Hulevesiopas

Hulevesiopas julkaistiin v.2018 ohjeellisena oppaana, ei lakiin perustuvana. Näin kunnan virkamies saa rikkoa maanrakennuslakia. v.2012 rajanaapurini rakensi tontilleni hulevesiviemärin kysymättä minulta lupaa asemakaava-alueella, pyytäen toimitusinsinöörin paikalle kertoen viemärin olevan jo 30 vuotta vanha. Sain kutsun saapua virastolle kokoukseen jossa perustetaan rasite ko. viemärille. Siellä minua pyydettiin allekirjoittamaan nimeni rasitesopimukseen, josta kieltäydyin ja lähdin pois. Asia
eteni oikeuteen, joka hyväksyi rasitteen. Lähetin näytteet VTT : lle putkesta, maasta ja vedestä. Sain
raportin, joka todisti putken olevan 2-3 vuotta vanha ja ruostuvan 5 vuodessa. toimitettiin uusi katselmus Maanmittaushallituksen toimesta. Taas mentiin oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Olen maksanut oikeuskuluja jo melkein 20 000.00 € vaikka en ole tehnyt minkäänlaista rikosta, puolustanut vain oikeuksiani, kun luvatta tullaan tontilleni. Rakennustarkastaja ilmoitti, että asia ei
kuulu hänelle. Samoin ilmoitti Vesilaitos ja Ympäristölupavirasto. Kun viemäri joka siihen asennettiin on 5" kierresaumattua ilmastointiputkea 0,5 mm seinämällä niin se vuotaa kaikki sadevedet kunnan
pääviemärin ja vesijohdon rasitealueelle joka on tämän yhteisen rasitetien alla. Tämän rasitetien johdosta kaupungin Kiinteistöjohtaja perusti v.2007 rasitteen minun ja vaimoni kanssa, että haltia sitoutuu olemaan sijoittamatta mitään rakennelmia tai laitteita tai olla kaivamatta rasitealuetta.
Olen ollut löysässä hirressä jo yli 6 vuotta ja loppua ei ole näkyvissä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Löysä kirjoitti:

Hulevesiopas julkaistiin v.2018 ohjeellisena oppaana, ei lakiin perustuvana. Näin kunnan virkamies saa rikkoa maanrakennuslakia. v.2012 rajanaapurini rakensi tontilleni hulevesiviemärin kysymättä minulta lupaa asemakaava-alueella, pyytäen toimitusinsinöörin paikalle kertoen viemärin olevan jo 30 vuotta vanha. Sain kutsun saapua virastolle kokoukseen jossa perustetaan rasite ko. viemärille. Siellä minua pyydettiin allekirjoittamaan nimeni rasitesopimukseen, josta kieltäydyin ja lähdin pois. Asia
eteni oikeuteen, joka hyväksyi rasitteen. Lähetin näytteet VTT : lle putkesta, maasta ja vedestä. Sain
raportin, joka todisti putken olevan 2-3 vuotta vanha ja ruostuvan 5 vuodessa. toimitettiin uusi katselmus Maanmittaushallituksen toimesta. Taas mentiin oikeuteen, joka hylkäsi valituksen. Olen maksanut oikeuskuluja jo melkein 20 000.00 € vaikka en ole tehnyt minkäänlaista rikosta, puolustanut vain oikeuksiani, kun luvatta tullaan tontilleni. Rakennustarkastaja ilmoitti, että asia ei
kuulu hänelle. Samoin ilmoitti Vesilaitos ja Ympäristölupavirasto. Kun viemäri joka siihen asennettiin on 5" kierresaumattua ilmastointiputkea 0,5 mm seinämällä niin se vuotaa kaikki sadevedet kunnan
pääviemärin ja vesijohdon rasitealueelle joka on tämän yhteisen rasitetien alla. Tämän rasitetien johdosta kaupungin Kiinteistöjohtaja perusti v.2007 rasitteen minun ja vaimoni kanssa, että haltia sitoutuu olemaan sijoittamatta mitään rakennelmia tai laitteita tai olla kaivamatta rasitealuetta.
Olen ollut löysässä hirressä jo yli 6 vuotta ja loppua ei ole näkyvissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu