Meillä on viisi kissaa. Kukin tykkää omanlaisestaan ruuasta.
Olen ruvennut epäilemään kaikkia kaupan ruokia, ja haluaisin tehdä niille itse ruuat. Siis lihaa tai kanaa, ehkä hiukan riisiä tai vihanneksia tms(?) ja vitamiineja tietysti. Ja hivenaineita. Nyt kaipaisinkin siis linkkejä sivuille, joissa olisi vaikka valmiita ohjeita, kun tuntuu, että muuten voi jäädä joku tärkeä osa pois. Elikäs, kissanruokaresptejä :-)
samalla hinnalla ostan puhdasta lihaa ja teen ruuat itse, kuin ostan purkissa epämääräistä mössöä, josta suuri osa on "hehkutusjäännöstä" (=tuhkaa) ja viljaa. Itse asiassa, niiden purkkien lihapitoisuus on niin pieni, että tulee jopa halvemmaksikin tehdä itse. Ja se "liha" ei ole todellakaan mitään kauniin punaista filettä, vaan jätettä. Eläintenruuissahan käytetään ties mitä jätteitä, kuolleita, kuolevia, ja sairaitakin eläimiä, sekä ihmisravinnoksi kelpaamattomia muuten, tavalla tai toisella. Eli ns. 4D-ruokaa (Dead, Diseased, Dying, Disqualified)? En halua enää tukea sellaista tuotantoa, vaikka kansikuvassa olisi miten nätti kissa.
En luota sataprosenttisesti edes niihin "parempiin" ruokiin, tai kalliimpiin, miten vain. Samaa kökköä taitavat olla kaikki?
Haluaisin kokeilla tosiaan tehdä itse lisäaineetonta, terveellistä ruokaa. Saisihan sitä pakastettua pienempiin eriin, jos tekisi heti kunnon satsin aina kerralla. Tekeekö kukaan näin?
Kissanruokareseptejä?
6
1108
Vastaukset
- luomuruokaa
http://www.ipsitilla.fi/Ruokinta/rafaelon kiusaus.htm
- phoolan
www.kissamaailma.net
- phoolan
phoolan kirjoitti:
www.kissamaailma.net
www.kissamaailma.net on ilmeisesti työn alla.
Klikkaa ensin auki "tietoa kissoista" ja sitten "ruokinta" - Tabby
phoolan kirjoitti:
www.kissamaailma.net on ilmeisesti työn alla.
Klikkaa ensin auki "tietoa kissoista" ja sitten "ruokinta"Eipä tuo mitenkään työn alla varsinaisesti ole =) Ruokaohjeita laitan varmaankin ensin viikon aikana jälleen, kunhan vain ehdin käydä läpi tuon pinon mikä niitä koneellani on tarkistusta odottamassa.
Kokeile pakastekalaa semmosta seitiä tai turskaa ne pitää sit lämmittää mikrossa ja mieluiten paloitella
valmiiks. Mun kissa ainaki syö pakastekalaa kun ei suostu normaalia kissanruokaa syömään. Muista pyyhkiä rätillä mikron sisältö ja suojakupu lämmityksen jälkeen ja rätti sen jälkeen kunnolla puristelet ja kastelet ettei jää haisemaan.- Tabby
Minä en ole koskaan paloitellut, repivät oikein mielellään kaiken lihan nämä meidän kissat. Peku nyt ei kalaan koske (paitsi silakkafileisiin), eikä Lakukaan seitä syö, mutta muikkuja kyllä ;)
Anoppilan kissat saavat pakastekalan jäisenä ja suurina paloina. Kissoilla on tekemistä pitkäksi aikaa, kun odottelevat että sei sulaa ja sen jälkeen jyrsivät suurista paloista mieleisiään suupaloja =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5591888Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18917- 90912
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2737- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65543