Tätä asiaa on kyselty jo kauan. Ilmeisesti 'Suuri Yleisö' ei tunne asiaa lainkaan tai sitten usko ei riitä.
Laitapa vaikka hakusanat "Eisenhower alien meeting" niin infoa (tietoa?) asiasta löytyy. Mm Eisenhowerin lapsenlapsenlapsi kertoo asiasta. Eisenhowerin kerrotaan siis tavanneen kolmen eri alien-rodun edustajia, niitä harmaita ja myös Nordic-rodun alieneja, niitä, jotka eniten muistuttavat meitä Maan asukkaita.
Eisenhowerin väitettiin olleen hammaslääkärissä, kun ei häntä nähty virkapaikallaan muutamaan päivään. Itse tapaamisesta sanotaan, että mukana olleet meikäläiset ihmettelivät alienien taitoa muuttaa itsensä välillä näkymättömiksi. Kerrotaan myös, että vieraat katsoivat USAn presidentin olevan maapallon tärkein virkamies ja he kysyivät tältä lupaa näyttäytyä julkisesti. Tarkoin harkittuaan Eisenhowerin väitetään vastanneen: "Ihmiskunta ei ole vielä siihen valmis".
Nythän epäilijöillä on oiva tilaisuus osoittaa, että nettisivut ovat fake-sivuja, että henkilöt paitsi Dwight E itse ovat keksittyjä tai mitä nyt sitten onkin tehtävä, jotta tuo uutinen saadaan mitätöidyksi.
Tapasiko Eisenhower Alieneja vuonna 1954?
53
2493
Vastaukset
- tämäonfakta
Ei tavannut.
- KäypäsKoulusi
"Nythän epäilijöillä on oiva tilaisuus osoittaa..."
Se vaan katsos kultapieni kun ne asiat eivät tässä maailmassa ja aikuisten ihmisten kesken toimi noin päin. Se joka jotakin väittää, sillä on todistustaakka, ei toisin päin. Esimerkiksi jos minä väitän että avaruudessa lentää yksisarvisia, ja ette voi todistaa etteikö lentelisi, niin se merkitsisi että siellä lentelisi yksisarvisia. Näinhän se ei mene.
Todistamisen taakka ei siis ole käänteinen vaan se koskee positiivisen väitteen esittäjää, ie. "Eisenhower treffaili alieneja". Näin tässä maailmassa, sen yhteiskunnissa ja tieteissä.
"tai sitten usko ei riitä."
Se ei riitä. Todisteet riittäisivät mutta kun niitä ei ole. Oikeita tieteellisiä todisteita siis. Pelkkiä tarinoita on mutta niitä maailmaan mahtuu joka lähtöön.- UteliasUlla
Millainen olisi "oikea tieteellinen todiste" tässä tapauksessa?
- Utelias-Ulla
UteliasUlla kirjoitti:
Millainen olisi "oikea tieteellinen todiste" tässä tapauksessa?
Ei kukaan vastannut, joten yritän itse. No ei se ainakaan olisi alienin ruumis, kaikkihan eivät pääsisi sitä koskettamaan. Samoin vieras alus, yhtä vaikea todisteena.
Valokuva ei kelpaisi, niitähän voi aina väärentää ja tehtailla. Jonkun aiemmin täysin luotettavana pidetyn julkkiksen kertoma kokemus ei ole koskaan kelvannut. Ei edes tunnetun tiedemiehen. Esiintymiselle TV:ssä naurettaisiin vitsinä, maskeeraukset tunnetaan.
Entä jos joku osaisi laatia matemaattisen kaavan, joka todistaisi kiistatta, että matkustaminen tähden luota toisen luo on täysin mahdollista, eikä veisi vuosia, enintään viikkoja ja painovoima aluksessa sekä hengitysilma saataisiin vastaamaan oloa Maassa? Ei, ennenkuin sellainen rakennettaisiin.
Näitähän kaikkia on jo, kontaktikertomuksissa on rakennusohjeita, ne eivät vain riitä muualle kuin scifi-elokuviin.
Entäs Valkoisen Talon pihalle laskeutunut alus? Elokuvana pitäisivät skeptikot, moni tavallinen ihminen voisi uskoakin, mutta ei usko ole tieteellinen todiste. Utelias-Ulla kirjoitti:
Ei kukaan vastannut, joten yritän itse. No ei se ainakaan olisi alienin ruumis, kaikkihan eivät pääsisi sitä koskettamaan. Samoin vieras alus, yhtä vaikea todisteena.
Valokuva ei kelpaisi, niitähän voi aina väärentää ja tehtailla. Jonkun aiemmin täysin luotettavana pidetyn julkkiksen kertoma kokemus ei ole koskaan kelvannut. Ei edes tunnetun tiedemiehen. Esiintymiselle TV:ssä naurettaisiin vitsinä, maskeeraukset tunnetaan.
Entä jos joku osaisi laatia matemaattisen kaavan, joka todistaisi kiistatta, että matkustaminen tähden luota toisen luo on täysin mahdollista, eikä veisi vuosia, enintään viikkoja ja painovoima aluksessa sekä hengitysilma saataisiin vastaamaan oloa Maassa? Ei, ennenkuin sellainen rakennettaisiin.
Näitähän kaikkia on jo, kontaktikertomuksissa on rakennusohjeita, ne eivät vain riitä muualle kuin scifi-elokuviin.
Entäs Valkoisen Talon pihalle laskeutunut alus? Elokuvana pitäisivät skeptikot, moni tavallinen ihminen voisi uskoakin, mutta ei usko ole tieteellinen todiste."Näitähän kaikkia on jo, kontaktikertomuksissa on rakennusohjeita, ne eivät vain riitä muualle kuin scifi-elokuviin."
Kontaktikertomukset ovat niin lapsellisia ettei niistä ole edes scifille mitään annettavaa.- kisälliboy
BFO kirjoitti:
"Näitähän kaikkia on jo, kontaktikertomuksissa on rakennusohjeita, ne eivät vain riitä muualle kuin scifi-elokuviin."
Kontaktikertomukset ovat niin lapsellisia ettei niistä ole edes scifille mitään annettavaa.Kun pyydät "käymään koulusi", niin kerrotko vielä missä koulussa opetetaan kieltämään tunnistamattomat lentävät objektit oikeaoppisesti?
kisälliboy kirjoitti:
Kun pyydät "käymään koulusi", niin kerrotko vielä missä koulussa opetetaan kieltämään tunnistamattomat lentävät objektit oikeaoppisesti?
Käy nyt ensin sen verran kouluja, että pystyt tuomaan palstalle sen ensimmäisen todisteen vieraan sivilisaation vierailuista täällä.
- MikolleTerveisiäSaulilta
Utelias-Ulla kirjoitti:
Ei kukaan vastannut, joten yritän itse. No ei se ainakaan olisi alienin ruumis, kaikkihan eivät pääsisi sitä koskettamaan. Samoin vieras alus, yhtä vaikea todisteena.
Valokuva ei kelpaisi, niitähän voi aina väärentää ja tehtailla. Jonkun aiemmin täysin luotettavana pidetyn julkkiksen kertoma kokemus ei ole koskaan kelvannut. Ei edes tunnetun tiedemiehen. Esiintymiselle TV:ssä naurettaisiin vitsinä, maskeeraukset tunnetaan.
Entä jos joku osaisi laatia matemaattisen kaavan, joka todistaisi kiistatta, että matkustaminen tähden luota toisen luo on täysin mahdollista, eikä veisi vuosia, enintään viikkoja ja painovoima aluksessa sekä hengitysilma saataisiin vastaamaan oloa Maassa? Ei, ennenkuin sellainen rakennettaisiin.
Näitähän kaikkia on jo, kontaktikertomuksissa on rakennusohjeita, ne eivät vain riitä muualle kuin scifi-elokuviin.
Entäs Valkoisen Talon pihalle laskeutunut alus? Elokuvana pitäisivät skeptikot, moni tavallinen ihminen voisi uskoakin, mutta ei usko ole tieteellinen todiste.Keksi edes jotakin uutta ufogenreen, tuo on jo väsynyttä tarinaa. Siitä mikä on tieteellinen todiste, voit Googletella itse. Ei kenenkään tule opettaa sinulle tässä palstalla jotakin joka kuuluu jo peruskoulun oppimäärään. Kertoo kyllä tasostanne tai paremminkin tasottomuudestanne että joudutte ilmeisesti vielä aikuisiällä opettelemaan muille ihmisille päivänselviä asioita kuten mitä ovat todistetaakka ja tieteellinen todiste. Osaatko solmia kengännauhasi vai tarralenkkareillako siellä mennään ryhmäkävelyillä?
- Utelias-Ulla
MikolleTerveisiäSaulilta kirjoitti:
Keksi edes jotakin uutta ufogenreen, tuo on jo väsynyttä tarinaa. Siitä mikä on tieteellinen todiste, voit Googletella itse. Ei kenenkään tule opettaa sinulle tässä palstalla jotakin joka kuuluu jo peruskoulun oppimäärään. Kertoo kyllä tasostanne tai paremminkin tasottomuudestanne että joudutte ilmeisesti vielä aikuisiällä opettelemaan muille ihmisille päivänselviä asioita kuten mitä ovat todistetaakka ja tieteellinen todiste. Osaatko solmia kengännauhasi vai tarralenkkareillako siellä mennään ryhmäkävelyillä?
Tästä aiheesta ei synny tiedettä helposti, koska kuka nyt uskaltaisi vakavissaan alkaa moista edes yrittämään, ura tuhoutuisi. Voimme kuvitella sitä ivaa, minkä apurahan anominen aiheuttaisi. Tässä tapauksessa ennakkoluulot voittavat kerta kaikkiaan kaiken muun.
Sivustakatsoja näkee skeptisen asenteen 'ufoja' kohtaan nimenomaan uskona, oikeastaan hyvin vahvana uskontona, joka ei suvaitse toisinajattelijoita. - Utelias-Ulla
Utelias-Ulla kirjoitti:
Tästä aiheesta ei synny tiedettä helposti, koska kuka nyt uskaltaisi vakavissaan alkaa moista edes yrittämään, ura tuhoutuisi. Voimme kuvitella sitä ivaa, minkä apurahan anominen aiheuttaisi. Tässä tapauksessa ennakkoluulot voittavat kerta kaikkiaan kaiken muun.
Sivustakatsoja näkee skeptisen asenteen 'ufoja' kohtaan nimenomaan uskona, oikeastaan hyvin vahvana uskontona, joka ei suvaitse toisinajattelijoita.Ja vastapuoli on yhtä sitkeästi käännyttämässä näitä, jotka eivät tunne totuutta...
- JäitJälki-istuntoon.taas
Utelias-Ulla kirjoitti:
Tästä aiheesta ei synny tiedettä helposti, koska kuka nyt uskaltaisi vakavissaan alkaa moista edes yrittämään, ura tuhoutuisi. Voimme kuvitella sitä ivaa, minkä apurahan anominen aiheuttaisi. Tässä tapauksessa ennakkoluulot voittavat kerta kaikkiaan kaiken muun.
Sivustakatsoja näkee skeptisen asenteen 'ufoja' kohtaan nimenomaan uskona, oikeastaan hyvin vahvana uskontona, joka ei suvaitse toisinajattelijoita.Älä sössötä. Tieteen keinoin asiaa on yritetty tutkia jo useita kertoja, mutta kun ei ole eikä jää villoja tutkittavaksi. Ainoa mitä on jäänyt jäljelle ovat tarinat joita uskontotiede tutkii. Eikä tiede edes toimi noin kuten luulet, että ensin anotaan apurahaa ja sitten aletaan tutkimaan jotakin. Yliopistojen rahoitus on jatkumo juuri siksi ettei tutkimus keskeydy. Yksittäinen opiskelija tai tutkija taas voi anoa apurahoja erityiskohteisiin mutta sekään ei estä perustutkimusta.
"Sivustakatsoja näkee skeptisen asenteen 'ufoja' kohtaan nimenomaan uskona, oikeastaan hyvin vahvana uskontona, joka ei suvaitse toisinajattelijoita."
Ei, kun edelleenkään epäily siitä että jotakin olisi olemassa pelkän kertomuksen perusteella, ei voi olla uskonto. Sen sijaan se että jotakin väitetään olevan olemassa ilman todisteita, ie. lentävät lautaset, on uskonto. "Sivustakatsojakaan" ei ole puolellasi tässä asiassa vaikka toki haluaisit niin kuvitella. Siksi tämä aihe on Uskonto & Uskomukset osastossa eikä Tiedepalstoilla. Eikö sekään kilkuta kelloja?
Kun jo perustiedot tieteestä ja todellisuudesta ovat noin metsässä niin miksi edes yrität kommentoida kömpelöine olkiukkoinesi? Teet vain itsesi entistäkin hölmömmän näköiseksi. - Utelias-Ulla
JäitJälki-istuntoon.taas kirjoitti:
Älä sössötä. Tieteen keinoin asiaa on yritetty tutkia jo useita kertoja, mutta kun ei ole eikä jää villoja tutkittavaksi. Ainoa mitä on jäänyt jäljelle ovat tarinat joita uskontotiede tutkii. Eikä tiede edes toimi noin kuten luulet, että ensin anotaan apurahaa ja sitten aletaan tutkimaan jotakin. Yliopistojen rahoitus on jatkumo juuri siksi ettei tutkimus keskeydy. Yksittäinen opiskelija tai tutkija taas voi anoa apurahoja erityiskohteisiin mutta sekään ei estä perustutkimusta.
"Sivustakatsoja näkee skeptisen asenteen 'ufoja' kohtaan nimenomaan uskona, oikeastaan hyvin vahvana uskontona, joka ei suvaitse toisinajattelijoita."
Ei, kun edelleenkään epäily siitä että jotakin olisi olemassa pelkän kertomuksen perusteella, ei voi olla uskonto. Sen sijaan se että jotakin väitetään olevan olemassa ilman todisteita, ie. lentävät lautaset, on uskonto. "Sivustakatsojakaan" ei ole puolellasi tässä asiassa vaikka toki haluaisit niin kuvitella. Siksi tämä aihe on Uskonto & Uskomukset osastossa eikä Tiedepalstoilla. Eikö sekään kilkuta kelloja?
Kun jo perustiedot tieteestä ja todellisuudesta ovat noin metsässä niin miksi edes yrität kommentoida kömpelöine olkiukkoinesi? Teet vain itsesi entistäkin hölmömmän näköiseksi.Aha, tieteen keinoin. Tarkoitatko Majestic 12-tutkimusta? Arvostelijoiden mielestä tutkimukselle oli etukäteen annettu ohje: mitätöikää, kumotkaa. Ja sen takia tärkeimmät havainnot oli jätetty pois, opus on kuulemma kuin luettelo peitetarinoista.
äaNo, en ole sitä lukenut, arvonsa tuntevaa porukkaa tekijät näyttävät olleen. Varmaan tiesivät mitä tekivät, kai tieteen keinoja oli vaikeata soveltaa tähän ilmiöön. - KarttakepistäNäpeille
Utelias-Ulla kirjoitti:
Aha, tieteen keinoin. Tarkoitatko Majestic 12-tutkimusta? Arvostelijoiden mielestä tutkimukselle oli etukäteen annettu ohje: mitätöikää, kumotkaa. Ja sen takia tärkeimmät havainnot oli jätetty pois, opus on kuulemma kuin luettelo peitetarinoista.
äaNo, en ole sitä lukenut, arvonsa tuntevaa porukkaa tekijät näyttävät olleen. Varmaan tiesivät mitä tekivät, kai tieteen keinoja oli vaikeata soveltaa tähän ilmiöön.Ei, tieteen keinoilla ei tarkoiteta "Majestic 12" ufosatuja. Googleta mikä on tieteellinen menetelmä, jos osaat edes Googlettaa.
Oletko läpäissyt edes peruskoulua? - halooufot
Project bluebookin loppulauselmassa myönnettiin ufojen olemassaolo, mutta todettiin ettei niistä ole vaaraa kansalliselle turvallisuudelle eikä ilmailulle niiden ylivertaisen (väistö)tekniikan vuoksi.
Virallinen tutkimus ja virallinen loppulauselma.
Ufoja on virallisesti ja tieteellä ei ole muuta kuin suu auki asian suhteen. - kjhgkjshdfhj
halooufot kirjoitti:
Project bluebookin loppulauselmassa myönnettiin ufojen olemassaolo, mutta todettiin ettei niistä ole vaaraa kansalliselle turvallisuudelle eikä ilmailulle niiden ylivertaisen (väistö)tekniikan vuoksi.
Virallinen tutkimus ja virallinen loppulauselma.
Ufoja on virallisesti ja tieteellä ei ole muuta kuin suu auki asian suhteen.Miksi ufoilija valehtelee, etenkin kohdassa 2)? Oikeastihan lauselmat menevät näin:
1 )Yksikään UFO jota USAF arvioi ja tutki, ei antanut edes viitteitä siitä että olisi uhka kansalliselle turvallisuudelle.
2) Ei ole olemassa sellaisia todisteita että USAF:n tutkimat havainnot jotka ovat luokiteltu "tunnistamattomiksi", edustaisivat mitään sellaista teknologiaa tai (fysiikan) periaatteita joita moderi tiede ei tunne.
3) Ei ole sellaisia viitteitä tai todisteita että "tunnistamattomiksi" luokitellut havainnot olisivat maan ulkopuolisisa kulkuneuvoja.
>>No UFO reported, investigated and evaluated by the Air Force was ever an indication of threat to our national security;
There was no evidence submitted to or discovered by the Air Force that sightings categorized as "unidentified" represented technological developments or principles beyond the range of modern scientific knowledge; and
There was no evidence indicating that sightings categorized as "unidentified" were extraterrestrial vehicles.[1]<<
https://en.wikipedia.org/wiki/Project_Blue_Book
Mikä siinä on että ufoilussa ei voida pysyä totuudessa vaan pitää aina valehdella asiat sopiviksi, vaikka kuka tahansa voi tarkistaa asioiden todellisen laidan, eikä valehtelu kanna tuon pidemmälle? Ai niin, kyseessähän ON uskonto.
- kosminen-viestimies
Päivänselvää on, että alieenit pitävät päivittäin keskusteluyhteyttä suurvaltojen
hallintojen edustajien kanssa.
Viimeaikainen ufotutkimus on jopa osoittanut, että Urho Kekkosen poikkeuksellisen
voimakas vaikutus Suomen politiikkaan oli osaltaan alieenien tuen ansiota,
aliarvioimatta mitenkään Kekkosen luontaisia valtiomiestaitoja.
Tämä puolestaan on merkki siitä , että alieenit laajenavat Tellus-yhteyksiään
myös pienempien valtioiden hallintoon. - seulaslainenko
Älykkäät ihmiset löytävät tämän disinformaation tulvasta merkkejä totuudesta, jota ei jaeta yleisesti. Se on kuin salakirjoitusta, pala sieltä, toinen täältä. Pitää tietysti hylätä ennakkoluulonsa, oikeastaan kouluopintonsa. Sillä meille on taottu päähän ETÄISYYDET, nuo mahdottomat. Ikäänkuin me olisimme jo ratkaisseet kaiken, ulottuvuuksista tiedämme muka kaiken jne.
Eihän se niin voi olla, jos uskoo evoluutioon. Jos ihmiskunta selviää hengissä vielä muutaman vuosisadan, olemme teknisesti niin pitkällä, että liikkuminen avaruudessa on jokapäiväistä. Tekninen tietämys kumuloituu, varsinkin kun saamme apua, jonka nyt kiellämme. " Eihän muita ole olemassa,
on vain tarinoita..."
Gary McKinnon on mielenkiintoinen persoona. Hän pystyi murtautumaan USAn salaisiin tiedostoihin ja kertoo niistä, mutta eihän häntä oteta vakavasti (tai jokin taho ottaa kyllä, ei kai häntä muuten uhkaisi 70:n vuoden vankeus). Me täällä pidämme hänen tietojaan tarinoita....- et.ole.seulaslainen
Kukaan älykäs ihminen ei kuvittele tuollaisia satuja kuin sinä. Olet pelkästään lapsellinen.
- Roswell_tutkija
Nimim. "seulaslainenko" kirjoitti mm. :
",,,,Gary McKinnon on mielenkiintoinen persoona. Hän pystyi murtautumaan USAn salaisiin tiedostoihin ja kertoo niistä, mutta eihän häntä oteta vakavasti...."
-----------------------------------------------------
On McKinnonin lisäksi muitakin henkilöitä, joilla on tietämystä USAn salaisista
kansioista .
Toki tuo salainen tieto olisi esim. asevarustelussa otettu käyttöön jo aikoja sitten,
jos siihen mahdollisuuksia olisi ollut.
Vaan eipä ole otettu !
Venäjä ja Kiina ovat suht. tasavertaisia sotilasteknologiassa, vaikka
niillä ei ole käytettävissä alienteknologiaa, joka USAlla mm. Roswell-jäämistön
aineellisen materiaalin ja crashista hengissä selvinneiden alieenien kuulusteluissa
on ufoteknologiasta saatu selville,
Selitys tilanteeseen on äärimmäisen yksinkertainen:
Alienteknologian ymmärtäminen edellyttää viljapeltokuvioiden geometrian ja
Pennistonin binäärikoodiviestien sisällön perusteellista ymmärtämistä, eikä tähän
yksikään Telluksen nykyisistä sivilisaatioista ole pystynyt !!! - Utelias-Ulla
Roswell_tutkija kirjoitti:
Nimim. "seulaslainenko" kirjoitti mm. :
",,,,Gary McKinnon on mielenkiintoinen persoona. Hän pystyi murtautumaan USAn salaisiin tiedostoihin ja kertoo niistä, mutta eihän häntä oteta vakavasti...."
-----------------------------------------------------
On McKinnonin lisäksi muitakin henkilöitä, joilla on tietämystä USAn salaisista
kansioista .
Toki tuo salainen tieto olisi esim. asevarustelussa otettu käyttöön jo aikoja sitten,
jos siihen mahdollisuuksia olisi ollut.
Vaan eipä ole otettu !
Venäjä ja Kiina ovat suht. tasavertaisia sotilasteknologiassa, vaikka
niillä ei ole käytettävissä alienteknologiaa, joka USAlla mm. Roswell-jäämistön
aineellisen materiaalin ja crashista hengissä selvinneiden alieenien kuulusteluissa
on ufoteknologiasta saatu selville,
Selitys tilanteeseen on äärimmäisen yksinkertainen:
Alienteknologian ymmärtäminen edellyttää viljapeltokuvioiden geometrian ja
Pennistonin binäärikoodiviestien sisällön perusteellista ymmärtämistä, eikä tähän
yksikään Telluksen nykyisistä sivilisaatioista ole pystynyt !!!'Toki tuo salainen tieto olisi otettu käyttöön... vaan eipä ole otettu...'
Ny olen kauhiast hämmästyny! Etkö tiedä? Sepäs juuri on otettu käyttöön monelta osin, häivetekniikka vaimikäseon esimerkkinä. Miten valtavasti aseteollisuutta onkaan kehitetty viime aikoina ja kuinka nyt mieli tekisi hyökätä jonnekin jotta saisi kokeilla niiden tehoa. Toivottavasti järki sentään voittaa. - todellisuuskutsuu
Utelias-Ulla kirjoitti:
'Toki tuo salainen tieto olisi otettu käyttöön... vaan eipä ole otettu...'
Ny olen kauhiast hämmästyny! Etkö tiedä? Sepäs juuri on otettu käyttöön monelta osin, häivetekniikka vaimikäseon esimerkkinä. Miten valtavasti aseteollisuutta onkaan kehitetty viime aikoina ja kuinka nyt mieli tekisi hyökätä jonnekin jotta saisi kokeilla niiden tehoa. Toivottavasti järki sentään voittaa.Häivetekniikalla ei ole mitään tekemistä ulkoavaruuden muukalaisten kanssa, joista muukalaisista ei edelleenkään ole olemassa yhtäkään todistetta. Lopeta satuilu ja aikuistu.
- seulaslainenko
et.ole.seulaslainen kirjoitti:
Kukaan älykäs ihminen ei kuvittele tuollaisia satuja kuin sinä. Olet pelkästään lapsellinen.
Kukaan älykäs ihminen ei kuvittele, että Maapallolla asustaa ainoa älykäs populaatio tässä galaksissa. Jos tiede ei ole saanut selville sitä, että me emme ole ainoat vaan suhteellisen huonosti kehittynyt, ehkä itsensä tuhoava porukka, niin heikosti menee tieteellä.
Tuosta tuhoutumisesta vielä: kontaktikertomusten mukaan on olemassa "galaktinen laki" , jonka mukaan meillä on oikeus tuhota itsemme. Muut eivät saisi siihen puuttua, yrittävät kyllä. Haluaisivat säästää kauniin luontomme ja todella runsaan eläinkuntamme. Meistä ihmisistä ei niin väliä, onhan meillä kuolematon sielu, elämme jossakin muodossa ikuisesti! - KoetapaAikuistua
seulaslainenko kirjoitti:
Kukaan älykäs ihminen ei kuvittele, että Maapallolla asustaa ainoa älykäs populaatio tässä galaksissa. Jos tiede ei ole saanut selville sitä, että me emme ole ainoat vaan suhteellisen huonosti kehittynyt, ehkä itsensä tuhoava porukka, niin heikosti menee tieteellä.
Tuosta tuhoutumisesta vielä: kontaktikertomusten mukaan on olemassa "galaktinen laki" , jonka mukaan meillä on oikeus tuhota itsemme. Muut eivät saisi siihen puuttua, yrittävät kyllä. Haluaisivat säästää kauniin luontomme ja todella runsaan eläinkuntamme. Meistä ihmisistä ei niin väliä, onhan meillä kuolematon sielu, elämme jossakin muodossa ikuisesti!Missä on sanottu että galaksissa ei voisi olla älykkäitä populaatioita? Sellaisista ei vain ole olemassa yhtään ainutta todistetta, kuten ei myöskään sieluistasi.
Katsos kun oikeasti todistetuilla asioilla ja sinun satuiluillasi on se ero että sinun satuilusi eivät ole totta.
"kontaktikertomusten mukaan on olemassa "galaktinen laki" , jonka mukaan meillä on oikeus tuhota itsemme."
Tyypillisen epärehellinen mutta kieltämättä kätevä tapa kiertää se että kontaktisaduista huolimatta mitään kontakteja ei oikeasti ole.
Yrittäisit sinäkin aikuistua tuollaisen lapsellisen höpinän ja epärehellisten luikertelujen harrastamisen sijaan. - seulaslainenko
KoetapaAikuistua kirjoitti:
Missä on sanottu että galaksissa ei voisi olla älykkäitä populaatioita? Sellaisista ei vain ole olemassa yhtään ainutta todistetta, kuten ei myöskään sieluistasi.
Katsos kun oikeasti todistetuilla asioilla ja sinun satuiluillasi on se ero että sinun satuilusi eivät ole totta.
"kontaktikertomusten mukaan on olemassa "galaktinen laki" , jonka mukaan meillä on oikeus tuhota itsemme."
Tyypillisen epärehellinen mutta kieltämättä kätevä tapa kiertää se että kontaktisaduista huolimatta mitään kontakteja ei oikeasti ole.
Yrittäisit sinäkin aikuistua tuollaisen lapsellisen höpinän ja epärehellisten luikertelujen harrastamisen sijaan.Olet ihailtavan varma kieltäessäsi kontaktit ja sielut. Mutta ei hätää, heti tämän elämäsi päättymisen jälkeen tiedät paremmin.
Tämä meni nyt asian viereen, mutta korjaan: oli väärin sanoa 'meillä on kuolematon sielu', oikeammin 'me olemme kuolemattomia sieluja'. Huomaatko eron? Tässä voidaan ihmetellä myös sitä, että sanomme 'minun sydämeni, minun aivoni'. Kenen minun? Enkö Minä ole yhtä kuin aivoni'? Mitä tuo Minuus on? - Housutkinttuunjakepistä
seulaslainenko kirjoitti:
Olet ihailtavan varma kieltäessäsi kontaktit ja sielut. Mutta ei hätää, heti tämän elämäsi päättymisen jälkeen tiedät paremmin.
Tämä meni nyt asian viereen, mutta korjaan: oli väärin sanoa 'meillä on kuolematon sielu', oikeammin 'me olemme kuolemattomia sieluja'. Huomaatko eron? Tässä voidaan ihmetellä myös sitä, että sanomme 'minun sydämeni, minun aivoni'. Kenen minun? Enkö Minä ole yhtä kuin aivoni'? Mitä tuo Minuus on?Kuulepas nyt lapsi pieni tai mahdollisesti ruma trollilapsonen. Kun ei ole mitään kieltämistä. Olematonta ei voi kieltää. Todistustaakkakaan ei velvoita sellaiseen vaan se velvoittaa sinut todistamaan väitteesi jos väität jotakin olevan olemassa. Nyt väitit kontekteja ja sieluja olevan olemassa joten antaapa tulla niitä todisteita.
Niin, tiedämme molemmat että niitä ei tule koska niitä ei ole. Sieluistasi ja kontakteistasi ei ole olemassa yhtään mitään todisteita. Ei ole. Nolla. Nada. Sama juttu lentävien lautastesi kanssa. - seulaslainenko
et.ole.seulaslainen kirjoitti:
Kukaan älykäs ihminen ei kuvittele tuollaisia satuja kuin sinä. Olet pelkästään lapsellinen.
En hetkeäkään usko, että sinä todella ajattelet noin omasta yksilöllisyydestäsi, sielustasi. Jokin vitsi vissiin, et ole zombi, pystyt todistamaan sen itsellesi. "Ihminen, tunne itsesi", sanoi jo aikoinaan antiikin Viisas.
- siiviläläinen
seulaslainenko kirjoitti:
En hetkeäkään usko, että sinä todella ajattelet noin omasta yksilöllisyydestäsi, sielustasi. Jokin vitsi vissiin, et ole zombi, pystyt todistamaan sen itsellesi. "Ihminen, tunne itsesi", sanoi jo aikoinaan antiikin Viisas.
Sillä ei ole mitään väliä todellisuuden kannalta mitä sinä uskot. Uskomuksesi sieluista on pelkkää lapsellisen itsekästä pakoilua sen tosiasian edessä että mitään sielua ei ole. Kun ruumiisi loppuu, loput sinäkin, etkä enää koskaan, siis ikinä, ole olemassa etkä tiedä koskaan olleesikaan olemassa. Joudut/pääset absoluuttiseen olemattomuuteen. Motiivisi hölmöilyyn ja hölynpölyyn on puhtaasti kuolemanpelko.
- Onhan.noista.puhuttu
Tässä pari linkkiä. Olkaatte hyvä.
http://presidentialufo.com/old_site/eisenhow.htm
https://www.collective-evolution.com/2017/02/10/president-dwight-d-eisenhowers-great-granddaughter-speaks-about-his-meeting-with-extraterrestrials/- puhuttu.toki.puhuttu
Jep. Lisää ufoilijoiden satuja. Ne todisteet vaan edelleen puuttuvat.
- Xxxlll
Jännittäviä "satuja". Monet katselijat näkivät ufon kentällä Eisenhowerin koneen edessä, laitteen ovi avautui, silta tuli esiin ja presidentti käveli sisään. Oli ufossa 45 minuuttia, häntä varoitettiin vakavasti (strenuously) atomi- ja vetypommeista. Mutta varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Kuten tiedämme, se on aseteollisuus, joka nuo ... No niin, olkoon, mutta tosi on.
Peitetarina rakennettiin siten, että presidentin sanottiin tulevan isolla koneella isolle kentälle ja reportterit ja valokuvaajat hämättiin. - Hakeekoisitsinuttarhasta
Xxxlll kirjoitti:
Jännittäviä "satuja". Monet katselijat näkivät ufon kentällä Eisenhowerin koneen edessä, laitteen ovi avautui, silta tuli esiin ja presidentti käveli sisään. Oli ufossa 45 minuuttia, häntä varoitettiin vakavasti (strenuously) atomi- ja vetypommeista. Mutta varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Kuten tiedämme, se on aseteollisuus, joka nuo ... No niin, olkoon, mutta tosi on.
Peitetarina rakennettiin siten, että presidentin sanottiin tulevan isolla koneella isolle kentälle ja reportterit ja valokuvaajat hämättiin.Edelleenkin pelkkä tarina, ufosatu.
- Alien.Jussi.Halla.aho
Elvis oli nousussa 1954. UFOja lensi tiuhaan jenkkien taivaalla...
- elvarikin
Elvis todentotta kertoi olleensa ufon kyydissä nuorena ja oli vahvasti ufouskovainen koko elämänsä.
Mutta tarkoissa tutkimuksissaan Toveri BFO on todennut Elviksen hulluksi. - muchobligedmam
elvarikin kirjoitti:
Elvis todentotta kertoi olleensa ufon kyydissä nuorena ja oli vahvasti ufouskovainen koko elämänsä.
Mutta tarkoissa tutkimuksissaan Toveri BFO on todennut Elviksen hulluksi.Se että ihminen on Elvis tai omaa Elviksen auktoriteetin, ei estä puhumasta höpöjä.
- Usko_Ufonen
muchobligedmam kirjoitti:
Se että ihminen on Elvis tai omaa Elviksen auktoriteetin, ei estä puhumasta höpöjä.
Mutta se , että ufotutkimuksen Grand Old Man: GEORGE ADAMSKI kertoi
lautaslennostaan Venukseen , todistaa retken olleen totta !
- hbdgfnfhn
Eisenhowerin lapsenlapsenlapsi? Ei kai tämä vain ole se Screwloose-Laura suoraan alenevassa polvessa?
Check, onpa hyvinkin...- Oonkuulluunnaettäoli
Eix Ike E. ollunna nuornamiesnä jehovantotistaja?
- iteoppinu_uhmotutkia
Aljeenit on epäreilui !
Miks ne kaveraa vain jenkkien (niinko Eisenhoover) kansa, eikä niinkä
venäläiste tai kiinalaiste tai vaikka intialaiste kansa ?
Noiskin mais assuu monnii miljjoonii immeisii !
Vai johtuuks se sit vaan siit, ku se uhmokrassi sattu tapahtumaa just jenkeissä, ellikä Roswellis ?- privatitsa
Ei kyllä ne alienit kuulemma tulevat esiintymään privaatisti juuri sinullekin kun vain uskot heihin tarpeeksi, näin sanoi eräs ufoilija tällä palstalla. Sitä en tiedä mikä tuon privaatin hinta on? Mielenterveys?
- iteoppinu_uhmotutkia
Min en usko jot aljeenit minnuu tulis tapaileen, mut Eisenhooverin suhtteen on
eri asja.
Sehän oli suur sotapäällikö siihhen aikaan ko Roswell-uhmokrassi tapahtu, jot onha
se hyvvinki voinu puhhuu niiten krassista eloonjääneiten aljeenien kans, joit viäläki on elos
niis salaisis ilmastoituis luolis. - crashtutkija
Se, että alieeneilla on pitkäaikaiset kontaktit juuri Yhdysvaltoihin, johtuu
tosiaan siitä, että viime vuosisatojen merkittävin ufocrash sattui tapahtumaan
juuri Roswellissa vuonna 1947, mihin nimim. "iteoppinu_uhmotutkia" aiemmin
viittasi.
Ulkoavaruudellista ufoliikennettä ajatellen tämä valitettava onnettomuus
toi esiin myös merkittäviä hyötynäkökohtia, jotka korostavat Roswell- crashin
universaalista merkitystä .
Vastaavan kaltaisia, planeettojen kaasukehissä tapahtuneita hidaslento- onnettomuuksia
on merkittävässä määrin onnistuttu välttämään, kun silloinen kärkitransistoritekniikkaan perustuva laskeutumisjärjestelmä on korvattu uudemmilla ohjaustekniikoilla.
Lisäksi crashin materiaalisen jäämistön analysointi, ja yhdysvaltalaisten tiedemiesten
keskustelut turmassa henkiinjääneiden alieenien kanssa ovat johtaneet siihen, että
USA kuuluu nykyään Telluksen merkittävimpiin valtioihin ufotutkimuksen tärkeällä
tieteenalalla.- crashtutukija
Vielä hieman lisäystä edelliseen:
Itseäni on hieman ihmetyttänyt , miksi niinkin moni alieeni tuossa Roswell- maahansyöksyssä
menehtyi, koska heillä tunnetusti on hyvä levitointitaito. Suomalaisessakin ufokirjallisuudessa (esim. Tapani Kuningas) löytyy metsurien kuvauksia alieenien leijumisesta korkeidenkin
maastoesteiden yli.
Ilmeistä on, että turma tapahtui niin yllättäen, että vain osa alieenistosta ehti poistua
turmaufon pohjaluukusta ja laskeutua levitoimalla turvallisesti maan pinnalle.
Muut jäivät loukkuun ufon sisälle sen murskautuessa maan pintaan.
By the way:
Olen itsekin osallistunut muutamalle levitointikurssille, tosin tuo taito ei vain ole
niissä ottanut kehittyäkseen.
Muistan, että nimim. "Aapuva" on joskus palstalla kertonut osallistuneensa
Maharishi Raswa Mahan vetämälle levitointikurssille.
Jos Aapuva sattuisi tämän lukemaan, kuulisin mielelläni, miten hänen
levitointiopintonsa ovat sujuneet.
>>Kerrotaan myös, että vieraat katsoivat USAn presidentin olevan maapallon tärkein virkamies ja he kysyivät tältä lupaa näyttäytyä julkisesti.<<
Eiköhän ole niin, että amerikkalaisten mielestä USA:n presidentti on maailman tärkein virkamies.
Mitäpä joku alieeni semmosesta tittelistä välittäisi.- Edustuston_sihteeri
Eisenhowerin presidenttikaudelta lähtien alieeneilla on ollut diplomaattiedustus USA:ssa.
Edustusto sijaitsee salaisessa maanalaisessa luolassa, jonka sisältämän kaasun painetta , koostumusta ja lämpötilaa voidaan säätää kulloisenkin diplomaatin kotiplaneetan
olosuhteita vastaaviksi.- Alieenit_Suomeen
Olisi hienoa, jos Suomeenkin saataisiin alieeniedustusto. Täältähän löytyy runsaasti
toimintansa lopettaneiden kaivosten luolia, jotka voitaisiin varustaa alieenidiplomaattien
edustustiloiksi. - kosminen_kielimies
Alieenit_Suomeen kirjoitti:
Olisi hienoa, jos Suomeenkin saataisiin alieeniedustusto. Täältähän löytyy runsaasti
toimintansa lopettaneiden kaivosten luolia, jotka voitaisiin varustaa alieenidiplomaattien
edustustiloiksi.Onko tietoa , millä kielellä edustuston kanssa kommunikoitaisiin ?
Olisiko se jokin Telluksella yleisestyi tunnettu kieli (esim. englanti)
vai jokin kosminen kommunikointimenetelmä, esim. binäärikoodit, kanavointi tai
viljapeltokuviogeometria ? - kosminen_kielenkääntäjä
Veikkaisin kanavointia. Siinä lähettäjän mielikuvat uppoavat vastaanottajan tajuntaan
alkuperäisinä, ilman mitään välivaihetta ( kirjainsymbolien tms. välitystä ).
Hankalin olisi viljapeltokuviogeometria. Vaatisi laajoja viljelysalueita, ja tulkinta
työlästä, kun pelloilla mittanauhojen kanssa joutuisi kuviourien geometriaa
mittailemaan.
Tosin siinä työssä saattaisivat Telluksen teinit olla eteviä, kun ovat tottuneet niitä
feikkikuvioita laudoilla ja naruilla tehtailemaan ! - henkilökuntaa
kosminen_kielenkääntäjä kirjoitti:
Veikkaisin kanavointia. Siinä lähettäjän mielikuvat uppoavat vastaanottajan tajuntaan
alkuperäisinä, ilman mitään välivaihetta ( kirjainsymbolien tms. välitystä ).
Hankalin olisi viljapeltokuviogeometria. Vaatisi laajoja viljelysalueita, ja tulkinta
työlästä, kun pelloilla mittanauhojen kanssa joutuisi kuviourien geometriaa
mittailemaan.
Tosin siinä työssä saattaisivat Telluksen teinit olla eteviä, kun ovat tottuneet niitä
feikkikuvioita laudoilla ja naruilla tehtailemaan !Meillähän on jo olemassa yhteyshenkilö joka taitaa galaktisen kielen salat ja osaa sitä meille tulkata. Paitsi että ei jostakin salaperäisestä syystä suostu tulkkaamaan:
https://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/589810-juhan-af-grann-puhuu-alienia-aver-siever-miever-tuver-aver-liver-kover
- Anonyymi
Öööööööööööööhhhhhhhhhhhh?????????!!!??!!!!??
- Anonyymi
Eipä tässä enään mitään folihattujuttuja edes ole kun uusimmat julkistukset mm USA ilmavoimat myöntävät nämä UFO tarinat oikeiksi. On hävittäjölentöjien kuvaamaa videota ja USA hallinto on ryhtynyt vakavissaan tutkimaan näitä tapauksia..
Salailu on loppunut. AIKA ITSEKÄSTÄ kuvitella että meidän planeetta on ainoa maailmankaikkeudessa
jossa on elämää. Tähtijörjestekmiä kuten meidän Linnunratamme.on miljoonia ja jokaisessa galaksissa on miljardeja aurinkoja joita kiertää planeettoja eli maan kaltaisia planeettoja on varmasti biljoona potenssiin miljoona.
Ja joku luulee että olemme yksin maailmankaikkeudessa.
Järki käteen. Te jotka näin luulette olette folihattuporukkaa..- Anonyymi
Salailuohjelmat taisi pärähtää päälle heti kun tietoa aikoinaan alkoi kiiriä ufo:jen maahansyöksyistä. Näennäesesti haluttiin suojella ihmisiä, ja välttää sitä että ennennäkemätön ja -kuulumaton tieto olisi saanut aikaan valtavasti paniikkia tai vastaavaa.
Myös muun muassa Yhdysvaltojen ilmavoimat ja maan kansallinen turvallisuuspalvelu CIA perustettiin nimenomaan heti nk.Roswellin maahansyöksyn jälkeen, lieneeköhän ihan sattumaa kenenkään mielestä enää??!
Eräs keskeisistä operaatioista oli myös 24.9.1947 perustettu Majestic - ryhmä, jonka tarkoituksena oli hyödyntää kaikki mahdollinen tehokkaasti "muukalaisten teknologiasta", toki operaatio oli enemmän kuin huippusalainen, kaikki sen asiakirjat turvaluokituksena normaalia "top secret" tasoa salaisempia "majic eyes only" - luokituksella.
Eräs kiinnostavamman puolen sivusto tuossa, joka luotu vuotamaan Majestic - asiakirjoja :
https://majesticdocuments.com/
- Anonyymi
Auta armias miten tyhmiä ja lapsellisia ihmiset olleet vielä 5 - 6 vuotta sitten! Nykykakarat ei edes tiedä mikä tai kuka oli joku eisenhower.
Itse veikkaisin että pölyn imuri. - Anonyymi
Puu kepit ja folio ovat siis edelleen ainoa todiste.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1233982Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21710IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431518Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531252Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4401218