ihmisen elämä alkaa hedelmöityksestä

muffffa

mutta kaikki ei sitä ymmärrä eikä välitä, luulevat että kun sitä ihmistä ei alkupäässä näe (ennenkuin se on putkahtanut ulos) sitä ei ole oikein olemassakaan oikeasti.
Loppupäässä armomurhaa halutaa ihmiselle, vaikka ihminen nähdään, mutta on silloin siellä toisessa päässä elämäänsä.

52

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arrt

      monissa maissa armomurha jo laillinen suomessa ei ihan vielä

      • ranathiekka

        on Suomessakin mutta ei käytetä tota nimeä kun abortoidaan vaikeasti vammautunut tai elinkelvotottomaksi arvioitu ihmisen alku. kyllähän jossei esim. em. perusteet niin silloin armomurhalla (murhaamalla siis lapsi) armahdetaan äiti hoitamisesta jos muita syitä.

      • Bengalitikku

        Minusta Suomen nykyinen käytäntö on ok. Toisin ajattelevat varmasti voivat hakeutua muualle töihin, sillä hoitajia ja lääkäreitä tarvitaan. Esim. P.R.: ja T.S.:n kaaliin ei mene järkevät. Voitaisiinkin keskustella katolisen kirkon papeista ja lasten hyväksikäytöistä. Mitähän se vakaumus niissä on?
        T.S. ei ole enää sopiva ministeriksi. P.R:n takia erosin kirkosta, koska en jaksanut kuunnella räksytystä. Toistan: minkään puolueen etuliite ei saisi olla kristillis-.
        Vakaumuksensa saa pitää. Minusta P.R. tarkoittanee, että siitettäessä pitää tietää etukäteen, ettei saata toista tai itseään raskaaksi.No, hupsista. Jos kortsu meni rikki. Lääkärinä hänen tulisi tietää, ettei kierukka ja pillerit kaikille käy. Ts. vähän totuudenvastaista räksytystä. Jos yhdynnässä oltaisiin vain, kun halutaan lapsia varmasti, olisi paljon onnettomia ihmisiä.
        Entisajatkin hän vääntää jotenkin kummiksi. Ei sano mitään, kun piiat olivat isäntien käytössä. Lapsi kainaloon ja tielle tai enkelintekijälle.. Siinäpä naisen asemaa.
        Tämä maa olisi kamala, jos nuo kaksi saisivat päättää laeista.

    • ö-Öö

      Paska aihe aloituksena.

      Asiasta jauhettiin kuuskytluvulla ja laki tuli voimaan 1970. Kas, jos joku ei halua aborttia, tai haluaa, se hänelle suotakoon. Ulkopuolisten aivan typerää jauhaa asiaa.

      Timo Soini jauhaa asiasta vakaumukseensa vedoten. Kun ei pitäis, uskonto ja politiikka kaks eri asiaa. Kundi kuitenkin ulkoministeri, potkut tollaselle, Vaikka ihan ok-ministeri muuten ollut. Kundi kuitenkin vetelee viimeisiään politiikassa, se päästelee suustaan mitä sattuu, koska polittinen ura on pian ohi. Ei hyvä. Ei ulkoministeri voi alkaa jakelemaan arvioitaan toisten maitten lainsäädännöstä, vastoin suomen virallista linjaa.

      Joka tapauksessa, asia ei ole mitenkään ajankohtainen suomessa, paitsi ulkoministerin toimien kannalta.

      =DW=

      • Onko demuilta ja oppositiolta paukut lopussa jos Soinin mielipiteiden johdosta tehdään välikysymys.
        Muuten sitä mieltä, että Soini olisi voinut pitää mielipiteensä ihan ominaan.

      • ö-Öö
        Ancie kirjoitti:

        Onko demuilta ja oppositiolta paukut lopussa jos Soinin mielipiteiden johdosta tehdään välikysymys.
        Muuten sitä mieltä, että Soini olisi voinut pitää mielipiteensä ihan ominaan.

        Vaalit juu tulossa

        Se vaikuttaa Soinin tekemisiin. Ikä painaa. Kundin ura loppu, ei kai pian mitään puoluettakaan. Sille tavallaan se ja sama, mitä laukoo. Sitäpaitsi, aika turha aihe, koska aihe ei ole mitenkään tekemisissä suomen, tai suomen ulkopoliittisen linjan kanssa. Jotain petailee itselleen, mitä lie.

        Oppositio tekee velvollisuutensa, nostaessaan asian esiin. Suomessa kun hallitus harvemmin erottelee itse ministereitään, homma on opposition. Kandee muuten muistaa, Kanerva sai lentävän lähdön parin siviilitekstarin takia, Soini laukoo kv- lausuntoja ministerinä.

        Noh, tällä härdellillä saadaan häivytetyksi taas isommista asioista huomio ihan sivuseikkoihin. Budjetti menossa, se suuri asia. Lisäks tietenkin noit iänikuiset maakunta, maakuntavaalit, sote, kaikenlaista tärkeää. Hallitukselle hyvä kiinnittää huomiota kansalaisilta sivuseikkoihin. Kas, kun on net eduskuntavaalit tulossa...

        Noin kansainvälisesti muistettava sellainenkin Soini kulkenut jenkeissä rukousaamiaisilla. Diggaa trumppia, äärioikeistolainen kuin sekin. Lisäks samoilla linjoilla kundin kans just abortista. Taitaa nuoleskella jenkkejä, jotain pisnesjuttuja tms suunnitteilla, kai.

        Suotta Soini sopan keitti, ei hyvä suomelle, ei suomessa, ulkomaillakaan. Vaan, jotain sillä on suunnitelmissa, ei vanha kehäkettu suotta meteliä nostata, Etenkin kun on erittäin taitava politiikko, erittäin osaava median käsittelijä, erittäin hyvä supliiki ja etenkin suomen eturivin populisti.

        =DW=

      • ö-Öö
        ö-Öö kirjoitti:

        Ai niin

        Jostain luin, siniset haaveilee vaaliliitosta kristillisten kans. Kas, siniset liian pieni puolue vaaleihin, pakko koittaa vaaliliittoa.Kovin monet puolueet ei sitä huolisi. Että sellainenkin motiivi.

        =DW=

      • Bengalitikku
        ö-Öö kirjoitti:

        Vaalit juu tulossa

        Se vaikuttaa Soinin tekemisiin. Ikä painaa. Kundin ura loppu, ei kai pian mitään puoluettakaan. Sille tavallaan se ja sama, mitä laukoo. Sitäpaitsi, aika turha aihe, koska aihe ei ole mitenkään tekemisissä suomen, tai suomen ulkopoliittisen linjan kanssa. Jotain petailee itselleen, mitä lie.

        Oppositio tekee velvollisuutensa, nostaessaan asian esiin. Suomessa kun hallitus harvemmin erottelee itse ministereitään, homma on opposition. Kandee muuten muistaa, Kanerva sai lentävän lähdön parin siviilitekstarin takia, Soini laukoo kv- lausuntoja ministerinä.

        Noh, tällä härdellillä saadaan häivytetyksi taas isommista asioista huomio ihan sivuseikkoihin. Budjetti menossa, se suuri asia. Lisäks tietenkin noit iänikuiset maakunta, maakuntavaalit, sote, kaikenlaista tärkeää. Hallitukselle hyvä kiinnittää huomiota kansalaisilta sivuseikkoihin. Kas, kun on net eduskuntavaalit tulossa...

        Noin kansainvälisesti muistettava sellainenkin Soini kulkenut jenkeissä rukousaamiaisilla. Diggaa trumppia, äärioikeistolainen kuin sekin. Lisäks samoilla linjoilla kundin kans just abortista. Taitaa nuoleskella jenkkejä, jotain pisnesjuttuja tms suunnitteilla, kai.

        Suotta Soini sopan keitti, ei hyvä suomelle, ei suomessa, ulkomaillakaan. Vaan, jotain sillä on suunnitelmissa, ei vanha kehäkettu suotta meteliä nostata, Etenkin kun on erittäin taitava politiikko, erittäin osaava median käsittelijä, erittäin hyvä supliiki ja etenkin suomen eturivin populisti.

        =DW=

        Tuoltahan tuo T:n touhu vaikuttaa. Hihittelevät kabineteissaan.
        Puhutaan lehdistössä sammakoista, niin juurikin tärkeämpiä asioita valmistellaan.

    • niiiiskuneitikö

      Vielä kohdussa olevaa ihmistä ei puolusta kukaan? Sen saa vaikka tappaa? Eräs hoitja kertoi nähneensä kun aborttia teki lääkäri ja avustaneen henkilön käsille putosi sen syntymättömän lapsen pää kun ensin oli vedetty kaapimella ulos se varsinainen kehon osa.

      • Kauhutarinoita

        Epätodennäköistä että on ollut pää, varmaan veriklöntti.
        Alkio on useimmiten abortoitaessa 6-12 viikkoinen, korkeintan 16 mm pitkä.

      • Eijunalauta

        Niiih, kuvitella että tuollaisiin ihmisten kuvitelmiin, jotka johtuvat tiedon puutteesta, moni perustaa elämänkatsomuksensa. Jopa valtion ulkoministeri ...

      • Kauhutarinoita kirjoitti:

        Epätodennäköistä että on ollut pää, varmaan veriklöntti.
        Alkio on useimmiten abortoitaessa 6-12 viikkoinen, korkeintan 16 mm pitkä.

        Nii että mitä?

        Katsele täältä kuvat ja lue viikko viikolta, niin et hupsi omiasi. Jo viikolla kahdeksankin lapsen sydän lyö ja hänellä todellakin on pää jo viikolla seitsemän, jolloin silmät ja korvat alkavat muodostua. Hän on pieni avuton ihminen.

        https://www.kaksplus.fi/raskaus/raskaus-viikko-viikolta/raskausviikko-8/

      • Kauhutarinoita kirjoitti:

        Epätodennäköistä että on ollut pää, varmaan veriklöntti.
        Alkio on useimmiten abortoitaessa 6-12 viikkoinen, korkeintan 16 mm pitkä.

        Abortilla ja lapsensa tappamisella juuri sen synnyttyä ei ole mitään muuta eroa kuin se, että äiti itsekkyydessään ja mukavuudenhalussaan välttyy raskausajan vaivoiltaan.
        Ei vastasyntynytkään tiedä vielä tästä maailmasta sen enempää kuin kohdun sisällä oleva lapsi.

      • Kuviavertaillut

        Kohdun sisältöä ei sanota lapseksi kuin ehkä sitten, kun se on jo kokoaikainen. Kehitysvaiheilla on omat nimensä eikä se alku muistuta lasta laisinkaan. Ma en nyt muista oliko se kana vai sika jonka alku on aivan samanlainen kuin ihmisenkin.

    • tärkeeasia

      Tärkeetä puhua ääneen näistä asioista eikä vaan vuodesta toiseen tehä tollasta tappamista kohtuun, ett nyt et enää kasva ja elä, täältä pesee!
      pientä rajaa hei ihminen, raakalainen!

      • noohjooh

        Niin! Varsinkin mummojen ja pappojen kannattaa miettiä haluaako ne aborttia vai ei!

      • joikula

        joo,turhemmmastaki keskustellaan maalimassa, kyllä!

    • 1eero

      Soini vain myhäilee kun sai puheen aiheen liikkeelle, politikointia, että välikysymys..tuskimpa vain ensiviikolla on uudet puheen aiheet.
      Siniset kyllä paljon vartioina, voi Sipilää ja Orpoa ketuttaa.

      • "liero"

        Teevee kirjoitti tuon jo.
        Älä kopioi.

        H.

      • 1eero

        Tuon tajusin jo silloin kun Soini möläytti, politisoinniksi se ovat muutkin politiikan tekijät ymmärtäneet heti alkuunsa.

      • 1eero kirjoitti:

        Tuon tajusin jo silloin kun Soini möläytti, politisoinniksi se ovat muutkin politiikan tekijät ymmärtäneet heti alkuunsa.

        "liero"

        Teevee tajusi ensin...

        H.

      • 1eero
        hunksz kirjoitti:

        "liero"

        Teevee tajusi ensin...

        H.

        Nii mitä tajusi ?
        Olkoon, jos kerran viikossa käyn palstalla muutaman sanasen laittamassa se on jollekkin liikaa, ei sitten muuta.

      • älynväläys
        1eero kirjoitti:

        Nii mitä tajusi ?
        Olkoon, jos kerran viikossa käyn palstalla muutaman sanasen laittamassa se on jollekkin liikaa, ei sitten muuta.

        Äläs nyt.
        Katsos kun hunksz ei tajunnut sellaista ennenkun DW kirjoitti. Nyt luulee, ettei kukaan muukaan tajunnut.

      • 1eero
        älynväläys kirjoitti:

        Äläs nyt.
        Katsos kun hunksz ei tajunnut sellaista ennenkun DW kirjoitti. Nyt luulee, ettei kukaan muukaan tajunnut.

        Luin kyllä DW kommentit, kun Soinin Wiitti tuli esille vähän kummeksuin mitä se noinikkaa, no wiitistä riemastuttiin todenteolla jokapuolella abortti kannanotto ulkoministeriltä oli uskalias sen Soini tajusi ja tajusi myös ettei se uhkaa hänen asemaa päinvastoin. Hakkaraisen sauna-asunto keskustelu ei ota laantuakseen, yhtä tyhjän kanssa aivan kuin valtakunnassa olisi tärkeimpiä asioita puitavana, mutta kuten Soini ja Hakkarainen antavat medialle sitä mitä he haluavat kunnes tulee jotain uutta.

    • ikäloppux

      Ei ihmisen syntymä ole mikään ihme, mutta liikaa ihmisiä on, ainakin 5 miljardia pitäisi saada määrää putoamaan. Sitten voitaisiin pitää maapallo asuttavana pidempään. Nykymenolla Afrikka tukehduttaa meidät pakolaisiin ja suomalaisten eläkerahat menevät Torniosta rynnivälle joukolle parempiin taskuihin. Älykännykällä kutsutaan vieĺä sukulaiset samoihin ilmaisiin pitoihin.

      • Usko.jos.haluat

        Uskoisin ettei paljon kutsuta, korkeintaan todetaan että palautetaan jollei muuten niin poliisi saattueella, siksi toiseen ei euroopan halki noin vain liikuta, kun saadaan entiset pois tulee maastamme siisti ja turvallinen.

      • Puurotvellitsekaisin

        Maailmankuva ja -käsitys on todella kieroutunut ja kipeä jos ei pidä uuden pienen ihmisen syntymää ihmeenä. Maapallon liikakansoituksella ei ole sen aiheen kanssa mitään tekemistä.

      • ö-Öö
        Puurotvellitsekaisin kirjoitti:

        Maailmankuva ja -käsitys on todella kieroutunut ja kipeä jos ei pidä uuden pienen ihmisen syntymää ihmeenä. Maapallon liikakansoituksella ei ole sen aiheen kanssa mitään tekemistä.

        Heh

        Lueppa ite, mitä kirjoitit. ;DDDDDD

        =DW=

      • Luki-luki

        Ymmärrä sinä mitä luet. Jos se on mitenkään mahdollista. Avuksi: syntymä ja liian paljon sakkia Telluksella ovat kaksi eri asiaa.

      • ikäloppux
        Usko.jos.haluat kirjoitti:

        Uskoisin ettei paljon kutsuta, korkeintaan todetaan että palautetaan jollei muuten niin poliisi saattueella, siksi toiseen ei euroopan halki noin vain liikuta, kun saadaan entiset pois tulee maastamme siisti ja turvallinen.

        Vaasaan voi tulla katsomaan katunäkymiä. Jos on oikein rohkea, voi tehdä bussimatkan, tunnelma on kuin Nairobin paikallislinjalla. Tarzanin kalsareita ei kuitenkaan vielä myydä torilla.

      • ö-Öö
        Luki-luki kirjoitti:

        Ymmärrä sinä mitä luet. Jos se on mitenkään mahdollista. Avuksi: syntymä ja liian paljon sakkia Telluksella ovat kaksi eri asiaa.

        Heh

        Taidatkin olla järjenjättiläinen :DDDDDDD

        =DW=

      • Hah-hah-haaa

        Yeap, sinuun verrattuna ainakin.

    • Mikä_milloinkin

      Mikä ihme se ihmisen syntymä on? Kun mennään pöhnässä puskaan panemaan ilman ehkäisyvälineitä ja nainan pamahtaa paksuksi, niin kyllä siinä on ollut asialla joku muu kuin muinoin Betlehemissä.

      • Mitämuutjäänytväliin

        Syntymä ja "pöhnässä puskaan" ovat kaksi eri asiaa ja nin kaukana toisistaan kuin itä on lännestä.

      • Mikä_milloinkin
        Mitämuutjäänytväliin kirjoitti:

        Syntymä ja "pöhnässä puskaan" ovat kaksi eri asiaa ja nin kaukana toisistaan kuin itä on lännestä.

        Kun siitä pöhnässä panemisesta aiheutuu ei-toivottu syntymä, niin ei siinä välissä ole kuin yhdeksän kuukautta. Eli ei niin kauhean kaukana toisistaan.

      • Kehity

        Juuu, ja juuri sitähän tarkoitinkin.

      • Mikä_milloinkin
        Kehity kirjoitti:

        Juuu, ja juuri sitähän tarkoitinkin.

        Kyllä minun mielestäni idän ja lännen välillä on enempi etäiyyttä kuin yhdeksän kuukautta.

      • Kasvajakehityedelleen

        Se on ihan sama mikä idän ja lännen väli on, mutta pöhnässä panemisen ja syntymisen ihmeellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ikipöhnässä elävät eivät vain käsitä sitä.

    • hihfkld

      Suomeen pitäis saada niitä tauteja mihin ei antibiootit tehoa, niin saisi maailman ihmismäärän vähän pienenemään...

    • elämää_sekin_oli

      Kun olin pieni, sanoivat isot pojat, että et sä tästä asiasta mitään tiedä. Sä hypit silloin vielä isäs munis kivekseltä kivekseelle, kun tämä tapahtui.

    • HetiSeisemänkymmentä

      Jokohan voisi poistattaa kierukan?
      En hyväksy aborttia.

      • Puhupukille

        Meinaatko oikeasti että sulla on menkat vielä 70:nä?

    • aborttieioleehkäisykeino

      He, jotka eivät tule raskaaksi edes hoidoissa tai ovat esim menettäneet kohtunsa terveydellisistä syistä, voivat kokea abortti asiat Hyvin ahdistavina. Jotkut kun tekevät useita abortteja.
      Eivätkö ihmiset osaa huolehtia ehkäisystään?. Tuskin kaikki ovat tulleet raiskatuksi.

    • lollolol

      Ihmisalkion syntyhetkeä ei kukaan muu ole kiistämässä kuin korkeintaan aloittaja itse, niin että jostakin muusta siinä sittenkin taitaa olla kyse, mutta että mitäköhän se sitten oikeasti olisi.

    • Mikä_milloinkin

      Jos elämä on muka niin tärkeää ja ihmeellistä, niin ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää, syntyykö tähän maailmaan ja koska täältä haluaa lähteä.

      • Väärin.
        Ihminen päättää nykyään kuka milloinkin syntyy ja kuka milloinkin kuolee.
        Valitettavasti myös miten ja miksi.
        Joskus ihmiselle on se päätös-valta asiaan annettu.
        Silloin annettiin ihmiselle myös kyky ymmärtää mitä tekee.
        Tekeekö hyvää vai pahaa.
        Tuo kyky annettiin vajavaisena.
        Haluttiin kyvyn erottavan ihmiset toisistaan.
        Kuka Minne ja Milloin.

        H.

      • ainaainaaina

        "Jos elämä on muka niin tärkeää ja ihmeellistä, niin ihmisellä pitäisi olla oikeus päättää, syntyykö tähän maailmaan ja koska täältä haluaa lähteä."
        kyl omalle elämälleen saa tehdä mitä haluu muttei toisen elämälle.

      • Onneksi-ihmineneipäätä

        "Jos elämä on muka niin tärkeää ja ihmeellistä ..." ?

        Ehkä elämän todellakin pitäisi olla edes hieman tärkeämpää ja ihmettelemisen arvoista vähän suuremmalle joukolle tänne putkahtaneita. Kannattaa tutustua ihmisen, siis myös omaan anatomiaansa ja tarkastella myös uuden ihmisen syntymekanismia alusta loppuun asti. Mikä maailmanjärjestys saa tapahtumaan sellaisen asian, josta kasvaa kokonainen pieni ihmisen alku? Kaikkineen!

        Siinä on omasta mielestäni ihmettä niiin kerrakseen, ettei sitä kannata kyseenalalstaa tai aliarvioida. Ja pahimmassa tapauksessa ajatella koko homman olevan pelkkä puskapano.

    • eimiestenjuttuja

      En ota kantaa keskusteluun, ei koske minua.

      • Mitämuutajäänytväliin

        Jaaa meinaatko ettei lisääntyminen koske mieähiä?

    • realiteettiä

      Ihminen ei kuitenkaan ole uhanalainen laji ! Vastuunsa tunteva ihminen voi siis keskeyttää alkion etenemisen elämään . Hän siis välittää oikeasti .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2794
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2634
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      84
      1101
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe