viidakkoon.
87011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Alkumatkan aikana opas esitteli asettaan, joka oli maantierosvoja varten. Naiset kauhistelivat mahdollista ryöstöä, miehet olivat lähinnä hiljaa. Aavikolta ajettiin yhä syvemmälle viidakkoon. Kuski ja opas vaihtoivat välillä muutaman sana, muuten autossa oli hiljaista. Hetkisen kulutta Adam huomasi, että kuski ja opas selvästi riitelivät jostain. Matkustajille selvisikin, että ei kuski eikä opas ollut varma, ollaanko oikealla tiellä. Tästä nousi kova suukopu, jossa miehetkin osallistuivat kuskin haukkumiseen. Lopulta opas sai kaikki rauhoitettua. Edessä näkyi kylä, tai oikeastaan pelkkä leiri, josta opas aikoi kysyä neuvoa. Hitaasti töyssyistä tietä ajaen auto pysähtyi leirin viereen, jossa oli kymmenkunta telttaa ympyrässä.

Opas pyyhki hikeä kasvoiltaan ja seliitti, että on parempi, jos hän menee yksin kysymään tietä. Leirin miehet olivat isoja metsästäjiä a joskus ne saattoivat olla aggressiivisia. Seurue katseli, kun opas kävi kiivaita neuvotteluja viiden ison ja hyvin mustan miehen kanssa. Lopulta naiset kyllästyivät ja menivät juomaan vettä auton ulkopuolelle miesten estelyistä huolimatta. Oppaan ja miehien välinen keskustelu kävi entistä kiivaammaksi.

Lopulta opas tuli autoon. Hän pyysi miehiä luokseen. Naiset protestoivat äänekkäästi ja halusivat kuulla mitä miehet puhuivat. Lopulta opas joutui selittämään tilanteen myös naisille. Mustat miehet olivat esittäneet ehtonsa. Auton naiset tulisi antaa heidän käyttöönsä vuorokaudeksi, tai he tappaisivat koko porukan. Tästä seurasi valtava huuto ja meteli. Naiset vaativat miehiään tekemään jotain, mutta miehet istuivat alistuneina ja peloissaan, eivätkä sanoneet mitään. Lopulta miehet sanoivat kengänkärkiään katsellen, että oli sovittu naisten antamisesta mustille miehille, jotta kaikki säästysivät. Naiset olivat niin tyrmistyneitä, etteivät edes huomanneet, kun heidät vaivihkaa saatettiin ulos autosta.

Miehet istuivat autossa naisten seistessä pelokkainan mustien sotureiden armoilla. Opas kertoi miehille, että soturit olivat vaatineet vielä yhtä asiaa. "Miesten piti katsoa." Vastentahtoisesti miehet asettuivat auton ikkunoihin ja katsoivat, kuinka opas heitti aseensa maahan ja lähti menemään puolijuoksua kohti suuntaa, josta he olivat tulleet.

Äänestä
  • Aivan mahtavaa ... nyt kunnon panoa seuraavaksi.

    Äänestä

  • Naisten kädet sidottiin yhteen tukevilla köysillä ja heidät talutettiin suuren puun juurelle, joka oli lähellä autoa. Miehet heittivät köysien toiset päät yli suuren puunoksan ja sitoivat päät sitten kapeahkoon puuhun kiinni. Puuta taivuttamalla he pystyivät antamaan köysille löysää, mutta taipuisa puu piti köydet tiukalla.

    Mustat miehet alkoivat kierrellä naisten ympärillä naisten katsellessa heitä väristen. Välillä naiset mulkaisivat avuttomia miehiään halveksien. Ensimmäisenä miehet alkoivat riisumaan Tayloria, hienostorouvaa. Puukoilla vaatteet repien Taylor riisuttiin jättäen vain kalliit alusvaatteet päälle. Taylor kiljahteli avuttomana. Lopulta yksi miehistä avasi Taylorin rintaliivit. Taylor painoi päänsä häpeästä alas, kun mies hieroi hänen pieniä mutta kiinteitä rintoja. Muut naiset katsoivat näytelmää kauhuissaan.
    Taylor yritti pyristellä vastaan, mutta päättäväisesti miehet lopulta laskivat myös hänen pikkuhousunsa. Pehmeäihoiset jalat viuhuivat ympäriinsä, kun Taylor yritti peitellä sulojaan. Miehet katsoivat silmät kiiluen isoja pyöreitä pakaroita ja siistiksi ajeltua pillua.

