Onnellinen

Olemme menneet kihloihin jo aikoja sitten. Meidän kahden aikuisen on hyvä olla yhdessä, ja lapsetkin taitavat tuntea sen. Silti siippani ex-vaimo kirjoittaa ikäviä kirjeitä minusta - ja pitää siihen tyyliin yhteyttä muutenkin. Minusta hän alentaa sellaisella käytöksellä itsensä, sillä hän ei edes tunne minua kuin pintapuolisesti.
2524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

taas miehen exä kertoilee kaikille että minä olen tullut hänen ja miehensä väleihin vaikka he olivat eronneet ja mies asui jo uudessa kodissa kun minä olen mieheen tutustunut.
Muuten se ei minua liikuta sillä minähän tiedän totuuden mutta miehen vanhat ystävät ja tuttavat ovat miehelle lähetelleet tekstiviestejä ja pyytäneet sopimaan exän kanssa asiat ja palaamaan hänen luokseen lapsen vuoksi ja kun mies ja exä vielä kuulemma rakastavat toisiaan,vain minä olen välissä.
Lisäksi minusta on tehty syyllinen eroon ja näin ollen minuun ei halua sitten kukaan tutustuakaan.
Pahinta tämä on kuitenkin 5-vuotiaalle lapselle jonka aikana hänen äitinsä näitä asioita kertoilee ihmisille ja me joudumme niitä sitten lapselle oikomaan.
Miehen ex itse halusi eron ja alkoi seurustelemaan ennenkuin oli miehestä eronnut.
Me olemme myös kihloissa ja menemme avioliittoon muutaman kuukauden sisällä.

Äänestä
  • Taas eräs esimerkki exien "fiksusta ja asiallisesta käyttäytymisestä". Jätetyille pitäisi järjestää -näin selviydyt ilman ex-puolisoa ja ilman ex-puolison häiritsemistä-kurssi....pakolliseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhdessä kirjoitti:

Olemme menneet kihloihin jo aikoja sitten. Meidän kahden aikuisen on hyvä olla yhdessä, ja lapsetkin taitavat tuntea sen. Silti siippani ex-vaimo kirjoittaa ikäviä kirjeitä minusta - ja pitää siihen tyyliin yhteyttä muutenkin. Minusta hän alentaa sellaisella käytöksellä itsensä, sillä hän ei edes tunne minua kuin pintapuolisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu