Meillä on todella haastava tilanne miehen kanssa. Hänellä on ennestään 3v ja 7v lapset, jotka tähän asti olleet meillä joka toinen viikonloppu ja aina tarvittaessa enemmänkin/pidempään jos lasten äiti on tarvinnut apua tai ollut menoja. Nyt kuitenkin lasten äiti vaatii miestäni lähivanhemmuuteen viikko-viikko systeemillä, vaikka tietää, että järjestämisen kannalta tämä on todella haastava yhtälö. Meille on tulossa vauva parin kuukauden päästä, joka vie minulta itseltäni aikaa, energiaa ja synnytystoipumiset päälle varmastikin pari kolme ekaa kuukautta. Ja tällä hetkellä raskauteni on sitä luokkaa etten pääse sängystä edes yksin ylös joten jo arkiaskareiden hoito on haastavaa. Saatika lastenhoito. Mieheni puolestaan on yrittäjä ja meidän tulot kiinni hänen yrityksen tuloista. Työaika hänellä usein on 04-18 välillä, työpäivää ei pysty kuljetusalalla ennustamaan tunnilleen. Usein alkaa kuitenkin aamuyöstä, jolloin esim.päiväkodit eivät ole vielä auki eikä miesten lasten äiti halua vaihtaa nuorempaa vuoropäiväkotiinkaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi ottaa vastuu lasten viemisestä kouluun ja päiväkotiin, hakemisesta, kauppareissut yms ruuanlaitot lapsiviikkoina olisi minun harteillani. Plus siihen se oma vastasyntynyt vauva ja leikkaushaava. Lisänä kaksi koiraa, joiden aamulenkit ovat vastuullani. Olen siis jo itse paljon yksin miehen työn luonteen vuoksi ja rakastan miehen tyttöjä todella paljon, mutta koen tosi vahvasti etten pysty pyörittämään uusperhearkea kolmen lapsen kanssa yksin. Tämä uusi tuleva on esikoiseni joten pelkästään vauvan hoitoon opettelu on kohdallani aivan uusi tilanne. Mies ymmärtää tämän ja sen ettei vastuu hänen lapsistaan voi olla minulla. Tyttöjen äiti taas ei ymmärrä eikä ymmärrä ettei mieheni voi kieltäytyä töistä kun firma alle vuoden vanha joten töihin mennään silloin kun niitä on. Kaikkea haastavuutta lisää se, että oma tukiverkkoni on 200km päässä,joten edes omista vanhemmistani en saisi hoitoapua lapsille ja miehen vanhemmat taas eivät halua osallistua lastenhoitoon lainkaan. Miehen ex varasi ajan lastenvalvojalle inttäen, että miehen on pakko ottaa lapsen viikko-viikkosysteemillä. Mutta onko miehen pakko vai voiko hän kieltäytyä vedoten ylläoleviin seikkoihin ja ehdottaa nykyisen viikonloppusysteemin jatkumista? Kuunteleeko lastenvalvoja isejä miten ja ottaako lastenvalvoja miten elämäntilanteet huomioon? Onko mieheni pakko ottaa lapset joka toinen viikko meille asumaan?
Voiko lähivanhemmuuteen pakottaa?
33
860
Vastaukset
- Jmjmjm
Sopimusta ei voi tehdä jos toinen ei pysty/halua. Lastenvalvoja ei sitä tee. Äidin on haettava sit oikeusteitse ja molemmat antaa perustelunsa sinne, miksi.
- unohditko
ettei lastenvalvoja ole asianosainen-, sopimusosapuoli- eikä oikeustoimikelpoinen vanhempien yhteisiä lapsia koskevassa asiassa- samat sinulle, ei ole sinun asiasi päättää asiasta. Lapsen isä päättää asiasta lapsen äidin kanssa. Ei muut tahot. Mitään sopimuksia ei myöskään tarvitse tehdä- eikä lastenvalvojalle
mennä; mahdolliset sopimukset voidaan vanhemåpien niin halutessa vahvistuttaa käräjäoikeudessa yhteisellä vanhempien välisellä sopimuksella, hakemuksella.
- Idioottimeehoitoon
Älä sinä yritä myötävaikuttamaan toisten asioihin. Tuo miehen lapsen tilanne ei kuulu sinulle, se on miehen ja lapsen äidin välinen asia. Sinulta sitä ei kysytä. Miest tekee niinkuin hän lapsen äidin kanssa sopii, älä sinä puutu ja muokkaa asiaa mieleiseksesi. Hoida omat asiat älä toisten. Niissä on sulla itselläsikin tekemistä toisten asiat ei sulle kuulu mitenkään. Katkerana vaan haluat puuttua ja tehdä miehen ja lasten elämästä vaikeeta, sillä isä ei ilmeisesti kuulu hänen omille lapsilleen vaan sun pitää manipuloida ja määrätä miestä oman mielen mukaan.
P y s y e r o s s a tuosta asiasta.- 63927075578
Vitun persläpihuora
- eivoipakottaakunlähdet
Sitä saa mitä tilaa. Olet mennyt ottamaan itsellesi miehen, jolla on jo lapsia jonkun toisen kanssa. Deal with it, eli elä nyt sitten tämän valintasi mukaan, ja kestä sen seuraukset. Miehesi lapset edellisestä suhteesta ovat yhtä arvokkaita, kuin tämä teidän tuleva vauvakin. Ja näillä lapsilla on OIKEUS nähdä isäänsä yhtä paljon, mitä äitiäkin, eli heillä on oikeus olla vuoroviikoin teillä, jos vanhemmat yhdessä näin sopivat. Puuttumalla asiaan, ja mahdollisesti estämällä tämän vuoroviikoin tapahtuvan lastenhoidon estät pieniä lapsia näkemästä omaa isäänsä, sinun mukavuutesi takia, ja se on todella väärin. En haluaisi pelotella sinua, mutta on otettava huomioon myös sellainen elämän tosiasia, että jos miehesi exälle, eli näiden pienten lasten äidille sattuisi jotain pahaa, ja hän vaikka kuolisi (liikenneonnettomuus, syöpä tms.), niin silloin lapset tulisivat teille ihan kokoaikaisesti. Jos et ole valmis hoitamaan toisen ihmisen lapsia ja hyväksymään heitä tasavertaisiksi perheenjäseniksi, niin nosta kytkintä ja lähde. Vastaus kysymykseesi on siis, että ei voi pakottaa, koska aina voit häipyä.
- Lastenvalvojalla
ei ole lapsia koskevassa asiassa- päätöksenteossa
minkäänlaista oikeutta ottaa kantaa vanhempien välisiin omia lapsiansa koskeviin mahdollisiin keskinäisiin- ja vapaaehtoisiin vanhempien väklisiin sopimusasioihin viranhoidossaan;
ei minkäänlaista oikeutta antaa mitään lausumaa mahdollisen sopimuksen sisällöstä ja/ tai laatia edes vanhempien välisiä keskinäisiä- ja vapaetoisia mahdollisia sopimuksia
viranhoidossaan. Sosiaalitoimi/ lastensuojelu, lastenvalvoja ei
ole lapsia koskevassa asiassa asianosainen- ja sopimusosapuoli. Lapsen vanhemmat yksin ja yhdessä päättävät lapsiansa
koskevat mahdolliset vapaaehtoiset sopimusasiat. Ei muut tahot. - Äidinpuolikas
Kyse nyt olikin siitä, että mies ei koe pystyvänsä hoitamaan lapsia sen viikon aikana jolloin täysi hoitovastuu siirtyy äitipuolelle. Mutta miksi äitipuolella olisi velvollisuus hoitaa lapset joihin ei ole oikeudellistakaan sidettä. Eihän se niin voi mennä, että äitipuolen rooli on täysin velvollisuuksien hoitoa mutta sanavaltaa mihinkään ole. Kyse ei ole siitä etteikö lapset voisi viikkoa meillä olla jos mies sen pystyy hoitamaan. Vaan onko se oikein,että lasten äiti vaatii tätä tapahtuvaksi vetoamalla siihen, että jos mies ei pysty järjestämään ja hoitamaan, äitipuolen on se tehtävä. Eihän lasten äidin uudella miehelläkään ole vastaavaa velvollisuutta. Onko täällä taas katkeria äitejä vastaamassa?
- vieraannutettuisä
Kyse nyt olikin siitä, että nainen ei koe pystyvänsä hoitamaan lapsia sen viikon aikana jolloin täysi hoitovastuu siirtyy omalle isälle. Mutta miksi vieraannuttaja äidillä olisi pelkästään oikeus hoitaa lapset joihin ei ole oikeudellistakaan otetta. Eihän se niin voi mennä, että isän rooli on täysin nolla mutta elarit kelpaa vieraannutettuna. Kyse ei ole siitä etteikö lapset voisi viikkoa meillä olla jos nainen ei pysty hoitamaan. Vaan onko se oikein, että lasten äiti vaatii sitä ja tätä, ja silti lapsilla ei ole isää lapsen elämässä. Eihän lasten äidin uudella miehelläkään ole vastaavaa velvollisuutta. Onko täällä taas katkeria vieraannuttaja äitejä vastaamassa?
- Äidinpuolikas
Eihän ne lapset silloin nää isäänsä juuri enempää kuin nykyisellä järjestelmällä jos mies menee 04 töihin ja pääsee pahimmillaan klo 18 kotiin. Joten ei liene kyse siitä, että oma lapsi menee hänen lasten edelle tai ettei ne olisi yhtä tärkeitä. Olettamuksien teko toisen ajatusmaailmasta on aika radikaalia. Sama kuin vertaisin, että lähtökohtaisesti kaikki olettajat ilman tarvittavia taustatietoja on idiootteja. Kyllä meillä on alusta alkaen lapset saaneet olla sen mitä pystytään ottamaan, aina ollaan otettu ns.ylimääräistä jos se on mahdollista. Ja toki aina on mahdollisuus lähteä suhteesta. Se ei ole mikään uusi informaatio. Vaan jos eroan miehestä,eroan myös lapsista. Ne miehen lapset ei ole mitään rasitteita tai pakkopullaa, ne on tosi rakastettuja ja pääasiassa minä heidät hoidan kun he meillä ovat. Enkä ole asiasta ikinä valittanut, en ole kokenut raskaaksi tai kamalaksi. Lapset ei ole mikään vieras käsite, edes ammatin puolelta. Mutta se ylempi pointti, että saako tälläisiä asioita vaatia, jos isä ei ole kykeneväinen työn takia järjestämään viikko-viikkoa, äitipuolelta, jonka elämäntilanne ja fyysinen jaksaminen ei ole sitä luokkaa, että pystyisi?
- Dxzf
Ei tietenkään, jollei kerran itse kerkee oleen lastensa kanssa, isäänsähän ne lapset tulee katsomaan ja asumaan isän kanssa , ei sinun ,ei sinun kuulu hoitaa niitä jollet halua.
- Raisionkaupungissa
tehtiin "sopimus"- alla vieraannuttaja "äidin- ja lastenvalvojan"
allekirjoitukset- - qpoioiq
Ei tokikaan voi pakottaa. Eihän etävanhempaa voi edes pakottaa näkemään lasta ollenkaan. Mutta jos se lähivanhempana oleva äitikään ei lapsia jaksa/aio hoitaa, niin lapsethan otetaan huostaan.
Oletko tietoinen, mikä on syy siihen, että äiti haluaa vuoroviikot? Tilanne on kuitenkin suhteellisen harvinainen, että 3v ja 7v lasten äiti haluaa pakottaa lapsen joka toinen viikko isälle, ja vieläpä niin, että isästä tulisi lähivanhempi. Tällöinhän äidin pitäisi maksaa elatusmaksujakin yms. Siksi minulla herää epäilys, että miten lasten äiti jaksaa? Onko hän palanut loppuun? Tämäkin kannattaa ottaa huomioon, kun mietitte lasten asioita.
Mikä ratkaisu onkaan, niin sen tulisi olla lasten edun mukainen.
ps. Olen itse yrittäjä, koska näin pystyn viettämään enemmän aikaa lasten kanssa. Ymmärrän että eri aloissa on eroja, mutta tuntuu että osalle ihmisistä se työ tuntuu olevan vähän turhan suuressa roolissa omissa kuvitelmissaan... - xmdkfppåjiyoiuoyiu
Miten niin teillä? Eihän lapset ole sinun???? Olet niitä tyrkky ihmisiä jotka laittavat nokkansa toisten asioihin ja sotkee tahalteen niitä koko ajan. MIKSI?
Asia on lasten isän ja äidin yksityisasia, eikä kuulu sinulle. Olet niinidiooti kuin olla voi. Eihän se mies ja ex vaimo puutu sinunkaan kakaroidesi asioihin millään tavalla, miten se oikeuttaa sinua puuttumaan???? Voi sua reppanaa kun olet niin säälittävä ja tyrkkyjen tyrkky.- qoqi
Mistä näitä sekopäitä tänne oikein riittää... Onneksi kaltaisiasi ihmisiä ei juurikaan normaali elämässä tule vastaan. :)
Kyllä meillä ainakin MEIDÄN asioita ovat kaikki uusperheemme lasten asiat, oli biologisesti kumman tahansa. ETENKIN jos asia vaikuttaa koko perheeseen, kuten se että milloin lapset ovat meillä.
Koen myös että on myös lapseni äitipuolen asia, milloin lapseni on isänsä luona, eli HEILLÄ. Eihän lapseni isä ole ainoa joka siinä huushollissa asuu, vaan siellä asuu myös lapseni äitipuoli ja lapseni siskopuoli. - Idioottimeehoitoon
qoqi kirjoitti:
Mistä näitä sekopäitä tänne oikein riittää... Onneksi kaltaisiasi ihmisiä ei juurikaan normaali elämässä tule vastaan. :)
Kyllä meillä ainakin MEIDÄN asioita ovat kaikki uusperheemme lasten asiat, oli biologisesti kumman tahansa. ETENKIN jos asia vaikuttaa koko perheeseen, kuten se että milloin lapset ovat meillä.
Koen myös että on myös lapseni äitipuolen asia, milloin lapseni on isänsä luona, eli HEILLÄ. Eihän lapseni isä ole ainoa joka siinä huushollissa asuu, vaan siellä asuu myös lapseni äitipuoli ja lapseni siskopuoli.Höpö höpö!!!!! Tunget toisten asioihin vaikkei sulla ole niihin oikeutta, ja pilaat toisten lasten elämän puuttumalla niihin itsekkäästi, kun haluat näyttää mihin pystyt säälittävällä asenteelle.
Puuttuuko miehen exä sun kakaroiden asioihin? Ei varmaan on sen verran fiksu ettei puutu toisten asioihin ja jos puuttuisi haukkuisit ja kauhistelisit että kumma akka painukoon hevon kuuseen... näin tekisit. Mikä antaa sinulle oikeuden puuttua toisten elämään jos et sinäkään anna? No se katkeruus ja epätoivo ja idiootti elämä ja mieli.
Milt tuntuu jos miehen exä tulisi teille säätämään sun kakaroiden asioita ja haukkumaan heitä ja kiusaamaan? Sitä teet miehen lapsille kuvittelemalla että ne on roskia joita voi kohdella miten sattuu.
Ei ole sulla oikeutta siihen mutta oikeuden otat omiin käsiin, toivottavsti joskus kostautuu ja jäät ypöyksin halveksuttuna ja ylimielisenä otuksena. - Oletsurkeajuoppo
Idioottimeehoitoon kirjoitti:
Höpö höpö!!!!! Tunget toisten asioihin vaikkei sulla ole niihin oikeutta, ja pilaat toisten lasten elämän puuttumalla niihin itsekkäästi, kun haluat näyttää mihin pystyt säälittävällä asenteelle.
Puuttuuko miehen exä sun kakaroiden asioihin? Ei varmaan on sen verran fiksu ettei puutu toisten asioihin ja jos puuttuisi haukkuisit ja kauhistelisit että kumma akka painukoon hevon kuuseen... näin tekisit. Mikä antaa sinulle oikeuden puuttua toisten elämään jos et sinäkään anna? No se katkeruus ja epätoivo ja idiootti elämä ja mieli.
Milt tuntuu jos miehen exä tulisi teille säätämään sun kakaroiden asioita ja haukkumaan heitä ja kiusaamaan? Sitä teet miehen lapsille kuvittelemalla että ne on roskia joita voi kohdella miten sattuu.
Ei ole sulla oikeutta siihen mutta oikeuden otat omiin käsiin, toivottavsti joskus kostautuu ja jäät ypöyksin halveksuttuna ja ylimielisenä otuksena.Älä juoppo selitä , pidä huoli vaan siitä, että sulla viinaa riittää.
Älä puutu asioihin joista et mitään ymmärrä. - edellinen
Idioottimeehoitoon kirjoitti:
Höpö höpö!!!!! Tunget toisten asioihin vaikkei sulla ole niihin oikeutta, ja pilaat toisten lasten elämän puuttumalla niihin itsekkäästi, kun haluat näyttää mihin pystyt säälittävällä asenteelle.
Puuttuuko miehen exä sun kakaroiden asioihin? Ei varmaan on sen verran fiksu ettei puutu toisten asioihin ja jos puuttuisi haukkuisit ja kauhistelisit että kumma akka painukoon hevon kuuseen... näin tekisit. Mikä antaa sinulle oikeuden puuttua toisten elämään jos et sinäkään anna? No se katkeruus ja epätoivo ja idiootti elämä ja mieli.
Milt tuntuu jos miehen exä tulisi teille säätämään sun kakaroiden asioita ja haukkumaan heitä ja kiusaamaan? Sitä teet miehen lapsille kuvittelemalla että ne on roskia joita voi kohdella miten sattuu.
Ei ole sulla oikeutta siihen mutta oikeuden otat omiin käsiin, toivottavsti joskus kostautuu ja jäät ypöyksin halveksuttuna ja ylimielisenä otuksena.Toki jos minun lapseni menisivät mieheni exän luokse, niin hän saisi asiaan vaikuttaa. Eivät minun lapseni voi mennä mieheni exän luo silloin kun minä niin sanon, vaan silloin kun siellä asuvalle perheelle se sopii.
Tokikaan lapseni eivät asu mieheni exän luona ikinä, koska heillä ei asu siellä kumpikaan heidän vanhemmistaan. Kylässä ovat kuitenkin käyneet, siskonsa luona. Ja kyläilyt ovat olleet silloin, kun mieheni exälle se on sopinut.
- MietiTykönäsi
Onpa vaikea tilanne. Periaatteessa lasten vanhemmat sopivat lastensa tapaamiset, joten miehesi tulee järjestää työnsä niin, että hän pystyy olemaan lastensa kanssa tai jos ei pysty, järjestää heidän hoitonsa.
Tämän vuoksi en suosittele kenellekään uusperhekuvioita, jollei pysty ottamaan ja kohtelemaan puolison lapsia kuin ne olisivat omiansa. - EiVoiKunNauraa
Tosiaan, kun tuon avauksen lukee, niin ei voi muuta kuin sanoa, olisit ajatellut ensteks´. Itse en ikimaailmassa olisi ottanut miestä, jolla on lapsia ennestään, koka lapsiperhearki on ihan tarpeeksi haastavaa muutenkin.
- OutoaAvaajalta
Mitenkäs sitten suu pannaan, jos esim lasten äiti menehtyisi ja lapset olisi isällään koko ajan?
- oikaisu
Mitenkäs sitten suu pannaan, kun lasten isä menehtyisi ja lapset olisi
omasta isästään, isovanhemmistaan ym. suvustaan vieraannutettuna
koko ajan tarkoitushkuisessa "viranomais-" menettelyssä?
- totutteleajatukseen
Silloin kun ottaa puolisoksi ihmisen, jolla on jo lapsia, pitää varautua myös siihen, että tilanteet muuttuu ja puolisosta voi tulla myös lastensa yksinhuoltaja. Avaajan tilanne on siis vielä toistaiseksi hyvin helppo. Lapset olisi VAIN puolet ajasta heidän hoivissaan.
- oikaisu
Lapsen huollosta- ja tapaamisoikeudesta annetun lain tarkoituksena
on lapsen suhteen säilyttäminen kiinteänä vanhempaansa, jonka luona
lapsi EI virallisesti asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto-
ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään yhtenäisenä ELI
Y H T E I S H U L T O ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa turvataan tapaamisoikeudella.
Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset- ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit ELI YHTEYSTIEDOT PUHELINNUMEROINEEN lapsen- ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu tulee tehdä- ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.
Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu.
Perustuslaissa on selkeästi- ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa. - totutteleajatukseen
oikaisu kirjoitti:
Lapsen huollosta- ja tapaamisoikeudesta annetun lain tarkoituksena
on lapsen suhteen säilyttäminen kiinteänä vanhempaansa, jonka luona
lapsi EI virallisesti asu; tämä toteutetaan lain mukaan siten, vastuunkanto-
ja päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään yhtenäisenä ELI
Y H T E I S H U L T O ja toisaalta lapsen suhde vanhempaansa turvataan tapaamisoikeudella.
Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset- ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat kontaktit ELI YHTEYSTIEDOT PUHELINNUMEROINEEN lapsen- ja hänen vanhempansa välillä; lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu tulee tehdä- ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.
Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu.
Perustuslaissa on selkeästi- ja kiistatta todettu vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä omien lapsiensa kanssa.Tajuatkos, että yhteishuoltoa voi olla hemmetin vaikea toteuttaa, jos toinen vanhemmista kuolee tai vaikka vammautuu niin pahasti, että tarvitsee itsekin holhoojan?
- KuollutHuoltaja
totutteleajatukseen kirjoitti:
Tajuatkos, että yhteishuoltoa voi olla hemmetin vaikea toteuttaa, jos toinen vanhemmista kuolee tai vaikka vammautuu niin pahasti, että tarvitsee itsekin holhoojan?
Tuo "oikaisu" varmaan sittenkin haluaa, että aivokuollut koomapotilaskin on lapsensa huoltaja. Sen verran mustavalkoinen tyyppi, että katselee asioita vain ja ainoastaan yhdeltä kantilta. :D
- NarsistiHuoltaja
KuollutHuoltaja kirjoitti:
Tuo "oikaisu" varmaan sittenkin haluaa, että aivokuollut koomapotilaskin on lapsensa huoltaja. Sen verran mustavalkoinen tyyppi, että katselee asioita vain ja ainoastaan yhdeltä kantilta. :D
Tämä "oikaisu" haluaa olla lapsillensa isä erosta huolimatta- ja ettei
hänen omia lapsiansa manipuloida, vieraannuteta, vainota tarkoitushakuisesti pois omasta isästään, isovanhemmistaan ym.
suvustaan yhteistyössä vieraannuttaja "äidin" kanssa tarkoitushakuisessa "viranomais-" menettelyssä- eikä myöskään oman isänsä huollosta, asumisesta/ tapaamisoikeudesta, yhteydenpidosta, koulutiedoista, lapsen oikeasta nimestä, ja mitä ilmeisimmin ettei tämä aivokuollut vieraannuttaja "äiti- ja viranomainen" ole yksin huolehtimassa lapsen edusta, oikeuksista lapsen ainoana "huoltajana". Sen verran musta valkoinen tyyppi, että katselee asioita vain ja ainoastaan yhdeltä kantilta. :D - oikaisu
totutteleajatukseen kirjoitti:
Tajuatkos, että yhteishuoltoa voi olla hemmetin vaikea toteuttaa, jos toinen vanhemmista kuolee tai vaikka vammautuu niin pahasti, että tarvitsee itsekin holhoojan?
Tajuatkos, että yhteishuoltoa voi olla hemmetin vaikea toteuttaa, kun toinen vanhemmista vieraannuttaja "äiti- ja viranomainen" tarkoitushakuisesti vieraannuttaa, manipuloi, vainoaa lapsia omasta isästään, isovanhemmistaan ym suvustaan peättömin selvityksin, lausumin tuomioistuimessa lapsen olosuhteista "viranomais-" menettelyssä niin pahasti, että tarvitsee itsekin holhoojan?
- sutturateikuululasten
Lasten kannalta olisikin hyvä ettei kukaan pysty pakottamaan lapsia näkemään isän sutturoita. Heillä on tapana pilata lasten elämä ja heidän äitinsä elämä. En ymmärrä mieheiä jotka näyttävät sutturansa lapsilleen, ajattelisivat ensin. On kohtuutonta että lapset pakotetaan, jotkut siis, näkemään perheenrikkojat ne isän sutturat. Mies voisi sentään suojella omia lapsiaan eikä tuoda sutturoitaan lastensa kotiin eikä omaansa kotiin, se on tosi raukkamasita ja ajattelmattomuutta mieheltä.
Lasten kuuluu elää turavllisessa ympäristössä lapsuutensa ja nuoruutensa, eikä kuunnella vieraan ihmisen haukkumista ja huonoa kohtelua joka päivä. Lapset kuuluu äidin luokse jos isällä on sutturoita elämässään, jotka valitsi ja vaihtoi lapsensa sutturoihin. Törkeää on.- AinaYhtäViihdyttävää
Hehheh sutturamuttura.
- täyttäasiaa
Puhut asiaa. Näin pitäisi ollakin. Se joka lapsiaan vihaa antaa heille huonot la antaa huonot lähtökohdat heille ja sutturoiden kynsiin. Lapsia kuka rakastaa, ei koskaan altista heitä sutturoiden kynsiin ja haukuttaviksi, eikä äästä sutturoita lastensa lähelle. Seuraukset voivat olla pahat.
- täyttäpaskaa
Lasten kannalta olisikin hyvä, ettei kukaan pysty pakottamaan lapsia näkemään äidin vieraannuttaja "viranomaisia".
Heillä on tapana pilata lasten elämä- ja heidän isänsä elämä.
En ymmärrä naisia jotka näyttävät "lastensuojelun-" viranomaisensa lapsilleen, ajattelisivat ensin. On kohtuutonta että lapset pakotetaan,
jotkut siis, näkemään perheenrikkojat ne äidin "lastensuojelun-" viranomaiset. Nainen voisi sentään suojella omia lapsiaan eikä tuoda "lastensuojelun-" viranomaisia lastensa kotiin eikä omaansa kotiinsa,
se on tosi raukkamasita ja ajattelmattomuutta naiselta. Lasten kuuluu
elää turavllisessa ympäristössä lapsuutensa ja nuoruutensa, eikä
kuunnella vieraan "lastensuojelun-" viranomaisen, "ihmisen" haukku-
mista- ja huonoa kohtelua joka päivä. Lapset kuuluu isän luokse jos
äidillä on "lastensuojelun-" viranomaisia elämässään, jotka valitsi ja v
aihtoi lapsensa "lastensuojelun-" viranomaisiin. Törkeää on. - Ållö23
Onnekas mies, jos ex suostuu vuoroviikkoista tarjoamaan. Monen muun on tyytyminen viikonloppuisyyteen. Koirat ekana myyntiin, niin on ainakin pari hoidettavaa vähemmän. Ja miehen lapsiviikkoina sovitettava työnsä lasten tarpeiden mukaan. Tehköön tiliä silloin kun lapset äidillään.
- cnmcnmcnmvc
Meillä on haastava tilanne myös, miehen lapset nyt 26v 30v 27v ovat silloin tällöin meillä. Olen heille ollut äitipuoli nyt 5 v. Ei oikein synkkaa kun ovat niin vanhoja komennettavaksi, vaikka olenkin auktoriteetti heille ja lasten mielestä tärkeä ja ihana äitipuoli. Osaan kyllä komentaa enkä ole heille kaveri vaikka iän puolesta voisin olla.oa
Hassua olla aikuisille äitipuolena, kun en ole lapsesta asti tutustunut heihin niin outoa määrätä aikuisia lapsia. Riitaa tulee mutta yritän heitä ymmärtää se on äitipuolen tehtävä. Kasvatan kyllä mutta silti on omituista ryhtyä aikjuisille äidiksi.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124370MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862230Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011451Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5968
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888