    Näkemästään innostuneena mustat miehet hyökkäsivät Julien kimppuun. Nuorikko ei edes pyristellyt vastaan, vaan välillä vaimeasti huokaisten antoi miesten riisua hänet. Nuoren naisen vartalon kauneus sai aikaan kiimaisia hymyjä. Kauniit kasvot, terhakat rinnat, litteä vatsa, kiinteä ja pyöreä pylly... Julie oli ajellut vaaleat karvansa lähes kokonaan, hävyn yläpuolella oli vain pieni "kiitorata". Yksi miehistä meinasi jo hyökätä Julien kimppuun, mutta muut vielä estelivät.

    Tuli Madison vuoro. Miehet riisuivat Madisonin muuten alasti, mutta jättivät vielä rintaliivit päälle. Madisonin pillua ympäröi tumma ja tuuhea karvapeite, mutta sekin hyvin siistiksi ajeltu. Lopulta yksi miehistä vapautti Madison raskaat rinnat. Miesten suusta purkautui hämmästyksen ja riemun huutoja, kun raskaat rinnat jäivät heilumaan vapaana. Julie ja Taylorkin kääntyivät katsomaan noita valtavia rintoja.

    Naiset seisoivat alasti rivissä, köysien pitäessä heidän käsiään hieman kohollaan. Säikähtäneinä he katselivat ympärilleen yrittäen samalla säilyttää häveliäisyytensä.

    Mies, joka oli selvästi leirin päällikkö, asteli paikalle.

    Äänestä

  • musta ruhtinas kirjoitti:

    Naisten kädet sidottiin yhteen tukevilla köysillä ja heidät talutettiin suuren puun juurelle, joka oli lähellä autoa. Miehet heittivät köysien toiset päät yli suuren puunoksan ja sitoivat päät sitten kapeahkoon puuhun kiinni. Puuta taivuttamalla he pystyivät antamaan köysille löysää, mutta taipuisa puu piti köydet tiukalla.

    Lisää hyvää tarinaa

    tää on tosi hyvä novelli!!! foorumissa pitäs olla muitakin tälläisia. jatka vaan ja äkkiä. yleensä novellit unohdetaan ja kirjoittajaan petytään jos jatkoa ei tule...

    Äänestä

todella kinkyä, todella kinkyä valitse tarkemmin foorumisi johon kirjoitat hohoijaa

Äänestä

Jatkoa tarinalle ja äkkiä!

Äänestä

Lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

musta ruhtinas kirjoitti:

Pieneen linja-autoon ahtautui kolme paria. Paikallinen opas rahasti ovella. Ensimmäisenä autoon nousivat tuore aviopari, Adam ja Julie. Afrikan kuumuudesta huolimatta Adamilla oli pitkät housut ja takki päällä. Jättäen Adamin paheksunnan huomioimatta Julie oli pukeutunut niukkaan toppiin ja lyhyisiin shortseihin. Julie herätti huomiota aivan vaaleiden hiuksiensa takia, mutta Adam huomasi, että monet miehet seurasivat silmillään Julien sorjaa vartaloa. Julie oli vasta 19-vuotias ja vähän elämää kokeneena katseli ympäriinsä suuret silmät pyöreinä. Pitkät, hoikat sääret olivat hyvin ruskettuneet ja niiden jatkeena oli muodokas, mutta kiinteä takapuoli. Topin ja shortsien välistä vilkkui aina välillä Julien tiukka vatsa. B-kupin tehrakat rinnat hypähteli kankaan alla Julien noustessa autoon vaalea tukka poninhännällä heiluen.

Seuraavana autoon nouseva pari oli n. 35 vuotiaat Madison ja Luke. Luke oli yrmeän ja kyllästyneen näköinen isohko mies. Madison oli taas lähes täydellinen Julien vastakohta. Hiukset olivat ihan mustat. Muodokkaat jalat levenivät suureksi, massiiviseksi takapuoleksi, joka joka askeleella keinui viettelevästi puolelta toiselle. Vaalea paita, joka oli tarkoitettu löysäksi, oli ahdettu täyteen Madisonin jättimäisiä rintoja. Edes tukevat liivit eivät pitäneet niitä paikoillaan, vaan Madisonin noustessa autoon, ne heiluivat hurjasti suurien nännien paistaessa kankaasta läpi.

Viimeisenä autoon astuva nainen katsoi edellä menneitä naisia arvioiden. Taylor oli hieman alle 40-vuotias hienostorouva, joka oli aina ollut huomion keskipisteenä. Hänellä oli kauniit kasvot, mutta nyt hän salaa harmitteli verratessaan omia pienehköjä rintojaan Madisonin valtaviin rintoihin, ja omaa, omasta mielestä suurta takapuoltaan Julien kiinteä peppuun. Henry, Taylorin mies, oli väsyneen ja alistuneen näköinen. Taylorin hienovaraista sättimistä kuunnellen hän otti oman paikkansa, ja kuunteli opasta, joka kertoi safarin kestävän koko päivän vieden heidät sekä aavikoille, että syvälle viidakkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu